Ahdistus ja syylisyys

Moi. Mä oon ny kolmatta viikkoo saikulla masennuksen ja ahdistuksen takia. Tunnen syyllisyyttä ja koen olevani epäonnistunut työntekijänä (oon sosiaalialalla). Ajatus työhön palaamisesta kuitenin pelottaa, ja tiedän, että en vielä pysty kuuntelemaan muiden huolia. Mielialalääkitys aloitettiin pari viikkoa sitten, vielä ei juurikaan vastetta.

Itsekin olin aika vasta pari päivää töistä pois väsymyksen ja stressin takia, johon vaikuttivat muut kuin työasiat hetkellisesti. En kokenut syyllisyyttä, koska muutkin ovat olleet sairaana välillä, mutta itse en ole ollut. Meillä saa olla omalla ilmoituksella pois pari päivää, ja soitin vain että olen kipeänä, kuten olinkin, vaikken ollutkaan perinteisesti kuumessa tai oksennustaudissa tms. Läheskään kaikkien työpaikkaolot eivät ole sellaisia jossa kenenkään pitäisi jaksaa ja pystyä käymään töissä. Lisäksi tässä maailmassa on paljon kieroja ja ilkeitä ihmisiä. Tosin enimmäkseen on hyviä ja mukavia, jotka eivät esimerkiksi hyökkää toisen kimppuun heti kun jonkin heikkouden havaitsevat, vaan pyrkivät auttamaan. Itsepä sen tietää milloin on loppuun palanut. Sitten sitä vain ottaakin sen sairasloman, oli mikä oli.

Olen ollut joitain vuosia sitten vuoden verran sairauslomalla ahdistuksen takia. Jäädessäni sairauslomalle koin olevani umpikujassa, joten sairauslomalle jääminen oli tuolloin ainoa vaihtoehto. Olen sittemmin palannut sairauslomalta ja ollut kolmisen vuotta töissä. Ahdistus ei sinänsä ole kadonnut minnekään, sillä se on kulkenut mukana enemmän tai vähemmän kahdenkymmenen vuoden ajan.

Syyllisyydentunnetta en muistaakseni kokenut jäädessäni sairauslomalle, sillä tiesin etten tulisi palaamaan enää silloiseen työhön, vaan edessä oli alanvaihto. Syyllisyydentunteet kuitenkin iskevät melkeinpä viikoittain johtuen nykyisestä työstäni enkä tiedä aina teenkö oikein vai väärin. Joskus pienetkin asiat jäävät vaivaamaan työpäivän päätteeksi ja toisinaan lamaannun koko viikonlopuksi jäädessäni miettimään, olisinko voinut tehdä toisin tai paremmin.

Eräällä läheiselläni masennus johti pitkään sairauslomaan ja hän koki aivan sairaalloista syyllisyyttä omasta voinnistaan. Diagnoosi sittemmin tarkentui psykoottiseksi masennukseksi eli jossain määrin todellisuuden taju meni sen masennuksen myötä. Hän on nyt toipunut masennuksesta ja palannut työelämään.

Syyllisyyden tunne on yksi vaikempia tunteita kestää. Omalla kohdallani ajattelen, että nämä syyllisyyden tunteet kumpuavat tunnollisuudesta ja kiltteydestä eli suomeksi sanottuna ylianalysoin ja pohdin oman toimintaani ja tekemisiäni. Virheitä ei saa tehdä ja kaikessa pitää olla aina kunnollinen.

Moni varmasti tuntee syyllisyttä sairaslomastaan, minäkin tunsin. Olin itse poissa 5 viikkoa, jonka jälkeen palasin tekemään 3 päivää viikossa muutamien viikkojen ajan. Ainoo neuvo on oikeasti vaan se; älä koe syyllisyyttä, sä tarvitset nyt lepoa että jaksat vielä joskus tehdä töitä.

Itse tein ahdistuksen jälkeen vuoden verran töitä kunnes jatkuva syyllisyys, uupumus ja jonkinsortin masennus pakotti minut vaihtamaan alaa.

Nyt on sinun aika levätä, älä koe syyllisyyttä sairaslomasta. Se firma pysyy pystyssä ilman sinuakin. Sitten kun on kaikki balansissa niin voi mennä kokeilemaan töitä. Itse kävin kans kokeilemassa liian aikasin, ja eikä siitä tullut mitään. Jos joku tyrkyttää sinulle et mene töihin jne.. kuuntele itseäsi. Onko vielä sopiva aika?

Todellakin, palaa töihin ennemmin voimissasi!
Ahdistavien tunteiden kanssa pitää harjoitella. Niiden tunteiden voi antaa tulla ja päästää niistä sitten menemään. Minua auttoi mielenterveystalon ahdistuksen omahoito ja keskusteluapu.

Ehkäpä voisit yrittää iloita että sait lomaa. Varmaan työpaikkasi on osasyyllinen huonoon vointiisi, joten kestäkööt poissaolosi.

Itsekin olen tuntenut syyllisyyttä jäädessäni pois töistä ahdistuneisuuden ja unettomuuden takia. Minulla oli orastava burnout, joten sairasloma oli kyllä enemmän kuin tarpeellinen. Mutta tällä päällä heti ensimmäiseksi ajattelee olinko kuitenkaan tarpeeksi sairas, ajatellaanko töissä, että yritän lusmuilla.
Yritin omaa syyllisyyttä laimentaa sillä, että ajattelin jos työkaverini olisi tilanteessani niin todellakin ymmärtäisin sen, että hän jää sairaslomalle. Tuossa työpaikassa oli muutenkin villinlännen meininki. Toisaalta hyvä , että jäin sairaslomalle niin minulle ei enää kirjoitettu uutta määräaikaista sopimusta vaan ilmoitettiin, ettei tarvi enää jatkaa. Nyt olen uudessa työpaikassa ja olen tyytyväinen. Nyt vasta huomaan kuinka sairas paikka edellinen työni oli... ei ihme että meinasin palaa loppuun...

Sen tunteen pitää antaa tulla ja vaikka itsee tirauttaa, kun tuntuu pahalle, Sitten todeta se vielä erikseen, Ja antaa mennä.
Järkiminä käyttöön!
Mieti myös mitä sanoisit läheisellesi, joka tuollaisia puhuu.
Voimia!