Huomaan, että tiittien ja meidän välillä on tietty ymmärtämättömyyskuilu. Ja se johtuu ainakin siitä, että me ollaan koko ajan mitä ollaan ja tiitit voi esiintyä miehinä "vakavissa ja virallisissa" tilanteissa. Meidän on haettava töitä tai opiskelupaikkaa omana itsenämme. Ollaan sillä tavalla selkä seinää vasten. Myös koko transjoukkoon kohdistuva syrjintä ja ennakkoluulot tiivistyy meihin ja nimenomaan niihin haavoittuvimpiin, jotka ovat keskellä prosessia. Joiden ulkonäkö on mitä on ja samoin henkilöllisyyspaperit. Täältä katsottuna tiitteily vaikuttaa harrastukselta ja leikiltä, josta voi koska tahansa paeta takaisin normaaliroolin suojiin.
ei ymmärretä toisiamme
tytteli
443302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Niin, loppujen lopuksi on kyse kuitenkin eri asioista. Ainoat asiat joita meitä transihmisiä yhdistävät ovat sukupuoliidentiteetin kanssa painiskelu ja oman sisinpänsä ilmentäminen ulospäin. Osuit tytteli naulan kantaan siinä, että tiitti voi palata tarpeen tullen "miesrooliinsa" turvaan jos tulee tiukka paikka. Mitään ristiriitaahan ns. normaaliväestön ja transihmisten välillä ei edes olisi jos miehen ja naisen asema yhteiskunnassa todella olisi tasa-arvoinen. Mies on edelleen "ylivertainen" sukupuoli ja mieheys jokin erityisen hieno ja tavoiteltava asia. Pukeutumalla naiseksi mies astuu alempaan kastiin, eikä se ole missään tapauksessa hyväksyttävää.
Tämä epätasa-arvoisuus nyppii minua joka päivä vaikka mies olenkin.
Kyllä mä olen roolierot ja -odotukset hyvin elänyt läpi. Miespuoliset työkaverit availee kyllä nyt ovia ja kaatelee kahvia, mutta ei ota puheita yhtä vakavasti kuin mieheltä. "Ne on vaan niitä naisten höpötyksiä".
Kyllähän tuntemattomat ihmiset suhtautuvat minuun naisena. Mutta duunikaverit pitkän työhistorian vuoksi suhtautuvat kuten ennenkin. Jopa juhlissa ei haeta tanssimaan (sehän on mies!). Kuitenkin taas toisissa tilanteissa, jossa minut tunnetaan, miehet eivät enää tule noin vain juttelemaan, vaan suhtautuvat kuin vaikkapa naapurin rouvaan.
Tämä ei kuitenkaan minua häiritse, sehän on normaalia.
Ei meillä ole sitäkään yhteistä. En mä ainakaan painiskele identiteettini kanssa. Se on ollut mulle aina selvä. Ja nyt on kroppakin linjassa identiteetin kanssa.
Ai, teillä on sellainen työpaikka. Meillä kyllä haki miehet mua pikkujouluissa tanssimaan heti kun olin kertonut mistä on kyse. Eikä nimikään ollut vielä muuttunut. Ja viime pikkujouluissa oli tosi kova haku päällä....siis miehillä.
Olet joko töissä jossain gaybaarissa tai sitten kirjoittelet tänne unelmistasi...
Kait se vanha totuus pätee edelleenkin; mitä kauniimpi, sitä enemmän kysyntää ja käyttöä.
Hyvä kumppani on aina jossain muualla, kuin kauniiden joukossa.
Kauneidella on siis myös rasitteensa, riippuu tietenkin kaunokaisesta, kuinka suhtautuu suosioon.
Tämä nyt on tietysti rumien panettelua, todellisuudessa kauneus on rasite läheisen pitkäaikaisen ihmisen löytämisessä, muuten ihan ok.
Jos ei kelpaa niin ei oo velkaa, tanssia voi yksinkin...
"Huomaan, että tiittien ja meidän välillä on tietty ymmärtämättömyyskuilu."
Tuo kuilu on ihan omassa katsantokannassasi.
Se on varsin kapea siitäkin huolimatta, että olet transihminen.
Sukupuolisuus on korvienvälissä - mutta tiiteissä et tuota ominaisuutta halua ymmärtää.
Onneksi olen tavannut monia transseksuaaleja, joiden näkemys ei ole ollut noin eri transihmisiä rajaava.
"Transseksuaalit käyvät läpi helvetin.
Transvestiitit elävät siellä."
Kärjistys toki, mutta antaa ajattelemisen aihetta. Ainakin pitäisi antaa.
Olen kyllä ihmetellyt tätä toistensa ymmärtämttömyyttä. Jotenkin tuntuu, että tästä transseksuaalisuudesta/sukupuolisuudesta on tullu kuolemanvakava juttu. Kuitenkin eläähän tässä pitäisi ja jopa nauttia siitä. Kyllä itsestään pitää tykätä ei elämästä muuten tule mitään.
Kaikenlisäksi sukupuoli on hyvin "veteen piirretty viiva", vaikea siinä on mennä sanomaan kuka on sukupuolisemi kuin toinen. Ehkä trans-piireissäkin olisi palautettava tietty androgyynisyys kunniaan eihän sitä välttämättä tarvitse olla miehinen mies tai naisellinen nainen. Ei oma identiteetti siitä minnekkään katoa.
Itse olen varsin tavallinen jokapäivän tuhertaja ja varsin maskuliininen ts-nainen, enkä katsele transvestiitteja nenänvarttani pitkin, olen kyllä joskus kateellinen transvestiiteille heidän ilmiasustaan, itse kun en varmaan koskaan pysty siihen :)
Kyllä olisi aiheellista haudata "tomahovkit" ja pysrkiä enempi yhteiseen ymmärrykseen. Repimällä kun ei ole koskaan saatu mitään pysyvää aikaan.
Kevättä!
Onko sinusta Tytteli tosiaan vaikuttanut siltä, että tiitit eivät ymmärrä sinun tai ylipäänsäkään ts:ien tilannetta? Sen olet kyllä tehnyt moneen otteeseen varsin selväksi, että sinä et ymmärrä tiittejä.
Niin, on totta etten ymmärrä tiittejä. Mutta pitäisikö sitten ymmärtää? Koen transmiehetkin ymmärrettävempinä ja läheisimpinä kuin tiitit. Tiitit on mulle vain oudosti käyttäytyviä miehiä.
Tulipahan sekin selväksi.Haluaisin kuitenkin kysyä miksi on ymmärrettävämpää ilmentää sisällään asuvaa naisidentiteettiä hakeutumalla sukupuolenkorjausprosessiin ja elämällä sen jälkeen itsensä kanssa sovussa kuin pukeutumalla satunnaisesti naiseksi, meikkaamalla ja omaksumalla naisellisen käyttäytymisen? Miksi sinun on vaikea ymmärtää sellaisia transihmisiä, jotka tuntevat olevansa jotain molempien sukupuolten väliltä, eivätkä siksi ilmennä pelkästään toista sukupuolta?
Minut on kirjoituksiasi lukiessani yllättänyt täysin suhtautumisesi tiitteihin. On varmaan toisenlaisiakin TS-naisia mutta luulin kaikkien sukupuoli-tai seksuaali-identiteettinsä kanssa kamppailevien ihmisten tuntevan jonkinlaista ymmärtämystä ja empatiaa toisiaan kohtaan. Itse olen ainakin vilpittömän iloinen kaikkien sellaisten transihmisten, homojen ja lesbojen puolesta, jotka omien taisteluidensa jälkeen löytävät keinot elää onnellisena yksin tai parisuhteessa. Minusta on hienoa, että esim. sinä olet käynyt hoidot läpi ja voit elää rauhassa naisena. Elä ja anna toistenkin elää!
Olen itsekin miettinyt sitä, että miksi mun on vaikea ymmärtää tiittejä. Ja mä luulen, että se on se sukupuolen häilyvyys. Siinä on jotain falskia...Miten tiitti voi toimia ihan pokerina miehen roolissa? Niinkuin muut miehet? Onko se aitoa? Vai teeskentelyä?
Ymmärrän hyvin sellaisia ihmisiä, jotka ovat aidosti sukupuolten välissä. Mutta ovat sitten pysyvästi omia itsejänsä.
Olla aidosti sukupuolten välissä???Nyt en aivan pysy perässä.Miten ollaan aidosti sukupuolten välissä ja miksi tiitti ei ole?Omalta kohdaltani sanoisin, että kumpikin sukupuoli tuntuu omalta, enkä teeskentele tuntemuksiani. Tässä taas astuu esiin kasvatus, biologinen sukupuoli ym.Miesrooli on päällimmäisenä, koska siihen olen lapsesta saakka kasvanut ja siinä elänyt. Kuten aiemmin sanoin, minun on hyvä näin.
lamppu syttyi kun olin painanut enteriä! Tarkoitit varmaan ns.hermafrodiitteja, molempien sukupuolten elimillä varustettuja tai heitä, joiden sukupuolen määrittely ei onnistu heti.
Entäpä me, joiden sukupuolten väliin syntyminen ei ulotu fyysisiin ominaisuuksiin saakka?
Niin...Kun tiitti esiintyy joskus naisena ja joskus miehenä, kumpi rooli on aito, tai aidompi?
Vai voivatko ne olla yhtä aitoja? Mun on vaikea uskoa tai käsittää sitä.
Tunnen olevani aidosti oma itseni molemmissa rooleissa. Minä olen minä riippumatta siitä mitä vaatteita päälläni on. Ihanneolotila olisi tietysti se, että voisin tuntemuksieni mukaan elää ja työskennellä joko miehenä tai naisena ja tulla hyväksytyksi. Siihen tilanteeseen tässä yhteiskunnassa on vielä matkaa.
Uskon sinua...mun on vaan vaikeeta kuvitella sitä että joku voi oikeesti surffailla miesten ja naisten maailmassa. Kun olen nainen ja miesten maailma on jäänyt minulle etäiseksi.
Ja miehet ovat todella minulle selkeästi "vastakkainen sukupuoli".
Minun on vaikea ymmärtää transnaisia, jotka pari vuotta naisena elettyään unohtavat menneisyytensä. Olet itse elänyt vuosikymmeniä miehen roolissa. Tehnyt lapsia ja luonut uraa. Siinä on jotain falskia. Miten saatoit toimia pokerina miehen roolissa? Niin kuin muut miehet? Oliko se aitoa? Vai teeskentelyä?
Olit ennen heteromies, nyt heteronainen. Sitäkin on mahdoton ymmärtää. Mitä pysyvää omassa identiteetissäsi on ollut?
Mikähän se tässä loppujen lopuksi oikein hiertää?
Mielenkiintoista...On tietysti helppo mollata ja kieltää toinen, mutta eihän sillä minnekään päästä.
Näin ts-naisen ominaisuudessa itselläni ei ole kanttia tuomita ketään, vähemmistöillä on oikeus olla omia itsejään. (olen varsinainen dragin ihailija, olisipa itsellä joskus mahdollisuus samaan)
Joskus kuulee sanottavan, että sukupuolisuus on korvien välissä. Kuitenkin ihminen on kokonaisuss, joten uskaltasin väittää, että ei se korvista ole kii.Jos näin on, niin silloinhan jalkovälillä ei ole mitään merkitystä???? Miksi hakeutua sitten leikkaukseen.
Kas siinä pulma.
"Joskus kuulee sanottavan, että sukupuolisuus on korvien välissä. Kuitenkin ihminen on kokonaisuss, joten uskaltasin väittää, että ei se korvista ole kii.Jos näin on, niin silloinhan jalkovälillä ei ole mitään merkitystä???? Miksi hakeutua sitten leikkaukseen.
Kas siinä pulma."
Suomessa noudatetaan liian tiukkaa sukupuolipolitiikkaa. Kyllähän se sukupuolisuus on korvien välissä, mutta kun yhteiskuntamme katsookin sen jalkovälistä. Sen takia joutuu menemään leikkaukseen, jotta kelpaa muille oikeassa sukupuolessaan. Kyllä siinä lentää kuin leppäkeihäs ulos uimahallin saunasta, jos jalkoväli ei vastaa virallista sukupuolta.
Minun mieselämäni oli kokonaisuudessaan teeskentelyä. Pidin etäisyyttä ihmisiin, koska pelkäsin, että salaisuuteni paljastuu. Seksi naisten kanssa maistui kaurapuurolta. Olisin halunnut heteromiehen, joka pitää minusta naisena. Miehen kropalla se on toteutumaton yhtälö. Homoihin en tuntenut vetoa, koska en halunnut että minua pidetään miehenä.
Nyt on nuorilla mahdollisuus hakeutua tutkimuksiin ja hoitoihin. Toisin oli minun nuoruudessani. Vaihtoehdot oli vähissä: joko elää vale-elämää miehenä tai mennä junan alle.
Tytteli kirjoitti:
"Nyt on nuorilla mahdollisuus hakeutua tutkimuksiin ja hoitoihin. Toisin oli minun nuoruudessani. Vaihtoehdot oli vähissä: joko elää vale-elämää miehenä tai mennä junan alle."
Ei ole aivan totta, ettei ennen olisi ollut hoitomahdollisuuksia. Tiedän ikätovereitasi, jotka ovat läpikäyneet prosessin 15-20 vuotta sitten, ja aikaisemminkin on toki Suomessa sp-korjausleikkauksia tehty. Jonkin verran vaikeampaa titysti oli, muttei mahdotonta. Itse olen nyt (vasta) nelissäkymmenissä, ja sain SRS:n suomessa 1995. Hormonit aloitin -90. Siihen asti elin käytännössä tiittielämää.
Varhaislapsuuden kokemukseni on se tavanomainen transtarina, n. 5-vuotiaasta alkaen tiedostettu toive olla tyttö. Päätin, että 10-vuotiaana tekisin itse jotain, jos Jumala, kohtalo tms. ei auttaisi - eikä tietysti auttanutkaan. Äidin ja siskojen vaatekaapit tulivat aarreaitoiksi. Jokusen vuoden päästä ostin omiakin vatteita. Murrosikäisenä kävin tytön asussa kaupungilla, kun muu perhe antoi jäädä viikonlopuksi yksin kotiin. Jännitti toki suunnattomasti, mutta pakko oli. Sitten aloin kaivata kaltaistani seuraa, kohtalotovereita. Transkulttuuria, kuten tytteli sanoo. Ennen kuin tulin täysi-ikäiseksi hakeuduin Setan transryhmään, joka olikin korvaamaton henkireikä naisidentiteetin sosiaaliselle toteuttamiselle, edes ajoittain. Ryhmä oli tiittipainotteinen, mutta ts:iäkin kävi.Paljon oli sentään tehtävissä, vaikka kieltämättä junan alle hyppääminenkin joskus tuli mieleen.
Ja mikä on ollut minusta falskia? Ennen kaikkea ne odotukset, joita ympäristö kohdisti persoonaani ja käyttäytymiseeni, vain ja ainoastaan genitaalieni perusteella. En koe varsinaisesti esittäneeni miestä, yritin vain olla sellainen kuin vaadittiin. Hulluuden partaallehan siinä päätyy, kun ristiriita on riittävä. Gender dysforia pysäytti opinnotkin. Sama ala muuten kuin tyttelillä.
Falskia on minusta ollut myös tarkoitushakuinen rajankäynti transrymien, varsinkin tiittien ja MtF:ien välillä. Tiittiporukasta muuankin silloinen ystäväni lähti 80-luvulla Lontooseen leikkaukseen, eikä sen jälkeen halunnut olla "meidän tittien" kanssa tekemisissä. Parin vuoden päästä aloitin hormonit, jolloin taas eräs tiittitoveri totesi pettyneenä: "et sitten ollutkaan meikäläisiä". En ymmärtänyt silloin enkä ymmärrä vieläkään, miksi yksilökohtaisten prosessiratkaisujen pitäisi repiä sukupuolijuopa henkilösuhteisiin. Erityisesti ts-naisilla on usein merkillinen tapa korostaa naiseutensa aitoutta vertailemalla itseään tiitteihin. Mikä muuten kuulostaa aika ristiriitaiselta, eikö vain?
Falskiutta näen myös siinä, että ylipäätään pyritään määrittelemään sukupuolen kokemisen aitoutta. Se tosin johtuu varmaankin omasta identiteetistäni. Olen koko ikäni kummastellut, mitä oikein tarkoittaa, pohjimmiltaan, että on tyttö tai poika, nainen tai mies. Selvästikin olen voittopuolisesti feminiininen persoona, koska sp-korjausprosessi on tuottanut elämäntilanteen, jossa viihdyn. Olen kaiketi nainen, sillä sosiaalinen ja anatominen naisena eläminen tuntuu miljoona kertaa paremmalta kuin se toinen vaihtoehto. Mutta muulla tavalla en osaa sukupuoltani perustella. Millaista on kokea "aitoa naiseutta", siitä minulla ei ole kokemusta. Joillakin saattaa todella olla, ja siitä olen kyllä kiinostunut kuulemaan. Falskiksi ei parane tuomita ennen kuin on tutustunut tapaukseen.
"Ei ole aivan totta, ettei ennen olisi ollut hoitomahdollisuuksia. Tiedän ikätovereitasi, jotka ovat läpikäyneet prosessin 15-20 vuotta sitten, ja aikaisemminkin on toki Suomessa sp-korjausleikkauksia tehty. Jonkin verran vaikeampaa titysti oli, muttei mahdotonta."
Hoitomahdollisuudet syntyivät suomessa joskus 70-luvulla ja kun 50-60-luvun vaihteessa olisin tarvinnut apua, sitä ei saanut. Esimerkiksi minulle hoitoon hakeutuminen 15-20 vuotta sitten olisi aiheuttanut henkilökohtaisista syistä pahoja seurauksia.
"En koe varsinaisesti esittäneeni miestä, yritin vain olla sellainen kuin vaadittiin. Hulluuden partaallehan siinä päätyy, kun ristiriita on riittävä."
Niin minäkin esitin miestä mahdollisimman hyvin. Jopa niin hyvällä tuloksella että tultuani kaapista ulos, lähes kaikki ovat hämmästelleet. Henkisesti se oli raskasta ja olisi ehkä ollut parasta hakea avuksi ammattiapua.
"Erityisesti ts-naisilla on usein merkillinen tapa korostaa naiseutensa aitoutta vertailemalla itseään tiitteihin. Mikä muuten kuulostaa aika ristiriitaiselta, eikö vain?"
Ehkäpä tuo vertailu perustuu siihen, kuinka hyvin joku tiitti pystyy muuntautumaan miehestä naiseksi, kun omat taidot eivät vielä riitä.
Itse olen hakenut esikuvani tavallisista naisista, joskin sieltä naisellisesta päästä.
"Esimerkiksi minulle hoitoon hakeutuminen 15-20 vuotta sitten olisi aiheuttanut henkilökohtaisista syistä pahoja seurauksia."
Niin, prosessi tietysti aiheuttaa hyödyn lisäksi ongelmia. Kelle enemmän, kelle vähemmän. Punainen lanka tässä keskustelussa onkin nähdäkseni siinä, miten voi kategorisoida tiitin tai tiittielämää elävän ihmisen naiseuskokemuksen jollain lailla vähempiarvoiseksi kuin sellaisen henkilön, joka on tehnyt sp-korjausratkaisun, joka vaikuttaa (ei toki ole sitä, mutta vaikuttaa) täyskäännökseltä. Tai miten voi ylipäänsäkään esittää, että oma sukupuolikokemus on aidompi - mitä se ikinä tarkoittaakin - kuin jonkun toisen. Lisäksi kyllä kiinnostaisi tietää, miksi moista on tarve vakuutella. Jos kerran itse on varma feminiinisyydestään.
Tuota itseasiassa ajoin takaa, kun kiusoittelin Tytteliä, etten muka ymmärrä häntä. Tarve vakuutella oman sukupuolikokemuksensa oikeellisuutta, verrattuna muiden kokemuksiin, kumpuaa varmaankin omasta epävarmuudesta. Ja jos on ennen sp-korjaustaan kokenut, ettei voi tai uskalla ilmentää miehenä omaa naisellista puoltaan, niin on ehkä vaikea ymmärtää sellaisia miehiä, jotka pystyvät siihen ilman sp-korjausprosessiakin.
Tarinoita on paljon. Oma kokemukseni on sellainen, että kun tajusin tilanteeni, niin siinä ei ollut vaihtoehtoaja. Olisin todella naivi, jos väittäisin, että hoitoon hakeutumista oli siirrettävä elämäntilanteeni tähden. Kyllä siinä oli harkinta kaukana.
Uskoisin, että jos pystyy ajattelemaan järjellisesti ja elämäntilanteensa huomioon otten, niin silloin kysymyksessä on vaihtoehtoinen valinta, ei siis peruttamaton kokemus omasta sukupuolisuudestaan.
Jotenkin tuntuu ja kuulostaa hassulle tämä transvestiittien mollaaminen. Samalla kuitenkin itselle vaaditaan ymmärrystä ja hyväksyntää transseksuaalien keskuudessa. Varsineinen ristiriita. Voisi kaiketi sanoa, että itsensä hyväksymien on edellytys myös toisten hyväksymiselle. Monenlle teeässälle olisi varmaan peiliin katsomisen paikka.
Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, on tässäkin hyvä argumentti.
Harhaoppinen :)
"Oma kokemukseni on sellainen, että kun tajusin tilanteeni, niin siinä ei ollut vaihtoehtoaja. Olisin todella naivi, jos väittäisin, että hoitoon hakeutumista oli siirrettävä elämäntilanteeni tähden. Kyllä siinä oli harkinta kaukana."
Minä en pystynyt harkitsemaan hoitoonlähtöä, se oli pakko siirtää myöhempään perhesyiden takia (olisin menettänyt perheeni välittömästi). Myöhemmin pystyin lähtemään tutkimuksiin ja hoitoihin, kun perheasiat eivät enää vaikuttaneet.
"Jotenkin tuntuu ja kuulostaa hassulle tämä transvestiittien mollaaminen. Samalla kuitenkin itselle vaaditaan ymmärrystä ja hyväksyntää transseksuaalien keskuudessa. Varsineinen ristiriita. Voisi kaiketi sanoa, että itsensä hyväksymien on edellytys myös toisten hyväksymiselle. Monenlle teeässälle olisi varmaan peiliin katsomisen paikka."
Minulla on paljon ystäviä transvestiittien piirissä, eikä minulla ole mitään syytä mollata heitä. Kukin elää omalla tyylillään ja haluan että minäkin saan elää omalla tyylilläni. Valitettavasti eräille taransvestiiteille TS on punainen vaate, porukan petturi. Mikäli lokaa alkaa lentää silmilleni liikaa, porukkaa voi vaihtaa.
"Valitettavasti eräille taransvestiiteille TS on punainen vaate, porukan petturi. "
Olen täysin yllättynyt näkemyksestäsi.
Transvestiitti on sekä käsitteenä jopa turhan laaja että transvestiitteja niin paljon, että ehkäpä olet "oikeutettu" mielipiteeseesi.
Yleisestiottaen en usko transvestiittien suhtautuvan ts-henkilöihin negatiivisesti.
Siitä olkoon esimerkkinä ne transvestiitit (tai sanottakoon sitten transvestiitteina eläneet henkilöt), jotka jossakin välin elämäänsä ovat todenneet välttämättömäksi transtutkimuksiin menon ja sukupuolensa korjauksen.
Kaikki MtoF-transseksuaalithan eivät ole ns. primäärejä, joille hoitoonohjautuminen olisi itsestäänselvyys.
Myös minä tunnen molemmat sukupuolet omakseni, vaikka mies olenkin. Olen se sama oma itseni, oli sitten hame tai housut päällä. Olen huomannut jopa ajavani naisten ja miesten tasa-arvoa enemmän kuin monet naiset. Kotona olen yleensä hame tai mekko päällä. Toivottavasti lapsistani kasvaa avoimempi ja tasa-arvoisempi sukupolvi.
" "Valitettavasti eräille taransvestiiteille TS on punainen vaate, porukan petturi. "
Olen täysin yllättynyt näkemyksestäsi.
Transvestiitti on sekä käsitteenä jopa turhan laaja että transvestiitteja niin paljon, että ehkäpä olet "oikeutettu" mielipiteeseesi. "
Sen verran tarkennusta, että minulle ei (vielä) kukaan TV ole tullut sanomaan mitään. Olenhan ollut vasta niin vähän aikaa "virallinen" TS.
Tuo mielipiteeni perustui lähinnä aikaisemmin muille TS:lle tapahtuneeseen.
"Tuo mielipiteeni perustui lähinnä aikaisemmin muille TS:lle tapahtuneeseen."
Toisen käden "tietoa" vaiko ihan kuulopuheita?
Jo täälläkin käydyn keskustelun pohjalta vain muutama TS-yksilö toitottaa "vastenmielisyyttään" (ja ennakkoluuloisuuttaan) transvestiitteja kohtaan.
Fakta: eipä toisinpäin yleensä missään ole aiheesta luettavissa.
Seta ry:n piirissä (esim. Transtukipisteellä) transvestiitit ja transseksuaalit toimivat sujuvassa yhteistyössä.
Miksi tiitit ja meidät pitäisi sitten niputtaa yhteen? Ja jotenkin erityisesti ymmärtää toisiamme? Meillä on tauti, johon haetaan hoitoja, tiitit eivät ole sairaita. Me ollaan sairaita naisia ja tiitit on terveitä miehiä. Voiko ihmiset olla kauempana toisistaan? En ottaisi poikakaveriksini tiittiä.
Olen samaa mieltä kanssasi, mutta ottaisin kyllä naisellisen tiitin "leikkikaveriksi". :)
Ilmaistu. En tunne olevani siaras, vaikka olenkin ts-nainen. Iideeni on ollut alusta alkaen kirkas kuin aamuaurinko, eikä sen kanssa ole tarvinnut kähistä.
Olen hyväksynyt itseni puutteineni päivineen ja uskon ,että hyväksyn myös toiset erilaiset ihmiset rotuun ja sukupuoleen katsomatta.
Itsensä hyväksyminen on edellytksenä myös toisten hyväksymiselle. Joskus malkaa omassa silmässä on todella vaikea havaita. Sen kun huomaa, niin jopa helpottaa.
Näissä jutuissa realistisuus aina joskus painuu "unhon yöhön".
Nämä ovat näitä Feministin ajatuksia :)
"Miksi tiitit ja meidät pitäisi sitten niputtaa yhteen? Ja jotenkin erityisesti ymmärtää toisiamme?"
Tästä juuri taisi olla kyse. TS-persoonat eivät halua _suvaita_ transvestiitteja transihmisiksi.
Valitettavaa.
"TS-persoonat eivät halua _suvaita_ transvestiitteja transihmisiksi."
_jotkut_ ts-persoonat eivät halua.
"_jotkut_ ts-persoonat eivät halua."
Anteeksi. Yleistin aivan turhanpäiten.
Koen koko termin transihmiset turhanpäiväisenä. Me ollaan ihmisiä kaikki ja minäkään en ole enää transsukupuolinen. Se on vain osa minun historiaani. Eli ollaan ystäviä ihmisinä, ei transihmisinä.
Kirjoitit ymmärtämättömyskuilusta.Sitä varmasti on tässä maailmassa, koska erilaisia ihmisiä on paljon ja tulee vastaisuudessakin riittämään.Jotenkin kirjoituksissasi huokuu vastakkainasettelu sinä vastaan muut tms. ja asenteellisuus muita ja tiittejä vastaan, mikä on kirvoittanut muita vastaamaan sinulle varsin kipakkaankin sävyyn. En oikein osaa sitä muuten selittää.Kaikella ystävyydellä, mutta omat kommenttisi ja väitteesi kuulostavat oman taustasi ja kokemuksiesi takia hieman ihmeellisiltä tiittejä kohtaan.Koska,
juuri sinunhan pitäisi nimenomaan olla jo perillä näistä ongelmista sekä tiitteilyynkin liittyvistä asioista ja ymmärtää niitä enemmän tai sitten sinulla itselläsi on vielä paljon tekemistä omassa hyväksymisprosessissasi. Te kaikki olette kuitenkin tavallaan samassa veneessä erilaisuutenne takia, joten pieni suvaitsevaisuus ei tee pahaa. Nämä asiat kun eivät ole helppoja kellekään vähiten myös tiiteille, joiden lähipiiri ei aina ole kovin ymmärtäväistä porukkaa.Onneksi poikkeuksiakin on kuten minä. Tosin surullisiakin tarinoita riittää.Tästä aiheesta kuten ristiinpukeutumisesta on paljon asiallista tietoa, johon suosittelen sinun tutustuvan. Tämä tieto auttaa varmasti sinua ymmärtämään enemmän myös ristiinpukeutujia, joita näytät pitävän
hieman kummajaisina(?. Sitä ei mieheni todellakaan ole.Hän on ihana avopuoliso ja ennenkaikkea myös mies sanan jokaisessa merkityksessä huolimatta siitä, että hän on tiitti.Hänen tiitteytensä ei mitenkään poista hänen miehisyyttään.Eikä hänen naisellinen puolensa tarkoita sitä, että hän tuntisi olevansa väärässä miehen ruumissa.Se tuo vain hieman lisää pehmeyttä, jota ainakin me naiset arvostamme miehessä. Sinulla ei taida olla asiallista tietoa ristiinpukeutujista? Transseksuaalit ovat kokonaan toinen asia, jota ei pidä sotkea tiitteihin, jotka tietävät mitä sukupuolta he identiteetiltään edustavat.Tiitteyden alussa toki voi olla epätietoisuutta ja häpeilyä omasta sukupuolisesta suuntautumisesta, mutta se asia tulee kyllä selvästi esille nopeasti kumpaa sukupuolta edustaa. Ne, jotka haluavat vaihtaa sukupuolta tietävät sen kyllä varmasti. Ja ne tiitit, jotka tietävät haluavansa olla vain mies ja nauttivat myös miehen roolista tietävät myös sen varmasti kuten avomieheni.
Ymmärtämystä ja suvaitsevaisuutta myös muita erilaisia kohtaan!
T.Onnellinen tiitin avopuoliso
Olen transnainen, ollut jo vuosia kaiketi koko aikuisikäni.
Olen ollut äärimmäisen hämmästynyt nykyisetä tilanteesta, suvaitsemattomuudesta eri ryhmien välillä. Tuntuu aivan käsittämättömälle. (ja sitten todellakin vaaditaan, että ts-ihmisiä pitäisi suvaita)
Myös se, mitä olen ihmetellyt, on tapa jolla eri tavalla ajattelevaa transihmistä kohdellaan.
Olen ollut ryhmässä jos toisessakin nimenomaan ts-naisena ja missään muussa ryhmässä ei ole kohdeltu niin huonosti kuin transihmisten joukossa. Minua ei ole oikeastaan hyväksytty lainkaan varsinkaan "kokeneempien" joukossa. (Ei nyt koske tiettyjä henkilöitä). Surullista mutta totta.
ON ollut jännä huomata kuinka nuoret suhtautuvat aivan eri tavalla ja katsovat maailmaa paljon avoimemmin silmin. Maailma ja...elämä on paljon muutakin kuin transeksuaalisuus/sukupuolisuus. Olisivako sedät ja tädit :) hieman jämähtäneet???
Jos nyt ajatellaan sosiaalipsykologian mukaista "vertaisryhmää" tai identiteettiä niin subjektiivisesti en tunnista sellaista ts-ihmisten joukossa lainkaan, olkoonkin, että olen sellainen.
Hassu juttu ???...feministi :)
Tuntuu kyllä oudolta. Minä olen osallistunut erilaisiin ryhmiin, eikä minua ole koskaan (alussakaan) kohdeltu huonosti missään ryhmässä. Olen kokenut olevani "kotona" myös transihmisten joukossa (niin TV kuin TS). Ehkäpä tuo suhtautuminen johtuu luonteestani. En väheksy ketään enkä mitään ryhmää ja ehkäpä siksi pärjään kaikkien kanssa. Kyllähän psykologi testeissään havaitsi että minulla on pyrkimys miellyttää muita, mutta en pidä sitä negatiivisena asiana.
Jos puhuisi vähemmän ja kuuntelisi enemmän, niin varmaan huomaisi paljon enemmän juttuja :)
Se mikä itsestä tuntuu menevän putkeen, ei välttämättä näytä siltä ulkopuolisilta. Pientä tervettä itsekritiikkiä kanattaa aina harjoittaa itse jokaisen.
Totuus on joskus karuakin ihmeellisempi. Tätäthän minä juuri tarkoitinkin, mitä kirjoitit.
Toivotaan nyt, että psykologilla ei ole ollut huono päivä :)
Feministi :)