Huumeet muut påihteet ja sen haitat

Anonyymi

Haapavedella paljon huumeita?
Huhu kertoo jopa viljelyä

110

3187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Väkilukuun nähden vissiin aika runsaasti. Ilmeisesti kuitenkin melko vakiintunut porukka, eivätkä käsittääkseni mitenkään aktiivisesti rekrytoi uusia käyttäjiä. Ainakin tämmösenä taviksena on saanu olla rauhassa, eikä oo ongelmia ollu. Onhan se silti valitettavaa aina kun joku uusi nuori hairahtuu sille tielle. Viljelystä on aiemmin kai tuomioitakin joillekin tullut. Huhujahan liikkuu. Ja kyllähän sitä sattuu ja tapahtuu. Ja totuus jopa tarua ihmeellisempää. Myös muu rikollisuus suht kattavasti edustettuna paikkakunnalla.

      • Anonyymi

        Huhun mukaan yksi pahimmista työskenteli

        Vanhustyössä Toinen lasten ja nuorten hoitokodissa Eikö tästäkin pitäisi olla huolissam
        molemmat huhujen mukaan on poistettu
        Näiltä markkinoita
        Eikö meidän olla todella huolissaan
        Aihettavat hirvittävää ahdjstusta ja pelkoa ympäristöön Mitä lapsemme oppivat näilta
        Poliisit ja muut joutuvat tekemään työtä näiden
        takia Pitäkää vanhemmat huota näistä reppanoidt
        Maksakaa nyös niiden tekemät tuhot

        Toinen lasten ja nuorten lerhoyoiminnassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä työpaikossa ovat olleet tienestissä ja mitä kerhua ovat pitäneet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä työpaikossa ovat olleet tienestissä ja mitä kerhua ovat pitäneet?

        Tuppi sakkia oli ollu nahat silimillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä työpaikossa ovat olleet tienestissä ja mitä kerhua ovat pitäneet?

        Lapsien kotiopetuksessa ja täydellä kunnan palkalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsien kotiopetuksessa ja täydellä kunnan palkalla.

        Onko kunnalla töissä huumehörhöjä
        Eihän
        Missä muualla vois olla

    • Anonyymi

      Juu kyllä täällä Haapavedellä on huumejengiä ihan liikaa. Rättärinkujallakin jatkuvasti näyttää ajelevan huumeporukkaa. Sais poliisit ajella pitkin päivää ja illalla. Jäisivät kiinni.

      • Anonyymi

        Missä muualla niitä nyt näyttää ajelevan
        Tietäisi varoa

    • Anonyymi

      Eikä enää huhu kun lehdet kirjoittaa kuvien kera
      Hyvä toimittajat! Syylliset vastuuseen

    • Anonyymi

      Missä oli ollut se lehdessä mainittu rintamamiestalo, missä huumeiden kasvatusta oli ollut?

      • Anonyymi

        Koivikonperälläkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koivikonperälläkö?

        Kertokaapa nyt jotka tiedätte missä se viljelmä on ollut ja kuka on viljelijä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertokaapa nyt jotka tiedätte missä se viljelmä on ollut ja kuka on viljelijä?

        Mitä kukaan sillä tiedolla tekee ja miten täällä kylällä ei kukaan osaa olla tunkematta nokkaa toisten asioihin? Lapsellista kerrassaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kukaan sillä tiedolla tekee ja miten täällä kylällä ei kukaan osaa olla tunkematta nokkaa toisten asioihin? Lapsellista kerrassaan

        Kyllä nyt täyttyy sanoa että tämän sorttiset viherpeukalot pitää saada poliisisedän hellään huomaan. Lapsellisuus tässä on kaukana jos nämä ilmiantaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nyt täyttyy sanoa että tämän sorttiset viherpeukalot pitää saada poliisisedän hellään huomaan. Lapsellisuus tässä on kaukana jos nämä ilmiantaa.

        Kyllä. Juuri näillä pienillä paikkakunnilla, missä ei paljon poliiseja näy pitäisi kansalaisten rohkeasti rikolliset ilmiantaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Juuri näillä pienillä paikkakunnilla, missä ei paljon poliiseja näy pitäisi kansalaisten rohkeasti rikolliset ilmiantaa.

        Juurikin näin. Nämä huumeet eivät saa mitään hyvää aikaan päinvastoin. Poliiseille vain ilmoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nyt täyttyy sanoa että tämän sorttiset viherpeukalot pitää saada poliisisedän hellään huomaan. Lapsellisuus tässä on kaukana jos nämä ilmiantaa.

        Kyllä nämäkin löydöt on poliisien omien tutkimusten tuloksia, eikä minkään kunniallisen kansalaisen ilmiantoja.
        nämäkin kasvattajat jää nyt Suomeen lusimaan tuomiotaan, hurraa meille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nämäkin löydöt on poliisien omien tutkimusten tuloksia, eikä minkään kunniallisen kansalaisen ilmiantoja.
        nämäkin kasvattajat jää nyt Suomeen lusimaan tuomiotaan, hurraa meille.

        paljon raivoraittiita vi...umaisempia ja lähimmäisiään tuhoavia tyyppeejä liikkuu kaduilla edelleen ja hyvin arvostetuissa asemissa
        ei Hoopola paljoa parane vaikka viherpeukalot jäi kiinni

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        paljon raivoraittiita vi...umaisempia ja lähimmäisiään tuhoavia tyyppeejä liikkuu kaduilla edelleen ja hyvin arvostetuissa asemissa
        ei Hoopola paljoa parane vaikka viherpeukalot jäi kiinni

        Kuka tässä kiinteistössä asuu onko vuokrattu
        Kuka näille välittää tiloja jossa voi tehdä rikoksia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tässä kiinteistössä asuu onko vuokrattu
        Kuka näille välittää tiloja jossa voi tehdä rikoksia?

        kyyllä ne suurimmat rikokset Hoopolassakin kuten muualla tehhään omissa ökykiinteistöisä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyyllä ne suurimmat rikokset Hoopolassakin kuten muualla tehhään omissa ökykiinteistöisä

        Onkohan kuvassa näkyvä talo se hampunviljely paikka? Ei muuta, kun sen näkösiä/ värisiä taloja tsekata niin paikka paljastuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan kuvassa näkyvä talo se hampunviljely paikka? Ei muuta, kun sen näkösiä/ värisiä taloja tsekata niin paikka paljastuu!

        Itse en henkilökohtaisesti pidä kannabista minkäänlaisena huumeena. Kannabista ei voi edes ottaa tappavaa yliannostusta, alkoholin liialliseen annoskokoon voi kuolla.

        Kannabiksella ei ole myöskään samanlaisia haittavaikutuksia kuin alkoholilla. Mikäli te änkyrät ette tätä usko niin googletelkaa ihmeessä. En tietenkään teidän kannabisvastaisuutta ole mitään aihetta ihmetellä; onhan teidän tietonne kyseisestä aiheesta ammennettu kahdeksankymmentäluvun terveystiedonkirjoista.

        Itsekasvattamalla kannabista ei edes pääse vahingossakaan tukemaan järjestäyttnyttä rikollisuutta joten senkin kortin voi jättää käyttämättä.

        Kannabis on luonnontuote jolla on myös hyviä lääkinnällisiä ominaisuuksia. Päivittäkää tietonne kaksituhattaluvulle, käävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin. Nämä huumeet eivät saa mitään hyvää aikaan päinvastoin. Poliiseille vain ilmoitus.

        Tajuaako kukaa teistä saatanan taliaivoista mitä kannabis on? Ite vedätte viinaa ja kuulette pitkin kyliä tappelemassa ja riehumassa ku meikäpoika ottaa leebeniä kotona pikku savuissa ja syön ruokaa. Yksikään ihminen ei ikinä ole cannabikseen kuollut toisin kun viinaan tai kenenkää en oo ikinä nähny pilvessä ketään hakkaavat tai muuta harmia aiheuttavan..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan kuvassa näkyvä talo se hampunviljely paikka? Ei muuta, kun sen näkösiä/ värisiä taloja tsekata niin paikka paljastuu!

        Mitä vittua se kuuluu kenellekkää kuka sitä kasvattaa ja kuka jää kiinni? Mitä vittua teet sillä tiedolla

      • Anonyymi

        Mikä on rintamamiestalo
        Mitä nimi tarkoittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan kuvassa näkyvä talo se hampunviljely paikka? Ei muuta, kun sen näkösiä/ värisiä taloja tsekata niin paikka paljastuu!

        Sehän on jo selvä senkin juorukello.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on rintamamiestalo
        Mitä nimi tarkoittaa?

        Talo joka on tarkoitettu Venäjää vastaan taistelleen miehen perheen asumiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Juuri näillä pienillä paikkakunnilla, missä ei paljon poliiseja näy pitäisi kansalaisten rohkeasti rikolliset ilmiantaa.

        Taas huumekuski kiinni miksi niitä ei saada
        tuomiolle hoitoon Syyttömät joutuu
        kärsimään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kukaan sillä tiedolla tekee ja miten täällä kylällä ei kukaan osaa olla tunkematta nokkaa toisten asioihin? Lapsellista kerrassaan

        Kyllä se nokka pitää tunkea näihin huume
        rikollisten käytökseen Käyttö ja hallinnassa
        pito on rikos poliisi ei ehdi joka paikkaan
        Jotenkin niitä suojellaan miksi
        Eilinen uutinen kolarista kertoo tästä

        Ilmiantas nyt joku paikalliset välittäjät, jotka toisten turmiolla rikastuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmiantas nyt joku paikalliset välittäjät, jotka toisten turmiolla rikastuu.

        Eikäpähän neidin puhelin tutkita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikäpähän neidin puhelin tutkita.

        Onko se joku neiti joka tekee bisnestä
        huumeen välityksellä Luulin että se olis
        Paikallinen Aarnio jolle eilakia löydy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikäpähän neidin puhelin tutkita.

        Kyllä on valitettavasti niin luja tuo yksityisyydensuoja Suomessa, että pitää olla paljon pahempi tilanne, ennen kuin on oikeus mennä puhelinta tai tietokonetta tutkimaan. Eikäpähän taida myyjät käyttää omalle nimelle rekisteröityjä puhelimia. Monissa tapauksissa rikollista suojellaan enempi kuin uhria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se joku neiti joka tekee bisnestä
        huumeen välityksellä Luulin että se olis
        Paikallinen Aarnio jolle eilakia löydy

        Niin minäkin olen päätellyt. Ihmeellistä touhua. Miksi mitään ei tapahdu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin minäkin olen päätellyt. Ihmeellistä touhua. Miksi mitään ei tapahdu?

        Kyllä poliisi varmaankin tietää eikö ole valtuuksia vai pelottaako mikä ?
        Pieni kylä poloisella pohjanmaalla
        Melkein kaikki tuntevat toisensa
        Vai pitääkö suojella joitakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan kuvassa näkyvä talo se hampunviljely paikka? Ei muuta, kun sen näkösiä/ värisiä taloja tsekata niin paikka paljastuu!

        Kukahan siella hoiteli viljelyksiä
        Nyt kun kevät tulossa vois kylvöksiä
        laitella Meillähän näyttäis olevan kysyntää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on rintamamiestalo
        Mitä nimi tarkoittaa?

        Voi ressukksa kun tuollaista kysyt. Kyllä sinulta on jäänyt paljon elämässäsi lukematta.ū

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertokaapa nyt jotka tiedätte missä se viljelmä on ollut ja kuka on viljelijä?

        Eipä viljelijät ole nimeään jättäneet mihinkään.
        Tummia poikia varmaan, mutta hehän ovat pois päiväjärjestyksestä olleet jo kauan.

        Uudet tuulet puhaltelee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä viljelijät ole nimeään jättäneet mihinkään.
        Tummia poikia varmaan, mutta hehän ovat pois päiväjärjestyksestä olleet jo kauan.

        Uudet tuulet puhaltelee

        No miten ne tummat pojat tänne
        syrjäkylälle osasivat tulla ja valvoa
        satoaan Eikö ovet ole lukossa
        Istutus puuhat on noin monen
        astian kimpussa vieneet paljon aikaa
        Kuinka ei tullut kenelläkään
        mieleen laiton puuha?
        Vai suojeleeko näitä tarhureita joku?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmiantas nyt joku paikalliset välittäjät, jotka toisten turmiolla rikastuu.

        Joku huumeita välittää ja pikkurikolliset tekee pahojaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se joku neiti joka tekee bisnestä
        huumeen välityksellä Luulin että se olis
        Paikallinen Aarnio jolle eilakia löydy

        Että paikallinen Aarnio

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miten ne tummat pojat tänne
        syrjäkylälle osasivat tulla ja valvoa
        satoaan Eikö ovet ole lukossa
        Istutus puuhat on noin monen
        astian kimpussa vieneet paljon aikaa
        Kuinka ei tullut kenelläkään
        mieleen laiton puuha?
        Vai suojeleeko näitä tarhureita joku?

        Huumeveellä kaikki mahdollista
        Kuka kertois toivottavasti oikeus antaa
        tuomiot syyllisille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kukaan sillä tiedolla tekee ja miten täällä kylällä ei kukaan osaa olla tunkematta nokkaa toisten asioihin? Lapsellista kerrassaan

        Se sillä tiedolla että tietäis mitä niille
        tekee Tietää kun ne hoyryissä tulee varastamaan ryöstämään
        Eikä vuokraa niille asuntoa
        Eikä anna kenenkään suositella
        Kun tietäis näöltä vois varata suoja kamppeita
        ja kättä pitempää Meinaan on niitten
        Elämäntavat niin ouhdot ja pelottavat

    • Anonyymi

      "jopa viljelyä"

      Salli minun nauraa. Kannabiskukan viljely taitaa olla vähiten yhteiskunnallisesti haitallinen tapa hankkia huumaavaa ainetta. Kuten jo sanoin aijemmassa viestissäni, viljely ei tue järjestäytynyttä rikollisuutta. Riittää kun tilaa siemenet laillisia kanavia pitkin netistä. Ympäristöhaittaakaan kannabiksella ei ole koiranputkea enempää.

      En ymmärrä tätä vouhotusta mikä tämän kannabiksen ympärillä pyörii.

      Tätäkin ketjua varmaan joku lukee viinapullo huulilla ja kohkaa pilven haitallisuudesta.

      • Anonyymi

        Täällä ne töihin kykenemättömät hampit puolustelevat tekojaan.

      • Anonyymi

        Toivottavasti mahdollisimman moni huume päätyy virkavallan käsiin eikä käyttäjille. Säälittävät ihmisraukat nämä käyttäjät, huomaa monesta jo päällepäin. Aiheuttavat myös häiriötä ympäristössään, rikoksia ja lähipiirille varmasti raskasta, oli huume sitten mitä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä ne töihin kykenemättömät hampit puolustelevat tekojaan.

        Näköjään on mennyt valtion alkoholipropaganda perille teihin lampaisiin.

        Kuten sanoin, kannattaa perehtyä asiaan googlen avulla. Kannabis ei aiheuta vakavaa riippuvuutta, rasvamaksaa, suun, kurkkutorven ja suoliston syöpiä eikä sillä ole alkoholiin verrattavia, joskus jopa hengenvaarallisia vieroitusoireita.

        Jos edes jonkin verran viitsisit opiskella tästä asiasta tulisit yllätykseksesi huomaamaan ettei kannabiksen lakisääteiselle kiellolle ole järkiperusteita. Alkoholi on vahvempi ja vaarallisempi aine kuin kannabis. Sinä et suostu tätä faktaa kuitenkaan sisäistämään sillä laki on sinulle pyhä kirja jota lukiessa suljetaan silmät ja korvat kaikelta ympäröivältä. Sinun mielestäsi kannabis on oltava kielletty sillä se on huume. Ja huumehan se on siksi koska laki sanoo niin.

        Ja vielä tuohon työasiaan: olen vakiduunissa. Kannabikseen en ole koskenut eläissäni. Olen kuitenkin tietoinen kyseisen aineen ominaisuuksista sen verran hyvin että voin sanoa olevani sitä mieltä että kannabis pitäisi vapauttaa kriminalisoinnin piiristä.

        Kyllä nämä viljelijät ei kartuta ainakaan työnteolla yhteiskunnan kassaa veroeuroilla vaan pikemminkin tuhlaavat niitä. Ja jos on niin viaton ja vaaraton luonnontuote ja ihmeaine niin luulis silloin hampeillekkin töiden maistuvan.

        Miksi automaattisesti ajattelet ettei kasvattaja käynyt töissä? Tunnetko hänet henkilökohtaisesti? Lopeta vanhanaikaisiin stereotypioihin uskominen.

        Yhteiskunnan kassaa ei kannatakaan kartuttaa mielestäni. Kyllä kannabiksesta on haittaa, mutta myös paljon hyötyä. Alkoholi tekee paljon pahempaa jälkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi automaattisesti ajattelet ettei kasvattaja käynyt töissä? Tunnetko hänet henkilökohtaisesti? Lopeta vanhanaikaisiin stereotypioihin uskominen.

        Kyllä kasvattaja kävi luultavasti töissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi automaattisesti ajattelet ettei kasvattaja käynyt töissä? Tunnetko hänet henkilökohtaisesti? Lopeta vanhanaikaisiin stereotypioihin uskominen.

        Kannadis kasvattaja voi hyvin käydä töissä
        Voi olla myös käyttäjä ja tehdä höyryissä
        päätöksiä jotka eivät ole hyviä
        Rikollisuus tulee mukaan

    • Anonyymi

      Ja seki vielä ku autoilla ajellaan ja kaahataan huumeissa niin joku viaton voi jäähä alle

    • Anonyymi

      Yksi kinkku kepappi kannapis pitsa kiitos

    • Anonyymi

      Taas oli joku porukka onneks jääny poliisien haaviin. Auto jääny vanhan tien varteen. Hyvä poliisit

      • Anonyymi

        Yhtään humalaista eikä huumeporukkaa tartte antaa ajella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtään humalaista eikä huumeporukkaa tartte antaa ajella

        justiisa. Ja mopopojat kans kuriin kortit pois ja isät maksamaan joka liikennerikkomuksesta.

    • Anonyymi

      Vattukylällä tiesivät että ois Koivikossa viljelty, Kytökyläntie 1524 mene ja tiedä? Kenen talo se on?

    • Anonyymi

      Kyllä tuo talo on Koivikonperällä: Vaaleanpunainen vanha talo.

    • Anonyymi

      Kahveissa sielläkin on ihmiset itsensä kovettaneina ja ylikierroksille sulkeneina. Viinan ja muiden vedosta en tiedä, mutta eiköhän sitäkin tapahdu vähintään keskitasolla.

    • Anonyymi

      Enemmän vaan ois aivokuolleita kannabispsykootikkoja joita saa jo nyt joka päivä hoitaa. Kalliiksi se tulis ei mitään muuta.

      Tai sitten pitäisi linjata että sairaalan ei tarvi niitä hoitaa niin sitte mulle ihan yks ja sama mitä haluavat ihmiset itselleen ja elämälleen tehdä. Kunhan ei tarvi minun muiden hölmöilystä ristiä kantaa.

    • Anonyymi

      Kuka omistaa talon? Onko kenties ollut tietoinen asiasta?

      • Anonyymi

        joko suuremmat häiriköt eli mopot mönkijät ja mopoautot on saatu vastaamaan tekosistaan ja rikkomuksistaan?

    • Anonyymi

      Mitä siellä viljellään?

      Kokapensaita vai oopiumiunikkoja?

    • Anonyymi

      Hyvä Poliisit, Tänään näytitte ajelevan täällä Rättärilläki, seurailkaa hieman useammasti päivässä. Iltaisinki saisitte ajella näillä seuduilla.

      • Anonyymi

        Poliisin pitäisi jalkaantua, onhan siellä pusikoita.
        Ei poliisiauto ole muuta kuin mukavuusväline nuorukaispoliiseille.

      • Anonyymi

        Kaikki sivutiet pitääpi kans poliisit ajella.

    • Anonyymi

      Niin se on että kotikasvatus lailliseksi busines toiminnaksi.

      Ei tästä sen enempää.

      • Anonyymi

        Ei mitään huume juttuja lailliseksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään huume juttuja lailliseksi

        Kyllä näin on,hampit pakkotöihin,kunnan Vuokrataloissa asuvat nappiliigat ei taatusti maksa maksa vuokraa kaupungille,silmät otassa kävellään kylillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näin on,hampit pakkotöihin,kunnan Vuokrataloissa asuvat nappiliigat ei taatusti maksa maksa vuokraa kaupungille,silmät otassa kävellään kylillä.

        Ja voi olla et sossu niitten maksuasiat pitkälle hoitaaki. Saatana et joskus ottaa vaan päähän ku huppu päässä kävellään vain pitkin kylää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään huume juttuja lailliseksi

        Kyllä pitäis tupakka, alkoholi ja kahaviki saada luokiteltua huumeiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä pitäis tupakka, alkoholi ja kahaviki saada luokiteltua huumeiksi.

        Älä höpise puuta heinää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näin on,hampit pakkotöihin,kunnan Vuokrataloissa asuvat nappiliigat ei taatusti maksa maksa vuokraa kaupungille,silmät otassa kävellään kylillä.

        Pakkohoitoon tai pakkotöihin nämä reppanat
        Irrallaan pito tulee kalliiksi ,varkaudet ilkivalta
        Ja ilmeisesti huumeen välitys Poliisit kuljettaa ees taas tutkintaan välillä oikeus antaa tuomion,
        häädön Ja peli pyörii ja veronmaksajat maksaa
        kaiken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkohoitoon tai pakkotöihin nämä reppanat
        Irrallaan pito tulee kalliiksi ,varkaudet ilkivalta
        Ja ilmeisesti huumeen välitys Poliisit kuljettaa ees taas tutkintaan välillä oikeus antaa tuomion,
        häädön Ja peli pyörii ja veronmaksajat maksaa
        kaiken.

        Ei ne oo mitään reppanoita saakeli vie. Iteppähän ovat tiensä valinneet. Näitä ei pidä kenenkään suojella eikä hyssytellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne oo mitään reppanoita saakeli vie. Iteppähän ovat tiensä valinneet. Näitä ei pidä kenenkään suojella eikä hyssytellä.

        Kyllä näin on,vapaa valinta,täyttäny elämän lottokupongin väärin,ollaan niin pollevaa poikaa
        Napit veressä

      • Jospa se maailmakatsomus hiukan avartuisi täällä.

      • Anonyymi
        BabylonGetaway kirjoitti:

        Jospa se maailmakatsomus hiukan avartuisi täällä.

        Huumehörhö mikä huumehörhö,pitää olla pöpi jos tuomosta ihannoi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huumehörhö mikä huumehörhö,pitää olla pöpi jos tuomosta ihannoi

        Mitä kuka ihannoi?
        Luojan luoma kasvi , ihmisen tuomitsema.
        Sama kuin mustikan laittaisi laittomaksi kun valtio ei toistaiseksi saa niistä verohyötyjä ja siinä se.
        Haluatko oikeasti tietää kannabiksesta vai nojaudutko ainoastaan valmiiksi sepitettyyn tarinaan ilman mitään hajuakaan aiheesta?

      • Anonyymi
        BabylonGetaway kirjoitti:

        Mitä kuka ihannoi?
        Luojan luoma kasvi , ihmisen tuomitsema.
        Sama kuin mustikan laittaisi laittomaksi kun valtio ei toistaiseksi saa niistä verohyötyjä ja siinä se.
        Haluatko oikeasti tietää kannabiksesta vai nojaudutko ainoastaan valmiiksi sepitettyyn tarinaan ilman mitään hajuakaan aiheesta?

        Nojaan omiin periaatteisiin,sekopää puolustaa hörhöporukkaa..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nojaan omiin periaatteisiin,sekopää puolustaa hörhöporukkaa..

        Eli katse sivuun ja faktat piiloon, ok.

      • Anonyymi
        BabylonGetaway kirjoitti:

        Mitä kuka ihannoi?
        Luojan luoma kasvi , ihmisen tuomitsema.
        Sama kuin mustikan laittaisi laittomaksi kun valtio ei toistaiseksi saa niistä verohyötyjä ja siinä se.
        Haluatko oikeasti tietää kannabiksesta vai nojaudutko ainoastaan valmiiksi sepitettyyn tarinaan ilman mitään hajuakaan aiheesta?

        Kärpässienikin on luojan luoma kasvi ja ei sitä kukaan täysipäinen syö.

      • Anonyymi
        BabylonGetaway kirjoitti:

        Eli katse sivuun ja faktat piiloon, ok.

        Fakta: kannabis pilaa mieheltä seisonut, jos joku nainen haluaa lerpun kaverin petikaveriksi,niin mikäpä siinä. Itse en tykkäis jos jäbä sanoo,että nyt ei oikein seiso kun päätin nautiskella kannabiksen kanssa ja se vei pillistä paukut.
        Ja fakta: kannabis voi laukaista skitsofrenian vielä 20v viimeisen käytön jälkeen tai heti,tai millä kerralla hyvänsä. Riippumatta siitä jos olet kestänyt kannabista ihan hyvin tähän asti.
        Fakta: vaikka kannabis olisi tuottanut hyvät olot viime kerralla, et koskaan voi tietää millä kerralla tuleekin tosi paha psyykkinen kohtaus.
        Faktoja on vielä paljon lisää. Mutta selvitä ite,joltakin muultakin taholta kun kaverilta joka ite käyttää. Kannattaa tietää muutkin faktat kuin myyntipuheet.

        Ja alkoholiko ei sitten aiheuta impotenttia?

    • Anonyymi

      Mitäpä tietää nisti... Naamionsa takana

      • Mitäpä vanha käpy tietää muuta kuin lääkehyllynsä sisällön.
        Ai niin muuten sinulle että Suomen apteekit myyvät kannabista 13 euron gramma hintaan joten jos käytät apteekin palveluita niin käytkö mielestäsi huumediilerin luolassa asioimassa?
        Et varmaan niin....Ja kovempiakin huumeita myydään apteekissa joita myydään kadulla isolla rahalla joten ulkokultainen voi pitää sen suunsa kiinni kun ei tiedä nähtävästi asioista yhtään mitään .

        :)

      • Anonyymi
        BabylonGetaway kirjoitti:

        Mitäpä vanha käpy tietää muuta kuin lääkehyllynsä sisällön.

        Jokainen puolensa valihtee,joka huumehommiin alkaa ihannoi hampun kasvattajia,yhteiskunta, veronmaksajat maksaa lystin.onhan se varmasti kiva olla pilvessä vailla huolen häivää..Eikai siinä

        Kerroin vaan asiaa eikä tässä puolia ole valinnut muu kuin sinä.

      • Anonyymi
        BabylonGetaway kirjoitti:

        Mitäpä vanha käpy tietää muuta kuin lääkehyllynsä sisällön.
        Ai niin muuten sinulle että Suomen apteekit myyvät kannabista 13 euron gramma hintaan joten jos käytät apteekin palveluita niin käytkö mielestäsi huumediilerin luolassa asioimassa?
        Et varmaan niin....Ja kovempiakin huumeita myydään apteekissa joita myydään kadulla isolla rahalla joten ulkokultainen voi pitää sen suunsa kiinni kun ei tiedä nähtävästi asioista yhtään mitään .

        :)

        Apteekissa myytävä lääkekannabis kivun hoitoon ei sisällä sitä huumaavaa ainetta ,ainoastaan kiputuntemusta rauhoittavaa ainetta. Ja sen saannin ja käytön määrää annostellaan ja rajoitetaan ja potilas on seurannassa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      farmari bemari oli viljelijällä myös,ei tuo joka meni rusinaks.

      • Anonyymi

        Kuka se oli kun autonki tiedät
        Oliko muita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka se oli kun autonki tiedät
        Oliko muita

        Onkohan viljely ollut jo oikeudessa
        Mitä näistä saa tuomiota
        vai annetaanko uudet siemenet
        kun kevät tulossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan viljely ollut jo oikeudessa
        Mitä näistä saa tuomiota
        vai annetaanko uudet siemenet
        kun kevät tulossa

        Suurin piirtein niinhän se nykyään menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan viljely ollut jo oikeudessa
        Mitä näistä saa tuomiota
        vai annetaanko uudet siemenet
        kun kevät tulossa

        Tulossa tuomiot onko haapavetisiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulossa tuomiot onko haapavetisiä

        Tais haapavetiset päästä kuin koirat veräjästä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tais haapavetiset päästä kuin koirat veräjästä...

        ainaki täällä on siperianhusky,päässy veräjästä

    • Anonyymi

      Ne ovat nuo vihreät Helsingistä jotka levittää huumeet ja kasvattaavat pitkin maaseutuja. Siksi ne haluaakin kieltää karjatalouden, kun karjanhaju pilaa maun.

      • Anonyymi

        Kepu ajaa maatalouden ja karjatalouden keskittämistä, enään saisi olla vain yksi valtakunnallinen bisneskone joka tuottaa kaiken, maksimaalisella voitolla tietysti.

    • Anonyymi

      Vihreät haluais vapauttaa hampun käytön..miettikääs millaisia piripäitä täällä sitten olis..

      • Anonyymi

        Kyllä niitä täällä on häiriköivät naapurien
        elämää ovat pelottavia ja aiheuttavat
        monenlaista vahinkoa Rikoksia eikos
        moniin paikkoihin ole murtauduttu ja
        piiloteltu varastettua tavaraa
        Eletään kuin euroopan omistajat
        Yhteiskunta maksaa

    • Anonyymi

      En halua enään asua täällä koska ihmiset ovat vaan niin vaikealla tavalla tyhmiä ja vanhoillisia.

      Tiesittekö että se kolmio merkki siinä lääkepakkauksessa mistä napin aina kaivatte, luokitellaan jo huumaus-aineeksi.

      Mitäpä jos ottaisitte itseänne niskasta kiinni ja kävisitte vaikka ite hiisaamassa sitä kannabista, niin johan muuttuu ääni kellossa ja loppuu se viinalla lääkkeitten huuhtominen ja tänne päättömien huutelu.

      Aivan käsittämätöntä että ihmiset vain ovat tiedottomia ja pitävät syntinä sitä mikä silloin 60 vuotta sitten oli järkevää.

      • Anonyymi

        Terveppä menoa, vaan ei takaisin tuloa!

      • Anonyymi

        Olet jo ongelmissa huumeiden kanssa, huumeiden ihannointi ja ongelmien vähättely kertoo että olet riippuvainen. Tietysti väität että vain havitteli käyttöä ja tilanne muka sinun hallinnassa. Se vaan on niin, että siitä se alkaa ja sitten on tuhon tie. Pääs lahoaa. Ja noita Sillanpään kavereita riittää. Yhteiskunta,vanhemmat ja sisarukset maksaa ja kärsii. Jos on omaa jälkikasvua ja seurustelukumppani,niin helvetiksihän se menee, siinä mitataan lähimmäisetkin jotka joutuu tekemään lastensuojeluilmoituksia ( ne saa muuten tavallinen kansalainen tehdä nimettömänä, niin että huumeidenkäyttäjät ei saa tietää kuka ilmoitti) jotta lapset pääsis pois kodin huume helvetistä. Ja pitää ilmoittaa, se voi olla lapsen ainut pelastus. Tiukka ei kannabikselle ja muille huumeille. Siinä ei selittelyt ja myyntipuheet nisteiltä auta. Aina kannattaa kaikki tiedot välittää poliisille, vaikka kuka on käyttäjä,aivan samalla tavalla kuin ei annettais humalaiselle autonavaimia, voit pelastaa monen ihmisen hengen,myös käyttäjän.

      • Anonyymi

        Lähde meneen ei sinua kukaan kaipaa
        Onpahan yksi sossun elätti vähempi
        Aivan selvästi elät harhoissa

        Täyttä asiaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä asiaa

        Täyttä asiaa

    • Anonyymi

      Mikähän tilanne nykyään. Näitä päähän taputtelijoita sitten riittää näille ....pitäisi puuttua näihin tarpeeksi ajoissa, eikä vain surkutella, että elämä vei...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      101
      3522
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      309
      1896
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1717
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      97
      1582
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      414
      1535
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1430
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      431
      1428
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1190
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      29
      1034
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      358
      1030
    Aihe