Eli tosiaan otskikon mukaisesti epäilen että lantionpohjanlihakseni ovat tiukilla ja ajattelin tulla kysymään, löytyisikö täältä keneltäkään vinkkiä miten niitä saisi rentoutettua?
Googlettelin asiaa ja siellä neuvottiin, että pitäisi vain tehdä normaaleita Kegel-harjoituksia, että lihakset siinä rentoutuvat, mutta en ole kyllä huomannut hirveämmin eroa entiseen niidenkään tekemisen jälkeen.
Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja olen huomannut, että ahdistus vetää koko kropan lihakset ihan tiukille, mukaan lukien nuo lantionpohjan lihaksetkin.
Minun ei ole mahdollista käydä lantionpohjan fysioterapiassa tällä hetkellä, joten kaikki "kotikonstit" olisivat tervetulleita.
Tiukat lantionpohjalihakset, miten rentoutetaan?
5
263
Vastaukset
- Anonyymi
Tuntuu vähän oudolta että liian tiukilla olevista lantionpohjalihaksista tulisi ongelmia. Onko siis syntynyt virtsaumpea tms.
Lantionpohjalihasten fysioterapia keskittyy yleensä liian löysiin lihaksiin joita pyritään opettelemaan kiristämään.- Anonyymi
On ongelmia. Ei vielä virtsaumpea, mutta sinnepäin ollaan hiljalleen menossa, pissaaminen on hankalampaa kuin aiemmin. Siksi kyselenkin neuvoja ennen kuin ollaan virtsaummessa asti.
Käsitykseni mukaan lantionpohjan fysioterapiaa annetaan sekä löysille että tiukoille lihaksille. Esim. vulvodynian ja vaginismuksen hoidossa käytetään fysioterapiaa samalla lailla kuin heikoista lihaksista johtuvaan virtsankarkailuun. Minun tapauksessani nyt ei ole näistä asioista kyse, mutta yhtälailla tiukat ovat lihakset alapäässä ja vähän joka puolella.
Ap
- Anonyymi
Liian tiukat lantionpohjan lihakset voivat aiheuttaa netin mukaan oireina lisääntynyttä vessahätää ja vessahätä voi tulla vaikka rakko ei olisi vielä täynnä, ummetusta, tunnetta että rakko ei tyhjene kunnolla, pissa ei lähde tulemaan ulos kunnolla, virtaus on huonompi, alavatsaa ja -selkää särkee jne.
- Anonyymi
Eikö kenelläkään ole mitään kotikonstia tähän vaivaan. Minulla itselläni sama vaiva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö kenelläkään ole mitään kotikonstia tähän vaivaan. Minulla itselläni sama vaiva.
Ompa todella ihmeellistä ettei tältä palstalta löydy muita joilla sama ongelma. Kuitenkin paljon ihmisiä jotka lukee näitä. Auttakaa ja kertokaa jos joku tietää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770