Kahvi on hyvää

Anonyymi

Vaikken olekkaan kutale missin näköinen uskon että miellytän kaivattuni silmää myös kasvoistani.

118

<50

Vastaukset

  • Miksi on näin siksi koska silloin kun olen ollut hänen kanssaan katse kontaktissa. Niin olen nähnyt sen hänen silmistään kun silmät ovat löytäneet minut.

  • Kasvoissani silmien lisäksi hänen katseensa viipyilee täyteläisissä huulissani.
    Uskoisin hänen erityisesti pitävän vyötäröni kapeus yhdistettynä peppuni muotoihin.

    • Elä nyt tuommossii laita, ku toine töissä o🙈

    • Suloisissa rinnoissa, kostuvassa onkalossa, viipyy ajatus pepun muodossa. Ei naama värkillä väliä kun ajatus paineen purusta valtaa piinatun mielen, purskauttaen lemmen iloliemet ennen aikojaan. Housunpuntti kiristyy, haaroissa tykyttää vain ajatuksesta,että vastakappale kohtaanto toteutuu ennen pitkää ja pitkää ennen.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Suloisissa rinnoissa, kostuvassa onkalossa, viipyy ajatus pepun muodossa. Ei naama värkillä väliä kun ajatus paineen purusta valtaa piinatun mielen, purskauttaen lemmen iloliemet ennen aikojaan. Housunpuntti kiristyy, haaroissa tykyttää vain ajatuksesta,että vastakappale kohtaanto toteutuu ennen pitkää ja pitkää ennen.

      Tuo viesti ei selvästikään ole häneltä koska kaivattuni on herrasmies.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tuo viesti ei selvästikään ole häneltä koska kaivattuni on herrasmies.

      Sehän oli sun oma kirjoitus.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Sehän oli sun oma kirjoitus.

      Ei ollut ja hän tietää sen.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tuo viesti ei selvästikään ole häneltä koska kaivattuni on herrasmies.

      Herasmiehilläki on halut ja kalut kun vähän pintaa raaputtaa...

    • Anonyymi kirjoitti:

      Herasmiehilläki on halut ja kalut kun vähän pintaa raaputtaa...

      Niin varmasti mutta tiedän hänen herkän sydämensä hän kirjoittaa niin oivallisesti että meinaan aivan pökertyä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Niin varmasti mutta tiedän hänen herkän sydämensä hän kirjoittaa niin oivallisesti että meinaan aivan pökertyä.

      Taisit nyt vähän kiihottua jo

    • Anonyymi kirjoitti:

      Taisit nyt vähän kiihottua jo

      En ole kiihottunut. Aloituksessa kerrotaan mistä mies pitää naisessa en ymmärrä miksi joku vetää seksin tähän.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Niin varmasti mutta tiedän hänen herkän sydämensä hän kirjoittaa niin oivallisesti että meinaan aivan pökertyä.

      Tännekkö hän kirjoittelee? Voisiko hän olla Kutale tai oliko niin, että Kutalen ikä ei sama kuin kaivatullasi?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tännekkö hän kirjoittelee? Voisiko hän olla Kutale tai oliko niin, että Kutalen ikä ei sama kuin kaivatullasi?

      Ja tuota kysyy "palstasisko" tuolta toisesta ketjusta. Meitä on tässä nyt ilmeisesti ainakin 3 kirjoittajaa.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Suloisissa rinnoissa, kostuvassa onkalossa, viipyy ajatus pepun muodossa. Ei naama värkillä väliä kun ajatus paineen purusta valtaa piinatun mielen, purskauttaen lemmen iloliemet ennen aikojaan. Housunpuntti kiristyy, haaroissa tykyttää vain ajatuksesta,että vastakappale kohtaanto toteutuu ennen pitkää ja pitkää ennen.

      Tuntuu turhalta ikävöidä kaivattua ajatteletko todella noin karkeasti onko kaivattusi mielestäsi sitten ruma? Vai mitä tuolla viestilläsi tarkoitat? Ja onko tämä kutaleen viesti?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tuntuu turhalta ikävöidä kaivattua ajatteletko todella noin karkeasti onko kaivattusi mielestäsi sitten ruma? Vai mitä tuolla viestilläsi tarkoitat? Ja onko tämä kutaleen viesti?

      Eipä ollunna tuo multa ; D. Muulta osilta et pumppu taittaa olla pettämäs, tykyttellöö levossa piälle 100. Enkaks suanunna tännää 111. Taittaa kohta kyntteli olla poltettu loppuu : ).

  • Suurimmalla osalla on haluja, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Jokaisen tarpeet tulevat esiin suhteessa. Kaikki eivät kerro ääneen noista asioista ja nekin, jotka ovat kovia puhumaan kaksimielisiä, voivat olla makkarissa maltillisempia kuin myös niin, että ne jotka eivät ole kaksimielisiä tms ovat tarpeiltaan vaativampia. Mutta joo niin, yleensä ihmisillä on seksuaaliset tarpeensa niinkuin on nälän tunnekkin. Kuuluu elämään.

  • Sitäpaitsi 12:21 asiat eivät kuulu palstalle pohdittaviksi vaan kahdenkeskisiksi sitten kun sen aika on. Sitä en voi tietää tuleeko sen aika koskaan että yhdessä hänen kanssaan olen ja elän. Koska nuo asiat kuuluvat parisuhteeseen.

    • Minä olen vähän samoilla linjoilla. Voisikohan Kutale kuitenkin olla se kaivattusi sittenkin, vaikkei ikä täsmännytkään?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Minä olen vähän samoilla linjoilla. Voisikohan Kutale kuitenkin olla se kaivattusi sittenkin, vaikkei ikä täsmännytkään?

      En kaivattuni ole niitä asioita olen lukenut swn hänen silmistään.
      En tiedä halusin vain kertoa kutaleelle tämän asian koska hänen kanssaan on helppo jutella tuntuu siltä että hän kuuntelee.

      No höh :( Olisi ollut jänskä, jos hän olisikin se kaivattusi, mutta taitaa olla harvinaista, että se kaivattu sattuisi olemaan täällä.
      Oisihan tuo kiva täällä päästä todistamaan kaipaajien kohtaamista. Edes jotain valopilkkua tänne kurjaan palstaan. Tai edes saisi lukea, että jotku löysivät toisensa täällä mutta joo niin...kuka sen uskoisi. Ennakkoluulot ja väärät johtopäätökset ja kuvitelmat oikein kukkii palstoilla.

      En voi tietää onko hän kaivattuni sekin on mahdollista. ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      En voi tietää onko hän kaivattuni sekin on mahdollista. ☺️

      Kirjoitit, ettei ikä täsmää? Mutta oisihan se jänskä, jos hän olisikin. Ja huikein juttu olisi, jos tunteenne kohtaisivat. Pääsis jotku pois täältäkin.
      Lopettaisitko palstailun mentyäsi kaivattusi kanssa yhteen?

      Tottakai ei olisi mitään syytä täällä kirjoitella enää.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tottakai ei olisi mitään syytä täällä kirjoitella enää.

      Niinpä. Jokaisella on omat syynsä täällä kirjoittelulle. Toivon, että kohtaatte ja tunteenne myös ❤

  • Asennevamma yhdistettynä kehitysvammaan palstalla vakavaa, herätkää.

    • Kehitysvamma on synnynnäinen, mutta tyhmyydestä joutuu vastaamaan itse.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kehitysvamma on synnynnäinen, mutta tyhmyydestä joutuu vastaamaan itse.

      Palstatyhmyys on tarttuvaa, kehitysvamma ei.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Palstatyhmyys on tarttuvaa, kehitysvamma ei.

      Kehitysvammaa ei saisi esittää nekatiiviseen sävyyn tai rinnastaa tyhmyyteen. Tuo jos mikä on tyhmää, että jokin vamma rinnastetaan tyhmyyteen.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kehitysvammaa ei saisi esittää nekatiiviseen sävyyn tai rinnastaa tyhmyyteen. Tuo jos mikä on tyhmää, että jokin vamma rinnastetaan tyhmyyteen.

      Olet oikeassa, tulin vähän ylireagoitua sanomisissani. Sorry rutkasti.
      Mitään vammaa ei saa mollata tai muutenkaan palstalytätä .

    • Anonyymi kirjoitti:

      Olet oikeassa, tulin vähän ylireagoitua sanomisissani. Sorry rutkasti.
      Mitään vammaa ei saa mollata tai muutenkaan palstalytätä .

      Ei minun tunteissani mitään tyhmää ole. ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Olet oikeassa, tulin vähän ylireagoitua sanomisissani. Sorry rutkasti.
      Mitään vammaa ei saa mollata tai muutenkaan palstalytätä .

      Tyhmä!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ei minun tunteissani mitään tyhmää ole. ☺️

      Olet ihan ok:(
      Kenenkään tunteissa ei ole tyhmyyttä ja siksi kaikki tunteet ovat sallittuja, vaikka eivät tue omia tuntemuksia.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Olet ihan ok:(
      Kenenkään tunteissa ei ole tyhmyyttä ja siksi kaikki tunteet ovat sallittuja, vaikka eivät tue omia tuntemuksia.

      En ole tyhmä kuka täällä oikein haukkuu ja ketä? Saan olla ihastunut.

    • Anonyymi kirjoitti:

      En ole tyhmä kuka täällä oikein haukkuu ja ketä? Saan olla ihastunut.

      Tarkoitti varmaanki tyhmäksi tuota, joka viittasi kehitysvammaisuuteen.

  • Vaikken kauheasti enää pidäkkään kristianista niin uskon siitä huolimatta hänen olevan big brother kolmikossa vaikka omat lempparini olisivat toisenlaiset. Mutta joo kolmikossa tulee olemaan tämä on arvaukseni helmeri, krisu ja kevin.

  • Luin, että Krisu oli menettänyt hermonsa. Seiska nähtävästi yhteistyössä palstan kanssa mainoksista päätellen :D

    Mitähän se Krisu on nyt hermoillut siellä, mainos otsikosta näin, että oli käynyt kuumana.

    • Ainakin sillä on ollut ikävä kun sen piti itkeä.
      Onhan se pitkä aika siellä olla ettei näe rakkaitaan.
      ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ainakin sillä on ollut ikävä kun sen piti itkeä.
      Onhan se pitkä aika siellä olla ettei näe rakkaitaan.
      ☺️

      Ai siittä johtui, on varmasti ikävä vähän jokaisella talossa olijalla. Vieläköhän Jukka kaipaa Eevistä? Ei ole oikein tullut seurattua bb.tä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ai siittä johtui, on varmasti ikävä vähän jokaisella talossa olijalla. Vieläköhän Jukka kaipaa Eevistä? Ei ole oikein tullut seurattua bb.tä.

      En minäkään sitä joka päivä katso. Iltalehdessä ne lukee oli se jukkakin ikävöinyt kuulemma eevistä. Se jukka saisi tippua ja sehän on tippumis vaarassa.

    • Anonyymi kirjoitti:

      En minäkään sitä joka päivä katso. Iltalehdessä ne lukee oli se jukkakin ikävöinyt kuulemma eevistä. Se jukka saisi tippua ja sehän on tippumis vaarassa.

      Ketä muita on tippumisvaarassa?

  • Miksi joku poistaa viestejä?
    Minun rakkauden tunnustus poistettiin 2 viestiä yhteensä. Lapsellista touhua. 👩☺️

    • Poistelua on tapahtunut jo pidempään. Minusta tuntuu, ettei kyseessä ole ennää lapsellinen leikki, vaan mielenalueen häiriö

      Näillä palstoilla myös mustamaalataan ihmisiä. Pyritään syytön näyttämään syylliseltä. Hyvin sotkuisia paikkoja, joiden varaan en laske mitään.

      Laita uhastakin rakkaudentunnustuksesi tänne niin moneen kertaan, että poistelija väsyy :D Tsemppiä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Poistelua on tapahtunut jo pidempään. Minusta tuntuu, ettei kyseessä ole ennää lapsellinen leikki, vaan mielenalueen häiriö

      Näillä palstoilla myös mustamaalataan ihmisiä. Pyritään syytön näyttämään syylliseltä. Hyvin sotkuisia paikkoja, joiden varaan en laske mitään.

      Laita uhastakin rakkaudentunnustuksesi tänne niin moneen kertaan, että poistelija väsyy :D Tsemppiä.

      Niin palstaan mahtuu monenlaisia ihmisiä ikävä kyllä. Pitää yrittää olla välittämättä kiusaamisesta vaikka vaikeaa se välillä on. ☺️👩

    • Anonyymi kirjoitti:

      Niin palstaan mahtuu monenlaisia ihmisiä ikävä kyllä. Pitää yrittää olla välittämättä kiusaamisesta vaikka vaikeaa se välillä on. ☺️👩

      Kiusaajien lisäksi on myös väärinymmärtäjiä sekä väärien johtopäätöksien tekijöitä. Sekava paikka.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kiusaajien lisäksi on myös väärinymmärtäjiä sekä väärien johtopäätöksien tekijöitä. Sekava paikka.

      Niin on sekavaa. Illalla kovasti oli se mies minun mietteissäni. ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Niin on sekavaa. Illalla kovasti oli se mies minun mietteissäni. ☺️

      No sitten ei ehkä kannata eräkämppään muuttaa, jos se mies ei haluakkaan?

      Kivaa päivää sinulle sinne. Jospa se Kutalekkin ilmestyisi ilahduttamaan tänne. Ihana ilma ❤ 🍂🍁 tykkäätkö syksystä?

    • Anonyymi kirjoitti:

      No sitten ei ehkä kannata eräkämppään muuttaa, jos se mies ei haluakkaan?

      Kivaa päivää sinulle sinne. Jospa se Kutalekkin ilmestyisi ilahduttamaan tänne. Ihana ilma ❤ 🍂🍁 tykkäätkö syksystä?

      Tykkään syksystä tykkään kaikista vuoden ajoista ainut tympeys on kun tulee loskakelit.
      Kuka on erä kämppään ollut muuttamassa? ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tykkään syksystä tykkään kaikista vuoden ajoista ainut tympeys on kun tulee loskakelit.
      Kuka on erä kämppään ollut muuttamassa? ☺️

      Vaikka mun aloituksessa lukee että kahvi on hyvää, jos totuuden sanon niin en kauheasti pidä sen mausta se että sitä juo on vaan tapa.
      En tiedä mitä kaivattuni on meikkaamisesta mieltä mutta minä en koskaan meikkaa. En ole meikkaamista vastaan jotkut tykkäävät ja jotkut ei. ☺️

      No ei se tavoista huonoin ole javoisin kuvitella, että siihen liittyy emotionaalisiakin tunteita, kahvin nauttimiseen siemaillen ja rauhassa? En juo ollenkaan kahvia.

      Niinpä, kaikki ei välitä meikkaamisesta. Meikkaamattomuus voi olla rentoakin, kun ei tarvitse siittä ottaa paineita ja tousaalta joku voi nauttia meikkaamisesta.

      Kaikki vuodenajat ovat ihania 🌱🌻🍁⛄

  • Mikset käytä pilkkuja?

  • Onkohan kutale huomannut ollenkaan tätä mun aloitusta.... ☺️

    • Missä pilkkuja tarvittas? 😅

    • Anonyymi kirjoitti:

      Missä pilkkuja tarvittas? 😅

      Tarkoitan tuota aloitusta. En minä tuota pilkku viestiä ole lähettänyt minä laitan summassa pilkut ja pisteet mulle ei kauheasti väliä mihin ne lykkää. ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tarkoitan tuota aloitusta. En minä tuota pilkku viestiä ole lähettänyt minä laitan summassa pilkut ja pisteet mulle ei kauheasti väliä mihin ne lykkää. ☺️

      Kerran kävin siihen pistämäs jutun : ).

  • Mua kiinnostaa mistä asioista kaivattuni on kiinnostunut. Hän voisi luetella niitä. Kertoisiko kutale myös... ☺️

    • Lokkailu, valokuvvaus, soppailu riittääköpi : D.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Lokkailu, valokuvvaus, soppailu riittääköpi : D.

      Entä laajemmasti ajatellen... ☺️ Pidän näistä esim sauna, laku, talvi, pakkanen, kylmä tuuli, villasukat, lämmin fleece viltti, suklaa yms.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Entä laajemmasti ajatellen... ☺️ Pidän näistä esim sauna, laku, talvi, pakkanen, kylmä tuuli, villasukat, lämmin fleece viltti, suklaa yms.

      Minttu kaikis namulois. Eipä nyt muut tuu mielleen : ).

    • Anonyymi kirjoitti:

      Minttu kaikis namulois. Eipä nyt muut tuu mielleen : ).

      Juu☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Minttu kaikis namulois. Eipä nyt muut tuu mielleen : ).

      Oletpas hiljaisella päällä... ☺️ Sulle pitää antaa pikku pusu👄 poskelle.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Oletpas hiljaisella päällä... ☺️ Sulle pitää antaa pikku pusu👄 poskelle.

      Pittää välillä ollakkii ; D.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Pittää välillä ollakkii ; D.

      Niin pitää.. ☺️

  • Kävin kaupassa näin siellä taas sen nuoren miehen. Tuli vaan mieleeni että miksen näe kaivattuani oikein enää missään. Minusta olisi mukava nähdä häntä. En varmaan koskaan enää näe häntä missään. ☺️

    • Oisit mennynnä juttelemmaan😏

    • Anonyymi kirjoitti:

      Oisit mennynnä juttelemmaan😏

      Minkä ihmeen takia menisin vieraan henkilön kanssa juttelemaan?
      En minä hänen kanssaan halua jutella vaan kaivattuni en varmaan kohta enää muista miltä hän näyttää. ☺️ Huomasitko tuon aamulla laittamani kysymyksen?

      Pittäähä sen verran jutustella tuntemattommiin kans : D.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Pittäähä sen verran jutustella tuntemattommiin kans : D.

      En minä vieraiden kanssa juttele paitsi jos joku jotain sanoo tai kysyy. Et sitten näköjään pysty vastaamaan tuohon kysymykseen jonka aamulla tein.

    • Anonyymi kirjoitti:

      En minä vieraiden kanssa juttele paitsi jos joku jotain sanoo tai kysyy. Et sitten näköjään pysty vastaamaan tuohon kysymykseen jonka aamulla tein.

      Minkä kysymyksen?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Minkä kysymyksen?

      Hyvän tähden sentään tuo puoli kahdeksan aikaan oleva. ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Hyvän tähden sentään tuo puoli kahdeksan aikaan oleva. ☺️

      Tai siis 7:56 ☺️

  • Kiva kuulla ettei ollut sulta ja kiitos kun vastasit. ☺️

  • Sun pitää välillä leväkkin taidat tehdä liikaa hommia. Toivottavasti sydän asiat menevät paremmaksi. ☺️

    • Tokkopa, mutta kiitos😏

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tokkopa, mutta kiitos😏

      Oletpas sinä myöhään heräillä mikä valvottaa sydänkö, vai onko noin aikainen työvuoro vai mikä? ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Oletpas sinä myöhään heräillä mikä valvottaa sydänkö, vai onko noin aikainen työvuoro vai mikä? ☺️

      Syke, liäkärissä tänää ja kokkeis. Verenpaine liäkkeen vaihto. Mut ilimesesti turha homma, olin tupeksinu ite liäkkeihen kans. Huomasin tulttuu🥴

    • Anonyymi kirjoitti:

      Syke, liäkärissä tänää ja kokkeis. Verenpaine liäkkeen vaihto. Mut ilimesesti turha homma, olin tupeksinu ite liäkkeihen kans. Huomasin tulttuu🥴

      No hyvä että selvisi syy kumminkin☺️

  • Milloin sulla kutale on synttärit? ☺️

    • Noin puolivuotta saa vielä odotella

    • Anonyymi kirjoitti:

      Noin puolivuotta saa vielä odotella

      Juu mulla on vajaa puoli vuotta. ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Juu mulla on vajaa puoli vuotta. ☺️

      Mikä olisi teidän lempi puuhanne yhdessä kutale esim kun olisitte ulkona entä sisällä?☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Mikä olisi teidän lempi puuhanne yhdessä kutale esim kun olisitte ulkona entä sisällä?☺️

      Tässä mun vastaus. Ulkona voisi ottaa juoksu maratonin että kumpi saa paremman ajan puuhun kiipeämisestä? karhun jahdatessa perässä. ☺️
      Ja sitten sisällä voisi sitten helliä toista kun pitäisi toipua järkytyksestä.

    • Oha tuoho viell melekkein 4 kuukkaut.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Mikä olisi teidän lempi puuhanne yhdessä kutale esim kun olisitte ulkona entä sisällä?☺️

      Ulkona, matoa koukkuun.
      Sisällä, kalavalleen kertomist

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ulkona, matoa koukkuun.
      Sisällä, kalavalleen kertomist

      Juu☺️ kuulostaa mukavalta. justiin sanoit että puoli vuotta etkö muista omaa syntymäpäivääsi? Minä omasta vähän juksasin.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Juu☺️ kuulostaa mukavalta. justiin sanoit että puoli vuotta etkö muista omaa syntymäpäivääsi? Minä omasta vähän juksasin.

      Taittaavat muut välliin ain vasttailla : D)). Miks juksasit, vai outko kaksonen?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Taittaavat muut välliin ain vasttailla : D)). Miks juksasit, vai outko kaksonen?

      En ole kaksonen. Ei siihen puolta vuotta ole jonkin verran vähemmän. ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      En ole kaksonen. Ei siihen puolta vuotta ole jonkin verran vähemmän. ☺️

      Voin kai minä kuukauden kertoa se on helmikuu☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Voin kai minä kuukauden kertoa se on helmikuu☺️

      Monneeska päivä?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Monneeska päivä?

      Sitä en kerro miksi sinun se pitäisi tietää? ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Sitä en kerro miksi sinun se pitäisi tietää? ☺️

      Miksi ei? Ite Seläntteen numerona

    • Anonyymi kirjoitti:

      Miksi ei? Ite Seläntteen numerona

      Eikö se ole aika paljon kun tiedät nyt kumminkin kuukauden. ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Eikö se ole aika paljon kun tiedät nyt kumminkin kuukauden. ☺️

      Aijotko lähettää synttäri kortin? ☺️
      Vai miksi kyselet...

    • Anonyymi kirjoitti:

      Aijotko lähettää synttäri kortin? ☺️
      Vai miksi kyselet...

      Mikä ettei?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Mikä ettei?

      Et uskalla☺️mutta kerron silti 22.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Et uskalla☺️mutta kerron silti 22.

      Ainahan nyt yhtteen korttiin uskallus riittäpi, mut se osote?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ainahan nyt yhtteen korttiin uskallus riittäpi, mut se osote?

      Kaivattuni tietää osoitteeni on käynyt täällä mutta ei minulla kylässä.
      En tiedä tietääkö että pidän hänestä. ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kaivattuni tietää osoitteeni on käynyt täällä mutta ei minulla kylässä.
      En tiedä tietääkö että pidän hänestä. ☺️

      Eikös se ois muiltakkii kiva suaha?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Juu mulla on vajaa puoli vuotta. ☺️

      Ajankohta sopii yhdelle suunnilleen ikäiselleni.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Eikös se ois muiltakkii kiva suaha?

      Et sinä hän voi olla koska hän ei ole Joensuusta enkä minäkään. Hänelle olisin voinut lähettää synttäri kortin mutta nyt siihen ei ole tarvetta koska et hän ole. Jos lähettäisin hän pitäisi minua hulluna. Joten unohdan hänet niin on parempi. ☺️ Sinun kanssa oli kiva jutella kiitos siitä.

      Eikä pittäisi😏

    • Anonyymi kirjoitti:

      Eikä pittäisi😏

      Et sinä voi tietää pitäisikö. On niin monenlaisia ihmisiä hän tykkäsi siitä viestistä huonoa siksi häntä ei ole
      sen jälkeen juurikaan näkynyt. ☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Et sinä voi tietää pitäisikö. On niin monenlaisia ihmisiä hän tykkäsi siitä viestistä huonoa siksi häntä ei ole
      sen jälkeen juurikaan näkynyt. ☺️

      Meleko en ketale sekkii🥴

    • Anonyymi kirjoitti:

      Meleko en ketale sekkii🥴

      Tai ainakin tuntuu että näin on. ☺️

  • Se on tärkeää, ei sitten puhettakaan imutuksista. Tämä selvä. Plimplom.

    • Älä yritä et ole kutale. ☺️

    • Anna toisten imutella vai onko siellä joku mustilla sukilla hiippailemassa heh...

      Sivusta vain tämä ;D

  • Hei vain minultakin Kutaleelle!!
    Tykyttely on kiusallista. Siinä on se huono, kun se voi tehdä myös pelottavan ja hieman levottoman olon.
    Saitko mitään lääkettä tykyttelyyn esim beetasalpaajaa? Tai oliko sinulla verenpainelääkitys ennestään?
    Mitä lääkäri sanoi syyksi? Suunnittelevatko Holter nauhoitusta?
    Millaisia oireita sinulla on tykyttelyn aikana?

    • Lokis tarkempi juttu tapahtumist ; D)). Sanottasko oma moka?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Lokis tarkempi juttu tapahtumist ; D)). Sanottasko oma moka?

      Aivan. Ai oma moka eli pitäisi rauhoittua ilmeisesti. Se on hyvin ikävä tunne vaikka kyseessä ei olisikaan vakava rytmihäiriö.

      No niin rakkaat ystäväiseni. Hyvää ja levollista ötyä 😇

    • Anonyymi kirjoitti:

      Aivan. Ai oma moka eli pitäisi rauhoittua ilmeisesti. Se on hyvin ikävä tunne vaikka kyseessä ei olisikaan vakava rytmihäiriö.

      No niin rakkaat ystäväiseni. Hyvää ja levollista ötyä 😇

      Kyll se rytmi pysy, mut syke oll 100 kieppeill levossakkii : D.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kyll se rytmi pysy, mut syke oll 100 kieppeill levossakkii : D.

      Onko se tykytys rauhoittunu?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Onko se tykytys rauhoittunu?

      On, liäkkeen kohillaan🤣😂

    • Anonyymi kirjoitti:

      On, liäkkeen kohillaan🤣😂

      👍👍👍👍👍

    • Anonyymi kirjoitti:

      👍👍👍👍👍

      Kiitos peukust😊

  • Hyvää yötä kutale. ☺️👄

    • Mun täytyy ottaa vaaleanpunaiset lasit päästä ja uskoa se ettet ole henkilö joksi sinua luulin. Kävin lukemassa lokiasi ja näin siellä kuvan ja voin todeta että olen väärälle ihmiselle täällä hempeillyt anteeksi. Surullista mutta totta toivotan sulle onnea että löydät rakkaasi. 😓☺️

    • Anonyymi kirjoitti:

      Mun täytyy ottaa vaaleanpunaiset lasit päästä ja uskoa se ettet ole henkilö joksi sinua luulin. Kävin lukemassa lokiasi ja näin siellä kuvan ja voin todeta että olen väärälle ihmiselle täällä hempeillyt anteeksi. Surullista mutta totta toivotan sulle onnea että löydät rakkaasi. 😓☺️

      Voi harmi ; ). Sammoin sinne ja kivvoo talaven alakkuu : D.

    • Aamuja kaunokainen ; D.

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.