Tiedän että samassa tilanteessa on moni muukin. Tapaan kyllä paljon ihmisiä työn vuoksi ja olen naimisissa (vasta vanhemmalla iällä menin naimisiin samanikäisen naisen kanssa ja lapsia ei olla edes harkittu). Juttu on kuitenkin niin etten pysty ystävystymään. Taitaa olla kyse luottamuspulasta tai jostain sen tapaisesta. Tarpeeksi monta ketaa on tullut selkäänpuukotusta ja otan heti etäisyyttä, jos joku tulee liian läheiseksi.
Tässä tuore esimerkki. Viime perjantaina haudattiin henkilö, jota halusin pitää ystävänäni. Paljon sanomatta ja kokematta yhdessä jäi, vaikka vuosikausia tunnettiin. Asia vain on niin että yhteydenpito jäi kaverini osaksi.
Mikähän minua vaivaa? Pidin hänestä ja epäilemättä hänkin piti minusta kun jaksoi soitella ja käväistä välillä katsomassa. Käsittääkseni hänellä oli paljonkin kavereita, vaikka moni toisaalta inhosikin häntä hänen hyvinkin hankalan luonteensa vuoksi. Mutta minä pidin hänestä kaikesta huolimatta.
Heinäkuussa hän joutui sairaalaan ja yhteydenpito jäi edelleen vähäiseksi. Kuvittelin mielessäni halaavani häntä kun hän pääsee sairaalasta. Tilaisuutta ei koskaan tullut ja ehkä se muutenkin olisi jäänyt ajatuksen tasolle ja olisin vain tervehtinyt tekopirteästi "kiva kun pääsit jaloillesi" tmv. Elokuun lopulla sain kuulla suru-uutisen ja olen tässä surun keskellä rypenyt itsesäälissä ja manaillut saamattomuuttani. Taas menetin harvinaisen tilaisuuden saada ystävän, johon voisi luottaa ja toisaalta annoin vanhan miehen kuolla tietämättä kuinka paljon häntä jäin kaipaamaan.
Tässä tuore esimerkki. Viime perjantaina haudattiin henkilö, jota halusin pitää ystävänäni. Paljon sanomatta ja kokematta yhdessä jäi, vaikka vuosikausia tunnettiin. Asia vain on niin että yhteydenpito jäi kaverini osaksi.
Mikähän minua vaivaa? Pidin hänestä ja epäilemättä hänkin piti minusta kun jaksoi soitella ja käväistä välillä katsomassa. Käsittääkseni hänellä oli paljonkin kavereita, vaikka moni toisaalta inhosikin häntä hänen hyvinkin hankalan luonteensa vuoksi. Mutta minä pidin hänestä kaikesta huolimatta.
Heinäkuussa hän joutui sairaalaan ja yhteydenpito jäi edelleen vähäiseksi. Kuvittelin mielessäni halaavani häntä kun hän pääsee sairaalasta. Tilaisuutta ei koskaan tullut ja ehkä se muutenkin olisi jäänyt ajatuksen tasolle ja olisin vain tervehtinyt tekopirteästi "kiva kun pääsit jaloillesi" tmv. Elokuun lopulla sain kuulla suru-uutisen ja olen tässä surun keskellä rypenyt itsesäälissä ja manaillut saamattomuuttani. Taas menetin harvinaisen tilaisuuden saada ystävän, johon voisi luottaa ja toisaalta annoin vanhan miehen kuolla tietämättä kuinka paljon häntä jäin kaipaamaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ikävää, että menetit tärkeän ihmisen. Liikaa älä kuitenkaan ala ruoskimaan itseäsi siitä, että yhteydenpitonne oli vähäistä, vaikka hän oli joutunut sairaalaan. Elämässä vaan joskus opitaan virheiden kautta. Tulevaisuudessa osaat ihmissuhteissasi ehkäpä hiukan paremmin tuoda ilmi, että välität. Tämä vain oma kokemus, kaksi läheistä ihmistä kuolemalle menettäneenä. Paljon jäi sanomatta.
Mitä tulee luottamuspulaan, niin sekin on kinkkinen juttu. Ei kaikkia tarvitsekaan päästää liian lähelle. Jos sä olet hyvä tyyppi, miksi kukaan muu ei olisi myös? En minäkään avaudu kavereilleni yhtä paljon kuin miehelleni. En luota tarpeeksi, että kertoisin kaikkein henkilökohtaisimpia juttuja, mutta ajan kanssa olen saanut kavereita jopa sellaisista ihmisistä, joihin en olisi uskonut ystävystyväni. Kyllähän sitä haaveilee sellaisesta sydänystävästä, jonka kanssa voisi puhua avoimemmin. Ei kaikkiin kannata luottaa, mutta hyviäkin tyyppejä on olemassa.
Kun joku kuolee, sitä tulee miettineeksi, että ehtiköhän nyt tehdä tarpeeksi hänen hyväkseen. Sen henkilön suhteen asiaa ei enää voi muuttaa, mutta siitä voi oppia, miten haluaisi kaikkia vielä eläviä ihmisiä kohdella. Olisi hyvä aina silloin tällöin miettiä, että mikään ei ole ikuista, ja yrittää toimia, kun se on vielä mahdollista. Koskaan ei tiedä, milloin kuolema tulee ja erottaa ikuisuudeksi. Olisiko hyvä elämän neuvo: "Kohtele ihmisiä, kuin he kuolisivat seuraavana päivänä", eli tee kaikkesi heidän eteensä jo tänään. Niitä ovat kaikki pienet asiat, lämmin ystävällisyys.
Niitä kun on sellaisiakin henkilöitä ihan lähipiirissä, joihin ei halua pitää minkäänlaista yhteyttä. Mielipahalta säästyy, kun ei ole yhteydessä heihin.
Joo no se on tietenkin eri asia.. Ehkä silloin et kauhean lämpimästi kohtelisi heitä noinkaan ajatellessa, jos he kerran aiheuttavat sinulle mielipahaa. Lähinnä tarkoitin sellaiseen tilanteeseen, jossa ei saa aikaiseksi tehtyä mukavia asioita toiselle, vaikka haluaisi