vielä selvästi osoittaneet kiinnostuksensa itseäni kohtaan. Ei olisi pitänyt kuin saada suunsa auki, niin elämä olisi voinut olla ihan toisenlaista. Sen sijaan näistä on jäänyt vain käteen ikuinen "mitä jossittelu" ja soimaaminen itseänsä sosiaalisesta vammaisuudesta. Sitä saattaa miettiä vuosia vanhoja tilanteita ja hävetä sitä ettei uskaltanut.
Mietin usein miksi korkeampi voima on heittänyt kaltaiseni incelin eteen kauniita naisia, jotka ovat
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkä parempi niin, kuin että möläyttelee tai kirjoittelee tyhmyyksiä tunteiden voimakkuudesta johtuen? Sitenkin voi mokata!
Vähän samassa veneessä ollaan. Itsellä ei ole työkaluja naisten kanssa toimimiseen. En tunne oloani mukavaksi eikä nainen tunne oloaan mukavaksi. Ei siitä ikinä silloin mitään synny. Itse tosin osaan olla edes siihen tyytyväinen, että sen takia olen säästynyt varmaan monelta maanvaivalta. Jotkut on osoittautunut jälkeenpäin sivusta seuranneena aivan sekopäiksi.
Onkohan tämä synnynnäinen ominaisuus, vaiko elämän tapahtumien summa?
Synnynnäistä varmaankin. Tai sitten jotain vauvaiän juttuja. Muistan kun ala-asteikäisenä ahdistuin siitä kun joku tyttö osoitti kiinnostusta. Jälkeenpäin jutut on mennyt melko samaa rataa.