En aio pyytää anteeksi!

Anteeksi lapset, että olemme tuhonneet teidän ilmastonne, mutta me voidaan palata välittömästi sodanjälkeiseen aikaan, niin sitten jokainen tietää kuinka niukasti aikanaan elettiin.

Ensimmäisenä lopetetaan koulukuljetukset. Lasketaan asuntojen ja koulujen sisälämpötila 13° asteeseen. Pysäytetään koneelliset ilmastointilaitteet, tuuletus toimii ikkunoiden kautta. Laitetaan TV ja kännykät pimeiksi ja puhelinkopit otetaan käyttöön.

Lopetetaan urheilu sisähalleissa. Urheilussa siirrytään ulkona pelattaviin peleihin ja harjoituksiin kuljetaan hiihtäen tai polkupyörällä ajaen.

Lopetetaan kouluruokailu, tai jos kouluissa ruokaillaan, oppilaat tuovat ruokatarvikkeet itse keräten ne kesän aikana. Kerrostaloihin laitetaan yksi sauna, ja määrätään saunavuorot. Keittiöistä hävitetään jääkaapit, pakastimet ja pesukoneet. Tilalle tehdään yhteinen pesutupa ja kylmäkellaritilat.

Maataloudessa siirrytään hevostalouteen, hävitetään koneet, ruohonleikkurit, moottorisahat ja muut pienkoneet. Siirrytään pokasahakauteen, ja puut tehdään pilkkomalla. Romutetaan kaikki kuorma autot, ja siirretään puut tehtaille uittamalla, niin tiet säästyvät.

Tässä on muutama esimerkki asioista, jotka minä olen elämäni aikana joutunut kokemaan, ja jos jokainen nuori asettaa lähtökohdaksi tämänkaltaisen elämän, niin voi sen jälkeen syyttää elämänsä mahdollisuuksien tuhoamisesta.

Toivon kuitenkin, että todellisuus vielä jossain vaiheessa voittaisi tämän vallassa olevan hulluuden ja totaalisen järjettömyyden!
73255
10Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Tämä+on+todella+hyvä+aloitus+pitkästä+aikaa.+Juuri+samoin+ajattelen,+mutta+en+noin+hyvin+sanoiksi+osaa+tuntojani+pukea.+Aloituksessa+on+vertauskuvallisesti+muisteltu+sotien+jälkeistä+aikaa+Suomessa.+Aistii+hyvin,+että+kirjoittaja+on+tuon+aikakauden+itse+kokenut.Esille+tuodut+seikat+ovat+hyvä+poikkileikkaus+niistä+suurimmista+elämän+kehityksen+kulun+seikoista,+jotka+osaltaan+suoraan+tai+välillisesti+ovat+aiheuttaneet+hiilijalanjäljen+kasvua+maapallollamme.+Suomi+on+edelleenkin+todella+pieni+tekijä+globaalisti+ilmaston+pilaamisessa.+Vouhottamisessa+ja+kaiken+näennäisen+hyvän+huutajia+kyllä+ollaan+lähes+mitalitaistoissa.Hyvä+aloittaja,+minä+näen+asian+niin,+että+jos+ei+tunne+tehneensä+mitään+väärää,+niin+miksi+silloin+pitäisi+pyytää+anteeksi.+En+pyydä+minäkään.+Stihlini+pörähtää+käyntiin+huomenaamulla,+kipua+ja+tuskaa+tuntematta,+vaikka+paljon+käytetty+perintökalleus,+pokasaha+liiteristä+löytyy.+Ja+uskonpa,+että+100+%+nuorisosta+edelleen+näppäilee+huomennakin+Whats+Appia+ja+haaveilee+uuden+ja+tehokkaamman+älypuhelimen+hankinnasta.Lopuksi+hyvät+neuvot+kaikille+niille+henkilöille,+jotka+ottavat+sydämenasiakseen+maapallon+ilmaston+pelastamisen.1. Mene+heti+sähkötaulullesi+ja+katkaise+asumuksesi+sähköt+välittömästi.2. Jos+omistat+auton,+mene+lähimmän+metsän+reunaan+ja+heitä+kaikki+sen+avaimet+niin+kauas+kuin+paras+heittokätesi+kykenee.3. Sinulla+on+ehkä+tallessa+varapeitteitä,+makuupusseja+ja+mukavia+kävelykenkiä.+Etsi+jo+ennakkoon+ne+saataville.+Niitä+tulet+tarvitsemaan+uuden+hyvän+elämäsi+alkutaipaleella+ja+myöhemmin.No,+näitähän+riittäisi,+siis+neuvoja+täältä+Peräkorvelta,+kun+kokemusta+on.+Soveltakaa+ja+keksikää+toki+itsekin+jotain.+Opitte+vielä+tätä+menoa+luoviksi+selviytyjiksi.PS.+En+aio+noudattaa+yhtäkään+antamaani+hyvää+neuvoa.+Mutta+niinhän+sitä+sanotaan,+älkää+tehkö+niin+kuin+minä,+vaan+niin+kuin+minä+sanon.+He,+heh.

7Äänestä
  • Hyvä, että joku edes koittaa takoa järkeä näitten ilmastohysterian vaivaamien häiriintyneiden pentujen päähän!

    Piiperöissähän näitä hysteerikkoja löytyykin jopa eläkeikäisten keskuudesta, liekö sitten kyseessä vanhuuden höperyys kyseessä heidän kohdallaan?

    Virkaatekevä pm. on myöskin täysin höynähtänyt ilmastohysterian vaivaama yksilö!

    1Äänestä

  • Kyllä, näin asia on.

    Kehitystä ei voi lopettaa tai Suomi ei ole enää kehitysmaa ja joutuu maaksi johon dumpataan kaikki jätteet.
    Vaikka kyse olisikin ilmastomuutoksesta se kun on sellainen teoria juttu, periaatteessa samaa mieltä , Mutta..

    Äänestä

Eli koska asiat ovat joskus olleet huonosti, ne eivät saisi olla tulevaisuudessa hyvin?

Vaikutat todella vanhalta pierulta joka on menettänyt kaiken toivonsa ja uskonsa.

Vaikutat katkeralta ja huomaan että vihaat omaa lapsuuttasi ja nykyajan lapsia.


