Saunominen muiden kanssa

Jane

Poikaystäväni oli opiskelijabileissä, jossa myös saunottiin. Heidän oli tarkoitus saunoa miesporukalla, mutta "sattumalta" sinne eksyi yksi nainenkin. Poikaystäväni jäi sinne hetkeksi naisen tultuakin ja jutteli jotain pientä tämän kanssa. He tietenkin olivat alasti, niinkuin saunassa tapana on. Ymmärrän, että saunominen on osa suomalaista perinnettä, mutta minua loukkasi tämä silti. En muuta kuin muutamalla lauseella kommentoinut tätä poikaystävälleni, jonka mielestä otin naurettavasta asiasta nokkiini. Tekikö teidän mielestäni mieheni mitään väärää vai olenko minä vain turhan mustasukkainen?

211

190030

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Brooke

      Jos hän tiesi että kyseinen tapahtuma voisi loukata sinua.Ajatteliko hän sinua silloin edes..Ja nyt sitten yrittää puolustella tekojaan. Kuulostaa mielestäni vakavalta..sallisiko hän sinun menevän jonkun miehen kanssa saunaan?

      • karzan

        No ajatellan ensin vähän, alastomuushan ei johda mihinkään pahaan, ja olisihan ollut lähes loukkaavaa kun kaikki poistuvat saunasta kun nainen yksin sinne jää, eli miesystäväsi toimi oikein.

      • get a life

        ja sitten seuraavaksi,hän ei saa mennä lääkärille
        joka on nainen,jne jne...
        Hei haloo nyt järki käteen ja kerro hänelle oikea syy,älä piiloudu verhon taa.

      • totuudentorvi1

        Mielestäni sun pitäs jättää se kaveri.Anteeksiantamatonta.Olla nyt saunassa tuntemattoman, vastakkaista supupuolta edustavan henkilön kanssa.Vielä käsittämättömämmäksi tilanteen tekee se, että kehtaa vielä mässäillä moisella ajatuksella kertomalla siitä sinulle.Täysin avoimesti.Mies vaihtoon, siinä mun resepti.Meitä kyllä riittää ja säkin ilmeisen nuori ja kaipaat eleämänkokemusta.

      • aks

        lukekaa tarkemmin mitä tämä nainen kertoi tapahtuneen saunassa. Kaverihan läksi sieltä pois ja ilmeisesti ei tiennyt, että sinne tulisi ketään naisia. Teki ihan oikein

      • marjut
        karzan kirjoitti:

        No ajatellan ensin vähän, alastomuushan ei johda mihinkään pahaan, ja olisihan ollut lähes loukkaavaa kun kaikki poistuvat saunasta kun nainen yksin sinne jää, eli miesystäväsi toimi oikein.

        Kyse on siitä mikä on soveliasta ja mikä ei. Vakituisessa parisuhteessa olevien ei pitäisi saunoa alasti vastakkaista sukupuolta olevien kanssa. Ei ainakaan tieten tahtoen, joskus voi tietysti tulla yllättäviä tilanteita.
        Toisaalta joku voi olla puoleensa vetävämpi takki päällä kuin nakuna. Kaikenkaikkiaan liha on heikkoa ja kyllähän alastomuus saa helposti mielikuvituksen laukkaamaan.

      • Saa
        marjut kirjoitti:

        mielikuvituksen laukkaamaan? Kellekkään normaalille ihmiselle tuo ei liene mikään ongelma. Olen saunonut sekä vakituisen kumppanini kanssa että kumpikin erikseen yhteissaunoissa, eikä kumpikaan ole vahingoittunut niissä! Siis mikä tässä nyt mättää? Seksikkyys ei todellakaan ole kiinni vaatteista tai niiden puuteesta. Toisen kunnioitus ei ole kiinni saunomisesta. Jos näin on suhteessa on muutakin vialla.

      • Karzan

        Niin tulin itsekin toisiin ajatuksiin , ei se oikeen onnistus olet oikeassa Lihan heikkoudesta, saattaisi tapahtua ei toivottuja asioita saunoessa..

      • Saa kirjoitti:

        mielikuvituksen laukkaamaan? Kellekkään normaalille ihmiselle tuo ei liene mikään ongelma. Olen saunonut sekä vakituisen kumppanini kanssa että kumpikin erikseen yhteissaunoissa, eikä kumpikaan ole vahingoittunut niissä! Siis mikä tässä nyt mättää? Seksikkyys ei todellakaan ole kiinni vaatteista tai niiden puuteesta. Toisen kunnioitus ei ole kiinni saunomisesta. Jos näin on suhteessa on muutakin vialla.

        Kyllä normaali terve mies ainakin reagoi alastoman naisen läsnäoloon etten sanoisi seisahtaen..! Paikoillaan... Se on niin helvetin luonnollinen reaktio, ei sille mies itsessäänkään mitään voi. Ei kukko käskien laula..! Mutta ei vaaraa, jos saunoo "norjalaisten kirjolohien" kanssa.

      • herraasiallinen

        Ei oo suhde kovin vahvalla pohjalla jos ei voi saunoa vastakkaisen sukupuolen kanssa.

        En valitettavasti usko että suhteenne kestää sinun harhaluulojen ja olettamuksien takia. Aikuisen ihmisen pitäisi osata alastomuus ja seksi erottaa toisistaan. Kyllähän naisetkin käyvät gynen sormetettavana tasaisin väliajoin, mutten näe siinä mitään seksuaalista.

        Avarakatseisuutta ja huumoria peliin! Käykää vaikka kylpylöiden yhteissaunapäivinä saunomassa ;)

      • MrSantikko
        totuudentorvi1 kirjoitti:

        Mielestäni sun pitäs jättää se kaveri.Anteeksiantamatonta.Olla nyt saunassa tuntemattoman, vastakkaista supupuolta edustavan henkilön kanssa.Vielä käsittämättömämmäksi tilanteen tekee se, että kehtaa vielä mässäillä moisella ajatuksella kertomalla siitä sinulle.Täysin avoimesti.Mies vaihtoon, siinä mun resepti.Meitä kyllä riittää ja säkin ilmeisen nuori ja kaipaat eleämänkokemusta.

        Nii i!!!!!!! Ja yön ritarin paluu OLI hyvä leffa........

      • miinatäti-
        herraasiallinen kirjoitti:

        Ei oo suhde kovin vahvalla pohjalla jos ei voi saunoa vastakkaisen sukupuolen kanssa.

        En valitettavasti usko että suhteenne kestää sinun harhaluulojen ja olettamuksien takia. Aikuisen ihmisen pitäisi osata alastomuus ja seksi erottaa toisistaan. Kyllähän naisetkin käyvät gynen sormetettavana tasaisin väliajoin, mutten näe siinä mitään seksuaalista.

        Avarakatseisuutta ja huumoria peliin! Käykää vaikka kylpylöiden yhteissaunapäivinä saunomassa ;)

        jos olisit joku avosuhteessa tai muu kuin aviopuoliso ton ymmärtäs jotenkin, mutta tuohan on halujen ja himojen ruokkimista kun tahallaan mennään näytille. mitäs jos toinen tulee viereen ja vahingossa koskettelee? toinen yhtyy ja aika pienestä lähtee pettäminen, ei mun mielestä vaikuta mitään nyt tai 50v sitten kyllä oman puolison kanssa saunotaan alasti tai sit sukupuolet erilläään, nykyään vain ruokitaan tätä yhtei yhteishommaa.

      • Anonyymi
        miinatäti- kirjoitti:

        Oltiin saunassa eräs 35v YH-nainen tuli saunaan miesten kanssa meitä oli kolma kaluthan siinä nousi ei mennyt pitkään kun naitiin vuorotellen panin ensin nainen oli litimärkä näki kuinka halusi pylly vispasi kunnolla imi samalla edessä olevaa kuusi kertaa sai osan naamalle osan sisään peseyty ja lähti. illalla pippaloissa oli sievä puna kun tunnisti meitä oli koko ajan yhden miehen vieressä olikohan oma kaveri.

    • marttatäti

      ilkeitä kommentteja olet saanut...

      kysy poikaystävältäsi onko ok jos sinä saunot komean miespuolisen kaverisi kanssa. tee niin jos hän sanoo että se on ok. poikaystäväsi tietää että on loukannut sinua ja tehnyt väärin, ja siksi suuttuu kun kyselet asiasta.

      sinun ei tarvitse uskoa näitä ääliömäisiä kommentteja (ei tätäkään), vaan sinä ja poikaystäväsi luotte suhteenne rajat ja säännöt. jutelkaa ja sopikaa mikä on sallittua ja mikä ei. jos poikaystäväsi ei suostu puhumaan asiasta, hän ei taida olla kiinnostunut sinun ajatuksistasi. siitä voit tehdä omat päätelmäsi hänen tunteistaan.

      • Tane_k

        On eri asia mennä saunoa kahdestaan kuin jonkun opiskelijaporukan mukana. Eipä silti, olen minä ystävänaisen kanssa kahdestaankin saunassa joskus käynyt. Enää en sitä harrasta, koska vaimoni ei sitä hyväksy.

        Alastomuus ei ole kaikille kauhistus, joten yrittäkää ymmärtää muitakin. Minun entisessä työpaikassa oli täysin normaalia, että saunottiin sulassa sekasotkussa.

      • B-A

        Olen samaa mieltä kanssasi. Yhteiset pelisäännöt on hyvä sopia ajoissa. Olen itse saunonut ystävienkin kanssa, mutta eniten nautin saunomisesta oman perheen tai aviosiipan kanssa.
        Jos joku nainen tai mies menee ainoana porukkaan mukaan, niin minulle tulee mieleen lähinnä säälittävä tyrkky.

      • m22
        Tane_k kirjoitti:

        On eri asia mennä saunoa kahdestaan kuin jonkun opiskelijaporukan mukana. Eipä silti, olen minä ystävänaisen kanssa kahdestaankin saunassa joskus käynyt. Enää en sitä harrasta, koska vaimoni ei sitä hyväksy.

        Alastomuus ei ole kaikille kauhistus, joten yrittäkää ymmärtää muitakin. Minun entisessä työpaikassa oli täysin normaalia, että saunottiin sulassa sekasotkussa.

        mun mielestä alasti saunominen kuuluu suomalaiseen kulttuuriin. ite ainaki pystyn saunomaan kaverien kanssa, oli ne sitten tyttöjä tai poikia. oma mustasukkainen eukko ei kyllä tätäkään oikeen hyväksy. mutta en oikeen ymmärrä syitä. meillä kuitenkin minä päätän itse asiasta kenen kanssa saunon ja missä varustuksessa

      • Vanha viisaus
        Tane_k kirjoitti:

        On eri asia mennä saunoa kahdestaan kuin jonkun opiskelijaporukan mukana. Eipä silti, olen minä ystävänaisen kanssa kahdestaankin saunassa joskus käynyt. Enää en sitä harrasta, koska vaimoni ei sitä hyväksy.

        Alastomuus ei ole kaikille kauhistus, joten yrittäkää ymmärtää muitakin. Minun entisessä työpaikassa oli täysin normaalia, että saunottiin sulassa sekasotkussa.

        Pätee tässäkin; eli jos nainen menee vieraan miehen kanssa saunaan alasti niin onko hänen miehensä asian suhteen täysin välinpitämätön? Minun ei ainakaan olisi. Sitä paitsi suomalaiseen saunakulttuuriin ei kuulu eikä ole koskaan kuulunutkaan sekasaunominen. Vaan naiset omassa ja miehet omassa porukassaan sekä perheen kesken yhdessä kaikki. Sekasaunominen on saksalainen tapa, ei suomalainen vaikka sitä tännekin on yritetty lanseerata ja osin onnistuttukin (vrt.höyrysaunat). Kaikki te miehet jotka muuta väitätte niin lähettäkää ensin vaimonne/tyttöystävänne vieraan miehen kanssa (mielellään vielä komea ja hyväkroppainen namu) alasti saunomaan. Joku väitti ettei alastomuus johda mihinkään, jos se pitäisi paikkansa niin ihmissuku olisi ajat sitten jo sukupuuttoon kuollut.

      • saunamies2
        Vanha viisaus kirjoitti:

        "Vanha viisaus" nimimerkki ei tiedä saunomisen historiasta suomessa juurikaan mitään. Sekasauna on vanha suomalainen tapa.

        Lukemistoksi suosittelen esim. "Yhteissaunominen suomessa", Turun yliopisto, Kulttuurien tutkimuksen laitos, Suomalainen ja vertaileva kansantiede, Pro Gradu, maaliskuu 1994, Tapio Laaksonen. Tästä on hyvä aloittaa.

      • Sepe

        Sekasaunominen kahden kesken on yksityisasia, eikä kuulu sivulisille. Puolisolle kyllä.
        Mitä taas suomalaiseen saunakulttuuriin tulee, niin sekasaunominen yleisissä saunoissa oli tapana vielä 30 luvulla. Siis vanha suomalainen
        tapa.
        Vuonna 1968 osuin Inarinjärven laitamilla muutaman talon kylään. Siellä oli vain yksi, vähän tavallista isompi sauna. Noin kymmenen henkeä kerralla mahtui saunomaan. Lämmittivät sitä vuoron perään. Siellä kylvettiin miehet, naiset, lapset ja vanhukset sulassa sovussa. Ei aiheuttanut minkäänlaista hämminkiä eikä sopimatonta käytöstä. Pesin siinä jonkun selän ja minunkin selkäni pestiin. Ihmisiä tuli ja meni koko ajan. Kaikki hyvin. Suosittelen lämpimästi.
        Paitsi, jos löylypipo on liian kireä, ei pidä mennä sekasaunaan.

      • ...työpaikka.

        Vaimos pisti vaihtaan! Eh-he-hee!

      • naturaali
        saunamies2 kirjoitti:

        "Vanha viisaus" nimimerkki ei tiedä saunomisen historiasta suomessa juurikaan mitään. Sekasauna on vanha suomalainen tapa.

        Lukemistoksi suosittelen esim. "Yhteissaunominen suomessa", Turun yliopisto, Kulttuurien tutkimuksen laitos, Suomalainen ja vertaileva kansantiede, Pro Gradu, maaliskuu 1994, Tapio Laaksonen. Tästä on hyvä aloittaa.

        Tuo opus käsittelee pienen naturalistien joukon tekemisiä, siitä ei voida vetää suuria johtopäätöksiä.

      • Argumentti-Aku
        naturaali kirjoitti:

        Tuo opus käsittelee pienen naturalistien joukon tekemisiä, siitä ei voida vetää suuria johtopäätöksiä.

        Saunamies viittaa tuossa lähinnä ihmisten tapaan saunoa perhekeskeisesti miehet ja naiset yhdessä. Ilmeisesti luulee tarkoittavansa jotain muutakin kuin perheiden saunomista tai jonkin harvalukuisen vähemmistön puuhastelua, mutta historia on huonosti hanskassa.

      • Make

        Eli olisi pitänyt jättää sanomatta. Jotain voi jättää sanomattakin.

      • veet
        Vanha viisaus kirjoitti:

        Pätee tässäkin; eli jos nainen menee vieraan miehen kanssa saunaan alasti niin onko hänen miehensä asian suhteen täysin välinpitämätön? Minun ei ainakaan olisi. Sitä paitsi suomalaiseen saunakulttuuriin ei kuulu eikä ole koskaan kuulunutkaan sekasaunominen. Vaan naiset omassa ja miehet omassa porukassaan sekä perheen kesken yhdessä kaikki. Sekasaunominen on saksalainen tapa, ei suomalainen vaikka sitä tännekin on yritetty lanseerata ja osin onnistuttukin (vrt.höyrysaunat). Kaikki te miehet jotka muuta väitätte niin lähettäkää ensin vaimonne/tyttöystävänne vieraan miehen kanssa (mielellään vielä komea ja hyväkroppainen namu) alasti saunomaan. Joku väitti ettei alastomuus johda mihinkään, jos se pitäisi paikkansa niin ihmissuku olisi ajat sitten jo sukupuuttoon kuollut.

        no jaa, itse nuorena ihmisenä ainakin ajattelen ettei siinä välttämättä mitään pahaa ole.Jos mies on ollut todella vilpitön. Kyllä kavereiden kesken ollaan oltu sekasaunassa, eikä saunomiseen ainakaan minun mielestäni liity kovinkaan paljon tuota seksuaalista aspektia. Lähinnä sillä mielellä lähestyn asiaa että alastomuus on luonnollista.

      • Kalle setä .....

        Väärin.
        Kun lähti sieltä saunasta pois , siellähän olis voinut pillu näkyä.
        Kyllä minusta ihan turhaa tyttö puhut ja vinoilet sille poika kaverilles , voi kohta olle entinen , kun noin mustis olet.
        Ei se nyt pillunpalaa saanut siittä toisesta tytöstä vaikka näkikin tissit ja ehkä pillunkin.
        kovin olet sairas kun tuollaisesta mölyn nostat.

      • juumaa
        Sepe kirjoitti:

        Sekasaunominen kahden kesken on yksityisasia, eikä kuulu sivulisille. Puolisolle kyllä.
        Mitä taas suomalaiseen saunakulttuuriin tulee, niin sekasaunominen yleisissä saunoissa oli tapana vielä 30 luvulla. Siis vanha suomalainen
        tapa.
        Vuonna 1968 osuin Inarinjärven laitamilla muutaman talon kylään. Siellä oli vain yksi, vähän tavallista isompi sauna. Noin kymmenen henkeä kerralla mahtui saunomaan. Lämmittivät sitä vuoron perään. Siellä kylvettiin miehet, naiset, lapset ja vanhukset sulassa sovussa. Ei aiheuttanut minkäänlaista hämminkiä eikä sopimatonta käytöstä. Pesin siinä jonkun selän ja minunkin selkäni pestiin. Ihmisiä tuli ja meni koko ajan. Kaikki hyvin. Suosittelen lämpimästi.
        Paitsi, jos löylypipo on liian kireä, ei pidä mennä sekasaunaan.

        ennen oli muuta ajateltavaa aj tekemistä eikä vapaa-aikaa, nyt seksiä ylikorostetaan amoin alastomuutta&avoimuutta, ei rajoja mihinkään, kaikenamaailman tirkitelijät ja pedot on pinnalla. eikö kukaan voi tunnustaa että parempi kun sukupuolet pysyvät erilleen muuten kuin puolisot?

    • .............

      En hyväksyisi.

      .....Se tietenkin riippuu että oliko se tyttö vanha hyvä kaveri vai tosiaankin parin kouluvuoden tuttu. Jos hyvä kaveri niin varmaan kaveruuden alkuaikoina kumpikin on miettinyt, että tulisikohan meistä pari jolloin sitten tulivat tulokseen että ei. Mutta jos se oli uusi tuttu, niin sittenhän siinä saattaa ajatella kun koulunkäytävillä törmäilee, että"sillä oli niin hyvä kroppakin" ym. ym. jolloin tulee tavallaan avoimeksi toisen halulle ja hakeutuu tämän seuraan...

      Mutta oikeastaan tapahtuu mitä tapahtuu. Aito rakkaus kestää viettelykset.

      • saunoja

        Olen saunonut milloin missäkin porukassa, joten alastomia miehiä ja naisiakin on tullut nähtyä melkoisen paljon. Ihan oikeasti ihmisestä näkee melko hyvin jo vaatteet päällä, onko sillä hyvä kroppa vai ei, ei sauna sitä paljoa muuta.

      • qrw

        ette voi olla näin väsyneitä? Haloo?? On itsetunto aika matalalla ja paska suhde jos pelottaa että poikaystävä lähtee toisen naisen mukaan kun on saunonut sen kanssa

        HALOO????

      • ...olen nainen

        ja mielestäni edellinen viesti kiteyttää sen mitä miehensä seka-saunomisesta loukkaantuvat naiset ainoastaan miettii: Olikohan sillä naisella isommat tissit, litteempi vatsa (yms.) kuin mulla!?!?
        Naisten pitäis olla hiukan ylpeempiä ja varmempia itsestään/naisena olosta. Ei olis elämä niin vaikeeta.

    • Liner

      Jos siellä saunassa ei tapahtunut mitään, niin onko tuossa nyt ongelmaa? Jos miehesi olisi bi-seksuaali, hän ei voisi käydä enää olleenkaan normaalisti saunassa kenenkään kuin perheensä ja puolisonsa kanssa. :O

      Ei saunominen läheskään aina ole mikään seksuaalinen juttu. Itsekin kävin viime kesänä monen monituista kertaa kimppasaunassa työkavereiden kanssa ja olin silloin varattu mies. Tyttöystävä ei tykännyt huonoa. Totta kai katse voi nuoria naisia katsellessa harhautua "kielletyille" alueille, mutta tuskinpa kukaan pystyisi olemaan vilkuilematta vastaavassa tilanteessa, olipa kyse sitten miehestä tai naisesta.

      Eri asia olisi se, jos saunassa olisi harrastettu muutakin kuin löylyn heittoa. Mutta näinhän ei ole?

      Mitenhän oikein kommentoit? Osoittaa aika huonoa luottamusta miestäsi kohtaan, jos olet heti kovistelemassa. Sen kysymisenkin voi hoitaa monella tavalla...

      • Tyttönen

        Minä saunon naisporukassa, miesporukassa, mieheni kanssa, tuttavapariskuntien kanssa, äidin kanssa... Ihan yksi ja sama! Sauna nyt on niin epäeroottinen paikka että aivan sama kenen kanssa saunoo. Enemmän se turhauttaisi, että jaettaisiin jotkut "saunavuorot" sukupuolen, vatsamakkaroiden määrän, saunajuoman tai minkä tahansa muun perusteella. Jos se jotain häiritsee, niin pyyhe päällä voi saunoa.

      • Janette

        Poikaystäväni käy naisten (opiskelutovereita) kanssa saunassa varmaan kerran kuussa. Olen joskus asiasta kysellyt (en nalkuttanut vain kysellyt) ja hän on väittänyt, ettei katso eikä ole koskaan katsonut ollenkaan näiden neitojen kroppia. Onko tämä siis varma valhe?

      • aaa
        Janette kirjoitti:

        .. Onko sillä mitään vitun väliä jos hän ei ole mitään pahaa tehnyt?

      • mies vaan
        Janette kirjoitti:

        Poikaystäväni käy naisten (opiskelutovereita) kanssa saunassa varmaan kerran kuussa. Olen joskus asiasta kysellyt (en nalkuttanut vain kysellyt) ja hän on väittänyt, ettei katso eikä ole koskaan katsonut ollenkaan näiden neitojen kroppia. Onko tämä siis varma valhe?

        Kyllä se on varma vale ellei poikaystäväsi ole sokea. Kyllähän nyt saunassa väkisinkin tulee katsottua toisten saunojien kroppia oli ne sitten miehiä ja erityisesti jos ovat naisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että se johtaisi mihinkään muuhun. On muuten aika erikoista käydä saunassa erisukupuolten kesken oli ne sitten opiskelutovereita tai työkavereite etenkin ilman uimapukua.

      • nainen

        lähtee saunaan jossa on monia miehiä, varattujakin. En minä kuiten!

    • Jane

      Ei tämä nainen ollut ystävä, vaan poikaystäväni näki hänet ensi kertaa siellä saunassa. Ja en todellakaan nalkuttanut asiasta miehelleni enkä mitään kysellyt. Muutamalla lauseella ihan rauhalliseti kommentoin, mutta poikaystäväni ärsyyntyi siitäkin. Ja itseasiassa eniten minua ärsyttää tässä se, että poikaystäväni suuttui minulle jopa lievemmästä asiasta.
      Olin noin vuosi tapahtuman jälkeen saunassa naispuolisten ystävieni kanssa, kun saunaan tuli heidän poikaystävänsä. Heillä oli bokserit päällään ja meillä pyyhkeet. Kun poikaystäväni kuuli tästä hän raivostui. Mielestäni se ei ollut oikeudenmukaista...

      • Nainen 31

        Hänen kuuluu ottaa sinut huomioon tällaisessa asiassa, jos kerran suhteessa olette.

      • ***

        Lapsellista!

    • yhteissaunassa

      pitää olla kaikilla uikkarit päällä. Niin meillä on käytäntö, enkä usko, että puolisonikaan tahtoisi mennä vastakkaisen sukupuolen kanssa saunaan... sen verran häveliäisyyttä pitäis mun mielestä olla. Riittää et oman kumppanin kans saunoo yhdessä!

      Miksi pitää kiusata itseänsä ja toisia tuollaisella asialla. Onhan se hyvä, ettei kaikki näe, millaisia toiset on alasti. En tahtoisi omien ystävieni näkevän puolisoani alasti, enkä tahtoisi olla alasti puolisoni ystävien seurassa!

      • Tane_k

        Tota noin... saunassa on tarkoitus myös peseytyä. Miten peseydyt, kun olet uikkareissa? Ajattelepa, mitä siitä seuraa, että hikoilet ensin uikkareissasi hyvän aikaa saunassa ja sitten käy uikkareissa suihkussa. Tuleeko puhdasta tuonne alapäähän? Uimahalleissakaan ei saa uikkareissa istua saunassa, ja sille on hyvä syy. Jos ei kestä saunoa niin kuin kuuluu, kannattaa pysyä pois sieltä saunasta.

        Sen ymmärrän, jos saunasta todella käydään uimassa, eli ollaan rantasaunassa, eikä välillä riisuta uikkareita. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että mennään pelkkään saunaan uikkareissa.

      • Nimetön

        Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että saunominen muiden vastakkaista sukupuolta olevien kanssa kuin oman puolison, on eräänlaista tirkistelyä.
        Itse olen keskustellut mieheni kanssa asiasta ja hän ymmärtää täysin kantani, vaikka onkin toisissa suhteissaan ollut vapaamielisempi saunomisen suhteen.
        Olen itse kertonut että se on mielestäni vastenmielistä ja loukkaavaa minua kohtaan, jos ukko saunoisi muiden naisten kanssa.
        Vastaus tähän oli: jos asia sinua loukkaa, en sauno muiden naisten kanssa.
        Kyllä toista pitää kunnioittaa ja kuunnella.
        On täysin itsekeskeistä ajatella ja toimia niin kuin itselle sopii.
        Miksi seurustella/olla aviossa jos kerran kiinnostaa muutkin "saunomisen" yhteydessä.
        Suomessä on muutenkin ikään kuin sallittu toisten tirkistely kunhan se tapahtuu saunassa...
        Huhhuh.. En sietäisi.

      • Tane_k
        Nimetön kirjoitti:

        "Kyllä toista pitää kunnioittaa ja kuunnella.
        On täysin itsekeskeistä ajatella ja toimia niin kuin itselle sopii."

        Tottakai parisuhteessa täytyy ottaa puolison tunteet huomioon, mutta pitääkö sen olla vain yksisuuntaista? Miksi esimerkiksi nainen saisi luetella asioita, jotka häntä loukaavat ja sen perusteella kieltää mieheltään ne asiat? Miksi miehen pitää ottaa nainen huomioon, mutta naisen ei tarvitse ottaa miestä? (Tuossa voi sukupuolet tietysti vaihtaa, eikä homma muutu miksikään.)

        Jos toista luokkaa se, että puoliso keskustelee vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, pitääkö puolison lopettaa keskustelut. Jos toista loukkaa se, että puoliso edes vilkaiseekin vastakkaista sukupuolta, miten puoliso voi ylipäätään liikkua yleisillä paikoilla? Jos toista loukkaa se, että puoliso näkee televisiossa kauniita ihmisiä, pitääkö puolison lopettaa television katselu.

        Mihin siis vedetään raja? Missä vaiheessa homma kääntyykin niin, että sen loukkaantuneen täytyy antaa periksi?

        On porukoita, joissa yhteissaunominen on täysin normaalia. Esimerkiksi minun entinen työpaikkani oli sellainen. Bileissä oli illan aluksi naisille tunnin oma vuoro, minkä jälkeen alkoi yleinen saunominen, joka kesti läpi illan. Miehille ei ollut missään vaiheessa omaa saunavuoroa. Olisiko tässä tilanteessa miehen pitänyt jättää saunomatta vain siksi, että kotona puoliso suuttuu siitä, että mies on sattumalta ollut jonkun naisen kanssa samaa aikaan saunassa? Mitä järkeä siinä olisi ollut? Lisäksi tuossa tilanteessa mies voi mennä vain miesporukassa saunaan, mutta sen jälkeen saunaan tuleekin naisia. Hups, ollaan yhteissaunassa, vaikka mentiinkin vain miesten saunaan.

        Minusta tärkein syy yhteissaunaan on illan luonteva jatkuminen. Minä pidän saunomisesta. Kuulun yhteen äijäporukkaan, joka tapaa parin kuukauden välein hyvän ruuan, juoman ja tietysti saunan parissa. Hyvään illanviettoon kuuluu minusta sauna. Samoin jos meille tulee vieraita, lämmitämme saunan poikkeuksetta. Sekasaunoja harvemmin on, koska suurin osa vieraista on sellaisia, etteivät he halua saunoa sekasaunassa. Tästä huolimatta sauna lämmitetään, ja sitten mennään yleensä mies- ja naisporukat erikseen. Tämä harmittaa minua siksi, että siinä porukka keinotekoisesti hajoitetaan kahteen ryhmään. Illanvietto tavallaan katkeaa saunomisen ajaksi.

        Tietenkään en sano, että kaikkien pitäisi mennä sekasaunaan. Jos ei halua mennä, niin ei siinä mitään. Minun vaimoni harvoin tulee sekasaunaan, eikä se minua haittaa. Väärin on kuitenkin se, että puoliso kieltää toiselta saunomisen. Oikeasti kyse on vain sen mustasukkaisen puolison omista ajatuksista. Sauna ei ole eroottinen paikka silloin, kun siellä ollaan porukalla. Oman kullan kanssa tulee joskus hieman lämmiteltyä saunassa, muttei porukalla ollessa sellainen tule edes mieleen.

      • Nainen26

        Kyllä sinä oikeasti itsekin tiedät mihin se raja vedetään. Sauna on hyvä "tekosyy" olla vetämättä mitään rajoja.
        Rajat on siinä miltä jokaisesta tuntuu. Onko sinun niin vaikea käsittää, ettei kaikilla ole tarvetta näytellä alastonta vartaloaan muille?
        Edes saman sukupuolen edustajille, saatika vastakkaisen!

        Ei minulla ole koskaan ollut tarvetta näytellä kroppaani kuin omalle lähiperheelleni ja miehelleni, enkä näe mitään syytä pyydellä anteeksi sitä!

        Jos sinun on se niin vaikea kestää, niin joudun pyytämään anteeksi korkeintaan sinulta.

      • Häveliäs

        Jep, samaa mieltä. Kyllä ihmisellä kuuluu olla myös häveliäisyyttä. En minäkään haluaisi olla kumppanini kaverien kanssa alasti saunassa enkä haluaisi että hänkään olisi. Jokainen tehköön niinkuin tykkää mutta voisi edes ne vatsamakkarat peittää. Ei uimapuvulla vaan pyyhkeellä. Joo, eihän se sauna tunnu näin samalta mutta saunavuorot on toinen vaihtoehto. Mielummin läskit vaatteiden/pyyhkeiden alle (edes jotenkin)piiloon kuin kaikkien nähtäville roikkumaan. Eikä niitä sukukalleuksiakaan tarvitse kaikille tyrkyttää.Eli "tyrkyt" pois saunasta.

      • aikuinen
        Tane_k kirjoitti:

        Tota noin... saunassa on tarkoitus myös peseytyä. Miten peseydyt, kun olet uikkareissa? Ajattelepa, mitä siitä seuraa, että hikoilet ensin uikkareissasi hyvän aikaa saunassa ja sitten käy uikkareissa suihkussa. Tuleeko puhdasta tuonne alapäähän? Uimahalleissakaan ei saa uikkareissa istua saunassa, ja sille on hyvä syy. Jos ei kestä saunoa niin kuin kuuluu, kannattaa pysyä pois sieltä saunasta.

        Sen ymmärrän, jos saunasta todella käydään uimassa, eli ollaan rantasaunassa, eikä välillä riisuta uikkareita. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että mennään pelkkään saunaan uikkareissa.

        "Uimahalleissakaan ei saa uikkareissa istua saunassa, ja sille on hyvä syy."

        Uimahalleissa on myös eri saunat naisille ja miehille, ja sillekin on hyvä syy.

      • Saunoja
        Tane_k kirjoitti:

        "Kyllä toista pitää kunnioittaa ja kuunnella.
        On täysin itsekeskeistä ajatella ja toimia niin kuin itselle sopii."

        Tottakai parisuhteessa täytyy ottaa puolison tunteet huomioon, mutta pitääkö sen olla vain yksisuuntaista? Miksi esimerkiksi nainen saisi luetella asioita, jotka häntä loukaavat ja sen perusteella kieltää mieheltään ne asiat? Miksi miehen pitää ottaa nainen huomioon, mutta naisen ei tarvitse ottaa miestä? (Tuossa voi sukupuolet tietysti vaihtaa, eikä homma muutu miksikään.)

        Jos toista luokkaa se, että puoliso keskustelee vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, pitääkö puolison lopettaa keskustelut. Jos toista loukkaa se, että puoliso edes vilkaiseekin vastakkaista sukupuolta, miten puoliso voi ylipäätään liikkua yleisillä paikoilla? Jos toista loukkaa se, että puoliso näkee televisiossa kauniita ihmisiä, pitääkö puolison lopettaa television katselu.

        Mihin siis vedetään raja? Missä vaiheessa homma kääntyykin niin, että sen loukkaantuneen täytyy antaa periksi?

        On porukoita, joissa yhteissaunominen on täysin normaalia. Esimerkiksi minun entinen työpaikkani oli sellainen. Bileissä oli illan aluksi naisille tunnin oma vuoro, minkä jälkeen alkoi yleinen saunominen, joka kesti läpi illan. Miehille ei ollut missään vaiheessa omaa saunavuoroa. Olisiko tässä tilanteessa miehen pitänyt jättää saunomatta vain siksi, että kotona puoliso suuttuu siitä, että mies on sattumalta ollut jonkun naisen kanssa samaa aikaan saunassa? Mitä järkeä siinä olisi ollut? Lisäksi tuossa tilanteessa mies voi mennä vain miesporukassa saunaan, mutta sen jälkeen saunaan tuleekin naisia. Hups, ollaan yhteissaunassa, vaikka mentiinkin vain miesten saunaan.

        Minusta tärkein syy yhteissaunaan on illan luonteva jatkuminen. Minä pidän saunomisesta. Kuulun yhteen äijäporukkaan, joka tapaa parin kuukauden välein hyvän ruuan, juoman ja tietysti saunan parissa. Hyvään illanviettoon kuuluu minusta sauna. Samoin jos meille tulee vieraita, lämmitämme saunan poikkeuksetta. Sekasaunoja harvemmin on, koska suurin osa vieraista on sellaisia, etteivät he halua saunoa sekasaunassa. Tästä huolimatta sauna lämmitetään, ja sitten mennään yleensä mies- ja naisporukat erikseen. Tämä harmittaa minua siksi, että siinä porukka keinotekoisesti hajoitetaan kahteen ryhmään. Illanvietto tavallaan katkeaa saunomisen ajaksi.

        Tietenkään en sano, että kaikkien pitäisi mennä sekasaunaan. Jos ei halua mennä, niin ei siinä mitään. Minun vaimoni harvoin tulee sekasaunaan, eikä se minua haittaa. Väärin on kuitenkin se, että puoliso kieltää toiselta saunomisen. Oikeasti kyse on vain sen mustasukkaisen puolison omista ajatuksista. Sauna ei ole eroottinen paikka silloin, kun siellä ollaan porukalla. Oman kullan kanssa tulee joskus hieman lämmiteltyä saunassa, muttei porukalla ollessa sellainen tule edes mieleen.

        Olen samaa mieltä kanssasi,ja meillä ei tunneta kaveriporukas naisten ja miesten vuoroja erikseen vaan voimme saunoa kaikki samaan aikaan tai niin kuin huvittaa eikä siinä ole mitään mustasukkaisuutta eikä kukaan ota nokkiinsa.

      • läskit
        Häveliäs kirjoitti:

        Jep, samaa mieltä. Kyllä ihmisellä kuuluu olla myös häveliäisyyttä. En minäkään haluaisi olla kumppanini kaverien kanssa alasti saunassa enkä haluaisi että hänkään olisi. Jokainen tehköön niinkuin tykkää mutta voisi edes ne vatsamakkarat peittää. Ei uimapuvulla vaan pyyhkeellä. Joo, eihän se sauna tunnu näin samalta mutta saunavuorot on toinen vaihtoehto. Mielummin läskit vaatteiden/pyyhkeiden alle (edes jotenkin)piiloon kuin kaikkien nähtäville roikkumaan. Eikä niitä sukukalleuksiakaan tarvitse kaikille tyrkyttää.Eli "tyrkyt" pois saunasta.

        Mitä ne läskit sua vaivaa? Laita silmät kiinni.

      • kari
        Nainen26 kirjoitti:

        Kyllä sinä oikeasti itsekin tiedät mihin se raja vedetään. Sauna on hyvä "tekosyy" olla vetämättä mitään rajoja.
        Rajat on siinä miltä jokaisesta tuntuu. Onko sinun niin vaikea käsittää, ettei kaikilla ole tarvetta näytellä alastonta vartaloaan muille?
        Edes saman sukupuolen edustajille, saatika vastakkaisen!

        Ei minulla ole koskaan ollut tarvetta näytellä kroppaani kuin omalle lähiperheelleni ja miehelleni, enkä näe mitään syytä pyydellä anteeksi sitä!

        Jos sinun on se niin vaikea kestää, niin joudun pyytämään anteeksi korkeintaan sinulta.

        Lue viesti kokonaan ennen kuin kommentoit.

      • kaunis bodari poika
        läskit kirjoitti:

        Mitä ne läskit sua vaivaa? Laita silmät kiinni.

        ne kuluttaa turhaan verorahoja ja on oksettavia katsella!!! koulussakin inhosimme lihavia ja kiusasimme eikä yhtään harmita ,näin se elämä heitää,ja onhan tiukka kroppaista kundia kivempi katella kun ihra mahaa

      • telinevoimistelija poika
        läskit kirjoitti:

        Mitä ne läskit sua vaivaa? Laita silmät kiinni.

        huomaa että suomessa on paljon rumia ja läskejä kun katsoo tätäkin palstaa!!!itse en lukeudu lyhyisiin peruna neniin ja pallo naamoihin niin kui suomalaiset

    • teki wäärin!!

      kyllä,mun mielestä miehesi teki väärin..jos mun mies tekisi tollain,ni en sietäs sitä millään..ei vaa voi mtiään.mutta äskenkin hän vain sanoi että se on mun ongelma jos mä en haluu et se saunoo muiden kaa!hieman alkaa mietityttää että miksi näin?enkö mä riitä?eikö hän kunnioita minua jos pyydän tälläistä??en tiedä enää...loukkaavaa musta!!

    • Heidi 30v

      Kaipa meistä jokainen sekoilee silloin tällöin saunassa tai ilman saunaa. Aikuiseet ihmiset eivät vain suotta raportoi niistä puolisolleen!

      En minä ainakaan haluaisi kuulla mieheni mahdollisista saunomisista. Enkä omiakaan asioitani hänelle raportoi millintarkkuudella.

      • jovaan

        Sinun on varmaan vaikea katsoa totuutta silmiin ? Sattuuhan se näkeminen, mutta enemmän ihminen kompuroi silloin kun kulkee sokeena kaiken ikänsä.

    • Allu

      Moi, tosi paha " sattuma ", että se nainen oli siellä saunassa. Ne tilanteet ovat noloja, koska ne voivat tapahtua käden käänteessä. Yht'äkkiä vieressä istuukin joku firman böönista. Ilman, että on edes kutsunut sitä viereen istumaan. Itse olen töissä yhdessä todella isossa firmassa ja sauna-iltoja pukkaa harvase viikonloppu. Saunominen on todellakin pinnallista ja se on täysin vapaaehtoista.

    • Cajun

      Saunominen on tosiaankin osa suomalaista kulttuurihistoriaa, ja nykypäivänäkin luonteva osa vaikkapa erilaisia illanviettoja. Ja kun on kyse tämmöisestäkin rentohenkisestä tilaisuudesta kuin opiskelijabileet, niin melkoisen vikisijän maineeseen joutuisi hän, joka alkaisi järjestellä tyttöjen ja poikien saunavuoroja erikseen ja kyselemään, että mistäkö uikkareita saisi.

      Relaapa nyt ja unohda koko juttu. Säästä murehtiminen myöhemmäksi, saatatte jonain päivänä kohdata ihan oikeitakin ongelmia poikaystäväsi kanssa.

    • himokylpijä

      No on se kyllä vähän arveluttavaa. opiskeluaikanahan näitä yhteissaunajuttuja oli usein. kun sitten en halunnut mennä miesten kanssa ja monet muut naiset menivät, niin yksikin muija lausahti ivalliseen sävyyn: "Samaa nahkaahan se on kuin nenän päässä" Joopa joo. Samainen muija oli ymppäripäissään potkiaisissa noin kuuden äijän kanssa yhtäaikaa poreammeessa ja oma jätkäkaveri mukana hekotteli vaan...SICK

    • Nainen26

      Minä en mene alasti saunaan muiden kuin perheenjäsenien ja oman poikaystävän/mieheni kanssa. Korkeintaan uimahallissa ventovieraiden kanssa, heillä ei ole niin väliä koska ovat ventovieraita!
      Mitään tästä poikkeavaa en hyväksyisi tänä päivänä, kun pettäminen on muutenkin niin "muotia."

      • Minä

        Juhannuksena meidän kaveriporukka ainakin menee kaikki sekasaunaan, eikä siinä ole mitään "seksuaalista" latautumaa. Paikalla on pareja ja sinkkuja, mutta ei siinä kukaan nokkiinsa ottanut. Luonnolliselta se tuntui.. Saunassa kun yleensä ollaan alasti.
        Kukin tavallaan. Mutta tilanne oli tietysti se että kaikki tiesi missä mennään!

    • sekaan

      Kait se oli sen typyn vika,(kiimassa)kun sinne itsensä väänsi.Mut oikeessa olet,kyl mäkin nostaisin metelin jos mun vaimoke suonois jossain pippaloissa mies porukassa.Asiaa

    • Pistasio

      ...että ihmiset vetävät yhtäläisyysmerkin alastomuuden ja seksin/seksuaalisuuden välille. Kai sitä sitten ollaan niin seksimanian kyllästämiä, että jos jollakin ei ole housuja, niin sen kanssa kuuluu touhuta. Ihmekös raiskausten määrä lisääntyy jatkuvasti, kun omaan ja toisen vartaloon ei pystytä suhtautumaan edes lähtökohtaisesti luonnollisena asiana. Kohta ruvetaan kai sikiöille markkinoimaan kohtupaitoja, onhan se säädytöntä kun se vauva on siellä kohdussa alasti.

      Opetelkaa nyt hyvät ihmiset olemaan luontevasti vastakkaisen sukupuolta edustavien seurassa ja pitämään heitä muinakin kun potentiaalisina panoina - myös saunassa.

      • Timppa vaan

        Ei ole mitenkään tarkoituksenmukaista ryhtyä harrastamaan kimppasaunomisia ja joukkoalastomuuksia. Alastomuus on luonnollista, kuten on paskantaminenkin, mutta sekin tehdään visusti piilossa.

        Muuten, ennen vanhaan raiskauksia oli kertomasi mukaan vähemmän, mutta niin olivat tavatkin häveliäämmät. Lisäksi tapana oli pidättäytyä seksistä myöhemmälle iälle, kumppaneita oli vähemmän ja suuri osa ihmisistä säästi seksin avioliittoon.

    • nakuilija

      voi jee olen 26 vee nainen ja saunonut pienen eloni aikana monasti nakuna sekasaunassa... Opiskelijabileissä olen varsinkin saunonut, siellähän niitä tutkintojakin suoritettiin, eli juostiin nakuna eli viuhahdettiin ja mitä pidemmälle sitä laajempi oppimäärä. Ei ole tullut mieleenikään että jonku puoliso tästä loukkaantuisi. Pitäisiköhän jatkossa kysyä, että voiko tulla, onko siellä lämmintä ja loukkaantuuko jonkun vaimo jos nyt tulen sinne... Voi ei, ei elämässä kaikki ole aina sitä seksiä.

    • ajat sitten

      olisi pitänyt potkia sut pihalle jo ajat sitten, vielä ei onneksi ole myöhäistä.

    • ymmärrän

      reaktiosi koska itsekkin olen hyvin mustasukkaista sorttia. Mutta sitä en ymmärrä miksi sitten ylipäänsä seurustella jos on niin perkeleen mustasukkainen, että se kuuluu enemmän ihmisen ominaisuuksiin kuin vikoihin.

      Itse tulin aikoinaan siihen tulokseen etten kykene seurustelemaan typerän "ominaisuuteni" takia. Siksi onkin helpompi että on yksin, pysyy mieli terveenä enkä myöskään rajoita kenenkään elämää enkä tekemisiä mustasukkaisuudellani.

      Pettäminen ei ole hyväksyttävää kummaltakaan sukupuolelta missään olosuhteissa.
      En silti usko että kumppanisi tarkoituksellisesti loukkasi tunteitasi.

      • maikki

        Kyllä yhteissaunaan menossa on aina seksuaalinen virite, turha muuta sanoakaan.Älkää valehdelko! Jos ei nyt ihan himoita toisen aviopuolisoa,niin ainakin saadaan toisten alastomuutta katsellessa virikettä omaan seksisuhteeseen.Tiedän kokemuksesta ja toiset saavat jo värinöitä siitä,kun tietävät toisten katselevan.

      • satoja yhteissaunoja takana
        maikki kirjoitti:

        empä ole moista ilmiötä vielä tavannut, ehkä
        ajat ovat muuttumassa mutta en usko?
        Kovin on kiimaiseksi porukka muuttumassa jos ei saunassa kestä alastonta tuseroa tai keppiä
        KATSOA,,,,HUOM KATSOA !!!!!!!

      • aaaa

        hölynpölyn. Ainakaan itse en koe yhteissaunaan menemistä yhtään seksuaalisena eikä ole mitään ongelmaa että tyttöystävä menisi yhteissaunaan kun ihan saunasta nyt puhutaan.

        Ihme jenkkimeininkiä, alastoman ihmisen näkeminen on sama asia kuin pettäminen.

      • kiinnostavaa

        Olin kans seurustelematta monia vuosia 22-28 vuotiaana. Siis koko tuon ajan. Osittain mustasukkaisuusvian takia. Nyt olen suhteessa ja mustasukkaisuus haittaa enemmän ja vähemmän. Onneksi toi mies tykkää siitä piirteestä. On kai hänkin hiukan kipeä kun pitää sitä rakkautena, että melskaan hänelle kaikesta pienestä?

        Jotkut tykkää mustankipeydestä. Ole sitä avoimesti ja kattele semmoista kumppania, joka rakastaa sua semmoisena, "viallisena".

        Äsh, itse tiedät mitä teet, eikä minunkaan yksinolo mennyt hukkaan silloin. On muutakin elämää kuin parisuhde-elämä

      • Nimetön
        satoja yhteissaunoja takana kirjoitti:

        empä ole moista ilmiötä vielä tavannut, ehkä
        ajat ovat muuttumassa mutta en usko?
        Kovin on kiimaiseksi porukka muuttumassa jos ei saunassa kestä alastonta tuseroa tai keppiä
        KATSOA,,,,HUOM KATSOA !!!!!!!

        Kyllä mua ainakin kiihottaa katsella alastomia ihmisiä. Seksihalut lisääntyy.

    • pelle

      Minä en ole enää opiskelija, mutta olen sitä mieltä, että luottamus isolla L:llä!!!
      Jos teillä on parisuhde kunnossa, saunominen vastakkaisen sukupuolen kanssa on ihan ok.
      Olemme keskustelleet vaimoni kanssa aiheesta "vastakkainen sukupuoli" ; unia ja fantasioita voi nähdä "hyvällä omalla tunnolla" kunhan kohde ei ole tietty henkilö.

      Joten minun mielestäni saunoa voi ihan rauhassa. ja varsinkin opiskelijabileissä, siellä kun tuo alkoholikin virtaa.. Niin kauan OK , kunhan poikaystävälläsi kontrolli ja järki pelaa niinkuin "fiksulla kaverilla" :)

    • Äly hoi , älä jätä.

      Ei ole ihme jos avioerot sen kun vaan lisääntyy jos saunaankin on luonnollista mennä akat ja miehet sekaisin.On aivan selvä asia että nainen ei voi olla alastomana miesporukoissa,tällainen käytös on tosi tyhmää.Miehet saunovat omissa porukoissaan ja naiset omissaan.Näin meilläpäin ainakin tehdään.Olisin kyllä syvästi loukattu jos sulhaseni olisi mennyt vieraan akan kanssa saunaan.En haluaisi itsekkään loukata kaveriani ja vetää itseäni alasti muille miehille.Mieheni olisi varmaan jättänyt minut suutuspäissään ,kun satun olemaan kuulemma niin hyvän näköinen.Jos ei tällaisista alastomuus asioista ymmärrä loukkaantua niin kannattaa tarkistuttaa älykkyysosamäärä ja pikaisesti.

      • amina

        samaa mieltä, yhteissaunassa saunominen ei oo luonnollista, aina siinä on pieni seksuaalinen jännite mukana. En tod hyväksyis jos mieheni saunoisi sekasaunassa! En nipota muissa asioissa, mutta saunaan meno muitten naisten kanssa on mulle raja jota ei saa ylittää. Olipa muut mitä mieltä tahansa niin näin meillä päin!

      • Nimetön
        amina kirjoitti:

        Ite oon niin kiihkeä 25 v. nainen, että kiihotun vaikka mistä. Etenkin muiden alastomien ihmisten näkeminen kiihottavaa...

        Vaikea hyväksyä sellaista, että mennään vaan kaikkien kanssa saunaan, kun se on aika kiihottavaa. Siitä voi saada ajatuksia ja ideoita ja mielikuvitus lähtee lentoon. On myös vaikea hyväksyä, että mieheni menee muiden naispuolisten kanssa saunomaan kun en ole itse paikalla, kun se on niin kiihottavaa... Ehkä hän löytää siellä saunassa jonkun paremman näköisen ja muutenkin paremman muijan ja jättää minut, kun se on niin kiihottavaa.

    • reino

      Minähän olen väärä ihminen vastaamaan sinun tunteista. Mutta kun minä olin nuori niin me saunottiin yhdessä vieraittenki naisten kanssa.
      Eikä siinä mitään, tietenki tuli katottua naisia mutta kun on oma nainen niin on.
      Se pitää luottaa kumppaniin, jos ei luota niin mikään ei onnistu.
      Joten anna miehelles anteeksi ja luota häneen.

      • adonis

        Minkäs sitä mies luonnolleen voi..sekasaunassa pääsee vilkuilemaan muitakin ,kuin sitä omaa ja tuttua.Jos mies muuta väittää ,niin on takuul hintti. Olen silti sitä mieltä ,et ei kovin viisasta suhteelle sekasaunat,mieshän syttyy nimenomaan katseesta,kaunis ,nuori vartalo houkuttaa,tulee uniin,mielikuviin,siitä ei vaimo kai oikein tykkää?

      • huoh
        adonis kirjoitti:

        Jos kimppa/sekasaunat luonnollisia,niin sittenhän ei vaatteita tarvittas yhteisis illanistujaisis tai muuallakin,kun se niin luonnollista! Potaskaa sanon,ihminen tirkistelystä nauttii,toisten alastomat vartalot kiinnostaa,luo seksuaalista jännitettä,joka muuta väittää niin valehtelee! Parempi pysyä erossa kimppasaunoista,se että katsot toista sillai,sytyttää,ja siitä se mieli lähtee ja ottaa ensimmäisen harha askeleen luvattomille teille.Uskokaa tai älkää,lyö kuilua suhteeseenne,kaikki ei ole luvallista,yhteisen suhteen ja rakkauden vuoksi on osattava luopua tietyistä vapauksista..

      • Tane_k
        huoh kirjoitti:

        Kun sinä olet pelkästään äijäporukalla viettämässä iltaa, oletteko koko illan alasti? Entä saunotteko alasti vai vaatteet päällä. Eli pukeutuminen menee aina tilanteen mukaan. Normaalissa huoneen lämmössä minulle tulee kylmä, jos minulla ei ole vaatteita. Toisaalta jos ollaan pienessä yksiössä, voi tulla lämmin. Tällöin saattaa päällimmäinen paita lähteä pois. Kun saunan jälkeen kuumottaa, ollaan vieläkin vähemissä vaatteissa. Eli vaatteet valitaan tilanteen mukaan.

        Aika paljon tässä keskustelussa monet ovat vakuutelleet, kuinka he eivät halua saunoa sekasaunassa. Eihän tässä ketään ole pakotettukaan muiden kanssa saunomaan. Tässä vain yritetään sanoa, että joillekin ihmisille sekasauna on luonnollista, eikä heillä siihen liity seksiä.

        Toisaalta jotkut vakuuttavat, etteivät he voi olla sekasaunassa ilman, että ajattelevat seksiä tai jopa pettämistä. Jos noin on, niin älkää menkö sekasaunaan. Jos pelkää, että itse pettää, ei kannata hakeutua tuollaisiin tilanteisiin. Mutta onko se mahdoton ajatus, että puoliso ei pettäisikään? Jos te itse ette voi olla täysin luotettavia sekasaunassa, miksi olette niin varmoja siitä, että puolisokaan ei voi olla luotettava? Entä jos se puoliso onkin luotettava? Kiellätte häneltä asioita täysin turhaan.

        Minä olen jopa nukkunutkin ystävänaisen kanssa samassa sängyssä sylikkäin ilman seksiä. En tosin avioliittoni aikana, koska vaimoni ei sitä hyväksyisi, minkä ymmärrän. Mutta sinkkuaikana saatoin nukkua ystävän kanssa ilman, että harrastimme seksiä. Sillä hetkellä riitti toisen ihmisen läheisyys - tieto siitä, että ystävä on vieressä. Ei miehen ja naisen välisen suhteen aina ole pakko johtaa seksiin.

        Niin,ymmärrän kyllä ei kaikki tilanteet johda seksiin,miehen ja naisen välillä.Mutta kuten sanotaan "tilaisuus voi tehdä varkaan" ..yleensähän pettämiset saa alkunsa sinänsä hyvin viattomasta jutusta,siihen ikäänkuin varkain ajautuu. Varsinkin jos suhteessa ei kaikki ihan kunnossa,riski on vielä suurempi. Vaikka voisit nukkua sylitysten naisen kanssa ystävinä,käydä saunassa naisystävies kanssa.Niin ei ole taetta,ettetkö lipsahtais? Jos ollaan sitouduttu toiseen,tarkoittaa se myös suhteen varjelemista.Jos on riski loukata toista ,niin on rakkautta olla loukkaamatta.Jos naistaan rakastaa,on parempi ettei ehdoin tahdoin asetu houkutuksille ,koska ikinä et voi olla ihan varma. Luopuminen jostain kimppasaunomisista osoittaa vain,että rakastat ja kunnioitat omaa naistas,ja niitä muita naisia. Naisen ja miehen välinen suhde on niin hienoinen,että ei siinä aina järki ohjaa.Parasta suhteen arvostamista ja suojelemista on,minimoida riskit.Ei varmaan ole iso luopuminen ,vaikka kimppasaunomisesta? Jos ei se todellakaan merkitse ihmeempää,se voi silti suhteessa merkitä,hyvinkin paljon.

        Toisin sanoen ihmisten ei pitäisi käydä sekasaunoissa, koska se voi vahingossa johtaa pettämiseen. Muistan lukeneeni jonkun tutkimuksen, että suuri osa pettämisistä - ellei jopa suurin osa - tapahtuu työkaverin tai vastaavan kanssa. Jos noin on, töissä käynti voi olla suurin yksittäinen tekijä, joka johtaa pettämiseen. Kuinka moni käy tuosta huolimatta töissä?

        Ymmärrän kyllä kirjoituksesi pointin. Minun itseni vain on vaikea uskoa, että näinkin moni olisi uskollinen kumppanilleen vain siksi, ettei saa tilaisuutta. Minä haluan uskoa itsestäni ja muista enemmän. Toisaalta minä tiedän jo itsestäni enemmän. Olen käynyt sekasaunassa monesti ilman, että ajattelen seksiä. Olen käynyt jopa ulkomaan työmatkoilla viehättävien naistyökavereiden kanssa. Olemme viettäneet hauskoja iltoja ja jatkaneet niitä hotellihuoneessa esimerkiksi jalkapallo-ottelua katsoen - eikä ole tapahtunut pettämistä, eikä se ole tullut edes mieleen.

        Kun asiaa noin ajattelee, niin olen todella tyytyväinen itseeni. Olen uskollinen siksi, että minulla ei tule pettäminen mieleen edes silloin, kun se näyttää monilla tulevan. Toisaalta kunnioitukseni joitain ns. uskollisia kohtaan rapisee. He eivät olekaan uskollisia siksi, että se tulisi heiltä luonnostaan. He ovat uskollisia siksi, että ymmärtävät pysyä pois tilanteista, jotka voivat johtaa pettämiseen. He siis eivät itsekään tiedä, etteivätkö voisi pettää sopivassa paikassa.

        Toisaalta ajatus on surullinen. Positiivista kuitenkin on se, että ihminen itse tiedostaa oman heikkoutensa eikä hakeudu vaarallisiin tilanteisiin. Enpä itse asiassa ajatellut asiaa aikaisemmin ihan tältä kannalta. Mustasukkaisuus sekasaunasta johtuukin siis siitä, että mustasukkainen ihminen ei itse voisi olla itsestään varma. Vaikka kirjoitinkin jotain tuon suuntaista, vasta sinun viestisi aukaisi silmäni todella ymmärtämään tuon ajattelun.

        Surullista tilanteessa on sekin, että omaa puolisoa pitää epäillä. Minusta olisi stressaavaa olla suhteessa, jossa toisen uskollisuuteen ei voisi täysin luottaa.

        En tarkoita todellakaan,että toisten ns.uskollisuus johtuu siitä,että ymmärtävät pysyä poissa sellaisista tilanteista,joissa mahdollisuus lipsahdukseen. He yksinkertaisesti rakastavat puolisoaan/kumppaniaan niin paljon,etteivät ota riskejä,vaikkei olisi edes pettäjäluonne.Ei kukaan voi olla silti täysin VARMA itsestään, et sinäkään! Ihminen on aina ihminen ja erehdyksiä sattuu . Eikä se tälläisten esim.kimppasaunomisten välttäminen osoita ,että pelkäisi vain jotain pettämistä,vaan se on kunnioitusta ja oman naisen arvostamista.Olen 14 vuotta elänyt onnellisessa avioliitossa,kunnioitus ja tietyt rajat luovat turvaa ,liiallinen vapaus suhteessa ei ole hyväksi.Nainen ja mies on yhtä,ja yhteisen elämän tarkoitus on yhdistää ,ei erottaa.En hyväksy itseltäni ,enkä kumppaniltani kimppasaunoja.Koen ,että me kuulumme vain toisillemme,minun kehoni on hänen,hänen kehonsa minun.Jos sinä haluat jakaa naisesi toisten katseille siitä vaan,minä en haluais.Rakkauteen kuuluu luottamus,elämän arvoni ja aatteni eivät johda luottamuksen puutteeseen,mites on voiko puolisos käsi sydämellä sanoa,ettei epäile sinua yhtään,kun tietää "tapasi"..eikö häivähdys epäilyä ,ole koskaan ollut..

        Olet väärässä, minä olen täysin varma itsestäni. Vaikka jotain epävarmuutta olisi joskus aikaisemmin ollutkin, voin olla varma siksi, että olen jo käynyt kyseiset tilanteet läpi. Minä tiedän, miten käyttäydyn kimppasaunassa, koska olen jo kymmeniä kertoja kimppasaunassa käynyt. Minä en epäile itseäni.

        Vaimonikaan ei epäile, koska hänkin on käynyt kimppasaunoissa paljon. Hän tietää, millaista se on, koska hän itsekin sitä on harrastanut. Siksi hän luottaa minuun täysin. Samoin minä luotan häneen.

        Kirjoitat, ettei ihminen ota riskiä. Jos ylipäätään on riski siitä, että pettää, eikö se riski ole koko ajan? Eikö ole riski, että ihastuu työkaveriin? Eikö ole riski, että näkee kauppareissulla todella seksikkään naisen?

        Sinusta kunnioitus merkitsee rajoja. Minusta kunnioitus taas merkitsee rajattomuutta. Vaimoni ei tarvitse määrätä minulle rajoja, koska ne rajat tulevat minun sisältäni, minusta itsestäni. Avioliitto on yhdessä elämistä, mutta ei kahdesta ihmisestä silti tule yhtä. Kummallakin on oma elämänsä ja omat harrastuksensa edelleen.

        Minusta luottamus on yksi suurimmista kunnioituksen osoituksista. Voin päästää vaimoni saunaan, koska luotan häneen. Voin päästää hänet työpaikkansa illanviettoon, koska luotan häneen. Minua perusteeton epäileminen loukkaisi. Silloinhan vaimoni väittäisi, että olisin valmis häntä pettämään. Jos taas itse epäilisin itseäni, epäilisin koko avioliittoani. Miksi olisin naimisissa, jos olisi olemassa mahdollisuus, että lähtisin pettämään? Kukaan ei voi pakottaa minua pettämään, ja siksi olen varma, etten lipsahda. Kukaan ei petä vahingossa. Se on aina tietoinen päätös. Minä päätän olla pettämättä - jopa silloinkin, kun saunon sen hemaisevan blondin kanssa.

        Jos olet vihille asti mennyt,niin jo vihkisaarnassa aviopuolisoista sanotaan tulevan yhtä, vierastan itse juuri tuota epäkristillistä ajattelua,että mies ja nainen on erillään avioliitossa.Minusta toimivan ,kunnioitukseen ja rakkauteen perustuvan liiton keskinäisiä kulmakiviä on juuri se,että ollaan sitouduttu siihen omaan puolisoon kaikella tapaa. Minulle se sitoutuminen on juuri sitä,että haluan sataprosenttisesti sitoutua vain omaan kumppaniini,siihen ei silloin kuulu,rajattomuus.Minusta tuo käyttämäsi "rajattomuus" on vaarallinen asia,melkein olettaisin ,että voisit sanoa,että vapaat suhteet avioliitossa/avoliitossa,on hyväksyttävää ,jos kumpikin puolisoista sen hyväksyy.Jos se olisi yhteinen päätös..Minusta on suhteen kannalta tervettä pitää kiinni rajoista,ettei astuta alueelle ,mikä voi aiheuttaa jännitteitä ja ongelmia.Se mikä teillä toimii,harvalla todella harvalla toimii..ja jos oikein sisimmäsi rehellisesti mietit,niin onko se todellakin ollut helppoa,kivutonta suhteellenne?

        Vihkikaavassa luvataan tahtoa rakastaa toisia myötä- ja vastamäessä. Nähdäkseni tähän sisältyy myös toisen rakastaminen myös saunassa, riippumatta ketä siellä on ja millaisessa vaatetuksessa.

        Mielestäni "rajattomuus" on hyvin tärkeä asia. Jos puolisoni yrittäisi määrätä minua, hän ei koskaan voisi olla selvillä siitä, olenko hänen rinnallaan ja hänelle uskollinen vapaaehtoisesti vai hänen pakottamanaan. Päätökseni elää hänen kanssaan, noudattaa yhteisiä sääntöjä ja olla hänelle uskollinen on omani. Lupaan sen omana itsenäni, en osana häntä, ja olen lupauksesta vastuussa näin paitsi aviopuolisolle ja liitollemme myös itselleni.
        Jännitteitä ja ongelmia aiheuttaa huomattavasti enemmän, jos emme luota toisiimme, kuin jos esimerkiksi jompikumpi meistä saunoo kimppasaunassa. Jos keskittyisimme rajoittamaan toisiamme, emme kasvaisi ihmisinä, meillä ei olisi kohta toisillemme mitään tarjottavaa ja ajautuisimme eroon.

        Ja loppukaneettina. En ole koskaan himoinnut saunassa ketään (paitsi omaa puolisoani kerran-pari).

      • huoh
        Pistasio kirjoitti:

        Rajattomuus tuhoaa miehen ja naisen välisen suhteen.Rajat avioliitossa/avoliitossa/parisuhteessa on terve ja turvallinen pohja suhteelle.Tietyt rajat luovat pohjan luottamukselle ja yleensäkkin elämälle.Ylittäessämme omien mielihalujen vallassa emme kunnioita puolisoamme,silloin elämme "minä"periaattella,suhteessa on enemmän tärkeää "me" .Rajoissa on jotain,mitä tämän ajan ihmisten tuntuu olevan vaikeata ymmärtää.Entistä enemmän halutaan ajatella"mitä minä haluan" vaikka pitäisi kysyä mitä me yhdessä haluamme..Hyvään suhteeseen kuuluu se ,että kunnioitetaan toista ja tiedetään mikä on oikein ja väärin,sekin tuntuu monelta hämärtyneen.Vähemmän olisi särkyneitä sydämiä,jos tiedostettaisiin,ettei ihan kaikki ole sallittua.Rajat on Rakkautta,suuri totuus siinä piilee,kuka sen oikein tahtoo ymmärtää..

      • terve ja fiksu
        Tane_k kirjoitti:

        Kun sinä olet pelkästään äijäporukalla viettämässä iltaa, oletteko koko illan alasti? Entä saunotteko alasti vai vaatteet päällä. Eli pukeutuminen menee aina tilanteen mukaan. Normaalissa huoneen lämmössä minulle tulee kylmä, jos minulla ei ole vaatteita. Toisaalta jos ollaan pienessä yksiössä, voi tulla lämmin. Tällöin saattaa päällimmäinen paita lähteä pois. Kun saunan jälkeen kuumottaa, ollaan vieläkin vähemissä vaatteissa. Eli vaatteet valitaan tilanteen mukaan.

        Aika paljon tässä keskustelussa monet ovat vakuutelleet, kuinka he eivät halua saunoa sekasaunassa. Eihän tässä ketään ole pakotettukaan muiden kanssa saunomaan. Tässä vain yritetään sanoa, että joillekin ihmisille sekasauna on luonnollista, eikä heillä siihen liity seksiä.

        Toisaalta jotkut vakuuttavat, etteivät he voi olla sekasaunassa ilman, että ajattelevat seksiä tai jopa pettämistä. Jos noin on, niin älkää menkö sekasaunaan. Jos pelkää, että itse pettää, ei kannata hakeutua tuollaisiin tilanteisiin. Mutta onko se mahdoton ajatus, että puoliso ei pettäisikään? Jos te itse ette voi olla täysin luotettavia sekasaunassa, miksi olette niin varmoja siitä, että puolisokaan ei voi olla luotettava? Entä jos se puoliso onkin luotettava? Kiellätte häneltä asioita täysin turhaan.

        Minä olen jopa nukkunutkin ystävänaisen kanssa samassa sängyssä sylikkäin ilman seksiä. En tosin avioliittoni aikana, koska vaimoni ei sitä hyväksyisi, minkä ymmärrän. Mutta sinkkuaikana saatoin nukkua ystävän kanssa ilman, että harrastimme seksiä. Sillä hetkellä riitti toisen ihmisen läheisyys - tieto siitä, että ystävä on vieressä. Ei miehen ja naisen välisen suhteen aina ole pakko johtaa seksiin.

        Olet terve ja fiksu ihminen. Olen samaa mieltä ja nukkunut myös miespuolisen kaverin kanssa samassa sängyssä ilman seksiä. Jotkut ei vaan usko, että semmoista vois olla.

      • Alfred
        huoh kirjoitti:

        Jos kimppa/sekasaunat luonnollisia,niin sittenhän ei vaatteita tarvittas yhteisis illanistujaisis tai muuallakin,kun se niin luonnollista! Potaskaa sanon,ihminen tirkistelystä nauttii,toisten alastomat vartalot kiinnostaa,luo seksuaalista jännitettä,joka muuta väittää niin valehtelee! Parempi pysyä erossa kimppasaunoista,se että katsot toista sillai,sytyttää,ja siitä se mieli lähtee ja ottaa ensimmäisen harha askeleen luvattomille teille.Uskokaa tai älkää,lyö kuilua suhteeseenne,kaikki ei ole luvallista,yhteisen suhteen ja rakkauden vuoksi on osattava luopua tietyistä vapauksista..

        Hohhoijaa, jos noin epävarmalla on koko liitto kannattaa lopettaa heti. Kivahan se on muitakin nähdä alasti ihan vertailun vuoksi. Työporukallakin saunomme aina yhdessä,eikä se ole mihinkään ikinä johtanut kenelläkään. Saman suon tyttöystävälleni, eikä hän kovin ujo olekkaan. Löysätkää nyt vähän sitä pipoa hyvät ihmiset.

      • Kalle setä
        huoh kirjoitti:

        En tarkoita todellakaan,että toisten ns.uskollisuus johtuu siitä,että ymmärtävät pysyä poissa sellaisista tilanteista,joissa mahdollisuus lipsahdukseen. He yksinkertaisesti rakastavat puolisoaan/kumppaniaan niin paljon,etteivät ota riskejä,vaikkei olisi edes pettäjäluonne.Ei kukaan voi olla silti täysin VARMA itsestään, et sinäkään! Ihminen on aina ihminen ja erehdyksiä sattuu . Eikä se tälläisten esim.kimppasaunomisten välttäminen osoita ,että pelkäisi vain jotain pettämistä,vaan se on kunnioitusta ja oman naisen arvostamista.Olen 14 vuotta elänyt onnellisessa avioliitossa,kunnioitus ja tietyt rajat luovat turvaa ,liiallinen vapaus suhteessa ei ole hyväksi.Nainen ja mies on yhtä,ja yhteisen elämän tarkoitus on yhdistää ,ei erottaa.En hyväksy itseltäni ,enkä kumppaniltani kimppasaunoja.Koen ,että me kuulumme vain toisillemme,minun kehoni on hänen,hänen kehonsa minun.Jos sinä haluat jakaa naisesi toisten katseille siitä vaan,minä en haluais.Rakkauteen kuuluu luottamus,elämän arvoni ja aatteni eivät johda luottamuksen puutteeseen,mites on voiko puolisos käsi sydämellä sanoa,ettei epäile sinua yhtään,kun tietää "tapasi"..eikö häivähdys epäilyä ,ole koskaan ollut..

        Uskovainen sinä olet Huoh.
        Se luotto pitäs olla avioassa /avossa , niin ei olis mitään syytä pistää tuollaisia rajoja.
        Mutta jos ei luottoa niin sehän onkin jo eri asia......

      • herraasiallinen
        huoh kirjoitti:

        Niin,ymmärrän kyllä ei kaikki tilanteet johda seksiin,miehen ja naisen välillä.Mutta kuten sanotaan "tilaisuus voi tehdä varkaan" ..yleensähän pettämiset saa alkunsa sinänsä hyvin viattomasta jutusta,siihen ikäänkuin varkain ajautuu. Varsinkin jos suhteessa ei kaikki ihan kunnossa,riski on vielä suurempi. Vaikka voisit nukkua sylitysten naisen kanssa ystävinä,käydä saunassa naisystävies kanssa.Niin ei ole taetta,ettetkö lipsahtais? Jos ollaan sitouduttu toiseen,tarkoittaa se myös suhteen varjelemista.Jos on riski loukata toista ,niin on rakkautta olla loukkaamatta.Jos naistaan rakastaa,on parempi ettei ehdoin tahdoin asetu houkutuksille ,koska ikinä et voi olla ihan varma. Luopuminen jostain kimppasaunomisista osoittaa vain,että rakastat ja kunnioitat omaa naistas,ja niitä muita naisia. Naisen ja miehen välinen suhde on niin hienoinen,että ei siinä aina järki ohjaa.Parasta suhteen arvostamista ja suojelemista on,minimoida riskit.Ei varmaan ole iso luopuminen ,vaikka kimppasaunomisesta? Jos ei se todellakaan merkitse ihmeempää,se voi silti suhteessa merkitä,hyvinkin paljon.

        Eiköhän se pettäminen tapahdu silloin kun suhde ei ole kunnossa tai kumppani on sellainen tyyppi että pettää aina tilaisuuden tullen, eli toisin sanoen paha ihminen.

        Ei toimivassa suhteessa petetä vaikka mikä olisi tilanne.

        Tietenkin sekasaunassa on pieni seksuaalinen jännite, mutta senkin voi kääntää parisuhteessa plussan puolelle "pienenä lisämausteena" ;)

      • herraasiallinen
        herraasiallinen kirjoitti:

        Eiköhän se pettäminen tapahdu silloin kun suhde ei ole kunnossa tai kumppani on sellainen tyyppi että pettää aina tilaisuuden tullen, eli toisin sanoen paha ihminen.

        Ei toimivassa suhteessa petetä vaikka mikä olisi tilanne.

        Tietenkin sekasaunassa on pieni seksuaalinen jännite, mutta senkin voi kääntää parisuhteessa plussan puolelle "pienenä lisämausteena" ;)

        Eihän uskollisuutta pidä rakentaa sen varaan ettei saa tulla tilaisuutta pettää vastaan. Vaan että "tilaisuuden tullen" rakkaus voittaa!

        Kait näitäkin parisuhteita on joissa kaikki pettämistilaisuudet pitää kitkeä että saadaan "suhde" pidettyä koossa.

      • juu-u58
        terve ja fiksu kirjoitti:

        Olet terve ja fiksu ihminen. Olen samaa mieltä ja nukkunut myös miespuolisen kaverin kanssa samassa sängyssä ilman seksiä. Jotkut ei vaan usko, että semmoista vois olla.

        olet ahkerati saanut edellisinä päivinä, tai muuten väsynyt.

    • Nainen isolla ÄNNÄLLÄ

      Jos poikakaverisi mielestä on luonnollista saunoa sekaporukassa, niin kokeile sinä sitä myös. Mene saunomaan lätkäjoukkueen miesten kanssa ja kerro siitä poikaystävällesi..
      Saattaisi olla miehellä sen jälkeen eri käsitys asiasta, kun saisi maistaa omaa lääkettään.

      • aaa

        ja tästähän tässä oli kyse? Poikaystävä oli siis itse mennyt saunaan tyttöporukan (sanotaan nyt vaikka cheerleader-joukkueen) saunaan mukaan.

        Lueppas se eka viesti uudestaan.

    • Laura

      Tuollaiset asiat kannattaa puhua puolisonsa kanssa halki, niin ei tule väärinymmärryksiä.

      Omasta mielestäni on outoa, kun yksi ainut nainen menee poikaporukan kans saunaan. Voihan se olla viatontakin, mutta ekana tulisi mieleen, että yrittääkö hän iskeä jotakuta tai yrittääkö pönkittää itseään olemalla `rohkean seksikäs´. Nooh, jokainen taplaa tavallaan.

      Minun miesystäväni olisi hyvien käytöstapojen mukaan lähtenyt heti pois saunasta. Hänestä tuo naisen temppu oli mauton. Ehkäpä hän on vanhanaikainen kuin minäkin, mutten myöskään olisi jäänyt paikalle vastaavassa tilanteessa. Se olisi ennen kaikkea ollut kunnianosoitus omalle puolisolleen.

      Hienovaraisuus, jota jotkut (varsinkin miespuoliset) ovat kutsuneet herkkänahkaisuudeksi, on mielestäni toisen huomioon ottamista. Ei tietenkään kannata loukkaantua, jos toinen tekee jotakin, jota ei tiennyt vääräksi. Tekemisistä voi oppia. Pienet asiat tekevät parisuhteesta onnelisen. Turhat pienet loukkaavat asiat nakertavat suhdetta sisältä päin.

      Varsinkin edellä mainittu tapaus, jossa nainen tuli miesporukan saunaan. Jos se kerran oli niin viatonta, miksi se mies jäi paikalle. Eikä hän ole ennen alastonta naista nähnyt? Tuskinpa se nainen olisi loukkaantunut, jos miehet olisivat lähteneet. Entä jos olisikin! Eikö miehelle todellakaan juolahtanutkaan mieleen, että tapauksesta saattaisi tulla eri puraa...

      • Nimetön

        Kyllä se niin on että jos ei suvaita käydä saunassa toisten kanssa, vaikka onkin naisia,niin menkää piiloon joka iikka.

      • Laura
        Nimetön kirjoitti:

        Kyllä se niin on että jos ei suvaita käydä saunassa toisten kanssa, vaikka onkin naisia,niin menkää piiloon joka iikka.

        Oliko kirjoituksesi minulle tarkoitettu? Jos oli, voisitko selittää mitä tarkoitit? En ymmärtänyt pointtiasi.

      • Heidi*

        On se nyt kumma kun ei ole sitä luottamusta. Alaston ihminen on se sama ihminen kuin se olisi vaatteet päälläkin. Eikö olisi todella epäkohteliasta poistua saunasta naisen saapuessa? Törkeää jaottelua. Kyllä ihmiset voivat olla keskenään saunassa alasti, miehet ja naiset. Sen ei todellakaan tarvitse merkitä yhtään mitään seksuaalista!

        Muutenkin, jos minun poikaystäväni katsoisikin saunassa "vieraiden" tai kenen tahansa toisen naisen kroppaa, niin mitä sitten? Kaipa sitä katsoa saa ja katsotuksi nyt väkisinkin tulee. Kunhan se ei mene sen pidemmälle. Jos on suhteessa luottamus ok, ei tarvitsisi miettiä tuollaisia.

      • Make
        Heidi* kirjoitti:

        Eihän siinä sekasaunomisessa Heidi* luottamuksesta olekkaan kyse,kivahan se on katsella nuoria ,kauniita hyväkroppasia naisia.En minä siellä vanhoista rupsuista ole kiinnostunut.Sekasaunominen on kyllä kaikkea muuta,kuin tavallista saunomista.Pientä virikettä se antaa nähtävästi teillä parisuhteeseenkin,kun voi nautiskella "luvalla" toisten naisten/miesten vartaloista.Hienoa,kun sen parisuhteessa elävät naisetkin hyväksyy.Minä olen sinkku,niin ei ole esteitä sekasaunomiseen,mutta seurustellessa,en kyllä hyväksyisi itseltäni enkä naiseltani. Ei mies alastonta kaunista naisvartaloa huomaamatta olla voi,lämmittää varmasti nuo muistikuvat mukavasti..Mies joka kieltää et sekasaunomises ei olis mitään muka seksuaalisuutta ei kyllä puhu totta! Puppua,sillon laskee naiselleen,jos muuta väittää.

      • Laura
        Heidi* kirjoitti:

        On se nyt kumma kun ei ole sitä luottamusta. Alaston ihminen on se sama ihminen kuin se olisi vaatteet päälläkin. Eikö olisi todella epäkohteliasta poistua saunasta naisen saapuessa? Törkeää jaottelua. Kyllä ihmiset voivat olla keskenään saunassa alasti, miehet ja naiset. Sen ei todellakaan tarvitse merkitä yhtään mitään seksuaalista!

        Muutenkin, jos minun poikaystäväni katsoisikin saunassa "vieraiden" tai kenen tahansa toisen naisen kroppaa, niin mitä sitten? Kaipa sitä katsoa saa ja katsotuksi nyt väkisinkin tulee. Kunhan se ei mene sen pidemmälle. Jos on suhteessa luottamus ok, ei tarvitsisi miettiä tuollaisia.

        Miten voit tietää, etteikö luottamusta parisuhteessa olisi? Siinä tapauksessa voisin väittää, että henkilö joka luulee, ettei sekasaunomisessa mahdollisesti ole jotakin seksuaalista, on lapsellisen viaton ja tietämätön.

        Ehkäpä sinä olet huoleton naturisti, mutta suurin osa suomalaisista (minun mielestäni) ei ole.

        Ps: Eiköhän elämässä tapahdu ikävämpiäkin asioita, kuin mainitsemasi poistuminen. Jos siitä menee loukkaantumaan, on aika herkkä ihminen.

    • NuoriRouva

      Eiköhän asia ole niin, että ainoastaan te kaksi voitte tietää ja sanoa, mikä on TEIDÄN suhteessanne rajan yli menemistä, mikä ei...teidän tulee tästä asiasta kahden kesken keskustella ja sopia pelisäännöt. Mutta mikäli miehesi ei ole halukas keskustelemaan asiasta asialliseen sävyyn tai sopimaan rajoista, hänellä silloin tuskin on puhtaat jauhot pussissa ja hänen tyylinsä haiskahtaa jokseenkin epärehelliselle! Terveessä ja tasapainoisessa parisuhteessa on aina tilaa ja aikaa keskustelulle, koski se sitten mitä asiaa tahansa. Suosittelen pitkää ja perusteellista keskusteluhetkeä asian tiimoilta...mikäli se ei onnistu, miettisin sitten kaksi kertaa, mikä miehesi on miehiään. Toivon teille kaikkea hyvää ja yhteisiä säveliä!!:)

    • Timppa vaan

      Nyt joillakin tuntuu olevan sellainen vääristymä että on jotenkin luonnollista parisuhteessa elävälle ihmiselle peseytyä sekasaunoissa. Onkohan siihen joku syy olemassa että miehet ja naiset ylipäänsä saunovat eri osastoilla?

      Antakaapa ihmiset perusteltuja syitä sille miksi kumppanin pitäisi antaa kimppasaunoa?

      • Tane_k

        Heti, kun annat perusteltuja syitä sille, miksi kumppanin pitää mennä omaan saunaansa, niin minä perustelen omaa kantaani. Siihen saakka jätän perusteluvastuun sinulle.

        Huomaa, että nyt ei sanota, että jonkun olisi pakko mennä sekasaunaan. Jos ei halua olla alasti vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa, ei saunaan ole pakko mennä.

        Kysyin; miksi kumppanin pitäisi antaa mennä sekasaunoihin? Miksi sen pitäisi olla hyväksyttävää?

      • Tane_k
        Timppa vaan kirjoitti:

        Niin, ja minä tein vastakysymyksen: miksei saisi mennä. Heti kun vastaat hyvillä perusteluilla minun kysymykseeni, niin minä pistän vasta-argumentteja. Muuten en viitsi tuollaisiin kysymyksiisi edes vastata.

        Minun maailmassani asiat ovat lähtökohtaisesti sallittuja. Täytyy olla joku syy sille, miksi kiellän puolisoltani jonkun toiminnan. Niin kauan, kun en keksi syytä kieltää, on toiminta sallittua.

        Eli mitä *hyviä* syitä on kieltää sekasaunominen? Kerro vieläpä sellaisia syitä, joita ei voisi soveltaa muuhun ajanviettoon. Toisin sanoen syy: "Voi pettää" ei ole hyvä, koska ns. ylitöissäkin voi pettää ilman saunomista.

      • page12

        ylitöissä ja ylitöissä saunassa.. siinä on asiaa..
        toinen on ylitöissä kaurapellossa ja toinen ylitöissä saunassa.. kunpikin sallittuja ja aivan oikein..
        hah haaa.. muuten yks oli töissä bordellissa .. sielä sekasaunassa ja sekaporukalla.. pistettiin oikein kunnolla.. viattomasti aivan.. hah haa.. ei pidä suuttua täähän on vain työtä.. hah haaa.. au au auuuuu.. juuri näin..

      • saunamies2
        Timppa vaan kirjoitti:

        Kysyin; miksi kumppanin pitäisi antaa mennä sekasaunoihin? Miksi sen pitäisi olla hyväksyttävää?

        Sekasaunominen oli suomalaisissa kaupungeissa maan tapa 1930-luvulle asti. Maaseudulla pidempään. Sekasauna on täysin normaali tapa nauttia saunasta, seurasta ja peseytyä.

        Sitten on moralisteja, itsetunnoltaan heikkoja ja mustasukkaisia jotka tämän tavan tuomitsevat. Tässähän ei ole mitään uutta. Jos naapurilla on hauskaa, niin sehän on tietenkin minulta pois. Ei mitään uutta auringon alla.

        Tuosta sai yhtäkkiä sen käsityksen että sinä vihjailet minulla olevan huono itsetunto. Mihin sellainen oletus perustuu?

      • Timppa vaan
        Tane_k kirjoitti:

        Niin, ja minä tein vastakysymyksen: miksei saisi mennä. Heti kun vastaat hyvillä perusteluilla minun kysymykseeni, niin minä pistän vasta-argumentteja. Muuten en viitsi tuollaisiin kysymyksiisi edes vastata.

        Minun maailmassani asiat ovat lähtökohtaisesti sallittuja. Täytyy olla joku syy sille, miksi kiellän puolisoltani jonkun toiminnan. Niin kauan, kun en keksi syytä kieltää, on toiminta sallittua.

        Eli mitä *hyviä* syitä on kieltää sekasaunominen? Kerro vieläpä sellaisia syitä, joita ei voisi soveltaa muuhun ajanviettoon. Toisin sanoen syy: "Voi pettää" ei ole hyvä, koska ns. ylitöissäkin voi pettää ilman saunomista.

        Lähtökohtaisesti ja lähtökohtaisesti... Ensimmäinen lähtökohta parisuhteessa elävälle ihmiselle on se, ettei tämä hakeudu tilanteeseen jossa ollaan alasti toista sukupuolta olevien kanssa. Miksi pitäisi hyväksyä puolison osallistuminen tapahtumaan, jossa ollaan alasti?

        Julkisissa saunoissa miehet ja naiset saunovat eri osastoissa, tämähän on selvä. Jatkaaksesi vääntämistäsi sinun on nyt ensin osoitettava että tämä peruslähtökohta on jotenkin virheellinen tai että joku muu perusolettamus kävisi yleisesti hyväksytyksi tavaksi toteuttaa julkista alastomuutta. Luonnollisuus, mitä nähtävästi haet, ei sellaisenaan riitä perusteluksi, sillä onhan paskantaminenkin luonnollista, ja se tehdään visusti salassa.

      • saunamies2
        Timppa vaan kirjoitti:

        Tuosta sai yhtäkkiä sen käsityksen että sinä vihjailet minulla olevan huono itsetunto. Mihin sellainen oletus perustuu?

        En vihjaile sinun, Timppa, itsetuntoosi mitenkään. Ilmaisin vain oman käsitykseni sekasaunan intohimoisista vastustajista, jotka ovat mielestäni joko moralisteja, itsetunnoltaan heikkoja tai mustasukkaisia.

        Kiinnostunut olen kyllä sinun käsityksestäsi siitä, miksi aikuinen ihminen ei voisi käydä sekasaunassa?

        Minulla on muijan kanssa kaksi avioehtoa. Sairalloinen lihavuus ja toista häiritsevä uskonnollisuus oikeuttavat avioeroon. Muijan sekasaunominen ei minua kiinnosta. Saattaisin kyllä pyytää lupaa tulla saunomaan itsekin.

      • Peikkotyttö

        Lapuudessani saunottiin perheen, sukulaisten ja tuttavien kesken, kummit, kaimat, serkut, enot, tädit ja sedät sulassa sovussa. Mökillä sauna oli kuumana monta tuntia ja siellä sai käydä kuka vaan ja milloin huvitti. Jos ei joku tykännyt olla vastakkaisen sukupuolen kanssa samaan aikaan löylyssä, ovi aukesi ja ulos pääsi vilvoitelemaan.

        Itse en ole koskaan vierastanut sekasaunomista ja jatkan sitä vast'edeskin. Jos tuleva kumppanini ei sitä kestä, niin oma on häpeänsä. Itse tiedän, että saunominen ei ole mikään seksuaalinen juttu, jonka tarkoituksena olisi miesten iskeminen. Minulle se pesytymisen ohessa tapa rentoutua ja viettää leppoisaa aikaa ystävien (olivat nämä sitten naisia tai miehiä) kanssa.

        Sitten mitä tulee tähän seksuaaliseen virittymiseen saunassa, niin en ole sekaporukassa saunoessani kenelläkään huomannut ottavan eteen. Ja totta kai siellä saunassa väkisinkin huomaa sen alastomuuden kaikkine yksityskohtineen. Ei saunassa silmälaput silmillä olla ;)

        Saunomisiin!

      • Timppa vaan
        saunamies2 kirjoitti:

        En vihjaile sinun, Timppa, itsetuntoosi mitenkään. Ilmaisin vain oman käsitykseni sekasaunan intohimoisista vastustajista, jotka ovat mielestäni joko moralisteja, itsetunnoltaan heikkoja tai mustasukkaisia.

        Kiinnostunut olen kyllä sinun käsityksestäsi siitä, miksi aikuinen ihminen ei voisi käydä sekasaunassa?

        Minulla on muijan kanssa kaksi avioehtoa. Sairalloinen lihavuus ja toista häiritsevä uskonnollisuus oikeuttavat avioeroon. Muijan sekasaunominen ei minua kiinnosta. Saattaisin kyllä pyytää lupaa tulla saunomaan itsekin.

        No, sinulla saa muijasi kanssa olla millaiset säännöt tahansa, ja on ihan oikein että olette valinneet itsellenne sopivat. Mutta älä ihmeessä hyökkää sellaisia ihmisiä vastaan, jotka elävät normaalien ja tavanomaisten arvokäsitysten mukaan. Vielä aiempaan kommenttiisi palaten, 1930-luvun perhesaunontojen ja 2000-luvun koulu/työpaikkasaunontojen yleisen hyväksynnän välillä ei ole olemassa sellaista syy-yhteyttä, jossa toisen hyväksyttämistä voisi perustella toisen hyväksynnällä.

      • page12
        Timppa vaan kirjoitti:

        Lähtökohtaisesti ja lähtökohtaisesti... Ensimmäinen lähtökohta parisuhteessa elävälle ihmiselle on se, ettei tämä hakeudu tilanteeseen jossa ollaan alasti toista sukupuolta olevien kanssa. Miksi pitäisi hyväksyä puolison osallistuminen tapahtumaan, jossa ollaan alasti?

        Julkisissa saunoissa miehet ja naiset saunovat eri osastoissa, tämähän on selvä. Jatkaaksesi vääntämistäsi sinun on nyt ensin osoitettava että tämä peruslähtökohta on jotenkin virheellinen tai että joku muu perusolettamus kävisi yleisesti hyväksytyksi tavaksi toteuttaa julkista alastomuutta. Luonnollisuus, mitä nähtävästi haet, ei sellaisenaan riitä perusteluksi, sillä onhan paskantaminenkin luonnollista, ja se tehdään visusti salassa.

        aivan lähtökohtaisesti aivan pihalla .. piste pilkku ja nollapikkusen.. laskutikku.. jakotikku jakohaara ja haarakonttori.. hah haa haaaa.. aua uauuuuu..
        voi herra ju..... hah haah haaaaa..
        tulkaa ja täyttäkää mun maailmani kunnes sanon ettei enää ..
        ou my time to daying.. nobody to love.. jeesus gonna make my dying bad.. led zeppelin.. hah haaa
        au au auuuuu..
        jos se tulee ..tule äk.....

      • Argumentti-Aku
        Tane_k kirjoitti:

        Niin, ja minä tein vastakysymyksen: miksei saisi mennä. Heti kun vastaat hyvillä perusteluilla minun kysymykseeni, niin minä pistän vasta-argumentteja. Muuten en viitsi tuollaisiin kysymyksiisi edes vastata.

        Minun maailmassani asiat ovat lähtökohtaisesti sallittuja. Täytyy olla joku syy sille, miksi kiellän puolisoltani jonkun toiminnan. Niin kauan, kun en keksi syytä kieltää, on toiminta sallittua.

        Eli mitä *hyviä* syitä on kieltää sekasaunominen? Kerro vieläpä sellaisia syitä, joita ei voisi soveltaa muuhun ajanviettoon. Toisin sanoen syy: "Voi pettää" ei ole hyvä, koska ns. ylitöissäkin voi pettää ilman saunomista.

        Olisi vaan tajunnut lopettaa ennen kuin nöyryyttää itsensä lopullisesti...

      • saman huomannut
        Argumentti-Aku kirjoitti:

        Olisi vaan tajunnut lopettaa ennen kuin nöyryyttää itsensä lopullisesti...

        Mies mesoaa muiden argumentoinnista kun itse pelaa pelkillä olettamuksilla ja asenteilla.

      • saunamies2
        Timppa vaan kirjoitti:

        No, sinulla saa muijasi kanssa olla millaiset säännöt tahansa, ja on ihan oikein että olette valinneet itsellenne sopivat. Mutta älä ihmeessä hyökkää sellaisia ihmisiä vastaan, jotka elävät normaalien ja tavanomaisten arvokäsitysten mukaan. Vielä aiempaan kommenttiisi palaten, 1930-luvun perhesaunontojen ja 2000-luvun koulu/työpaikkasaunontojen yleisen hyväksynnän välillä ei ole olemassa sellaista syy-yhteyttä, jossa toisen hyväksyttämistä voisi perustella toisen hyväksynnällä.

        No mutta Timppa. Et ole vielä kertonut miksi sekasaunominen pitäisi tuomita. Olisin hyvin kiinnostunut kuulemaan mielipiteesi.

        Muuten nuo kaupunkien sekasaunat eivät olleet perhesaunoja, vaan yleisiä saunoja, joissa kävivät kaikki.

        Totta on, että yhteisössä on arvoja joita en arvosta juurikaan. Mutta pidätän oikeuden mielipiteisiini niin kauan kuin henki kulkee.

      • Saunoja
        saunamies2 kirjoitti:

        Sekasaunominen oli suomalaisissa kaupungeissa maan tapa 1930-luvulle asti. Maaseudulla pidempään. Sekasauna on täysin normaali tapa nauttia saunasta, seurasta ja peseytyä.

        Sitten on moralisteja, itsetunnoltaan heikkoja ja mustasukkaisia jotka tämän tavan tuomitsevat. Tässähän ei ole mitään uutta. Jos naapurilla on hauskaa, niin sehän on tietenkin minulta pois. Ei mitään uutta auringon alla.

        Kumpikos siinä sekasaunonnassa on se tärkeä asia, saunominen vai vastakkaisen sukupuolen kanssa alastomana oleminen/tirkistely?

        Jos tärkeää on se saunominen, silloinhan sen sekasaunoihin hakeutumisen voi selittelemättä jättää väliin, koska siitä ei ole mitään haittaa eikä koko asiasta tarvitsisi keskustelupalstoilla. Saunoissa ollaan naiset ja miehet erikseen, tirkistelijät ovat asia erikseen.

      • läntökohtia?
        Timppa vaan kirjoitti:

        Lähtökohtaisesti ja lähtökohtaisesti... Ensimmäinen lähtökohta parisuhteessa elävälle ihmiselle on se, ettei tämä hakeudu tilanteeseen jossa ollaan alasti toista sukupuolta olevien kanssa. Miksi pitäisi hyväksyä puolison osallistuminen tapahtumaan, jossa ollaan alasti?

        Julkisissa saunoissa miehet ja naiset saunovat eri osastoissa, tämähän on selvä. Jatkaaksesi vääntämistäsi sinun on nyt ensin osoitettava että tämä peruslähtökohta on jotenkin virheellinen tai että joku muu perusolettamus kävisi yleisesti hyväksytyksi tavaksi toteuttaa julkista alastomuutta. Luonnollisuus, mitä nähtävästi haet, ei sellaisenaan riitä perusteluksi, sillä onhan paskantaminenkin luonnollista, ja se tehdään visusti salassa.

        Mikä Sinä olet sanomaan mikä on normaalia missäkin tilanteessa? Onko jossain sanottu (lakikirjassa, Raamatussa, tai jossain muualla) mikä on oikein ja normaalia parisuhteessa eläville ihmisille. Siis mikä peruslähtökohta on virheellinen? Myös asioiden rinnastukset ovat täysin p****ä. Kai täysi-ikäiset ihmiset ovat päteviä arvioimaan käytöstään? Ei ole Sinulta pois kuka saunoo, ja kenen kanssa.

      • Ja mistä kotoisin?
        läntökohtia? kirjoitti:

        Mitä?

      • juutas.

        sanottu on että huorin voi tehdä sisimmäsään himoavalla katseella vieraaseen. piste. mutta eipä tämmöstä nykyihminen halua tunnustaa.

    • Haloooo

      No huhhuh!!!!tos ei ollu YHTÄÄÄÄN mitään pahaa!eikö sun poikafrendis niiku sais ees jutella muiden naisten kans??

    • johanna

      siis itse voisin sanoa olevani mustasukkainen tilaanteesta. Vaikka mitään ei tapahtuisi, tiedän, että oma mieheni ei pitäisi siitä, jos se sattuisi omalle kohdalleen. Ei siinä ole mitään pahaa, jos ei kyseisestä asiasta pidä ja loukkaantuu.

    • Nainen 31

      Minäkin olisin loukkaantunut vastaavassa tilanteessa. Poikaystäväsi tekee väärin halveksiessaan sinun tunteitasi.

    • örkki

      Mitäs pahaa tossa nyt oli?Saunassa kuuluu vain ottaa löylyy ja peseytyy,eikä tiirailla ympäriinsä.Kannatan itse tollaista saunomis muotoo. Nim.Kokemusta on.

    • te täällä kaikki oletta?

      myönnetään että on vähän ennakkoluuloja, mutta niin on kyllä teilläkin, tylsää loppuelämää kaikille teille, jotka ette enää avioon astumisen jälkeen voi mennä sekasaunaan.

      • L.L.L.

        Totta kai sekasaunaan voi mennä avioon astumisen jälkeenkin, jos se ei vahingoita parisuhdetta. Yleensähän se kyllä vahingoittaa.

    • monien naisten kanssa yksin

      et sinä varmaan tykkäisi että kyseinen asia olisi tullut muuta kautta tietoosi.Nyt sait kuulla sen häneltä itseltään ja rehellisesti.Eikö se ole uskollisuutta jos mikä. Et sinä ainakaan olisi kertonu avoimesti kyseistä asiaa jos se olisi tapahtunu sinulle.Et sinäkään varmasti ole pesunkestävästi ollut uskollinen. Kyllä sinäkin olet varmasti tehny jotain joka joka ei kestä päivänvaloa, mutta sulla ei ole kantti kestäny kertoa totuutta. Minä olen saunonu montakertaa monien naisien kanssa eikä siitä ole kukaan pitäny mitään meteliä.Mene sinäkin joskus muiden miesten kanssa saunaan niin huomaat että sinäkin olet joukossa vaan hyvä jätkä.Nyt taitaa olla ensiavussa kamalat ruuhkat kun on näinkin moni loukkaantunu moisesta asiasta. Ja eikun saunaan

    • kokenut

      olet mustasukkainen hörhö

      • pupuliini

        Mietin vaan että menisittekö te kaikki sekasaunoja himoitsevat vanhempiennekin kanssa saunaan? Siis vastakkaista sukupuolta olevan. EPÄILEN!

    • samankokeneut

      sekasaunat olivat ennen varsin yleisiä. On hienoa ettää nykyäänkin moisia vielä tapaa. ei siinä minusta mitaan pahaa ole. enemmän kimppasaunoja vaan.

    • Elisa22

      itse ainakin vittuuntuisin. Omalla kohdallani kyse ei ole mustasukkaisuudesta, koska luotan poikaystävääni ja itseeni. Kyse on mielestäni ehkä siitä, että mikä on sopivaa käytöstä ja mikä ei. En usko, vaikka miehet täällä sitä väittävätkin, että tilanne onnistuisi toisin päin. Että oma tyttöystävä/vaimo kertoisi olleen saunomassa tyttöjen kanssa ja saunaan ilmaantuisikin miespuolinen henkilö. toisaalta tällainen vertailu ei kuitenkaan ole siinä määrin oikein, koska miehet ovat erilaisia kuin naiset. Kirjoittajien kommenteista sen verran, että uskoisin suurimman osan vastaajista olevan keski-ikäisiä, ehkä jopa keski-iän ylittäneitä, jotka eivät ehkä enää niin piittaa missä puoliso on ja kenen kanssa. Kun on ollut yhdessä kauan niin jotkut asiat tulevat suuremmiksi ja jotkin asiat pienimmiksi. Päättelen itse mielessäni sinun Jane kuitenkin olevan vielä nuori ja ette varmastikaan naimisissa. Mielestäni nykyajan suhteet ovat erilaisia, kuin ennen, siis suhteet jotka alkoivat vaikka viime vuosikymmenellä tai aikaisemmin. Tänä päivänä suhteilta odotetaan paljon enemmän ja annetaankin enemmän. Tässä tapauksessa ja varsinkin jos poikaystäväsi ei ymmärrä sinua miettisin sinuna kannattaako olla ihmisen kanssa, jonka arvot ovat niin erilaiset kuin omasi. Mustasukkainen ei kannata olla, kukaan "oikea" nainen ei pakkaudu miesten kanssa saunaan, varsinkin jos tietää paikalla olevan varattuja miehiä.

      • Jotain mielessä varmasti...

        Eri asia jos sovittu kimppasaunomisesta ja molempaa sukupuolta useampikin.

      • Neiti
        Jotain mielessä varmasti... kirjoitti:

        Eri asia jos sovittu kimppasaunomisesta ja molempaa sukupuolta useampikin.

        Tyrkkyjä riittää tässä maailmassa menemään jopa miesten saunaankin... Saisi se nainen hävetä!

      • Heidi*

        Elisa22:"kukaan "oikea" nainen ei pakkaudu miesten kanssa saunaan, varsinkin jos tietää paikalla olevan varattuja miehiä."

        Hassua. Luulisi, että se on juuri toisinpäin. Jos itse olisin se nainen menossa miesten kanssa saunaan, minua epäilyttäisi todellakin enemmän sinkkumiehien reaktio. Varattujen miehien luulisi olevan hieman eri tasolla siinä.

      • Nella

        Kaikki miehet varatut ja sinkut nauttii näkemästään ,ei siinä eroa ole.Sekasaunoja vaan toteuttaa omia mielihalujaan,ei siinä eroa tehdä varatun ja sinkun välillä.Ken tuon sekasaunomisen hyväksyy,niin kyllähän se kertoo mitä nämä ihmiset hakevat,ei sillä ole mitään tekemistä normaalin saunomisen kanssa.Kuka vaan kehtaa myöntää? Aina niitä perverssioita yritetään saada niin luonnollisiksi,niin luonnolliseksi,että jaksatte..

      • luulis
        Heidi* kirjoitti:

        Elisa22:"kukaan "oikea" nainen ei pakkaudu miesten kanssa saunaan, varsinkin jos tietää paikalla olevan varattuja miehiä."

        Hassua. Luulisi, että se on juuri toisinpäin. Jos itse olisin se nainen menossa miesten kanssa saunaan, minua epäilyttäisi todellakin enemmän sinkkumiehien reaktio. Varattujen miehien luulisi olevan hieman eri tasolla siinä.

        Kun joskus olen hakenut seuraa netistä, huomasin, että varatut olivat paljon innokkaampia kirjoittelemaan ja vaikka tapaamaan kuin sinkut. Vaikka nimen omaan ilmoitin, että en kaipaa yht. ottoja varatuilta.

      • Elisa22
        Heidi* kirjoitti:

        Elisa22:"kukaan "oikea" nainen ei pakkaudu miesten kanssa saunaan, varsinkin jos tietää paikalla olevan varattuja miehiä."

        Hassua. Luulisi, että se on juuri toisinpäin. Jos itse olisin se nainen menossa miesten kanssa saunaan, minua epäilyttäisi todellakin enemmän sinkkumiehien reaktio. Varattujen miehien luulisi olevan hieman eri tasolla siinä.

        tarkoitintällä jutulla oikea sitä, että kun viestin kirjoittaja kyseli, että kannattaako olla mustasukkainen vai ei. niin sitä että mun mielestä ei kannata olla mustasukkainen tuollaisesta naisesta, joka menee miesten saunaan. En tarkoittanut mitään reaktioita yms. olet oikeassa, että sinkkumiesten ja varattujen miesten reaktio voi olla todellakini eri, mutta siitä en kirjoittanutkaan. itselle vaan ainakin tulee mieleen halpa nainen joka pakkaa itsensä miesten saunaan. mistäs sitä tietää vaikka pojat ovat halunneet hänet sinne yms, mutta itse ajattelisin naisesta, että hän on.. jotainsellaista mistä en olisi mustasukkainen.

    • mamma

      todellakaan saa.meillä ei ukko sauno vieraitten akkojen kanssa enkä minä ukkojen.tiedetään mitä siellä tehään muuta kun toisten tavaroita kytätään minkänäköset on hyi helvetti.

      • kauhiaaa!!!

        Mutta miehesi kyttää kuitenkin nettipornoa, kun sinun haukansilmä valttää....

      • sara

        Kimppasaunoissa käyminen kertoo ihmisestä aika paljon,ihmisessähän on tietysti tämä "tirkistely" ominaisuus,ja kenessä se saa vallan,niin sille ei näy loppua.Kimppasaunat,nudistirannat kuuluvat ihmiselle,joka hakee "kiksejä" omaan elämäänsä toisten vartaloista.Mitään luonnollista tuossa ei ole,eikä sitä tule hyväksyä.Minä haluan,että vartaloni kuuluu vain minulle ja miehelleni,en halua jakaa yksityisyyttäni toisille.Ajatus et joku vanha äijä kuolaa nuoria naisia kimppasaunassa,ja häärää vaimonsa kanssa,verkkokalvoillaan kuva saunakavereista YÄK..Jos arvostetaan ihmistä,kunnioitetaan jokaisen yksityisyyttä.Meidän ei tule jakaa kroppaamme kaikkien pervojen katseille,sillä niitä pervoja riittää takuulla noissa kimppasaunoissa ja innokkaita selänpesijöitä.Yäk.

    • marru

      Poikaystäväni kävi ennen sekasaunoissa erittäin usein. Näihin sekasaunomisiin kuului myös oleilua alasti uimaaltaalla ja porealtaassa. Tätä tapahtui siis heidän opiskeluporukoissaan. Pahoitin monesti mieleni, mutta sallin kuitenkin tämän, kunhan hän kertoisi minulle aina kaiken. Hän ei koskaan ymmärtänyt, miksi asia loukkasi minua niin paljon. No oltiin kerran yhdessä hänen opiskeluporukoittensa kanssa eräällä mökillä ja siellä saunottiin. Menin saunaan, jossa oli sekä miehiä että naisia, tosin laitoin BIKINIT päälle. Poikaystäväni ei tuolloin halunnut tulla mukaan. Hän oli todella murtunut saunomiseni johdosta ja valittanut kaikille tuona iltana kuinka häntä sattui, että minä menin saunaan miesten kanssa. Tuon illan jälkeen meillä ei kumpikaan ole käynyt sekasaunoissa.
      Poikaystävääni häiritsi enemmän se, että muut miehet saavat ihastella kroppaani, minua taas enemmän se, että ihasteleeko hän muiden naisten kroppia. Olisikohan tässä yleinen ero miesten ja naisten välillä?

    • Laura

      En ole pitkään aikaan kirjoitellut tällaisille keskustelupalstoille, koska yleensä ne ovat tulvillaan kiihkoilevia persoonia, jotka eivät kestä eriäviä mielipiteitä. Mukamas tiedetään itse kaikkein parhaiten, miten toisten pitäisi elää. Huh huijaa. Kaipa sellaisilla ihmisillä on niin heikko itsetunto, että pitää ilman selkärankaa nimimerkin takana piiloutuen haukkua muita. Menisitte muualle purkamaan kiukkuanne. Asioiden pitäisi riidellä, ei ihmisten.

      • Argumentti-Aku

        Huomaatko, miten hyökkäät toisia vastaan sanomatta yhtään mitään. Ei tuo ole mikään argumentti.

      • Laura
        Argumentti-Aku kirjoitti:

        Huomaatko, miten hyökkäät toisia vastaan sanomatta yhtään mitään. Ei tuo ole mikään argumentti.

        En hyökännyt kenenkään kimppuun henkilökohtaisesti. Sanoin vain oman mielipiteeni, joka on argumentti (katso vaikka sanakirjasta).

        Ps: Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

      • Argumentti-Aku
        Laura kirjoitti:

        En hyökännyt kenenkään kimppuun henkilökohtaisesti. Sanoin vain oman mielipiteeni, joka on argumentti (katso vaikka sanakirjasta).

        Ps: Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

        Oman mielipiteen kertominen ei ole sellaisenaan mikään peruste millekään eikä todiste mistään. Mielipiteesi toki toit julki, mutta kuten sanoin, et ottanut kantaa itse aiheeseen, pelkästään herjasit muita. Lapsellista.

        ----------------------------------------

        "En ole pitkään aikaan kirjoitellut tällaisille keskustelupalstoille, koska yleensä ne ovat tulvillaan kiihkoilevia persoonia, jotka eivät kestä eriäviä mielipiteitä. Mukamas tiedetään itse kaikkein parhaiten, miten toisten pitäisi elää. Huh huijaa. Kaipa sellaisilla ihmisillä on niin heikko itsetunto, että pitää ilman selkärankaa nimimerkin takana piiloutuen haukkua muita. Menisitte muualle purkamaan kiukkuanne. Asioiden pitäisi riidellä, ei ihmisten."

        --> Tuossa on kokonaisuudessaan kommenttisi tuosta ylempää. Millä tavalla se ottaa kantaa ketjun aloittaneen ihmisen kysymykseen? Se ei perustele, ei ota kantaa itse asiaan, pelkästään herjaa. Kaiken lisäksi se antaa ymmärtää että niillä ihmisillä, jotka ovat eri mieltä kanssasi, on huono itsetunto ja he ovat selkärangattomia.

        -------------------------------------

        "En hyökännyt kenenkään kimppuun henkilökohtaisesti. Sanoin vain oman mielipiteeni, joka on argumentti (katso vaikka sanakirjasta).

        Ps: Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa."

        Tässä ote yhdestä netin nyyssiväittelyoppaasta: "Tämä ansaitsee jo oman kappaleensa: sanonta "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa" on nykyään nyyssiväittelyssä hyvin yleisesti käytetty lause, joka automaattisesti tekee kohteensa naurunalaiseksi ja mitätöi hänen argumenttinsa. Kun joku vastaa väitteisiin, jotka on kohdistettu häneen, on selvästi kalikka kalahtanut suoraan koiraan, joka älähtää, eli väitteet ovat näin ollen tulleet toteen näytetyiksi."

        Vai ovatko sittenkään? :)

    • blaah

      Mikset menny ite sen ukkos mukaan? Vai pelkäätkö itse kiinnostuvasi niistä muista miehistä? Tollanen turha pelkääminen on joko kypsymättömyyden tai sen merkki että olisit itse valmis pettämään miestäsi.. Teet todellakin hänelle palveluksen jos jätät hänet.

      • voi sun kanssas

        Se murheen saa joka tyhmän siittää.

    • EN MENE

      muuta kuin kihlattuni kanssa saunaan.Mun mielestä alastomuus kuuluu vaan parisuhteeseen..En mene edes naispuolisten kanssa yhtä aikaa saunaan,kyllähän sitä kerkee sit myöhemmin vaatteet päälläkin jutella..En häpee kroppaani,mut mulle ei vaan oo luonnollista mennä pieneen koppiin muitten kans alasti..Haluan pitää yksityisyyteni.Ettei muut ihmettele ettei tolla oo karvojakaan..Oma kroppa ja kaikkien oma päätös tietysti paljonko sitä haluaa näytellä...

      • aina ajatellaan

        Minkä takia aina ajatellaan, että "muut kattoo mua" tai "muut kattoo mun naista/miestä" ???

        Jos minä tai muut on alasti, tosi harvoin kiinnitän kehenkään huomiota. Mutta olen varmaan frigidi tms. poikkeava.

        Tosi asia on kuitenkin se, että muut miehet kuin kihlattu, eivät kiinnosta mua. Enkä ole niin narsisti, että kuvittelisin muiden miesten olevan kiinnostunut minusta.

        Tai sitten olen jäänyt lapsen tasolle ja hyvä niin.

        Lisäksi kun toi edell. kirjoittaja sanoi, että ei halua saunoa edes naisten kanssa, niin se oli hyvä pointti.

        Minäkään en tykkää olla saunassa muiden naisten kanssa, koska en tykkää heidän jutuistaan, enkä yleensä vartaloistakaan (tunnelmakin yleensä tylsä), mutta miehet ei haittaa mua.

    • Joel

      No mitähän väärää se ukko siinä on tehny jos akka tunkee saunaa? mä luulen et olet hieman mustis asioista ja tälläset mun mielest on normaalii =) Itekki olen seurustelun aikana saunonu naisen kanssa ja meitä ukkoja oli kolme ja yksi nainen... Ei siinä mitään pahaa ole, kun ei tehdä sitten muuta... Ja nainenhan korkeintaan itsensä naurettavaksi tekee. Tää on vain mun mielipide..Eiks ne vehkeet ole samanlaiset kaikilla, mutta anto tapa eri =)

    • susa

      Sä olet melkein ainut nainen joka puhuu niinkuin ajattelee ja vieläpä myöntää sen :) turha uskoa täällä naista joka ei muka loukkaantuisi asiasta..NÄIN SE VAAN ON:D KOKEILEPA SINÄ MITEN MIEHESI REAGOI KUN SAUNOT TOISEN MIEHEN KANSSA!!?

      • PITÄS OLLA

        naisten aina hiljaa tollasista asioista..Leimataan muuten sairaan mustasukkaisiksi..Mun mies on käyny ostaas privaten stripparilta..Loukkaannuin ja tapeltiin,meinasin jättääkkin sen.Äiti ja sisko vaan sano et mitäs siinä on et mitä sitte..Ne kans on liikaa antanu anteeks miehillensä,kumpaakin petetty moneen otteeseen ja takunnu kauan,nyt eronnu..Ku oon kattonu muitten touhuja nii oon aatellu et jos miehelle antaa kaiken anteeks nii se aattelee et voinhan mä nytki tehä mitä vaan ku ei se viimekskään hermostunu..Mieheni tietää nykyään et lähtö tulee jos ei oo ihmisiks..Vaikeeta ois erota 4vuoden jälkeen,mut nii se vaan on..

