Täytyy sanoa että tänä vuonna BB vetojuhta on myös hanurista. TÄNÄÄN JATKUVASTI RIKOTTIIN SÄÄNTÖJÄ, EI RANGAISTU, VAANPALKITTIIN. RÄISÄSENAIKAAN KAIKKI OLI PAREMMIN. Kuka onvalinnut nykyisen kaksikon vetäjiksi? EIHÄN TÄMÄ ENÄÄ OLE mikään VIIHDEOHJELMA. VailuulevatkoJV ja PA että viihde on tällaista. Voivoiheitä. HANURISTA.
BB, tarvitaan uudet vetäjät, hanurista 2019
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No koko hommahan on juosten kustu. Nettisivuja ja juontajia myöten
Ihan syvältä kaikki kokotouhu🙄!