En tunne yhtäkään kouluja käymätöntä tai ammattikoulun käynyttä joka lukisi äitini lisäksi.
Työkaverini nauravat minulle kun kerroin että en katso mielelläni kirjoista tehtyjä elokuvia. Poikkeuksiakin on esim. Jurassic Park.
He naureskelevat että on parempaakin tekemistä kuin lukeminen ja mitä varten lukea kun ei ole enää pakko kun koulut on lusittu.
En ole käynyt kouluja kuin pakollisen määrän kun olen hieman hidas. Sen jälkeen menin töihin mutta luen silti kirjoja. Mitä mieltä?
Saako kouluttautumaton lukea?
4
265
Vastaukset
- Anonyymi
Lukeminen on ihan ok harrastus. Minulla on vähän takkuista tuo lukeminen, mutta yritän silti jotain lukea. Mieluummin katselen elokuvia. Minusta kirjoista tehdyt elokuvat voivat toisinaan olla parempia kuin kirjat. Ainakin Koirankynnen leikkaaja on parempi elokuvana.
En tiedä mitä työkaverisi mahtavat pitää parempana tekemisenä, mutta kieltämättä ulkona liikkuminen on ihmiselle hyväksi vaikka olisi koulut ja armeijat jo käynyt. Siinä saapi liikuntaa ja happea ja punkkeja. Kyllä ne punkit siitä häviää, kun käy suihkussa.
Lukaise joskus netistä kirjablogeja. Niissä tavalliset lukijat kertovat lukukokemuksistaan. Voit vaikka itsekin alkaa pitää semmoista blogia. Kouluja käymällä oppii ehken käyttämään hämmentäviä sanoja kirjoista kirjoittaessaan, mutta läheskään välttämättä koulutuksen myötä ei ymmärrys toisen ihmisen ajatusmaailmoihin aukene sen kummemmaksi. - Anonyymi
Lukeminen kannattaa aina ! Koulu aikana luin nuorten kirjoja, mutta läksyt oli pakkopullaa. Kioskikirjallisuudesta: Jerry Cottonista alkoi oikea luku putki. Viime vuosina kirja/pari menee helposti viikossa.
- Anonyymi
Minä kyllä luin ahkerasti ennen kuin olin aloittanut edes peruskoulua. :D
Kannattaa tehdä sitä mikä tuntuu kivalta. Sinun siis lukea.
Toisaalta voisit hyväksyä työkaverisi sellaisina kuin ne on. Siis ei lukemattomuus tee niistä huonoja. Toisaalta älä hanki niiden hyväksymistä lukemisharrastuksellesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761695Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061538Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161421- 511261
- 911201
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031064- 471035