Tahallista

CIA on saanut selville venäjän aiheuttaneen salaisella ryhmällä, koodi 29155 suurta sekasortoa ympäri eurooppaa. Ryhmän ansiosta myös Suomi on nykyään suuren vastakkais asettelun piirissä. Tiedon mukaan Perussuomalaisten johto on ollut yhteydessä ryhmään. Tarkoitus on ajaa Suomi katastrofaaliseen tilaan ja lopulta liittää Venäjään. Suomi ei ole koko itsenäisyytensä aikana ollut näin pirstaloitunut poliittisesti. Myös suoranaista vihaa on ilmennyt enenevässä määrin kantasuomalaisten kesken. En ota kantaa onko asia hyvä vai huono, mutta kunhan ilmoitin asiasta.
3113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitenkäs selität valkoisten ja punaisten välisen sisällis sodan? Haista pitkä v****

Äänestä

On tullut ilmi, että perussuomalaisten esi-isät aiheuttivat sisällissodan. Silloin heidät tunnettiin nimellä Suomalaiset.

Äänestä

Eu:lla ei siis ole euroopan sekasorron kanssa mitään tekemistä?
Onko usan todisteet luotettavia ja onko niitä alkuunkaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

CIA on saanut selville venäjän aiheuttaneen salaisella ryhmällä, koodi 29155 suurta sekasortoa ympäri eurooppaa. Ryhmän ansiosta myös Suomi on nykyään suuren vastakkais asettelun piirissä. Tiedon mukaan Perussuomalaisten johto on ollut yhteydessä ryhmään. Tarkoitus on ajaa Suomi katastrofaaliseen tilaan ja lopulta liittää Venäjään. Suomi ei ole koko itsenäisyytensä aikana ollut näin pirstaloitunut poliittisesti. Myös suoranaista vihaa on ilmennyt enenevässä määrin kantasuomalaisten kesken. En ota kantaa onko asia hyvä vai huono, mutta kunhan ilmoitin asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu