Mitä enemmän kannabista tutkitaaan, sitä enemmän saadaan näyttöjä sen haitoista. Kun pistää Googleen hauksi cannabis dangers, voi lukea tonnikaupalla uusistakin tutkimuksista ja tuloksista. Denialistisella kannabisuskonnolla on surkea tulevaisuus, kun saadaan jatkuvasti näyttöä kannabiksen yhteydestä sydänsairauksiin, syöpiin ja mielenterveysongelmiin. Kannabisuskonto onkin nojannut pitkään näyttöjen puutteeseen ja julistanut sen "hyvyyttä" vertaamalla sitä pakonomaisesti tupakkaan ja alkoholiin, jopa kolareihin ja sotiin. LuLxD Tupakan ja alkoholin tunnetut haitat ei kuitenkaan tee kannabiksesta yhtään sen haitattomampaa.
Kannabiksen haitat korostuu, jos tupakoit ja kännäät. Samoin haitat korostuu, jos on olemassa esim rakenteellisia elimellisiä poikkeamia, tai esim periytyvyys syövässä, tai esim jo kehittymässä oleva sv-tauti. Kannabisuskovaiset eivät myöskään ymmärrä, että kannabiskasvissa on useita kannabinoideja, eikä suinkaan vain yksi kemiallinen yhdiste. Osa näistä kannabinoideista on hyödyllisiä, osa haitallisia. Lääkekannabis on jaloste, josta on poistettu päihdyttävät ominaisuudet, sekä haitalliset yhdisteet. Tämä on johtanut siihen, että lääkekannabiksen hyötyjä rinnastetaan vääristetelevästi katutason kannabistuotteisiin.
Jos kannabis laillistettaisiin Suomessa, sen käyttö luonnollisesti lisääntyisi. Myös alaikäisten keskuudessa. Tämä johtaisi aika nopeasti uuteen kansantautiin nykyisten seuraksi, sillä kannabiksen vaikutus ns normaaliin sairastumisriskiin on kasvattava, mukaanlukien kannabiksen suorat haitalliset vaikutukset. Lisäksi se lisäisi ongelmia oppimisessa, yleensä koulunkäymisessä, työpaikoilla jne. Nopeasti lähes jokainen yritys, laitos jne joutuisi organisoimaan kannabistestauksen. Koska käyttöön liitty kuitenkin hinkua ja riskinottoa, se johtaisi mm. irtisanomisiin, erottamisiin yms joilla on taas omat haittavaikutuksensa. Yhteiskunnallinen vaikutus olisi siis useammalla tavalla haitallinen. Toivonkin, ettei kannabista laillisteta koskaan. Myrkky on myrkky vaikka kuinka ryöppäisi.
Jään odotelemaan kannabisuskovaisten vakiodenialistista evankeliumia.
Kannabisuskonto kuolee pois.
17
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ja hakusanoilla "cannabis benefits" löytyy paljon tietoa kannabiksen laajoista hyödyistä. Hyvä lääkekasvi ja monipuolinen ja hyvin vähähaittainen aine kyseessä.
- Anonyymi
"Myrkky on myrkky vaikka kuinka ryöppäisi. "
Varmaankin, mutta kannabis ei ole myrkyllistä lainkaan. - Anonyymi
"Lääkekannabis on jaloste, josta on poistettu päihdyttävät ominaisuudet, sekä haitalliset yhdisteet."
Tuo on valhe. Suomessakin käytetty lääkekannabis on ihan tavallista kannabista ja lisäksi hyvin vahvaa. Päihdyttävää "ominaisuutta" (eli THC:tä) on vahvimmillaan jopa 22 prosenttia. Eli älä taas valehtele, että lääkekannabis ei myös päihdyttäisi jos sitä käyttää vähän ja harvoin. Jokainen voi kasvattaa itsekin aivan samaa lajiketta hankkimalla saman lajikkeen siemeniä. Ei ole tosiaan vaikeaa kasvattaa ihan "virallista" lääkekannabista, jonka runsaskaan päivittäiskäyttö ei ole ongelmia aiheuttanut. - Anonyymi
Ja kun katsotaan miten laillistaminen on vaikuttanut niin alkaa järjen käytön vastusjajilla totuuden kiistäminen.
- Anonyymi
Tarkoitatko kannabisuskonnolla Irti Huumeista ry:n perustajan näkemyksiä kannabiksesta? Hänen mielestäänhän kannabis on paratiisin kielletty hedelmäpuu, ja hän on itse jehovantodistajien lahkoa.
- Anonyymi
Jonkun irti huumeista -järjestön propagandaa nyt ei kannatta ottaa tosisaan. Siellä on paljon setää ja tätiä, joille on taloudellisesti kannattavaa jatkaa nykyistä propagandan syöttömistä ihmisille. Etenkin lääkefirmat maksavat hyvät rahat Sveitsin ja Cayman-saarten tileille tästä propagandasta.
