Miten jatkossa?

Meillä mennyt tilanne siihen, että mieheni 40v ihan suoraan sanoi ettei häntä enää nykyään seksi hirveästi kiinnosta. On kuulemma vähitellen vanha harrastamaan sitä usein jne.!?
Tiedän ettei muita suhteita, ei hirveitä rasituksia työstäkään... hän on vaan tottunut että asiat menevät tiettyä rataa ja hänestä seksi ei enää niin olennaista. Olemme kokeilleet vuoteessa kaikenlaista ja ei hän kokonaan ole seksiä jättänyt... Mutta minä haluaisin huomattavasti useammin. Hän on esim. lopettanut aloitteen tekemisen ja itse on masentavaa tehdä aloitetta ja sitten pettyä kun toista ei kiinnosta. Suhteemme muuten ok, mutta seksielämä on hiipunut ja muukin läheisyys vähentynyt. Tätäkö on sitten loppuelämä.. katson kuitenkin olevani vasta 35v ja haluaisin vielä pitkään nauttia monipuolisesta ja nautinnollisesta läheisyydestä ja seksistä. Vinkkejä?
5963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei

Olen 40-v nainen ja kokenut tuon saman parissakin pitkässä suhteessa. Niiden perusteella neuvon harkitsemaan vakavasti omille teille lähtöä.
Vaikka mies olisi muuten kuinka mukava kumppani, se ei eroottisesti virkisty sen jälkeen kun on tuohon asti ajautunut.
Jos lempiminen on sulle tärkeää, jätä mies ja pian. Olet vielä nuori ja halukas. Mutta jos odotat viisi tai kymmenen vuotta, huomaat että olin oikeassa.

Äänestä
  • Näyttää sun systeemi toimivan tosi hyvin :(.

    Äänestä

  • En haluaisi uskoa että ero on ainut ratkaisu! Miehet hei... kertokaa mikä avuksi tilanteeseen!

    Äänestä

  • olen huolissani kirjoitti:

    En haluaisi uskoa että ero on ainut ratkaisu! Miehet hei... kertokaa mikä avuksi tilanteeseen!

    Tuntuu, että tällä osastolla on tarjolla 3 vaihtoehtoa:

    1) Jätä kumppanisi

    2) Sopeudu tilanteeseen (jotenkin)

    3) Ota nuo kummatkin edellä olleet vaihtoehdot, eli elät sitä elämääsi joka sinulta nyt uupuu jonkun muun kanssa.

    Oma neuvoni on, että otat tuon 3 vaihtoehdon. Minulla itselläni on suunnilleen sama juttu, mutta 10 vuotta iästä pois. Voin kertoa, että jonkin aikaa söi kun tajusin omalta kohdaltani asian.

    Meillä on avioliitto solmittu, asunto hankittu ja jälkikasvusta ja/tai seksistä ei ole tietokaan. Toistaiseksi en ole vielä valmis irtautumaan muuten rakkaasta kumppanistani. Tätä menoa kun jatkuu ei tarvitse ihan kauheasti syitä etsiä niin tämä viimeisen vuoden puutteessa elävä mies lähtee nauttimaan siitä mistä kotona on vain puhetta ja etäinen muisto.

    Omasta mielestäni tämä on niitä elämän vaikeita ratkaisuja. Teit oikeastaan miten tahansa, niin se turvallinen ympäristö ja elämä muuttuu. Kysymys oikeastaan on vain siitä, että oletko sinä se joka sen ratkaisun tekee vai tuleeko ratkaisu aikanaan omalla painollaan.

    Äänestä

  • joku neuvo kirjoitti:

    Asia ei olisi ehkä mahdoton, jos ei lapsia olisi. Ihan heidän tähtensä haluan pitää perheen koossa. Ja kun muuten meillä menee pääsääntöisesti ihan ok. Läheisyys ja seksi minulle tärkeää, mutta ei vielä niin että sen takia hajottaisin perheeni. Tosin jos itse voi oikein huonosti niin heijastuuhan se sitten kaikkeen muuhunkin... No, jospa kevät saisi miehen innostumaan. Toivossa on hyvä elää.. eikös sitä niin sanota?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olen huolissani kirjoitti:

Meillä mennyt tilanne siihen, että mieheni 40v ihan suoraan sanoi ettei häntä enää nykyään seksi hirveästi kiinnosta. On kuulemma vähitellen vanha harrastamaan sitä usein jne.!?
Tiedän ettei muita suhteita, ei hirveitä rasituksia työstäkään... hän on vaan tottunut että asiat menevät tiettyä rataa ja hänestä seksi ei enää niin olennaista. Olemme kokeilleet vuoteessa kaikenlaista ja ei hän kokonaan ole seksiä jättänyt... Mutta minä haluaisin huomattavasti useammin. Hän on esim. lopettanut aloitteen tekemisen ja itse on masentavaa tehdä aloitetta ja sitten pettyä kun toista ei kiinnosta. Suhteemme muuten ok, mutta seksielämä on hiipunut ja muukin läheisyys vähentynyt. Tätäkö on sitten loppuelämä.. katson kuitenkin olevani vasta 35v ja haluaisin vielä pitkään nauttia monipuolisesta ja nautinnollisesta läheisyydestä ja seksistä. Vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu