Traumat ja häpeä

Häpesin jo pienenä itseäni. Kotioloni olivat kamalat narsisti/psykopaatti-isän takia, koin ja todistin monenlaista väkivaltaa. Minua ei koskaan kasvatettu normaalisti, opetettu käytöstapoja jne. Huomasin, miten opettajat ja kaverien vanhemmat katsoivat aina halveksuen kun olin epänormaalista perheestä (uskon että sen huomasi minusta). Yläasteella kiusattiin julmasti. Nykyään olen suht toimintakykyinen, mutta edelleen häpeän itseäni. Yritän käyttäytyä normaalisti ja olen opetellut kaikenlaisia käytöstapoja, silti tuntuu että teen monia asioita väärin ja olen jotenkin luotaantyöntävä, inhottava ihminen.
250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ikävä kuulla, mutta hyvä että olet selvinnyt. Sellaista ei kuitenkaan ole kuin normaali henkilö. Kaikilla on jotain... Kaikki ajattelevat että heissä on jotain vikana. Sellainen taas joka katsoo muita alaspäin esim. jonkun tittelin vuoksi, ei ole kunnollinen henkilö ollenkaan.

Äänestä

Et ole syyllinen olosuhteisiin joissa kasvoit. Pyristely sellaisesta varmasti vaatii perehtymistä asiaan ja ehkä ammattilaisen tukea. Mielenterveystalo.fi -sivuilla on luoettavaa tietoa ja mm. voit miettiä, voisiko psykoterapiasta olla apua. Siellä on myös kaikenlaista muuta hyödyttävää. Älä jää yksin miettimään tuota! Välitä itsestäsi -olet sen arvoinen. Kaikkea hyvää ja voimia sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Häpesin jo pienenä itseäni. Kotioloni olivat kamalat narsisti/psykopaatti-isän takia, koin ja todistin monenlaista väkivaltaa. Minua ei koskaan kasvatettu normaalisti, opetettu käytöstapoja jne. Huomasin, miten opettajat ja kaverien vanhemmat katsoivat aina halveksuen kun olin epänormaalista perheestä (uskon että sen huomasi minusta). Yläasteella kiusattiin julmasti. Nykyään olen suht toimintakykyinen, mutta edelleen häpeän itseäni. Yritän käyttäytyä normaalisti ja olen opetellut kaikenlaisia käytöstapoja, silti tuntuu että teen monia asioita väärin ja olen jotenkin luotaantyöntävä, inhottava ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu