Olen yskin

Olen 13 vuotias nuori joka aloitti juuri ylä-asteen. Olen ollut viimeiset kuukaudet yksin. Terveydenhoitaja ja opettajat ovat huomanneet tämän. Mutta tuntuu siltä ettei heidän avusta ole hyötyä. Esim terveydenhoitajalle ei tullut yhtäkään oppasta mieleen joka voisi olla minun tyylinen ihminen, ja tiedän kyllä että voihan kaksi erillaista ihmistä olla ystäviä. Mutta minulla on jäänyt traumoja ja huonoja kokemuksia liian erillaisista ihmisistä. Tässä tarina siitä. Ykkös luokalla minua kiusasivat kaksi vähän vanhempaa poikaa. Mutta silloin minulla oli sentään muutama kaveri. Niina, Stella ja Niko (keksittyjä nimiä). He olivat tukenani. Mutta yhtenä päivänä minut siirettiin toiseen luokkaan. Tarkalleen ottaen pienluokalle (johtuen ujoudestani ja siitä että tarvitsin enemmän apua eikä minulla ole mitään oppimis vaikeuksia). En jutellut paljoa heille koska luokka oli toisella puolen koulua. Sain pienluokalta muutaman kaverin Henrin ja Liisan (keksittyjä nimiä). He olivat todella mukavia ja heidän kanssaan oli mukavaa viettää aikaa. Muutaman vuoden aikana he muutuivat aika radikaalisti. He alkoivat kirjoilemaan ja kiinostuksen kohteet muutuivatkin leluista teinisarjoihin. Kun taas minä kuudes luokkalainen pidin leluista ja "lastenohjelmista". Tästä Liisasta tuli aika loukkaava erityisesti minua kohtaan. Olen ollut aina luokassa se rauhallinen ja "näkymätön" oppilas. Lisätäkseni tähän että olen/olin aika moinen kynnysmatto. Meinaan silloin kutos luokalla oleva Bella (keksitty nimi) alkoi kiusaamaan/ärsyttämään minua lähes päivittäin. Kaiken maailman ärsyttävillä äänillä kuten röhnöttämisellä. Hän kiusasi minua sen takia kun joskus ykkös luokalla Liisa ja Henri eivät halunneet olla hänen kavereitaan (juuri tämän Bellan ärsyttävyyden takia). Tarkalleen ottaen tämä Bella oli kiusannut/härnännyt minua ihan ykkös luokalta saakka, ja kyllä opettajat olivat huomanneet tämän ja tekivät asian eteen jotakin, ja saivat itseasiassa tämän vuosia kestävän kidutuksen loppumaan. Onneksi tämä Bella ei ole samalla ylä-asteella kuin minä. Mutta palataampa aiheeseen. Tuli aika päättää ala-aste ja siirtyä ylä-asteelle. Valitettavasti Liisa muutti lähi kaupunkiin ja meni eri ylä-asteelle. Mutta tämä Henri tuli samalle ylä-asteelle kuin minä. Pidämme/pidimme yhteyttä vielä Whatsappin avulla. Sitten Liisa tuli tänne isänsä luo kylään kolmeksi päiväksi. Josta syntyi pieni kina kun harmistuin kun hän valehteli siitä että voisi silloin hengailla. Olin silloin niin "takertuvainen" häneen koska minulla ei ollut muita kavereita. Liisa välillä kyseli Henriltä miksi emme hengaile vaikka olemme samassa koulussa niin hän sai vastaukseksi tämän vastauksen "Koska se olis liia akwardii". Minulle kyllä todellakin henggailu kaveri kelpaisi. Siitä asti kun koulut alkoivat olen siitä asti ollut yksin. En tiedä mitä tehdä enään. Olen katsonut Youtubesta apu videoita. Mennyt jonottamaan Sekaisin chattiin. Enkä ole saanut mistään oikeaa hyvää vastausta. Kaikkialla puhutaan yhteisistä harrastuksista. Mutta en harrasta mitään muutakuin piirtämistä yksin kotona. Enpä usko että yksinään kotona piirtäminen tuo minulle ystäviä. Enkä usko että kukaan enään hirveästi tykkää lelujen keräilystä tai lastenohjelmien katselusta. Etten voi löytää oikeen yhteisten mielenkiinon kohteiden avulla ystäviä, ja jos joku tarvitsee selvennyksen mistä kaikista tykkään niin tässä "pieni" lista.
-My little ponyt (tv sarja)
-Petshopit (leluja)
-Miraculous Ladybug and Cat Noir (tv sarja)
-Anime (animaatio)
-Pokemon (tv sarja)
-Piirtäminen
-Turrit/Turri jutut
Tossa oli kaikki mistä tykkään. Eikä myöskään ystävien puute johdu erillaisista mielenkiinon kohteista. Sillä en ole kertonut kenellekkään tykkääväni tälläisistä asioista. Muutenkin koulu on todella hämmentävä paikka kun tuntuu siltä että ihansama missä koulussa olen niin minusta ei pidetä. Perustelu. Vanhassa koulussa (ala-asteella) minua kiusattiin, ja nyt ylä-asteella ruotsin tunnilla eräs Velma (keksitty nimi) taisi suutahtaa minulle siitä että olen huono ruotsissa. Meinaan meidän tehtävämme oli se että toinen lukee tekstin ruotsiksi (se oli valmiiksi ruotsiksi). Kun taas toinen suomentaa juuri luetun tekstin. (olen todella kömpelö ruotsissa vaikkakin olen opiskellut sitä nelos luokalta saakka). Minä olin se joka suomensi tekstin, ja minulla kesti varmaan 5 min suomentaa yksi lause koska piti etsiä jotkut sanat luettelosta. Tämä Velma vain huokaili kokoajan. Kuulin kun takanani istuva oppilas kysyi Velmalta "onko kivaa". Velma vastasi sarkastisimmalla tavalla ikinä "joo tosi". Kun olin suomentamassa viimeisiä virkkeitä tämä Velma vain lähti kesken minun puhuessani. Eikä hän edes ehtinyt suomentamaan ennen kuin hän lähti. Luulin tätä Velmaa kivaksi koska hän oli aikaisemmin kysynyt minulta tykkäänkö piirtää, ja hän vaikutti sellaiselta jota olisin voinut lähestyäkkin. Mutta taisin erehtyä. En enää oikeastaan tiedä mitä voisin tehdä. Pistäkää minulle vinkkejä miten voisin rohkaistua, kun en haluaisi olla aina yksin.