    • *-*

      Luettuani näitä kirjoituksia, en voi olla huomaamatta mustasukkaisuutta, kateutta, omistamisen halua, uteliaisuutta, tirkistelyä...

      En nyt tässä lähde ketään tuomitsemaan, päinvastoin jokaisella meillä saa olla omat mielipiteet ja niitä täytyy kunnioittaa, eri elämän tilanteissa, myös parisuhteessa.

      Mitä tähän puolison saunassakäymiseen tulee, niin myös tässä tilanteessa tulisi kunnioittaa ja hyväksyä miehen saunassa olo, riippumatta oliko hän jos siellä saunassa tai jos hän olisi mennyt saunaan, jossa naisia ja miehiä olisi jo valmiiksi.

      Parisuhteessa elettäessä tulisi välttää liikaa omistamisen halua sekä rajoitusten antamista toiselle osapuolelle, riippumatta kumpaa sukupuolta on. Nämä on nimittäin niitä asioita, mitkä saavat parisuhteen herkästi väärille urille. On tässä elämässä muitakin tärkeitä asioita, kuin toisen holhoaminen;)

      Tuo sekasaunassa olo, on muutama vuosikymmen sitten ollut erittäin yleistä, eikä ihmiset siinä mitään erikoista ole huomanneet. Toisin, kuin nykyaikana, kun seksi on muutenkin vapaampaa, niin ehkä ihmisten ajattelutapa on muuttunut tässä vuosien saatossa niin paljon, että jo saunassa olemista verrataan seksiin, tai uteiliaisuuteen ja tirkistelyyn, kuten tuossa aiemmin jo kirjoitin.

      Omassa tuttavapiirissäni, perheissä, ei koskaan ole edes ajateltu asiaa negatiivisessa tai mustasukkaisessa mielessä, jos kaikki menee yht`aikaa saunaan.
      Meille se on ihan normaali käytäntö. Ajatelkaa saunan alkuperäistä tarkoitusta!!!
      Mikäs sen nautittavampaa, kuin juttelu ystävien kesken saunan lauteilla, muutaman kylmän oluen kera... Kesällä koivunoksien katkominen, vastojen teko, saunassa toisten "hakkaaminen" vastoilla, ulkona terassilla istuminen!!!

      Älkää hyvät ihmiset tehkö asioista liian vaikeita, sauna kuuluu Suomeen ja Suomen suveen

      Hyvää kevättä, yhdessä tai erikseen;)

    • Pluto

      Eeeh

      joo ei, mitä väärin kukaan on tehnyt?
      Onko nyt ajatus vääryydestä syntynyt siitä, että itse koet vääräksi jos mies ilmaantuisi "tyttösaunaan" ja mitään ei tapahtuisi - pelkästään jutellaan.

      Usein on kovin vaikea varmasti ajatella kun rakastaa, että ihmiset eivät ole pelkästään ns. panokoneita - osa jopa osaa käyttäytyä =) yhteissaunassa.

      -ihan koira-

    • jomppe

      Mitäs kummaa tuossa on??? Mikä onkaan pirisävämpää kuin saunoa yhdessä. Ei siinä uskottomuuden kanssa ole mitään tekemistä. Eräs minun tuttava nainen haluaa aina saunoa meidän kanssa esim kokouksien jälkeen. Loukkaavaa olisi jos hän ei tulisi. Olisimme tosi raikasta juttuseuraa vailla.

      • sarita

        Kun rakastetaan kumppania/puolisoa..niin on uskottomuutta mennä kimppasaunaan vastakkaisen sukupuolen kanssa,ei siinä mitään juttuseuraa haeta,vaan kyllä siinä on perverssi tirkistelyn tarve takana,haetaan omaa mielihyvää ja nautintoa toisten alastomista vartaloista. Se ei todellakaan ole hyväksyttävää parisuhteessa.Miehen ja naisen ei tule jakaa kehoaan muiden kanssa..yksinkertaisesti sinun vartalosi ei kuulu muille,missä on silloin sitoutuminen ja rakkaus omaan puolisoon,kun siihen pitää hakea muitakin lisäksi?

      • mennä
        sarita kirjoitti:

        Eihän se poikaystävä sinne saunaan mennyt, vaan kohteliaasti jäi keskustelemaan lauteille yllättäen tulleen neitosen kanssa.

        Kuinka törkeää ja epämiehekästä olisi paeta kyrpä koipien välissä heti kun naisvartalo vähän vilahtaa??

    • henkka

      Sun poikaystävä vois kunnioittaa sua ja sun kipua.

      Siinä ei sinänsä välttämättä oo mitään pahaa jos saunoo sekasaunassa. Musta se on yllättävän "epäeroottista". Ehkä joudut/pääset itsekin joskus sekasaunaan. Se vois tehdä sulle hyvääkin, vastaisen varalle.

      Mutta tuo sun poikaystävän reaktio on tosiaan tosi kurja. Et sinä tänne ois kirjoittanut jos se ois jotenkin tukenu sua sun kivun kanssa. Oiskohan siitä apua jos pyytäisit sitä ymmärtämään että semmonen voi aiheuttaa oikeasti kipua, ja kenties pyytää siltä apuakin tai tukea? Ei sen tarvi tarkoittaa sitä että sekasaunonta ois väärin, eikä sen tarvi välttämättä tarkottaa sitäkään että sun poikaystävän ei pitäis tehä sitä. Ehkä sun poikaystävän pitääkin tehdä sitä että sinä pääsisit käsiksi tuohon kipuusi ja mitä se sitten tuokin. Tsemppiä sinulle ja teille.

      :)

      • raputar

        Minun miesystäväni harrastuspiirissä, johon kuuluu sekä miehiä että naisia, tuo on aivan tavallista. Kesän viikonloppuvietoissa illalla saunoesssa kaikki ovat yhdessä saunassa ja ilman uikkareita! Minusta se ei ole ihan "normaalia", enkä itse hyväksy sitä. Onko heillä joku itsensä paljastamisen tarve???

      • henkka
        raputar kirjoitti:

        "If man was meant to be nude, he would have been born that way." - Oscar Wilde

    • lady_of_shallot

      Hei, eihän sun poikakaveris sitä naista sinne saunaan pyytänyt, vaan se ite tunki sinne ainoana naisena itteesä paljastelemaan.Aika harva nainen menee itekseen jätkien kanssa saunaan, pitää olla häiriintynyt vietti paljastella itseään.Kyse ei siis ollut sekasaunasta, koska naisia oli vain se
      yksi!Eri asia ois ollu, jos naisia ois ollut enemmänkin, sitten tilanne ei ois ollut niin outo.Tiedän ite vastaavan tapauksen, jossa muija tunki koulun bileissä ainoana muijana jätkien kanssa saunaan, kun muut muijat kylpivät erikseen myöhemmin. Kyllä sille muijalle naurettiin ja vittuiltiin, pidettiin outona.Tunnen tuon naisen ja kyllä se sairaalloisen huomionkipeä onkin.

      • moraalitar

        Sekasaunat...hmmm...
        Ajatelkaahan nyt...Minkä muunkaan takia sekasaunaan mennään kuin alastomuuden ja sen näkemisen/tirkistelyn/fantasioiden ym ym. takia. Ihan turha muuta väittääkään, perustella jollain keskusteluilla ja hauskanpidoilla sun muilla...Keskustella voi miehet ja naiset keskenään ihan vaatteet päällä saunan ulkopuolellakin ja hauskaa on. Kaiken tuon voi voi siis tehdä ilman saunaakin,joten on selvää minkä takia sinne sekasaunaan sitten halutaan ängetä.
        Itse haluan pitää oman seksuaalisuuteni ja alastomuuteni puolisoni silmissä ainoastaan,samaa mieltä on on myös hän.
        Ihan hirvittävän moraalitonta tuo sekasaunominen, kun tietää minkä takia sinne sekasaunaan kuitenkin mennään...Mihinkä tääkin maailma on menossa,huh huh.

      • Pravda
        moraalitar kirjoitti:

        Enää ei vois selvemmin kirjoittaa kuin Moraalitar kirjoitti. Itse en osannut niin hyvin pukea sanoiksi ko asiaa. Hän on aivan varmasti oikeassa syyhyn miksi mennään seka saunaan Kiitos kirjoituksestasi.
        Mies 51 v

    • näin on

      heitä ovesta pihalle vaan se on vieraissa käymistä sama kun nussis jo toisen kanssa ..
      pihalle vaan ei se tykkää susta..

      • normaali?

        tosi sairas yksisilmäinen ääliö.

    • myös sitä

      Olen myös mustasukkainen. Tajuan tunteesi.

      Mutta ei kundisi mitään sille voi, jos joku kimuli tahtoo kaikkien huomiota. Ehkä sun mies ei kuitenkaan ollut sen kiinnostuneempi siitä naisesta kuin jostain muusta epätavallisesta ilmestyksestä hassussa paikassa.

    • So What

      ja nenän on nähnyt jokainen, näin sanoi joskus vanha työtoverini ja oli mielestäni oikeassa.

      • nenä

        Nenän on kaikki nähneet,se on aina näkyvissä,mutta mitä jos enemmän kiinnostaa miltä se kaverin vaimo oikeesti näyttää?No,sillon mennään kimppasaunaan ,eiks vaan? Jos siis tykkää katsella muita,tai esitellä itseään niin saunaan vaan porukalla.Ja sekö normaalia-Pskt!

      • So What
        nenä kirjoitti:

        Ulkomaalaisille on usein äärimmäisen ahdistava kokemus joutua suomalaisen vieraanvaraisuuden kohteeksi, siis saunaa alasti ventovieraiden ihmisten kanssa, vaikka he olisivat samaa sukupuoltakin.

        Ja jos normaaliudesta jatketaan, niin mitä mieltä olet uimahallien saunoissa olevista samaa sukupuolta olevista tirkistelijöistä?

        Eli alkuperäisestä aiheesta, homma on mielestäni OK, jos kukaan ei siitä nolostunut. Tyttöystävät on asia erikseen, eihän kaikki poika ja miesrassukat saa katsoa edes katukuvassa olevia suuria alusvaatemainoksia, kun joku haukka kyttää vieressä mustasukkaisena.

        Opiskelijapiireissä tuollainen "hassuttelu" on normaalia, jotkut saattavat tietää esim. erään metsäkoeaseman hermafrodiittien saunavuorojärjestelyn, joka oli viimeisenä miesten ja naistenvuorojen jälkeen.

    • jake

      Tuonhan jokainen omalla kohdallaan käsittelee mielessään miten haluaa.
      Se että suhteessa luottamus ja reilupeli on perusasioita, siitä pitäisi lähteä.
      Silloin tuokin asia pitäisi olla hoidossa.
      Jos toisella tulee tarvetta (pettää) jos sitä luulet,
      veikkaan että hän kuitenki valitsee sille ensinnäkin toisen paikan kuin tulikuuman saunan.
      Ja toisekseen, jos jätkällä on yhtään munaa hän kyllä osaa kertoa sinulle tapahtuneen.
      Alastomuuttahan nyt on arkipäivässä muutenkin joka tuutista.
      Ihan kummallekkin osapuolelle.
      Mutta niinkin luonnollinen asia kuin saunominen,
      ei mielestäni ole murehtimisen arvoinen asia.
      Itselläni on esim tuttavapariskunta, jonka luona saunon usein.
      Saunaan mennään yhdessä, välillä menen pelkästään emännän kanssa.
      Ei siinä kellekkään ole muita mietteitä tullut.
      Joku on sitä oudoksunut mutta...niin...mutta.
      Se olkoon muiden ongelma.
      Olen myös omalle kumppanille kertonut tästä,eikä siinä mitään kun tehdään asiat selviksi.
      Oma kumppani saunoo myös usein tuttujen ja tuntemattomien miesten seurassa..ja mulla ei ole hätää koska luotan toiseen.
      Jos jotain tapahtuisi niin sehän olisi vaan helpotus jotta tietää että ei toinen sitten ehkä ollutkaan se täysin oikea.
      Että eipä mulla kummempia...

      • nainen 20

        Vitsi et on hauska keskustelu!

        En ymmärrä mikä järki on yleisesti tapella jostain saunomisesta? Ei mitään järkeä.

        Kaikista viisainta on et kaikki saunoo miten ovat tottuneet (ja parinsa kanssa sopineet).

        Kun kaikilla on tästä saunomisesta eri näkemys ja kaikki käsittelee sen eri tavalla. Niin ei ole mitään järkeä tapella asiasta yleisesti,vaan saunoa niin kuin itse parhaaksi näkee.

        Koska ketään ei voi mennä haukkumaan oman näkemyksen takia. Kaikki ovat erinlaisia.

        Hyvää saunomista kaikille tasa puolisesti!!!

      • Jake
        nainen 20 kirjoitti:

        Niimpä...yhdyn kyllä tuohon sun kanssa ihan täysin:)
        Let us steam, as we know it...

      • siltä
        nainen 20 kirjoitti:

        Vitsi et on hauska keskustelu!

        En ymmärrä mikä järki on yleisesti tapella jostain saunomisesta? Ei mitään järkeä.

        Kaikista viisainta on et kaikki saunoo miten ovat tottuneet (ja parinsa kanssa sopineet).

        Kun kaikilla on tästä saunomisesta eri näkemys ja kaikki käsittelee sen eri tavalla. Niin ei ole mitään järkeä tapella asiasta yleisesti,vaan saunoa niin kuin itse parhaaksi näkee.

        Koska ketään ei voi mennä haukkumaan oman näkemyksen takia. Kaikki ovat erinlaisia.

        Hyvää saunomista kaikille tasa puolisesti!!!

        että Sinulla on ainoa oikea asenne tähän keskusteluun! Kiitos harvinaisen järkevästä mielipiteestä.

    • Pravda

      Onhan se aika sopimatonta. Varmasti ei mies hyväksy jos sä menisit esim 10 miehen kanssa saunaan. Ehdota niin näet ja yhden kerran vois hyväksyä koska yrittäis sillä puolustella/hyvittää oman tekonsa ja tirkistelynsä

    • Pravda

      Enää ei vois selvemmin kirjoittaa kuin Moraalitar kirjoitti. Hän on aivan varmasti oikeassa syyhyn miksi mennään seka saunaan. Kiitos kirjoituksestasi.
      Mies 51 v

    • jussi k

      Jos otat tuollaisesta purut sieraimeen tulee koko elämäsi olemaan aikas vaikeeta. Jos ystäväsi ei hakeutunut vartavasten naisen kanssa saunaan ei hän mahtanut sille tilanteelle mitään, Ajattele mitä sinä olisit tehnyt vastaavanlaisessa, huutanut apua, ei tänne saa tulla muita kuin samaa sukupuolta,,
      Anna menneen alla ja rakasta kaveriasi,, ps. vanhemman neuvo..

    • joku kommentoi

      tuolla ketjussa. Ei kimppasaunomisessa ole mitään pahaa, tapahtuu se sitten alasti tai uikkareissa/pyyhkeissä. Saunominen on perisuomalaista ja mukavaa. Kyllä sitä tulee vilkuiltua kanssa saunojia sivusilmällä... eihän kukaan saunassa ole laput silmillä ;)

      Mielestäni saunominen on hyvin seksikästä ja eroottista oman kumppanin kanssa. Maltan tuskin odottaa seuraavaa kertaa...

      Janelle: Selvittäkää suhteenne perin pohjin, teillä taitaa olla muitakin asioita kivenä kengissä. Kirjoituksistasi päätellen selvittäminen tulee varmasti tekemään kipeää mutta se kannattaa. Tsemppiä!

    • minävaan101

      en itsekään hyväksyisi poikaystävältäni vastaavaa. Oletko kysynyt miten miehesi reagoisi jos sinä olisit tehnyt saman?

    • Niin tietää miltä tuntuu

      Joo ei tossa oikeestaan oo sen kummempaa, noi ukot kyllä tajuu sitten kun omalle kohdalle sattuu samanlaista.. Mene sä miesten kanssa ja kerro sille, niin katotaan sen reaktiota.. Sitten sen asian vakavuus selviää. Nyt yleistän, anteeksi, mutta monet miehet tajuavat asian oikean laidan vasta kun kokevat sen itse. Mua ainakin vituttais mun ukon meno jonnekin saunaan akkojen kanssa!

      • se viesti

        Alkuperäinen viesti oli: mies oli miesten kanssa saunassa ja sinne tuli nainen. Ei siis niin, että mies meni naisia täynnä olevaan saunaan. Mielestäni eri asia...

        Jos vaimoni olisi naisten kanssa saunomassa ja joku onneton miehenpuolikas sinne eksyisi, ei se niin paha olisi. Täysin toinen juttu olisi, jos naiseni ahtautuisi miehiä täynnä olevaan saunaan => ex-nainen...

    • Saunoja poju

      Siis saunominenhan on osa Suomalaista todellakin.
      Eihän mielestäni tuossa ole mitään mustasukkaisuuden syytä...
      Alatomuus iha luonnollista ja suotavaa... :D

    • : /

      minunkin kohdallani on käynyt. Miesystävälläni oli naispuolinen tosi hyvä ystävä, jonka kanssa saunoivat yhdessä. Tulin sanoneeksi siitä hänelle, etten tykkää jos hän saunoo toisen naisen kanssa. Nainen kehtasi vielä kysyä et voiko saunoa "poikien" kanssa. Kuulema ovat tottuneet saunomaan yhdessä vaikka olinkin ko. miehen kanssa yhdessä. Kerran kävikin sillai et olimme saunomassa kahdestaan, yhtäkkiä tuli sauna täyteen miehiä ja ko. nainen. Kyllä loukkaannuin siitä, tuntui et mua haluttu kuulla ja kunnioittaa yksityisyyttä. Muistan tämän aina.

      • Kenkää

        En suostuisi alistumaan noin innokkaaseen saunomiseen.Vaikka on vakituinen tyttöystävä niin vielä vain pitää saunoa muiden naisten kanssa.Kyllä minulta sais kenkää.Ja tuollaisille miehen kuville ostaisin hamekankaan,punakukkainen olis korea.

      • : /
        Kenkää kirjoitti:

        Ei me enää ollakaan yhdessä. Oikeestaan se kaatui siihen naiseen, kun en ymmärtänyt heidän kaveruuttaan. Löysin mä heistä pari alaston kuvaa yläkaapista,siihenkin oli hyvä veruke. Kaikenlaista sitä ihminen kokee. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Asioitahan ei voi yleistää missään asiassa.

    • vallu

      itse nuorena ihmisenä lähestyn asiaa vähän siltä kantilta että eipä siinä välttämättä mitään pahaa ollut, kavereiden kesken ollaan menty sekasaunoissa jne. Itse en ainakaan liitä useimmiten saunomiseen mitään seksuaalisia aspekteja, ja alastomuus saunoessa on luonnollista.

    • Angel

      kyllä minäkin olisin mustis tollaisesta!!en hyväksyis tollasta omalta avomieheltäni...koska on itsekkin tosi mustis eikä hyväksyis jos mä tekisin noin..niin en minäkään hyväksy..

      • on sairaus!

        Miksi et hyväksyisi? Kumpi osapuoli saa siitä vammoja, näkijä vai nähty? Mikä ihmeen ongelma alastomuus on? En vain ymmärrä. Kukaan ei ole ketään (toivottavasti) pakokkottanut yhteissaunaan, ja millä lailla se on Sinulta pois mitä muut tekevät. Kukin toimikoon tässä asiassa omantuntonsa mukaan. Sinulla on oikeus omiin mielipiteisiisi, niin on toisillakin.

    • kukka

      kehtaisitko nainen mennä pyytämättä poikien saunailtaan?? marssia nakuna ovesta sisään ja jäädä jutskaileen niitä näitä ihan vaan frendinä? se nainen ei tosiaankaan tullut vain saunomaan kyllä sillä jotain oli mielessä. eriasia on oliko hän suunnitellut jotain poikaystäväsi varalle. röyhkeä tyyppi.

    • m20

      Olenkohan ainoa joka on lukenut tämän keskustelun kokonaan läpi... Voin kertoa, että internetin ihmemaasta löytyy aika paljon tasokkaampia keskusteluja. Mutta "Argumentti-Aku", "Timppa vaan", "Fiona" ja kumppanit, toivon että terrorisoitte pelkästään tätä palstaa.

      Opiskelijabileissä ja muutamissa muissa nuorten porukoissa yhteissaunominen vaan on täysin normaalia. Sitten on näitä samaa kaavaa toistavia "minun ukkoni/minun akkani ei ainakaan" -viestejä. Voisikohan ehkä päätellä, että nämä ihmiset edustavat vähän eri ikäryhmää.

      Silloin, kun kaikki muut (tai kaikki, joiden kanssa haluaisin jutella) menevät yhteissaunaan, menen minäkin. Ei siinä välttämättä sen kummempaa. Mutta loppuun vielä kohupaljastus: olen toisinaan vähän katsellut siellä naisten vartaloita. Mikäs sen hirveämpää.

    • eräs :)

      saako kumppani käysä sekasaunas... hmm... no jos
      sillä ei oo tätä rakasta mukanansa, niin sitte ei tietenkää... mutta sehän on eri asia jos se on rakkaansa kans.... tietenki... kuka samaa mieltä?
      kyllä se vähä näin taitaa vissiin olla... :)

    • ~joku~

      et sä kyllä turhaan oo mustasukkanen.... koska sä oot sen jätkän kans ja se menee saunaan ja sinne tulee joku muu... se on väärin! :)

    • sha-la-la

      mikään sekstailupaikka... No, tästä asiasta kullakin on omat mielipiteensä ja parien pitää vaan päästä yhteisymmärrykseen. Itse näen sekasaunomisen ihan luonnollisena asiana, mutta tietysti SAATTAISI olla aika outoa mennä ainoana naisena miesporukan saunaan, kuten tuossa Janen kirjoituksessa. Olen kyllä työpaikan tiimin mökkibileissä näin tehnytkin koska muut naiset ei halunnu saunoa ("kampaus menee pilalle, iik"), tämä veto taas säikäytti suurimmat osan miehistä pihalle joten EI se kaikkien mielestä ole ok!

      Olen melkoisen mustasukkainen tyyppi itse, mutta en tosiaankaan pitäisi epäsopivana sitä että poikakaverini saunoisi sekasaunassa. Jos ei suhteemme kestäisi muiden alastomien naisten näkemistä niin kaipa se olisi aika heikolla pohjalla. Poikakaverini käy viikottain yhdessä yksityisen järjestämässä saunaillassa ja aluksi luulin että kyseessä on sekasauna, ainakin nyt oletin että talon emäntä on mukana saunomassa... No sitten kun mulla olis eka kertaa ollut mahdollisuus mennä mukaan niin sainkin kuulla että toki saan mukaan lähteä mutta joudun ehkä odottamaan että muut ovat saunoneet valmiiksi, kun siellä nimittäin onkin vaan miehiä.... Sama se mulle. Juuri tässä nimenomaisessa asiassa luotan kyllä rakkaaseeni 140-prosenttisesti.

    • Tottakai

      Miehesi ei tehnyt mitään väärää, sinä olet todellakin turhasta mustasukkainen. Työkaverini ovat pelkästään miehiä ja tapanani on toisinaan saunoa heidän kanssaan saunailloissa eikä saunomisessa ole tasan tarkkaan mitään eroottiikkaan viittaavaakaan. Olisi perin outoa jos jonkun työkaverini muija vetäisi hernettä noin mitättömästä asiasta. Se että kaverisi kertoi kyseisestä episodista todistaa ettei hänellä todellakaan ollut mitään eroottisia virityksiä naista kohtaan.

      • mies saunasta

        Joo,ja kuulisit ne jutut ,mitä näistä sauna naisista puhutaan,ei kukaan oikeesti anna naistaan toisten vahdattavaksi..Täytyy olla kyllä huomionkipee nainen joka tuppaa miesten kanssa saunaan!Jotain on joko ylhäällä tai alhaalla vialla,sori,mutta tälläset naiset ei oikein ...

    • teki ukko tempun

      aika vaikee mennä sanomaan ku ei ite tiiä tilannetta toisaalta siellähän ei tapahtunu mitään ja se muijahan tuli sinne myöhemmin mut toisaalta taas...minun mielestä sinun kannattas puhua miehes kanssa asiasta.....

    • Miina

      Eihän se miehesi siinä mitään tehnyt jos kerran oli siellä saunassa ennen tätä naista?! Ja jos kerran oli tarkoitus äijä-porukalla saunoa niin eikös tämän naisen mahdollisen poikaystävän pitäisi olla se joka loukkaantuu? Taisi olla vaan huomionhakuinen naishenkilö, suotta suivaannut... =)

    • saunakulho

      Itse en ole suomalainen, enkä millään ymmärrä tätä tyhmä "suomalaista perinnettä"!!!Siis onkos suomalaiset naiset ja miehet jotenkin erilaiset???Ei todellakaan!Ihminen on ihminen Afrikassakin!Kaikilla miehillä ja naisilla on samat TARPEET ja HALUT - se on fysiologia!!!!

      p.s. jos mun poikaystäväni tekisi niin, niin se olisi loppu se!Mutta ennen sitä hän saisi saunakulholla päähän ihan kunnolla, jotta järki rupesi pelamaan!

      • Fysiology

        Turkista tulloopi tämä "SEKASAUNOMINEN". Eli ei mitään suomalaist perinnettä. Ja hän olisi jättänyt (jos olisi viisaasti tehnyt) tämän naisen sinne saunaan. Selvää 'krr'_... :iä. Tosin voithan jutella ko. henkilön kanssa.

      • "Hansom"

        Jos joku todella väittää, että sekasaunomisessa ei ole mitään seksuaalista on mielestäni täysin väärässä.
        Vaikka se ei mitään seksiin verrattavissa(luonnollisesti) olekaan, kyllä alastomuus on nykymaailmassa seksuaalista, myönsi sitä itselleen tai ei.
        Kuten joku edellä jo mainitsikin, tästä syystähän ihmiset pukeutuu muun muassa helteilläkin vaatteisiin, instead of ovat alasti, right?
        Se, että on saunassa, ei poista sitä tosiasiaa, että on alasti ja lähietäisyydellä vastakkaisen sukupuolen kanssa.

        MUTTA, itsessään sekasaunaa en missään nimessä vastusta, päinvastoin. Ei siinä ole mitään pahaa, jos naiset ja miehet saunovat yhdessä, mutta kukaan ei sitä faktaa voi kieltää, etteikö siinä voisi jotain seksuaalistakin nähdä. Ei se luonnollisestikaan pidä johtaa yhtään mihinkään, vaikka vastakkaisen sukupuolen näkisikin seksuaalisesti. Eikä siinä mielestäni mitään väärää olekaan, lähinnä se on luonnollista jos jokin..

        Oma asiansa on taas parisuhteessa elävät. Se on täysin heidän(meidän) päätettävissään, mitkä säännöt ovat voimassa. Jos toinen puolisoista ei halua toisen olevan itsekseen vastakkaisen sukupuolen kanssa saunassa ilkosillaan, ei näin varmastikaan tule tehdä. Ja jos haluavat yhdessä olla vapautuneesti esim kaveripariskunnan kanssa yhdessä saunassa 'au naturel' niin ok.

        Tuo ketjun aloittajan viesti haskahti lähinnä vahingolta miehen puolelta, ettei hän tainnut oikeasti tietää naisen tulosta saunaan. Eli sitä en lähtisi hirveästi tuomitsemaan, jos mieseten vuoro kerran oli..

      • haittaa.
        "Hansom" kirjoitti:

        Vaikka saunotaan miehet ja naiset samassa saunassa,eikä ne vehkeet siitä mihinkään kulu,vaikka aktinkin saunassa suorittaisi. Saunakauhalla roiskaus vettä vehkeille,niin taas on puhtoiset värkit.

    • sivusta seurannut

      En ymmärrä sitä että naimisissa olevat naiset menevät saunaan miespuolisten työkavereidensa kanssa.Joittenkin mielestä se on ihan luonnollista mutta minun mielestä aika arveluttavaa.Voiko siinä enää vedota pelkästään"suomalaiseen tapaan"tehdä moisia juttuja?Mokä hinku joillain naisilla on päästä saunaan vieraitten miesten kanssa?

      • Anonyymi

        kyllä näin naisena voin sanoa ,että miehensukupuolielimen näkeminen kiihottaa ja paljon .se on oikeestaan ainut tapa saada nainen kiihottumaan.

    • keskiverto.

      joskus vaimot haluaa nähdä vieraita munia sekös tosi miehii ketuttaa

    • Anonyymi

      tää sattuma oli tilattu sinne tottakai,miehelläsi oli jonkinlainen tarve siihen.ja se kuuluu tietysti sitten saada kokea.minä naisena haluaisin kokea samaa,että tekeekö se mitään vaikutusta nähdä vieraan miehen vehkeet.

    • Anonyymi

      Mielestäni tämä nainen teki väärin, jos lupaa kysymättä tuli samaan aikaan saunaan miesten kanssa, sillä ei voi ajatella sen sopivan kaikille. Kun hän nyt kuitenkin tuli, niin kyllä minä ainakin odottaisin, että oma mieheni sitten poistuisi. Näin tekisin itsekin vastaavassa tilanteessa.

      Ei miehesi tavallaan mitään väärää tehnyt ja varmaan oli uusi tilanne hänellekin. Nyt kannattaisi vain keskustella asiasta, käydä sinun tuntemuksesi ja hänen näkökulmansa läpi, ja sitten pohtia yhdessä, miten haluaisitte jatkossa tehtävän vastaavissa tilanteissa. Tässä kun ei ole oikein mitään oikeaa tai väärää, vaan kyse on ihan vain teidän ajatustenne yhteensovittamisesta ja yhteisten pelisääntöjen sopimisesta. Onneksi aika harmiton tilanne, ja varmasti saatte jatkossa toimittua paremmin.

    • Anonyymi

      Jäikö homostelu vähemmälle dillä erää?

    • Anonyymi

      ollaanpa rehellisiä ,toisten mielestä mikään asia ei ole sellaista jota ei voisi tehdä seurustelee tai ei siksi he myös pettävät
      ainut asia mikä ihmiset erottaa on tunteen voimakkuus, jos oikeasti rakastat puolisoasi et jää alastoman vastakkaisen sukupuolen kanssa saunaan koska tiedät sen loukkaavan ja saattavan johtaa ties mihin, mutta kun ei ole paljon tunteita puolisoa kohtaan ei ole niin väliä ja sallii itsellensä kaiken mahdollisen huvin ja tietysti vielä puolisoa arvostellen mustasukkaisuudesta jne.

    • Anonyymi

      Itse olen tottunut siihen, että opiskelija- tai vastaavassa porukassa saunottiin ilman muuta sekasaunassa. Ollaanpa me saunottu työpaikan porukallakin sekaisin eikä mitään ongelmia. En näe siinä mitään omgelmaa, jos avovaimoni menisi tällaisen porukan mukana ilman minua. Saunassahan SAUNOTAAN ja siellä on hirveän kuuma. Ei mulla ainakaan ota saunassa eteen. Olen joskus kokeillut saunassa seksiä ja se jäi kesken, kun pumppu meinasi tiltata. Ei normaali sauna ole järin eroottinen ympäristä. No ehkä mun libidoni ei ole voimakkaimpia kun mulla ei normaalistikaan tule ongelmia stondiksista tavatessani arjessa naisia.

    • Anonyymi

      Ihan hyvin kaikki voivat laittaa uikkarit päälle, niin ei kenenkään tarvitse harmistua

    • Anonyymi

      Epävarman nuoren naisen kirjoittelua. Heti tulee mieleen yksi parikymppinen nainen kylpylän sekasaunassa, jota ei yhtään haitannut vilkuilla mun ajeltua kullia. Mutta suunnilleen otetaan poikakaveria kädestä kiinni kun tultiin vaimon kanssa lauteille, ja keksittiin jotain millä kääntää sen katse muualle kun mun vaimo lähti saunasta pois...

    • Anonyymi

      En usko että oli vilpitön, tulin päivää aikasemmin leirialueelle töistä kun oli puhe. Kävelin kossun kanssa rannalle lähellä oli vuokra sauna ajattelin jos miehiä kysyn voinko tulla. Ovi aukeni vaimoni tuli ulos olin jo nousta kun tuli karvanen mies, kuiski vaimolle saanko vähän tuolla on muita hyväili pillua vapaasti vaimo pyllisti kunnolla mies survasi ison kyrvän sisään kuulin kun sanoi miehesi tulee vasta huommenna.
      Laila antoi pillua kunnolla mies survaisi aika äkkiä spermat sisään sanoi vaimo odottaa vaunulla. Laila meni sisään sieltä kuului missä viivyit. Menin pukuhuoneeseen kuulin kun joku sanoi kun sait tulla saunaan annat meille kummallekkin yksi miestuli pukuhuoneeseen sanoi kohta vapaa. Istuin ja luin lehteä kuulin kun vaimo ulisi kun panivat toinen hoputti akat odottaa yksi jäi vielä saunaan panemaan toinen tuli ja lähti, viimmeinen kuin tuli sanoi vapaa ja on pesijä. Menin sisään vaimo nijasi lauteeseen sanoi vieläkö panin sisään vamo ulis humalassa pillu on jo tuvoksissa mutta pane laskin sisään ja lähdin katsoin kun vaimo käveli horjuen mökkiin. Maistelin kossua ja mietin pitkään. kävelin mökille päin kaksi naista käveli vastaan kutsuivat saunaan sanoivat että ukot tuli justiin saunasta ja päissään sanoi samapa tuo. saunassa naiset sanoi heti täällä on naitu se humalainen akka varmaan panetti miehillä.
      Katsoin terävä rintaisia naisia odottivat että tulen mukaan, saunassa heti pesivät minua kalua, nauroivat ja imivät kalua toinen halusi heti pilluun oli laudetta vasten toinen oli vieressä naitava nainen kääntyi ylä laudetta vasten toinen suuteli rintaa molemmat innostu nyt saadaan kyrpää ja pillua käänsin naisen ja panin takaa toinen meni eteen antoi nuolla ja toinen nuoli sanoi en tiennyt että on näin hyvää kun tyrkkäsin syvään nainen sai orgasmin ja meinas vajota lauteilla oeva tuli alas ja pyllisti tämä oli nuorempi ja tiukempi kiljui ihanaa vierasta pillu valui kunnolla ulis ja vapisi laskin sisään toinen painoi pyllystä älä irtoa annetaan sen nauttia.
      Pestiin saunassa yksi niiden miehistä koputteli oletteko vielä siellä, toinen huusi menkää sinne mitä nuolittekin meillä menee vielä.
      Pesin naisten hiukset ja vartaloa kumpikin huokaili olipa kotonakin pesijä kun suihkuttelin niitä suutelivat veden alla hieroivat pillujaan yhteen ja kääntyivät toinen sanoi katso voi itku mulle ensin panin kumpaakin vähän aikaa sitten imivät yhdessä toinen työnsi sormen pyllyyn silloin lensi nuolivat toisiltaan spermaa. Puku huoneessa nauroivat vaikka se lumppu sai saatiin mekin.
      Mökillä vaimo jo nukkui humalaansa, aamulla oli iloinen kysyi milloin tuln sanoin nukuit jo. Illalla ulkona pari naista noitui se akka antoi kaikille pillua missähän se on.
      Vaimo valitti oloaan ja oli koko päivän sisällä. illalla laitoin saunaan tulet kukaan ei ollut varannut meni puoli kuumaan saunaa istui ilman valoja.
      Ovi kolahti kuulin nuoria ääniä, kuulin kun toinen sanoi minä en mene toinen huusi käyn vain. Ovi aukesi tyttö meni tekemään vettä katsoin on nuori tyttö kääntyi kiljahti anteeksi entiennyt sanoin on nähty tulevaan nousi lauteille pienet rinnat ja muutenkin solakka kysyinyksinkö sanoi äiti ja isä siellä murjottaa eilisestä.
      viruttelin välillä kalu oli kaarella tyttö seurasi istuin uudelleen tyttömeni viruttelemaan sanoin olet jo aikuien noinnätti vartalo tuli lauteen eteen sanoi kiitos nousi lauteille nauroin menee herkälle kun noin seksikäs olet katsahti minuun löysäsin kalun katsoi sitä sanoin saa koskea hapuillen käsi puristi kysyi olet ko ennen puisti päätään menin ihan viereen hyväilin rintoja heti värähti hyväilin kovemmin, työnsin kättä haaroihin hitaasti avasi koskinpieneen pilluun lipsutin sormella huokaili tuntuu tosi hyvältä sanoin saanko suukottaa sinne vai haluatko sinä ensin katsoi pelokkana sanoin min ensin oli sievä pillu kunkosketin kielellä hypähti sanoi jatka kohta huokaili onko tämä näin ihanaa ja vapisi sanoin rentoudu ylisin rintoihin samaan aikaan ääneli pienellä äänellä ja sai vapisi odotin vähän aikaa ja jatkoin kuiski vieläkö levitti nyt rennommin jalkoja ei mennyt pitkään kun laukesi.
      Istuin vireen piti kättä kainalossa kertoi että ensimmäinen kerta katsoi kalua laskeutuialas piti kaksin käsin kiinni kasvot läheni ja maisteli pienet huuletoli kalun ympärillä pää alkoi liikkua huokaili ja imi sanoin nuole nuoli alapimmast kysyi näinkö ja jatkoi yritti syvälle suuhun yökkäsi ja nauroi jatkoi ja katsoi kalua sanoin kohta kasin käsin runkkasi katsoi läheltä kun lensi pani suuhun imi pitkkän kuin ei olisi halunnut lopettaa, Pesin tytön antoi auliisti pestä pillua otti pyyhkeen kysyin ovella minkä ikäinen nauroi neljätoista ja meni ulos. Menin mökille vaimo nukkui otin makkarat ja menin nuotiolle, siihen tuli eilinen nainen ja tyttö nainen hymyili sanoin opetn tyttöä lerielämään katsoin tyttöä hymyili tykka oli poni hännällä nainen sanoi hiljaa se eilinen oli ihanaa.

    Ketjusta on poistettu 55 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe