Bibon läheisen ahdistus

Kuusi yhteistä vuotta takana miehen kanssa, joka sai diagnoosin noin vuosi sitten, Sitä ennen pidin miestäni ihanana kusipäänä. Nyt lääkkeillä ja säännöllisillä tapaamisilla homma melko hyvin hoidossa, mikä onkin tosi hienoa. Meidän taival on ollut yhtä vuoristorataa...mies ihana ja huomaavainen, mutta yhtäkkinen tunnekylmyys ja suhteen päättyminen sanoihin: "en rakasta, enkä varmaan koskaan ole rakastanut" ja sitten alkoi aina juominen ja muiden naisten saalistus ja ehdokkaita riitti, sai heidät nopeasti koukkuun ja jätti kylmästi ilman selityksiä. Halusi palata aina muutaman viikon kuluttua luokseni, kuin piesty koira ja minä otin aina takaisin, en helposti, mutta otin kuitenkin, rakkaus ollut niin suurta. Tätä on tapahtunut suhteemme aikana noin viisi kertaa ja nämä siis tapahtunut ennen diagnoosia ja lääkitystä.
Ongelmana on nyt oma suhtautumiseni, analysoin lähes kokoajan , eleitä, ilmeitä ja sanomisia ja sanomatta jättämisiä. Minusta vahvasta ihmisestä on tullut ahdistunut huomionkipeä vässykkä, minkälainen en missään tapauksessa halua olla! Olen aina ollut vahva ja itsenäinen nainen. Olen ymmälläni omasta ajatusmaailmastani. Masennus ahdistus jne vuorottelee.