Jotenkin tuntuu ettei kukaan ole enää ajantasalla. Pelottaa Lieksan puolesta.
Mitä mieltä olette Lieksan päättäjistä?
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Aivan samaa mieltä ne ovat ihan oikeasti täysin metsässä
- Anonyymi
Aika latteaa kannanottoa tarjoilet keskustelun aluksi hyvä aloittaja. Samoin kakkonen. Metsässä on ajantasoineen. Aloituksesta jää aika tyhjä maku. Kaikki potenssi puuttuu. Siinä ei ole oikeastaan mitään muuta kuin tarpeesi valittaa henkisestä impotenssistasi, jostakin sellaisesta, mitä et tunnista, vaikka haluaisit sen toimivan ja haaveesi toteutuvan.
Olisit nyt hieman enemmän vaivautunut ja todennut mikä on eniten pelottavaa, ja miten itse hoitaisit asioita vähemmän pelottavaan suuntaan.- Anonyymi
Päättäjät ovat ne, joita on äänestetty kuntavaaleissa. Jos porukka on tyytyväinen ja äänestää aina samat päättäjät, ei voi mitään. Eipä ole kummoisia tarjollakaan. Kannattaisi vaihtaa ja äänestää reippaasti uusia, eihän tämä voi huonommaksikaan mennä.
Kunnan johtoryhmä on minulle aika tuntematon, kai he ovat ihan ammattitaitoisia, luulen.
Onneksi on päästy siitä aiemmasta perheet päättäjinä - ajasta . Oli kymmenkunta pariskuntaa, jotka olivat johtopaikoilla ja he suhmuroivat keskenään.
Muutaman heistä tunnen menneiltä ajoilta, ja ainakaan heissä ei ole valittamista, uskon niin.
Heistä joita en tunne (suurin osa), en sano mitään.- Anonyymi
Lieksan päättäjät valitsee kuntouttavassa työtoiminassa olevalle työttömälle sosiaalityöntekijän aikamoista holhousta puuhastelua kotiläksyt jne. sosiaalityöntekijäksi kannattaa hakeutua surullisen paljon on syrjäytyneitä työttömiä raha-asiat rempallaa jokaiselle kuntouttavassa olevalle työttömälle sosiaalityöntekijä joka ohjaa kyttää vierellä puuhastelua
- Anonyymi
Miksi jne.n lopussa on piste ?
- Anonyymi
Joopa joo,,asiat rupesi menemään päin peetä kun se valtuuston älykkäin lähti lätkimään lieksasta.
Minkä paikkakunnan somaleiden etua hän nyt ajaa tulkin välityksellä ,ei oppinut
suomea vaikka tuli valituksi kaupungin valtuustoon,huono kieli pää nääs. Paikallisen C-Marketin edessä hän oli käsi ojossa ottamassa onnitteluja vastaan 2viikkoa heimoveljiltään,puolue "toverit"vaihtoivat eripuolelle katua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1377189Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1255001L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa684372TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153493Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242301Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3021799Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241666Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91609- 671495
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581448