Mitä järkeä on verrata nykyaikaa sodanjälkeisiin olosuhteisiin? Moni ihminen sanoo "no ainakaan en ole Hitler" joten eivät muuta käytöstään. Se ettet ole vastuussa miljoonien ihmisten murhaamisesta ei tee sinusta puhdasta ja mukavaa.

Sinulla on näköjään samanälyistä seuraa - heti eka kommentti alapuolellasi!

1Äänestä
  • Huomaan, että olet aloittajan ajatusmaailman suhteen ulalla kuin nykyinen Yle. Aloittaja puki nykyistä maailmankuvausta sopivan iron förstimäisesti lastenkirjojenne väritettäviksi. Ula vertaus on ehkä tuntematon nykytekniikan monien aaltojen takia nykyiselle tekniikan ihmelapsille, vaikka näytön kujeet osataan hyvin näplätä... Osa aalloista on vain ymmärrettävä taajuutena. Jos yksi lyöntiaalto ei riitä asian perille viemiseen, tarvitaan kaksi. Yksinkertaista, eikö? Taajuudet frekvenssilyönteineen siitä sitten lisääntyvät lisäten, jos ei mene perille;) 5G esim. on heikko, mutta nopea. Ei läpäise minun ajatustani, koska vaadin enemmän voimaa. Äänikään ei riitä. Ei ainakaan turha huuto ja lässytys.

    ”Tietoakin olla pitää asioista.”

    Äänestä

  • Ihan OK:

    Äänestä

  • Ja sinä taas vaikutat typerykseltä, joka ei mitenkään pysty puuttumaan OP:n esittämiin asioihin ja järkevästi perustellen argumentoimaan niitä vastaan. Kun et pysty puuttumaan asioihin, puutut asian esittäjään ja siinäkin vain täysin luulojesi mukaan.

    Et ollenkaan tiedä, mitä OP on, joten anna olla tuo typerä arvailusi.

    Puutu sanottuun, älä sanojaan. Tämä pätee tietysti vain, mikäli sinulla sitten on älyä, koulutusta ja lahjoja puuttua asiaan henkilön sijasta.

    Äänestä

Hulluutta ja totaalista järjettömyyttä on se, että kielletään jääräpäisesti ilmastokriisi ja elämäntapamme vaikutukset ympäristöön. Ihan kuin Titanicin kapteeni jankuttaisi, että jäävuorta ei ole oikeasti olemassa ja pistää vaan lisää pökköä pesään. Setämiesten sukupolvi rakensi tämän yhteiskunnan jonka he uskoivat olevan paras mahdollinen. Tästä elämäntavasta joudutaan maksamaan vain kamala hinta, ottamaan lisää velkaa, lisää velkaa, lisää velkaa... mutta lopulta maaäiti ei anna enää luottoa, ja tulevat sukupolvet joutuvat maksamaan kaiken meidän velkamme korkojen kera.

Äänestä
  • Hulluutta ja järjettömyyttä on myös se, että suuren laivan kurssin kuviteltaisiin muuttuvan hetkessä toivomaamme suuntaan. Mielestäni et ole kovin paljon hakoteillä omien tukkiesi uitossa. Vertauksesi Titanicin kapteeniin ei ole tyhmimmästä päästä.
    Realiteetit ja todellinen totuus todellisuuksineen ja seuraamuksineen ovat toki vakavia jopa läheisessä tulevaisuudessa. En sitä kiellä.

    Kerro minulle se, miten kaikki kauniit ajatuksesi menevät yksilötasolla perin juurin perille asennemuutokseemme siten, että ne motivoisivat siihen suureen muutokseen, jotta maailma pelastuisi. Siten että suuren maapallon kapteenit pystyisivät itseään poliittisesti tuhoamatta kurssin enää muuttamaan. Miten ohjaisit ja johtaisit suuria alikehittyneitä maita maapallollamme, joissa ei ole syntyvyysongelmaa meidän tavoin, päinvastoin. Sieltä ne ilmaston lämpenemisen ongelmatkin eniten sikiää. Kondomin lähettäminen sinne ei auta? En, en ole pessimisti, olen realistinen optimisti. Anna tulla suuren luokan ajatusmalleja itseltäsi, kiitos.

    "Akseli"

    2Äänestä

  • Rintteen hallitus se ottaa lisää velkaa...minä en.

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hulluutta ja järjettömyyttä on myös se, että suuren laivan kurssin kuviteltaisiin muuttuvan hetkessä toivomaamme suuntaan. Mielestäni et ole kovin paljon hakoteillä omien tukkiesi uitossa. Vertauksesi Titanicin kapteeniin ei ole tyhmimmästä päästä.
    Realiteetit ja todellinen totuus todellisuuksineen ja seuraamuksineen ovat toki vakavia jopa läheisessä tulevaisuudessa. En sitä kiellä.

    Kerro minulle se, miten kaikki kauniit ajatuksesi menevät yksilötasolla perin juurin perille asennemuutokseemme siten, että ne motivoisivat siihen suureen muutokseen, jotta maailma pelastuisi. Siten että suuren maapallon kapteenit pystyisivät itseään poliittisesti tuhoamatta kurssin enää muuttamaan. Miten ohjaisit ja johtaisit suuria alikehittyneitä maita maapallollamme, joissa ei ole syntyvyysongelmaa meidän tavoin, päinvastoin. Sieltä ne ilmaston lämpenemisen ongelmatkin eniten sikiää. Kondomin lähettäminen sinne ei auta? En, en ole pessimisti, olen realistinen optimisti. Anna tulla suuren luokan ajatusmalleja itseltäsi, kiitos.

    "Akseli"

    Iso laiva ei muuta hetkessä suuntaa, ja siksi kurssin muutos olisi pitänyt oikeasti aloittaa jo aikaa sitten pikkuhiljaa. Kasvihuoneilmiö havaittiin ensi kerran jo 1980-luvulla, ja nyt on 30 vuotta vatuloitu. Mutta sen kurssin muutoksen voi aloittaa myös nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hulluutta ja järjettömyyttä on myös se, että suuren laivan kurssin kuviteltaisiin muuttuvan hetkessä toivomaamme suuntaan. Mielestäni et ole kovin paljon hakoteillä omien tukkiesi uitossa. Vertauksesi Titanicin kapteeniin ei ole tyhmimmästä päästä.
    Realiteetit ja todellinen totuus todellisuuksineen ja seuraamuksineen ovat toki vakavia jopa läheisessä tulevaisuudessa. En sitä kiellä.

    Kerro minulle se, miten kaikki kauniit ajatuksesi menevät yksilötasolla perin juurin perille asennemuutokseemme siten, että ne motivoisivat siihen suureen muutokseen, jotta maailma pelastuisi. Siten että suuren maapallon kapteenit pystyisivät itseään poliittisesti tuhoamatta kurssin enää muuttamaan. Miten ohjaisit ja johtaisit suuria alikehittyneitä maita maapallollamme, joissa ei ole syntyvyysongelmaa meidän tavoin, päinvastoin. Sieltä ne ilmaston lämpenemisen ongelmatkin eniten sikiää. Kondomin lähettäminen sinne ei auta? En, en ole pessimisti, olen realistinen optimisti. Anna tulla suuren luokan ajatusmalleja itseltäsi, kiitos.

    "Akseli"

    Se kondomin lähettäminen kehitysmaihin ei ole niinkään ensisijainen ratkaisu. 10 prosenttia maailman rikkaimmista ihmisistä tuottaa 50 prosenttia kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Tehokkaimmin ilmastoprojektissa päästäisiin alkuun, jos tämä osa alkaisi vaikka aluksi säästää päästöistään.

    Äänestä

  • Matujen takia on jouduttu ottamaan koko ajan lisää velkaa, lisää velkaa, velkaa, velkaa.... pian on Suomi suossa hyväntahtoisuutensa ja hölmöytensä vuoksi. Ketään ei kiinnosta, kuka matuvelat maksaa, tuleva vai menevä sukupolvi. Kullakin sukupolvella on omat ikeensä, kukin ratkoo ne miten ratkoo. Jos meidän isoisämme ja isämme olisivat sodan syttyessä sännänneet pakoon toiselle mantereelle ja jättäneet naiset ja lapset puolustamaan maata, ei meillä olisi tätä maata, mihin on elättien on helppo ilmoittautua oleilijoiksi.
    Nämä ilmastolla pelottelut ovat Suomen kohdalla silkkaa huuhaata, niin kauan kuin syntyvyyttä ei saada suitsittua ja pallomme väestön määrää vähintään puolitettua, eletään kuin ennenkin. Vaikka seisoisimme päällämme, mitään ei tapahdu, olemme niin pikkutekijä tässä savotassa.
    Naurettavaa lässytystä ja turpakäräjöintiä. Pitäähän sitä joutavilla olla jotain pyöritystä.

    4Äänestä

Antaamennävaan. Ilo pintaa vaik syvän märkänis!

1Äänestä

Uuninpankolle.

Öljykriisejäkin on ollut. 1973 peloteltiin miten öljy loppuu. Ei ole vielä loppunut. 1990 melkein sama juttu pähkinänkuoressa pelottelijoiden lausumana. Molemmat kriisit olivat sotien aiheuttamia, ja muiden kuin suomalaisten ahneudesta johtuvia. Aivan samaa voisi sanoa tästä ilmastonmuutoksesta. Minä koen asian niin, että teen sen minkä järkevästi voin tämän asian hyväksi tehdä, tai siihen vaikuttaa. En lähde mielenosoituksiin. Siinä ei ole mielestäni järjen hitustakaan.

Hintikalle.
Ai kun oli viisaasti sanottu. No. Ryhdytään nyt sitten sananlaskujen kera filosofoimaan. Heitän vanhan tuttuni: ”Sääli on sairautta ja pelko veren heikkoutta." Vilkaisin erään Uleåborgirlin kommentin tuosta alkuosasta. Se tulkoon lainattuna tässä:

”Sääli on sairautta -fraasi on ehkä käsitetty perkeleen laajasti väärin. Tulipahan vain mieleen, että olisiko tarkoitus tässä sanoa, että "sairautta on sääli" tai "sääliksi käy sairaus". Sillä jos sääli olisi sairaalloinen piirre, niin: "sääli on sairaus". Verratkaatten "ikävä on Karjalaa" eikä "ikävä on Karjala".

Joka tapauksessa sanonta siinä mielessä, miten se yleensä käsitetään, on typerä ja kaheli. Ei ole sairasta tuntea pahaa mieltä toisen vastoinkäymisten takia. Ajatellaan vaikka vanhempaa, joka lapsi on juuri menehtynyt tms. Kyseessä on eräs empatian muodoista. Pikemminkin "sairas" henkilö olisi sellainen, joka ei sääliä kykenisi tuntemaan”.

Kun luomakunnan ”kruunu”, eli ihminen ryhtyy johonkin, siitä seuraa kaikkea laidasta laitaan. Mikään ei ole viisaammallakaan järjellä ajatellen nykyisin meille ”kruunuille” yksinkertaista. Ei ainakaan minulle, toteennäytetylle keskinkertaiselle. Huvittaa, mutta kiinnostaa kaikki elo monipuolinen.

”Akseli”

3Äänestä
  • Jatkan elämääni normaalisti, ajelen autolla ja syön mitä huvittaa kun ilmastovouhkaamisella en vaivaa päätäni. Antaa viisaampien murehtia kun ne osaa sen paremmin.

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jatkan elämääni normaalisti, ajelen autolla ja syön mitä huvittaa kun ilmastovouhkaamisella en vaivaa päätäni. Antaa viisaampien murehtia kun ne osaa sen paremmin.

    Niin minäkin. Ja kyttään kaiketi hyviä kahvitarjouksia. Cittarissa oli yksi naudan sisäpaistitarjouskin niin hyvä, että Katariinani kahviostoksilla haksahdin siihenkin. Voi minua syntistä kurjaa!!!

    Kauas pilvet karkaavat, niin minäkin...

    Mutta Katariinasta...

    https://www.youtube.com/watch?v=BLXS6y8psT4

    Moniko teistä on soittanut sellakkalevyjä? Ja neulan paksuutta myöhemmin?

    "Setäihminen"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jatkan elämääni normaalisti, ajelen autolla ja syön mitä huvittaa kun ilmastovouhkaamisella en vaivaa päätäni. Antaa viisaampien murehtia kun ne osaa sen paremmin.

    Valitettavasti sinua viisaampia ei löydy. Siksi joudut lopuksi miettimään asioita itse. Silloin olet myöhässä.Juna on jo mennyt aikoja sitten.

    Äänestä

Ilmaston muutos etenee hyvin hitaasti, mutta ihmisten hyvinvoinnille on paljon muita uhkia, esimerkiksi koko yhteiskunta on luotu riippuvaiseksi hyvin epävarmasta energiasta kuten sähkö. Korvaavien järjestelmien tekoon pitäisi ruveta panostamaan enemmän, eikä varsinkaan poistaa hyvin toimivia sähköstä riippumattomia elintärkeitä laitteita ja kulkuneuvoja.

1Äänestä

Menkää ilmastohörhöt Kuubaan 50 ja 60- luvulla ostettujen ja edelleen käytössäolevien autojen omistajia opastamaan ilmaston saastumisesta, mutta mahtaisi tulla nokkapokka.

4Äänestä

On minustakin kummalllista että joku 16 -vuotias typykkä laukoo televisiossa tyhmyyksiään. Ne on juuri niitä viherriden haihatuksia.He eivät eivät elä realismissas, vaan omissa kuvitelmissaan.

4Äänestä
  • Mainitsemasi 16-vuotias typykkä (kuten haluat hänet määritellä ja väheksyä) kertoo realismista. Kuvitelma on, että ilmastonmuutos tai sitä vauhdittavat seikat ovat haihatuksia. Tieteellinen näyttö on kiistaton, ja joka tapauksessa planeettamme hyödyttävä toiminta on meidän kaikkien etu. Yksittäinen lainaus tai heitto ilmastonmuutoksen kieltämisestä ei ole totuus.

    Kun nuori on huolissaan tulevaisuudestamme, ei lienee parasta syyttää häntä? Minusta on hienoa, että nuoret huolehtivat tulevaisuudesta. Miten muuten pitäisi toimia, kun olla vastuullinen tulevaisuudesta? Olla jälkiviisas, kun ei kukaan tehnyt asialle mitään? Mitä oikeasti voitamme kannassa: "turha tehdä mitään kun on vaan on jotain piiperrystä?"

    T. Tapio Nykänen

    Äänestä

Perussuomalaisten poliitikkojen suosikkiargumentti ilmastokriisiin tuntuu olevan, että suurin ongelma on kehitysmaiden väestönkasvu, ja että ilmastokriisiä vastaan tulisi taistella kehitysmaiden väestönkasvua hillitsemällä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska vaikka kehitysmaissa on paljon ihmisiä, ja väkiluku siellä kasvaa, rikkain 10 prosenttia maailman väestöstä tuottaa silti puolet kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Käytännössä meidän rikkaiden olisi helpompaa alkaa tinkiä jonkun verran päästöistä elämänlaatumme siitä niinkään kärsimättä. Meidän säästöllämme olisi ilmastoon myös suurempi, positiivinen vaikutus. Sen sijaan me vaadimme, että köyhien tulee säästää, vaikka he kituuttavat tälläkin hetkellä juuri ja juuri toimeentulon paremmalla puolella. On aika nurinkurista, että me vaadimme ilmastotekoja köyhiltä, joiden vaikutus ilmastoon ei ole läheskään niin suuri kuin itsellämme, jotta voimme itse jatkaa tuhlailevaa elämäntapaamme. Olemme kuin kansanedustajia jotka etsivät säästöä sieltä kaikkein köyhimmiltä ihmisiltä, mutta emme halua itse tinkiä omasta palkkiostamme.

Äänestä
  • Sinä syyllistyt vastapuolellasi samaan syntiin kuin tyhmin persusiipi harakoineen vai hakkaraisineenko se oli. Eli populismiin ja yhden asian korostamiseen. Kyllä sen todennäköisesti itsekin ymmärrät, että kerrot minitotuuksia kokonaisuutta näkemättä ja sitä joskus pohtimattakaan.

    1Äänestä

  • Pankko,, väitit että rikas länsi saatuttaa maapallon, mutta kummassa on enempi saastuttavia ihmisia rikkaassa lännessä vai Kiinassa ja Intiassa?
    Vastaa äläkä poistata kysymystä.

    2Äänestä

  • Ja Eeurooppaanko sitten pitäs näitä mamuja ottaa miljoonia jotta saataisiin siten sitten päästöt entisestään nousemaan kun heille tarjotaan ”sivistystä”. 3 miljuunaa Turkin rajalla jo taitaa oottaa. Otetaan vaan kaikki Suomeen niin pankko saa kerrankin mustaa tarpeekseen, ja palstapäästöt siltäosin pienennee.

    4Äänestä

  • Miksi kaikkein köyhimmät lisääntyvät holtittomasti kuin kanit? Sekö on ainoa huvitus ja ajankulu? Afrikan iskä ei funtsi, kuka tämän pesueen elättää, Afrikan äiskä pakertaa jälkikasvua useammalle iskälle, jos entinen ottaa hatkat. Kaikkein kiivainta väestönkasvu on Afrikassa. Mikään valistus ei pure, niin kauan kuin sitä on yritetty, tulos on surkea nolla.
    Jos maapallon väestön kasvua ei saada kuriin, ajellaan autoillamme minkä sielu sietää, annetaan savun tupruta piipuista mustana ja sakeana, laidunnetaan karjaa ihan vapaasti, tuodaan toiselta puolen maailmaa eksoottisia hedelmiä ja joutavia, turhia muovihärpäkkeitä ja rättejä Kiinasta jne.
    Oikein kehoitan tähän kaikkeen vastatoimintaan, katellaan sitten myöhemmin miten käy. Luulen, ettei kuinkaan. Elämä jatkuu ja Afrikka alkaa pitämään tätä palloa omanaan ja mielensä mukaan. Sitten koittaa Uuninpankolle & kumpp. kulta-ajat.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä syyllistyt vastapuolellasi samaan syntiin kuin tyhmin persusiipi harakoineen vai hakkaraisineenko se oli. Eli populismiin ja yhden asian korostamiseen. Kyllä sen todennäköisesti itsekin ymmärrät, että kerrot minitotuuksia kokonaisuutta näkemättä ja sitä joskus pohtimattakaan.

    Tosiasia on, että rikkain 10 prosenttia tuottaa maailman päästöistä puolet. Suomalaiset kuluttavat luonnonvaroja kuin käytössä olisi 3,7 maapalloa. Joka vuosi kulutamme oman osuutemme luonnonvaroista loppuun jossain huhtikuussa, ja lopun vuotta syömme toisten osuutta ja lasten ja lastenlastemme osuutta. Nämä ovat tutkittuja ja laskettuja faktoja.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Tosiasia on, että rikkain 10 prosenttia tuottaa maailman päästöistä puolet. Suomalaiset kuluttavat luonnonvaroja kuin käytössä olisi 3,7 maapalloa. Joka vuosi kulutamme oman osuutemme luonnonvaroista loppuun jossain huhtikuussa, ja lopun vuotta syömme toisten osuutta ja lasten ja lastenlastemme osuutta. Nämä ovat tutkittuja ja laskettuja faktoja.

    Höpö höpö kulutuksiesu kanssa.
    Suomessa kuluu energiaa, koska täällä on kyllä ja pitää lämmittää.
    Siinä syy suureen kulutukseen.

    Mutta toisaalta, täällä tuotetaan jokainen kilowattia maailman pienimmillä päästöillå.

    Äänestä

  • Miksi pönttöpankko joka väliin vetää persut? Etkö löydä muualta syyllisiä. Onhan esim. Kiina,Usa, Venäjä,Saksa, Intia.. Miksi Tämä on persujen syytä? Kertonut miksi ne tuhoaa maapallon. Sulla on varmaan sisäpiirin tietoa.

    1Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Tosiasia on, että rikkain 10 prosenttia tuottaa maailman päästöistä puolet. Suomalaiset kuluttavat luonnonvaroja kuin käytössä olisi 3,7 maapalloa. Joka vuosi kulutamme oman osuutemme luonnonvaroista loppuun jossain huhtikuussa, ja lopun vuotta syömme toisten osuutta ja lasten ja lastenlastemme osuutta. Nämä ovat tutkittuja ja laskettuja faktoja.

    Ja tosiasiassa sinä valehtelet ja vääristelet. Ja luet suvakki uutisia.

    Äänestä

Jonkin ajan päästä alkaa näitä rikkaiden Tesloja tulla vaihtoon ja niitä aletaan kauppaamaan köyhille. Tällaisen käytetyn ostettuaan alkaa laskua kertymään, talven tultua huomaa, että ajomatka on tippunut puoleen uudesta, joten eikun akkukaupoille. Investoituaan akkuihin 8000- 16.000 tuhanteen euroon matka taas jatkuu, mutta luottotiedot meni samalla, kun velan lyhennyksiin ei ollut rahaa ja kauppias haki auton pois. Sen pituinen se viherpiipertäjien ajokki, ei ole ihme, jos vaihtohinta on pieni ja ajosähkölle tulee hintaa älyttömästi. Hybridi kyllä menettelee jotenkin, mutta polttomoottoriautot eivät häviä minnekään, on sitten eri asia, millä niitä ruokitaan.

Äänestä
  • Miten niin 8000-16000 tuhanteen euroon, eli 8-16 miljoonaan euroon? Vähennä hieman hintaa! 1000 x 1000 = miljoona.

    Äänestä

" sotaveteranit " nuo nyt 70 vuotiaan ihmiset. Matemaattinen mahdottomuus, muuten ihan hyvä. Olenko minäkin 35v mies muuten sotaveteraani, molemmat Ukit oli sodassa, Upseereita vielä. Olen parempi ihminen kuin sinä ja itseasiassa vaadin kunniaa asiasta. Kiitos ja se siitä.

Äänestä

Niin siinä ei mietitty mitä joutuu suuhunsa laittamaan, hyvä kun oli jotain. Olivat sellaisia eväitä jotka eivät Gretalle tänä päivänä maistuisi.

Minkälaisesta perheestä Greta on. Vanhemmat ovat tietty nuorempia mutt ehkä joku olisi joskus jotain historiaakin lukenut. En tiedä.

Paljon on meteliä asiasta mutta itse sanoisin Gretalle että ota iisimmin. Huomion ekaa kertaa saa varmaan tolla huutamisella mutta siihen se sitten jääkin. Hänen normaali puheensa normaalilla äänellä ei kiinostaisi juuri ketään. Niin tai näin, ei kummemmin kiinnosta..

Äänestä
  • Olihan Greta isossa tapaamisia ja onnistui sanomaan voiko joku vastata. Onko näin jottei pysty sanomaan muuta kuin opettettua. Tästä pankko kertoo tarkemmin.

    Äänestä

Heh heh, ei ole meidän ongelma, kaatuu nuorempien harteille.

1Äänestä
  • On mekin vanhat tehty jotain nuorten eteen joten hoitakoot nuoret ilmasto ongelmat.

    1Äänestä

Tiesittekö, että maailmasta katoaa joka päivä n. 200 lajia sukupuuttoon? Lajeja kuolee sukupuuttoon nopeudella, joka on 1000 - 10000 normaalia suurempi. Tiesittekö sen, että jos ihmiskunta jatkaa samaan malliin, n. vuonna 2030 käynnistyy ilmastossa hallitsematon ketjureaktio, joka suurelta osin johtaa ihmissivilisaation tuhoutumiseen? Tutkijat ovat selvittäneet tämän, eikä siinä ole mitään poliittista. Tämä on vain fakta.

Äänestä
  • Suvakit jos kuolisi sukupuuttoon niin minua ei haittaisi yhtään! Toisaalta minä en ole enää elävien kirjoissa 2030 että ihan yks hailee vaikka koko maapallo lentäisi toiseen ulottuvuuteen palasina.

    1Äänestä

  • Tiesitkö+että+puhut+paskaa?Vaikka+ihmiskunta+tekee+mitä,+sillä+ei+ole+ilmastoon+minkäänlaista+vaikutusta.Edes+asteen+kymmenesosan+muutosta,+ei+ihmiskunta+pysty+saamaan+aikaiseksi.+Ihminen+tuottaa+ilmakehän+hiilidioksidista+n.+3%.+Ja+kun+ilmakehän+hiilidioksidipitoisuus+on+n.+400+ppm,+eli+0,04%,,+se+tarkoittaa,+että+ilmakehässä+on+ihmisperäistä+hiilidioksidia+(0,04x3/100)+0,0012%.Hiilidioksidi+on+erittäin+heikko+kasvihuonekaasu+ja+fysikaalisilta+ominaisuuksiltaan+vesihöyryä+vastaava,+jonka+pitoisuus+ilmakehässä+on+aivan+eri+kertaluokkaa.Opettele+edes+perusasiat,+ennen+kun+alat+vouhkaamaan+typeryyksiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiesitkö+että+puhut+paskaa?Vaikka+ihmiskunta+tekee+mitä,+sillä+ei+ole+ilmastoon+minkäänlaista+vaikutusta.Edes+asteen+kymmenesosan+muutosta,+ei+ihmiskunta+pysty+saamaan+aikaiseksi.+Ihminen+tuottaa+ilmakehän+hiilidioksidista+n.+3%.+Ja+kun+ilmakehän+hiilidioksidipitoisuus+on+n.+400+ppm,+eli+0,04%,,+se+tarkoittaa,+että+ilmakehässä+on+ihmisperäistä+hiilidioksidia+(0,04x3/100)+0,0012%.Hiilidioksidi+on+erittäin+heikko+kasvihuonekaasu+ja+fysikaalisilta+ominaisuuksiltaan+vesihöyryä+vastaava,+jonka+pitoisuus+ilmakehässä+on+aivan+eri+kertaluokkaa.Opettele+edes+perusasiat,+ennen+kun+alat+vouhkaamaan+typeryyksiä.

    Olen jo ajat sitten huomannut, että pankon matemaattinen ja numeraalinen ymmärryskyky on omaa luokkaansa. Hän ei halua ymmärtää, tai ei ymmärrä , samalla tavalla matemaattisia ja numeraalisia totuuksia, kuin me tavalliset kuolevaiset.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiesitkö+että+puhut+paskaa?Vaikka+ihmiskunta+tekee+mitä,+sillä+ei+ole+ilmastoon+minkäänlaista+vaikutusta.Edes+asteen+kymmenesosan+muutosta,+ei+ihmiskunta+pysty+saamaan+aikaiseksi.+Ihminen+tuottaa+ilmakehän+hiilidioksidista+n.+3%.+Ja+kun+ilmakehän+hiilidioksidipitoisuus+on+n.+400+ppm,+eli+0,04%,,+se+tarkoittaa,+että+ilmakehässä+on+ihmisperäistä+hiilidioksidia+(0,04x3/100)+0,0012%.Hiilidioksidi+on+erittäin+heikko+kasvihuonekaasu+ja+fysikaalisilta+ominaisuuksiltaan+vesihöyryä+vastaava,+jonka+pitoisuus+ilmakehässä+on+aivan+eri+kertaluokkaa.Opettele+edes+perusasiat,+ennen+kun+alat+vouhkaamaan+typeryyksiä.

    Ihminen tuottaa = tarkoittaa mitä?
    Ihmisperäinen? Ei tarkoita välillistä tuotantoa ihmisen toiminnan kautta?
    Lähde faktoillesi?
    Mistä mainitsemasi perusasiat voi opetella?

    Äänestä

Pitäisi lopettaa kansan älytön peloittelu näillä kaiken maailman ilmastohöpötyksillä. Ihmiset kauhuissaan ohjaavat autonsa päin rekkoja, nämä tuhot saa lukea lehdista, mutta suurin osa itsemurhista jää vain tilastoihin.

1Äänestä
  • Ei normaali ihmiset vouhkaa mutta nuo nyt jo puoliksi sekaisin olevat on jo paniikissa, ja siitä se sitten polla sekoaa lopullisesti kun liikaa murehtivat ilmastoa. Se vaan on otettava vastaan mitä sieltä taivaaltapäin tulee, kaikenlaisia ilmoja eikä se itkemällä ja sekoilemalla muutu miksikään!

    2Äänestä

Kyllä Maapallon historian aikana on ollut jaksoja, jolloin ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on ollut nykyistä suurempi. Jopa 10 kertaa nykyistä suurempi. Ihme kyllä planeetallamme tapahtui silloin jäätiköitymistä joidenkin näiden jaksojen aikana. Ilmastoon lämpenemiseen ja jäähtymiseen vaikuttavat niin monet tekijät, että tutkijatkin voivat olla väärässä. Varsinkin rahan perässä juoksevat tutkijat. Ihmisen vaikutus on jo maalaisjärjelläkin ajatellen pieni tekijä. Rahan vaikutus on todennäköisesti suurempi tutkijoiden tuottamiin tuloksiin. Sen lauluja laulat jonka palkkaa tai rahoitusta nautit.

1Äänestä

Meret ne nyt tuottaa sitä hiilidioksidia enemmän, kun auringon aktiivisuus on hieman kasvanut. Pilvisyys sitten sen takia on vähentynyt. Ja osa ihmisistä on saanut sitten henkisen auringonpistoksen eli mentaalilämpöhalvauksen.

Äänestä

Minustakin aloitus on todella hyvä. Elintason tulisi olla kaikkien ykkösasia, ei ilmasto johon emme kuitenkaan voi merkittävästi vaikuttaa.

Äänestä
  • Ymmärsit merkittävän todella, mielestäni oikein. Huomaan, että korvissasi ei vaikkua ole. Olet Ilma jota hengitän.


    Muut ovat He, jotka hössöttää.


    https://www.youtube.com/watch?v=yg57rqUkezo

    Äänestä

  • Onhan Suomessakin ollut tammimetsiä ennen muinoin. Gröönlatikin ollut sulaamaata. Jopa viljelty siellä vehnää. Joten on ollut paljon lämpimämpää kuin nyt ennustetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan Suomessakin ollut tammimetsiä ennen muinoin. Gröönlatikin ollut sulaamaata. Jopa viljelty siellä vehnää. Joten on ollut paljon lämpimämpää kuin nyt ennustetaan.

    juu ja Pohjoisnavalla kasvoi palmuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan Suomessakin ollut tammimetsiä ennen muinoin. Gröönlatikin ollut sulaamaata. Jopa viljelty siellä vehnää. Joten on ollut paljon lämpimämpää kuin nyt ennustetaan.

    juu ja pohjoisnavalla kasvoi palmuja...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    juu ja pohjoisnavalla kasvoi palmuja...

    Juu ja olet typerys. Tosiasiassa maapallolla oli 1150-1300 luvulla lämpöaalto. Ja Grönlantissa oli vihreää. Ja Suomessakin oli lämmintä kunnolla. Ota selvää typerys.

    1Äänestä

Jos ihminen on niin tyhmä, ettei tajua sitä missä tänäpäivänä mennään, olkoon pönttö sitten.
Minkä ihmeen takia meille on tullut tarvis yht, äkkiä esim. maailmanmatkailuun? Vajaa 40 vuotta sitten olimme tyytyväisiä siihen, jotta on työ, koti ja kotimaa.
Nyt ei riitä mikään. Hamppaat irvessä mmailmalle ja sitten jos siellä jottain tapahtuu, niin se on sitten Suomen ulkoministeriön vika. Voi hel....tti.

Äänestä
  • Aika hyvin totesit.

    Ymmärrät.

    Kosketat eritoteavaa oikeaa.

    Syli ja Hyvä nuoli.

    Äänestä

  • Ei yksikään edellä mainituista pidä kokeman kera paikkaansa. Järjestys eri. Te ette kelloistanne mitään tiedä. Saati sitten omista todella tekevistä kulleistanne. Olen todella pahoillani, että en vielä tuonkaltaisia puolikkaita mukaani ottele, edes puolikeskusteluun.

    Jos valkenee aamu järkevin, typeryys ilmenee hämärän, illan rajamailla.
    Palsta arvoisen Uuninpankon ongelma on näkemätön nähty. Hänellä ei ole kantavaa vahvaa mielipidettä.
    Perustelut tukehtuvat monesti pelkään empimisen. Ei ymmärryksen korkeampaa siitä mielestä löydy.

    Tämä ei ole varjellu yhteen syksyyn meillä?

    https://www.youtube.com/watch?v=EzgbcyfJgfQ

    Äänestä

Sauli Niinistö on kova äijä. Kun Sale puhui Trumpille ilmastonmuutoksesta, Trumppikin alkoi uskoa siihen ja sanoo, että oli paras ilmastokeskustelu mitä hän on koskaan käynyt. Se on juuri ero järkipuheen ja kouhottamisen välillä, että järkipuhetta kuunnellaan.

Äänestä

Minäkin voin kuunnella kuten Trump mutta se on eri asia thdäänkö mitään.

Äänestä
  • Ei ole varmaa kerkiäisikö Trump edes tehdä mitään, vaikka haluaisi. Tilanne käy tukalammaksi ja odotellaan vaan päivää milloin Rumppi saa kenkää virastaan.

    Äänestä

Ilmastonmuutos on huijaus sen tulette huomaamaan kun luonto itse korjaa taas itsensä niin kuin aina on käynyt.Nyt vain on taas uusi nuorien sukupolvi joka aivopestä.Jos ette ole sattunut huomaamaan että lapsia jostain syystä yritetään siihen saada uskomaan vaikka lapset eivät ole päättämässä asioista vaan lapset ovat juuri ne joita ei saisi järkyttää asioilla jotka on aivan liian vaikeita niille ymmärrettäviksi saati että pitäisi leikkiiässä miettiä asioita johon tarvitaan täysin kehittyneet aivot ja paljon tietoa.Lapset ei tutki asioita eivätkä osaa punnita asioita.
Vihervassarit tykkää käyttää lapsia hyväksi siksi ovat esittäneet äänestysiän laskuakin vaikka se oikeasti pitäisi nostaa 21 vuoteen.

https://www.youtube.com/watch?v=zyNZf6l3mNw

1Äänestä

Ilmaston muutoksesta höpöttäjät ovat varsinaisia aivopestyjä tyyppejä. 60- luvullakin oli myöskin lämpimiä jaksoja, kun tammikuussa oli aivan kesäkeli. Maapallo itse määrää, millainen sää lämpötiloineen täällä on, vain bisnesporukka haluaa tehdä tiliä, rakentamalla ihmisille keinotekoisesti luotuun hätään vaikka sähköautoja. Vertaisin nykyistä ilmastohöpinää tähän vuosikymmeniä sitten keksittyyn öljykriisiin, jolloin ajokalustoa haluttiin myös uusia.
.

1Äänestä

Ilmastovouhkaaminen on vain rahastuskeino jolla saadaan hinattua energian hintaa ylöspäin jolla voidaan hankaloittaa ihmisten elämää! Ituhippien mielestä jokien pitäisi virrata vapaana, tuulivoimalat aiheuttaa melu ja visuaalista haittaa kun ne näkyy, ja ydinsähkö on vaarallista ja pahinta? Jäljelle jää kait vain aaltovoimalat mutta ne ovat tehottomia ja aurinkoa ei talvella oikein riitä juuri silloinn kun energiantarve on suurimmillaan. Turve ja kivihili sekä puu ovat energiantuottamismuotona pahasta?
Mitkä ovat seuraavat vaihtoehdot? Siispä on hyvä pelotella ja nostaa hintoja ilmastovouhotuksen varjolla.

1Äänestä

Kuinkahan paljon näitä sähköautoja oli tehty jo varastoon, kun huomattiin etteivät käy kaupaksi. Lyötiin viisaat päät yhteen ja pidettiin isojen pomojen kanssa palaveri, ihme kyllä keksittiin ilmaston muutos ja kauppa rupesi käymään.

Äänestä
  • Jos tunnet historiaa, ilmastonmuutos keksittiin 1980-luvulla. Silloin ei vielä ollut liiemmin sähköautoja. Sieltä asti ovat tutkijat meitä varoittaneet, ja varoitukset on aina menneet kuuroille korville.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tunnet historiaa, ilmastonmuutos keksittiin 1980-luvulla. Silloin ei vielä ollut liiemmin sähköautoja. Sieltä asti ovat tutkijat meitä varoittaneet, ja varoitukset on aina menneet kuuroille korville.

    Mistä energiaa jos fossiiliset polttoaineet kielletään ja ydinvoimaa ei sallita?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä energiaa jos fossiiliset polttoaineet kielletään ja ydinvoimaa ei sallita?

    Pitää ilmeisesti vähentää energian kulutusta. Katumaasturit romuksi ja fillarit alle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä energiaa jos fossiiliset polttoaineet kielletään ja ydinvoimaa ei sallita?

    Vihreä puolue vastuuseen ja valtakunnan oikeuteen sekasorron luomisesta

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Pitää ilmeisesti vähentää energian kulutusta. Katumaasturit romuksi ja fillarit alle.

    Mitenkäs asuntojen lämmitys? Fillarilla vai, no miksei kuntofillarilla mutta saatta hien haiduttua tulla kylmä.

