Lasten ja nuorten mielenterveydelliset häiriöt ovat tosiasia. Näissä puitteissa rokotteisiin tullaan palaamaan ennemmin tai myöhemmin. Lääketieteessä puhutaan mieluummin viruksista kuin siitä, mikä johtaa näiden läsnäoloon ja ihmiskehon heikkouteen. Yksilölliset tekijät ennen kaikkea vaikuttavat siihen, mille sairauksille kukin altistuu ja kansojen suuremmilla epidemioilla on vielä syvemmät ei-fyysiset syynsä. Immuunivastetta manipuloimalla sairaudet siirtyvät ainoastaan uudelle tasolle, kuten nytkin on käynyt.
Mitään kohtaa ihmisessä ei voida manipuloida, ilman että vaikutus kohdistuu myös toisaanne. Puolustusjärjelmän jatkuva ärsyttäminen on iso riski, ja missä tahansa vaiheessa näissä rokottamisten sarjatulissa se voi pettää osittain tai kokonaan. Mutta ei meitä sairauksien muuntuminen pelasta, vaikka rokotteita lisättäessä vauhti kiihtyykin.
Perheitä murehduttavat kovin myös lasten sairastuminen ja menehtyminen erilaisiin syöpäsairauksiin. Ykköstyypin diabetes niin ikään lisääntyy lasten keskuudessa ja sekoittaa perheiden elämää. Samoin monet muut vakavat sairaudet. Jokaisesta syöpään menehtyneestä lapsesta ei kuitenkaan kuule television uutislähetyksessä, vielä vähemmän syöpään sairastuneesta. Tieteellisen tasapuolisuuden nimessä näin pitäisi kuitenkin olla, jotta sairauksien todellinen tilanne ja niiden vaarallisuus tulisivat kansalaisten tietoon. Lapsiahan tässä pitäisi pelastaa, eikä rokotteita.
Kantin Jukka tarinoi rokotteista!
11
238
Vastaukset 11
- Anonyymi
Rokotevastustajalle: Vastaa niihin kysymyksiin jotka sinulle esitettiin ennen uusien viestien lähettämistä.
- Anonyymi
Nosto hyvän asian puolesta!
t. paperiarkkipiispa - Anonyymi
Ei kun kd-lahkossa se on tuo rokotevastaisuudella tällä kertaa hihhuloiva. Ei se ole ainoastaan seurannut vaan torbetoinut tätäkin palstaa.
Myös alkoholi palstalla se provoilee. On muuten S24 pahin provoilija.
Toivo Pontikka - Anonyymi
*avada kedavra*
- Anonyymi
Kyllä lasten pahin mielenterveyden syy ovat väkivaltaiset vanhemmat, heidän mielisairautensa ja juoppoutensa.
- Anonyymi
tarkoitit varmaankin "mielenterveyden ongelmien syy"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tarkoitit varmaankin "mielenterveyden ongelmien syy"
Olet niin oikeassa!
"mielenterveyden ongelmien syy" on pontikka, varsinkin maaseudulla, kun poliisit ei pysty valvomaan kuusien kätköissä olevia tehtaita.
- Anonyymi
The Alarming Hepatitis B Vaccine Studies Every Parent Should See
https://www.youtube.com/watch?v=a3QeoKiDshU
Rokotteet on ihan O.K.
Tohtori Salkkinen - Anonyymi
Miksi ihmeessä esim. tulirokko alkanut levitä? Rokottautukaa pian. Höhlyyttä olla ilman pistosta.
Nuorten mielenterveysongelmat lisääntyneet, vetävät kannabista ja muita aineita. Uskovat kaikkiin höpö-juttuihin ja lentäviin Pottereihin jne.
Nuoret nukuu vähän, roikkuuvat tietsikalla liikaa.Syövät roskaruokaa ja lihovat.- Anonyymi
Tulirokkoko muka lisääntyny???
Varmaankin sinun suvussasi, kun olet tuollainen vanha kalkkeutunut homepäinen jäärä eli muinaismuisto!
Nuoriso on tulevaisuutemme ja he keksivät parannukset maailman vaivoihin, kuten esim. että kannabis parantaa kaikki taudit ja on lisäksi hyvin halpa lääke, eli lääkäreistä tulee pitkälti täysin tarpeettomia, sillä jokainen voi parantaa itsensä kannabiksella ihan helposti.
Potter olkoon uusi idolimme!
Nuoret nukuvat niin vähän, koska kannabis pitää heidät pirteinä ja työkykyisinä!
Etkö seuraa aikaasi? Tietsikan takana on koko universumi!
Heillä on parempi ruuansulatus ja roskaruoka ei lihota heitä, vaan hampurilaiset tulevat sellaisenaan, kokonaisina, ulos peräsuolesta, eivätkä vaikuta terveyteen millään tavalla.
uusi aika , uudet aatteet ja uudet vaatteet!!!!
Kalkkis! Herää jo todellisuuteen!
- Anonyymi
Ennen rokotteen ottamista kannattaa rukoilla:
Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon
teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa
teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400