Eilen alkoi tulla rusehtavaa vuotoa, ei kuitenkaan jatkuvaa, tänäänkin sitä on tullut hieman. Ensin luulin, että menkat alkavat, mutta koskaan ei ole tullut näin pitkään tällaista vuotoa. Tietenkin voin olla vähän liian hätäinen. Onko teillä ollut tällaista kokemusta? Voiko raskauden alussa tulla tuommoista vuotoa? Mitä oireita teillä on ollut raskauden alussa? Kiitos :).
rusehtavaa vuotoa
sekaisin
61018
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itselläni tuli raskauden alusta hieman rusehtavaa vuotoa, mutta olen kuullut että monillakin on tullut joten en stressannut siitä silloin :) rv 34 4 nyt
Uskon että hieman säikähdyttää.. Itselläni tuli alkuraskausesta yhtäkkiä aivan punaista verta hulahtamalla. Seurailin tilannetta ja aamulla soitin töihin että käyn tutkituttamassa tilanteen. Diagnoosi oli että vuoto oli peräisin kohdun seinämästä ja sikiö voi hyvin. Muutaman päivän päästä vuoto loppui kokonaan.. Ja nyt ollaan täällä jo viikoila 40 1 ja odotellaan vauvaa syntyväksi...;D
Hei!
Kerroit,että sulla oli raskauden alkupuolella tullut verta hulahtamalla ja vuoto kesti muutaman päivän..
Oliko vuoto vielä loppupäivinä semmost ihan vaaleanpunaista,vai rehellistä verta? Oliko sulla mitään "menkkamaisia" kipuja silloin,tai jo ennen vuodon alkua? Monta kysymystä,mutta tärkeitä mulle..
Jos voisit tähän vastailla ja muutkin,joilla samanlaisia kokemuksia,olisin kiitollinen. :)
Hyvää loppuraskautta!!
omasta kokemuksestani. Mulla tuli joskus noin viikolla 7-8 aamulla ylös noustessani oikein reilu lorahdus ihan kirkasta punaista verta. Totesin keskenmenoja kokeneena, että se siitä sitten ja soitin miehelleni ja pistin viestin niille parille kaverille, jotka asiasta tiesivät, että vauvahomman voi unohtaa.
Parin päivän päästä sitten vuoto lakkasi, kokoajan ihan kirkasta verta. Missään vaiheessa ei mitään klönttejä tullut veren mukana (kuten keskenmenoissani). Nyt mennään viikkoa 13, enkä kyllä ole edellenkään käynyt ultrassa tilannetta tarkistamassa, mutta pahoinvointi jatkuu ja kohtu on kasvanut, joten oletan kaiken olevan kunnossa. Parin viikon päästä sitten on lääkärin tarkastus, joten katsotaan, passittaako hän mut ultraan, vai riittääkö hänellekin vain todeta, että on kohtu kasvanut.
Minulla oli rusehtavaa vuotoa rv6-11, josta rv8 vuorokauden ajan tuli kirkasta verta paljon, ja hyytymiäkin oli, muttei minkäänlaisia kipuja. Keskenmenonkin kokeneena odotin niitä kouristuksia, mutta ei.
Sen verimäärän jälkeen olin varma että raskaus on nyt ohi. Ihme kyllä päivystyspolilla vauvan sydän löikin ja kaikki kunnossa!
Sairaslomaa pari kuukautta ja diagnoosina hematooma, joka kutistui itsestään. Kävin ultrakontrolleissa ja kaikki normaalia.
Nyt rv27 ja voin loistavasti. Muuten, edellinen raskaus sama alku ja vauva syntyi viikon yliaikaisena ja terveenä.
Suuret kiitokset vastauksista!