Minne näitä tunteitaan purkaisi. En tiedä onko tämä oikea paikka.
Tilanteet vain on aivan sotkussa. Lapseni on sijoitettuna, ollut nyt jo 1,5v ja sijoitus on pitkäaikainen.
Tilannetta miten tähän jouduttiin en jaksa alkaa tänne purkamaan mutta masennusta, väkivaltaa ja virainomaistahon hidas asiaan puuttuminen ovat pääpiirteittäin syy.
Nyt olemme saaneet asiat järjestykseen ja lapsilla on asiat hyvin,voivat hyvin ja ovat saaneet aivn uskomattoman ihanat "vanhemmat"..
ongelma on minussa, en enää osaa pitää itseäni äitinä. En ole enää oma itseni. Tuntuu että olen vieraantunut lapsistani, en osaa enää soittaa heille, en kirjoittaa ja kaikki on niin vaikeaa.
Sijaisvanhemmat ovat sanoneet että voin ottaa oman aikani tämän asian selvittämiseen, oman tasapainoni löytymiseen. Se vain ei löydy vaikka kuinka yritän.
Onko täällä ketään samassa tilanteessa olevia äitejä tai isiä kenen kanssa näitä jutella..?
Onkohan tämä liian sekava...
Tilanteet vain on aivan sotkussa. Lapseni on sijoitettuna, ollut nyt jo 1,5v ja sijoitus on pitkäaikainen.
Tilannetta miten tähän jouduttiin en jaksa alkaa tänne purkamaan mutta masennusta, väkivaltaa ja virainomaistahon hidas asiaan puuttuminen ovat pääpiirteittäin syy.
Nyt olemme saaneet asiat järjestykseen ja lapsilla on asiat hyvin,voivat hyvin ja ovat saaneet aivn uskomattoman ihanat "vanhemmat"..
ongelma on minussa, en enää osaa pitää itseäni äitinä. En ole enää oma itseni. Tuntuu että olen vieraantunut lapsistani, en osaa enää soittaa heille, en kirjoittaa ja kaikki on niin vaikeaa.
Sijaisvanhemmat ovat sanoneet että voin ottaa oman aikani tämän asian selvittämiseen, oman tasapainoni löytymiseen. Se vain ei löydy vaikka kuinka yritän.
Onko täällä ketään samassa tilanteessa olevia äitejä tai isiä kenen kanssa näitä jutella..?
Onkohan tämä liian sekava...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Keskity siis ensisijaisesti itsesi kuntouttamiseen.
Hae terapiaa ja lähde purkamaan ammattilaisen kansssa elämäsi solmukohtia. Ne kyllä avautuvat ajan kanssa.
Kokemasi asiat, mitä hieman valoitat kertovat sinun ja perheesi kokeneen rankkoja asioita. Väkivalta on aina väärin ja tuomittavaa. Jos itse olit uhrina, muista aina,että syy on aina väkivallanharjoittajassa ei hänessä joka joutuu väkivallankohteeksi. Jos taas itse teit väkivaltaa...hae itsellesi apua.
Väkivaltaisuuskin on oire jostakin, muttei sitenkään yhtään hyväksyttävää. Jokainen meistä ihmisistä on niin arvokas, ettei väkivaltaan pidä suostua tai alistua.
Ei ole ihme jos tunnet tyhjiötä äitinä, kun lapset eivät nyt konkreettisesti ole läsnä elämässäsi. Äitiys on osa identiteettiä aina.
Mikäli haluat lapsesi takaisin itsellesi, täytyy sinun määrätietoisesti taistellen saada itsesi kuntoon. Tarvitset tukiverkkoja ja ammatti ihmisten apua. Kuntoutuminen on kuitenkin täysin mahdollista. Kun perheen perusta --äiti ja isä/äiti tai isä-- ovat kunnossa, silloin voidaan ajatella vanhempien kykenevän huolehtimaan lapsistaan. Siinä vaiheessa voidaan ajatella myös sijoituksen purkua.
Kohdista katseesi tulevaisuuteen. Mitä MINÄ (sinä) voin tehdä, jotta olisin onnellisempi?
Lastesi sijoitus on tapahtunut tosiasia, muttei kuitenkaan lopullinen. Korostan jälleen, on sinusta itsestä ja omasta tahdostasi kiinni, saatko lapsesi itsellesi takaisin aikanaan?
Mikäli lastesi sijoitus jatkuu, muista aina, että olet aina ÄITI lapsillesi. Sitä seikaa ei mikään sijoitus tms. muuta. Olet yhtä arvokas nyt äitinä.
Vieraantumisen tunne on luonnollista ja kuuluu siis asiaan. Se on riipaiseva tunne, mutta pääset senkin asian kanssa sinuiksi, kun huomaat, että sinulla on kuitenkin aina, paikka lastesi sydämessä.
Kuulostaa lisäksi, että sijaisvanhempasi ovat tehtäviensä tasalla. Heidän tuleekin tukea sinun ja lastesi suhteita.
Ajan myötä ja kuntoutumisesi myötä huomaat, että näinkin voit pitää yllä äiti-lapsi suhdetta.
Vaikka tuntuu vaikealta lapsillesi soittaminen, niin soita ja kirjoita sittenkin. He, lapsesi odottavat sitä. He rakastavat sinua koko sydämestään. He pienet lapset, eivät vain voi tietenkään ymmärtää näitä aikuisten elämän ongelmia. Heillä lapsilla on vain tunteet. Lapset ovat niin sopeutuvaisia, usein pakostakin, sillä eihän heiltä ns. kysytä mitään, vaan aikuiset päättävät heidän puolestaan.
Kun muistat sen ja kuten kirjoititkin huostaanottoon oli selvät syyt (masennus, väkivalta yms..). Niin ajattele niin, että tämä kaikki tapahtui lapsesi/lastesi parhaaksi. Heille on haluttu turvata tasa painoisempi arki ja sitä kautta paremmat eväät aikuisuuteen ja elämään yleensä.
Mutta muista pitää lapsiisi yheyttä, se on ensisijaisen tärkeää. Ei vain itsesi puolesta, vaan lastesi puolesta ennenkaikkea.
Älä liikaa takerru vieraudentunteeseen vaan paina se tunne *villaisella* ja jatka yhteydenpitoa lapsiisi.
Kaikkea hyvää sinulle ja ennen kaikkea kuntoutumista SINULLE.
t.Taavi
"Mikäli haluat lapsesi takaisin itsellesi, täytyy sinun määrätietoisesti taistellen saada itsesi kuntoon."
En luultavasti enää voi itsekkäästi riistää lapsiani tästä aivan ihanasta perheestä pois, he ovat tehneet sen, mikä olisi pitänyt minun tehdä. En vain osannut/jaksanut/pystynyt/uskaltanut perhe-helvetin ollessa valloillaan.
Silloin lapset otettiin huostaan ensimmäisen kerran, lyhytaikainen sijoitus. Tässä kohtaa tunnen olevani laiminlyöty...kukaan ei neuvonut neuvolaan tai muuhun vastaavaan juttelemaan ja purkamaan masennustani.
Me muutimme erilleen ja ex-mieheni ns.kiristi lapset itselleen (uhkauksia itsemurhasta jne) mihin minä väsyneenä ja masentuneena alistuin (en kai anna ikinä anteeksi itselleni!).
Jonkun aikaa meni näin ja lapset olivat paljon luonani kun ex käytti aika paljon alkoholia. Tilanne sitten kärjistyi, pväkodissa huomattiin että lapset ovat minun luonani eikä exäni luona. Sosiaalitoimisto veti rajan siihen paikkaan..."lapsien parasta ajatellen olisi hyvä jos tapaamisista pidetään kiinni ja lapset olisivat äidin luona sovitut kaksi vkon loppua kk:ssa. Näin lapset ymmärtävät tilanteen ja eivät tunne irtonaisuutta (??!).
Yritys kymppi mutta exäni jatkoi juomista. Lähdin ystäväni luokse toiselle paikkakunnalle, halusin pois kotoa itkemästä (jälleen kysymys itselleni että miksi menin...miksi en jäänyt kotiin??!), oli raastavaa erota lapsista kun he olivat olleet kokonaisen vkon luonani "lomalla" luvan kanssa.
Ystäväni luona ollessani exäni alkoi soittelemaan humalassa ja kertoili mitä kummallisempia tarinoita (ajokortin polttaminen yms.). Oli kesä ja tosi kuumat pvät. Kyselin että kuka lapsia hoitaa niin sanoi että naapuri. Soitin aamulla ja poika vastasi puhelimeen, kysyin että kuinka voi ja onko isi kotona. Silloin poika sanoi että nukkuu eikä saa hereille, sisko itkee ja hän tekee aamupalaa mutta ei halua tehdä siskolle. Samalta istumalta soitin sosiaalivirastoon ja sanoin että lapset on haettava pois.
Tekivät työtä käskettyä,tilanne kärjistyi..ex ei päästänyt sisään heitä ja uhkaili yms..arvaatte varmaan mitä tällainen tekee lapsille (ja jälleen, missä minä olin?? ystäväni luona omia surujani vain purkamassa kun olisi pitänyt olla paikalla lasteni tukena).
