Kytkin vai ei Vectrassa

Anonyymi

Nyt ollaan jännän äärellä. Minulla on keväällä katsastettu vanha auto, jota pidän tunnesyistä ns elossa. Keväällä siihen tehtiin 400 euron remppa, jossa takapään jarruputket uusittiin. Ei siinä mitään. Pistin talliin ja talviautoksi ajattelin ottaa sen lämpimyyden takia. Peruutin tallista sitä pois ja auto huusi, mutta kaasulla ei ollut vaikutusta. Haritti vastaan. Tämän saman teki ennen jarruremppaa. Menin katsomaan ja sama puoli veti tönkkönä kynnöstä pihaan. Lekalla vihoissani sain viimein irtoamaan sen että pyörä liikkui. No ei juma, auto ei liikkunut sen kummemmin. Ensin tuli moottorin vikavalo. Sammutin ja pakki silmään ja talliin. Arvatkaa menikö pakki? ei ykkönen tai muutkaan. Kytkinpoljin tuntuu vastuksettomammalta, tosin palautuu ihan normisti ylös. Painelin sitäkin apinan raivolla. Käsijarru ei ole päällä. Kun sammutan auton, ja laitan ennen käynnistystä ykkösen tai muun päälle, vaihteet menee paikallee nätisti. Ja kun noin käynnistän, auto vähän nytkähtää eteenpäin. Mistä vika kertoo.
Ps en ole mies, joten en tiedä mitään kytkimestä, kytkinvaijereista jne. Kytkin ei ole ennen temppuillut, vaihteet menneet kesään (talliin menoon asti) hyvin päälle. Jarrunestettä on.
Voiko olla a) vaijeri b)itse kytkin c ) joku jumittaa d) joku painejuttu paskana. Jos on, näytän autolle lekaa. Ps olen pitänyt sitä kuin kukkaa kämmenellä kun oli pari vuotta sitten kuolleen enoni auto, vanhan miehen silmäterä. Ajettu rapiat 180 tuhatta ja muuten käytiääni on tasainen eikä vie öljyä. Ja kyseessähän on uudenkarhea Vectra 23 v.

3

292

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kun ei kukaan vastaa tai ole kiinnostunut ongelmastani, kerron kuitenkin lisää. Latasin akun, moottorin vikavalo sammui. Auto käynnistyi ja vaihteet kaikki menee päälle. Kytkinpoljin tuntuu normaalille. Mutta kun on vaikka ykkönen silmässä ja annan kaasua, auto e i liiku eteenpäin. Eikä pakilla. Siinä istun pihalla päristelemässä. ONKO JOKU VAIJERI MAHDOLLISESTI IRRONNUT SEISONNAN AIKANA? jarruremppa tehtiin taakse jossa uudet putket jne. sen takia kun oikee takarengas oli jumissa. Se siis korjattiin ja nyt samat oireet. Hmm 4 kk aikana taas samassa tilanteessa. Sen verran siinä oli potkua että sain raahautua tallista pihalle,. tykkäsikö tää kytkin sydeemi siitä huonoa kun väkisellä yksi rengas tönkkönä pakitin sitä n 2 metriä

      • Anonyymi

        Jos koko tuon seisoma-ajan oli käsijarru päällä, niin sitten tuo jumiutuminen on aika normaalia. Ei pitäisi kytkimen ottaa itseensä tuosta rengas lukosaa lyhyen aikaa ajamisesta, jos et sitä turhaan luistata. Pitäisi katsoa mitä kytkimen työsylinteri tekee, kun poljinta painellaan, ja mitä tapahtuu kun auto ei liikuu. Ilmeisesti nyt käy siis vaikka tyhjäkäyntiä vaihde päällä kytkinpoljin ylhäällä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos koko tuon seisoma-ajan oli käsijarru päällä, niin sitten tuo jumiutuminen on aika normaalia. Ei pitäisi kytkimen ottaa itseensä tuosta rengas lukosaa lyhyen aikaa ajamisesta, jos et sitä turhaan luistata. Pitäisi katsoa mitä kytkimen työsylinteri tekee, kun poljinta painellaan, ja mitä tapahtuu kun auto ei liikuu. Ilmeisesti nyt käy siis vaikka tyhjäkäyntiä vaihde päällä kytkinpoljin ylhäällä?

        Minun oli tallista tullessa pakko antaa kierroksia ja käyttää kytkintä n3 m matkalla kun auto oli jumissa. Se sama oikea takarengas joka korjattiin liikkeessä keväällä. Ja en voinut kuvitella että taas. Eilen latasin akun täyteen. Käynnistin auton normaalisti. Vaihteet menee päälle auton seistessä ja käynnissä. Paanen kytkimen pohjaan ja 1 sen. Nostan kytkintä ja annan kaasua normaalisti. Auto ei liiku. Ikäänkuin vaihdetta ei olisikaan..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      113
      1060
    2. 65
      993
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      92
      763
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      733
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      665
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      34
      637
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      66
      597
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      572
    9. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      27
      559
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    Aihe