Onko eroa tällä

Siinäpä se olen juuri hoksannut että tietyt "oireet" joista hätäilin luuriin on just se että jos koin emotionaalisesti jotain inhottavaa toiselta minua kohtaan, en yleensä ilmaise sitä mitenkään vaan jatkan vain puhumista ystävällisesti niinkuin ei mitään, mutta hermosto sitten ilmaisee sen muulla reaktiolla että juttu oli emotionaalisesti sellainen jota hermosto ei hyväksy. Ja sit kun kerroin luuriin tuosta oireesta, he ei yhtään osanneet yhdistää sitä juuri itse suorittamaansa emotionaaliseen loukkaukseen, johon en reagoi suoraan heitä vastaan, vaan vain kohteliaasti kertomalla heille että: "Tota tuli yhtäkkiä inhottava outo oire !"
Mut sit he spekuloi siitä kaikkea muuta mahdollista kuin sitä, että olivat hetki takaperin itse loukanneet minua emotionaalisesti., mihin en ollut sanonut mitään.
Kun just ei niinku v iitti syyttää että : "Hei sä loukkasit mua !" van sen ilmasee niinku näin että: "Kuule mulle tulis jostain semmonen kauhee oire yhtäkkiä !"

"poiuytfdfghjm"

Anonyymi kirjoitti:

Siinäpä se olen juuri hoksannut että tietyt "oireet" joista hätäilin luuriin on just se että jos koin emotionaalisesti jotain inhottavaa toiselta minua kohtaan, en yleensä ilmaise sitä mitenkään vaan jatkan vain puhumista ystävällisesti niinkuin ei mitään, mutta hermosto sitten ilmaisee sen muulla reaktiolla että juttu oli emotionaalisesti sellainen jota hermosto ei hyväksy. Ja sit kun kerroin luuriin tuosta oireesta, he ei yhtään osanneet yhdistää sitä juuri itse suorittamaansa emotionaaliseen loukkaukseen, johon en reagoi suoraan heitä vastaan, vaan vain kohteliaasti kertomalla heille että: "Tota tuli yhtäkkiä inhottava outo oire !"
Mut sit he spekuloi siitä kaikkea muuta mahdollista kuin sitä, että olivat hetki takaperin itse loukanneet minua emotionaalisesti., mihin en ollut sanonut mitään.
Kun just ei niinku v iitti syyttää että : "Hei sä loukkasit mua !" van sen ilmasee niinku näin että: "Kuule mulle tulis jostain semmonen kauhee oire yhtäkkiä !"

"poiuytfdfghjm"

Lue lisää

Mä olen tehny tota koko elämäni ajan kaikissa asioissa. Ilmaissut mua kohtaan tehdyt emotionaaliset loukkaukset ikäänkuin jonain käsittämättöminä oireina, jotka on sitten vielä käännetty minua vastaan uudella emotionaalisella loukkauksella jne. Sitten rajumpi "oire" ja sit se taas käännetty minua vastaan rajummalla emotionaalisella loukkauksella.
Ja sit muka kukaan ei yhtän tiedä mistä ne kummat oireet tulee ja kaikki vaan olkiaan kohautellen ihmettelee, että ompa kumma juttu.


"poiuytrfdfgh"

Tabula rasa - ajatus. Vain ympäristö vaikuttaa.
Mielestäni edellinen ei ole totta.

Entäpä tilanne, jossa lapsi syntyy narsistina empatiakykyisille vanhemmille?

Anonyymi kirjoitti:

Tabula rasa - ajatus. Vain ympäristö vaikuttaa.
Mielestäni edellinen ei ole totta.

Entäpä tilanne, jossa lapsi syntyy narsistina empatiakykyisille vanhemmille?

Lue lisää

Melko erikoinen tilanne sitten, jos lapsi syntyy narsistina edellyttäen , että tällä tarkoitetaan todellista narsismia, sairautta, eikä sitä meissä jokaisessa olevaa tervettä narsismia? Sairaus nimeltä narsismi syntyy, kun alle 3 v iässä kokee hylkäämistä, vauvan itkusignaaleihin ei vastata, eikä ole jostain syystä muodostunut kiinteää symbioosisuhdetta kumpaankaan vanhempaan, hoitajat vaihtuu ja nekin välinpitämättömiä.
Helppo kuvitella: tapahtumapaikka maaseutu 50-luku, arki ankeaa työtä ja selviytymistä, lapsia kuitenkin siunaantuu, isommat hoitavat nuorinta, kotona huudetaan ja uhkaillaan, eletään pelossa ja sitten taphtuu kriisi, vauvan koppa kääntyy ympäri, kukaan ei tule pelastamaan, vauva itkee itsensä näännyksiin. Kylmää liittoa yms. Tai aivan vastaavasti sama aika ja paikka kaupunki, sodan traumojen myötä perheen pää hukuttaa murheensa viinaan. Palkka maksetaan kahden viikon välein kirjekuoressa, jolla suoraan ostamaan, niin paljon kuin saa viinaa, pää sekaisin ja kotiin räyhäämään perheelle, jossa vanhin lapsista jo varautuu ja kaappaa nuorimmat kainaloon, pakenee pelossa kodistaan ulos. Pelko ja ahdistus ainainen seuralainen, äkisti vauva riuhtaistaan kehdosta mukaan.
Miten empatiakykyisiä vanhempia tuonkaltaisen lapsuuden kokeneista kasvoi? Kaikki jäi käsittelemättä möykyksi sisälle. Halu olla parempi kuin oma vanhempi on kova ja se onnistuukin, jos elämä menee silkkihansikkain, mutta sitten kun tulee se kriisi, niin syvälle haudattu tuska ja kokemus tuskasta, nousee pintaan, sille ei voi vaan mitään. Riittääkö empatiakyky käsittelemään tuota ongelmaa ja löytyykö siihen ratkaisu, katkeaako kierre sukupolvelta toiselle siirtyvistä tabuista?
Kiinnostavaa olisi tietää, voika rikkinäisestä ihmisestä, ns. uhrista tulla itsestään narsisti vuosien myllytyksessä?

Anonyymi kirjoitti:

Tabula rasa - ajatus. Vain ympäristö vaikuttaa.
Mielestäni edellinen ei ole totta.

Entäpä tilanne, jossa lapsi syntyy narsistina empatiakykyisille vanhemmille?

Lue lisää

Kukaan ei synny narsistina. Jonkinlaista geneettistä alttiutta voi kai olla, mutta narsismi kehittyy lapsuudessa läheisten ihmisten kohtelun takia.