Kuten jo aiemmin sanottua, huomaat helposti onko puhelimessasi poliisin it-henkilö, tai joku toinen rikollinen henkilö, siitä että puhelimen käyttöjärjestelmä hidastelee/nopeutuu, ja nettiliikenteen nopeus vaihtelee suuresti eri aikoina.
Tuli jo mainittua että poliisi asentaa puhelimiin "omia sovelluksia", mutta käyttävät tai muuttavat myös toisia sovelluksia puhelimessa aivan kuten tahtovat. Tässä asiassa kuten monessa toisessakin syyllistyvät tietenkin joka kerta rikokseen, ja siitä tulee saamaan monen muun laittoman asian lisäksi luultavimmin lähivuosina lukea oikeuslaitoksen ennakkopäätöksestä, ellei sitten korruptio ja muut asiat tule sitä estämään. Tai ei ehkä aina syyllisty rikokseen alussa, mutta sitten unohtuu jossain vaiheessa liian usein, etteivät olekaan enää kotona hakkeroimassa harrastuksena ihmisten laitteita, ja ettei poliisina saisi tehdä samaa mitä aiemmin ovat tehneet.
Jos olet saanut poliisin puhelimeesi, saattaa alkaa pian olla havaittavissa täysin samanlaista häiriköintiä ja muita seurauksia mitä kuka tahansa rikollinen hakkeri aiheuttaa. Käytännössä televisiokin saatetaan lukita tai aiheutetaan jonkinlaista häiriötä siihen, ja ainoa asia mikä erottuu "oikeaan" rikolliseen hakkeriin on se, ettei kuvaruutuun ilmesty kiristysviestiä ja summaa mikä täytyy maksaa johonkin että saa laitteen taas käyttöön. Puhelimesi (ainakin android) saattaa myös jopa ilman minkäänlaista hakkerointia alkaa yllättäin ilmoittaa virheviestejä, sen jälkeen kun vaikka asennat uuden sovelluksen. Saattaa alkaa tulla virheviestejä että tallennustila on loppu puhelimesta, vaikka sitä on vaikka kuinka paljon jäljellä. Tulee myös usein virheviesti että puhelimen toiminta on hidasta, vaikka auki olevia sovelluksia ei ole normaalia enemmän.
Tämä johtuu siitä että package access helper sovellus käyttäytyy virheellisesti uuden aplikaation asentamisen jälkeen, jolloin ongelma voi ratketa poistamalla uusin sovellus ja asentamalla se uudestaan. Mutta ikävä kyllä myös poliisin hakkeri saattaa, ja myös tekee sitä että vaikuttaa tähän package access helperin toimintaan. Tämän kautta poliisi voi halutessaan häiriköidä henkilöä, aiheuttamalla turhia jo mainittuja virheviestejä ja sen myötä myös käyttöjärjestelmän hidastumista, sekä vaikka sata kertaa peräkkäin aiheuttaa puhelimen ilmoittavan akun olevan lopussa, vaikka laturi olisi kokoajan kytkettynä. Myös akun nopeampi tyhjentyminen saattaa olla hauska keino häiriköidä, kuten myös vaikka vaikuttaa tiettyjen internetpalveluiden toimintaan. Myös mainostenestoja käytetään hyödyksi eri asioissa.
Nämä puhelimien ja tietokoneiden hakkeroinnit, ja poliisin tekemät rikokset ovat vain murto-osa kaikesta mihin poliisi syyllistyy. Nykypäivänä teknologia mahdollistaa mitä sairaimpia menetelmiä, millä poliisin it-henkilöt voi vaikuttaa seurattavan henkilön elämään. Vain mainitakseni yhden menetelmän, autot ovat nykyään yhtä suosittuja hakkeroinnin kohteita kun mitä tahansa muuta. Eikä autossa tarvitse edes olla minkäänlaista sisäänrakennettua internetyhteyttä, poliisi osaa asentaa laitteet jolla pääsee vaikuttamaan auton elektroniikkaan, ja muitakin keinoja löytyy. Minulle on koitunut ylimääräisiä korjaamolaskuja, mitä poliisi on aiheuttanut näillä menetelmillä.
Olen myös saanut todistaa poliisin menetelmää "lamauttaa auton sähköjärjestelmät", kun olen ajanut moottoritienopeuksissa ja tämän useamman kerran, jolloin autosta katosi kovassa vauhdissa myös ohjaustehostin ym. asioita jotka aiheuttivat vaaraa. Tällainen toiminta ei ole vain rikollista, eikä vain liikenteen vaarantamista, ei edes törkeää sellaista, vaan se on erittäin törkeä liikenteenvaarantaminen, törkein kaikesta mahdollisesta mihin voi syyllistyä. Itse asiassa poliisi on halunnut saada itselleen oikeuden laillisesti käyttää tätä menetelmää mm. takaa-ajettavien autojen pysäyttämiseen, aiheuttamalla näille sähköisen lamautuksen jolloin matkanteko päättyy. Vielä sillä menetelmällä syyllistyy rikokseen, ja luultavasti niin jatkossakin.
-->jatkuu
Poliisin menetelmät
95
4515
Vastaukset
- Anonyymi
<--jatkoa aloituksesta
Sitten olisi vaikka kuinka paljon sellaisia poliisin menetelmiä, joita en edes tässä nimelläkään mainitse. Suurimmalta osin siksi, ettei moni uskoisi villeimmissä unissakaan että sellaista voisi tapahtua, varsinkaan Suomessa. Niitä asioita ei vaan voi käsittää ennen kun saa ne itse huomata. Jos on viime vuosina ollut kiusallisia asioita esillä poliisin toiminnasta, niin ne eivät oke mitään näihin verrattuna. Jos jokainen menetelmä päätyy uutisotsikoihin, Mulder ja Scully tulee olemaan punaisia kateudesta etteivät ole päässeet sellaista tutkimaan salaisissa kansioissa. Tietenkin voi myös ääneen pohtia, että jos ja kun nykypäivänä pystyy helposti eri yhteyksillä vaikuttamaan eri kodinkonelaitteiden toimintaan, niin voiko esimerkiksi silloin aiheuttaa myös mm. puhelimista ylimääräistä säteilyä tai muuta joka kohdistuu kohdehenkilöön? Ei olisi mahdottomuus. Mutta olen joskus sanonut että kaikki selviää aikanaan, ennemmin tai myöhemmin. Ja se päivä tulee joskus kun asiat paljastuu, vai ajatteleekohan yksi entinen poliisipäällikkö asiasta erilailla?
Voi helposti päätellä kumpaan osastoon hakkeri kuuluu monesta eri asista, että onko se poliisin henkilö vai toinen rikollinen henkilö. Poliisin hakkeri noudattaa hyvin usein täsmällisiä kellonaikoja, jolloin poikkeavuuksia esiintyy puhelimen (tai tietokoneen) toiminnassa. Vuoronvaihtojen yhteydessä on aina katkoja, tai sitten jos on yksittäinen poliisi joka seuraa sinua, siinä tulee katkoja työmatkan aikana laitokselle ja kotiin jossa hän jatkaa "työntekoa". Usein poliisin hakkeri lopettaa hetkeksi seuraamisen tasatunnein, ja huomaat myös joissakin tapauksissa sunnuntaisin tai arkipyhisin paljon poikkeavuuksia normaaliin, kun ikävä kyllä valtio on niin köyhä ettei ole aina varaa maksaa lisiä.
Tiedät sen vuosien varrella myös siitä, että kun tapahtuu joku suurempi asia, vaikka terroriteoksi epäilty puukotusisku, poliisiampuminen tai kouluhyökkäys, sinäkään et ole sillä hetkellä enää se tärkein henkilö poliisille, vaan jokainen poliisin it-henkilö siirtyy sillä hetkellä "hakkeroimaan" kaikki irti saatavat tiedot mahdollisesta epäillystä, tai yrittää saada selville tätä. Tämä on tietenkin kiusallista jos joku joka oikeasti olisi jonkinlainen uhka jonkun turvallisuudelle, tämän tiedon käyttäisi hyödykseen, ja seuraavan kerran kun media uutisoi poliisin suuresta operaatiosta, tekee sen oman iskunsa kun kukaan ei sinä hetkenä olekaan seuraamassa henkilön jokaista liikettä.
Toisin sanoen on aivan naurettavaa että poliisi käyttää tiettyjen henkilöiden seuraamiseen vuosittain käsittämättömiä määriä työtunteja, kun sitten lopulta heitä ei seurata ehkä juuri silloin kun se pahin tapahtuu. Sama asia on monen rikoksen suhteen, välillä naurattaa miten tyhmiä rikolliset ovat, kun olisi kuinka helppoa tahansa ottaa selvää poliisin toiminta, ja laskea todennäköisyydet sille mikä päivä ja kellonaika vuodessa on paras hetki toteuttaa jokun rikoksen, mm. vuoronvaihtoja ym. mainitsemattomia asioita silmällä pitäen.
Pitäisikö oikein kirjoittaa joskus rikollisen abc-kirja, ja kertoa ne poliisin kaikista "salaisimmat pakkokeinot", ja menetelmät ym. laittomat touhut, kun sitä nähtävästi oikein kerjätään. Silloin saa tietenkin muutamassa päivässä kirjeen kotiin, jossa lukee "älä tutki poliisin metoodeja, terveisin kyttä", tai jotain muuta joka saa mahan kipeäksi naurusta. Kuten sai todeta myös helsingin sanomien neidit, vai onko mm. Helsingin huumepoliisi jo luopunut näiden rakkauskirjeiden lähettelystä? Toisaalta on hyvin todennäköistä, ettei uhkauskirje koskaan edes tavoita henkilöä, kun posti saattaa hukata lähetyksen tai postinkantaja varastaa kirjeen. Poliisi kun ei ole valtion ainoa "yritys", jossa asiat ovat kiusallisia.
Hauskaa muuten kun enää ei ainoakaan poliisi ole pitkään aikaan kommentoinut näihin viesteihin mielisairauksista, jakomielitaudeista, skitsofreniasta, ja mitä kaikkea nämä poliisin it-henkilöt ovat vuosien varrella tännekin kirjoitelleet. Tietenkin se on turha enää kuluttaa niitä rikollisia sormenpäitä näppäilemällä turhia viestejä, kun maidot on jo lattialla ja lisää valuu jörgeneiden lahkeista.
Tämä on luultavasti ikävä kyllä viimeinen viesti tälle keskustelupastalle. Taitaa olla parasta että seuraavan kerran kun tulee syytä teroittaa kirjoituskynää, jatkaa keskustelua murha.info foorumilla ja keskustelupalstalla. Siellä taitaa olla luultavimmin paljon mielenkiintoisempaa lukijakuntaa, ja saattaa saada paljon mielenkiintoisempia keskusteluja aikaiseksi monestakin aiheesta.
-->jatkuu- Anonyymi
<--jatkoa edellisestä
Toisaalta kaikesta paras taitaa olla kertoa asiat kaikkia yksityiskohtia myöten, mustaa valkoisella ja kovakantisten sisällä, joko omaelämäkerta kirjassa tai vain aiheeseen liittyen. Tietenkin nyt kannattaa olla peloissaan että joku ehtii "hiljentää" ennen mahdollista kirjan julkistamista, ikävä asia vain on että silloin täytyy hiljentää koko lähi- ja tuttavapiiri, ja edes sekään ei aina auta.
Pakkohan se on ääneen todeta, että monessa muussa maassa minua ei olisi koskaan löydetty mystisen katoamisen jälkeen. Onneksi varmistin alusta saakka, että jos jotain tapahtuu on henkilöitä jotka tietävät syyn siihen. Kuten myös jatkossa. Sen verran täytyy myöntää että pelottaa, että nukun seuraavankin yön avain ulko-ovessa. Olen aina miettinyt että ei yksi lukittu ovi mitään auta, jos joku tekisi päätöksen että täytyy hoitaa ongelma pois likaisilla keinoilla.
Iloista viikonloppua kaikille poliiseille tietokoneruudun taakse 🙋 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Iloista viikonloppua kaikille poliiseille tietokoneruudun taakse 🙋"Iloista viikonloppua kaikille poliiseille tietokoneruudun taakse 🙋"
Kiitos, nautimme sinun viikonloppusi seuraamisesta puhelimesi kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Iloista viikonloppua kaikille poliiseille tietokoneruudun taakse 🙋"
Kiitos, nautimme sinun viikonloppusi seuraamisesta puhelimesi kautta.Vastataan nyt sitten sillä tyylillä että olisit poliisi vaikket sitä ole. Nauttikaa nyt seuraamisesta niin kauan kun sen voi tehdä ilman rikossyytteitä. Mutta kannattaa varoa ettei tule minkäänlaisia häiriöitä mielenterveyteen, kun minun tylsää elämää seuraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastataan nyt sitten sillä tyylillä että olisit poliisi vaikket sitä ole. Nauttikaa nyt seuraamisesta niin kauan kun sen voi tehdä ilman rikossyytteitä. Mutta kannattaa varoa ettei tule minkäänlaisia häiriöitä mielenterveyteen, kun minun tylsää elämää seuraa.
Olet oikeassa, en ole poliisi. Mutta siinä erehdyt, jos luulet, että vain poliisit seuraavat sinua puhelimesi kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa, en ole poliisi. Mutta siinä erehdyt, jos luulet, että vain poliisit seuraavat sinua puhelimesi kautta.
Enköhän minä ole tässäkin asiassa enemmän kartalla kuin ainakaan sinä. Minun puhelimessa kun on ainakin ict-alan yrityksiä, supoa, säpoa, fbi, cia, krp, kgb, ja kun käyttää huawein puhelinta niitä vinosilmäisiäkin keräämässä tärkeää huippusalaista tietoa. Harmi vain kun he eivät vieläkään ole tajunneet, että minäkin olen lähettänyt oman vakoojaan Kiinaan peitetehtäviin, kun läheinen ihminen on työskennellyt siellä jo useita vuosia.

Sinulla on muuten ollut aika tylsän näköinen viikonloppu. En tiedä oletko jatkossa seuraamisen arvoinen. On niin paljon mielenkiintoisempia ihmisiä seurattavaksi.
Mitäpä Kiinan-vakoojasi on saanut selville? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<--jatkoa edellisestä
Toisaalta kaikesta paras taitaa olla kertoa asiat kaikkia yksityiskohtia myöten, mustaa valkoisella ja kovakantisten sisällä, joko omaelämäkerta kirjassa tai vain aiheeseen liittyen. Tietenkin nyt kannattaa olla peloissaan että joku ehtii "hiljentää" ennen mahdollista kirjan julkistamista, ikävä asia vain on että silloin täytyy hiljentää koko lähi- ja tuttavapiiri, ja edes sekään ei aina auta.
Pakkohan se on ääneen todeta, että monessa muussa maassa minua ei olisi koskaan löydetty mystisen katoamisen jälkeen. Onneksi varmistin alusta saakka, että jos jotain tapahtuu on henkilöitä jotka tietävät syyn siihen. Kuten myös jatkossa. Sen verran täytyy myöntää että pelottaa, että nukun seuraavankin yön avain ulko-ovessa. Olen aina miettinyt että ei yksi lukittu ovi mitään auta, jos joku tekisi päätöksen että täytyy hoitaa ongelma pois likaisilla keinoilla.
Iloista viikonloppua kaikille poliiseille tietokoneruudun taakse 🙋Valtoria pitää testata jossain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa, en ole poliisi. Mutta siinä erehdyt, jos luulet, että vain poliisit seuraavat sinua puhelimesi kautta.
Entä jos poliisi tietäisi esim. terroristi-iskusta mutta ei estäisi sitä vaan varoittaisi vain. Olisivatko kansalaiset tyytyväisiä poliisin toimintaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on muuten ollut aika tylsän näköinen viikonloppu. En tiedä oletko jatkossa seuraamisen arvoinen. On niin paljon mielenkiintoisempia ihmisiä seurattavaksi.
Mitäpä Kiinan-vakoojasi on saanut selville?"Mitäpä Kiinan-vakoojasi on saanut selville?"
On raportoinut että sinun äitisi ei ole saanut kunnon panoa pitkään aikaan, että pitäisi joku panomies käydä hoitamassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtoria pitää testata jossain.
Mikä valtor on ja miten sitä voi testata?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mitäpä Kiinan-vakoojasi on saanut selville?"
On raportoinut että sinun äitisi ei ole saanut kunnon panoa pitkään aikaan, että pitäisi joku panomies käydä hoitamassa.Eli Kiinan yhteyshenkilösi on paskaa suoltava trolli.
- Anonyymi
Esimerkiksi jos teen töitä klo 16.30 ja 22 niin on naurettavan helppoa laskea päässä milloin jörjestetäön terrori-isku. No tottakai 16.30.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa, en ole poliisi. Mutta siinä erehdyt, jos luulet, että vain poliisit seuraavat sinua puhelimesi kautta.
No, sanopas miten poliisi tietää millon löhden asunnosta ulos?
Vaihtoehtoja on: puhelimessa on seurantalaite, asunnon ulkopuolella/sisäpuolella on piilokamera, hampaassa on mikrosiru, satelliitin kautta, naapuri kyttää 24/7 ja ilmoittaa heti poliisille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä valtor on ja miten sitä voi testata?
Miksi kaikki asiat pitää testataan juuri yhdellä ja samalla yksityishenkilöllä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on muuten ollut aika tylsän näköinen viikonloppu. En tiedä oletko jatkossa seuraamisen arvoinen. On niin paljon mielenkiintoisempia ihmisiä seurattavaksi.
Mitäpä Kiinan-vakoojasi on saanut selville?Miksi niin tylsä ihminen on niin saatanan mielenkiintoinen? Henkilö joka ei käy missään, ei seurustele, ei harrasta, ei puhu, elää kaikin tavoin erittäin tylsää elämää on niin kaikista mielenkikntoisin seurattava, jonka perässä pitää juosta niin kaupassa kuin kaupungilla? Se, että tylsä ihminen ostaa tylsän tuotteen niin siitä pitää tehdä maailman suurin ja törkein asia maailmassa mutta oikeasti tärkeistä asioista ei puhuta mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä jos poliisi tietäisi esim. terroristi-iskusta mutta ei estäisi sitä vaan varoittaisi vain. Olisivatko kansalaiset tyytyväisiä poliisin toimintaan?
Tai jos poliisi olisi itse mukana terrori-iskun suunnittelussa tai jopa itse sitä ensimmäisenö ideoimassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mitäpä Kiinan-vakoojasi on saanut selville?"
On raportoinut että sinun äitisi ei ole saanut kunnon panoa pitkään aikaan, että pitäisi joku panomies käydä hoitamassa.Miksi vakoojia kiinnostaa vain panot, pissan suhina, anaalin näkeminen ja rivouksien hokeminen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa, en ole poliisi. Mutta siinä erehdyt, jos luulet, että vain poliisit seuraavat sinua puhelimesi kautta.
Iee
- Anonyymi
Jep jep. Aloitusviesti(t) kostettiin tällä kertaa muuttamalla puhelimen asetuksia, siten ettei ajastimen hälytysääntä kuulunut ollenkaan kun laitoin ruoan uuniin ja ajastimen päälle. Hauskaa, oli hyvin lähellä että olisin mennyt täysin sekaisin, ottanut kirveen mukaan ja lähtenyt kaupungille riehumaan.
Jolloin poliisi olisi taas päässyt poistamaan "ongelman" järjestämällä paikan vankilasta, mielisairaalasta tai sitten että tekisi itsemurhan. Nämä kolme asiaa kun ovat poliisin tavoite näillä kaikilla laittomilla menetelmillä, ilman minkäänlaista kiinnostusta aiheuttaako ne mahdollisesti ulkopuolisille kärsimystä tai jopa kuolonuhreja. Surullista, raukkamaista ja pelottavaa.
Täytyy luultavimmin keskustella hieman sisäministeriön edustajien kanssa, että turhaan lisäävät poliisin resursseja kun ne todistetusti ovat liiankin riittäviä tälläkin hetkellä, että on aikaa päivästä toiseen tehdä tällaisia tärkeitä asioita mm. kansalaisten älypuhelimiin. Poliisilla on tietenkin oikeus seurata kenen tahansa puhelinta, mutta ei ole mitään oikeutta mennä muuttamaan jotain asetuksia siinä. Harmi tälläkin kertaa, että huomasin ajastimen ajan umpeutuneen vaikkei hälytysääntä kuulunutkaan, ja lihapullat maistui paremmalta pitkään aikaan.
Aloitusviest(e)issä esille tullut asia myös vahvistui tämän kirjoituksen myötä. Olen epäillyt sitä vuosikausia, ja nyt olen täysin varma asiasta koska muuta vaihtoehtoa ei ole.
Tämä ei jää muuten tähän, se on aivan varma. Tämä oli vasta alkua tulevalle! Taitaa oikeuslaitoksissa jatkua vielä pitkään poliisiin kohdistuvat käsittelyt.- Anonyymi
Tällaista tämä on nykyään.
Onko Ilkka Luoma kuulolla?
Ja Pihtiputaan mummon pitäisi tietää milloin poliisi hakkeroi, milloin rikolliset hakkeroi - Anonyymi
Lisäksi huomasin vasta nyt jälkeenpäin, että puhelimen kaikki kuvat olivat poistuneet galleriasta, lukuunottamatta netistä ladattuja kuvia. Kaikki kameralla otetut kuvat, kuvakaappaukset ja sovellusten kuvat olivat kadonneet tämän jälkeen kun näitä poliisin menetelmiä täällä paljasti. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta kun kuvia katoaa.
Tämäkin nähtävästi kuuluu poliisin it-henkilöiden koulutusohjelmaan, että tuhotaan valokuvia ihmisten laitteilta sen lisäksi että aiheutetaan erilaista häiriötä ja vaikutetaan elämään mitä raukkamaisin keinoin. Onhan noita tapahtumia muutenkin kuullut jo aikoja sitten, kun takavarikoiduista tietokoneista on esimerkiksi kylmän viileästi poistettu tiedostoja jotka ovat sisältäneet jotain kiusallista asiaa poliisin näkökulmasta. Tämä (rikollis)järjestö kuvittelee voivansa tehdä mitä haluaa ilman mitään seuraamuksia. Siihen tulee muutos.
Minulla on jäätävän hyvä muisti, jonka on saanut moni joskus huomata niin hyvässä kuin pahassa. Joskus siitä on ollut hyötyä mitä erikoisimmissa tapahtumissa, jotka ovat jälkeenpäin aiheuttaneet suuriakin asioita. Muistan että lapsena pelkäsin poliisia. Kyläkioskilla kävi usein poliisipartio ostoksilla, kun siellä tuli hengailtua. Lapsuuden kaveri kysyi kerran heiltä, saako hän kokeilla pitää asetta kädessä. Poliisisetä otti lippaan pois aseesta ja kaveri huusi onnessaan pam-pam kun ampui kaikkea mikä liikkui. Taisi tehdä pari poliisimurhaa nuorimpana tekijänä.
Monesti on kuullut sanottavan, ettei poliisia tarvitse pelätä, poliisi on kaikkien ystävä. Ei tavallista partiopoliisia kentällä yleensä tarvitsekaan pelätä, mutta toimistolla työskenteleviä kohtaan kannattaa olla terve pelko. Erityisesti it-henkilöitä kohtaan. Toisaalta roolit ovat tainneet kääntyä paljon lapsuudestani, nykyään se on poliisi joka enemmän pelkää minua kuin päinvastoin.
Mainittakoon että onnistuin tällä kertaa palauttamaan kuvat puhelimeen, että sekin meni tällä kertaa pieleen kaiken muun lisäksi. Edellisellä kerralla en sitä tosin osannut tehdä, ja kaikki kuvat katosivat silloin. Kosto on suloinen, laillinen sellainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi huomasin vasta nyt jälkeenpäin, että puhelimen kaikki kuvat olivat poistuneet galleriasta, lukuunottamatta netistä ladattuja kuvia. Kaikki kameralla otetut kuvat, kuvakaappaukset ja sovellusten kuvat olivat kadonneet tämän jälkeen kun näitä poliisin menetelmiä täällä paljasti. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta kun kuvia katoaa.
Tämäkin nähtävästi kuuluu poliisin it-henkilöiden koulutusohjelmaan, että tuhotaan valokuvia ihmisten laitteilta sen lisäksi että aiheutetaan erilaista häiriötä ja vaikutetaan elämään mitä raukkamaisin keinoin. Onhan noita tapahtumia muutenkin kuullut jo aikoja sitten, kun takavarikoiduista tietokoneista on esimerkiksi kylmän viileästi poistettu tiedostoja jotka ovat sisältäneet jotain kiusallista asiaa poliisin näkökulmasta. Tämä (rikollis)järjestö kuvittelee voivansa tehdä mitä haluaa ilman mitään seuraamuksia. Siihen tulee muutos.
Minulla on jäätävän hyvä muisti, jonka on saanut moni joskus huomata niin hyvässä kuin pahassa. Joskus siitä on ollut hyötyä mitä erikoisimmissa tapahtumissa, jotka ovat jälkeenpäin aiheuttaneet suuriakin asioita. Muistan että lapsena pelkäsin poliisia. Kyläkioskilla kävi usein poliisipartio ostoksilla, kun siellä tuli hengailtua. Lapsuuden kaveri kysyi kerran heiltä, saako hän kokeilla pitää asetta kädessä. Poliisisetä otti lippaan pois aseesta ja kaveri huusi onnessaan pam-pam kun ampui kaikkea mikä liikkui. Taisi tehdä pari poliisimurhaa nuorimpana tekijänä.
Monesti on kuullut sanottavan, ettei poliisia tarvitse pelätä, poliisi on kaikkien ystävä. Ei tavallista partiopoliisia kentällä yleensä tarvitsekaan pelätä, mutta toimistolla työskenteleviä kohtaan kannattaa olla terve pelko. Erityisesti it-henkilöitä kohtaan. Toisaalta roolit ovat tainneet kääntyä paljon lapsuudestani, nykyään se on poliisi joka enemmän pelkää minua kuin päinvastoin.
Mainittakoon että onnistuin tällä kertaa palauttamaan kuvat puhelimeen, että sekin meni tällä kertaa pieleen kaiken muun lisäksi. Edellisellä kerralla en sitä tosin osannut tehdä, ja kaikki kuvat katosivat silloin. Kosto on suloinen, laillinen sellainen.Sinulla on ongelma kun kuvia katoaa ja ongelma ei mielestäsi ole se että tiedät poliisin olevan kuvien poistaja.
Minun ongelman on se että huomaan joskus kuvia galleriassani joita en sinne ole lisännyt. Mutta en tiedä kenen toimesta kuvat sinne on toimitettu. Olen kyllä huomannut että muillakin ”rikollisilla" on saattanut ylimääräisien kuvien osalta olla samanlainen kuvien syntyhistoria.
Tästä havainnosta en kuitenkaan Kuopion tapahtumaa syytä, vaikka se mielestäni joukkomurhan yritys olikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on ongelma kun kuvia katoaa ja ongelma ei mielestäsi ole se että tiedät poliisin olevan kuvien poistaja.
Minun ongelman on se että huomaan joskus kuvia galleriassani joita en sinne ole lisännyt. Mutta en tiedä kenen toimesta kuvat sinne on toimitettu. Olen kyllä huomannut että muillakin ”rikollisilla" on saattanut ylimääräisien kuvien osalta olla samanlainen kuvien syntyhistoria.
Tästä havainnosta en kuitenkaan Kuopion tapahtumaa syytä, vaikka se mielestäni joukkomurhan yritys olikin.Olen kyllä hiljaa mielessäni miettinyt että koska minulle on galleriaan lisätty esim. etsintäkuulutettu rikollisen kuva joskus kauan sitten, niin etteikö olisi mahdollista että samalla systeemillä on joku tehnyt temput vihamiehelleen.
Varsinkin muutama vuosi sitten oli mahdollisesti jäynän tekemistä sellainen että lapsipornokuvia asennettiin vastustajan tietsikkaan. Ja sitten vihjaistiin tutkivalle taholle että katsokaa sieltä jos löytyisi jotakin. Ehkä poliisi sai kuuman vihjeen ja lopusta tuli historiaa. Ihminen on kekseliäs jäynän tekemisessäkin. - Anonyymi
Ei, kyllä ihmiset alkaa oivaltamaan että taistelusi Jari Aarniota vastaan kertautuu niin että tarina vääristyy alitajunnassa. Kysymykset ja vastaukset eivät kohtaa, kuten ennenvanhaan.
Vaihtoehtoja, joita et ole huomannut, avautuu... Hovinarrit - Anonyymi
Miksi ne poliisin resurssit ja ulkomasn tiedustelun resurssit menee yhden yksityishenkilön tarkkailuun 24/7?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen kyllä hiljaa mielessäni miettinyt että koska minulle on galleriaan lisätty esim. etsintäkuulutettu rikollisen kuva joskus kauan sitten, niin etteikö olisi mahdollista että samalla systeemillä on joku tehnyt temput vihamiehelleen.
Varsinkin muutama vuosi sitten oli mahdollisesti jäynän tekemistä sellainen että lapsipornokuvia asennettiin vastustajan tietsikkaan. Ja sitten vihjaistiin tutkivalle taholle että katsokaa sieltä jos löytyisi jotakin. Ehkä poliisi sai kuuman vihjeen ja lopusta tuli historiaa. Ihminen on kekseliäs jäynän tekemisessäkin.Edelleen tätä harrastavat, että yrittävät lavastaa/houkutella pedofiiliiksi (vaikkei ole oikeasti missäön tekemisissä alaikäisten kanssa), soittavat sitten vihjeen, hei täällä meillä olis potentiaalinen pedofiili ja näin taas saadaan uutta pöhinää ja uusi tekosyy kyttäämiselle ja paskan puhumiselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen tätä harrastavat, että yrittävät lavastaa/houkutella pedofiiliiksi (vaikkei ole oikeasti missäön tekemisissä alaikäisten kanssa), soittavat sitten vihjeen, hei täällä meillä olis potentiaalinen pedofiili ja näin taas saadaan uutta pöhinää ja uusi tekosyy kyttäämiselle ja paskan puhumiselle.
Nyttemminhän on putkahtanut varjoista ilmoille tällainen ”pedophile hunter” -ryhmittymä, johon kuuluu oman ilmoituksensa mukaan poliiseja, entisiä poliiseja, sotilaita, (entisiä) väkivaltarikollisia, (entisiä) kiusaajia, nettiasiantuntijoita, hakkeri tai hakkereita sekä sosiaalityöntekijöitä.
Olet varmaankin jo lehdestä lukenut?
- Anonyymi
"Tietenkin voi myös ääneen pohtia, että jos ja kun nykypäivänä pystyy helposti eri yhteyksillä vaikuttamaan eri kodinkonelaitteiden toimintaan, niin voiko esimerkiksi silloin aiheuttaa myös mm. puhelimista ylimääräistä säteilyä tai muuta joka kohdistuu kohdehenkilöön?"
Lyhyt vastaus, tavallaan voi mutta siitäkin vielä pahempaa.- Anonyymi
Niin no jos puhelimesi 4G-yhteys tulee mitä paksumpien seinärakenteiden läpi, voit olla varma että se aiheuttaa myös säteilyä. Elektromagnettista säteilyä voi myös lisätä ja kohdistaa tiettyyn paikkaan, jolloin esimerkiksi kohdehenkilö altistuu suureen säteilyyn. Näitä menetelmiä poliisi käyttää Suomessakin muiden maiden tapaan.

Tarkoitat ilmeisesti elektronista häirintää tai kidutusmenetelmää, ja gang stalkingia jota poliisi tunnetusti laittomasti harrastaa. Näihin liittyvät asiat systemaattisesti poistetaan poliisin toimesta, estetään näkymästä muille, tai sitten hiljennetään liikaa tietävät muilla likaisin keinoin. Se joka poistaa viestin tai estää jollain tavalla sen julkistamista, syyllistyy joka kerta rikokseen, mutta se ei ole mitään uutta poliisin keskuudessa.
Surullista että valtio vielä maksaa palkkaa tällaisille, jotka istuvat työaikana tuhoamassa ihmisten elämää. Täytyy myös olla aikamoisia tunnottomia ja persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä, jotka tällaista "työtä" tekevät. Miettikää että joku istuu ensin töissä aiheuttamassa jonkun elämään niin paljon ongelmia kuin pystyy, ja sen jälkeen menee hakemaan Jani-Petterin tarhasta: -Voi isin pikku mussukka, isillä ollu tänään niin rankka työpäivä. Täytyy olla jonkinlainen synnyinäinen päävika, eikä mikään pieni sellainen.
Taitaa olla aika laittaa näille(kin) poliisin laittomille ja rikollisille menetelmille luu kurkkuun. Siellä riittää sviiteissä tilaa entisen poliisipäällikön naapurikopeissa, tosin pitäisi ehkä rakentaa ihan oma hotelli näille kun tila loppuu hyvin nopeasti kesken. Nämä asiat kun tulevaisuudessa käydään oikeussaleissa läpi, putoaa isoja päitä korkealta ja kovaa. On korkea aika että paska valuu lattialle asti.
Jos tämä linkki "rikotaan" poliisin henkilön toimesta kuten yleensä tällä foorumilla käy, sen voi kopioida ja liittää selaimeen. Sisällön luettuasi ymmärrät miksi jollain on tarve estää ihmisiä näkemästä sitä.
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2017/02/gang-stalking-joukkovainoaminen-suomessa.html?m=1 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin no jos puhelimesi 4G-yhteys tulee mitä paksumpien seinärakenteiden läpi, voit olla varma että se aiheuttaa myös säteilyä. Elektromagnettista säteilyä voi myös lisätä ja kohdistaa tiettyyn paikkaan, jolloin esimerkiksi kohdehenkilö altistuu suureen säteilyyn. Näitä menetelmiä poliisi käyttää Suomessakin muiden maiden tapaan.
Miten voi kohdistaa säteilyä vaan yhteen ihmiseen, jos lähellä on muitakin? Silloin pitäisi kohdehenkilöllä olla joku lähetin tai muuta että se kohdistuisi vaan siihen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin no jos puhelimesi 4G-yhteys tulee mitä paksumpien seinärakenteiden läpi, voit olla varma että se aiheuttaa myös säteilyä. Elektromagnettista säteilyä voi myös lisätä ja kohdistaa tiettyyn paikkaan, jolloin esimerkiksi kohdehenkilö altistuu suureen säteilyyn. Näitä menetelmiä poliisi käyttää Suomessakin muiden maiden tapaan.
Varmaa kokemusta. Poliisi ja vapaamuurarit stalkkaavat kansalaisia. Menin valittamaan poliisin perseenuolennasta josta todisteet. Kaikki oikeusasteet puolet asianajo toimistosita vapaamuurarien halinassa. Jutut ohjataan muurarituomareille jota ovat valan vannoneet veljensä puolustamiseta. 5v muurariveli ja poliisi vainonnut. Kerran poliiisi esti puheluni REKKA parkissa myös Dieselini ei käynnistynyt MINUUTTEIHIN. Poliisilla on sädetys aseet joita käyttävät kansalaisiin. Eduskunassa myös vahva muurariedustus tarkoitus on säästää tarpeellinen määrä orjia ylenmpien palvelemiseksi. Caruna on vasta alkusoittoa kavallusten sarjalle jolla kansallis omaisuus yksityitetään tiet radAT TERVEYDENHUOLTO. Oikeustoimi on täysin muurariveljien hallinassa mitään apua et saa maassamme on 23 asteen muurarveljiä kaikkein korkeinmissa asemissa.

Sädetysaseita voi olla muillakin kuin poliiseilla. Jokunen kuukausi sitten jossain uutisissa sanottiin, että ELSOK on kouluttanut laittomasti alaikäisiä. Asialla voivat siis olla myös nuoriso- ja muut virkamieskuntaan kuulumattomat rikolliset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaa kokemusta. Poliisi ja vapaamuurarit stalkkaavat kansalaisia. Menin valittamaan poliisin perseenuolennasta josta todisteet. Kaikki oikeusasteet puolet asianajo toimistosita vapaamuurarien halinassa. Jutut ohjataan muurarituomareille jota ovat valan vannoneet veljensä puolustamiseta. 5v muurariveli ja poliisi vainonnut. Kerran poliiisi esti puheluni REKKA parkissa myös Dieselini ei käynnistynyt MINUUTTEIHIN. Poliisilla on sädetys aseet joita käyttävät kansalaisiin. Eduskunassa myös vahva muurariedustus tarkoitus on säästää tarpeellinen määrä orjia ylenmpien palvelemiseksi. Caruna on vasta alkusoittoa kavallusten sarjalle jolla kansallis omaisuus yksityitetään tiet radAT TERVEYDENHUOLTO. Oikeustoimi on täysin muurariveljien hallinassa mitään apua et saa maassamme on 23 asteen muurarveljiä kaikkein korkeinmissa asemissa.
Maamme Poliisihallitus on korruptoitunut ja CIA:n apostoleja.
CIA ja poliisit stalkkaavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maamme Poliisihallitus on korruptoitunut ja CIA:n apostoleja.
CIA ja poliisit stalkkaavat.Niinhän se vähän vaikuttaa, kun maikkari tiedotti rikos- ja muissa ohjelmissaan Lahden tekemättömästä terroriteosta, mitä Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset olivat yrittäneet provosoida ja sitten ilmoittaneet keskusrikospoliisille,joka siinä yhteydessä ilmoitti tekevänsä yhteistyötä heidän kanssaan. Vähän kummalliselta tuntuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitat ilmeisesti elektronista häirintää tai kidutusmenetelmää, ja gang stalkingia jota poliisi tunnetusti laittomasti harrastaa. Näihin liittyvät asiat systemaattisesti poistetaan poliisin toimesta, estetään näkymästä muille, tai sitten hiljennetään liikaa tietävät muilla likaisin keinoin. Se joka poistaa viestin tai estää jollain tavalla sen julkistamista, syyllistyy joka kerta rikokseen, mutta se ei ole mitään uutta poliisin keskuudessa.
Surullista että valtio vielä maksaa palkkaa tällaisille, jotka istuvat työaikana tuhoamassa ihmisten elämää. Täytyy myös olla aikamoisia tunnottomia ja persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä, jotka tällaista "työtä" tekevät. Miettikää että joku istuu ensin töissä aiheuttamassa jonkun elämään niin paljon ongelmia kuin pystyy, ja sen jälkeen menee hakemaan Jani-Petterin tarhasta: -Voi isin pikku mussukka, isillä ollu tänään niin rankka työpäivä. Täytyy olla jonkinlainen synnyinäinen päävika, eikä mikään pieni sellainen.
Taitaa olla aika laittaa näille(kin) poliisin laittomille ja rikollisille menetelmille luu kurkkuun. Siellä riittää sviiteissä tilaa entisen poliisipäällikön naapurikopeissa, tosin pitäisi ehkä rakentaa ihan oma hotelli näille kun tila loppuu hyvin nopeasti kesken. Nämä asiat kun tulevaisuudessa käydään oikeussaleissa läpi, putoaa isoja päitä korkealta ja kovaa. On korkea aika että paska valuu lattialle asti.
Jos tämä linkki "rikotaan" poliisin henkilön toimesta kuten yleensä tällä foorumilla käy, sen voi kopioida ja liittää selaimeen. Sisällön luettuasi ymmärrät miksi jollain on tarve estää ihmisiä näkemästä sitä.
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2017/02/gang-stalking-joukkovainoaminen-suomessa.html?m=1Moni asia noista gang stalking ja hakkerointi jutuista on totta, mutta jotkut asiat johtuu myös mielen tekemistä tepposista, kun nämä menetelmät pitkässä juoksussa tuhoavat sen. Aluksi kaikki on täysin totta, mutta pikkuhiljaa poliisi suorittaa niin käsittämättömiä asioita, että lopulta kohdehenkilön mielenterveys tuhoutuu, ja sen jälkeen saattaa olla myös paljon asioita mitkä aina kuvittelee poliisin tekemiksi vaikkei niin edes ole. Mutta usein ne ovat totta.
Esimerkiksi tätä viestiä kirjoitettaessa minun jääkaapistani kuului taas kerran kovaääninen vinkumisääni, jota ei ollut nyt kuullut ehkä yli vuoteen, mutta joka on tapahtunut aina kun näistä asioista on kirjoittanut johonkin. Tämä on yksi menetelmä muiden joukossa jota nämä poliisin rikolliset käyttävät. Myös toiset kodinkonelaitteet ovat näissä menetelmissä käytössä, joista saattaa kuulua erilaisia napsahdusääniä vaikkei laite ole ollut useisiin päiviin edes kytkettynä sähköverkkoon. Nämä ovat vielä niitä ei-niin-hulluja asioita.
Voisin joku päivä kirjoittaa pitkän listan kaikista asioista mitkä ovat totta, joita nämä rikolliset tekevät. Joukossa on niin hulluja asioita, että ei niitä moni usko ennen kun ne tapahtuvat itselleen. Nämä asiat tulette saamaan lukea myös laajemmin julkisuudessa lähivuosina. En ole vielä täysin varma, tulevatko ne esille ensin kirjan muodossa vai oikeudenkäynneissä. Sen aika näyttää.
Ja minkä takia minä olen joutunut näiden asioiden kohteeksi? No, kuljetin työni puolesta huumelähteyksen sisältävän tynnyrin entiselle poliisipäällikölle Jari Aarniolle, ja päätin että aion laittaa lopun poliisin laittomille bisneksille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän se vähän vaikuttaa, kun maikkari tiedotti rikos- ja muissa ohjelmissaan Lahden tekemättömästä terroriteosta, mitä Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset olivat yrittäneet provosoida ja sitten ilmoittaneet keskusrikospoliisille,joka siinä yhteydessä ilmoitti tekevänsä yhteistyötä heidän kanssaan. Vähän kummalliselta tuntuu.
Tosiaan outo keissi!
- Anonyymi
L&O? Vai rekkakuski?
Tokkaukko, rahaahan täällä ei seurata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maamme Poliisihallitus on korruptoitunut ja CIA:n apostoleja.
CIA ja poliisit stalkkaavat.CIA on nauranut Suomen poliisin pihalle aikoja sitten
Edes FBI ei ota Suomen poliisin virka-apupyyntöjä vakavasti koska Suomen poliisi on rankattu niissä piireissä yhteen tiettyyn B-kastiin - Anonyymi
Miksi se ylsi tavan tallaajan elämä on niin helvetin mieleniiintoista kotimaan ja ulkomaan tiedustelulle? Ihan keksimällä keksitään juttuja, että saadaan jatkettua kohdehenkilön seuraamista jollakin tekosyyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän se vähän vaikuttaa, kun maikkari tiedotti rikos- ja muissa ohjelmissaan Lahden tekemättömästä terroriteosta, mitä Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset olivat yrittäneet provosoida ja sitten ilmoittaneet keskusrikospoliisille,joka siinä yhteydessä ilmoitti tekevänsä yhteistyötä heidän kanssaan. Vähän kummalliselta tuntuu.
Ja aikoinasn paljastui, että maikkarin toimittajat ovat kgb-agentteja itse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
L&O? Vai rekkakuski?
Tokkaukko, rahaahan täällä ei seurata.LassilaTikanojan ja Postin autot ne vasta seuraakin. LassilsTikka ostelee firmoja itselleen siinä toivossa, että henkilö siirtyis heille töihin. Samaa gang stalkkng vainoa harrastaa Iss ja Op-pankki. Ihan turhaan. Tyhmiä ovat. Todella tyhmiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin no jos puhelimesi 4G-yhteys tulee mitä paksumpien seinärakenteiden läpi, voit olla varma että se aiheuttaa myös säteilyä. Elektromagnettista säteilyä voi myös lisätä ja kohdistaa tiettyyn paikkaan, jolloin esimerkiksi kohdehenkilö altistuu suureen säteilyyn. Näitä menetelmiä poliisi käyttää Suomessakin muiden maiden tapaan.
Seinät on niin ohuet että kyllä kuuluu kun naapuri kytkee ”stetoskoopin” seinään juuri sille kohtaa kun missä naspuri on. Jos naapuri vaihtaa huonetta niin toinen naspuri seuraa perässä. Niin ohuet seinät että kuuluu kun naapuri kutkee tietokoneen päälle kun sinäkin kytket.
Yhdelle naspurille taas maksetaan että lörpöttelee puhelimeen kovaan äöneen ja kyttää jokaista liikettä, ilmettä ja elettä. Millok se löhtee Ruotsiin, milloin se lähtee, milloin se löhtee, hön hokee ja avomies soittelee autosta jotain läähätyspuheluita. Oikeen vanhan ajan stasi-kyttä: nyt se tuli kaupasta klo se ja se sekunnin murto-osilleen tismalleen.
- Anonyymi
Kerrankin asiaa. Lisäksi hammaslääkärit laittavat poliisien seurantalaitteita paikkojen sisälle. Parturit taasen leikkaavat hiukset fluorisoivilla saksilla, jotta hohdat pimeässä. Tietenkin vain erikoiskameroissa joita poliisi on asentanut lähes jokaiseen lyhtypylvääseen. Ja puhallusratsian todellinen tarkoitus on kerätä salaa kansalta DNA-näytteet.
Olenkin ajanut itseni kaljuksi, repinyt kaikki hampaani suusta enkä autoile tahi omista puhelinta. Vinkkejä kuinka voisin välttyä vielä paremmin poliisin mielivallalta?- Anonyymi
No jos vaikka katsoisit opetuskuvaksi: Jäniksen Vuosi.
- Anonyymi
Taitaa olla rappukäytävissä kameroita ja antureita lattialistoissa. Seinät ja lattiat mikitetty ja piilokameroita katossa. Erityisesti kiinnostaa vessan kuuntelu. Ovat kiinnostuneita mikittämään vessanpöntön ja sen läheisyyden. Saavat jotain tyydytystä vessanpöntön äänistä? Naapurit täynnä kyttäöjiä vanhan ajan stasi-tyyliin.
- Anonyymi
Poliisin rikollisia menetelmiä kannattaa ilmoittaa suoraan oikeaan osoitteeseen. Unohtakaa sisäministerit jotka eivät ymmärrä puoliakaan asioista joita poliisi tekee muutenkaan. Unohtakaa eduskunnan oikeusasiamiehet, jossa on mm. entisiä poliisin komisarioita hoitamassa asioita. Unohtaa kaikki muutkin tahot jossa rehottaa poliisin korruptio.
Paras tapa hoitaa asia on lähettää suoraan Salelle viestiä. Sale on fiksu mies, ja osaa hoitaa asioita paremmin kuin moni muu.
Presidentin kanslian sähköposti on: [email protected]- Anonyymi
Salehan on listoilla Scotlanissa siksi ei löydy Hymyn julkaisiusta. tai olla 32 asteen veli. Muutenkin siivottu korkeimmat kansan tiedosta.
- Anonyymi
Kaikista paras vaihtoehto on ottaa paperi ja kynä käteen. Ja tukea postin palveluita. Nykyään kun saattaa helposti käydä niin ettei kirje koskaan löydä sähköisesti perille asti, tai vaihtoehtoisesti vastaus kirjeeseen poistuu mm. rikollisten poliisien toimesta.
Kirje löytää perille presidentin kansliaan, kun kirjoittaa kirjeeseen:
Tasavallan presidentin kanslia
Mariankatu 2
00170 Helsinki - Anonyymi

00170 HelsinkiTai soittamalla. Sähköpostit estetään kuitenkin poliisin rikollisilta menemästä/tulemasta perille.
Presidentin kanslian puhelinnumero on: 09661133
Toisaalta saattaa hyvin olla että näistä mm. elektronisista häirintämenetelmistä ym. sairaista asioita ollaan tietoisia ihan ylimpää herraa myöten, joten saattaa olla parempi lähestyä suoraan vaikka ihmisoikeusjärjestöä.
Sähköposti on [email protected] - Anonyymi
Naapurina presidintin kanslain tyyppejä. Selkeitä vakoojia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikista paras vaihtoehto on ottaa paperi ja kynä käteen. Ja tukea postin palveluita. Nykyään kun saattaa helposti käydä niin ettei kirje koskaan löydä sähköisesti perille asti, tai vaihtoehtoisesti vastaus kirjeeseen poistuu mm. rikollisten poliisien toimesta.
Kirje löytää perille presidentin kansliaan, kun kirjoittaa kirjeeseen:
Tasavallan presidentin kanslia
Mariankatu 2
00170 HelsinkiPosti on täynnä agentteja, varkaita ja narkkeja sekä murtovarkaita. Tulevat omilla avaimilla sisään postin vaatteissa. Jäävät kyttäämään ikkunan eteen. Seisovat vaan tumput suorina. Osa postista menee omaan povariin. Osa varastetaan ja myydäön Tori.fissö.
- Anonyymi
Lisätään nämäkin viestit tähän ketjuun:
Tämä akun lataamisen estäminen on puhtaasti häiriköintiä. Tämä alkoi ensimmäisen kerran tapahtua vasta hiljattain, kun aloin paljastaa poliisin it-henkilöiden tekemiä rikoksia. Tällä kertaa oli hyvin omituista, että minulla on jopa todistaja joka oli vieressä kun tämä alkoi. Samainen todistaja on myös ensimmäisen kerran jälkeen ollut uudestaan paikalla, kun tämä häiriköinti on tapahtunut. Kun puhelimen akkua estetään lataamasta, voi häiriköidä kun akun virtataso alittuu 15%, näin ainakin minun käyttämässäni puhelimessa tällä hetkellä. Tällöin voi systemaattisesti kytkeä latauksen päälle ja pois, jolloin puhelin ilmoittaa merkkiäänen että akku on lopussa. Tätä voi toistaa vaikka sata kertaa peräkkäin, jolloin se tietenkin ärsyttää puhelimen käyttäjää. Tähän(kin) häiriköintiin on sitten taas varsin yksinkertainen ja helppo ratkaisu. Laittaa puhelimen äänettömälle.
Toki poliisin hakkeri voi muuttaa senkin asetuksen, ja kytkeä äänen takaisin päälle, voihan käytännössä täysin kaapatulla puhelimella tehdä mitä tahansa. Mm. muuttaa sähköpostiviesteissä kirjoitettua tekstiä, kun on lähettämässä poliisin rikollisuudesta käsiteltäviä viestejä suuremmille tahoille. Tai poistaa saapuneita sähköposteja, ennen kun on ehtinyt ne itse lukea. Toisaalta sekin on tullut varsin selville vuosien varrella, että rikollinen on aina siitä tyhmemmästä päästä, oli sitten ammatiltaan poliisi tai paavi, joten en välttämättä lähtisi edes uskomaan, että tässäkään häiriköinnissä nämä rikolliset ymmärtäisivät kytkeä äänen takaisin puhelimeen, eikä näin ole vielä tapahtunutkaan. Saatte lähivuosien aikana kuulla miten tyhmä rikollinen oikeasti yksi entinen huumepoliisipäällikkö oli, joten ei se kauas puusta putoa myöskään poliisin toisenlaisista rikoksista.
Ennen alettuani kirjoittaa tätä viestiä, puhelimeni oli ollut suljettuna noin 19 tuntia. Poliisin it-henkilöt asentaa kuitenkin "sovelluksia" puhelimeen, jotka ilmoittavat heille suoraan tiedon siitä kun puhelin käynnistetään. Tällä kertaa aloin hoitamaan henkilökohtaisia asioita samantien lukemalla sähköposteja, mutta silti nämä rikolliset halusivat mielummin heti provosoida ja saada minut kirjoittamaan tämän viestin. Se on hämmentävää, että monissa julkisuudessa esille tulleissa poliisin tiedotteissa kerrotaan, kuinka poliisi välttää provosoimista. Totuus on toisenlainen, eikä ainakaan poliisin it-henkilöt tätä ohjeistusta noudata, se tosin selittyy myös sillä ettei nämä kaikki ole käyneet samoja koulutuskursseja Tampereen poliisiammattikorkeakoululla, kuin moni muu tässä organisaatiossa.
Minä toisaalta olen erittäin taitava provosoida ketä tahansa, mutta jos poliisina helposti provosoituu, kannattaisi miettiä alanvaihtoa vaikka toimistorakennusten laitossiivoajiksi jossa ei tarvitse olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä, palkkatasokaan ei kovinkaan paljoa muuttuisi. Kynä on edelleen terävämpi kuin miekka, vaikka onkin leijona korostamassa miekan vaarallisuutta. Käynnistettyäni puhelimen akun virtaa oli jäljellä vain 6%, joten laitoin sen tietenkin heti lataukseen. Akku ehti latautua vain 13% asti, jolloin ensimmäisen kerran häiriköinti alkoi ja lataaminen estettiin, jolloin merkkiääni ilmoitti akun olevan loppu.
Tämän jälkeen akku ei enää latautunut suurempiin lukemiin, vaan jäi pitkäksi aikaa 12-13% lukemiin. Säännöllisin väliajoin tuli "sarjatulta" merkkiäänellä että akun varaustila on alhainen, kytkemällä lataus päälle/pois. Siitäkin huolimatta että on keskellä yötä, ja asunnossa nukkuu täysin asioihin ulkopuolinen henkilö. Tämä vain kertoo täydellisestä piittaamattomuudesta, ja järjestäytyneestä rikollisuudesta syyllistyä vakavaan kotirauhan rikkoamiseen. Jossain vaiheessa tätä kirjoitusta akun taso romahti sekunneissa 13%-->3%, joka on tässä puhelimessa viimeinen varaustaso, ennen kun laite ilmoittaa että akku on loppu ja puhelin sammuu 30s kuluttua.
Tämä 3% puolestaan pysyi todella kauan, vaikka periaatteessa akun olisi pitänyt loppua hyvin pian, jos latauksessa olisi oikea häiriö. Tullessani kohtaan jossa kirjoitin provosoitumisesta, akku lähti taas normaalisti latautumaan, ja nyt tällä hetkellä se on ehtinyt latautua jo 17% lukemiin. Ja koko tämän ajan laturi on ollut kytkettynä puhelimeen, eikä sähkökatkoja ole ollut muualla kuin tämän rikollisen poliisin it-henkilön korvien välissä. Se on jäänyt minulta vielä todistamatta, onko tämä latauksen estäminen vain näennällistä, että huijataan puhelimen asetuksia ilmoittamaan akun olevan lopussa, vai voiko oikeasti estää puhelinta saamasta virtaa. Kertaakaan ei ole puhelin sammunut, vaikka on kerran tullut ilmoitus että puhelin sammuu 30s kuluttua.- Anonyymi
Tämäkin kopio toisesta ketjusta:
Näitä asioita on ihan hyvä kirjoittaa ylös muistiinpanoiksi säännöllisesti, että on helppo löytää ne tuleviin oikeudenkäynteihin jolloin tavallaan alkutyöt on jo tehty. Olisi kannattanut tehdä näin kaikkien näiden vuosien aikana, mutta onni onnettomuudessa on että muisti on parempi kuin tehokkaimmalla saatavilla olevalla tietokoneella, joten tapahtumia on varsin helppo käydä milloin tahansa läpi. Ja tämä muisti rekisteröi ikävä kyllä ne kaikki pienemmätkin yksityiskohdat, sen tulette saamaan lukea asioista kertovassa kirjassa tulevaisuudessa.
Kokonaisuus huomioiden, ei pelkkä sakkotuomio tällä(kään) kertaa riitä tuomiolle. Tässä vain yksi maininta tulevista rikossyytteistä tällaisesta häiriköinnistä näille poliisin it-henkilöille:
*Törkeä kotirauhan rikkominen*
"Jos kotirauhan rikkominen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kotirauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
Nyt kun mm. poliisin huume- ja dopingbisnekset alkavat hiljalleen poistua markkinoilta, taitaa olla parasta että saadaan myös korkeimman oikeuden ennakkopäätös, siitä mitkä menetelmät ovat poliisille sallittuja ja mitkä ei. Tervetuloa kaikille kyberrikollisuuden aikakaudelle, valitettavasti tässä asiassa saa monesti pelätä eniten poliisia. Se on ikävää että joutuu ottamaan omat "likaiset menetelmät" käyttöön, voidakseen elää normaalia elämää. Nyt jo 24% latautunut akku, mutta kuin sattuman kaupalta tuli tässä loppuun todistettua, että myös whatsapp sovelluksen viestien varmuuskopiointi on systemaattisesti estetty, tai ainakin vaikutettu asetuksien määritettyihin aikatauluihin. Merkataan myös samalla ylös, että kik-sovelluksen viestipalvelun viestejä, on todistetusti estetty menemestä perille vastaanottajalle. Loput tulee esille myöhemmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin kopio toisesta ketjusta:
Näitä asioita on ihan hyvä kirjoittaa ylös muistiinpanoiksi säännöllisesti, että on helppo löytää ne tuleviin oikeudenkäynteihin jolloin tavallaan alkutyöt on jo tehty. Olisi kannattanut tehdä näin kaikkien näiden vuosien aikana, mutta onni onnettomuudessa on että muisti on parempi kuin tehokkaimmalla saatavilla olevalla tietokoneella, joten tapahtumia on varsin helppo käydä milloin tahansa läpi. Ja tämä muisti rekisteröi ikävä kyllä ne kaikki pienemmätkin yksityiskohdat, sen tulette saamaan lukea asioista kertovassa kirjassa tulevaisuudessa.
Kokonaisuus huomioiden, ei pelkkä sakkotuomio tällä(kään) kertaa riitä tuomiolle. Tässä vain yksi maininta tulevista rikossyytteistä tällaisesta häiriköinnistä näille poliisin it-henkilöille:
*Törkeä kotirauhan rikkominen*
"Jos kotirauhan rikkominen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kotirauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
Nyt kun mm. poliisin huume- ja dopingbisnekset alkavat hiljalleen poistua markkinoilta, taitaa olla parasta että saadaan myös korkeimman oikeuden ennakkopäätös, siitä mitkä menetelmät ovat poliisille sallittuja ja mitkä ei. Tervetuloa kaikille kyberrikollisuuden aikakaudelle, valitettavasti tässä asiassa saa monesti pelätä eniten poliisia. Se on ikävää että joutuu ottamaan omat "likaiset menetelmät" käyttöön, voidakseen elää normaalia elämää. Nyt jo 24% latautunut akku, mutta kuin sattuman kaupalta tuli tässä loppuun todistettua, että myös whatsapp sovelluksen viestien varmuuskopiointi on systemaattisesti estetty, tai ainakin vaikutettu asetuksien määritettyihin aikatauluihin. Merkataan myös samalla ylös, että kik-sovelluksen viestipalvelun viestejä, on todistetusti estetty menemestä perille vastaanottajalle. Loput tulee esille myöhemmin.Lisätään myös juuri saadulla tiedolla whatsapp viestien osan tekstistä poistaminen. Myös todennäköisin syin epäillä selaimen välilehtien käyttöön liittyviä muutoksia.
- Anonyymi
Onko tästä mitään hyötyä vai onko ihan eri asiaa?
https://www.is.fi/digitoday/mobiili/art-2000006184464.html - Anonyymi
Akku järjestelmän päivitystä.... Uutismokia ympäri maailman.... Hyöty?
Mitä hyötyminen on oikeastaan?
Lisääkö toimintasi yhteiskunnassa hyvinvointia vai pahoinvointia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akku järjestelmän päivitystä.... Uutismokia ympäri maailman.... Hyöty?
Mitä hyötyminen on oikeastaan?
Lisääkö toimintasi yhteiskunnassa hyvinvointia vai pahoinvointia?Tuo onkin hyvä kysymys. Ottaen huomioon, että ketjussa mainittu henkilö on jo epäiltynä valtion virkamiehenä ollessaan tapahtuneista rikoksista, joista yksi liittyy jopa murhaan, niin miten tällaisen toiminnan paljastuminen olisi yhteiskunnan kannalta huonompi asia kuin jo tapahtuneet asiat? Tällaistahan voi tuossa tapauksessa tapahtua kenelle tahansa muullekin, joka sattuu väärään aikaan väärään paikkaan. On hyvin piinallista yrittää selittää tapahtuneita asioita, joita kukaan ei usko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo onkin hyvä kysymys. Ottaen huomioon, että ketjussa mainittu henkilö on jo epäiltynä valtion virkamiehenä ollessaan tapahtuneista rikoksista, joista yksi liittyy jopa murhaan, niin miten tällaisen toiminnan paljastuminen olisi yhteiskunnan kannalta huonompi asia kuin jo tapahtuneet asiat? Tällaistahan voi tuossa tapauksessa tapahtua kenelle tahansa muullekin, joka sattuu väärään aikaan väärään paikkaan. On hyvin piinallista yrittää selittää tapahtuneita asioita, joita kukaan ei usko.
Kaikki tämä nyt vallitseva sekopäisyys siis johtuu siitä että Jari Aarnion valopäät luulevat sekaantuneen Unsalin murhaan?
Sitä se gang-stalking- uskonto aiheuttaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki tämä nyt vallitseva sekopäisyys siis johtuu siitä että Jari Aarnion valopäät luulevat sekaantuneen Unsalin murhaan?
Sitä se gang-stalking- uskonto aiheuttaa.Stalinin tutkimusmenetelmät Aarnion sovelletettuina kääntävät kohtuuden rikokseksi ja kohtuuttomuuden hyveeksi.
Miten syyttäjälaitoksen vinksahtanut kunnianhimo voidaan saada normaaliuomiin?
Nimimerkki Unhola kysyikin jo, miten pitää suhtautua poliisiin joka ei estä terrori-iskua vaan varoittaa vain. - Anonyymi
Postin äijät pölii peruukkeja ja yrittävät myydä niitä Tori.fissä kympillä tai muutamalls eurolla. Kovin on epätoivoinen rahan tarve.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki tämä nyt vallitseva sekopäisyys siis johtuu siitä että Jari Aarnion valopäät luulevat sekaantuneen Unsalin murhaan?
Sitä se gang-stalking- uskonto aiheuttaa.Varmaan täysin keksitty juttu että saadaan stalkattua jotain tyyppiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan täysin keksitty juttu että saadaan stalkattua jotain tyyppiä.
Joku ylempi ihastunut sairaalloisesti ja keksii keksinällä tekaistuja juttuja joiden avulla seurata omaa ”ihastustaan”.
- Anonyymi
Lisätään muistiinpanoksi henkilökohtaisten viestien lukeminen treffisivustolla 17.10.2019 kl. 16:19. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun viestit ovat jossain olleet luetut, ennen kun itse on ne lukenut. Tällä kertaa näin livenä kun merkki viestistä poistui, ennen kun olin itse sitä klikannut. Tämäkin on mielenkiintoista kuulla muiden asioiden ohessa oikeudenkäynnissä, mikä oikeuttaa poliisin lukemaan treffiviestejä.
- Anonyymi
Kuulostaa uskomattomalta, mutta tokihan viestejä luetaan, muuttuilee ja poistuu muuallakin kuin vain sinun puhelimessasi. Jopa kuvakaappauksia poistuu puhelimesta. Tämän sivuston käyttäminen on tunnettu myös kirjoituksen estämisestä lähtöruutuun ja haittakoodi-ilmoitusten indusoimisesta laitteeseen Googlelta.
Mikähän voisi olla poliisin peruste tällaiselle toiminnalle? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa uskomattomalta, mutta tokihan viestejä luetaan, muuttuilee ja poistuu muuallakin kuin vain sinun puhelimessasi. Jopa kuvakaappauksia poistuu puhelimesta. Tämän sivuston käyttäminen on tunnettu myös kirjoituksen estämisestä lähtöruutuun ja haittakoodi-ilmoitusten indusoimisesta laitteeseen Googlelta.
Mikähän voisi olla poliisin peruste tällaiselle toiminnalle?Kuorkki-kuski sekoilee. Jotkut ei vain ikinä kasva aikuisiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa uskomattomalta, mutta tokihan viestejä luetaan, muuttuilee ja poistuu muuallakin kuin vain sinun puhelimessasi. Jopa kuvakaappauksia poistuu puhelimesta. Tämän sivuston käyttäminen on tunnettu myös kirjoituksen estämisestä lähtöruutuun ja haittakoodi-ilmoitusten indusoimisesta laitteeseen Googlelta.
Mikähän voisi olla poliisin peruste tällaiselle toiminnalle?Poliisiko vai jotkut it-yrittäjät?
- Anonyymi
Merkataan ylös myös älypuhelimien päivitysten täydellinen kontrollointi. Sekä "omien päivitysten" lähettäminen.
https://m.youtube.com/watch?v=ONbtXRrw0ZE - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Merkataan ylös myös älypuhelimien päivitysten täydellinen kontrollointi. Sekä "omien päivitysten" lähettäminen.
https://m.youtube.com/watch?v=ONbtXRrw0ZEMerkitään ylös että itsestäki on hyvä pitää huolta mutta älypuhelimien päivitysten täydellinen kontrollointi on utopiaa. Et sinä älypuhelin ole keksinyt, arvelen....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuorkki-kuski sekoilee. Jotkut ei vain ikinä kasva aikuisiksi.
Muistelinkin, että näiden kirjoittaja on tuo kuorma-autokuski. Voin kertoa, että itse en ole kuorma-autokuski enkä ole eläessäni ollut tekemisissä tuollaisten asioiden kanssa, mutta silti tässä ketjussa kerrotut asiat kuulostavat erittäin tutulta. Esim tuo kuvien katoaminen tai muuttuminen kuvagalleriassa ja monet muut.
Olen yrittänyt kysyä, mistä tuo k-kuski tietää, että näiden takana on (vain) poliisi, mutta hän ei ole vastannut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistelinkin, että näiden kirjoittaja on tuo kuorma-autokuski. Voin kertoa, että itse en ole kuorma-autokuski enkä ole eläessäni ollut tekemisissä tuollaisten asioiden kanssa, mutta silti tässä ketjussa kerrotut asiat kuulostavat erittäin tutulta. Esim tuo kuvien katoaminen tai muuttuminen kuvagalleriassa ja monet muut.
Olen yrittänyt kysyä, mistä tuo k-kuski tietää, että näiden takana on (vain) poliisi, mutta hän ei ole vastannut.Puhelinhakkeroinnin lisäksi on tapahtunut paljon muitakin asioita, se yhteistä, että niitä ei usko kukaan.
Päätin kostaa lukuisista asioista, mm. puhelimen akun latauksen estämisestä ja häiriköinnistä. Se tehdään hakkeroimalla laturi, siksi ei koskaan kannata käyttää kenenkään toisen laturia, sillä se saattaa olla hakkeroitu josta ongelma siirtyy sinunkin puhelimeen.
Paljon olisi kerrottavaa poliisin rikollisista it-henkilöistä, mutta turhaan tuhlaa aikaa tänne kirjoittaa, kun niitä lukee korkeintaan pari muuta rikollisten itse lisäksi.
Keksin aivan loistavan keinon kostaa kaikki poliisin elektronisten laitteiden häiriköinnit, ja lukuisat muut rikolliset menettelyt. Kun asuu kerrostalossa ja asunnossa jossa vesi kuuluu vuokraan, voi antaa ulkopuolisten satojen ihmisten kärsiä jokaisesta kerrasta kun poliisi suorittaa näitä rikollisia asioita.
Jatkossa laitan keittiöhanan, wc-lavuaarinhanan ja suihkun täysille valumaan 3 tuntia jokaisesta yksittäisestä kerrasta kun jokin asia ei miellytä mitä poliisi tekee. Luonnollisesti kuumalla vedellä, että energiakustannukset ovat mahdollisimman korkeita, ja pian vuokrat nousevat jolloin vahinko siirtyy mukavasti eteenpäin muille ihmisille. Tällöin poliisin it-henkilöt eivät enää häiriköi vain minua, vaan samalla lukuisia muita. Kerrostalossa keskimäärin viidennes hoitokuluista menee lämpimään käyttöveteen. Päästämällä täysillä kuumaa vettä kolmesta hanasta 3 tunnin ajan tämä tilasto muuttuu nopeasti. Aion tämän tehdä jokaisesta kerrasta kun pienintäkään poikkeavuutta on nettiliikenteessä, älypuhelimen toiminnassa tai missään muussa asiassa.
Kaikkien vuosien paskasta aloitin ensimmäisen mielenosoituksen suoraan 6 tunnin mittaisella vedenpäästöllä. Kolme hanaa ovat nyt valuneet täysillä kuumaa vettä tasan 00:00 alkaen, ja päättyy 06:00. Siinä meni ihan muutama tuhat litra vettä hukkaan, josta voi kiittää poliisin rikollisuutta. Ikävää että muutkin saa kärsiä näistä poliisin it-henkilöiden rikoksista. Näin kolmen tunnin jälkeen tulee vielä kuumaa vettä, saa nähdä tuleeko vielä kolmen lisätunnin jälkeen, vai saako taloyhtiön asukkaat käydä kylmässä aamusuihkussa.Tällä hetkellä 42 tuntia veden valumista odottaa täytäntöönpanoa, joka suoritetaan sopiviin ajankohtiin erissä.
Yöaikaan kestää ensimmäisen 6 tunnin mielenosoituksen perusteella kerrostalossa melko tasan 4 tuntia ennen kun lämmin vesi loppuu. Täydellä teholla kolmesta hanasta kuluu näiden odottavien 42 tuntien aikana järkyttävä määrä vettä.
Kiitos poliisi ja heidän rikolliset it-henkilöt.Costantin_Acculataukseni kirjoitti:
Tällä hetkellä 42 tuntia veden valumista odottaa täytäntöönpanoa, joka suoritetaan sopiviin ajankohtiin erissä.
Yöaikaan kestää ensimmäisen 6 tunnin mielenosoituksen perusteella kerrostalossa melko tasan 4 tuntia ennen kun lämmin vesi loppuu. Täydellä teholla kolmesta hanasta kuluu näiden odottavien 42 tuntien aikana järkyttävä määrä vettä.
Kiitos poliisi ja heidän rikolliset it-henkilöt.3 h = yhteensä 45 tuntia
- Anonyymi
Costantin_Acculataukseni kirjoitti:
3 h = yhteensä 45 tuntia
Oletko varma että et joudu itse maksamaanm? Mittaus voi olla vaikka mittari ei olisi asunnossasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko varma että et joudu itse maksamaanm? Mittaus voi olla vaikka mittari ei olisi asunnossasi.
Minunkin asunnossa tehtiin kosteusmittaus. Onkohan vedenjakajapohdinta seonnut jo aikapäiviä sitten?
Anonyymi kirjoitti:
Oletko varma että et joudu itse maksamaanm? Mittaus voi olla vaikka mittari ei olisi asunnossasi.
"Oletko varma että et joudu itse maksamaanm? Mittaus voi olla vaikka mittari ei olisi asunnossasi."
Siinä tapauksessa mittarit olisivat hakkeroituja näyttämään mitä sattuu. On niitä paljon hulluimpiakin laitteita hakkeroitu poliisin rikollisten toimesta.
Ehkä kuitenkin täydellinen tarina ja oikealle henkilölle tehty rikosilmoitus on paras ratkaisu.- Anonyymi
Costantin_Acculataukseni kirjoitti:
"Oletko varma että et joudu itse maksamaanm? Mittaus voi olla vaikka mittari ei olisi asunnossasi."
Siinä tapauksessa mittarit olisivat hakkeroituja näyttämään mitä sattuu. On niitä paljon hulluimpiakin laitteita hakkeroitu poliisin rikollisten toimesta.
Ehkä kuitenkin täydellinen tarina ja oikealle henkilölle tehty rikosilmoitus on paras ratkaisu.Eli et saanut puhelinta ladattua (todennäköisesti rikkinäisen USB-liittimen takia, nuo on nykyään huonoja. Itselläkin ongelmia laturin kanssa) ja olet ihan varma että poliisi asialla? Niinpä päätät kostaa naapureille tämän valuttamalla kuumaa vettä?
Eikö järkevämpää olisi korjauttaa puhelin tai laturi.
Nyt hommaat itsellesi vain ison kasan ongelmia ja ehkä häädön. - Anonyymi
Itä-Helsingin kerrostaloissa laturipistokkeista hakkeroidaan puhelimet ja uunit ovat digitaalisia: voidaan hakkeroida etänä päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli et saanut puhelinta ladattua (todennäköisesti rikkinäisen USB-liittimen takia, nuo on nykyään huonoja. Itselläkin ongelmia laturin kanssa) ja olet ihan varma että poliisi asialla? Niinpä päätät kostaa naapureille tämän valuttamalla kuumaa vettä?
Eikö järkevämpää olisi korjauttaa puhelin tai laturi.
Nyt hommaat itsellesi vain ison kasan ongelmia ja ehkä häädön.Toimi se taas sen jälkeen kun rikollinen lopetti häirinnän. Vähän samanlailla kuten autoihin lähetetään sähkölamautuksia, johon poliisi jopa yritti saada epäonnistuneesti lupaa käyttää laillisesti. Sehän ei toki estä käyttämästä sitäkin rikollisesti kuten kaikkea muutakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itä-Helsingin kerrostaloissa laturipistokkeista hakkeroidaan puhelimet ja uunit ovat digitaalisia: voidaan hakkeroida etänä päälle.
Kaikki voidaan hakkeroida missä on pienintäkään osaa elektroniikkaa, kunhan olet tarpeeksi lähellä hakkeroidun älypuhelimesi kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki voidaan hakkeroida missä on pienintäkään osaa elektroniikkaa, kunhan olet tarpeeksi lähellä hakkeroidun älypuhelimesi kanssa.
Ei vastaus kaikkeen toimimattomaan elektroniikkaan ole "hakkerointi". Putsaa se USB-liitin mieluummin, eli se on varmaan täynnä nöyhtää jota on tullut taskustasi. Esimerkiksi tällä menetelmällä, niin toimii varmaan vähän aikaa paremmin taas. :)
https://www.youtube.com/watch?v=ROnwEQkXwAE
Eli teet muovista pienen tikun, jolla voit kaapia kaiken moskan pois sieltä. Muovista siksi, koska koska muovi ei johda sähköä, eikä siten aiheuta oikosulkua pinnien välille. Älä myöskään käytä liikaa voimaa, ettet aiheuta vahinkoa siellä. Eli vaikka videolla on tuollainen aika tukeva tikku, niin parempi on melkein tehdä ohuesta muovista sellanen ihan lörpsö läpyskä.
Toinen mitä nämä modernit puhelimet tekevät, on ihan vaan tämän usb-laturin johdon liittiminen vääntyminen, tai sen vastakappaleen vääntyminen ihan siinä puhelimessa. Tämä on huonoa suunnittelua ja sille on vaikea tehdä mitään. Paras keino on, että kun lataat puhelinta, et koske puhelimeen, vaan pidät sen pöydällä ja annat olla siellä koko latautumisen ajan. Näin johtoon ei tule ylimääräistä mekaanista vääntöä, mitä helposti tulee jos tekee jotain puhelimella sen ollessa latauksessa.
- Anonyymi
Tulee vahvasti mieleen ns homokaasu-kirjoitus 80-luvulta. Googlatkaa niin tiedätte.
- Anonyymi
Suomessa on paljon homoja ja lesboja niin miksi vain yhtä lesboa vainotaan muita ei?
- Anonyymi
Juupas se on. https://youtu.be/VJRsgCi2BSU
- Anonyymi
Siivoojat jättää hotelleissa imuroimatta sängyn alta vaikka poliisi on tästä tietoinen
- Anonyymi
Kela usuttaa ulkomaisia siivoojia kuuntelemaan oven taakse.
- Anonyymi
Kelan virkailija soittaa tiettyyn aikaan. Tismalleen samasn aikaan ulkomainen siivooja korva kiinno ovessa. Ovat varmaan sopineet keskenäön että ole sitten siinä ovella klo se ja se kuuntelemassa.
Sama kun puhuu puhelimessa sahaamisesta niin heti naapurin mummo on tulossa juttelemaan sahaamisesta. Tai sanopa puhelinessa että lähdet sinne ja sinne niin heti siviiliasuiset kytät änkeemässä bussiin mukaan. Mitä he tästä hyötyvöt? Kyttäävöt olan yli. Mitä saivat selville? Että kohdehenkilö meni bussilla. Voi herran jee, tähän veronmaksajien rahat valuvat. Kytötään kun joku joston löhtee bussiin. - Anonyymi
Kelan ja työkkärin virkailijoissa on ulkomasn vakoojia. Kuten myös entinen sossuämmö vou olla jonkun amerikkalaisen vuokrafirman lahjoma.
- Anonyymi
Näin on. Usuttivat jonkun konnan sytyttämään tulipalon ja sitten yrittivät lavastaa minut syylliseksi-> autolla perään seuraamaan-> oikeasti ei mitään syytä seurata autolla paitsi homofoobiset pillunvonkaajapoliisit eivät saaneet pillua eivötkä kusetettua rahaa.
- Anonyymi
Poliisin menetelmä: kun epämiellyttävä totuus tulee julki, estetään kirjoittaminen suomi4:lle.
- Anonyymi
Näin myös tehdään murha.info keskustelupalstalla, poistetaan totuuksia poliisien rikoksista jos halutaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin myös tehdään murha.info keskustelupalstalla, poistetaan totuuksia poliisien rikoksista jos halutaan.
Jos niitä poistetaan, kysehän on moderaattorista. Jos olet sattunut huomaamaan, tämänkin paikan moderointi on sangen omituista. Kysymys herännyt, keitä ovat nämä sivuston itsensä mainostamat ”viralliset valvojat”.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos niitä poistetaan, kysehän on moderaattorista. Jos olet sattunut huomaamaan, tämänkin paikan moderointi on sangen omituista. Kysymys herännyt, keitä ovat nämä sivuston itsensä mainostamat ”viralliset valvojat”.
Tällä poliisipalstalla, on vuosien saatossa järjetön määrä asiallisia viestejä poliisien rikoksista kadonneet. Koska poliisit itse niitä poistelleet. Sairas rikollisjärjestö kun kuvittelee voida tehdä mitä huvittaa. Jokaiselle koko maan ict poliiseille, saisi mielellään samaan aikaan järjestää pommi-iskuja kotiosoitteisiin!!!
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2796142Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651979- 1801760
- 1191231
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141195Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181601093Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41981RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49951Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288942