Oletteko kokeneet samaa että skitsofreenikon

Anonyymi

kanssa ei voi olla ystävää. Terveiden ihmisten kanssa ystävyys ja kaveruus todella kestää vuosikymmeniä, mutta skitso jostain syystä ei pysty pitkäaikaiseen yhteydenpitoon. Kokemus perustuu kolmeen tapaamaani skitsofreenikkoon, joista kahden kanssa olin tekemisissä ihan työni puolesta, kolmas oli muuta kautta tuttu. Kutsuin jopa kylään nuo kaksi skitsofreniaa sairastavaa muiden työkavereideni kanssa, mutta aivan yllättäen alkoi tulla sitten viestiä pikkuhiljaa, siis kaikilta kolmelta eri aikaan toki etteivät halua pitää yhteyttä. Myöskin muut työntekijät firmassamme kokivat saman.

Keskustelimme työnanatajamme kanssa asiasta, joka sanoi joutuneensa erottamaan aiemmin muutamia skitsofreenikoita, koska olivat omissa maailmoissaan ja sairaslomia tuli useita kuukausittain.

Mietin vain, jospa olisin voinut olla avuksi ja juttuseuraksi toisinaan tuolle yhdelle sairaalle. Tosin hänen kotonaan käydessäni ne jutut olivat hyvin erikoisia ja uskontoon keskittyviä. Tuo sairas ei ymmärtänänyt reaalimaailmaa terveen ihmisen tavoin. Hän keskittyi vain siihen, millaisia voimia hänellä on ja mitä ihmeitä hänelle tapahtuu. Se, miksi sitten en enää käynyt hänen luonaan, hän tavallaan pakotti minut rukoiltavakseen. Tuli viereen istumaan ja alkoi puhua niin sanotuilla " vierailla kielillä ". Se oli jotain merkillistä aivotoiminnan sekamelskaa. Outoa puhetta, joka oli kaukana pyhästä hengestä. Tuo skitsofreenikko ei käynyt kirkossa eikä muuallakaan kristittyjen tilaisuuksissa, vaan keskittyi omiin ajatuksiinsa. Sitten huomasin hänen facebook-sivuillaan kaikki kaverinsa olivat lähestulkoon sairaita ihmisiä niinkuin hän oli minulle kertonutkin. Hän kertoi myöskin ihmispelosta.

Ominaista hänelle oli kääntää keskustelu juuri noihin outoihin uskonnollisiin asioihin. Puhelimessa hän alkoi melkein heti aluksi ahdistuneena kertomaan mitä ihmeitä hänelle on tapahtunut. Hän ei ymmärtänyt, miten lääke auttaa häntä elämään sairautensa kanssa, vaikka hänellä kävi psykiatrinen sairaanhoitaja kotona huonompina aikoinaan, vaan se oli joku profeetallinen voima, joka hänelle oli annettu. Apu tuli siis ylhäältä Jumalalta hänelle.

Ymmärrän kyllä niin psykiatrinen ihminen toki voi olla uskovainen, ei siinä mitään. Enkä haluakaan mollata tuota asiaa, uskontokäsityksen outoutta vain ihmettelin. Itselläni on useita ystäviä ja tuttavia, jotka käyvät kirkossa ja vapaiden suuntien tilaisuuksissa, mutta he ovat terveellä tavalla keskustelussa mukana. Itse asiassa he ovat kuin muutkin tavalliset terveet ihmiset ja heidän kanssaan on mukava keskustella ja käydä erilaisissa paikoissa ja matkoilla. Myöskin tuttavuus ja ystävyys on kestänyt vuosikymmeniä.

Se miksi skitsofreenikon kanssa ei voi olla ystävää eli siinä käy niin, että kylään ei voi enää mennä sairaan luo hänen ajatusmaailmansa pirtoutuneisuuden takia ja toisekseen niin sairaalle tulee epäluuloa tai jotain niin sairasta oloa, että hän sanoutuu itse irti tuttavuudesta tai ystävyydestä. Tässä tapauksessa, jonka olen kertonut, aloin itse kartella tuota sairasta enkä käynyt todellakaan hänen luonaan enää. Myöskin keskustelin hänen tuttaviensa kanssa asiasta ja sain hyviä neuvoja.

Nyt jälkikäteen ajatellen aion kysyä tutustuessani uuteen ihmiseen, sairastaako hän skitsofreniaa. Tällaisen kysymyksen voisi tehdä, varmistuu sitten sekin asia, että ei kannata paremmin tutustua ko henkilöön mikäli hänellä on skitsofrenia.

Mutta oikein hyvää jatkoa kaikille palstalaisille,....

48

248

    Vastaukset

    • Sinulla on ihan ok näkökanta jossain mielessä mutta skitsofreniaakin on niin kovin monenlaista, kaikki eivät ole sairaita samalla tavalla. Ihan ymmärrettävää jos ihminen on aivan muissa maailmoissa niin hänen seurassaan ei ole kiva olla. Moni skitsofreenikko on kuitenkin usein ns. jalat maassa eli aivan hyvin pärjääviä. Jutussa huomaa samanlaisen yleistämisen kuin on monen muunkin asian kohdalla usein. Olipa asia tai yhteys mikä tahansa niin ihmisiä tai paikkoja tai mitään muutakaan ei voi yleistää että joka tapaus olisi samanlainen. Tottakai jokaisella on oikeus valita kaverinsa ja seuransa minkälaisissa piireissä liikkuu. Monet pitkäaikaissairaat, oli sairaus sitten mikä tahansa, niin ovat ihan hyviä tyyppejä. Minulla itselläni on muutama ihan hyvä ystävä/kaveri jotka sairastavat skitsofreniaa. Onhan joskus joitain juttuja mistä huomaa että kaikki ei välttämättä ole ihan kohdillaan mutta kun on itse avarakatseisempi eikä joka kerta kauheasti välitä siitä jos joku juttu vaikuttaa esim. vähän " utopistiselta " niin onko siitä mitään haittaakaan. Minua ei ole haitannut koska ymmärrän että joskus jutut saattavat johtua ihan vaan ja pelkästään sairaudesta. Mitä enemmän on ymmärrystä ja tietoutta asioista niin sitä paremmin niiden kanssa pärjää. Useinhan on niin että moni outo tai vieras asia saattavat herättää esim. pelon tunteita. Ja joskus saattaa olla myös että on ennakkoluuloja joitain asioita kohtaan. Ei muuta kuin enemmän ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta asioihin niin pärjää aika laajassa mittakaavassa tässäkin elämässä.

