Opiskelu aikanaan asuin alivuoralaisena,vuokra emäntäni asui toisessa huoneessa. Hän oli aika paljon minua vanhempi.Hänen nimensä oli Irmeli.hän oli aika sypäkkä nainen. Kerran tulin koulusta ,ja päätin mennä suihkuun. Hän oli lähtenyt kaupungille. Hän oli tuonut töitään huoneeni pöytälle.En ajatellut aiaa sen kummemmin ,vaan jätin kaiki vaatteeni ja pyyhkeet huoneeseeni.Kun olin suihkussa niin kuulin kauhukseni kun hän tuli kotiin. Minun täytyisi mennä ihan alasti huoneeseeni, ja tiesin että hän olisi siellä. Mietin tilannetta ja tiesin etten voisi jäätä suihkuun ijäksi. Siinä miettiessäni minull meni mulkku paksuksi ja kivikovaksi. Tiesin että se johtui IRMELISTÄ Arvelin olisikohan hän halukas naimaan kanssani.Toisaalta minun teki hirmu mieli naita Irmeliä,vaikka hän oli paljon vanhempi minua. Sitten kävelin vain huoneeseeni ja hän oli siellä,hän näki minut täysin alasti, ja minulla seisoi mulkku en voimut sielle mitään. Olihan se nolo tilanne..Asia jäi siihen , sitten yhten kerran kun joimme kahvia hän sanoi ,sinulla on isot munat,näin sen kun tulit suihkusta.Silloin sanoin rohkeasti, se johtui sinusta, kun meinasin kysyä sinulta kokeillanko pohjaonkea tussa minun tilallani,minun tekisi niin mieli kokeilla. Hän ymmärsi mitä tarkoitin ja sanoi nauranen ,olisit halunnut kokeilla pohjaonkea minun kanssa, mutta ent sanonut. miteen. Sanoin sihen olin niin ujo. Sitten hän sanoi, kun sinä tulit suihkusta niin minä meinasin sanoa samaa,eli kokeilisitko minun kanssa pohjaonkea tuossa sängyssä,mutta arvelin jos et suostu,joitun noloon tilanteeseen..Vähän ajan päästä hän sanoi , kun seuraavav kerran tulee tilaisuus , niin silloin kokeillaan varmasti,kun kerran kumpikin haluaa sitä ajatelkoot muut mitä tahansa ikäerosta, ,minä olen aina halunnut naita nuoren pojan kanssa.MInä kysyin oletko milloinkaan nainut ikäisesi miehen kanssa. Hän sanoi parivuotta sitten tapassin mukavan miehen ravintolassa, sen jälkeen menimme hänen luokseen j a naitiin siellä ,ehkä se johtui siitä että olin vähän humalassa mutta se ei tuntunut hirmuhyvältä,ainoastaan siinä vaiheessa kun se ukko sai siemensyöksyn se tuntui hyvältä. Hän jatkoi se ukko puri vielä hirmu jäljet kaulaani. Suutuin hirveästi . Ukko sanoi vain että sinulla on niin hyvä pimppi että piti purra.Sanoin että minulla on hyvä pimppi koska en ole tarvinnut tehtä vauvoja.Stten hän sanoi minulle olen syönyt e pillereitä kun olen ollut ukkojen kanssa .Kondomeja en ole antanut käyttää kun olen yhden kerran saanut ihottuman siitä pimppiini. Komea ukko kun on sattunut niin silloin en ole syönyt pillereitä kun en ole silloin välittänyt tulenko raskaaksi.Minulla seisoi mulkku kun kuuntelin Irmelin juttuja. Muutaman viikon päästä mielle tuli tilaisuus.Olimme ihan alasti minun sänkyssäni.Aluksi olimme vähän ujoja kunmpikin. Vaikka tiesin että Irmeli on maannut monen ukon kanssa. Minun tuntui outolta koskea alastomaan naiseen. Sitten työsin mulkkuni aivan hänen pillunsa pohjaan ,silloin hän voihkais,i ,tiesin että se teki vähän kipeää. sitten nostin sen vähän ylemmäksi. Irmelillä oli tosiaan hirmu tiukka pillu. Sitten löysimme yhteisen rytmin ja rupesimme sytkyttämään . Emme välittäneet mitään siitä mitä ympärillämme tapahtui. Sitten kun nousin sänkystä että Irmeli oli purrut ritsut minun kaulaani. Hän sanoi kun sinulta tuli siemensyöksy niin silloin purin kun se tuntui niin hyvältäSitten hän nauroi ja sanoi se häviää nopeasti ja kaikihan arvaa jotta me ollaan naitu. Kaikki toiaan arvasi sen jotta me ollaan naitu.Minulle vinoiltaan että oliko hyvä pimppi , naitko vuokra emäntääsi , joku sanoi nuori poika kehtaa naita vanhaa emmää,siihen vastasin kun kumpikin haluaa kokeilla pohjaonkea nauttii kokeilusta niin siihen ei ijällä ole mitään merkitystä
NAIN VUOKRAEMÄNTÄÄNI
6
12408
Vastaukset
- Anonyymi
Annoin peppua vuokraisännälle. Se oli silloin amis aikaan. Tykkäsi teineistä. Alkuun meni hyvin. Sitten sen vaimo rupesi epäilemään vieraita naisia. No, pitihän sille todistaa ettei ole mitään toista naista. Isäntä sai sitten jatkaa harrastustaan. Mies palautti aina käydessään tilisiirtona vanhemmiltani saamansa vuokrarahat. Se mies tykkäsi maksaa. Jonkinlainen vallan ja hallisemisen fetissi. Sitten mopo lähti käsistä kun se esitteli minut saksalaiselle yritysvieraalleen. Eikä se vaimokaan mikään pulmunen ollut kun huomasi että sen pomo saattaisi olla kiinnostunut. Sen verran vilkasta oli että harkitsin kihomatojen hankkimista tilanteen rauhoittamiseksi. Mutta kun en ollut varma niiden suhtautumisesta niin annoin olla. Aktiivisuus rupesi häiritsemään opiskelija elämää mutta jonkinlaiseen sopimukseen päästiin ja netissä taisi olla kalenterikin. Saattoivat vaihtaa aikoja tai joku myydä omansa jos ei silloin kiinnostunut. Eka kesä meni hyvin kun järkkäsivät nimellisen kesätyön jotta pystyin keskittymään niiden kannalta olennaiseen. Toinen vuosi oli täyttä porausta. Kävin kotona vain joka kolmas viikonloppu kun piti tehdä niitä urakkatöitä. Kolmannella rupesi tilanne rauhoittumaan kun en enää ehkä niin teini ollut. Isäntä painoi kyllä loppuun asti. Toivat kukkia valmistautujaisiini. Kertoivat vanhemmille minun ahkeruudesta ja asialle omistautumisesta? Vaimo taisi pukata sitä kylkeen kun mies innostui kehumaan minun innokkuutta imeä uutta asiaa sisääni. Väitän kyllä kuulleeni aisaa. Pyysivät minua kouluttamaan seuraavaa vuokralaista. Sanoin voivani aina tuurata sitä mutta opeksi en ryhdy. Näin ne joskus kaupungilla. Moikattiin kyllä. Pyysivät joihinkin kesäjuhliin missä kävin. Jotenkin sitä oli amisaikana tottunut saamaan ja olemaan jaettuna. Nyt sitten harkitsen Ammattikorkeata. En niinkään sen tutkinnon takia. Minulla olisi vaan mahdollisuus rahoittaa opiskelu tietyillä yksityisillä erikoisstipendeillä.
-
Niin se intti siinä välissä se se vasta perseelleen menikin. - Anonyymi
Olipa rohkea ja suorasukainen tarina. Minä olin muinoin Tekussa opiskeluni ensimmäisenä syksynä alivuokralaisena perheessä, jossa oli isä, äiti ja kaksi juuri kouluikään tullutta poikaa. Perheen isä oli kaupungin ulkoliikuntatilojen hoitaja, äiti kävi silloin tällöin ekstraamassa tarjoilijana. Minulle oli ujona maalaispoikana kiusallista se estottomuus, johon tilanteet pikku hiljaa johtivat. Kuten saunavuorot, jotka aluksi varattiin niin että kun rouva tulee saunasta, minä menen sinne muun miesväen seuraan. Mutta yhteissaunahan siitä tuli. Istuttiin ylälauteella me aikuiset, pojat ja usein vielä pari naapurinpoikaa kavereina alemmalla lauteella. Ja jo tätä ennen olin huomannut, että saunaillan päälle aviopari yöllä nai. Se oli varsin reipasta meininkiä litinöineen ja lätinöineen, joita itseäni häveten hiivin oven taakse kuuntelemaan. Ja saunassa salaa tiirailin rouvan paljaita tissejä ja tussukkaa, miettien mielessäni mitä sitä odottaisi taas muutaman tunnin kuluttua. Ja kuvitellen miltä tuntuisi itsekin päästä tuollaislle herkuille. Saunavuorolla piti tosin olla varovainen ajatusten karkailun kanssa, tietystä syystä. Saunan jälkeen ja usein muulloinkin rouva liikuskeli niin pikkiriikkisessä yöpaidassa, että sinne päin ei uskaltanut edes vilkaista. Jäin kerran äärimmäisen nolosti kiinni siitä oven takana kuuntelusta. Olin jäänyt siihen eteisaulaan kuin lumoutuneena huomaamatta että makuukamarissa olikin jo hiljaista. Ovi avautui yhtäkkiä ja siinä edessäni seisoi rouva ilkialastomana minua tuijottaen. Kättään hän piti kuperana vatsansa alla. Tuijotimme siinä hetken toinen toisiamme kuin aavetta, sitten rouva naurahti kevyesti ja kipitti käsi reisien välissä kylpyhuoneeseen. Siitä tapauksesta ei koskaan puhuttu jälkeenpäin, mutta huomasin saunassa, että rouva nyt tajusi, että katselen häntä eroottisessa mielessä, naisena. Hän katsoi minua sillä tavalla huvittuneesti, tai sanokaamme, antoi ymmärtää että ymmärsi. Ja tekisi mieli vielä lisätä: hyväksyi.
- Anonyymi
Olipa eroottinen tarina. Se toi mieleen, kuinka vuosia sitten, kun ensimmäiset ulkomaalaiset vaihto-oppilaat ilmestyvät ja me otimme mieheni kanssa lukukauden ajaksi yhden kiinalaisopiskelijan alivuokralaiseksi. Nuorimmainen oli juuri lähtenyt muualle opiskelemaan., huone vapautunut. Luultiin että hän olisi tyttö, mutta sieltä ilmestyikin parikymppinen poika. Outoa ja mielenkiintoista, ja myönnän kyllä, kiihottavaakin, jos toki rasittavaa oli, että tämä poika vierauttaan, tai yksinäisyyttään tai mitä lie, jotenkin ripustautui minuun. Mieheni sitä naureskeli, sanoi että on niin kuin koiranpentu, seuraa mukana koko ajan. Oli sitten tämä sauna-asia. Poika katsoi rukoilevasti, sanoi ettei haluaisi saunoa yksin. Miestäni se huvitti, sanoi että totta kai voidaan saunoa yhdessä, ja niin se sitten meni. Minähän olin sille pojalle kuin äiti, ikäni puolesta, mutta kumminkin se tilanne vie sukupuolisuuteen, mitenkä muutenkaan. Että minä olen sille pojalle uteliaan katselun kohde, ja kiihottihan se minuakin, askarrutti. Yritin tietysti olla niin luonnollinen kuin voin, normaalisti, ajattelematta että saatan olla siinä ties millaisten haaveiden kohde. Ja varmaan olinkin.
- Anonyymi
Minä kävin ammattikoulua 2 vuotta aikoinaan 80-luvulla.
Eka vuoden oli tyttöjen asuntolassa.
Siellä oli joskus pirskeet poikien kanssa, vaikka muuten olikin tarkka talonmies vahtimassa menoa.
Toisena vuotena löysin pienen opiskelijayksiön omakotitalon päädystä omalla sisäänkäynnillä.
Omistaja oli eronnut vanha isäntä - n. 50-55 v pikkasen pyylevä.
Hän sanoi vuokraksi 300mk/kk tai jos hän käy kerran viikossa lakanoissa ... aiemminkin oli ollut näin sovittuna. Sähköt ja vedet kuului hintaan.
Olin saanut tämän asuntovinkin edelliseltä tytöltä, muttei hän mitään tällaisesta asiasta kertonut!
Säästin hyvän summan, kun isäntä kävi luonani kuittaamassa vuokraa, yleensä maanantaina heti koulun jälkeen. Menkat siirsi joskus maksua muutamalla päivällä.
Siinä ei paljoa puhuttu ylimääräistä, vaan kun hän tuli sovitusti, niin ovi meni lukkoon ja siitä heti sänkyyn selälleen. Housut ja pikkarit nopsaan pois ja hieman huulirasvaa liukasteeksi tai joskus olin sormettanut itseäni valmiiksi.
Isäntä pudotti housujaan ja tuli päälleni. Sängyn kitinä vain kaikui huoneessa.
Yleensä tilanne oli ohi muutamissa minuuteissa. Lauettuaan sisääni, hän kömpi raukeana ylös.
Vyötään kiristellen siinä, hän varmisteli seuraavan viikon käynnin ja häipyi.
Muutoin emme nähneet juurikaan, kuin ohimennen pihassa - normi tervehdykset.
Eikä hänestä ollut haittaa, kun olin viikonlopun siellä tai kavereita kävi kylässä.
Asia pysyi siis hyvin salassa, mikä oli hyvä asia molemmille osapuolille.- Anonyymi
Vuokrasin yksiön. Sain sen välityksen kautta. Pieni rempattu kolo, mutta siisti.
Asuttuani kuukauden verran vuokraemäntäni soitti, haluavansa nähdä asunnon, koska ei ollut nähnyt sitä remontin jälkeen. Hän asui kaukana ja remontin oli hoitanut joku firma.
Mikä siinä. Tapaisin siis ensi kerran vuokraemäntäni.
Sovittuun aikaan soi ovikello, mitä näinkään, siinä hän seisoi, nainen kuin unelma.
Hän oli reilusti viisikymppinen, noin 175 senttinen, kapea uuma, täyteläinen pylly ja rinnat oli valtavat. Ne olivat kuin silikonit, töröttivät pystyssä ja ryhdissä.
Olin aivan myyty.
Hän oli lisäksi mukava kuin mikä. Katsoimme työn jälkiä, ahtauduimme vessaan katsomaan uutta suihkukaappia. Ahtaan tilan vuoksi jouduimme seisomaan melkein toisissamme kiinni. Sehän sopi.
Jotain hänellä oli mielessä, hän katsoi noilla upeilla silmillään niin viekkaasti siinä jutustellessamme.
Hän nojautui vasten minua niin että rinnat olivat kiinni rintakehässäni, samalla tunsin miten käsi alkoi hieroa kulliani housun päältä. Hän kysyi, että nyt kun hän on täällä käymässä, voisimmeko keskustella vuokranmaksusta, voitaisiinko ajatella siihen jotain muutoksia.
Käsi puristeli jo paisunutta kulliani ahkerasti. Sanoin että mikäs siinä. Hän istahti nojatuolille, polvistuin ja nostin hänen jalkansa olkapäilleni. Eteeni levittäytyi hameen alta paljas posliinipillu. Pitkät sukat verhosivat reisiä hyvän matkaa, ymmärsin että tähän tapaamiseen oli varauduttu, viimeistely oli kohdallaan.
Painoin pääni hameen alle ja pian kieli jo ahneesti nuoli pillua.
Tällä tavalla sujui ensimmäinen tapaaminen, vuokra hoidettiin suurelta osin näin. Hän alkoi käymään kerran kuukaudessa vuokraa perimässä. Poikkesi välillä kesken kuukaudenkin.
En tiedä, enkä kysynyt oliko hän naimisissa tai oliko hänellä avomiestä kotona. Me nussimme ahneesti kuin teinit, hän rakasti sitä, kuin minäkin myös.
Elämä heitti minut muualle ja sopimuksemme päättyi. Muutin kauas. Mutta yhä on valokuva ja puhelinnumero tallessa. Jonain päivänä soitan. Noita valtavia kiinteitä rintoja ei unohda, eikä nälkäistä kaunista naista...
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602007Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661688Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411367Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2321313Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391179- 1281155
- 801135
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3171085IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3421082