Usein sanotaan, että alkoholistin perheen tulee järjestää elämänsä siten, että alkoholismi sairastuta koko perhettä.
Millä tavoin perheen sairastuminen ilmenee?
Neuvo on mietityttänyt minua vuosikymmenet. Aluksihan en edes tajunnut, että kysymyksessä on alkoholismi. Pidit miehen käytöstä lapsellisuutena. uhoamisena, kavereiden miellyttämisenä ym. josta pitää irrottautua ja miehistyä, varsinkin, kun rahahuolet alkavat painaa ja perheessä on lapsia.
Se oli minusta ilman muuta selvää, ja hämmästykseni oli suuri, kun huomasin, että mies rikkoi hyvät päätöksensä muutamassa päivässä.
On helppo sanoa, että pitää lähteä tuollaisesta suhteesta, mutta varsinkin 60-70-luvuilla ei ollut lastenhoitoa järjestetty, palkat olivat pienet, työviikot 6-päiväiset, työnantaja ei antanut perheelliselle yksinhuoltajalle mitään helpotuksia lapsen sairastuessa tms. Päin vastoin, työpaikka saattoi olla vaarassa, jos lapset veivät liikaa äidin huomion.
Vain alkoholistiperheen jäsen tietää ne itkut ja taistelut, joita perheissä käydään, kun viina on yksi perheenjäsenistä. Siihen on turha tässä paneutua.
Mutta entä se koko perheen sairastuminen?
Vuosia tein kahta työtä, kun lapset jo selvisivät keskenään, maksoin kaikki talouden menot, mies ei osallistunut edes ruokarahalla.
Perhe oli jakautunut kahtia, äiti ja lapset, isä ja viina. Joskus kohtasivat mukavissakin merkeissä, eikä väkivaltaa koskaan esiintynyt. Se olisi varmasti muuttanut tilanteen toiseksi.
Mutta oliko sairastumista se, että ei lähdetty? Näkyikö sairastuminen meissä? Emme itse sitä havainneet?
"Koko perhe sairastuu"
4
304
Vastaukset
- Anonyymi
Sairastuminen tällaisessa tilanteessa varmaankin tarkoittaa että vaikea perhe-elämä saattaa jättää henkisiä arpia ihmiseen. Alkoholistiperheessä eläneellä kokemukset voivat mahdollisesti vaikuttaa omaan elämään myöhemmässä vaiheessa. Kaikki eivät niitä arpia saa mutta kun ihmisiä on niin erilaisia, toiset ovat heikompia ja toiset vahvempia. Johonkin tämän tyyppiseen ajatukseen on luultavasti viitattu kun on sanottu että koko perhe sairastuu.
- Anonyymi
Lainaan aikaisemmin kirjoittamaani "muuten niin ihanasta miehestä"...
"Olemme kuulleet ja tällä palstalla lukeneet tuon lauseen hyvin usein.
Siihen kiteytyy paljon muutakin kuin vain nuo neljä sanaa.
Siinä (avo)vaimo selittelee ystävilleen tai sukulaisille miksi vielä
sietää miestä, joka on taas kerran, lupauksensa rikkoen, lähtenyt
juomaan. Siitä selviää, että kyseessä on ties monesko kerta, kun vaimo
miettii itsekin, että miksei hän pysty jättämään juoppoa miestään.
Nuo sanat nainen lausuu vain silloin kun miehellä on putki päällä.
Sillä hetkellä nainen vertaa tätä "ei niin ihanaa" miestään siihen,
joka palaa perheeseen taas kun putki katkeaa.
Samalla tämä vertaaminen kertoo kuinka nainen on vajonnut juovan
miehensä mukana alas ja selittelee ja häpeillen jopa valehtelee
miehensä tekosia.
Lause kertoo niinikään, että miehen juominen aiheuttaa perheelle jo
melkoisia ongelmia, ja että mies on humalassa monin tavoin hankala tai
vastenmielinen tapaus. Miehen juominen aiheuttaa niin paljon ongelmia,
että hänen selvät kautensa tuntuvat juomisen rinnalla "ihanilta
ajoilta".
Kuitenkin selvänä kautenaan juoppo sairastaa ensin krapulansa, ja
tällöin koko muu perhe sairastaa myös krapulaa, varovasti kotona
hiipien.
Krapulansa jälkeen juoppo yrittää kaikin tavoin sovitella juomistaan.
Hän on epänormaalin yli-ystävällinen ja vaikuttaa lupauksissaan ja
suunnitelmissaan koomisen yli-rehelliseltä.
Tämän muutaman päivän "ihanuuden" jälkeen alkaa taivaalle kerääntyä
vähitellen pilviä. Mies synkistyy, uppoutuu töihinsä, ja kaikki
perheessä aloittavat varovaisen odottelun. Juoppo hakee koko ajan
syytä, että saisi jo korkata uuden turneen. Perheenjäsenet eivät halua
aiheuttaa konfliktia, ja elävät kuin vankeudessa mielistellen ja
palvellen kuivuudesta kärsivää juoppoa. Tällöin koko perhe kärsii
samasta kuivuudesta.
Kunnes sitten taas koittaa tuo tuttu päivä, mies aloittaa juomisensa.
Se on helpotus kaikille, sillä nyt ei enään tarvitse kulkea
varpaillaan, vaan saa hengittää vapaasti - jonkin aikaa.
Jos nainen väittää tuon kuivan kauden olevan "ihanaa aikaa", se
oikeastaan vain kertoo kuinka inhottavaa perheelle voi olla juopon
ryyppykausi.
Samalla tuo väite kertoo naisen vajonneen samaan valheelliseen
maailmaan, jota juoppokin elää.
Todelliset "ihanat miehet" eivät kohtele perhettään kuvatulla tavalla,
heidän kanssaan ei tarvitse peläten odotella, että jotain
epämiellyttävää toistuvasti tapahtuu, vai kuinka.
Jos juovan alkoholistin kanssa elävä nainen pystyisi ajattelemaan
rationaalisesti, hän vertaisi tätä juopottelevaa miestään johonkin
muuhun kuin samaan kuivuudesta kärsivään mieheensä. Tällöin hän näkisi
koko totuuden miehestänsä ja omasta elämästään."- Anonyymi
Monet alkoholistien läheiset ovat saaneet arvokasta vertaistukea Al-anonista. Rymiä on useilla paikkakunnilla ja niiden osoitteet ja kokoontumisajat löytyvät verkosta.
Myös auttava puhelin, A-klinikka, oma kotiseurakunta, oma terveyskeskus voivat tarjota apua tilanteesta ulos pääsemiseksi.
- Anonyymi
Toi edellinen oli hyvin kirjoitettu. Sellaistahan se on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san952063- 561240
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861013Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122978Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975- 94969
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153962