      • Aloittajahan toi nimenomaan esille asioita, miksi hän ei voinut pitää tuttavuutta yllä.

        Ymmärrän kyllä, jos joku sairas pakottaa rukoilemaan puolestaan ja sölköttää siansaksaa ym. eikä uskonto ja ihmeet ole terveellä pohjalla. Ihan tavallinen ilmiö toisilla skirsoilla on juuri tuo kuvitelma omista suuruusharhoistaan. Ja toisekseen, niin yleensäkään mitään ihmeitä ei tapahtu.


      • Miksi kirjoitit kommenttisi yhteen pötköön. ? Kirjoitukset voi jaotella jaksoihin niinkuin täällä muutkin tekevät.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajahan toi nimenomaan esille asioita, miksi hän ei voinut pitää tuttavuutta yllä.

        Ymmärrän kyllä, jos joku sairas pakottaa rukoilemaan puolestaan ja sölköttää siansaksaa ym. eikä uskonto ja ihmeet ole terveellä pohjalla. Ihan tavallinen ilmiö toisilla skirsoilla on juuri tuo kuvitelma omista suuruusharhoistaan. Ja toisekseen, niin yleensäkään mitään ihmeitä ei tapahtu.

        Mutta hei, eiks aloittaja kirjoittanut et sairas haluaa pakosta rukoilla toisen puolesta? Ja aloittaja myöskin toi esille et sairaan uskontomaailma on jotain outoa sellasta, mikä ei oo tervettä!!!!
        Onhan se oikeesti niin, et vakavasti sairaan skitsofreenikon ajatusmaailma on todella outo, vaik olisi sit lääkkeetkin päällä.
        Sairas ja terve uskontoajattelu on kaksi eri asiaa.


    • Aloitus tuo mieleen tapauksen, kun eräässä työpaikassani oli työkokeilussa eräs harhaluulojen takia työkyvytön ilmeisesti vuosien ajan. Kun hänen kanssaan ajautui keskusteluun, niin hän alkoi jossain vaiheessa puhua mm. öisin häntä vainoavasta miehestä, joka tunkeutuu aina hänen kotiinsa ja häiriköi niin, ettei hän saa unta. Hänellä oli mitä ilmeisemmin ollut myös raskas neuroleptilääkitys vuosien ajan, mikä näkyi hänen motoriikastaan ja kasvojensa kohmeisista ilmeistä.

      Hän toi myös mieleeni vuosien takaisen psykoosini ja oman skitsofreniadiagnoosini. Olen useammin kuin kerran ajautunut keskusteluun erinäisten ihmisten kanssa siitä, miten kamala sairaus skitsofrenia on. Sinun kaltaiset ihmiset saattavatkin kohdata lukuisia skitsofreenikkoja tietämättä lainkaan, että tässä yhteiskunnassa on mitä raskaammilla diagnooseilla ihmisiä, jotka eivät vaikuta mitenkään harhaisilta tai epävakailta. Oma esimieheni ei olisi koskaan palkannut skitsofreenikkoa ja hän myönsi sen suoraan. Hän ei vain tiennyt palkanneensa sellaisen jo ainakin kerran. Skitsofrenia ei ole mikään lääketieteellinen sairaus, eikä diagnoosi useinkaan näy ulospäin ihmisen olemuksessa etenkään, jos ei ole hankkinut neuroleptilääkityksestä tiettyä habitusta, joka kielii lievästä aivovauriosta. Nämä tietenkin pistävät silmään kaikkein eniten, koska ovat yleensä raskaimmin hoidettuja tai "hoidettuja", miten sen nyt ottaa. Minulla taas on lukuisia kavereita ja tuttavia, jotka eivät tiedä, että minulla on skitsofreniadiagnoosi. Enkä tule koskaan kertomaankaan, koska kyseinen diagnoosi on äärimmäisen leimaava.

      • Oletko muuten täysin varma etteivät tiedä. ???? Yleensä skitsofreenikon kyllä tunnistaa pienistäkin oireista. Ja tiedätkö niin monet ihmiset ovat hyvinkin älykkäitä ja ovat ottaneet asioista selvää. Kuitenkaan ihmiset eivät huomauta sinulle oireista eivätkä fiksuuttaan kysele, onko sinulla jokin lääkitys vaiko ei tai onko sinulla jokin sairaus kuten skitsofrenia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko muuten täysin varma etteivät tiedä. ???? Yleensä skitsofreenikon kyllä tunnistaa pienistäkin oireista. Ja tiedätkö niin monet ihmiset ovat hyvinkin älykkäitä ja ovat ottaneet asioista selvää. Kuitenkaan ihmiset eivät huomauta sinulle oireista eivätkä fiksuuttaan kysele, onko sinulla jokin lääkitys vaiko ei tai onko sinulla jokin sairaus kuten skitsofrenia.

        Olen aika varma. Myös kaikki läheiseni ovat erittäin varmoja. He ovat aina ihmetelleet ääneen, että miksi minulla on kyseinen diagnoosi. Katsos kun minulla ei ole mitään "oireita", mistä huomauttaa. Skitsofrenian oireet ovat oikeasti kyllä niin äärimmäisen epämääräisiä, ettet sinä kyllä voi suoraan kenenkään puheista tulkita, mihinkä häiriöön ne viittaavat. Minäkään en tosin pitänyt työpaikassani tapaamaani höpöjä puhuvaa ihmistä skitsofreenikkona, koska en usko sen olemassaoloon. Pidin häntä vain heittelle jätettynä yksinäisenä ihmisenä. Toisin kuin hän, minä en puhu höpöjä ääneen. Olen sen verran keskustellut ihmisten kanssa elämässäni, että tiedän heidän älykkyytensä tason aivan yhtä hyvin, kuin sinäkin. Olen suorittanut skitsofreniadiagnoosini jälkeen korkeakoulututkintoa ilman minkäänlaista hoitokontaktia. . Olen tehnyt pitkään sosiaalisesti erittäin vaativaa työtä, jossa ei todellakaan menesty, jos alkaa kesken kaiken avautua mörökölleistä sänkynsä alla. Sinä aliarvioit itse ihmisiä, jotka ovat oikeasti kokeneet sen, mistä sinä et henkilökohtaisesti tiedä hevon paskaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko muuten täysin varma etteivät tiedä. ???? Yleensä skitsofreenikon kyllä tunnistaa pienistäkin oireista. Ja tiedätkö niin monet ihmiset ovat hyvinkin älykkäitä ja ovat ottaneet asioista selvää. Kuitenkaan ihmiset eivät huomauta sinulle oireista eivätkä fiksuuttaan kysele, onko sinulla jokin lääkitys vaiko ei tai onko sinulla jokin sairaus kuten skitsofrenia.

        Miten sinä tunnistat skitsofreenikon? Millaisia "pieniä" oireita oikein havaitset heissä? Vai onko sittenkin niin, että "otat vähän selvää" ihmisestä ja sitten tulkitset kaikki hänen eleensä ja ilmeensä tuon ennakkoluulosi kautta? Itse olen esimerkiksi tavannut ihmisiä, jotka puhuvat itsekseen, ovat poissaolevia ja naureskelevat yksin bussipysäkillä. Olisin voinut olettaa, että heillä on skitsofreniadiagnoosi, vaikka suurimmalla osalla poissaolevista, itsekseen nauravista ja itsekseen puhuvista ihmisistä sitä ei ole. Ilmeisin ja oikeastaan ainoa varma viite siitä, että ihmisellä on skitsofreniadiagnoosi on raskaasti lääkitty habitus, jolle on ominaista hidas järjenjuoksu ja motoriikan ja ilmeiden kankeus. Yleensä on myös raskaasti ylipainoa. Vasta sen jälkeen tulee hupsut, toisten ihmisten maailmankuvaa ja sosiaalisia skriptejä loukkaavat jutut. Nämä toki esiintyvät useimmiten yhdessä. Mitä kroonisempi ja vaikeampi "sairaus" on, sitä vaikeampi on lääkityksen aiheuttama aivovaurio.

        Häiriön inter rater reliabiliteetti eli kahden eri psykiatrin tekemä yhteneväisyys diagnoosin suhteen on parhaimmillaankin 0,46 eli ajallisesti läheisessä yhteydessä kaksi koulutettua asiantuntijaa antaa useammin potilaalle eri diagnoosin kuin on saman. Usein näissä tutkimuksissa asiantuntijat pääsevät vastoin sääntöjä keskustelemaan potilaiden diagnoosista, mikä tekee niiden tuottamista kappa-arvoista epäluotettavia. Yleensä noihin tutkimuksiin varmastikin valikoidaan hyvin stereotyyppisiä potilaita, jotka eivät ole edustava otos siitä joukosta, jotka oikeasti saavat diagnoosin.

        Skitsofrenian kriteerit ovat hyvin keinotekoisia ja diagnoosia tehdään kiinnitetään usein huomiota esimerkiksi vaikka siihen, onko henkilön ääniharhat tunnepitoisia ja ilkeitä vai kommentoivia ja neutraaleja. Tällaisten kriteerien perusteella sitten kuvitellaan, että voidaan erottaa kaksi etiologialtaan erilaista häiriötä. . Useinhan on niin, että esimerkiksi ääniharhoja kuulevat potilaat voivat joskus kuulla neutraaleja ja kommentoivia, joskus ilkeitä ja syytteleviä ääniä ja että ääniharhojen sisältö ei mitenkään tuota erillistä häiriötä etenkään neurobiologisella tasolla.

        Toinen asia, mihin kiinnitetään huomiota on se, tiedostaako ihminen äänet harhoiksi vai ei. Jos ihminen on tietoinen siitä, että ikävät äänet kumpuavat hänestä itsestään, niin todennäköisyys sille että hän saa skitsofreniadiagnoosin, laskee. Hänen ääniharhojaan voidaan tuolloin tulkita vaikka dissosiaation tuottamiksi ihan vain siksi, että hän ei ole niin traumatisoitunut, että trauma olisi vaurioittanut hänen realiteetintajuaan. Tämä vähäinen traumatisoituminen voi johtaa siihen, että hän saa diagnoosin, joka tulkitaan syntyneeksi vaikeista kokemuksista, kun taas vaikeammasta dissosiaatiosta kärsivä saa skitsofreniadiagnoosin, joka taas tulkitaan usein perinnölliseksi, neurobiologiseksi krooniseksi sairaudeksi.

        En siis mitenkään jaksa uskoa, että sinä maalikkona hahmotat lainkaan, mistä niistä "pienistä vihjeistä", joita perverssillä intohimolla mielisairaista etsit, on ylipäätään kyse. Toisekseen en jaksa uskoa, että olisit edes yhtä taitava diagnosoimaan psykiatrisia häiriöitä, kuin koulutetut asiantuntijat kontrolloiduissa olosuhteissa.


    • Kerran katsoin dokumenttiohjelmaa, jossa psykiatrian ammattilaiset pyrkivät erottamaan nk. terveet koehenkilöt ihmisistä, joilla oli diagnosoitu jokin yleisimmistä mielen häiriöistä. Ammattilaisetkin erehtyivät ja usein. Jos laitetaan eri ammattilainen diagnosoimaan yksi ja sama henkilö, niin diagnoosit vaihtelevat. Näin ollen täysin ilman alan koulutusta olevan ihmisen onnistumisprosentti ei voi olla parempi. Jos tavis uskoo diagnoosiensa erehtymättömyyteen, on hän itse vähintäänkin epärealistinen tai jopa harhainen.

      Psykoosin sijaan varmemmin jäävät kiinni erilaiset pakko-oireiset häiriöt, syömishäiriöt ja päihdeongelmat. Niiden oireet tai seuraukset näkyvät käytöksessä tai ulkoisessa olemuksessa. Sen sijaan moni fyysinen ja psyykkinen sairaus, jolla pääsee jopa eläkkeelle, ei välttämättä näy päälle äkkiseltään lainkaan. Jätän omat diagnoosini kertomatta, jotta itsensä taitaviksi diagnosoijiksi uskoville riittää puuhaa (olen syystä eläkkeellä).

      Vanhan kansan skitsofreenikot erotti ja erottaa usein, koska sairaus tai sairauden hoito jättää jälkensä. Pitkäaikainen psykoosilääkkeiden syöminen itsessään on aivoille tuhoisaa. Ainakin moni medikalisaatiokriittinen teos pitää nykyistä skitsofrenian yleistä hoitotapaa (lääkkeet ilman terapiaa) vääränä. Eli lienee harvinaista tavata työelämässä oleva skitsofreenikko. Eläkkeen saa melko varmaa ko. diagnoosilla.

      Monet elämänaikaiset tekijät johtavat vaikeuksiin luoda kestäviä ihmissuhteita. Sairastaminen, taloudelliset vaikeudet, leimatuksi tuleminen, varhaislapsuuden laiminlyönnit, syrjintä jne vaikuttavat siihen, miten muihin ihmisiin ja tähän maailmaan suhtautuu. Yleensä pitkäaikaisimmat ystävyyssuhteet luodaan elämässä varhain. Ongelmaperheestä tuleva ihminen putoaa kelkasta jo varhaisessa vaiheessa. Koko elämän perustaitojen pohja luodaan ensimmäisten elinvuosien aikana. Heikkoon taustaan liittyviä kaikkia osa-alueita ei ehkä saa millään paikattua. Itse ainakin olen erakoituva, ja suhtaudun yhä epäluuloisemmin aina, kun joku pyrkii liimautumaan seuraani. Tosin pari vakaata ja tervettä ystävää minulla on.

      • Nimenomaan päihdeongelmat kuuluvat psykiatristen potilaiden oireenkuvaan, tavallinen on ketjupolttaja, jolla kuluu tuhansia euroja tupakkaan vuodessa ja siihen yhdistettynä myöskin oluen juonti.

        Samainen skitsofreenikko ottaa jutuissaan esille, kuinka Herra on auttanut häntä ja että hänellä itsellään on profetian lahja. Hänellä on kyky parantaa sairaita jne.

        Jotenkin vaan terve ihminen ei voi ymmärtää lällaisia oireita ja niin terve ihminen tpsiaan haluaa eroon skitsofreenikosta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan päihdeongelmat kuuluvat psykiatristen potilaiden oireenkuvaan, tavallinen on ketjupolttaja, jolla kuluu tuhansia euroja tupakkaan vuodessa ja siihen yhdistettynä myöskin oluen juonti.

        Samainen skitsofreenikko ottaa jutuissaan esille, kuinka Herra on auttanut häntä ja että hänellä itsellään on profetian lahja. Hänellä on kyky parantaa sairaita jne.

        Jotenkin vaan terve ihminen ei voi ymmärtää lällaisia oireita ja niin terve ihminen tpsiaan haluaa eroon skitsofreenikosta.

        On ihan selvää ettei skitsofrenikon kanssa pysty olemaan tuttavaa tai ystävää. Heidän ajatusmaailmansa on todella outo.

        Mulla oli yks uusi tuttavuus, joka sitten paljastui skitsofreenikoksi. Aloin itse kysellä, että onko hän jotenkin sairas vai mikä on. Kertoi sitten itse.

        Oli pakko jättää vierailut ja lopettaa tuttavuus. Näin se vaan menee.


      • Anonyymi kirjoitti:

        On ihan selvää ettei skitsofrenikon kanssa pysty olemaan tuttavaa tai ystävää. Heidän ajatusmaailmansa on todella outo.

        Mulla oli yks uusi tuttavuus, joka sitten paljastui skitsofreenikoksi. Aloin itse kysellä, että onko hän jotenkin sairas vai mikä on. Kertoi sitten itse.

        Oli pakko jättää vierailut ja lopettaa tuttavuus. Näin se vaan menee.

        Sama täällä, oli pakko lopettaa tuttavuus skitsofreenikon kanssa. Siis todellakaan ei voi olla kaveria, kun niillä sairaus pahenee aika ajoin ja tulevat aivan oudoiksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        On ihan selvää ettei skitsofrenikon kanssa pysty olemaan tuttavaa tai ystävää. Heidän ajatusmaailmansa on todella outo.

        Mulla oli yks uusi tuttavuus, joka sitten paljastui skitsofreenikoksi. Aloin itse kysellä, että onko hän jotenkin sairas vai mikä on. Kertoi sitten itse.

        Oli pakko jättää vierailut ja lopettaa tuttavuus. Näin se vaan menee.

        Toivottavasti jäät auton alle ja kidut kuoliaaksi hitaasti.


    • Aikamoista luettavaa tämä ketju. Tuosta jotain viisaampaa skitsofreniasta: www wayneramsay com (kautta) schizophrenia htm

    • Oletko tietoinen, että esimiehesi on mahdollisesti rikkonut lakia lörpötellessään sinulle entisten alaistensa terveystiedoista ilman heidän lupaansa etenkin, jos on paljastanut heidän henkilöllisyytensä? Hänen ei pitäisi olla edes tietoinen ihmisten diagnooseista, koska hänellä ei ole laillista oikeutta niitä selvittää. Itse en ole ikinä ollut työpaikassa, joissa avaudutaan omista mielenterveysongelmista esimiehelle etenkään, jos diagnoosina on skitsofrenia tai vaikka kaksisuuntainen.

      Teillä on poikkeava työyhteisö monellakin tavalla ja haluaisin tietää, millä alalla oikein työskentelette? Millaiseen organisaatioon ylipäätään palkataan skitsofreniastaan avoimesti kertovia ihmisiä? Oman kokemukseni mukaan pelkästään diagnoosi voi aiheuttaa työterveyslääkärissä hepulin, joten sen piilottamiseksi kannattaa tehdä kaikki mahdollinen, jos haluaa pysyä työelämässä. Sairaslomalla ei todellakaan rampata mielenterveysongelmien takia.

      Sekavia puhuvien ihmisten kanssa ei välttämättä luonnollisesti muodosteta pitkiä ystävyyssuhteita. Sehän on ihan luonnollista, jos ei oikein pysy kärryillä niissä jutuissa, joita toinen puhuu. Poikkeavuuden ymmärtäminen edellyttää yleensä elämänkokemusta ja näkökulmaa, joka useimmilta ihmisiltä puuttuu. Omituisesti puhuva ihminen loukkaa sosiaalista järjestystä tavalla, joka aiheuttaa yleensä ihmisissä hämmennystä, ahdistusta ja pelkoa ja he voivat aiheuttaa illanvietoissa hämmentäviä tilanteita. En ymmärrä, miksi aloittaja pitää tätä jotenkin yllättävänä tapahtumasarjana etenkään, kun on ilmeisesti työnsä puolesta jonkun verran ollut tekemisissä harhaisten ihmisten kanssa. Haluaako aloittaja korostaa normaaliuttaan ja sitä, että on jalo ihminen, joka yrittää tutustua myös huono-osaisiin sen mahdottomuudesta huolimatta, vai mikä tämän aloituksen tarkoitus oli?