    Äänestä

Parasta ilmaston hyväksi tehtyä työtä on isojen kaupunkien keskustoista kieltää yksityisautoilu kokonaan, koska niissä on tarjolla monenlaista julkista liikennettä. Tilannehan on nyt täysin päinvastainen, koska kaupungeissa pitää olla ykkös-, kakkos-, jopa kolmosautoja, jotka pyörivät katujen tukkeena usein piipertäjätkin ratin takana. Maaseudulla kyllä polttomoottoriautoja tarvitsee, jos meinaa asustaa ja käydä töissä, tai hakea ruokaa kymmenien kilometrien päässä olevasta kaupasta.

1Äänestä
  • Olen miettinyt radikaaleja ratkaisuja ilmastokriisin. Ensinnäkin asuminen maaseudulla tulisi kieltää jos henkilö ei pysty asumaan siellä täysin ilman fossiilisia polttoaineita ja hevoskyydillä liikkumalla. Ainoastaan maanviljelijät olisivat poikkeus tähän sääntöön. Kaikki muut pakotetaan muuttamaan etelä-Suomeen lähelle toisiaan, missä yksityisautot otetaan pois kaikilta. Vain liikkuminen julkisilla olisi sallittua.

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Olen miettinyt radikaaleja ratkaisuja ilmastokriisin. Ensinnäkin asuminen maaseudulla tulisi kieltää jos henkilö ei pysty asumaan siellä täysin ilman fossiilisia polttoaineita ja hevoskyydillä liikkumalla. Ainoastaan maanviljelijät olisivat poikkeus tähän sääntöön. Kaikki muut pakotetaan muuttamaan etelä-Suomeen lähelle toisiaan, missä yksityisautot otetaan pois kaikilta. Vain liikkuminen julkisilla olisi sallittua.

    Eikkö polukupyörilläkkään saisis sitten ennee liikkuu? Mitenkäs, ja millä tehttaalla nuo julikiset valimistettais? Tahotkos pyssäyttee kaiken elämän, ja normaalin etteenpäi vievä vievä? Uskaltaskos sitä kohta hengittääkkää yksilö, ku noin rajuks heittäyvyt. Oneks ei oo kaik valta sulla. Piä toki ittestäs huolta. Uuninpankolla ois lämpimämpää. Siel ei tule yhtä kylymätä kyytiä kuin täällä. Pakkasetki kohta alakaa, ja nastarenkaat kannatta autoon vaihtaa. Lentokonneen kellukkeissiin tuntrapyörät tahi sukset. Ja kahvitarjoukset ovat aina sopivasti tarjolla, kun osaat etsiä. Ootkos kuullunna, jotta jo Gretan serkutkin häppee serkkuvvaan. Se on kuule ohimenevä hippihenkäys tää koko juttu. Uso se. Lopeta tollane hölömöily.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikkö polukupyörilläkkään saisis sitten ennee liikkuu? Mitenkäs, ja millä tehttaalla nuo julikiset valimistettais? Tahotkos pyssäyttee kaiken elämän, ja normaalin etteenpäi vievä vievä? Uskaltaskos sitä kohta hengittääkkää yksilö, ku noin rajuks heittäyvyt. Oneks ei oo kaik valta sulla. Piä toki ittestäs huolta. Uuninpankolla ois lämpimämpää. Siel ei tule yhtä kylymätä kyytiä kuin täällä. Pakkasetki kohta alakaa, ja nastarenkaat kannatta autoon vaihtaa. Lentokonneen kellukkeissiin tuntrapyörät tahi sukset. Ja kahvitarjoukset ovat aina sopivasti tarjolla, kun osaat etsiä. Ootkos kuullunna, jotta jo Gretan serkutkin häppee serkkuvvaan. Se on kuule ohimenevä hippihenkäys tää koko juttu. Uso se. Lopeta tollane hölömöily.

    Miksei Lieksassa käytetä julkisia kulkuneuvoja, vaan aina ajellaan omalla autolla tai velka autolla. Talvisin voisi olla tiet auraamatta syrjäseuduilla ja sallia moottorikelkkailu auraamattomilla teillä. kerrostalissa voisi olla kuumaaa vettä kerran viikossa ja sisälämpötila
    vaikka 15 astetta ja Reunatiellä kerrostaloissa 5 astetta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Anteeksi lapset, että olemme tuhonneet teidän ilmastonne, mutta me voidaan palata välittömästi sodanjälkeiseen aikaan, niin sitten jokainen tietää kuinka niukasti aikanaan elettiin.

Ensimmäisenä lopetetaan koulukuljetukset. Lasketaan asuntojen ja koulujen sisälämpötila 13° asteeseen. Pysäytetään koneelliset ilmastointilaitteet, tuuletus toimii ikkunoiden kautta. Laitetaan TV ja kännykät pimeiksi ja puhelinkopit otetaan käyttöön.

Lopetetaan urheilu sisähalleissa. Urheilussa siirrytään ulkona pelattaviin peleihin ja harjoituksiin kuljetaan hiihtäen tai polkupyörällä ajaen.

Lopetetaan kouluruokailu, tai jos kouluissa ruokaillaan, oppilaat tuovat ruokatarvikkeet itse keräten ne kesän aikana. Kerrostaloihin laitetaan yksi sauna, ja määrätään saunavuorot. Keittiöistä hävitetään jääkaapit, pakastimet ja pesukoneet. Tilalle tehdään yhteinen pesutupa ja kylmäkellaritilat.

Maataloudessa siirrytään hevostalouteen, hävitetään koneet, ruohonleikkurit, moottorisahat ja muut pienkoneet. Siirrytään pokasahakauteen, ja puut tehdään pilkkomalla. Romutetaan kaikki kuorma autot, ja siirretään puut tehtaille uittamalla, niin tiet säästyvät.

Tässä on muutama esimerkki asioista, jotka minä olen elämäni aikana joutunut kokemaan, ja jos jokainen nuori asettaa lähtökohdaksi tämänkaltaisen elämän, niin voi sen jälkeen syyttää elämänsä mahdollisuuksien tuhoamisesta.

Toivon kuitenkin, että todellisuus vielä jossain vaiheessa voittaisi tämän vallassa olevan hulluuden ja totaalisen järjettömyyden!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu