On ikävää kun

Kun nekin ihmiset, jotka ovat suureen ääneen möykänneet, etteivät löydä ikinä ketään, löytävät jonkun. Kun nekin joiden parisuhde kaatui, ja joita lohdutit olkaasi vasten suuren katastrofin hetkellä, löytävät uuden. Kun hekin joilla on omia ongelmia vaikka muille jakaa, löytyävät jonkun vaikeuksiensa keskellä. Ja sinun kuuluisi vain iloita heidän kanssaan. Ja heidän puolestaan. Muttet enää pysty. Yksin ikuisesti?
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joo, ei missään nimessä onnellisuutta muille!

Äänestä

Elämä on tosi lyhyt. Ihan oikeasti se on kuin silmänräpäys. Itsekin olisin mieluummin ihanan vaimon kanssa kuin yksin. Ei kuitenkaan kannata murehtia mistä jää paitsi ja mitä jää kokematta. Jokainen ihminen menettää äärettömästi mahdollisuuksia elämässään. Ja mitä enemmän saavuttaa ja saa itselleen asioita sitä enemmästä joutuu luopumaan. Kannattaa lukea itseään fiksumpien ihmisten ajatuksia. Se antaa viisautta. No Jeesus on kaikkein parhain mutta muidenkin ajatuksista voi olla väliaikaista tukea. Hänen sanat ovat kaikkein alkuperäisimpiä ja kauneimpia minusta. Sinä tarvitset uusia näkökulmia et kumppania. Näkökulmat auttavat käsittelemään surua ja onnettomuutta.

Äänestä

Omille tunteille kannattaa olla rehellinen. Jos et pysty iloitsemaan omassa elämässä tai omasta elämästä jonakin vaikeana aikana, ei sinun tarvitse yrittää olla onnellinen muidenkaan puolesta. Sehän olisi teennäisyyttä. Läheisten ja muidenkin puolesta kyllä voi asennoitua olemaan onnellinen. Usein se, että pystyy olemaan aidosti toisen puolesta onnellinen, edellyttää, että itse on elämässään onnellinen tai on ollut onnellinen, siis se edellyttää sen oman onnellisuuden kokemuksen. Jokaisen tulee keskittyä tekemään omasta elämästä omanlaista ja onnellista ensisijaisesti. Sen jälkeen jää voimavaroja kuunnella ja auttaa muita.

Äänestä
  • Tuo on aivan totta! On vaikea aidosti pystyä iloitsemaan toisen puolesta, jos itsellä on huono olla. Täysin inhimillistä, ei voi eikä tarvitse yrittää olla aina täydellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on aivan totta! On vaikea aidosti pystyä iloitsemaan toisen puolesta, jos itsellä on huono olla. Täysin inhimillistä, ei voi eikä tarvitse yrittää olla aina täydellinen.

    Olisi jotenkin todella väärin olettaa tai vaatia kärsivää olemaan onnellinen onnellisen ja kaikin tavoin hyvinvoivan puolesta, jos ei pysty sitä onnen tunnetta jakamaan. Kyllä läheisissä ihmissuhteissa täytyy kestää myös sen lähimmäisen negatiiviset tunteet ja vaikeat elämänvaiheet. Senkin voi sanoa suoraan, ettei pysty oman elämäntilanteen vuoksi olemaan toisen puolesta juuri nyt onnellinen. Sehän on sitä rehellisyyttä ihmissuhteissa.

    Kyllä se noin on. Ei elämä aina ole pelkkää iloa ja onnea, eikä tarvitsekaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kun nekin ihmiset, jotka ovat suureen ääneen möykänneet, etteivät löydä ikinä ketään, löytävät jonkun. Kun nekin joiden parisuhde kaatui, ja joita lohdutit olkaasi vasten suuren katastrofin hetkellä, löytävät uuden. Kun hekin joilla on omia ongelmia vaikka muille jakaa, löytyävät jonkun vaikeuksiensa keskellä. Ja sinun kuuluisi vain iloita heidän kanssaan. Ja heidän puolestaan. Muttet enää pysty. Yksin ikuisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu