Parempi oppia myöhään kuin ei milloinkaan. Jäin miettimään miksi en halua lähteä taistelemaan tai kilpailemaan kenenkään kanssa miehestä, johon olen ihastunut/rakastunut. Pohdinnan jälkeen tajusin, että siksi, ettei yksikään mies tai nainen ole sen arvoinen. Sillä jos rakkaus ei ole molemmin puolin niin voimakasta, että ei voi elää ilman sitä tiettyä ihmistä ja kiinnostus muihin yksinkertaisesti katoaa, ei kannata parisuhteeseen lähteä. Vaikka omat tunteet olisivat voimakkaat, niin jos toiselle vain 'kelpaa', lopputuloksena on yksinäisyys suhteessa, ja se on pahempaa kuin yksinäisyys yksin. Olen elänyt sellaisen parisuhteen, enkä toista sellaista halua. Olen mieluummin yksin.
Mietteitä rakkaudesta
Anonyymi
1067
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aivan totta puhut. Oletko edes varma, että mies edes baarissa olisi?
Totta, mutta toisaalta tietääkö se toinen osapuoli tunteistasi tai niiden voimakkuudesta?
Itse olen aina yrittänyt viedä asioita siihen pisteeseen että toiselle jää se valinta, sitten saa mennä jos on mennäkseen.
Eniten ovat harmittaneet ne kun on tullut tunne etten ole tehnyt riittävästi.
Osa luovuttaa heti alussa että toisen pitäisi vain jotenkin mystisesti tuntea ja maagisesti tietää että "tässä se nyt on se mun rakastettu".
Kyllä sen tuntee aika nopeasti, jos kemiat kunnolla kohtaa. Me olemme tunteneet toisemme jo yli puoli vuotta.
Olen samaa mieltä kanssasi. Ei kannata itse tyytyä, jos ei rakasta. Eikä myöskään tyytyä, jos toinen ei rakasta. .
Se mikä voi tuossa kuitenkin mennä metsään, on tilanteen tulkinta. Jos olette keskustelleet asiat halki, tätä vaaraa ei ole. Jos teidän keskinäisistä tunteista ei ole puhuttu eikä onko hänellä enää tunteita entiseen puolisoon, voit sen sijaan olla hakoteillä. Epävarmuus saa tulkitsemaan väärin.
Jos mies tai nainen ei halua luopua vanhasta, sinun johtopäätöksesi on oikea ratkaisu. Kuitenkin itse ainakin, jos rakastan, olen valmis antamaan toiselle rauhan katsoa vanha suhde kunniallisesti loppuun ilman, että uusi alkaa rinnalla. Joku kohtuus tietysti odotuksessakin on oltava, maks. kuukausia.
Arvostan sitä, että ikävätkin asiat hoitaa toista kunnioittaen ja ”oikein”. Vaikka ero tulisi, se ei takaa lopputulosta. Jos jää katsomaan, ottaa itse sen riskin.
Toisen osapuolen taustalla voi olla myös onneton tyhjä suhde. Ilman keskustelua ei kenenkään toisen elämäntilannetta voi arvioida. Itse olen pysynyt yhdessä ja vain odottanut, että pienin on riittävän vanha kestääkseen vanhempien eron. Avioliittomme vikat 1.5v on menty selibaatissa (silti uskollisena) ja lähes täysin koskettamatta. Mies on ollut se, joka ei halua. Pidämme vielä kulissia yllä väliaikaisesti lasten takia, mutta ero on jo periaatteellisesti sovittu ja saan tapailla ketä haluan. Jos hän haluaisi julkisen perinteisen suhteen (mitä en järjellä usko tapahtuvan), saisi kulissi jäädä heti! Nyt annan kulissin pyöriä lähinnä siksi, että asian loppuun vieminen on rankka puristus. Ex ei tule ottamaan osaa mihinkään järjestelyihin.
Taidan myös laskelmoida vähän, vaikkei se oikein olekaan. Jos alkaisin tapailla uutta ihmistä, kahden ihmisen kulississa on huomattavasti helpompi järjestää tapaamisia alun tutustumisessa kuin yksin lapsikatraan kanssa. Tiedän ettei kokonaan lapsivapaita viikko tule olemaan.
Ei siinä enää tulkintaa tarvita, jos toinen alkaa säätään muiden kanssa. Ei rakastanut minua tai ei rakastanut tarpeeksi. Whatever. Elämä jatkuu.
Jos teillä oli suhde ja säätää muiden kanssa niin tosiaan, eikös se sitten ole siinä?
Itse väsyin erääseen naiseen kun antoi selkeästi ymmärtää ettei tunne vetoa minuun. Ei siis sanonut, mutta voihan sen lukea kaikesta haluttomuudesta.
Taisi olla mielessä kaiken maailman kiertokullit joten ainakin minun tunteet vain kuoli pois.
Ehkä niin oli parempi molemmille. Se minun tunteideni kohde voisi hyvinkin ajatella noin. Kaiketi tottunut siihen, että naiset hyppää sen jalkojen juureen, kun vähän flirttailee. Minä en voinut silloin selvästi näyttää sen tason tunteita, koska olin vielä varattu. Ei niin ettei niitä olisi ollut. Luulen, että hämmästyisi, jos tietäisi kuinka paljon. Ja vaikka joku ehkä toisin väitti, en mennyt sänkyyn muidenkaan kanssa. Mutta jos olisit se mies ja sinun tunteesi kuolivat noin nopeasti pois, kun et kanssani sänkyyn päässyt, niin kiittäisin onneani kun meni näin. Tervemenoa vaan! Löytäjä saa pitää. Minä kun en hypi sängystä toiseen. Ja minulle kelpaa vain sellainen, jonka tunteet kestävät. En ole enää yhtä tyhmä kuin nuorempana, ja pärjään mainiosti yksinkin.
Sänkyyn menosta ei ollut puhetta joten tuskin olen se mies.
Tulin käytännössä hänen ajatuksissaan jatkuvasti ohitetuksi eikä minun ajatuksilla tai toiveilla ollut mitään väliä.
Jos minun pitäisi toisesta muka kilpailla, niin eihän siinä olisi mitään rakkautta hänen puoleltaan. Tervemenoa.