      • Ainahan illanistujaisissa puhellaan kaikenlaisia asioita ja nautitaan vähän viiniä. kuka sitä enää edes kaikkia mielenkiintoisimpia asioita muistaakaan mitä on kuullut.

        Jotkut asiat vaan jäävät mieleen varsinkin työtovereihin liittyvät.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan illanistujaisissa puhellaan kaikenlaisia asioita ja nautitaan vähän viiniä. kuka sitä enää edes kaikkia mielenkiintoisimpia asioita muistaakaan mitä on kuullut.

        Jotkut asiat vaan jäävät mieleen varsinkin työtovereihin liittyvät.

        Porukalla mennään jonnekkin niin juttu luistaa ihan liikaa alkon vaikutuksen alaisena, ei siinä juttuja pidätellä. Koskee kaikkia eri ammattikuntien edustajia. oon joskus kuullut erään sairaalahenkilökuntaan kuuluvan sanovan että " kyllä sitä usein hauskaa pidetään potilaiden kustannuksella" ( kyseinen henkilö työskentelee psykiatrisella avohoitopuolella ).


    • Ihan hyvä aloitus kyllä. Tavallaan neuvoksi sellaisille ihmisille, jotka eivät tunnista uskonnollista kieroumaa. Moni nuori esimerkiksi ei ole tietoinen kaikista asioista ja saattaa erehtyä ihmissuhteissaan tutustumaan hyvinkin sairaaseen ihmiseen, jolla lääkitys päällä. Sitten vaan eräänä pivänä uuden tuttavuuden vointi huononee ja hämmennys on sangen suuri kun ei ole ollut tietoinen uuden tuttavan sairaudesta ja lääkityksestä.

    • Sama kokemus täällä. Skitsofreenikko niinkuin kaksisuuntaista mielisairautta sairastava katkaisevat ihmissuhteet jossakin vaiheessa ja se johtuu sairauden pahenemisvaiheesta. Moni kyllä katkaisee tuttavuuden niinkuin aloittajakin ennenkuin sairas itse ilmoittaa mitään. Monesti on hyvä laittaa hajurakoa itse sairaaseen ihmiseen.

    • minäkin olen skitsofreenikko myöskin.
      jollakin tavalla kohtuullisessa kunnossa, onneksi.

      minulla ei ole paljon mitään kavereita, koska ei se pelkästään tätä sairautta olevat
      ole epäsosiaalisia, se kuuluu suomalaisuuteen olla aika epäsosiaalinen jollakin tavalla.

      yleensä ei ole senkään takia kavereita elämän varrella. kun olen koittanut selvitä
      hengissä tästä hoidosta mitä minulle on annettu monen, monen, vuoden aikana.

      kovaa ja vaativaa on ollut hoito, mutta pärjännyt jontekuten olen onneksi.

      • Miten olisi käynyt, jos sinua ei olisi lääkitty?????

        Skitsot tarvitsevat aina psykiatrista hoitoa kera lääkärin.


      • kyllä suomalaiset ovat sosiaalisia. ei täällä nyt ihan yksin kukaan nurkissaan istu. on paljon erilaisia harrastuspiirejä. töissä tapaa jatkuvasti ihmisiä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten olisi käynyt, jos sinua ei olisi lääkitty?????

        Skitsot tarvitsevat aina psykiatrista hoitoa kera lääkärin.

        Hehe, sinähän vitsin murjaisit. On se tosiaan mukava vuosikymmen myöhemmin katsella hoitokielteisenä samaa sairautta "sairastavia" kroonikkopotilaita, jotka ovat sitoutuneet tunnollisesti hoitoonsa vuosiksi. Ei heidän tarvitse avata suutaan eikä kertoa uskonnollisista kokemuksistaan, koska hoidon ilmeinen "teho" näkyy kilometrien päähän. Se pöhöttyneisyys, turvotus, motoriset ongelmat ja kognitiivinen hitaus, joka ilmenee jo ensitapaamisella ihmisen olemuksesta, saa minut odottamaan, että tämä vammaiseksi lääkitty raukka parka alkaa kertoa edelleen sitä samaa satua, jota hän kertoi vuosikymmen sitten sille vähän ihmiskuvaltaan primitiiviselle psykiatrisedälle tai tädille, joka koitui hänen kohtalokseen.

        Siis sitä, kuinka möröt kummmittelevat öisin hänen sänkynsä alla ja hän ei saa unta, kun vieras mies käyskentelee öisin huoneessa ja kolistelee pimeässä. Sama kela toistuu vaan vuodesta toiseen. Ainoa mikä on tällaisessa lääkityssä raukassa muuttunut, että kela pyörii vähän hitaammin ja ääni on monotoninen, liikkeet ovat kangistuneet ja ehkä välillä kuolataan rinnnuksille ja sen sellaista. Ylipainoa on usein muutama kymmenen kiloa, ja aineenvaihduntahäiriö, jonka seurauksena on mm. vaikea toisen asteen diabetes, suorastaan tuoksahtaa hänestä Lisäksi hän ei ihan täysin tiedosta tilaansa, koska hänellä on dementiaa muistuttava aivovaurio, joka yleensä vanhuksilla sekoitetaan oikeaan dementiaan. Mutta ehkä se onkin tosiaan vain siunaus?

        Itse taas olen hoikka, urheilullinen tuplamaisteri ja luen huvittuneena tutkimuksia, joiden mukaan lääkitys olisi suojannut minua psykoosin uusiutumiselta ja parantanut eliniän ennustetta. Te lääkeyhtiöiden rahoittamassa fantasiamaailmassa elävät mielenkiintoiset heput ette ilmeisesti omaa silmiä päässänne. Suuresta osasta lääkittyjä näkee, että heidän hoitonsa ei todellakaan a) paranna psykoosia b)edistä fyysistä terveyttä. En ihmettele, miksi minun odotettavissa oleva elinikäni on 20 vuotta alempi kuin väestöllä keskimäärin. Kuulun väestökategoriaan, joka hoidetaan hengiltä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hehe, sinähän vitsin murjaisit. On se tosiaan mukava vuosikymmen myöhemmin katsella hoitokielteisenä samaa sairautta "sairastavia" kroonikkopotilaita, jotka ovat sitoutuneet tunnollisesti hoitoonsa vuosiksi. Ei heidän tarvitse avata suutaan eikä kertoa uskonnollisista kokemuksistaan, koska hoidon ilmeinen "teho" näkyy kilometrien päähän. Se pöhöttyneisyys, turvotus, motoriset ongelmat ja kognitiivinen hitaus, joka ilmenee jo ensitapaamisella ihmisen olemuksesta, saa minut odottamaan, että tämä vammaiseksi lääkitty raukka parka alkaa kertoa edelleen sitä samaa satua, jota hän kertoi vuosikymmen sitten sille vähän ihmiskuvaltaan primitiiviselle psykiatrisedälle tai tädille, joka koitui hänen kohtalokseen.

        Siis sitä, kuinka möröt kummmittelevat öisin hänen sänkynsä alla ja hän ei saa unta, kun vieras mies käyskentelee öisin huoneessa ja kolistelee pimeässä. Sama kela toistuu vaan vuodesta toiseen. Ainoa mikä on tällaisessa lääkityssä raukassa muuttunut, että kela pyörii vähän hitaammin ja ääni on monotoninen, liikkeet ovat kangistuneet ja ehkä välillä kuolataan rinnnuksille ja sen sellaista. Ylipainoa on usein muutama kymmenen kiloa, ja aineenvaihduntahäiriö, jonka seurauksena on mm. vaikea toisen asteen diabetes, suorastaan tuoksahtaa hänestä Lisäksi hän ei ihan täysin tiedosta tilaansa, koska hänellä on dementiaa muistuttava aivovaurio, joka yleensä vanhuksilla sekoitetaan oikeaan dementiaan. Mutta ehkä se onkin tosiaan vain siunaus?

        Itse taas olen hoikka, urheilullinen tuplamaisteri ja luen huvittuneena tutkimuksia, joiden mukaan lääkitys olisi suojannut minua psykoosin uusiutumiselta ja parantanut eliniän ennustetta. Te lääkeyhtiöiden rahoittamassa fantasiamaailmassa elävät mielenkiintoiset heput ette ilmeisesti omaa silmiä päässänne. Suuresta osasta lääkittyjä näkee, että heidän hoitonsa ei todellakaan a) paranna psykoosia b)edistä fyysistä terveyttä. En ihmettele, miksi minun odotettavissa oleva elinikäni on 20 vuotta alempi kuin väestöllä keskimäärin. Kuulun väestökategoriaan, joka hoidetaan hengiltä.

        Samaa mieltä olen kanssasi. Lääkitään hengiltä ja sitten puhuaan lääkkeiden elämää pidentävästä voimasta skitsofrenian kohdalla. Juuri nuo edellä mainitsemasi seikat ja haitat ovat totta.


    • on keksitty joitain hoitoja, ryhmiä ja yksi yksilö kognitiviinen, raskas puolen vuoden kuntoutusmuoto, mutta hoito on ollut melkein puolet elämästäni jo pelkkä lääkitys.

      juju on siinä ettei ole juuri mitään hoitoa suomessa kuin pelkkä lääkitys jos jotain pientä hoitoa ei mukaan lasketa, eikä täällä oteta juuri millään tavalla mallia keroputaan hoitotuloksista, vaan lääketehtaitten, jompi kumpi parempi, täytyy vain kokeilla jälkimmäistä. ei ole muuta vaihtoehtoa.

      "skitsoja" enemmänkin hyödynnetään suomessa eikä hoideta ja sitä ei suurin osa suomalaisista tajua, mitä kovempikuntoinen on sitä parempi työvoimareserviin kuuluva henkilö, vaikka olisi suomessa työkyvyttömyyseläkkeellä, SE EI poista sitä.

      toivottavasti joskus tulisi hoitoja, sanan varsinaisessa mielessä, mutta siihenkin menee 2-3 vuotta kuitenkin.

      pahinta siinä on että hoito jatkuu vaikka olisin 50 vuotiaana jo todella hyvässä kunnossa verrattuna, esim. normaalin perustallaaja suomalaiseen, mutta ehkä se on parempi että vedetään piirun verran paremmaksi ja tullaan marginaaliporukkaan mitä tulee henkiseen ja fyysiseen kuntoon.

      • Kyllä näin on. Todellakin hyödynnetään. Valmistetaan uusi kallis lääke, jossa on sama vaikuttava aine kuin vanhassakin. Vanha lääke on halpa ja uusi monin verroin kalliimpi, jotta silleen hyödynnetään skitsoja ja muitakin psykiatrisia ihmisiä. Todellisuudessa kun ne lääkkeet eivät juurikaan auta.


      • Se vaan niin skitsolääkkeet eivät todellakaan auta, koska työkyky ei palaudu.


    • jos toiseksi edellinen oli sairaanhoitajan kommentti, kiitoksia paljon välittämisestä,
      sairaanhoitajilta saamani tuki on paljon parempaa kuin potilaitten vertaistuki elämän varrella, mutta fakta on se että maailmalla ei ole juurikaan keksitty muuta hoitoa kuin lääkkeet, mutta toivottavasti joskus tulevaisuudessa asia on jo toisin.

      • Tärkeempää tietty ois tutkia kunnolla ihmisen aivot eli pääkoppa ennenkuin mitään lääkkeitä aletaan kirjottaa. On olemassa hyvät tutkimukset ja aivotutkimus on muutenkin jo hyvin pitkälle kehittynyt.

        Lääketehtaat eivät halua, että potilas tutkitaan tällaisissa skitsotapauksissa, vaan lääkitys aloitetaan potilaan kertoman oireiston mukaan.

        Ja lääketehtaat tekevät jatkuvasti uusilla lääkkeillä kokeita, miten ne soveltuvat ihmiselle. Eläinkokeita kun ei enää saa tehdä, niin nyt sitten se on ihminen, jolle kokeillaan uudet valmisteet.

        Miksi potilaita ei tutkita. Aivoista ei aina löydy lääkittävää vikaa, joten ihan siksi ei tutkita, jotta saadaan myytyä lääkkeitä. Tämä maailma on kapitalistinen kilpailuyhteiskunta, joka ei kaihda mitään keinoja.


      • Ai ettei ole muuta kuin lääkehoito. Kyllä on. Ota asioista selvää. Elät pimeässä keskiajassa vielä.


    • toivottavasti vain ketään ei ota tuota edellistä kommenttia tosissaan.

    • Olen 33 - v skitsofrenikko ja vielä 22-vuotiaana oli kavereita ja ihmisille pystyi juttelemaan normaalisti, ainakin parin kaljan jälkeen, mutta nykyisin 8 vuotta diagnoosin jälkeen viimeisiinkin kavereihin olen etääntynyt ja jopa siskot tuntuu todella etäisiltä. Ihmisten rata on pienen loven tuijottamista, työ ja perhe . Ei se lähikavereiden määrä normaalillakaan ole kovin suuri.

      Sitä kun on itsellä arki kotona istumista ja hoitoneuvotteluissa käymistä ei jää paljon kerrottavaa kavereille. Sitä helposti sekoaa omaan sisäiseen elämään missä on kaikki mahdollista ja alkaa puhua siitä ääneen. Toisaalta ennen sairastumista ei juuri mitään sen kummempaa ollut puhuttavana kuin torstai illan jääkiekkokierros. Toisaalta skitsofrenia leimauttaa aikapahasti oman mielen, alkaa miettiä kaupungilla tietääkö tuo ihminen kaiken minusta ihan naamaa katsomalla, koska sellainen sairaus on vaan. Eivät kaikki diagnosoidut skitsofrenikot ole salajuonia puivia neroja jotka lukevat netin kaikki tiede uutiset. Jotkut elävät mielessään ihan normaalia elämää ja eivät pysty tuottamaan tätä ulos vaan vetäytyvät kuoreensa. Mielessä liikkuu mitä positiivista sanoisi tuttavalle tai kaverille, mutta ulos tulee vaan muodollisuuksia, tai sitten näitä satuja.

      Itsellä huomaa että facebook messengerissä menee yhden hyvän ystävän kanssa aina ihan satuiluks joka asia ja tämä esti sitten messengerin tai oikeastaan sillä syyllä etten jutellut enää näitä asioita. Ei ole vaan mitään puhuttavaa kun istuu kotona aina vaan. Enkä jaksa lukea normaalista elämästä sieltä kun itsellä ei mene hyvin. Maailma rullaa samaa rataa, sotineen ja ilmastomuutoksineen. Alkaa pelätä näitä asioita, tai kun on muutenkin leimaantunut sairaudesta, niin sitä sitten että alettaisiin ääneen leimata vaikka sosiopaatiksi tai spykopaatiksi. Sairaus voi aina edetä tai sen voi pysäyttää. Lääkkeet eivät juuri vaikuta oloon, itsellä on injektio lääkitys jonka voi heitää mielestä kuukaudeksi.

      Kun miettii miten toimi ennen diagnosointia, niin asioista oli helpompi puhua. Normaali asia, intissäkin oli samanlaista muitten kanssa aluksi, sitten toiset kehittyivät paremmiksi sotamiehiksi kuin muut. Oli loogisuutta ajattelussa, kun spykoosivaihe iski ennen diagnosointia alkoi pitää itseään tärkeässä asemassa ja muut olivat osa omaa tarinaa vaikkei olisi tuntenut näitä ihmisiä ollenkaan. Alkoholilla oli tietysti suuri osa elämässä, kännissä sekoili ja joutui toistuvasti putkaan koska muut eivät eläneet omaa elämää. Parissa vuodessa hankki omaan päähän sellaisen olon, että oli helpompi vaan istua vanhassa mummon mökissä pari vuotta.

      Facebook ainakin minulla pahentaa leimautumisen tunnetta, siellä on helppo kertoa asiansa joko liian suoraan ja totuuden mukaisesti tai sitten puhua ihan höpöjä. Alkoholi ja sosiaalinen media tekee hulluudesta julkista. Sitten on morkkis kaikkiin kavereihin nähden kerralla ku on avannut suunsa facebookissa.

    • Duodemic: Skitsofrenian oirekuva vaihtelee suuresti sekä eri henkilöillä että samalla henkilöllä eri aikoina ja eri vaiheissa. Osalla potilaista sairauden kuva on hyvin selvästi episodimainen, jolloin sairauden oireet ilmenevät vain sairauden akuuteissa vaiheissa ja henkilö on täysin oireeton tai kärsii vain lievistä oireista akuuttien sairausvaiheiden väliaikoina. Osalla potilaista oireet eivät häviä täysin akuuttien sairausjaksojen väliaikoina, mutta henkilö kykenee vaihtelevissa määrin tiedostamaan harha-aistimustensa tai suhteuttamiskokemuksiensa epätodellisen luonteen. Osalla sairastuneista oireet jatkuvat eriasteisen vakavina myös akuuttien sairausjaksojen välissä.

      Oirekuvan vaihtelevuuden ohella skitsofrenian monimuotoisuudesta on osoituksena myös sairauden kulun suuri vaihtelu eri henkilöillä. Vaikka skitsofrenia onkin usein vuosia ja joidenkin kohdalla vuosikymmeniä kestävä sairaus, eri tutkimusten mukaan ehkä 5–20 % skitsofreniaan sairastuneista paranee sairaudesta täysin oireettomiksi. Tehtyjen seurantatutkimusten valossa 40–70 % sairastuneista toipuu vuosien myötä sairaudestaan elämäänsä tyytyväisiä ja kärsii vain lievistä oireista. Huomattava osa vakavastikin sairastuneista kykenee säilyttämään työkykynsä.
      Summa summarum: myös skitsofraniaa sairastavat ovat mitä suurimmassa määrin yksilöitä ja sairaus esiintyy monella vaihtelevalla tavalla. Ja kuten yllä mainittu, esiintyy monella myös episodimaisesti, eli sairauden akuuteissa vaiheissa ilmenee oireita, niiden välissä on oireettomia jaksoja.
      Itse olen työssäni tavannut hyvin erilaisia sitsofreniaa sairastavia. Yhtäkään samankaltaisita oireista kärsiviä ei ole ollut, on ollut esim. hyvin ihmisarkoja ja vetäytyviä ja toisaalta taas hyvinkin sosiaalisia. Psyykkiset sairaudet herättävät pelkoa ja kaikenlaisia ennakkoluuloja koska niitä ei ymmärretä ja uskotaan kaikenlaisiin kauhutarinoihin. Senpä vuoksi tietoa olisi lisättävä jotta nämäkin ihmiset saisivat paikkansa yhteiskunnassa ilman stigmaa.

    • herättävät pelkoa varsinkin hoitohenkilökunnassa, ja omaiset määräävät liikaakin elämässäni koska "hoitohenkilöstö" on sanonut että minulla on diabetekseen verrattava sairaus josta ei koskaan tule oireettomaksi.

      sen takia hoidot jatkuvat koko loppuelämän, kuolemaan saakka, koska en tule täysin oireettomaksi useimpien sairaanhoitajien, yms. hoitohenkilöstön iskostuneen stigman takia.

      • Skitsofreenikko- leima jää kyllä otsaan, kun sen on kerran saanut. Siitä asiasta et pääse mihkään.


    • Näin se on. Skitson kanssa ei voi olla ystävää tai kaveria.

      Kävin joku vuosi takaperin skitsoserkkuni luona. En sen koomin ole sitten mennyt hänen luokseen, koska serkkuni ajatusmaailma on niin sairas. Hän myöskin puheli uskonnollisia ihmeitään ja profetioitaan, mutta ei tajunnut niistä mitään. Oman sairaan päänsä tuotteita kaikki.

    • Itse olen yrittänyt vuosia kaveerata erään noidan kanssa. Ei onnistu millään. Puhuu jatkuvasti kissoistaan. Aikaisemmin tapaamani kahden noidan kanssa ystävyys onnistui melko hyvin. Ensimmäisen tunsin työn kautta ja toisen harrastuksen kautta. Heidänkin juttunsa olivat erikoisia. Keskittyivät lähinnä pääsiäisaiheisiin ja kananmunatuotantoon liittyviin juttuihin ja uutisiin. Kissoistakin selittävät harvasen päivä. Luuttuaminen oli kaikille kolmelle jotenkin epäilyttävän läheistä hommaa. Ilmoitin tästä eräästä esimiehellä ja hän päätti irtisanoa varmuuden vuoksi.

      Jatkossa minäkin aion kysyä uusiltä tuttavilta ovatko noitia ennen kuin alan enempää kaveeraamaan.

      • Skitsofreenikko elää myöskin jossain epärealistisessa maailmassa. Hän voi kuvitella olevansa noita, prinsessa, profeetta, keijukainen tai jotain muuta, mitä tahansa. Serkkuni nukkuu isossa prinsessasängyssä, koska hän elää mielikuvissaan ja harhamaailmassaan prinsessana. Ei mikään nuori enää, vaan yli 60 vee on.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Skitsofreenikko elää myöskin jossain epärealistisessa maailmassa. Hän voi kuvitella olevansa noita, prinsessa, profeetta, keijukainen tai jotain muuta, mitä tahansa. Serkkuni nukkuu isossa prinsessasängyssä, koska hän elää mielikuvissaan ja harhamaailmassaan prinsessana. Ei mikään nuori enää, vaan yli 60 vee on.

        Ei pidä paikkaansa. Skitsofreenikoksi diagnisoituja näet päivittäin tai viikoittain kaupassa, kadulla ja työpaikoilla. Todellakaan se ei näy naamasta 90 % tapauksissa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Skitsofreenikoksi diagnisoituja näet päivittäin tai viikoittain kaupassa, kadulla ja työpaikoilla. Todellakaan se ei näy naamasta 90 % tapauksissa.

        Useimmilla se näkyy naamasta ja nimenomaan lihavasta kehosta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Useimmilla se näkyy naamasta ja nimenomaan lihavasta kehosta.

        Mutta ei kaikilla, vai?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ei kaikilla, vai?

        Siinä on lääkäreille työtä.


    • minulle on annettu väärä skitsofreniadiagnoosi ja olen täällä auroran kuntoutusyksiukössä' mielisairaan papereilla vaikken pode mitään mielisairautta vaan määräkohteista pelkoa. minulla onb ystäviäkin. joudun kai tukiasuntoon joka samantapainemn kuin tämä paikka. haluaisimn kyllä' omaan kämppään.

      • No jos ei tuon pahempaa sairautta sinulla oo niin mee töihin ja hanki elämä ja osta oma asunto. Täälläks valittelet.


    • Laalaalalaa. Joo-o. Skitsofrenian hyöty nro 1. Kerro, että sulla on sellane, eikä tartte nähä kuulijaa enää ellei se oo entuudestaa hyvä tuttava yms.

    • sama pätee kaikkiin muihinkin diagnoosin saaneisiin täällä salossa.

    • Koettu on. Ei voi olla kaveria tai ystävää.

    • Mua ainaki ahdistaa jollekki tuntemattomalle hoitajalle avata omaa elämääni, varsinkin kun on tehnyt saman lukemattomien hoitajien kanssa ja aina se päättyy samalla tavoin kun tajutaan etten vaikutakkaan niin skitsofreenikolle.

      Mullakin on tunne vammoja menneisyydestä ja se sattuu avata niitä aina uudestaan.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sanna Marinin hallituksen hanke tyrmistyttää:

      1680 euron kuukausituloilla pitää maksaa 25000 euron remontti? https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sanna-marinin-hallituksen-hanke-tyrmistyttaa-1680-eu
      Maailman menoa
      247
      2909
    2. Sofia muuttaa?!

      Instan mukaan Sofia Berlöff muuttaa taas. Mutta minne tällä kertaa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      2301
    3. Sohvi takaisin Eirassa

      Riita tullut,yöllä lähti koiran kanssa,aamupäivitys eirasta,lakanoista tunnistin,samat mitkä vaihtoi silloin toukokuussa😅
      148
      2213
    4. Sofia nuolee shampanjapulloa instassaan

      Laittoi storyyn, on Stefun ja kavereidensa ja Stefun siskon kanssa bilettämässä Hangossa. Nuolee kallista shampanjapulloa... iljettävä video.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      77
      1159
    5. Stefun sisko Charlotta laittoi Sofiasta sydänvideota omaan instaansa

      Stefun suku on ottanut avosylin Sofian sukuunsa. Chaali joka ei ikinä laittanut mitään Martinasta, laittoi julkisena videopätkää omaan instaansa, joss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1097