Kyllä minulla on ihanat tulevaisuudennäkymät ja niistä ajattelin kertoa sulle. Elämäni jokaisena päivänä ikävöin sinua, jokainen aamu, jokainen päivä ja jokainen ilta. Joskus myös yöllä, kun herään. Se ikävä ei ole iloa, vaan suurta jokapäiväistä surua siitä, mitä en saa enkä koskaan tule saamaan. Minä elän onnettomana ja kuolen onnettomana.
Mitä tulevaisuudessa
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ikävöitkö miestä vai naista? Itse ikävöin miestä, joka on toisen oma. Siksi saavuttamaton, siksi aloitus kosketti.
Tuo on itsesäälissä rypemistä! Et SInä minua/häntä loppuelämääsi tule ikävöimään, kaikki kun tässä elämässä on väliaikaista, niin rakkaus kuin suru ja ikäväkin!!
Toivoisin noin olevan, kuin kerrot. Ehkä puhutkin itsestäsi.
Minun elämässäni väliaikaista on ollut kaikki muu, ikävä ja suru on ollut pysyvää ja enenevää. Toistaiseksi nämä asiat ovat olleet enemmän ja enemmän läsnä elämässäni. Valitan. Ei ole kyse itsesäälistä, vaan tosiasioiden näkemisestä peittämättä niitä toiveajattelulla.
Näkökulmaa voi aina muuttaa ,vaikkei ikäviä asioita voisikaan poistaa! Tarvitsisit myönteistä seuraa, ihmisen jonka kanssa keskustelu saisi näkemään asiat toisin!
Olen itsekin joutunut kohtaamaan menetyksiä ja surua. Kyllä tuollaiset asiat vaatii oman aikansa, että on käynyt tunteen tasolla läpi. Mutta sen jälkeen elämä jatkuu, turhia murehtimatta. Ei stressata olematonta. Huomista ei ole, on vain tämä hetki.
Ja iloa, jonka myös toinen ihminen voi tuoda! Ed.kirjoittaja
Hyvin kirjoitit! Sivusta
ei tuo ihminen, työ tuo iloa
Miksi toivot minun elämääni viisastelijoita. En kaipaa yhtään elämäni mestaroijaa, niitä kun minä saan melkein siinä määrin, että kohta maksavat minulle, että pääsevät tietämään puolestani paremmin. Syvästi oksettaa asenne, jossa ulkopuolelta tullaan kertomaan, miten minun pitäisi ajatella ja miten minä EN saisi olla onneton, ikään kuin onnettomuus lähtisi tuollaisella lapsellisella kikkailulla. Taitaa olla joillekin sekin liikaa kestettäväksi, että elämäni on yhtä tuskaa kykenemättä siihen mitenkään vaikuttamaan. Siitä näkee, mitä he ymmärtävät todellisesta ikävöinnistä ja täyttymättömästä rakkaudesta ja sen, miten vähän tällaiset ihmiset kestävät ja vielä senkin, miten suuri ero meidän elämänlaadussamme onkaan. Sekin on surullista, että suurin osa ihmisistä uskoo oman onnensa olevan omaa ansiota, ja ainoastaan siitä syystä he voivat jatkuvasti halveksua onnetonta ihmistä.
Vai iloa ootkohan koskaan edes oikeita töitä tehnyt missä miehestä otetaan mittaa hä?
Ei kannata luottaa siihen, että ainoastaantyö tuo iloa. Entäs jos joutuu kilometrtehtaalle niinkuin useille nykyisin käy tai eläkkeelle. Mistäs sitten ilon otat? Työlle kannattaa uhrata se 8 tuntia ja senjälkeen harrastaa jotakin muuta.
Että
"Koko elämä marttyyrina, kun en saa mitä haluan. Säälikää. Tai oikeasti, kaikki auttamaan että juuri minä saan juuri mitä minä haluan. Olen tottunut siihen. Muuten olen koko ikäni marttyyri ja te joudutte kuuntelemaan itsesääliäni. Huokaus. Antakaa natsit minulle mitä minä haluan."
No, paljon on jatkossa riippuu vastaisuudesta luonnollisesti.
https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006248351.html
Yksin on parempi jos kaksinkaan ei kestä.
Kaverin puolesta ilmoitan, että ehkä sinulla on vastakappale, jolla sama ongelma?
💛
Ymmärrän sinua erittäin hyvin. Itse olen samassa tilanteessa.
Tiedän, että en voi tuntea ketään toista kohtaan tällaista tunnetta. Niitä, jotka ovat saaneet tuntea näin uskon olevan vähän. Siksi hyvin harva voi ymmärtää tätä tuskaa. Ja se on loppuelämän mittainen. On jo kestänyt niin kauan, että en voi edes kertoa.
Kuten myös voin sanoa tuosta, mitä kirjoitat. Sopii omaan elämään myös.