Olisin kiinnostunu meneen lastenkotiin töihin. On koulutus ja kaikki, hakupapruja menee. Mut kysyisin miten ootte jaksanu, jotka ootte sielä töissä? Työ on kaksi- tai kolmivuorotyötä, näkeekö siinä ollenkaan enää perhettään jos heillä kuitenkin on usein normaali 8-16 työajat? Miten oot kokenu työn rankkuuden henkisesti? Venyykö vapaa-ajasta paljon, koska eihän aina voi vaan lähteä työpäivän jälkeen pois, jos on joku vaikea tilanne lapsella/nuorella. Kerro työstä muutenkin ihan yleisiä asioita. paljonko saa palkkaa keskimäärin jne.? Oot TOSI suuri apu jos jaksat valaista mua! Kiitos.
lastenkodin hullu homma
Maijukka
5843
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla on nyt parin vuoden kokemus lastenkodista, vastaanottopuolelta. Työ meillä kolmivuorotyötä ja välillä kieltämättä ottaa päähän olla töissä silloin kun perhe vapaalla ja toisinpäin. Mutta pidemmän päälle itselleni kyllä sopii tämä vuorotyö, on se sen verran vaihtelevaa! Vapaa-ajastaan saa toki joskus joustaa, jos hankala tilanne meneillään, ei oman vuoron loputtua voi yksinkertaisesti vain häipyä. Näitä tilanteita ollut kuitenkin melko vähän.
Lapsista (ja vanhemmista) riippuen työ saattaa välillä olla tosi rankkaa, mutta työnohjaus on onneksi sen verran tiivistä ja työyhteisön tuki aina takana! Fyysistä väkivaltaa (lievää) olen kokenut jonkin verran, henkistä sitäkin enemmän.
Palkkaa saan kuussa keskimäärin 1800-2000 €, miinus verot. Palkka on tosi surkea, moni tienaa saman rahan "siistillä sisästyöllä", eli tällä 8-16 työllä. Paljon saa itsestään tässä työssä antaa. Parhaita "voittoja" ovat kuitenkin ne tapaukset, jossa huomaat esimerkiksi jonkin lapsen psyykkisen hyvinvoinnin parantuneen ja ne tilanteet, jossa lapset joko palautetaan kotiin muuttuneisiin olosuhteisiin tai uuteen, hyvään sijaisperheeseen tai muuhun jatkosijoituspaikkaan.
Tässä vähän tietoa lastenkodin vastaanottopuolelta, työ pitkäaikaispaikoissa onkin sitten vähän erilaista!
Ei käy kateeks sua!
Elämänlaatu kärsii tuollaisessa työssä.
Työ on rankkaa ja paskamaista ja onnistumisen
kokemuksia saa harvoin,jos ollenkaan
Kuka mies tai nainen haluaa sellaista katsoa
kun kumppani on aina kiinni töissä.Pitää olla
aikaa myös oman elämänsä hoitamiseen.
Minusta työ on vain yksi osa ihmisen elämää eikä
saisi nousta pääasiaksi ihmisen elämässä.Esim.
norm.8h työaikahan on kolmannes päivästä->
Täysin perseestä!
On hienoa että maailmasta löytyy yhtä empaattisia
ja auttavaisia ihmisiä kuten sinä,mutta muista
että elämää on työpaikan ulkopuolellakin
Kuullostaa tosi rankalta. Ihmettelen miten kukaan viittii mennä moiselle alalle, mutta kunnioitan tietysti noin empaattisia ihmisiä, jotka haluavat uhrata oman elämänsä muiden hyväksi. Täytyy kyll olla jonkin sortin "masokisti", et päätyy moiseen duuniin huumehörhöjen perhesotkuja selvittelemään kääks tai sitt jotku vaan ajautuu moisiin hommiin, kun ei keksi muutakaa. Mut onnee sulle vaan valitsemallasi tiellä.....
Minulle tämä lastenkodinhomma, on ehkä sellasta "kutsumus"työtä. Ja niin kuin tuossa aikaisemmassa viestissäni mainitsin, työstä saatu "henkinen" voitto on tosi palkitsevaa! Mutta ei ole mitenkään sanottu, että tätä työtä lopun ikääni tekisin, tuskinpa. Mutta olen vielä suhteellisen nuori, nyt haluan tätä tehdä, vuosien päästä voisinkin ajatella jo jotain 8-16 työtä... :)
Joskus ollaan työkavereiden kanssa mietitty että kai tässä on jonkin verran sekopää oltava itsekin että tätä jaksaa. Välillä jaksaa paremmin, toisinaan huonommin, mutta työyhteisön tuki ja työnohjaus näyttelee suurta osaa jaksamisessa. Omasta hyvinvoinnista on osattava pitää huolta.
Minäkin koen tämän alan "omakseni" ja ainoaksi oikeasksi alaksi minulle. Työskentelen ns. "kovassa laitoksessa", en kuitenkaan suljetulla. Henkistä tai fyysistä väkivaltaa meillä ei ilmene, koska henkilökuntaa on aina riittävästi vuoroissa.
Tietysti joku voi kokea henkisesti raskaaksi esim. huorittelun jota joskus hankalissa tilanteissa saa osakseen tai toiselle raskasta voi olla että joutuu toisiaan olemaan se aika vittumainen akka, mutta se on tätä työtä.
Yleensä työasiat eivät tule mielessä kotiin, koska hankalat tilanteet puretaan aina työpaikalla tilanteissa mukana olleiden kanssa. Itse koen erityisen raskaaksi esim. ajallisesti pitkät kiinnipitotilanteet, silloin tuntuu että on ollut niin lähellä toista ihmistä, antanut kaikkensa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Silloin kun työvuoron jälkeen menee kotiin niin tuntuu että ei tahdo kenenkään tulevan lähelle, saati sitten koskettavan.
Mutta onhan noita positiivisiakin hetkiä, kuten nuoren luottamuksen saavuttaminen. Itse ajattelen, että jos kymmenen vuoden päästä yksi meidän tällä hetkellä kahdeksasta sisällä olevasta nuoresta elää onnellista ja ns. normaalia elämää, niin työmme ei ole ollut turhaa. Se täytyy muistaa että koko maailmaa ei voi pelastaa ja kaikkia ei voi auttaa, vaikka kuinka haluaisi.
Minulla ei ole lapsia ja miehenikin työskentelee samalla alalla, joten ymmärrystä puolin ja toisin löytyy. Joskus tietysti rasittaa jos yhteisiä vapaita ei ole. Meillä on onneksi vakityiset yököt, joten teen päivätyötä kahdessa vuorossa.
Kaikesta paskasta hulolimatta, mitä nuoret (ja vanhemmat) niskaan kaatavat, voin vilpittömästi sanoa että rakastan työtäni ja välitän jokaisesta nuorestamme aidosti.