Pyöritän isoa perhettä

Anonyymi

jossa on paljon lapsia. Omiani on kaksi muut on miehen ja yhteisiä. En ole saanut miehenlapsia komentooni vaan aina he uhmaavat minua. Äitipulen pitäisi olla rikkaus heidn elämässään ja jalustalla jota kunnioitetaan ja arvostetaan, mutta tässä perheessä niin ei käy. Onglemana on juuri miehenlapset. Miten sisin heidät ymmärtämään että olen heidän äiti, että minua totellaan ja minulta kysytään lupa asoihin ja pyydetään apua?Sitä he eivät ole ymmärtäneet.
Eivät sano edes äidiksi vaikk amuut lapset sanovat ja kunnioittavat. Aina saa riidell ja he haastavat riitaa.
Miehen exä myös hankaloittaa meidän perheen elämistä yhdessä.
Olen jämäkkä äitipuoli ja tahdon että kun lapset ovat myös minun lapsiani niin että olisi heille äiti ja ihminen jota arvostetaan ja tehdään kuin äiti sanoo.
Ei ole paljon vaadittu mutta heitä ilmeisesti on kun ei tajuu, että olen tärkeä heille ja ilman minua eivät tule pärjäämään.

4

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Heitä ne konkreettisesti ulos talosta yhdeksi yöksi. Voivat sitten siellä ulkona kylmissään ja nälissään miettiä, kannattaisiko olla ihmisiksi.

    • mitäs jos itse koetat ymmärtää kaikkia lapsia,
      tai tapahtuu kuten monelle,
      lapset hakevat sitä ymmärrystä muualta,
      koulusta ja netistä,
      se seura on usein tupakoivaa ja huumeita kokeilevaa,

      jopa 8-9 v etsivät ymmärtävää seuraa jos ovat kurinalla,
      tytöt jopa vanhempia poikia.

      ja jos se ymmärtävä seura löytyy ulkopuolelta, se vie eikä sillä ole peruutusvaihdetta.

    • Anonyymi

      Exille on tehtävävä selväksi etteivät he kuulu tähän uuteen perheeseen, Eihän äitipuolikaan mene miehen exän perheeseen jos ei katso sitä tarpeelliseksi. Hän kasvattaa hänen lapset miehen luona jotta he saavat hyvät eväät eämälleen. komento on kaiken a ja o.
      Äitipuoli on aina niin työntäyteinen että ei ehdi miettiä itseään vaan kaiken antaa muille voimansa ja älynsä.
      Lasten tulee tietää ett' äitipuoli on heidän äiti isän luona ja määrää kaiken. Myös miehen aioisen hoitaja. Hänpäättää koska lapset tulee ja koska lähtee.
      Kannattaa samaistua äitipuolen työhön ja tietää mitä se on. Kasvatusta ja huoltamista ohjausta ja entisen äidin opastusta lasten kasvatuksessa.

    • Anonyymi

      Eliminoi ne pennut Lissu , ja kirjoita sitten miten sen teit, no provo pennut nyt voikin tappaa, kun niitä ei ole olemassakaan, sulla kun ei ole miestä eikä lapsia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      83
      13952
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      17
      12483
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      52
      4627
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4347
    5. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      20
      4273
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4080
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      3969
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      43
      3808
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      61
      3549
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3205
    Aihe