katselin tavoistani poiketen erästä nuorisosarjaa(?) lentoemännistä. kyseisessä sarjassa tapahtui mitä merkillisimpiä moraalittomuuksia. pettämistä, esiaviollisia sukupuolisuhteita, mietojen huumeiden käyttöä ym.
käytetäänkö kannabista tosiaan niin paljon?
no tarkastellaan muita vastaavia sarjoja. rakkautta ja rimakauhua, paritellen, 70-show ym.
itse asiassa kaikissa (varsinkin brittiläisissä) nuorille suunnatuissa sarjoissa on silmiinpistävää kannabiksen käyttö. pilveä poltetaan lähes joka jaksossa.
kuitenkaan en ole nähnyt missään kritisoitavan huumeiden käytöstä televisiossa. kukaan ei ole vaatinut näitä sarjoja lopetettavaksi, vaikka juuri nämä nuorisosarjat ohjaavat ja vaikuttavat nuorten käyttäytymiseen.
te mietojen huumeiden (kannabis) vastustajat. miksette soittele mtv:n ja ylen ohjelmapäivystykseen? tai kirjoittele lehtien yleisön osastoihin vaatien ohjelmien lopettamista?
tv ja elokuvat vaikuttavat enemmän yleiseen mielipiteeseen, kuin tällaiset foorumit.
lax, tullimies, gynther, teuska, sefu, shefu tai mikä nyt milloinkin haluat olla. tämän keskustelufoorumin tarkoitus lienee huumeista keskusteleminen. se mihin sinä pyrit onnistunee helpommin osoitteesta www.poliisi.fi. sieltä löytyy sähköinen rikosilmoitus.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Katsot nuorisosarjoja kuitenkin joka ikisen jakson! Muka sattumalta tavoista poiketen.. my ass!
viimeisin sarja jota todella vahtasin oli dallas.
ja mitä vittua se sinua liikuttaa kuinka paljon televisiota minä katson? juttuni pointti oli vallan muuta kuin se, kuinka paljon seuraan tv:ta.
Totta kai se näkyy juttujesi tasosta, että muodostat maailmankuvasi television roskasarjojen varaan. Turha siis yrittää kaunistella totuutta. Myönnä pois, että katselet tätä halpahintaista roskaa illat läpeensä ja sieltä ammennat mielipiteesti joita täällä nyt tuot esiin aivan kuin ne olisivat jotain suuriakin älynväläyksiä!
En viittis paljoa huudella jos olisin iltalehti/-sanomat maailmankuvalainen kuten eräät...
Roskasarjat on sentään vain säälittävää. Iltalehdet on sairautta.
eiköhän vieläkin palstan tarkoituksena ole keskustella huumausaineista. se mistä aiheet keskusteluun kerätään, ei ole olennaista, vaan se että keskustelu pysyy huumausaineissa.
se mistä minä ammennan aiheeni (roskasarjat, pikku kakkonen..), ei pitäisi liikuttaa ketään.
jos myöntäisin katsovani halpahintaista roskaa illat läpeensä, niin mitä sitten?
"ota jääkaapista kaljaa, ja tuu olohuoneeseen katsomaan pornoa"
ovat jopa ehkäpä pahemmat kuin ex-puolitotuudessa?
luultavasti suurinosa on vielä ylä/ala-asteikäisiä tai himouskovaisia!
ihan sama mitä faktaa heille asiasta laittaa, niin ei edes yritetä tiedostaa tai ymmärtää sitä?
http://www.sky.org/albumi/marssi2004/
ovatko muka kaikki tuhannet ja tuhannet ihmiset väärässä?
suomessa on jokin ihme hamppuvaino meneillään
toisin se on espanjassa:
http://www.cannabisculture.com/articles/3257.html
Varsinkin Yhdysvalloissa, Englannissa ja Australiassa (näistä maista tulee paljon nuorille suunnattuja ohjelmia) kannabiksen käyttö on nuorten keskuudessa enemmän sääntö kuin poikkeus.
Suomessakaan tuskin on esimerkiksi yhtään (ehkä aivan pienimmät) lukiota jossa ei olisi kannabiksen käyttäjiä oppilaina. Itse asun Oulussa ja olen lukiolaisen isä. Poikani on kertonut, että jokaisessa Oulun lukiossa on kannabiksen käyttäjiä. Uskon kyllä, että hän oikeassa. Kyllä nuoret tietävät mitä heidän keskuudessaan tapahtuu.(tietenkään eivät ihan kaikki)