Parannuksen soveliaat hedelmät

Raamatussa on useasti kehotus: Tehkää parannus! Johannes Kastaja sanoi näitä sanoja aina, kun ihmiset tulivat häntä kuulemaan. Matteus 3: 8. Tehkäät siis parannuksen soveliaita hedelmiä. Joku toinen kohta sanoo: Tehkää tekoja joissa parannuksenne näkyy, vapaa muistelu.

Sodassa vaurioitunut sukupolvi kasvatti vaurioituneen lapsikatraan, koska elämä oli ankaraa eikä siinä ollut sijaa hempeydelle eikä lasten leikeille. Siksi saattoi joissakin perheissä olla pitkitetty sotatila, jota katkaisi erimittaiset rauhanteot, mutta anteeksiantamisesta ei ollut ihan tarkkaa ymmärrystä.
Parannuksen sovelias hedelmä on siis sellainen anteeksiantaminen, ettei seuraavassa kahauksessa kaadeta koko syntisäkkiä olohuoneen lattialle ja aleta tutkia mikä osa siitä kuuluu kullekkin.

Parannusta eli sovintoa tehdään siis kadella eri tavalla. Oikea tapa on katua omaa osuuttaan ja pyytää sitä toiselta anteeksi ja laupeuden saatuaan olla laupiast toista kohtaan ja asiat haudataan, koska parannuksen vaikutin on synnintunto.
Sitten on erikseen henkilökohtaisista tarpeista johtuva sovinnonhieronta. On ikäänkuin ikävä huutaa ja melskata tai sitten olla mykkäkoulussa, koska silloin omakin mukavuus alkaa kärsiä. Sovintoa tehdään siis siksi, että se on mukavampi olotila, mutta kaikki vanhat asiat ovat mielessä ja otetaan uudestaan ja uudestaan samat asiat esille.

4

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noinhan se paljolti menee.Oma isävainaani ei koskaan puhunut mitään sodasta vapaaehtoisesti.

      Ihmettelin sitä, olisihan siitä voinut paljonkin puhua monellakin tasolla joista olisi jäänyt puhujalle enenmmän vapauttava olotila ja kuuliajalle jotain ymmärrystä lisää.

      Ai niin, puhui hän yhdestä asiasta, eli siitä kuinka hän oli pannut merkille sen,ettää mitä huonommista lähtökohdista mies oli, sitä narisevampi oli kaikesta siellä sotahommissa.
      Ruoka oli huonoa, vaikk akotona se oli ollut vielä huonompaa, aina sorrettiin olevinaan jne... on se ihminen omituinen kapistus.

    • 5 vuotta isäni oli rintamalla. Hän oli avioiduttuaan "ahkera parannuksen tekijä", kuten lestadiolaiset asian ilmaisevat. Siis myös meiltä lapsiltaan ja vaimoltaan. Hän myös todisti työtövereilleen ahkerasti uskostaan.
      Työtoverit sanoivatkin joskus hänelle, "mitä sinä siitä paskasta aina puhut".

      Aina röyhkeämmäksi muuttuu, sekä jumalinen ja epäuskoinen maailma. Kirkon miehet kristillisestä uskosta luovuttuaan, marssivat homoseksuaalisuudestaan ylpeilevien (prime) rivistössä torvien soidessa. Kun Päivi Räsänen kertoo mitä Raamattu asiasta sanoo, hänestä tehdään tutkintapyyntö poliisille. 😒

      Arjessahan nämä Jumalalta tulevat mitataan, ei suinkaan täällä somekirjoittelussa, jossa voi tuntemattomana esiintyä vaikka millaisena pyhimyksenä ja panetella Jeesukseen uskovia, päivästä toiseen.

    • Pride oli siis tuo sana, ei prime!!

      Englannin kielen sana ”pride” tarkoittaa ylpeyttä ja tapahtuman tarkoituksena onkin kantaa ylpeänä omaa erilaisuuttaan.

      • Anonyymi

        Kristityt on tästä pahan vallassa olevan...

        saatanaa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmiskunnan kansakuntien touhuista ja politiikasta, jossa "piru" vie vetää, johtaa ja hallitsee, sille uskollisten palvelijoidensa kautta, ja jossa PAHA perii, ULOS, irtisanoutuviksi kutsuttuja. Sitä kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi.

        Tästä "pirun" hyväksi ja puolesta maailmallisesti touhuista ja politiikasta kun tulee näitä SYYSTÄ, (kaikki vääryys ja pahuus) = Jumalan Sanan (Raamatun UT) vastaisuuksista pahaksi / kärsimyksiksi, ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi ja sodiksi ym. hirvittävyyksiksi, TUOMIOKSI seuraamuksia.

        Näitä joista tiedostus välineet päivittäin, kautta maailman (vain joistakin) vasta vain pientä ns. "jäävuoren huippua" siitä kaikesta, uutisoi.

        Nämä maailmallisesti / nykytavalla touhut kun on liekö peräti 80 % seti vain pelkästään luomakunnalle TUHOKSI puolesta touhua, ja lisäksi ihmiskunnalle turmeluksi koitunutta ja koituvia. .

        Uskovilleen / muillekin HERÄTYKSEKSI, ns. HUUTAVAN ääni!

        Tuolta... http://www.suomenkristityt.foorumimme.com Raamatun UT mukaisesta ja perustuvasta, kaikille hyväksi Kristillisyydestä, asiallisesti ja rakentavasti KESKUSTELU, foorumilta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe