Meneppä miälenterveyspoliklinikalle

Kato ku sotien jälkeen meillä oli eka
886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Taidanpa mennä vaan nukkumaan.

Äänestä
  • Iltavuoroon. Ajanvaraus alkaa 7.30. Mikäli sinulla on akuuttiasia. Jos osastolla olet ollut jo voit soittaa suoraan sinne.

    Äänestä

Mee kuule ihan itse vaan, sinä tarviit sitä kipeimmin

Äänestä
  • En ole astumassa varpaillesi. Teen vain työni, mihin on ohjattu. Äläkä manipuloi kanssaihmisiä. Lopunajat ovat käsillä. Rahanahneus, välinpitämättömyys,rakkauden puute mm.ssa.
    Paav. Kirje roomalaisille. L 15.
    Mutta meidän, vahvojen,tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi. Olkoon kukin meistälähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi.
    Sillä ei Kristuskaan elänyt itsellensä mieliksi, vaan niinkuin kirjoitettu on: Niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun.

    Äänestä

Kävi eilen, ja kuukauden päästä uudestaan.
Tekee hyvää kun on joku ammattiauttaja kelle kertoa murheensa.
Ja yhteiskunta eli te maksatte sen, mulle ilmainen.

Äänestä
  • Uskon että osuutensa jokainen mielellään maksaa. Onhan lopputulos parempi kuin ei mitään.

    Äänestä

Valjastukseen pitäisi ensin keksiä vyö, muttei jokamiehen mielistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kato ku sotien jälkeen meillä oli eka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu