Uupumus, voimattomat jalat

Anonyymi

Hei,
Etsin kohtalotovereita. Minulla on todettu ahdistuneisuushäiriö, joka oireili alkuun paniikkikohtauksina ja joista jäi päälle jatkuva ahdistus ja pelko vakavasta sairaudesta. Minulta on kuvattu pää, ultrattu sydän ja otettu vaikka mitä verikokeita. Ei ole mitään löytynyt. Lääkärien yhtenevä mielipide on ollut uupumus. On silti vaikea uskoa, että ahdistuneisuus ja uupumus näkyisi niin voimakkaina oireina. Etenkin minulla jalkojen uupumisena ja toisinaan mm. Käsien tärinää esiintyy, jos normaalia pidempään puuhailee. Pahimmassa vaiheessa en pystynyt juuri kotonakaan liikkumaan. Nyt selviydy juuri päivän askareista, mutta päivän lopussa jalat ovat raskaat, kipuilevat. Öisin saatan edelleen herätä sellaisiin sähköiskumaisiin tuntemuksiin selässä ja päässä. Lisäksi hikoilen runsaasti, minkä tulkitsen Sertralin-läökityksen sivuoireeksi. Kaipaisin kovasti kokemuksia ja vertaistukea. En voi olla ajattelematta, että neurologit ovat väärässä ja minulla on MS tai ALS tms.
Auttakaa!

14

2126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sertralilla on suuri määrä mahdollisia haittavaikutuksia. Kokeile olla ilman kyseistä lääkettä, niin huomaat johtuuko vaivasi lääkkeestä.

      • Anonyymi

        Uskon sen. Toisaalta jalkojen voimattomuutta oli jo ennen lääkitystä...?

    • Anonyymi

      Minulla on vähän samanlainen tilanne. Voimat kateissa, ensin käsistä sitten jaloista ja liikkuminen huonoa. Lisäksi tasapaino tuntuu olevan kateissa. Öisin myös ihmeellisiä tuntemuksia, raajat saattaa jäykistyä, sähköiskuja. Tämä alkoi reilu 2 vuotta sitten. Sain lääkitykseksi rauhoittavia ja ne pahensi tilannetta entisestään ja jätin lääkkeet pois. Käsien tärinä väheni kun jätin lääkkeen pois. Neurologilla olen käynyt useamman kerran mutta mitään eivät löydy enkä saa diagnoosia. Jouduin jäämään pois töistä tämän takia.

      • Anonyymi

        Minkälaisia testejä sinulle on tehty? Onko MS suljettu pois? Minkälaista tuo sinun jalkojen uupumus on ollut? Itselläni ei niin tasapinohäikkää, mutta jos nyt enemmän yritän kävellä vaikka tai puuhastelen (en myöskään ole palannut töihin), jalkalihakset tuntuvat jäykiltä ja niitä polttelee. Minulla lääkitys on poistanut kohtaukset, joista tämä kaikki alkoi, mutta tuo jalkojen heikkous on edelleen. Nuo sähköiskut öisin tuttuja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko jalkojen verenkiertoa tutkittu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko jalkojen verenkiertoa tutkittu?

        Ei ole. Miten sen voi tutkia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Miten sen voi tutkia?

        Sen tutkimiseen on useampiakin keinoja. Kysy lääkäriltäsi mitä suosittelee kohdallesi. Jalkojen hermotustakin voi tutkia. Minulla on tutkittu kahteen kertaan ja hermotus todettu vajaaksi, jolloin jalat ovat väsyneen tuntuiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkälaisia testejä sinulle on tehty? Onko MS suljettu pois? Minkälaista tuo sinun jalkojen uupumus on ollut? Itselläni ei niin tasapinohäikkää, mutta jos nyt enemmän yritän kävellä vaikka tai puuhastelen (en myöskään ole palannut töihin), jalkalihakset tuntuvat jäykiltä ja niitä polttelee. Minulla lääkitys on poistanut kohtaukset, joista tämä kaikki alkoi, mutta tuo jalkojen heikkous on edelleen. Nuo sähköiskut öisin tuttuja!

        Testejä on lukuisia. Pään ja niskan magneettikuvaus, ENMG ja jitter, tosi paljon verikokeita, useita neurologisia tutkimuksia. Lääkärit eivät löydä mitään sairautta. MS tauti on suljettu pois pään magneettikuvauksella, parkinsontautia eivät epäile ja välillä epäillään henkisen puolen ongelmia joita on myös selvitetty ja todettu ettei ole mielenterveysongelmaa tai kognitiivisia ngelmia eli muisti, päättelykyky jne kunnossa. Minusta näyttää siltä, että lääkäreille on vaikeaa sanoa etteivät tiedä mistä johtuu ja jos vaan jatkaa oireiden kertomista niin epäillään, että keksii tai on mt-ongelma esim konversiohäiriö. Itse kyllä tiedän, etti johdu mistään stressistä eikä ahdistuksesta vaan on oikea fyysinen vaiva. Yksi lekuri sanoi, että jos tuntuu, että ahdistaa niin se on seuraus eli kun epäilee vakavaa sairautta niin ei ole mikään ihme,että alkaa ahdistaa ja pelottaa.

        Samaa täällä mietin. Mielestäni ahdistukseni johtuu oireista, ei toisinpäin. :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa täällä mietin. Mielestäni ahdistukseni johtuu oireista, ei toisinpäin. :(

        Kuinka kauan tätä on sinulla kestänyt? Missä tutkimuksissa itse olet käynyt?

    • Anonyymi

      Löytyikö sinulla selvittävää tekijää tuolle huonolle hermotukselle?

      • Anonyymi

        Eipä löydy. Ainoastaan iän tuoma hermotuksen heikentyminen, sanoi lääkäri syyksi.

    • Anonyymi

      Heikotus ainakin itselläni johtuu vajavaisesta verenkierrosta:
      Paniikkihäiriö ja ahdistus vaikuttaa hapensaantiin, verihän kuljettaa happea,
      paniikkikihäiriössä ja ahdistuksessa adrenaliini "piiskaa" sydäntä toimimaan epänormaaliin tahtiin, veri ei kierrä ihan normaalisti esim raajoihin tai päähän,
      äärialueille. Eli esim jalat voi hetken olla heikommassa hapessa,
      silloin tuntuu heikotusta ja voimattomuutta, vapinaa ja tärinää.
      Jos on oikein ahdistava päivä, koko päivän on heikko olo.
      Voi tuntea huimaustakin yms.
      Ne on ahdistuneisuuden oireita.

      • Anonyymi

        Minulla on diagnosoitu juuri tuo yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Silti ihmettelen oireiden jatkumista, kun en koe olevani ahdistunut ja oireet vain ovat olemassa enemmän tai vähemmän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      336
      11654
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7926
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2920
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2238
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      152
      2168
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1636
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1261
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      53
      1084
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      782
    Aihe