Sehän on fakta, että huumeiden vastaisten kampanjoiden suurimmmat rahoittajat ovat poikkeuksetta lääkefirmoja. Syy? Huumeiden laillisuus ajaisi niiden hinnat alas eli toisin sanoen kaikkien kipu- ja mielialalääkkeiden hinta tippuisi varmaan viidennekseen nykyisestä.
- Anonyymi
"Raamatussa kerrotaan eräästä puusta / kasvista, joka oli keskellä paratiisia. Raamattu ei kuitenkaan mainitse sen puun nimeä.
Mutta päätelmiä voidaan aina tehdä.
Sen hedelmää ei saanut syödä, koska se aiheutti ennenpitkää kuoleman itse nauttijalle ja myös "nauttijan" jälkeläisille.
Tänäkin päivänä on olemassa tuollainen kasvi, joka kasvaa trooppisissa olosuhteissa erittäin hyvin, se kasvaa jopa 3 metriä korkeaksi, ja sen "hedelmän syöminen tai juominen (esim teen muodossa) lääketieteellisen tutkimuksenkin mukaan aiheuttaa mm. geeneihin ja kromosomeihin negatiivisia muutoksia, eli persoonallisuuden muutoksia ....toisenlaiseksi, mitä olisi luonnostaan tullut.
Tämän kasvin käyttö syötynä tai juotuna ..Tai pössyteltynä on kaikkialla maailmasaa on aiheuttanut valtavasti tuskaa, murhetta ja kuolemaa.
Esimerkkinä mainittakoon Osama Bin Ladenin kannabiksen käyttö...hänen puutarhastaan löydettiin kokonainen kannabiskasvattamo.
Joukkomurhat Aritzonassa, Begiassa ja jne. olivat kannabiksen käyttäjien tekemä.
Ja, niinkuin tiedämme, että sen "puun hedelmän nautiskelijat" tuntevat tulevansa...viisaammiksi, eli "tajunta laajenee", eli käyttäjät tuntevat tulevansa juuri sellaisiksi, kun "suuressa kirjassa" varoitetaan.
Tämä kasvi ...jota puuksikin voidaan sanoa (koska se kasvaa niin korkeaksi) on KANNABISKASVI, ja sen hedelmä, eli emi-kukinto..sisältää rasvaliukoisen aine-osan,...nimeltään THC (tetrahydrokannabinooli). Se on ihmisen psyykeeseen vaikutava ...ja rasvaliukoisuutensa ansiosta, myös vaikuttaa perintötekijöihin.
Tämä kasvi on vielä tänäkin päivänä kielletty puu kaikkialla maailmassa, mutta sen pienestä käytöstä joissakin maissa,(esim Hollanti, Sveitsi jne.) on niin sanotusti rangaistavaisuus poistettu, eli se on dekriminalisoitu.
VOIDAAN SIIS HYVÄLLÄ SYYLLÄ PÄÄTELLÄ, ETTÄ TUO PUU/KASVI VOI OLLA MYÖS KANNABIS PUU/KASVI"
Kirjoittaja on Irti Huumeista ry:n perustaja.- Anonyymi
Hyvän ja pahan tiedon puu antaa myös hyvää tietoa ja aikaisemmin ihminen ei tiennyt olevansa alasti ja nyt hedelmää käytettyään silmät aukenivat ja he näkivät olevansa alasti.
Ihminen sai omantunnon tietäen pahan ja hyvän tiedon kuten Jumalakin.
Tosin ihminen joutui raatamaan päivästä päivään joten kysymyksessä ei ollut laiskojen huume kannabis.
Temppelipalveluksessa käytettiin suitsukkeena kannabista ehkä ja se sai palvojat näkemään näkyjä. Voi olla ,että suitsuke oli jotakin vahvempaa ainetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvän ja pahan tiedon puu antaa myös hyvää tietoa ja aikaisemmin ihminen ei tiennyt olevansa alasti ja nyt hedelmää käytettyään silmät aukenivat ja he näkivät olevansa alasti.
Ihminen sai omantunnon tietäen pahan ja hyvän tiedon kuten Jumalakin.
Tosin ihminen joutui raatamaan päivästä päivään joten kysymyksessä ei ollut laiskojen huume kannabis.
Temppelipalveluksessa käytettiin suitsukkeena kannabista ehkä ja se sai palvojat näkemään näkyjä. Voi olla ,että suitsuke oli jotakin vahvempaa ainetta.Eli irti huumeista ry:n perustajan olisi kannattanut käyttää kannabista että hän olisi tajunnut että perheväkivalta ja riehuminen on väärin ja pahaa ja aiheuttaa ongelmia?
- Anonyymi
Kannabis on tappava myrkky:
https://www.is.fi/tiede/art-2000006266411.html
"Lääkärit tutkivat kannabiksenpolttajia– kaikkien keuhkot ”kuin sinappikaasun polttamat
Klinikka tutkivat kannabiksenpolttajien keuhkoista otetut näytteet. Kaikista löytyi samankaltaisia kemikaalialtistuksen jälkiä.
– Ollakseni rehellinen, muutokset näyttävät sellaisilta, joita voisi odottaa näkevänsä epäonnisella työntekijällä, joka on joutunut teollisuusonnettomuuteen, jossa iso kemikaalitynnyri vuotaa ja työntekijä altistuu myrkkykaasuille ja hengitysteihin tulee kemikaalipalovammoja, patologi Brandon T. Larsen kertoi tutkimuksesta uutisoineelle
Näytteistä 13 oli miehiltä ja neljä naisilta. Ikähaarukka oli 19–67. Noin 70 prosenttia näytteiden antajista oli polttanut sähköisesti marihuanaa tai kannabisöljyjä. Kaksi näytteistä tuli potilailta, jotka kuolivat.- Anonyymi
Melkoista valehtelua taas sinulta.
"Lääkärit tutkivat 17 sähkötupakoitsijaa – kaikkien keuhkot ”kuin sinappikaasun polttamat”"
Kannabis ei ole aiheuttanut keuhkovaurioita edes todella runsaassa lääkekäytössä, jossa kannabiksen annostus voi olla monisatakertaista päihdekäyttöön verrattuna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkoista valehtelua taas sinulta.
"Lääkärit tutkivat 17 sähkötupakoitsijaa – kaikkien keuhkot ”kuin sinappikaasun polttamat”"
Kannabis ei ole aiheuttanut keuhkovaurioita edes todella runsaassa lääkekäytössä, jossa kannabiksen annostus voi olla monisatakertaista päihdekäyttöön verrattuna."Noin 70 prosenttia näytteiden antajista oli polttanut sähköisesti marihuanaa tai kannabisöljyjä. Kaksi näytteistä tuli potilailta, jotka kuolivat."
Kannabis tappoi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Noin 70 prosenttia näytteiden antajista oli polttanut sähköisesti marihuanaa tai kannabisöljyjä. Kaksi näytteistä tuli potilailta, jotka kuolivat."
Kannabis tappoi." kannabisöljyjä."
Varmaan jotain kiinasta tilattuja ja moottoriöljyä joukossa.
Kannabista tai öljyjä ei kannata käyttää sähkötupakassa, vaan esimerkiksi vesipiipussa tai vaporisaattorissa. Kuten siis lääkekäyttäjät tekevät, eikä mitään uutisoituja keuhkohaittoja ole tullut. Lääkekannabistakaan ei käytetä sähkötupakan avulla, ja sitä käytetään jopa useita grammoja päivässä.
Ei ole kannabiksen vika, jos hyvin vähähaittaisia tuotteita käytetään vaarallisilla tavoilla, kuten vaikkapa sähkötupakassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" kannabisöljyjä."
Varmaan jotain kiinasta tilattuja ja moottoriöljyä joukossa.
Kannabista tai öljyjä ei kannata käyttää sähkötupakassa, vaan esimerkiksi vesipiipussa tai vaporisaattorissa. Kuten siis lääkekäyttäjät tekevät, eikä mitään uutisoituja keuhkohaittoja ole tullut. Lääkekannabistakaan ei käytetä sähkötupakan avulla, ja sitä käytetään jopa useita grammoja päivässä.
Ei ole kannabiksen vika, jos hyvin vähähaittaisia tuotteita käytetään vaarallisilla tavoilla, kuten vaikkapa sähkötupakassa.Se on sama mitä se sähkötupakan käristämä öljy on. Kannabisöljyä tai jotain "nikotiinirikasta eteeristä paskasavua". Useat yksittäiset rasvamolekyylit kuumenevat sähkötupakassa niin paljon, että se tuhoaa keuhkosoluja. Yksittäisiä "ylikuumia" rasvamolekyylejä taas on kerrallaan niin vähän "savussa", että sitä ei tunneta polttavana keuhkoissa vaikka joka kerta keuhkosoluja tuhoutuu kuumuuteen.
- Anonyymi
"Ei ole kannabiksen vika, jos hyvin vähähaittaisia tuotteita käytetään vaarallisilla tavoilla, kuten vaikkapa sähkötupakassa."
Ei ole sitten hyvin vähähaittainen kun voi käyttää niin vaarallisella tavalla niin että ihan tappaa käyttäjänsä.- Anonyymi
Vesikin on vaarallista väärin käytettynä. Sen käyttöön voi myös kuolla. Jos sähkötupakkaa käyttävät hengittävät tulikuumaa rasvaa ja käyttävät sähkötupakassaan aineita, joita sillä ei kuulu käyttää, niin kannabiksen vika se ei ole jos tulee jotain haittoja. Oikein käytettynä kannabis ei aiheuta mitään tuhoja keuhkoissa edes runsaassa lääkekäytössä.
- Anonyymi
Kyllä kannabiksen käytössä on omat haittavaikutuksensa, kuten kaikessa muussakin. Jopa ruisleipä pierettää. Kuitenkin niin Maailman terveysjärjestö WHO kuin THL suosittavat huumeidenkäytön rangaistavuudesta luopumista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326651Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113991Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e593751TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.433269- 1722551
- 552106
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1262000Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne471977Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111670Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281629