Anteeks kun en ymmärrä!!!

ei sun tarvitse liikaa ymmärtääkään, ettet joudu myös samaan kurimukseen tai anna ystäviesi ymmärtää, että se on ok laihduttaa itsensä henkihieveriin. Olet tukena, kuuntelet, jos he haluavat puhua ja etkä missään nimessä syytä tai tuomitse heitä, koska syömishäiriöinen saattaa olla itsetuhoinen ja masentunut.

Harvoin kyse on ulkonäöstä, jos onkin, se unohtuu siinä vaiheessa kun luut paistavat ihon alta ja hiukset irtoavat tukkoina. Sen sijaan syömishäiriö on pakokeino pahalta maailmalta, jotakin jolla voi kuihduttaa orastavan naiseuden itsestään pois, olla ns. puhdas ja viaton, kuin lapsi, vetäytyä omaan maailmaansa, jossa vaaka ja kalorit hallitsevat.

Itse olin anorektikko vuosikausia. Se alkoi viattomasta dieetistä 14-vuotiaana, ja jotenkin se vain imaisi mukanaan saman tein, niin että seuraavana vuonna olin sairaalassa letkuissa vakavan alipainoisena, suorastaan kuolemanvaarassa. Ei siinä tilanteessa paljoa välittänyt ulkonäöstä, kun tiesi, että nyt on tosi kyseessä.

En halunnut kuolla, muttei se tuntunut pelottavaltakaan vaihtoehdolta, elämä tuntui kurjalta ja julmalta, kai anoreksia oli sitten hidas itsemurha (tosin kuolema tuntui hyvin, hyvin kaukaiselta mahdollisuudelta, koska olo oli kuolematon, yli-inhimillinen). Inhosin seksuaalisuuttani ja kaikkea muuta, joka teki minusta ihmisen, tahdoin vain olla riippumaton mistään maallisista nautinnoista, "kävelevät aivot", kuten joku sanoi. Yritin siis tukahduttaa puolia itsestäni, joita en voinut hyväksyä, ja anoreksia oli keino siihen, kuukautiset loppuivat, kaikki himot loppuivat, saatoin keskittyä "olennaiseen".

Olin siis todella, todella väärässä, mutta sillä hetkellä se tuntui "omalta jutulta". Kukaan ei ymmärtänyt, väärinymmärretty nuori ihminen, joka vain halusi olla rauhassa lihottamaan pyrkiviltä vanhoilta tantoilta. Olin mitä luultavimmin masentunut, koska laihdutus ja koulumenestys olivat ainoat asiat, jotka toivat elämään jonkinlaista mielekkyyttä. Olin suorastaan ylpeä itsekuristani, en tarvinnut ruokaa, toimin vallan mainiosti ilmankin sitä.

Miten sitten paranin? No sitä on vaikea sanoa, se lähti siitä, kun pääsin sairaalasta ja päätin tehdä kaikkeni, etten joutuisi uudestaan, pakkosyöminen tuntui kuitenkin kivemmalta kotona kuin suljetulla osastolla... Hormonini käynnistettiin uudestaan ja ruokahaluni paranivat, kuten myös elämänhaluni ja haluni olla naisellinen, eikä mikään androgyyni älykkö.

Oma tarinani on selviytymistarina, mutta se ei ollut helppoa, koska anoreksian jälkeen sairastuin bulimiaan, koska riudutettu kehoni sai kerrankin ruokaa ja pyrki varastoimaan sitä. Lihominen "yli äyräiden" tuntui aivan kamalalta, aivan kuin sieluni ja mieleni olisivat olleet elävältä haudattuina läskiin kehooni, joten aloin liikkua ylenpalttisesti ja lopulta oksentaa, yrityksenä hallita ahmimisesta johtuvaa painonnousua. Lopulta sain masennuslääkityksen ja tajusin, etten haluakaan kuolla laihuuden tähden ja elämä alkoi maistua ilmankin ahmimis-oksentamis-orgioita.

Olen nyt lievästi ylipainoinen, mutta onnellinen, enkä aio enää koskaan antaa ruoalle ylivaltaa, tosin edelleenkin koen ahmimispäiviä. En anna repsahdusten lannistaa, koska kerran syömishäiriöinen on AINA jonkinasteisesti sitä, ainakin minä, joka olin aika hardcore-tapaus. En KOSKAAN enää aio oksentaa ahmimisen jälkeen, se on historiaa. Laihduttaminen tyssää pahoihin anoreksia-flashbackeihin ja kehon kapinointiin, unelmanani olisi olla aivan NORMAALI joskus. Edelleen säännöstelen välillä tunteitani ruoan avulla, mutta annan sen itselleni anteeksi.

Vaikeiden elämänkokemusten jälkeen on opittava antamaan itselleen pieniä virheitä anteeksi :) Voin hyvin, vaikka välillä itkenkin syömishäiriölle "menetettyjä" vuosia ja läheisilleni aiheuttamaani tuskaa (ja tietysti myös itselleni aiheuttamia henkisiä ja fyysisiä vammoja). Olen terve, jos syömishäiriön jälkeen kertyneitä kiloja ei lasketa, onneksi ei tullut munuaisiin tai sydämeen vikaa ja hormonitkin toimivat jo normaalisti.

Osaan arvostaa terveyttä, nyt. Toivottavasti tästä pienestä historiikistä oli jollekulle samojen ongelmien kanssa painivalle apua :)