Aluksi en suostunut myöntämään kuin yksin olon mutta nyt ajan myötä on ollut pakko myöntää itselleni että olen myös yksinäinen. Liikuntarajoitteisuuden vuoksi joudun olemaan paljon kotona koska voimat eivät riitä jatkuvaan liikkumiseen ja tekemiseen, mikä on harmi koska olen todella sosiaalinen ihminen ja aina ennen ollut kova liikkumaan ja osallistumaan kaikenlaiseen. Vointini vaihtelee päivittäin ja siksi joinain päivinä jaksan jossakin käväistä. Tämä on aika ahdistava tilanne. Jotkut laittavat sen piikkiin että on psyykkistä, mutta kun ei ole. Välillä on puhuttu että onhan kaikenlaisia ryhmiä, vertaisjuttuja ym. Mutta kun en jaksa osallistua voimattomuuden, väsymyksen ja kipujen takia. Ihmisten näyttää olevan vaikeaa ymmärtää tilannetta. Osittain myös siksi koska joskus jaksan mennä jonnekkin ja silloin ajatellaan että kun se jaksaa nyt niin jaksaahan se aina. Olen ollut paljon jumissa kotona jo nelisen vuotta ja yleensä yksin. Nykyisin ei enää porukka käy tuttavien luona kylässä kuten ennen. Tapaavat tuttujaan muualla kuin kodeissa. Tietysti jotkut myös ajattelevat kun toinen on väsynyt ja kipeä niin ei viitsi mennä häiritsemään, vaikka se ei ole todellakaan häirintää. Kyllä kotona jaksaa olla ja ottaisi mielellään vieraita vastaan. Kotona voi vaikka maata sohvalla kun suu kuitenkin toimii, juttelemaan aina pystyy. Jatkuvasti toiveissa elää että tulisin parempaan kuntoon ja elämä pääsisi jatkumaan samalla tavalla kuin aiemminkin. Kärsin tilanteesta valtavasti ja tottakai se välillä ahdistaa ja vetää mielen matalaksi. Käyn ajoittain juttelemassa psykkan puolella kun on menneisyyttä siltä puolelta mutta se ei muuta fyysistä tilannetta miksikään. Ja jotenkin tuntuu että sielläkin usein ajattelevat että en vain halua lähteä minnekkään. En ole varmaan ainoa joka kärsii tämän tyyppisestä tilanteesta. Onko muilla jotain vastaavaa? Olisi kiva kuulla kuinka pärjäätte yksin olemisen ja ajatustenne kanssa.
Yksin vai yksinäinen.
Anonyymi
852
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Moi Joo et ole ainoa! Mulla on myös tullut kausia että jumitun yksin kotiin.. Välillä tulee jostain energiaa tehdä vaikka mitä kivaa ja Vuoden aikana aaltoilee myös ylös ja alas huh :0 mutta enimmäkseen tuo energia on raskasta ja tekee kipeäksi.. en tykkää yhtään. Masennusta?
Ruokavalio on hyvä mutta hidasta poistaa sitä vaan niin hitaasti.. elämä menee ohi. Unohdin taas miten voi kanavoida kipua pois ja kaipaan sitä aitoa iloa.. en tuota "energiailoa". Niin siis ruoka vaikuttaa, vuodenajat vaikuttaa, omat teot vaikuttaa, muiden seura vaikuttaa niin ettei enään pysy kärryillä.. tuntuu että on parempi vaan jäädä aina yksin ettei tunne mitään..
Edellinen vielä. Tuo että miten pärjää ajatusten kanssa.. ei ainakaan ole toiminut olemalla hiljaa :0 no yrittämällä pysäyttää ne, rukousten muistaminen ääneen sillo ku yksin. Takasi juttelu.. noupnoup. mutta Aamut on ihania :D ku tiiätkö herää ja päässä on rauha. Se tosin kestää vaan hetken mutta kuitenkin.
Minkä ikäinen ihminen olet ja mikä sairaus sinulta on vienyt voimat? Itse olen todella yksinäinen vaikka pääsisin kyllä voimien puolesta menemään mutta yksin ei vaan tule lähdettyä minnekään muualle kuin kauppaan on pakko mennä. Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko joka rajoittaa menemisiäni. Jos olisi kaveri niin olisi helpompi mennä minne tahansa.
Kysyitkö aloittajan ikää vai tuota toista? Aloittajalla on hermostosairaus ja nyt selässä jotain hermojuttuja jotka tekee jalat tosi kipeeks. Jo senkään takia en pysty paljon liikkumaan. Mulla oli nuorempana paniikkihäiriö eli just toi sosiaalisten tilanteiden pelko. Muistan että se oli todella kurja vaiva, tosin olin hölmö ja lääkitsin sitä päihteillä. Olen onneksi päässyt siitä vanhasta eroon, nyt oon viisikymppinen. Mulle oli silloin aikoinaan helpompi mennä jonnekin jonkun toisen kanssa. Kun liikkuu kaverin kanssa niin silloin keskittyy siihen kaveriin, juttelee, silloin ei ajattele niin paljoa mitä ympärillä tapahtuu. Se oli iso helpotus. Tietysti on tilanteita että joka kerta ei saa ketään mukaan jonnekkin. Oletko ikinä kenenkään kanssa jutellut tuosta pelostasi? Sekin helpottaisi ehkä tilannetta kun saisi kiinni ajatuksesta miksi pelkää. Mulla johtui silloin huonosta itsetunnosta kun aina kuvittelin että olen ihan luuseri ja kaikki muutkin näkee sen ja ajattelee musta kaikenlaista. Kovalla työllä olen senkin selättänyt ja saanut itsetuntoani paremmaksi, vaikka edelleenkään en ole täysin tyytyväinen. Ehkä se on koko loppuelämän prosessi. Nykyään olen sosiaalinen tapaus, joskus tuntuu että vähän liikaakin. Mutta mun ongelma on tuo liikkuminen kun en pääse sitä sosiaalisuutta harrastamaan riittävästi vaikka kovasti olisi halua liikkua paljon enemmän. Tulevaisuus on kyllä valoisampi, näin ajattelen, koska luultavasti mulla selkä leikataan ja haaveilen että suurin osa kivuista jäisi pois.
Olenhan minä puhunut tästä ja lääkityskin minulla on mutta tämä yksinäisyys masentaa ja ahdistaa niin sekin lisää tuota sosiaalisten tilanteiden pelkoa vaikka ikää minulla on jo kuusikymmentä täytin vaan eihän se ikää katso. Itsetunto on kyllä huono ja ollut sitä aina. Toivottavasti se leikkaus auttaisi ja pääsisit noista kivuista kokonaan. Päivä ja hetki kerrallaan on mentävä vaan eteenpäin.
Älä aloittaja huoli. Suojelusenkelisi pitää sinusta huolta.Lohduttaa ja valvoo kun nukut.
Se tulee yöllä kun Allah ei näe
On aikaa tehdä tili itsensä kanssa. Ensin tulee varovaisuus, kunnes mieli muuttuu araksi.