Minulla on todella karvas kokemus SIXT autovuokraamosta Madeiralta. Olin netin kautta varannut vuokra-auton Madeiran loman ajaksi otettavaksi Funchalin lentokentästä ja palautettavaksi samaan paikkaan viikon kuluttua. Ensimmäiseksi SIXTin virkailija yritti puoli tuntia saadakseen vaihtaa minun varaus paljon isompaan ja kalliimpaan autoon, vaikka varaukseni oli keskikokoiselle (ei siis pienimmälle) autolle.
En suostunut ja lopulta hän tulosti englanninkielisen sopimuksen tarkistettavaksi. Tarkistin, että perustiedot ja hinta on sitä, mitä pitääkin. Sitten hän tulosti portugalikielisen sopimuksen allekirjoitettavaksi. En sillä hetkellä huomannut mistä on kysymys, mutta oudolta tuntui laittaa nimeni sellaiseen sopimukseen, josta ei ymmärrä sanaakaan. Luotin kuitenkin SIXTin nimeen ja laitoin nimeni sopimukseen ja kävin noutamassa auton.
Noutopisteessä kävin auton läpi ja tarkistin, että ovatko kaikki naarmut ja kolhut merkitty sopimukseen. Ei ollut. Löysin monta lisää naarmua ja kolhua. SIXTin virkailija totesi, etteivät he välitä alle 5 sentin mittaisista kolhuista lainkaan ja jopa antoi sellaisen tulosteen asian tiimoilta käteeni. En kuitenkaan uskonut siihen, en myöskään suostunut ottamaan autoa ennen kuin hän oli lisännyt kaikki naarmut ja kolhut luovutuspaperille ja olin kuvannut kaikki kolhut.
Sitten ajoin auton Funchalin vanhaan keskustaan, missä oli hotellimme. Matka oli n. 22 km ja suurimmalta osin moottoritietä. Seuraavana päivänä auto jäi hotellin parkkihalliin, kun kierrettiin jalan Funchalia ja sitä seuraavana päivänä otin auton ja oli tarkoitus ajaa ensimmäiseen vaelluskohteeseen, niemen kärkeen. Ennen moottoritielle pääsyä piti ensin ajaa muutama kilometri keskustakatujen läpi, jotka olivat paikka paikoin hyvin jyrkkiä. Viimeisellä katuosuudella just ennen pääsyä moottoritielle auton kytkin alkoi savuamaan kovasti niin, että kun pääsin moottoritielle vaihteetkaan enää menneet paikalle. Pysäytin auton tien reunalle ja ruvettiin soittamaan SIXTin tiepalvelunumeroon.
Ei vastausta, vaikka monta kertaa yritettiin. Lopulta saatiin yhteyttä Madeiran moottoriteiden yleiseen tiepalveluun, joka huolehtii moottoriteille jääneistä autoista. Sieltä tuli hinausauto, joka hinasi auton lähimmälle paikalle moottoritieltä pois. Hinausauton kuljettaja yritti myös monta kertaa saada yhteyttä SIXTin numeroihin, mutta ilman tulosta. Hinauspalvelulla oli kuitenkin minun puhelinnumeroni. Jäätiin tien varrelle ihmettelemään mitä sitten. Lähellä oli onneksi joku kahvila, missä voitiin kuluttaa aikaa ja soitella. Soitot eivät johtaneet mihinkään. Tunnin odotuksen jälkeen SIXTin lentokentän toimistolta soitettiin, että ovat saaneet sellaisen tiedon, että automme on jäänyt tielle ja lupasivat lähettää hinausauto hinaamaan auton korjaamolle sekä taksin hakemaan meidät ja viemään SIXTin lentokenttätoimistoon. Siis moottoriteiden hinauspalvelu oli sittenkin onnistunut saamaan yhteyttä SIXTiin ja ilmoittamaan asiasta heille.
Kun puolitoista tuntia SIXTin soitosta oli kulunut auto oli hinattu pois ja taksi tuli hakemaan meidät pois ja viemään SIXTin toimistoon. Siellä yritettiin tarjota jokin toinen auto vanhan tilalle, mutten enää suostunut ottamaan heiltä autoa ja irtisanoin vuokrasopimukseni. Parin päivän päästä sain loppulaskun, joka oli suunnilleen kolmannes koko viikon vuokrasta. Yläkanttinen laskutus, mutta olin tyytyväinen, että pääsin heistä eroon.
Palattuamme Suomeen parin viikon päästä sain heiltä viestin ja sen liitteenä lasku (n. 2090 €) koskien kytkimen korjauskustannuksia. Viestissä olivat viitanneet sopimuksen liitteessä olevan sopimusehtoon nro. 5, jonka mukaan asiakas on vastuussa kaikista vahingoista, mitä autolle tulee huolimatta siitä, että miten hän on lisävakuutuksella kattanut omavastuuosuuden. Vasta silloin hoksasin, miksi lentokentän toimistossa vaativat minun allekirjoittavan portugalinkielisen version sopimuksesta, eikä englanninkielisen. Portugalinkielisessä sopimuksessa oli sellainen pykälä, mikä ei näkynyt eikä sisältynyt englanninkieliseen versioon.
Myöhemmin huomasin myös, että kahdella sopimuspohjalla oli myös eri sopimusnumerot, eli englanninkielisillä versiolla ei ole käytännössä mitään tekemistä portugalikielisen kanssa. Ensimmäiseksi otin yhteyttä pankkiin ja irtisanoin/mitätöin luottokorttini, millä olin vuokrannut auton, jotteivat pääse luvatta laskuttamaan. Sitten vastasin heille, etten missään nimessä hyväksy heidän väitettä, koska olen autolla ajanut kaiken kaikkiaan 25 km, eikä ehjän auton kytkin voi mitenkään mennä rikki tuolla matkalla, ellei se on jo ollut rikki ottovaiheessa.
Riita on yhä kesken, mutten ole maksanut heille vielä en myöskään aio maksaa, ellei mahdollisen oikeudenkäynnin tuloksen jälkeen, jos oikeus toteaa minut syylliseksi.
Tämän karvaan kokemuksen jälkeen tarkistin ja huomasin netistä, että vastaavia tapauksia Madeiran ja Portugalin SIXTista on netti täynnä ja jopa täsmälleen samanlaisia tapauksia löytyy kuin omani, eli kytkinrikko yms.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.