Abbalta ei tule uutta albumia koska se olisi Benny Anderssonin mukaan ehdottomasti väärin.Ei taida olla niin paljon uusia kappaleitakaan kirjoitettuna että albumin mitta täyttyisi,kahdeksan on varmaankin valmiina mutta läpäisevätkö ne Bennyn ja Björnin tunnetusti tiukan seulan,no sen näkee ensi vuonna että kuinka monta ihka uutta ABBA-Biisiä näkee lopulta päivänvalon.
Abbalta ei uutta albumia
Anonyymi
41237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kolme uutta ABBA-biisiä niiden kahden lisäksi on tulossa ja kokonainen albumikin on mahdollinen,joten tuo edellinen kirjoitus sen osalta ei pidä paikkaansa.On se ihmeellistä että ihkauutta Abbaa tulee kuunneltavaksemme,jokainen voi sitten antaa niistä oman arvionsa.Hyvää kannattaa aina odottaa,minulla on muuten se Abban Wembley-Areenalla äänitetty livealbumi jolla on harvinainen kappale I'm Still Alive jonka Agnetha laulaa.Mahtavaa Wonderbra.
Nyt oli asiantuntija liikkeellä jo 2019. Niin vain kävi, että taisi niitä uusia kappaleita kuitenkin syntyä jo 2019 albumillisen verran (comebackinhan piti alunperin tapahtua jo 2019 - 2020). Nyt on sitten 2 ensimmäistä kappaletta kuultu ja koko albumi ilmestyy marraskuussa.
Höpöä. Marraskuun 5. päivänä ABBA julkaiseen Voyage-nimisen levyn, jossa on 10 kpl uusia kappaleita. Nyt olen kuunnellut ne kaksi uutta jotka on paljastettu. Taattua laadukasta ABBA:aa.
Kyllä on edelleen eläkeikäisillä abbalaisilla hieman eri tason ääni ja melodiaosaaminen vs. nykyajan nuoret teinityttöäänellä ulisevat naiset ja täysin laulutaidottomat miesartistit, näitä ovat mm. Maija Vilkkumaa, Haloo Helsinki, Juha Tapio, Paula Vesala. Nuo voisivat mennä vaikka rakennustöihin....
Abba ihana, se osaa!