Estonian hautarauhaa jos pässeillä ei ole toimivaltuuksia ? Aurinkoako ne pässit siellä ottaa??? Saku saa tehdä dogumenttia ihan rauhassa, ilman rajapässien huuhaa epäilyjä. Oliko pässeillä edes ehjät kumisaappaat?
Vastaukset 5
- Anonyymi
Antti Rantakangas kuoli perjantaina tapaturmaan kotona.
Maarit Felt Rannan kuolinilmoitus tuli tänään. - Anonyymi
SUOMI, Ruotsi ja Viro solmivat vuonna 1995 sopimuksen Estonian hautarauhasta. Sopimuksen mukaan näiden maiden kansalaiset eivät saa toimia aluksen lähellä. Sopimukseen liittyivät myös Venäjä ja Iso-Britannia. Hautapaikkaa vartioivat Suomen ja Ruotsin viranomaiset.
Helsingissä 30. kesäkuuta 1995 annetussa laissa matkustaja-alus Estonian hylyn rauhoittamisesta säädetään, että sukeltaminen rauhoitetulla alueella on kielletty. Rauhoitetulla alueella ei myöskään saa ryhtyä toimiin ruumiiden tai esineiden nostamiseksi hylystä tai meren pohjalta eikä häiritä hylyn rauhaa. Lain rikkomisesta voi seurata sakkorangaistus tai korkeintaan vuosi vankeutta.
Saksa ei ole mukana Estonian hautarauhaa varjelevassa sopimuksessa. Suomen rajavartiolaitoksen tiedotteen mukaan Saksan viranomaisia on kuitenkin informoitu maanantai-illan mahdollisesta hautarauhan rikkomisesta.
Ne "rajapässit" ovat siellä katsomassa ketkä siellä sukeltavat. Toimivaltuudet löytyvät jos sukeltajat ovat Suomen, Ruotsin, Viron, Venäjän tai Ison-Britannian kansalaisia.
Ymmärrätkö miten hölmö olet?- Anonyymi
"Toimivaltuudet löytyvät jos sukeltajat ovat Suomen, Ruotsin, Viron, Venäjän tai Ison-Britannian kansalaisia."
Toimivaltuudet mihin?
- Sen katsomiseen (ja videoimalla dokumentoimiseen) kuka siellä sukeltaa on täysin riittävät valtuudet, eikä asia liity mitenkään mainittuun hautarauhaa koskevaan lakiin.
- Toimintaan voimakeinoin reagoimiseen, mikäli mainittujen valtioiden kansalaisia osallistuu sukeltamiseen, ei toimivaltuudet paikanpäällä riitä, ellei käytetty alus ei ole kyseisiin valtioihin rekisteröity. Viranomaisten valtuudet riittävät tällöin vasta silloin kun kyseiset henkilöt saapuvat suomen valtion alueelle. Ja ne viranomaiset eivät välttämättä ole silloin rajavartiostosta, vaan voivat olla myös esimerkiksi poliiseja.
-Sukeltajilla ei paikanpäällä ole velvollisuutta todistaa henkilöllisyyttään tai edes kansalaisuuttaan suomen viranomaisille, mikäli alusta ei ole rekisteröity suomeen.
On suomen viranomaisten ongelma selvittää asiaa omista rekistereistään, tai siinä yhteydessä rajatarkastksessa kun alus saapuu johonkin satamaan. Suomi voi pyytää tähän virka-apua myös esim Saksalta, koska siihen myöntyminen (henkilöllisyyksien ja kansalaisuuksien selvittämiseen) ei vaadi rikollista toimintaa tai edes siitä epäilyä. Niinpä sillä ei olisi edes merkitystä ettei teko olisi Saksassa laitonta (mikäli ei sisällä Saksan lain mukaan hautarauhan rikkomista) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Toimivaltuudet löytyvät jos sukeltajat ovat Suomen, Ruotsin, Viron, Venäjän tai Ison-Britannian kansalaisia."
Toimivaltuudet mihin?
- Sen katsomiseen (ja videoimalla dokumentoimiseen) kuka siellä sukeltaa on täysin riittävät valtuudet, eikä asia liity mitenkään mainittuun hautarauhaa koskevaan lakiin.
- Toimintaan voimakeinoin reagoimiseen, mikäli mainittujen valtioiden kansalaisia osallistuu sukeltamiseen, ei toimivaltuudet paikanpäällä riitä, ellei käytetty alus ei ole kyseisiin valtioihin rekisteröity. Viranomaisten valtuudet riittävät tällöin vasta silloin kun kyseiset henkilöt saapuvat suomen valtion alueelle. Ja ne viranomaiset eivät välttämättä ole silloin rajavartiostosta, vaan voivat olla myös esimerkiksi poliiseja.
-Sukeltajilla ei paikanpäällä ole velvollisuutta todistaa henkilöllisyyttään tai edes kansalaisuuttaan suomen viranomaisille, mikäli alusta ei ole rekisteröity suomeen.
On suomen viranomaisten ongelma selvittää asiaa omista rekistereistään, tai siinä yhteydessä rajatarkastksessa kun alus saapuu johonkin satamaan. Suomi voi pyytää tähän virka-apua myös esim Saksalta, koska siihen myöntyminen (henkilöllisyyksien ja kansalaisuuksien selvittämiseen) ei vaadi rikollista toimintaa tai edes siitä epäilyä. Niinpä sillä ei olisi edes merkitystä ettei teko olisi Saksassa laitonta (mikäli ei sisällä Saksan lain mukaan hautarauhan rikkomista)YK:n merioikeusyleissopimus antaa jonkin verran tarkastusvaltaa kansainvälisilläkin vesialueilla, jos on aihetta epäillä tiettyjä rikoksia. Luettelossa on mm. merirosvous sekä orja- ja huumekauppa.
Ja voisihan siinä samalla tarkastusta tehdessä sattua pieniä vahinkoja, esimerkiksi ilmapullot pudota mereen tai vahingonlaukauksia sukeltajien polvilumpioihin. (No, se tietysti on vain toiveajattelua, sillä mulkkujahan nämä Estoniaa häiritsevät germaanit ovat.)
- Anonyymi
Tämän etsimiseen kului melkein 20 sekuntia....
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1995/19950903
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 861426
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä371115Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk21891Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154735Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13710- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja196664Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558