Lapset sitten otettiin huostaan ja sijoitettiin. Aloitin terapian ja kaikki meni hyvin.
Seinä tuli vastaan kun lasten asuinpaikkaa alettiin päättämään. Minulla oli terapia kesken ja katsottiin että olen masentunut, olinkin.
Mutta...kaupungilla ei ollut aikaa/varaa pitää lapsia huostassa että olisin kuntoutunut (ei edes puolta vuotta) vaan lähtivät etsimään sijaiskotia. Löytyikin saman tien ja niin sitä mentiin.
Ette arvaa kuinka itken tyhjentäviä kyyneleitä, todella kipeitä kyyneleitä kun kirjoitan tätä.
Koittakaahan saada jotain selvää ja saa antaa kritiikkiä käytöksestäni,tiedän oleeni saamaton ja kadun sitä koko loppu elämäni. Tehtyä vain ei saa tekemättömäksi.
Olen nyt saanut elämääni sisältöä vähän, töitä jne. uudelta paikkakunnalta. Täällä vain menneisyys kummittelee toisella tavalla,en sitä kyllä ole koittanut unohtaakkaan. Et voi kertoa ihmisille kaikkea leiman pelossa ja siksi joudunkin elämään valhetta..rankkaa.
Sinulla on todella sydän paikallaan! Sun äidinrakkautes ajattelee vain lasten parasta! Se on hienoa. Sä olet pettynyt itseesi kun et aikoinaan pystynyt ajattelemaan lapsiasi ajoissa. Syytät itseäsi siitä. Yritä olla itsellesi armollinen: Olit niin väsynyt ja masentunut ettet kyennyt ajattelemaan muuta kuin itseäsi. Anna itsellesi anteeksi! Ei äitikään pysty kaikkeen silloin kun on sairastunut ja sairastuuhan sellaisessa perhehelvetissä ja masentuneena ei muuta pysty. Minusta olet ihailtava äiti siinä, että nyt et ajattele itsekkäästi että haluasit lapset takaisin vaan ajattelet lapsiasi kuinka heillä on nyt hyvin, etkä halua sitä heiltä riistää. Olet heille kuitenkin aina se äiti ja mitä vanhemmiksi he tulevat, he oppivat ymmärtämään mikä tilanne sinulla oli. Olet itseäsi varmasti tarpeeksi ruoskinut ja lapsesi tuskinpa sitä varttuessaan enää tekevät. Voit olla heille äiti vaikka he asuisivatkin muualla.
Teit aikoinasi oikein kun soitit sossuun ja pelastit lapsesi! Se oli rakkauden teko! Voitko nyt kuntoutuessasi olla tiiviimmin lastesi elämässä ja osoittaa heille kuinka rakastat? Ei sijoitus sitä estä. Jos sijaisvanhemmat ja sossu ajattelevat lasten parasta, he myös suovat tiiviimmän yhteydenpidon sinuun ja siten voit olla heidän elämässään läsnä.
En voi muuta kuin toivottaa sulle siunausta tulevaisuuteen ja voimia! Olet aina kuitenkin heidän äiti ja rakastava -sellainen!
Niin mikä onkaan lopulta itsekästä?
Olen itse sijaisäiti, mutta myös bioäiti.
Siksi uskallan väittää, että mikäli lapsen oma bioäiti (sinun tapauksessa) kuntoutuu ja on itsensä, että viranomaisten puolesta kykenevä vanhemmuuteen niin lapsen paras paikka on olla kuitenkin biologisen äidin hoivissa.MUTTA vain siinä tapauksessa, että äiti ON kuntoutunut. Eriasia on jos lähtökohdat ovat vähemmän toiveikkaat mm.(masennuksen ennuste/epikriisi) Mutta ovatko?
Kysynkin selkeyden vuoksi, että onko kipuilu sinulla NYT enemmänkin siinä, ettet oikein tiedä miten toteuttaisit äitiyttäsi tilanteessasi ja saisit välitettyä lapsillesi ne äidinrakkauden tunteet joita siäslläsi on?
Vai onko kipuilu mjyös itse sijoitusta kohtaan, eli haaveiletko sisimmässäsi, että lapset olisivat ja eläisivät luonasi ja saisit kantaa lasten hoidosta vastuun ja tietäisit kenties siihen myös kykenevän?
Kerroit käyväsi terapiassa. Se on hyvä asia, toivottavasti saat sitä kautta purkaa myös tätä -äidin jonka lapset huostaan otettu- ahdistustasi ja tuntojasi. Sitä kautta voisit myös tarkastella aivan erityisesti äitinä olon identiteettiäsi.
Lopuksi vielä korostaisin edelleen, että lapsi tulee aivan varmasti koko elämänsä olemaan tietoinen sinusta, bioäidistä. Hänellä on sinulle aivan oma erityinen paikkansa sydämessään. Sijaisäitinä mekin olemme sijaislapsillemme tärkeitä, mutta...näkymätön napanuora on yllättävän sitkeä ja venyvä.
Ihmisen juurevuutta on paljon tutkittu ja on todettu kuinka tärkeä se on meidän ihmisyyttä halusimme tai emme. Sinä olet yksi tärkeä osa-alue lapsesi "juuristossa". Toisaalla myös me olemme sijaislapsillemme yksi osa juuristoa.
Älä vähättele itseäsi äitinä nyt kun lapsesi eivät luonasi asu konkreettisesti.
Yhteydenpito on todella tärkeää. Älä siis luovuta.
kumpa todella olisi kuntoutusryhmiä lapsensa sijoitukseen antaneille vanhemmille. joissa käsiteltäisiin vertaistuen avulla niitä kaikkia tunteita, mitä hyväksyttykin sijoitustapahtuma väkisinkin tuo tullessaan.
jaksaisitko pitää päiväkirjaa nykyisestä olostasi. jonka sitten joskus, vahvempana, antaist lapsellesi luettavaksi. että hän saisi tietää, ettet oikeasti hylännyt vaikket jaksanut ehkä käydä tapaamassa.
ja jaksaisitko lähettää edes postikortteja? äiti muistaa, äiti ajattelee sinua, mutta juuri nyt ei pysty tapaamaan. sillä varsinkin kouluiästä eteenpäin lapsi miettii paljonkin sitä missä se biovanhempi on, kuinka voi, miten jaksaa. anna lapselle se tieto, että olet ja elät ja ajattelet häntä. että et ole unohtanut.
koeta jaksaa taistella oman hyvinvointisi puolesta. ihmissuhde ry esimerkiksi on yhteisö joka ray-rahoitteisena järjestää erilaisia terapiakursseja eri ryhmille. heiltä voisi kysellä jotain juuri sinulle sopivaa ryhmää, eikä hinta tuon ray-rahan takia ole esteenä. olisi meinaan vähän terveyskeskuspsykologia tehokkaampaa.
voimia sinulle
Olisi kyllä ihanaa, jos saisit annettua itsellesi anteeksi, ja kaltaisillesi olisi apua tarjolla. Mutta todellisuudessa olet kyllä niin vähemmistöä, että aika hiljaista on... Suurin osa (anteeksi vain) lapsensa huostaanottoon "menettäneistä" vanhemmista ei tunne kertomiasi tunteita, paitsi lastensa nähden esittäen, saaden aikaiseksi lisää ongelmia sekä lapsille että kodille, joka lapsista huolehtii. Sinun kannaltasi (uskon sinua tässä asiassa) tilanne on onneton, sillä näitä sossuun soittelevia "riistettyjä" vanhempia on paljon. Näistä varmaankin 9/10 toimii itsekkäästi eikä oikeasti olisi valmis elämään 24h/vrk 7vrk/vk lapsensa kanssa, ja oikeasti onnistuu saamaan aikaiseksi lapsille vain lisää surua.
Teidän oikeasti välittävien tulisi perustaa oma "yhdistys" huolehtimaan oikeuksistanne ja vertaistukemaan toisianne. Voisitte saada korvaamatonta tukea ja apua toisiltanne! Mutta sosiaalihuollon (ylityöllistetty jo valmiiksi) pitäisi mielestäni tehdä vieläkin tehokkaampaa työtä siinä, että lapset saataisiin AJOISSA pois huonoista oloista. Minä en kannata sitä, että teidän eroahdistuksenne kuluttaiasi sosiaalihuollon kapasiteettia, anteeksi vain. Perustakaa yhdistys, joka tukee teidän asiaanne.
Ja vielä lopuksi; unohtakaa kokonaan ajattelu, että säästätte lapsianne (tai ette pysty) kun ette pidä yhteyttä! Eri asia on vanhemmat, joita ei oikeasti kiinnosta.. Mutta jos kiinnostaa, niin ei mikään nolous tai ujous ole ikinä selitys teidän lapsillenne!! Lasten kanssa eläminen on oikeasti sitä, että unohdat omat asiasi ja elät lapsen ehdoilla. Jos se on vaikeaa, olet normaali ihminen mutta jos siksi jätät sen tekemättä, olet.. jotain, en edes tiedä.
Olipa paasaus, mutta voimia silti teille kaikille, ketkä liitytte näihin asioihin tavalla tai toisella!!!!
Minulla on vähän samanlainen tilanne poikkeuksena se, että yksi lapsi on kotona, toinen sijoitettuna. Kyllähän sitä tippa lentää kun lapsi lähtee takaisin sijaisperheeseen, oikein syräntä raastaa.
Ole onnellinen, että lapsillasi on hyvä sijaisperhe, niin minullakin. Kuulut AINA lastesi elämään. Kyllä sinä olet heille tärkeä ja varmaan odottavat soittojasi. Älä aseta sellaista tilannetta, että lapsesi joutuvat lojaliteettiristiriistaan. Näytä heille, että kuitenkin jollakin tavalla hyväksyt nykyisen tilanteen, se on lapsille helpompaa. Heillä on 2 rakastavaa kotia ja se on todella paljon.
Itselläni on usein lunttilappu, johon olen kirjoittanut ainakin ne asiat, mistä haluan puhua lapsen kanssa. Samaan lappuun kirjoitan myös ne asiat, mistä haluan keskustella sijaisvanhempien kanssa. Pää saattaa "tyhjentyä" soiton aikana ja tärkeät asiat jäävät keskustelematta. Hae vaan itsellesi keskusteluapua. Elämäsi on nyt niin tyhjää kun ei joudu arkipäivää elämään lasten kanssa, silloin on touhua aamusta iltaan. Ja ehkä vaan aika on parasta lääkettä. Hyvää kevättä!
Keskity siihen mikä elämässäsi nyt on hyvää. Kuten sanoitkin, lapsillasi on nyt asiat järjestyksessä. Toivon että jaksaisit vaikkapa lähettää niitä postikortteja lapsillesi, jos ei muuta. Niistä jää lapsille konkreettinen muisto, että olet ajatellut heitä. Rivi tai kaksi kirjoitusta riittää hyvin korttiin.
Mutta jos mistään löydät voimia tavata lapsiasi ja soitella, tee se ihmeessä. Voi olla, että pitkän tauon jälkeen se tuntuu vain entistä vaikeammalta. Uskoisin että yhteys lapsiisi tekee loppujen lopuksi itsellesikin hyvää ja varmasti lapsillesi.
Sinä olet edelleen lastesi äiti, vaikka heidät on sijoitettu. Tietysti äitiytesi on erilaista, kun et asu heidän kanssaan. Mutta ei sen tarvitse olla missään nimessä huonoa äitiyttä! Se että suot lapsille hyvät oltavat jonkun toisen luona, kun et itse sitä pysty tarjoamaan, kertoo minusta sen että pidät lapsiasi etusijalla. Tiedätkö, juuri niin hyvät äidit tekevät.
Haluaisin rohkaista sinua yhteydenpitoon ja etsiä uutta tapaa olla äiti.
Mielestäni tärkeintä lapsille on, että äiti voi hyvin. Kun äiti on kunnossa, hän jaksaa aivan luonnostaan antaa lapsilleen.
Minusta oli hyvä huomio se, että tehtyä ei saa tekemättömäksi! Yritä siis unohtaa vanhat mokat ja suunnata ajatuksesi parempaan tulevaisuuteen. Jos olet sitä mieltä, että lapsilla on hyvä olla sijaiskodissa, anna heidän olla siellä. Älä ota asiasta murhetta, anna itsellesi anteeksi lapsiesi asuminen sijaiskodissa. Tärkeintä on, että lapset voivat hyvin.
Suuntaa kohti valoisaa kevättä ja tulevaisuutta! Tee kaikkea, mikä tuottaa sinulle iloa. Ulkoile auringossa, etsi uusia kivoja harrastuksia, lue hyviä kirjoja, tee lempiruokiasi, tapaa ystäviä. Hemmottele itseäsi oikein kunnolla. Sinä olet ansainnut sen!
Kun saat itsesi hyvään kuntoon ja hyvälle mielelle, uskon että saat yhteydenpidon lapsiinkin sujuvan. Älä ole katkera sijaisperheelle, vaan pyri ajattelemaan ja kohtelemaan heitä kuin ketä tahansa ystäviä. Unohda menneet ja luo uusi hyvä suhde lapsiisi ja sijaisperheeseen. Paistakoon aurinko sinun ja lapsiesi elämään!
Älä liikaa mieti menneitä.Jos olet läpikäynyt omat asiat/tunteet koskien sijoituksesta,niin katse etaanpäin!Itsesi ja lasten takia sinä jaksat,siihen sinun on uskottava! Koita olla murehtimatta liikoja,asioita joihin et pysty vaikuttamaan,ja voimia niihin joihin voit!