Kaitainsalmen vesiosuuskunnan toilailut osa 7

Anonyymi

Suomi on vapaa maa ja täytyy päästä purkamaan painetta.Tässä on siihen hyvä tilaisuus! Olkaa hyvä!!

676

17527

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Kun on saavuttanut vähän mainetta,sortuu niin moni kippaamaan ainetta,sitten onkin syytä jo löysätä painetta...ja tehdä Kaitainsalmeen vähän lainetta...

      • Anonyymi

        Hallitus vai kuka tekee näitä alotuksia hajottaakseen keskitetyn keskustelun ? Jos johto takana, menoon kyllästynyt jäsenistö muistaa ilkeilyn, kun vastuullisten ristiinnaulitseminen tulee kokoukseen

    • Anonyymi

      Oskua hallitsee juntta, joka päätti kuin Wannseessä aloittaa vähemmistön kepityksen vastoin yhdenvertaisuuslakia. Nyrnberi tulee myöhemmin, kun rehti väki saa vallan. Jäsenkenttä ei enää kestä ylimääräisiä maksuja

      • Anonyymi

        Wannseessä talvella 1942 koko natsi-saksan yhteiskunta sidottiin lopulliseen ratkaisuun. Siksi kukaan ei voinut väittää ettei minulla ollut osuutta julmuuksiin. Kun jäsenistö on antanut vok:ssa täyden vallan ylivertaiselle hallitukselle, niin jäsenistön on kestettävä myös hallituksen toimien seuraukset.

    • Anonyymi

      Muistakaahan käyttää hukkaputken suojakumeja. Mutta älkää laittako niitä viemäriin.saattaa pumppaamo mennä tukkoon. Kerranhan näin sattui ja kyseiselle kiinteistölle kävi hassusti. Nm..teollisuus neuvos.....

    • Anonyymi

      Minä olen juonu vettä kerran putkesta ja en tiiä oliko se vesi osuus kunta vai Cai-tain salmi. Sitten tuli paha elämä.

    • Anonyymi

      Ovat kuulema viimein sopineet ettei mennä käräjille. Kumpikin osapuoli nuolee haavansa. Niin vaikeaa kuin se onkaan

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa. Kannattaa luulo puheet jättää pois täältä.

      • Anonyymi

        Ai että ne vanhat pierut muka suostuisi nuolemaan haavojaan, ha ha ha. Hallituksen motto lienee "meidän silmille ei hypitä", joten sopua on ihan turha odottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Kannattaa luulo puheet jättää pois täältä.

        No mikä on sitten hallituksen seuraavan haasteen sisältö?

    • Anonyymi

      Eikai sitä hyvää riitaa ka nnata sopia. Pitäähän eläkeläisillä olla jotain terapia toimintaa .

    • Anonyymi

      Mikäs se on tämän asian tilanne? Kummallisen hiljaista asian tiimoilla. Alkoiko jäsenet odottaa hallituksen luonnollista poistumaa vai meinasitteko vaan jatkaa heidän kanssaan? Ilmeisesti ette ainakaan itse ole heitä erottamassa? Kyllä suomalainen antaa kamelin selän mennä notkosta maahan asti.

    • Anonyymi

      Katellaan vuoden vaihtuminen rauhassa. Sitten tapahtuu mukavia.

      • Anonyymi

        Kumpi osapuoli tulee kokemaan mukavia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi osapuoli tulee kokemaan mukavia?

        Hyvä jos asiat selviää sopimalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä jos asiat selviää sopimalla

        No jos sopimalla homma on mahdollista hoitaa, niin se kai olisi tapahtunut jo pari vuotta sitten. Noiden veden katkaisujen, kirjeiden ja hukkumisen jälkeen vaikea kuvitella, että hallituksen jäseniltä löytyy minkäänlaista neuvittelukykyä. Vai luuletko oikeasti, että nämä kykenee sovintoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi osapuoli tulee kokemaan mukavia?

        Sanovat jotta hallitus voittaa jutut. Liekö totta?

    • Anonyymi

      Hallitus kuulemma menossa näihin aikohin tukka putkella käräjille . Mitehän käy jos taas tulee häviö ja laskuja perstaskut pullollaan kaupungista tuliaisina eikä mitään vakuutuksia kannatasko jäsenten valpastua jos meinaa hallitus osakkailla maksattaa. Onkohan taas selityksiä ei me hävitty muuten vaan maksellaan kulut kun ei tarvitse omia rahoja käyttää

      • Anonyymi

        Lienee jo eilen käsitelty? Tiettävästi voitot nyt 1 - 1. Kannattaisi jo lopettaa

    • Anonyymi

      Mahtaakohan nuissa geimeissä olla loppujenlopuksi niitä voittajia.Vaikka asiat joskus saa sovittua.Tahtoo jokin kytemispesäke jäädä väkisellä.

      • Anonyymi

        Eihän asia välttämättä ole loppuunkäsitelty. On vielä ainakin yksi oikeusaste. Kenties kaksikin jos saa luvan

      • Anonyymi

        Tietääkö joku miten asiat ovat nyt? Kuka maksaa ja kenelle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietääkö joku miten asiat ovat nyt? Kuka maksaa ja kenelle?

        Sotkamo-lehden nettisivuilla oli aiheesta uutinen jo perjantaina...sen mukaan vesiosuuskunnan porukat ovat tulossa järkiinsä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotkamo-lehden nettisivuilla oli aiheesta uutinen jo perjantaina...sen mukaan vesiosuuskunnan porukat ovat tulossa järkiinsä...

        Tänään juttua printtiversiossakin. Tarkoittaneeko hallituksen hyväksymä toimenpide sitä että he tunnustivat toimineensa väärin katkaistessaan veden? Eikö siitä seuraa että myös kustannukset lankeavat osuuskunnalle? Kysyn koska oikeuskäytännöt ovat vieraita. Jos oikeus katsoo näin niin loppukesällä vastuuvapautta puoltaneiden valtakirjoja antaneet voivat sitten iloita maksutalkoisiin osallistumisesta

        Kyllä se sitä tarkoittaa. Jos eivät olisi tunnustaneet, olisi sen tempun oikeellisuutta selvitelty oikeudessa. Ei tarvinnut, koska "syyllinen" tunnusti. Kustannusten maksajaa ja muita juttuun liittyviä asioita käsitellään vielä käräjillä.

        Kaukaa katsellen näyttää siltä kuin jotkut hallitukset jäsenet eivät osaisi elää ilman oikeudenkäyntien tuomaa virikkeellisyyttä. Sokaisiko vuosia kestänyt valtakunnallistakin julkisuutta saanut käräjöinti ja sen tulos joidenkin silmät?

        Melkoisia lampaita osuuskunnan jäsenet. Vähemmästäkin olisi jossain muualla hallitukselle tullut lähtö tehtävistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkoisia lampaita osuuskunnan jäsenet. Vähemmästäkin olisi jossain muualla hallitukselle tullut lähtö tehtävistään.

        Hallitus puolustaa jäseniensä etuja lesken viimeiseen euroon saakka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaukaa katsellen näyttää siltä kuin jotkut hallitukset jäsenet eivät osaisi elää ilman oikeudenkäyntien tuomaa virikkeellisyyttä. Sokaisiko vuosia kestänyt valtakunnallistakin julkisuutta saanut käräjöinti ja sen tulos joidenkin silmät?

        Kyllä sokaisi!! pahin riita pukari ja sen takia tämä jatkuu ja jatkuu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sokaisi!! pahin riita pukari ja sen takia tämä jatkuu ja jatkuu...

        Tuo valtakunnallinen oikeudenkäynti olisi saanut erilaisen lopun jos asiat olisivat tapahtuneet muutamaa vuotta myöhemmin tai lainsäädäntö olisi jo tuolloin ollut tiukempi. Li taisi pelastaa yrittäjän aloittamalla jutun aiemmin? Mene ja tiedä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo valtakunnallinen oikeudenkäynti olisi saanut erilaisen lopun jos asiat olisivat tapahtuneet muutamaa vuotta myöhemmin tai lainsäädäntö olisi jo tuolloin ollut tiukempi. Li taisi pelastaa yrittäjän aloittamalla jutun aiemmin? Mene ja tiedä!

        Tarkoitatko sitä anarkistia ? Ai niin ethän sinä tiedä mitä se tarkoittaa. K. V. G.

    • Anonyymi

      On olemassa ajattelumalli "mikä tahansa julkisuus on hyvää julkisuutta". Vanhuksilla on tarve tulla huomioiduksi ja muistetuksi. Van ei huolta, kun lusikat lentää nurkkaan, ei nämä hallituksen sketihahmot suinkaan tule jäämään unholaan. Se on ihana sama miten muistetaan, kuhan muistetaan.

      "Vaan muitammeko jäärän sen, mi ilkeän ja ahnehen
      Hän uhmaten ja uhaten, vie killingin jok ikisen" (joululaulun sävelin laulettuna, vaan muistammeko lapsen sen)

      • Anonyymi

        Toivottavasti hallituksen jäsenet ovat keskenään sopineet että he maksavat viulut jos tulevassa oikeudenkäynnissä osuuskunta tuomitaan maksajaksi. Asiat olivat jo loksahtamassa kohdalleen kunnes jostain "kauempaa" saivat sivutoimisen asianajajan kehoituksesta aloittamaan revohkan uudelleen.

    • Anonyymi

      On.vissiin hallitus varautunut maksamaan kulut. Ovat jo vaihtaneet autoja halvenpiin.

      • Anonyymi

        Totta. Nyt on Audi Renault.

    • Anonyymi

      Onko Korona lamaannuttanut tämän mainion vesiosuuskunnan toiminnan?

      • Anonyymi

        Vihje?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihje?

        Vesiosuuk. 150€ lasku hoito ja kunnossapito.
        Olivat saaneet ensimmäisen laskun käräjäoik.
        Nyt näköjään maksattavat sen meillä.
        Kaikkien pitäisi jättää maksamatta.
        Joutuvatkohan koskaan palauttamaan rahoja jäsenille, tuleeko koskaan julki että lähettävät perusteettomia laskuja.
        Sähläävät asiansa ja maksattavat muilla.
        Eivät myöskään ymmärrä että vesiosuuk. varat eivät ole heidän omiaan.
        Ihme sakkia, miten on sattunutkin kaikki kulmakunnan töhelot samaan porukkaan.

        Todellakin ihmesakkia. Heittelevät oikeudessa hanskoja tiskiin ja sen jälkeen kuvittelevat voivansa tehdä keskenään omaa mieltä miellyttävät päätökset. Tyhmiä ovat. Eikö kenelläkään näistä ole lähimmäisiä, jotka voisivat käskeä näitä jo luovuttamaan. Vuosikausien häirintä alkaa kyllä mennä jo yli äyräiden. Todella outoa tämä heidän vallasta sairastuminen. Ihan diktaattorimenoa. "Me nyt päätetään näin, niin me myös tehdään näin. Ihan sama mitä laki sanoo, ihan sama miten oikeus tämän katsoo. Meidän sana määrää".

        He ovat "korkein oikeus yläilmoista". (Tai siis niin luulevat. Kannattaisi alkaa tehdä todellista sopua yläkertaan.... ikäkin jo painaa ja korona jyllää)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He ovat "korkein oikeus yläilmoista". (Tai siis niin luulevat. Kannattaisi alkaa tehdä todellista sopua yläkertaan.... ikäkin jo painaa ja korona jyllää)

        Touhun porukkaa ovat , kun ovat askarrelleet rikosilmoituksen en tiedä itsestänsänö ovat tehneet vai kenestä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Touhun porukkaa ovat , kun ovat askarrelleet rikosilmoituksen en tiedä itsestänsänö ovat tehneet vai kenestä

        Hallitus tuhlaa vain aikaa ja nostaa isoa palkkaa .rikosilmoitusta ei virkavalta edes tutki kun ei mitään rikosta ole . Vetkuttelun meininki heillä. mitään eivät kuulemma ole asioiden eteen tehneet , sitten epäonnistuneen vedenkatkaisun jälkeen . No eipä kiirettä kun palkkiot juoksee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesiosuuk. 150€ lasku hoito ja kunnossapito.
        Olivat saaneet ensimmäisen laskun käräjäoik.
        Nyt näköjään maksattavat sen meillä.
        Kaikkien pitäisi jättää maksamatta.
        Joutuvatkohan koskaan palauttamaan rahoja jäsenille, tuleeko koskaan julki että lähettävät perusteettomia laskuja.
        Sähläävät asiansa ja maksattavat muilla.
        Eivät myöskään ymmärrä että vesiosuuk. varat eivät ole heidän omiaan.
        Ihme sakkia, miten on sattunutkin kaikki kulmakunnan töhelot samaan porukkaan.

        Sotkamolaisissa vesiosuuskunnissa vuosittainen perusmaksu on vaihdellut 20 - 60 euron välillä. Mihin ihmeeseen saadaan uppoamaan 65 x 150 = 10000 €/v. ? Perusteet selviksi. Hölmöjä jäseniä jos suostuvat maksamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotkamolaisissa vesiosuuskunnissa vuosittainen perusmaksu on vaihdellut 20 - 60 euron välillä. Mihin ihmeeseen saadaan uppoamaan 65 x 150 = 10000 €/v. ? Perusteet selviksi. Hölmöjä jäseniä jos suostuvat maksamaan.

        Hallituksen palkkiot yksistään n 10000 ovat kuulemma luvanneet pidättäytyä palkkioiden nostosta , koska osuuskunta on konkurssin partaalla . mutta ovat saaneet liki 10000 e laskun epäonnisesta vedenkatkaisun yrityksestä ja se on maksettava ja jos vielä nostaisivat palkkionsa tulee vielä toinen saman moinen lasku

        Tämä hallitus pitäisi kaataa, mukaan tulijoita hankkeeseen olisi jos joku laittaisi asian alulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä hallitus pitäisi kaataa, mukaan tulijoita hankkeeseen olisi jos joku laittaisi asian alulle.

        Kymmenes osa jäsenistä voi vaatia yleisen kokouksen kutsumista koolle tietyn asian käsittelyä varten. Myös varsinaisessa osuuskunnan vuosikokouksessa hallitus voidaan vaihtaa. Ulkopuolisen silmin osuuskunnan maksamat palkkiot ovat täysin kohtuuttomia. Varsinkin kun niitä peilataan toiminnan tuloksiin. Ilmeisesti jäsenet ovat niin hyvinvoivia ettei muutamat ylimääräiset sataset merkitse mitään.

        Löytyisipä joku rohkea, joka laittaisi asian alulle.
        Vähän mietityttää, joutuuko pian itse käräjille jos alkaa asiaa hoitamaan, ei noista tiedä mitä keksivät. 🤔Pitäisi tuntea lakipykälät ennenkuin lähtee leikkiin mukaan.🤔

        On saattanut muodostua kuva että pelottelun ilmapiirin luomisella halutaan estää jäsenten oikeuksien perääminen. Älkää hyvät ihmiset suostuko sellaiseen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksen palkkiot yksistään n 10000 ovat kuulemma luvanneet pidättäytyä palkkioiden nostosta , koska osuuskunta on konkurssin partaalla . mutta ovat saaneet liki 10000 e laskun epäonnisesta vedenkatkaisun yrityksestä ja se on maksettava ja jos vielä nostaisivat palkkionsa tulee vielä toinen saman moinen lasku

        Me jäsenet maksamme heidät töppäilyitänsä, sehän on selvä asia.
        Oikeuskulut maksattavat meillä, että sellaista porukkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksen palkkiot yksistään n 10000 ovat kuulemma luvanneet pidättäytyä palkkioiden nostosta , koska osuuskunta on konkurssin partaalla . mutta ovat saaneet liki 10000 e laskun epäonnisesta vedenkatkaisun yrityksestä ja se on maksettava ja jos vielä nostaisivat palkkionsa tulee vielä toinen saman moinen lasku

        Ihan väärää tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan väärää tietoa.

        Miltä osin väärää tietoa? Ovatko jättäneet laskuttamatta palkkiot?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan väärää tietoa.

        Ei ole mitään laskua vedenkatkaisusta tullut. Ihan valetta kaikki .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään laskua vedenkatkaisusta tullut. Ihan valetta kaikki .

        Mikäli vastapuoli on vetänyt vaatimuksensa ja maksanut sulkemisen viulut niin voisitteko hallituksena lopettaa kärhämän? Kannattaako teidän melko iäkkäiden ihmisten tällaisen asian vuoksi ollla jatkuvassa pinteessä. Vai kiehtovatko palkat ja palkkiot liian paljon?

        Ei ole tullut mitään laskua, joten lopettakaa jo. Ei käräjäoikeudestakaan. Turhaa sabotointia

        Älä kehtaa höpöttää .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tullut mitään laskua, joten lopettakaa jo. Ei käräjäoikeudestakaan. Turhaa sabotointia

        Miksi ette laita jäsenille tietoa käräjöinneistä?
        Laskun osaatte lähettää mutta muuta ette tiedota. Seuraavaan laskuun voisitte eritellä mistä loppusumna koostuu.
        Esim. Huoltotyöt, mitä huoltoja on tehty?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tullut mitään laskua, joten lopettakaa jo. Ei käräjäoikeudestakaan. Turhaa sabotointia

        Älä valehtele, voisitko kantaa vastuun tekemisistäsi!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele, voisitko kantaa vastuun tekemisistäsi!!!!

        Siis onko osuuskunnalle tullut laskua vai ei? Jäsenille lähetettävissä laskuissa on oltava erittely mistä aiheutuvat. Jo yksinkertaisinkin kuluttajansuoja vaatii sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis onko osuuskunnalle tullut laskua vai ei? Jäsenille lähetettävissä laskuissa on oltava erittely mistä aiheutuvat. Jo yksinkertaisinkin kuluttajansuoja vaatii sitä.

        On tullut lasku, taas! 150e huolto ja hallintokulut( maaliskuussa) . Samanlainen lasku, joita on tullut viime aikoina muutama /vuosi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tullut lasku, taas! 150e huolto ja hallintokulut( maaliskuussa) . Samanlainen lasku, joita on tullut viime aikoina muutama /vuosi

        Jäsenillä on löysää rahaa koska eivät vaadi mitään kustannuserittelyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään laskua vedenkatkaisusta tullut. Ihan valetta kaikki .

        Mihin sitä rahaa menee noin paljon? 150e x63 ainakin kaksi kertaa vuodessa?melkoiset on "hallinto ja huoltotyöt" hah hah, sanon minä. Omia möhläyksiään maksattavat jäsenillä.
        Toivottavasti joutuvat tilille tekosistaan.

    • Anonyymi

      Käräjöinnin konkarit porskuttaa. Niin se vaan on.

      • Anonyymi

        Joutuvatkohan asian päätteeksi palauttamaan rahoja jäsenille jos laskujen lähettäminen ja sisältö menee tutkintaan? Huoltokuluja melko paljon!?
        Miten lie kirjanpidon kanssa, kestääkö tutkintaa?

      Cait-Tain-Salmilla on mainijo vesiosuuskunta. Siinä on eteviä ihmisiä. Siksi se toimii niin hyvin se Cai-Tain-Salmin vesiosuuskunta. Muistakaa, että ne on eteviä.

    • Anonyymi

      Eteviä hyvinki. Eikai sitä muuten huippu virkoihin valita...heh.

    • Anonyymi

      Jo kuukausi edellisestä kommentista. Onko kaitainsalmen vok vesi pysähtynyt. Monesko asianajaja menossa?

    • Anonyymi

      Kokoontuiko vok hallitus kokkojuhlaan jossa kehuttiin toisiaan asioiden vakaasta hoidosta

      • Anonyymi

        Kokkoontupa hyvinnii . Kehumiset loppu siihen ku joku hihkas, että koht myö mennään Sotakamreerin joholla ku sorssa parv tuosta joen yli ja sillan ali linnaan. Kivvii laettelemmaa ja muist'lemmaa menneitä.

        Katso tämänpäiväistä Sotkamo-lehden nettilehteä

    • Anonyymi

      Kirjoitetaankohan tästä jatkoromaani vielä 2028.Näyttää siltä että tämän vatvominen kestää yhtäpitkään kuin Kauniit ja Rohkeat televisiossa.Molemmissa ei ainakaan aiheet lopu.

    • Anonyymi

      Onnittelut! lopultakin hallitus myöntää tietämättömyytensä , mutta kannattiko silti kunnan kukkarolle koettaa ängetä. Vaikka rahat on loppu . Tekninen kalusto T väännin ja mittanauha älyä sen verran että tuntee numerot. Miksi tuommoset on hallituksessa. Oliko siinä lehtikuvassa sillä harmaaparralla pilkkikaira kun ei toiminut.

      • Anonyymi

        Tosiaan kunnan kukkarolle vaikka ok:lla on rahaa maksaa julkeita palkkoja ja palkkioita. Ja nyt vielä kolmas asianajaja rahastamassa

    • Anonyymi

      Kuuluuko uutta?

      • Anonyymi

        Onko vuosikokous valmisteilla? Aikaa pitää elokuun loppuun. Pyytäkää jäsenet tilinpäätöstiedot kotiin. Ellei tule saatte perusteen olla myöntämättä vastuuvapautta

    • Anonyymi

      CAI-TAIN SALMELLA ON HYVEJÄ VESIJÄ. JA HIRMU HYVÄ OSUUSKUNTA. SEMMOSIA OSUUSKUNTIA PITÄS OLLA KAIKKIALLA KUIN CAI-TAIN SALMELLA. NE ON HYVEJÄ.

    • Anonyymi

      Vieläkö nämä käräjillä toisiaan vedättävät koijarit nätvehtivät siitä miten toisten maksamat korvaukset on vaaravyöhyökkeessä menetettävänä. Voi vittu teitä entisiä kommareita (elikkä nykyisiä parempiosaisia). Lisää vakuutuspetoksia vaan vireille niin kyllä se siitä.

    • Anonyymi

      Milloin on vuosikokous?

    • Anonyymi

      Siiskö vihdoin sopimus? Vastaajat olivat viisaampia luopuessaan vaatimuksista vaikka syy oli muualla ja vaikka sopu maksoi heille paljon rahaa.

    • Anonyymi

      Onko myös vok yrittänyt kepun ohella juntata valtuutettu Kalevi Valtasta?

      • Anonyymi

        Eepä taida nämä huligaanit vuosikokusta järjestää sehän suattaa Palakan saanti loppua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eepä taida nämä huligaanit vuosikokusta järjestää sehän suattaa Palakan saanti loppua.

        Palakan suanti loppuu kun jäsenet jättävät erittelemättömät laskunsa maksamatta

    • Anonyymi

      Tosihämäriä laskuja ei etes puhelin numeroa että vois kysellä .kenen porvarin taskuun rahat menee.

      • Anonyymi

        Ilman perusteita ja erittelyjä laskut ovat mitättömiä. Maksaisitko jos joku "Kristiina" pyytää sähköpostissasi pientä maksua että saisit suuren perinnön?

    • Anonyymi

      Ei makseta .niin paljastuu totuus huolto maksuista.eivät uskalla viedä asiaa eteenpäin .joutuvat maksamaan oikeuskulut omasta pussista. Mutta sehän on porvareille suola rahoja. Ja marjoja metät täynnä 😂

      • Anonyymi

        Nuo rahathan menee melkein kaikki 6000 € hallituksen palkkoihin 2000 € jää muihin kuluihin tarkkoja hintoja ei aivan tiedä muut, kun eivät ole tilinpäätöstäkään tehneet eivätkä kuulemma anna kellekään pöytäkirjoja ovat kuulema kokouksessaan riehuneet hyvin umpimielisesti ja alkukantaisesti

        Kuulemma yksi osakas tehnyt tutkintapyynnön poliisille.pitää vihdoin saada asiaan jokin selvyys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulemma yksi osakas tehnyt tutkintapyynnön poliisille.pitää vihdoin saada asiaan jokin selvyys.

        Pitääkö paikkansa? Jo lienee aikakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö paikkansa? Jo lienee aikakin.

        Olisi MOT:LLE tai jollekin muulle ohjelmalle ainesta tehdä tv:seen ohjelma, kunhan nämä sekoilu saadaan loppuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi MOT:LLE tai jollekin muulle ohjelmalle ainesta tehdä tv:seen ohjelma, kunhan nämä sekoilu saadaan loppuun.

        Hallitus se kuuluu vaan töpeksivän lisää ohjelman aiheita ovat sählänneet sovintoneuvottelutkin silleen jotta eivät mitään sovi vaan käräjille haluavat koukouksessakin puheenjohtaja oli väkivalloin pakottanut " vastapuolen " kuuntelemaan heidän herjauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus se kuuluu vaan töpeksivän lisää ohjelman aiheita ovat sählänneet sovintoneuvottelutkin silleen jotta eivät mitään sovi vaan käräjille haluavat koukouksessakin puheenjohtaja oli väkivalloin pakottanut " vastapuolen " kuuntelemaan heidän herjauksia.

        Hallitus kokoontui tänään. Liekö jo kuset housussa? Liekkö kaikki kutsuttu paikalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus kokoontui tänään. Liekö jo kuset housussa? Liekkö kaikki kutsuttu paikalle?

        Hallituksen kokous on mitätön ellei kaikille hallituksen jäsenille anneta mahdollisuutta osallistua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö paikkansa? Jo lienee aikakin.

        Mitä juttu tämä on?
        Pitääkö paikkansa?

    • Anonyymi

      Tämä ketju vietti eilen 1 v synttäreitä. Onko sinä aikana tapahtunut muuta kuin kerätty "hallinnon" pyörittämiseen varoja (kokouspalkkiot ja asianajajan laskut)

      • Anonyymi

        Mikä on tilanne tällä hetkellä?
        Laskun lähettävät, mutta muuta ei kuulu.
        Taitaa olla moni vanhus haudassa ennen kun asia tulee päätökseen.

    • Anonyymi

      Nämä iänikuiset länkuttäjät taas täällä, olette pahempia kuin maankuulu länkyttäjä (T Halonen). Luulette muka olevanne "viisaita", asian aikana ette "raukat" saa suutanne auki (ja paskotte housuunne) kun nurkan takaa yritätte "ihmisten ilmoille tulla".
      .

      • Anonyymi

        Jassoo. Tutulta vaikuttaa teksti. Iskikö kauha kallioon? Kenen telaketjut kuopivat tyhjää?

      • Anonyymi

        Hahhahaaaa. Menikö hermot vai mikä ottaa pattiin??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahhahaaaa. Menikö hermot vai mikä ottaa pattiin??

        Hallitus kuulemma toivonut mahdollisimman kallista verkoston sähköistä kartoitusta no taitaapa touhullansa pääsevän toivomaansa tulokseen ?

    • Anonyymi

      onko hallituksesa v.a.v.?. onko .onko .

      • Anonyymi

        Joukko seniilejä siellä on

    • Anonyymi

      Vettä saa hanasta ja kusta munasta. Cai-Tain salmen vanha sananlasku.

    • Anonyymi

      Pakinassaan PG ottaisi vesiyhtiöönsä kaikki osuuskunnat paitsi yhtä nimeltä mainitsematonta ei. Mikähän se olisi?

    • Anonyymi

      Vointia PG ?siiiinnnn nnnn eeee joooo nnnn kkkk iiiii.

    • Anonyymi

      Mikä mättää mättääää?

    • Anonyymi

      Kaleva kertoo järkyttävästi lestadiolaisten hoitokokouksista joissa henkistä väkivaltaa käyttäen painostetaan ja syyllistetään ihmisiä. Onko jotenkin tuttua kaitainsalmen vok:ssa?

      • Anonyymi

        Näyttää kyllä tutulta , mutta eipä ihme kun joku vuosi sitten tämä varsinainen vedensulkija ja pääpuuhastelija tituleerasi lehdessä itseään saarnamiehen jälkeläiseksi . Ja vielä patsas hälle

        Pari asiatonta kommenttia tuossa. Nämä vänkääjät voisivat katsoa itse itseään peilistä

    • Anonyymi

      Yle TV1 aikoo tehdä MOT:hen ohjelman tästä mielenkiintoisesta tapauksesta. OHjelma nähdään myöhemmin keväällä.

      • Anonyymi

        Onko totta?

    • Anonyymi

      Ensi kesänä on sotkamon kesäteatterissa hulvaton musikaali: Vesisosuukunta ja vouti sulkua pyörittämässä.
      Tiedossa on hulvatonta lystinpitoa! Koko perhe katsomaan.

      • Anonyymi

        Tuo oli varmaan huvikseen heitetty ajatus. Aineksia kyllä on. Eikä se ole mahdotonta etteikö sellainen käsikirjoitus toteutuisi. Ajatus kesäteatterin tai miksei muullekin näyttämölle sopisi mainiosti. Tapahtumat sijoittuisivat ensisijaisesti värikkäisiin kokouksiin ja muutamiin maastotapahtumiin. Veikko Huovisen "Saatana kun yskittää" (Kajaanin kaupunginteatteri) olisi esimerkkinä

        Ihan höpöjä juttuja . Teiltä ei katkennut vedet ollenkaan ,Se jo kuultu. Joten uskon , että oikeus vielä voittaa tässäkin asiassa. .Menkää te kesäteatteriin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan höpöjä juttuja . Teiltä ei katkennut vedet ollenkaan ,Se jo kuultu. Joten uskon , että oikeus vielä voittaa tässäkin asiassa. .Menkää te kesäteatteriin

        Hallitus sanoo olevansa oikeassa ja voittavansa niin miksi viivyttää? Ratkaiskaa asia lakituvassa. Vai estääkö hyvä palkka

    • Anonyymi

      Kyllä vielä kalikka kalahtaa omaan nilkkaan.

      • Anonyymi

        Kenen nilkkaan? Hallituksen vastapuolenko? Mikäli hallitus on täysin varma oikeassa olostaan, on jäsenten edun vastaista pitkittää rosessia

    • Anonyymi

      Taitaa osuuskunta mädätä hiljalleen paikalleen

    • Anonyymi

      No onko tullut vesilaskuja? Älkää hyvät osakkaat maksako ennen kuin saatte erittelyn, mistä maksu koostuu. Jos on huoltotoimenpiteitä, niin vaatikaa kuittikopio tehdyistä toimenpiteistä.

      • Anonyymi

        Joo.80 ekua oli lasku. Oli varmaan vahingossa unohtunut erittely pois mitä on tälläkertaa korjattu. Onkai se joku laki olemassa ettei dementisoituneet eläkeläis käppänät saa hoitaa tämmöisiä yhteisiä asioita. Kun pääei toimi mitenkään. Lasku on laiton ikoska ei selviä mitä on huollettu. Volvoa vaiko vessanpömttöä.

        Osuuskunnassa maksetaan toimitusjohtajalle ja puheenjohtajalle palkkiota 250 e kuukaudessa mikä tekee 3000 e vuodessa /nuppi. Onko näitä maksuja? Vertailun vuoksi kunnanhallituksen pj saa saman. Kumpaisellako on enemmän työtä ja vastuuta? Siinä sitä on miettimistä maksajalla.

    • Anonyymi

      9 § (29.8.2008/561)
      Kielto käyttää aggressiivisia menettelyjä
      Markkinoinnissa tai asiakassuhteessa ei saa käyttää aggressiivista menettelyä.

      Aggressiivisena menettelynä pidetään häirintää, pakottamista ja muuta sellaista kuluttajan painostamista, joka on omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei ilman painostamista olisi tehnyt.

      Menettelyn aggressiivisuutta arvioitaessa otetaan huomioon erityisesti:

      1) menettelyn ajoitus, paikka, luonne ja kesto;

      2) uhkaava tai halventava kielenkäyttö tai käyttäytyminen;

      3) kuluttajan vastoinkäymisten tai muiden sellaisten henkilöön liittyvien seikkojen hyväksikäyttö, jotka heikentävät kuluttajan arvostelukykyä;

      4) sopimukseen tai lakiin perustuvien kuluttajan oikeuksien käytön hankaloittaminen;

      5) uhkaus ryhtyä toimiin, jotka eivät ole lain mukaan sallittuja.

      Onkohan vesiosuukunnan päättäjät muistanut toimia edellämainitun lakipykälän mukaan?

      • Anonyymi

        Tässä ollaan asian ytimessä. Mikäli osuuskunta myi lisäliittymiä (toivottavasti ei) niin tiesivätkö ostajat mikä on niiden todellinen arvo?

    • Anonyymi

      Laskiainen meni, mutta hallitus se jäsenistön perseellä mäkeä laskee ja valtakirjoilla vauhtia lykkii . Rahat on kasassa ja tase tasassa Voi voi mitähän maksettiin

    • Anonyymi

      Cai Tain Salmi on hyvä. Siellä on paras vesiosuuskunta!

    • Anonyymi

      Kylläpä runosuonipuhkesi ?

    • Anonyymi

      Kaitainsalmen vok halitus. Eikö teitä hävetä. Olette vuosikausia piinanneet muutamaa osuuskuntanne jäsentä vaikka tehtävänne on hoitaa osuuskunnan asioita jokaisen jäsenen edun mukaisesti. Vain jäsenten lempeyden vuoksi olette saaneet toimia ilman heidän puuttumistaan asiaan. Tiedätte varmaan että jäsenten tasapuolisen kohtelun rikkomisesta voi nostaa kanteen vuosienkin päästä. Mikäli osuuskunnan hallitus on toimillaan aiheuttanut jäsenille vahinkoa, vahingoskorvauskanteen voi nostaa viiden vuoden kuluttua.

      • Anonyymi

        Illalla joukolla heiniksen kokoukseen. Hallitus vaihtoon ja korvausvadtuuseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Illalla joukolla heiniksen kokoukseen. Hallitus vaihtoon ja korvausvadtuuseen.

        Nyt kuulemma eräs.valtakunnallisestikin kuuluisa .hallituksen jäsen kirjoituttaa kirjaa elämäntyöstään.heh...taitaa taas kyläläisiset senkin hupailun kustantamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kuulemma eräs.valtakunnallisestikin kuuluisa .hallituksen jäsen kirjoituttaa kirjaa elämäntyöstään.heh...taitaa taas kyläläisiset senkin hupailun kustantamaan.

        Oli hauska pyyntö sotkamo-lehessä marjanpoimijoille. Tavallisesti kirjoittaja pyytää tietoja, ei se josta kirjoitetaan. Arviointivirhe?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kuulemma eräs.valtakunnallisestikin kuuluisa .hallituksen jäsen kirjoituttaa kirjaa elämäntyöstään.heh...taitaa taas kyläläisiset senkin hupailun kustantamaan.

        Joku osaa kirjoittaa,mutta jotkut aika huonosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kuulemma eräs.valtakunnallisestikin kuuluisa .hallituksen jäsen kirjoituttaa kirjaa elämäntyöstään.heh...taitaa taas kyläläisiset senkin hupailun kustantamaan.

        Jotkut osaa kirjoittaa oikeitakin juttuja taitavasti. Eikä länkytyksiä.

    • Anonyymi

      Kuten otsikosta ilmenee tämä on jo seitsemäs Suomi24 tuotantokausi Kaitainsalmen toilailuja. Joko nyt loppuu vai alkaako uusi hieman eri mausteilla?

    • Anonyymi

      Miksi ihmiser on nii typeriä

      • Anonyymi

        Ei tarvita kuin muutama pahanilman lintu joka jallittaa muita niin kaikki menee pieleen

    • Anonyymi

      Ota toimitusjohtaja käyttöön sivistyneet tavat keskustella ja toimi kuten lait toimitusjohtajalta vaativat. Olet ajanut itsesi kohti kalliota.

      • Anonyymi

        Monessa mukana eikä tartte muitten nuovoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monessa mukana eikä tartte muitten nuovoja

        Kuinka iso huoltolasku tulee moottorikelkan korjauksesta. Osuuskunta maksaa kiltisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka iso huoltolasku tulee moottorikelkan korjauksesta. Osuuskunta maksaa kiltisti.

        Ei kait kaitainsalmella ole tytti yli-viikareita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kait kaitainsalmella ole tytti yli-viikareita

        Johan tyhmiä jallittajia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka iso huoltolasku tulee moottorikelkan korjauksesta. Osuuskunta maksaa kiltisti.

        Mitähä tuokin kuluu vesiosuuskuntaan.? Olette ihan sekopäitä kaikki jallittajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka iso huoltolasku tulee moottorikelkan korjauksesta. Osuuskunta maksaa kiltisti.

        Ei kuulu tuo vesiosuuskunnalle.

    • Anonyymi

      Taitaavat olla viisaampia Viikareita ja eivät kerro kellekään mitään.

      Ja mitäpä se hyvejää varsinkaa meikkejä tai parturointeja tehä ku vaikutus on mitätön.
      Vieraisiin pöytiin katselua ilmassa?

      • Anonyymi

        Yleisen kokouksen päätöksellä sovun piti olla selvä. Mikä kiikastaa kun ei saada loppuun?

    • Anonyymi

      Ei kuulemma ole kevätkokouskutsua näkynyt onko koronan pelko jo rokotetun porukan ajanut nurkkaan vai onko muuten vaan hallituksella Paskat housuissa

    • Anonyymi

      Olipa heikkisellä kallis kukkakuorma.kun piti osskkaille taas laskuja lähettää. 140ekua taas .maaliskuussa 80 ekua. Kallista vettä.

      • Anonyymi

        Onpas asiaton kommentti. Jokainen saa ostaa pihalleen mitä haluaa. Jotkut ei osaa hoitaa pihaansa. Siellä vain multakuormia ympäriinsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpas asiaton kommentti. Jokainen saa ostaa pihalleen mitä haluaa. Jotkut ei osaa hoitaa pihaansa. Siellä vain multakuormia ympäriinsä.

        Laskut lähettää yrityspalvelu. Joku länkyttäjä oli vienyt edesmenneen Timo Heikkisen postilaatikkoon törkeän ja huonosti kirjoitetun lappusen. Kylläpä tytär nauroi sille. Timo oli aina se ,joka maksoi ensimmäisten joukossa. Rauha hänen muistolleen. Hän oli kunnon ihminen. Ei länkyttäjä. Niitä täällä riittää.

    • Anonyymi

      Ihminen ei ymmärrä sitä, minkä eläin ymmärtää se ei pane tyhmintä lauman johtajaksi

    • Anonyymi

      Kunta ei ota osuuskuntaa . Päätetty tällä viikolla .liian paljon epäselvää. Ällkää jäsenet missään tapauksessa maksako viimeisintä llaskua.kunnasta neuvottiin. Menee tutkintaan.

      • Anonyymi

        Laskussa pitää aina olla perusteet mainittuna. Velvoite ei poistu sillä että tj sanoo ettei tarvitse eritellä. Jos laskussa mainitaan vain huolto tai joku sen tapainen, pitää perustella mitä huoltoa se tarkoittaa. Epämääräisen laskun saajalle hiipii mieleen että yritetäänkö tällä periä jotakin sellaista kulua jota ei uskalleta kertoa jäsenille. Reklamoikaa kaikki perustelemattomista laskuista ja kertokaa siitä kunnan tekniselle osastolle.

      • Anonyymi

        Hahhahaa,mutta kuinkas kävikään. Nämä lenkuttavat Yli viikarit ei mahtaneet mitään. Katsokaapa vähän peiliin.

    • Anonyymi

      Nyt se asija on kai ohi vai onko?

      • Anonyymi

        Mitä sitä hyvää riitaa lopettamaan. Jos yhdessä kohtaa loppuu niin ainahan voi aloittaa uuden. Joko osuuskunnan jäsenille on jaettu yhteinen tiedote keväisestä sovusta joka toi jäsenille vähän asiaa hoidettavaksi? Siis yhteinen, ei tj:n laatima sepustus.

    • Anonyymi

      Nyt sitä ovat Kaitainsalmelaiset kunnassa 1.7 jos hallituksen sanaan on luottaminen, vai valehtelivatko ne jotta uskalsivat 350 euron laskut lähettää jäsenille millähän verukkeella seuraava lasku ,? joka tulee jäsenille ihan varmasti

      • Anonyymi

        Taisi kunta saada rahareijän mm pumppaamojen kunnostamisessa. Hallitus tässä taannoin totesi tiedotteessaan kuuden pumppaamon remonttien olevan tulossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi kunta saada rahareijän mm pumppaamojen kunnostamisessa. Hallitus tässä taannoin totesi tiedotteessaan kuuden pumppaamon remonttien olevan tulossa

        Pumppaamot todella hyvässä kunnossa. Varmaan paremmassa kunnossa,kuin monella muulla jo liittyneillä. T

    • Anonyymi

      Eiköhän siellä yksi parempi kemppainen kohta taasen vetäise jonnekki omaa vesilinjaa ja sama meuhka uuvestaan.

    • Anonyymi

      Kaitainsalmen pumppaamot tosi hyvässä kunnossa. Tehty niihin kaikki tarvittavat remontit. Turhaa paskan jauhamista täällä somessa. Kolme jäsentä enää maksamatta ja yhdellä jospa kaksi laskua. Lähtee perintään piakkoin. Aina ne sama tapaukset. Hävetkää. Nyt ollaan osa kunnan vesihuoltoa ja siitä niin tyytyväisiä. Vesiosuuskunta pyritään kohta lakkauttamaan,kunhan vielä yksi tilinpäätöskokous saadaan läpi. Kenellekään ei tule enää uusia laskuja.

      • Anonyymi

        Rivijäsenten kannalta hyvä vaikka hallituksen vuosia kestänyt soikkarointi tulikin heille todella kalliiksi.

      • Anonyymi

        Laskuissa pitää olla perustelut mihin ne kohdistuvat.

      • Anonyymi

        Ainoa jonka on syytä hevetä on hallitus ja valitsemansa toimitusjohtaja. Jostain käsittämättömästä syystä käynnistivät ajojahdin ja oikeustoimet jotka maksoivat jäsenille kohtuuttomia summia.

        Piti sanoa hävetä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piti sanoa hävetä

        Lukihäiriöiset kirjoittaa hevetä

    • Anonyymi

      Ollaan tosi surullisia Seppo Haikalan poismenon johdosta! Pitkäaikainen vesiosuuskunnan jäsen.

    • Anonyymi

      Pumppaamoita vain kolme ei kuusi. Joillakin oma pumppaamo ja niistä saavat huolehtia itse jatkossakin.

    • Anonyymi

      Hyvinpä kuvastaa hallituksen tieto taitoa kun välillä on kuusi ja välillä kolme pumppaamoa ei mikään
      yllätys. pehmentymää on mattojen alla

      • Anonyymi

        Hallituksen omassa tiedoteessa pari vuotta sitten kerrottiin kuuden pumppaamon vaativan jokaista kohti lähiaikoina "tuhansien eurojen remontit". Tosin tuon tiedotteen tarkoitus oli syyllistää paria jäsentä.

        Pumppaamot korjattu ja laitettu kuntoon ja luovutettu kunnalle erittäin hyvässä kunnossa. Sähkövaraukset niihin teetetty ammatti-ihmisillä. Ei pimeästi,niin kuin eräällä yrityksellä on tapana. Pitää tuoda rahat käteen ja kotiovelle asti ja mitään kuittia et saa vastineeksi mistään töistä.

    • Anonyymi

      Hallitus on ryssiny n. 60000 € käräjöintiin 25000 palkkoihinsa ja saman verran kunnossapito maksuja 4 vuoden aikana elikkä 100 000 tonnia jäsenten rahoja tämä kaikki on aiheutunut hallituksen toilailuista kait nuo älyään hävetä ja maksaa itse aiheuttamansa vahingot jäsenille ennen kuin jättävät taistelutantereensa jossa ovat hävinneet kaikki yrityksensä sabotoida toisten elämää . Pitkää loppuelämää heille vaan ja itsensä tutkiskelua

      • Anonyymi

        Jäsenillä on mahdoillisuus halutessaan nostaa korvauskanne hallituksen jäseniä vastaan. Kannattaa harkita sitäkin ennen kuin hyväksytte osuuskunnan purkamisen. Hallitus lähti vuosia sitten erittäin kyseenalaisin perustein oikeudenkäynteihin ilman yleisen kokouksen päätöstä ja ilman oikeusturvavakuutusta. Ensimmäinen tappio tuli kun prosessi lopetettiin. Sitten hallitus hankki "kauempaa" asianajajan jonka viisauksiin kuului sulkea veden kulku parilta jäseneltä. Hallituksen jäsen remensi Sotkamo-lehden haastattelussa sulkiessaan että "teette rikoksen jos avaatte". Kuinkas kävikään. Hallitus pyöritti sulut myötäpäivään ja hetken kuluttua vouti vastapäivään. Mutta ei ilmaiseksi. Osuuskunnan jäsenille laskua 8000 euroa. Kun lopulta laamanni Pekka Määttä teki sovintoesityksen lähtökohtana oli yksi kiinteistö/yksi liittymä. Yleinen kokous hyväksyi esityksen eli palattiin täsmälleen samaan tilanteseen joka oli prosessin alussa. Sovintoesitys tarkoitti ettei kiistanalaisille kiinteistöille tarvinnut ostaa lisäliittymiä. Hallitus lähetti 18.6.2019 kolmelle jäsenelle laskut autotallin tai rantasaunan liittymistä. Kuitenkin jo 2.7.2019 laskut peruttiin perusteettomina. Jo tämä tapaus kertoo miten sekavaa, jopa mielivaltaista on ollut hallituksen päätöksenteko. Tavalliselle omakotitalotontille lisäliittymiä ostaneiden kannattasi sanoa ylimääräinen liittymä irti ja vaatia maksun palautusta. Kuluttajaviranomaisten mukaan ehtojen pitää olla helposti ymmärrettäviä. Onko näin ollut? Kunnan hyväksyttyä liiketoimintojen siirron kunnan vesihuoltolaitokseen edessä on vielä osuuskunnan purkaminen ja kunnan hallinnossa osuuskunnan toiminta-alueen liittäminen kunnan laitoksen alueeseen. Se etenee ymp.tekn.ltkn ja kunnanhallituksen kautta valtuustoon joka lopulta päättää hyväksytäänkö yhdistäminen. Sitä ennen on selvitettävä mitkä olivat liiketoimintojen siirtoa edeltävät liittymäehdot ja hinnat. Jäsenten kannalta liiketointojen siirto oli helpotus mutta ennen osuuskunnan purkamista kannattaa selvittää osuuskunnan hallinnossa tehtyjä päätöksiä. Onko niissä mahdollisesti loukattu osuuskuntalain 1 luvun 7 §:n mukaista jäsenten yhdenvertaisuutta, joiden kanneaikaa ei ole määritelty.

    • Anonyymi

      Ei Juohteelan vaan Jaakolan pumppaamo. Juohteelan rannassa heidän oma pumppaamo ,joka jää heille .

    • Anonyymi

      Ne kaksi laskua jotka on maksamatta on minun laskuja mikko korhonen sumsantie 4 b
      Olen reklamoinut molemmat laskut saamatta yhtään vastinetta reklamaatioihin
      Mutta asiattomia tekstiviestejä tj:ltä
      Amatöörimäistä puuhastelua
      Hyvää kesää kaikille.

      • Anonyymi

        Ei pidä alistua mielivaltaiseen toimintaan.

        Tämmöinen esimerkki että jos vaikka posti lähettää teille jollekin 300€ laskun jossa lukee :
        Postinjakomaksu erä 1 300€.

        Kysymys kuuluu että maksaisitteko?

        Soittaisitteko tai laittaisitteko s-postia laskun lähettäjälle ja kysyisittekö perusteita mistä lasku koostuu?

        Tai pölyimurikauppias kävelee ovellenne ja toteaa että teidän pitää maksaa 200€ nyt heti.

        Niin joo mutta miksi? No juuri siksi kun tulin teidän ovellenne ja käsken teitä maksamaan.

        Tämmöiseltä tämä vesiosuuskunnan hallituksen toiminta on ollut. Jäseniä osuuskunnassa useita kymmeniä ja olette antanut näiden "öykkäreiden" hallita ja suhmuroida mielin määrin mielivaltaisesti.

        Voisi todeta että joko kaikilla tai suurimmalla osalla on päänsisällä paljon pehmeää tai sitten paljon ylimääräistä rahaa... Niin ota ja tiedä...

        Todettakoon että valheen jäljet ovat lyhyet ja tulevat ennemmin tai myöhemmin esiin ja kaikkien nähtäville. Silloin kannattaa pitää kaikkien mieli maltillisena koska tunteet voivat nousta pintaan.

    • Anonyymi

      Kaikki on nyt ohi ja kunnassa ollaan ja kunnanjohtajan nimi ja teknisen johtajan nimi ym. papereissa ja leima päällä. Suurin osa jäsenistä lähettänyt jo kuntaan oman liittymispaperin. Suurin osa jäsenistöä on kunnon ihmisiä,mutta joukossa aina muutama länkyttää,joista päästään kohta eroon. Vesiosuuskunta lopetetaan syksyyn mennessä. Ja sitten huokaistaan. Tämän jälkeen jokainen rakentelee kunnan sääntöjen mukaan.

      • Anonyymi

        Kerrohan miksi tälläisestä lopullisesta liittymisestä/siirtymisestä ei ole Sotkamon kunnan Ympäristö- ja tekninen lautakunta päätöstä? Tai ei mitään muutakaan julkista päätöstä.

        Salataanko tämmöiset asiat ettei nouse mekkalaa ja paljastu mitään hämärää? On tämä kyllä uskomatonta toimintaa.

        Vastauksena perusteltuun kysymykseesi todetaan että liiketoimintojen siirto voidaan toteuttaa kun ymp.teknisen lautakunnan 16.11.2016 § 157 päättämät ehdot täyttyvät. Siinä ei oteta kantaa onko jäsenillä perusteita/ halua nostaa korvauskanteita hallituksen jäseniä vastaan. Osuuskuntaa ei liitetä kuntaan vaan ainoastaan vesihuollon liiketoiminnot. Koko prosessissa on kolme vaihetta: Liiketoimintojen siirto, osuuskunnan toiminta-alueen liittäminen kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeseen sekä osuuskunnan purkaminen. Kun aikanaan osuuskunnan toiminta-alue esitetään liitettäväksi kunnan vastaavaan, se etenee lautakunnan ja kunnanhallituksen kautta kunnanvaltuuston päätettäväksi. Kaikissa vaiheissa tehdään valituskelpoisia päätöksiä. Toivottavasti kunnan viranomaisilla on ollut tarkat tiedot mitä osuuskunnan hallituksessa on päätetty ja miten osuuskuntaa on hallittu. Mikäli osuuskunnan jäsenillä on tarvetta nostaa kanteita hallitusta vastaan se on viisainta tehdä ennen osuuskunnan purkamista.

      • Anonyymi

        Kunnan ehdot täytettiin mutta saattaisiko sittenkin olla tarvetta erityistilintarkastukselle? Siinä tarkastettaisiin niin hallinnon kuin taloudenkin lainmukaisuus. Hallituksen kannattaisi teetättää sellainen jo itsensä kannalta ettei jäisi epävarmoja oloja.

        Ei tarvita mitään erityistilintarkastusta. Kaikki on tehty oikein ja talkoilla jo monta kymmmentä vuotta. Miettikää vain omia tekemisiänne?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrohan miksi tälläisestä lopullisesta liittymisestä/siirtymisestä ei ole Sotkamon kunnan Ympäristö- ja tekninen lautakunta päätöstä? Tai ei mitään muutakaan julkista päätöstä.

        Salataanko tämmöiset asiat ettei nouse mekkalaa ja paljastu mitään hämärää? On tämä kyllä uskomatonta toimintaa.

        Miettikää vaan omia hämäriä toimintoja ja antakaa muiden olla rauhassa.

        Kaikennäköisiä höpöttäjiä sitä pitää olla.

      • Anonyymi

        Tulikohan hallitukselta nyt tietosuoja virhe?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulikohan hallitukselta nyt tietosuoja virhe?

        Kuvastaa erinomaisesti hallituksen käyttäytymistä. Jos jäsenet peräävät heille kuuluvia oikeuksia hyökkäys kohdistetaan henkilöön mitä irvokkaimmalla tavalla. Tällaisten asioiden hoitajien kanssa kunta teki sopimuksen. Tähän palataan varmasti kun toiminta-alueesta aletaan tehdä kunnassa päätöksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulikohan hallitukselta nyt tietosuoja virhe?

        Kyllä he itse tietävät sen kenellä lasku maksamatta. Yksi jo ilmoittanut itsekin. Onneksi heitä vain kolme. Kaikki muut maksaneet. Mahtaa omatunto jo kans vähän kolkutella. Laskut lähtevät piakkoin perintään. Päätetään seuraavassa kokouksessa.
        Turha teidän on täällä jankuttaa kaikenlaista tyhmää. Laittakaa vaan kirjekuoria menemään. Nyt ollaan 1.7 alkaen osa kunnan vesihuoltoa. Sitä ei muuta mikään. Kunnan hallituksen ja valtuuston puhejohtajat meidän puolella ja kunnanjohtajan ja teknisen johtajan nimet papereissa leiman kans. Jokaiselle jäsenelle on tullut kunnasta siitä postia. Sitä päätöstä ei muuta enää kukaan. Turha täällä somessa on tätä asiaa enää jauhaa.

        Joko olette kertoneet mihin laskut perustuvat? Olivatko kunnan virka- ja poliittinen johto sitä mieltä että osuuskunta on toiminut mallikkaasti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä he itse tietävät sen kenellä lasku maksamatta. Yksi jo ilmoittanut itsekin. Onneksi heitä vain kolme. Kaikki muut maksaneet. Mahtaa omatunto jo kans vähän kolkutella. Laskut lähtevät piakkoin perintään. Päätetään seuraavassa kokouksessa.
        Turha teidän on täällä jankuttaa kaikenlaista tyhmää. Laittakaa vaan kirjekuoria menemään. Nyt ollaan 1.7 alkaen osa kunnan vesihuoltoa. Sitä ei muuta mikään. Kunnan hallituksen ja valtuuston puhejohtajat meidän puolella ja kunnanjohtajan ja teknisen johtajan nimet papereissa leiman kans. Jokaiselle jäsenelle on tullut kunnasta siitä postia. Sitä päätöstä ei muuta enää kukaan. Turha täällä somessa on tätä asiaa enää jauhaa.

        Ihme hallitus teillä siellä tuossakin uhkaillaan ja muka perintään eikös olisi ollut viisaampaa perustella lasku, kun joudutte sen kuitenkin vielä tekemään ja olis vältetty tämäkin episodi . eikä hallitus koskaan saa levitellä tietoja yksittäisistä ihmisistä ei varsinkaan somessa. Kyllä kaikki haluavan liittyä kunnan vesihuoltoon. Ilman hallituksen toilailuja olisitte ollu jo 4 vuotta ei tästä oikein muita syitä löydy hehän ovat ilmeisesti kaikki käräjöinnit hävinneet eivätkä näytä oikein uskovan itsekkään jotta kunnassa ollaan .Hyvin erottuu nuo hallituksen kommentit nehän on niinku olisivat isommankin huijauksen tehneet. Eipä voi kun ihmetellä hallituksen touhuja. Voihan se olla, että hallituksella ei käräjöinnit ole vielä takanapäin.

        Kyllä tekin olette täällä solvanneet hallituksen jäseniä nimillä aivan härskisti. Se ei ole oikein . Menkää vaan itseenne ja miettikää omia juttujanne. Tämä neljä vuotta on teille ollut yhtä hallituksen solvaamista,vaikka yksi teikäläisistä oli siinä mukana 16 vuotta.

        Etpä ymmärrä no ei ihme jos hallituksessa olet tietosuojalaki ja jo muukin laki kieltää ilmoittelemasta jos jollain henkilöllä on joku maksu tai muu velvoite suorittamatta , eli teille Suomeksi turpa kiinni sellaisista asioista ,mutta sehän on jo myöhäistä joudutte vastaamaan käräjillä luvattomasta tietojen vuotamisesta , koska todistettavasti nämä en. tiedot ovat vain hallituksen tiedossa, mutta eipä tämä ole ensimmäinen kerta , kun teette Suomen lain vastaisesti teillä se ei onnistu kyllä yhtään mikään.

        Tieto- ja henkilösuojan näkökulmasta arvioituna politiikkkaa, taloutta, urheilua ym julkista toimintaa harjoittavien yhteisöjen ja siinä toimivien henkilöiden julkisen arvioinnin kynnys on paljon matalampi kuin "tavallisen ihmisen" toimista kirjoittaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tekin olette täällä solvanneet hallituksen jäseniä nimillä aivan härskisti. Se ei ole oikein . Menkää vaan itseenne ja miettikää omia juttujanne. Tämä neljä vuotta on teille ollut yhtä hallituksen solvaamista,vaikka yksi teikäläisistä oli siinä mukana 16 vuotta.

        Niinhän 4 vuotta on toilailuja ollut esillä , mutta alusta-asti hallitus on tokkaroinut miten sattuu taitamattomat duunissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän 4 vuotta on toilailuja ollut esillä , mutta alusta-asti hallitus on tokkaroinut miten sattuu taitamattomat duunissa

        Sen neljä vuotta te olette nimillä haukkuneet hallituksen jäseniä. Jotkut vanhemmat ovat todella epäonnistuneet lastensa kasvatuksessa, kun ovat saaneet aikaa tuollaisia länkyttäjiä, eikä kunnon ihmisiä. Te olette solvanneet hallitusta jo kauan nimillä hyvin asiattomasti. Sekö teistä on oikeaa käytäntöä. Siinä unohtunut se teidän tieto- ja henkilösuoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etpä ymmärrä no ei ihme jos hallituksessa olet tietosuojalaki ja jo muukin laki kieltää ilmoittelemasta jos jollain henkilöllä on joku maksu tai muu velvoite suorittamatta , eli teille Suomeksi turpa kiinni sellaisista asioista ,mutta sehän on jo myöhäistä joudutte vastaamaan käräjillä luvattomasta tietojen vuotamisesta , koska todistettavasti nämä en. tiedot ovat vain hallituksen tiedossa, mutta eipä tämä ole ensimmäinen kerta , kun teette Suomen lain vastaisesti teillä se ei onnistu kyllä yhtään mikään.

        Jospa itse osaisitte pitää jo turpanne kiinni ja antaisitte ihmisten olla jo rauhassa paskiaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihme hallitus teillä siellä tuossakin uhkaillaan ja muka perintään eikös olisi ollut viisaampaa perustella lasku, kun joudutte sen kuitenkin vielä tekemään ja olis vältetty tämäkin episodi . eikä hallitus koskaan saa levitellä tietoja yksittäisistä ihmisistä ei varsinkaan somessa. Kyllä kaikki haluavan liittyä kunnan vesihuoltoon. Ilman hallituksen toilailuja olisitte ollu jo 4 vuotta ei tästä oikein muita syitä löydy hehän ovat ilmeisesti kaikki käräjöinnit hävinneet eivätkä näytä oikein uskovan itsekkään jotta kunnassa ollaan .Hyvin erottuu nuo hallituksen kommentit nehän on niinku olisivat isommankin huijauksen tehneet. Eipä voi kun ihmetellä hallituksen touhuja. Voihan se olla, että hallituksella ei käräjöinnit ole vielä takanapäin.

        Hallituksen jäsenet eivät ole kommentoineet yhtään mitään. He eivät alennu tällaisen paskan jauhamiseen, niin kuin te. Tänne voi kirjoittaa kuka vaan anonyyminä,joka on asioista hyvin perillä,mutta hallitus ei alennu tälläisen roskan kirjoitteluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miettikää vaan omia hämäriä toimintoja ja antakaa muiden olla rauhassa.

        Hölmöt jallittajat nyt on kesäloma kuukausi. Ei silloin ole mitkään lautakunnat toiminnassa .
        Kuntaan mentiin ja sitä ei voi enää mikään muuttaa. Kaikki ohi on. Pitäkää vaan omat suunne kiinni pirun paskiaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastauksena perusteltuun kysymykseesi todetaan että liiketoimintojen siirto voidaan toteuttaa kun ymp.teknisen lautakunnan 16.11.2016 § 157 päättämät ehdot täyttyvät. Siinä ei oteta kantaa onko jäsenillä perusteita/ halua nostaa korvauskanteita hallituksen jäseniä vastaan. Osuuskuntaa ei liitetä kuntaan vaan ainoastaan vesihuollon liiketoiminnot. Koko prosessissa on kolme vaihetta: Liiketoimintojen siirto, osuuskunnan toiminta-alueen liittäminen kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeseen sekä osuuskunnan purkaminen. Kun aikanaan osuuskunnan toiminta-alue esitetään liitettäväksi kunnan vastaavaan, se etenee lautakunnan ja kunnanhallituksen kautta kunnanvaltuuston päätettäväksi. Kaikissa vaiheissa tehdään valituskelpoisia päätöksiä. Toivottavasti kunnan viranomaisilla on ollut tarkat tiedot mitä osuuskunnan hallituksessa on päätetty ja miten osuuskuntaa on hallittu. Mikäli osuuskunnan jäsenillä on tarvetta nostaa kanteita hallitusta vastaan se on viisainta tehdä ennen osuuskunnan purkamista.

        Liikekauppasopimustehty 30.6. Nyt edessä enää vain osuuskunnan lopettaminen ja se asia on pian käsillä. Siihen valittu jo ihmisetkin,jotka sen suorittavat.

    • Anonyymi

      Riittää ,että on kunnanjohtajan ja teknisen johtajan nimi papereissa leiman kans. Myöskin Seppänen ja Korhonen samaa mieltä vesiosuuskunnan kans. Laittakaa vaan liittymispapereita kuntaan ja lopettakaa länkytys.

    • Anonyymi

      Voi teitä jallittajia. Kaitainsalmen rannalla useita kymmeniä kesämökkejä, jotka on tehty sääntöjen mukaan. Niin meilläkin . Vesi nousee pumpun kautta Kaitainsalmesta. Ei mistään vesi -ja viemäriliittymästä. Se sitä yhdenvertaisuutta. Kunnon ihmiset osaavat lukea säännöt oikein.

      • Anonyymi

        Teillä omat pumppaamot ja sieltä tulee vesi,mutta mihin menee jätevesi? Eräs tuttu kertoi viime vuonna,että asianomainen oli itse kertonut,että osa jätevesistä menee Kaitainsalmeen.

    • Anonyymi

      Heikkisen kukkaostos kirvoitti puheenjohtajan kehumaan omaa pihansuunnitteluosaamistansa. Turha odotella paraspiha laattaa sille pihalle eihän tuossa ole kuin postimerkin kokoinen soraläiskä jossa ei edes autoa saa kunnolla käännettyä , tosin hiekanjyvät on varmasti ojennuksessa

      • Anonyymi

        Tiedoksi vaan,että hallituksen jäsenet ei näitä paska juttuja lue ,eikä kirjoittele tänne mitään.
        Heillä parempaakin tekemistä.

      • Anonyymi

        Saisit mennä koulun penkille takaisin ja opetella kirjoittamaan oikein. Noissa teidän kirjoituksissa niin paljon kirjoitusvirheitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saisit mennä koulun penkille takaisin ja opetella kirjoittamaan oikein. Noissa teidän kirjoituksissa niin paljon kirjoitusvirheitä.

        Samanlaisia virheitä niinku koko hallituksen päätökset! Menee asiat tunteisiin ja sitten puolustellaan toinen toisensa puolesta! Onnea ja menestystä.

      • Anonyymi

        Auto kääntyy hyvin meidän pihalla. Eihän sitä perheessä tarvitse olla kuin yksi auto.Piha on kolmessa tasossa ja viimeisen päälle hyvin hoidettu rantaan saakka. Ei ole ylimääräisiä multakuormia joka paikassa.

      • Anonyymi

        Tiedoksi vain,että Heikkinen ei lue näitä juttuja,eikä ole koskaan kirjoittanut tänne mitään.

      • Anonyymi

        Heikkinen ei näitä lue,eikä ole kirjoittanut tänne koskaan mitään. Tännehän voi anonyyminä kirjoittaa kuka vaan,joka on perillä näistä asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedoksi vain,että Heikkinen ei lue näitä juttuja,eikä ole koskaan kirjoittanut tänne mitään.

        Mitä oikein horiiset? Sinähän et tiedä yhtään mitään. Minä olen Heikkinen ja kirjuuttelen mitä haluaun.
        Samaten kaikki Korhoset, Kemppaiset ja meijän sukulaiset saavat tehä ihan mitä tykkäävätten. Ei siihen jollain toopella ole nokan koputtamistakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedoksi vaan,että hallituksen jäsenet ei näitä paska juttuja lue ,eikä kirjoittele tänne mitään.
        Heillä parempaakin tekemistä.

        Olisiko hallituksen jäsenten ja tj:n sittenkin hyvä vilkaista näitä keskusteluja! Ei savua ilman tulta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedoksi vaan,että hallituksen jäsenet ei näitä paska juttuja lue ,eikä kirjoittele tänne mitään.
        Heillä parempaakin tekemistä.

        Mikä on sitä parempaa tekemistä? Palkkojen ja palkkiotten nostoko? Siitä on näyttöä vuosien ajalta. Tulokset taas puhuvat puolestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on sitä parempaa tekemistä? Palkkojen ja palkkiotten nostoko? Siitä on näyttöä vuosien ajalta. Tulokset taas puhuvat puolestaan.

        Paljon parempi on tehdä töitä omalla pihalla ja hoitaa lapsenlapsia,kuin lukea näiden länkyttäjien todella tyhmiä ja epäasiallisia juttuja.
        Yksi kunnon ihminen on vesiosuuskunnasta Sepon lisäksi poissa. Täytyy mennä ostamaan adressi huomenna. Tehkää tekin jotain hyödyllistä länkytysten sijaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko hallituksen jäsenten ja tj:n sittenkin hyvä vilkaista näitä keskusteluja! Ei savua ilman tulta

        Ei näitä kannata kenenkään kunnon ihmisen lukea. Vain nämä hölmöt länkyttäjät kirjoittavat tänne ja haukkuvat ,minkä kerkiävät. Kunpa osaisivat edes kirjoittaa oikein,mutta ei mitään järkeä.

      • Anonyymi

        Ei ole puheenjohtaja alentunut tänne mitään kommentoimaan. Anonyymi on ihan toinen,kuin hän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei näitä kannata kenenkään kunnon ihmisen lukea. Vain nämä hölmöt länkyttäjät kirjoittavat tänne ja haukkuvat ,minkä kerkiävät. Kunpa osaisivat edes kirjoittaa oikein,mutta ei mitään järkeä.

        Näköjään jotkut lukevat kun tätäkin seitsemättä tuotantokautta on katsonut yli 5500 ihmistä. Kaipa sieltä ainakin joku kunnon kansalainen löytyy. Tämäkään tapaus ei ole vielä ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko hallituksen jäsenten ja tj:n sittenkin hyvä vilkaista näitä keskusteluja! Ei savua ilman tulta

        Ei kannata lukea näitä paskajuttuja. Ne on niin ala-arvoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedoksi vain,että Heikkinen ei lue näitä juttuja,eikä ole koskaan kirjoittanut tänne mitään.

        Kuka tiedottaa?

    • Anonyymi

      Joku kehuu pumppaavansa vedet Kaitainsalmesta kesämökkiinsä ja miettii yhdenvertaisuudesta. eihän sellainen ole osuuskunnassa ollenkaan , mutta jos hänen kiinteistönsä on saa hän viedä vedet myös saunaansa, mökkiinsä ym rakennuksiin samalla kiinteistöllä. ja hänen pitääkin yhdistää kaikki vesi/viemäriverkostoon ,koska alueella on kunnallistekniikka. Jos ei yhdistä pitää tämä perustella. Miksi ei liitä rakennusta vesihuoltolaitoksen verkostoon . Rakennuslupien ehtonakin on , että liitytään yhteiseen vesi/viemäri , tai vesiverkostoon, ja mitään lisäliittymiä ei tarvitse, kun ei niitä ole edes olemassa . Eli YKSI LIITTYMÄ riittää TS. jätevedet viemäriin ja vesistö kiittää. Hallitushan yritti venkoilla tämän asian kanssa , mutta hävisi taisi kolmesti. Piti vissiin useamman tuomarin takoa tuo asia hallituksen päähän.Pakkohan se oli lopulta lopettaa turha rähinä.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa että YKSI LIITTYMÄ kiinteistöä (tavallinen pihapiiri) kohti riittää. Vesihuoltolaki ja osuuskunnan säännöt puhuvat KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ vesihuoltolaitoksen verkostoon. Hallitus on jatkuvasti improvisoinut uusia ja taas uusia ehtoja. Hupaisimmat ovat kesältä 2019 jolloin se lähetti kolmelle jäsenelle maksumääräykset rantasaunoista ja autotalleista. Jo parin viikon kuluttua ne hallituksen uudella päätöksellä peruttiin. Yhden liittymän kiinteistöä kohti vahvisti laamanni Pekka Määttä laatimassaan sovintoesityksessä, (hyväksytty yksimielisesti osuuskunnan yleisessä kokouksessa 19.3.2021) jossa vahvistettiin kiistanalaisille kiinteistöille yhden liittymän riittävän. Tämä on myös vesihuoltolain kirjain ja henki. Vaatimus erillisistä liittymämaksuista ei täyttäisi vhl:n 18 § 2 mom mukaista kohtuullisuusvaatimusta.

        Sitten varsin mielenkiintoinen seikka. Hallitus päätti 14.11.2018 myydä käräjäkulujen kattamiseksi jo verkostoon liittyneille kiinteistöille lisäliittymiä. Mikäli näitä on myyty tonteille joille ei käytännössä voi rakentaa toista taloa, ostajalla on oikeus tietää ettei lisäliittymä tuo mitään hyödynnettävää lisäarvoa. Nämäkin liittymät ovat siirto- ja palautuskelpoisia. Liiketoimintakaupan yhteydessä kunta on ottanut vastuun myös palautuskelpoisista liittymistä. Niinpä tällaisen ostanut voi irtisanoa lisäliittymän ja vaatia kunnalta liittymämaksun palauttamista. Mielestäni jonkun jäsenen kannattaisi menetellä. Tarvittaessa asian voi viedä ylempiin oikeusasteisiin joiden päätökset toimisivat ennakkoratkaisuna muihinkin vastaaviin tapauksiin.

        Sietää myös selvittää myytiinkö alehintaisia liittymiä uusillekin kiinteistöille. Osuuskunnan toiminta-aluetta laajennettiin alepäätöksen jälken. Jos näin meneteltiin silloin rikottiin jäsenten yhdenvartaisuutta.

        Eihän vain vaalien alla keskeiset luottamushenkilöt hyväksyneet kuntaan liittymisen tarkemmin tutkimatta? Epämääräistä toimintaa tapahtui vaalikiimassa muutenkin mm antamalla ymmärtää että elokuvakeskus olisi ostanut ja maksanut puolen miljoonan tontin

    • Anonyymi

      Lukekaapa hallitus Sotkamo-lehdestä miten tulee suhtautua epämääräisiin laskuihin ja miten menetellä kun joku jäsen on rohjennut reklamoida niitä. On aivan eri asia huolto- ja hallintokulut kuin maksattaa jäsenillä järjettömiä oikeudenkäynti ja monen asianajajan kuluja. Sitten vielä kehutaan kunnan virka- ja poliittisen johdon olevan "meidän puolella". Katsotaan asia kun toiminta-alueen liittäminen tulee kunnan hallinnon päätettäväksi

    • Anonyymi

      Tehän ,ette osaa kirjoittaa, muuta kuin länkyttää turhanpäiväistä. Tekisitte jotain hyödyllistä, ettekä istuisi Nesteellä tupakoimassa. Tupakointi on tosi vaarallista .

      • Anonyymi

        Mutta enhän minä polta! Etkö tiedäkään kaikkea???

    • Anonyymi

      No niin hallitus. Miten niinku omasta mielestä meni käräjöinnit ja muut toilailut.

    • Anonyymi

      Sakkoja Sakkoja ihania sakkoja ja idiootteja.

      • Anonyymi

        Hallitus ei lue näitä , eikä kirjoita tänne ikinä mitään tyhmät paskat länkyttäjät!

    • Anonyymi

      Te ootte tosi tyhmiä länkyttäjiä!

    • Anonyymi

      Kuka sitten länkyttää ja miten. Ainakin hallitus länkytti jäsenille 50 tuhannen kulut ilman että mikään muuttui tilanteesta 2017. Toilailut saattavat tulla vielä eteen. Kattellaan!

    • Anonyymi

      Kattele sinä vaan.

    • Anonyymi

      Onko täällä vieläkin se meininki että laskuja ja laskuja? Ja joko laskuille on löytynyt maksajaa?

      • Anonyymi

        Sama meininki jatkuu. Laskekaa millaiset summat maksatetaan kun jäseniä on 65 ja jokainen maksaa 350 euroa. Huoltoon ei missään tapauksessa mene tuollaisia summia. Vesimaksut jäsenet maksavat suoraan kunalle jo nykyisin.

        Nouskaa jäsenet yhdessä vaatimaan hallitusta vastuuseen järjettömästä toiminnasta joka on aiheuttanut jäsenille yli 50 tuhannen ylimääräiset kulut. Ja tästä hallituksen pj ja toimitusjohtaja laskuttavat palkkioina joko kuukausi yhteensä 500 euroa. Jaetussa tiedotteessa asioita oli vääristelty, ei kerrottu mihten suuret käräjäkulut olivat ja kuvattu toiminnan lopettamisen massiivisesta työstä josta voidaan kaapia loput osuuskunnan varat. Osuuskunnan purkaminen on hyvin yksinkertainen toimenpide. Mutta ainahan se saadaan asioita tuntemattomien silmissä näyttämään suurelta. Muiden sotkamolaisten osuuskuntien purkamisen hinnat ovat vaihdeleet 200 ja 1000 euron välillä.

    • Anonyymi

      Taas nimenkeräys kampanja käynnissä. Marjanpoimija asialla.

      • Anonyymi

        Älkää hyvät jäsenet antako hallituksen jäsenille valtakirjoja joiden perusteella ette voi myöhemmin vaatia korvauksia hallituksen möhläyksistä

    • Anonyymi

      Onko kukaan kysynyt olisiko joku tutkiva journalisti kiinnostunut tehdä juttua tästä ?
      Jo pelkästään asian ainutkertaisuuden vuoksi olisi ainesta tehdä iso juttu kaikkineen selvityksineen, ja voisin kuvitella että joku voisi sille vaikka palkkion maksaa ylimääräisistä vastikkeista :D !!!

      Eikö se oisi hallituksen jäsenten mukava päästä kertomaan ihan julkisuuteen miten hommat on hienosti hoidettu, ja tiiä vaikka joku muukin voisi saada siitä oppia!

      • Anonyymi

        Se on teidän jäsenten asia saattaa tieto laajemmalle. Niin kauan kuin jäsenet puristelevat nyrkkejään vain taskuissaan hallitus saa "nauttia jäsenten luottamusta".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on teidän jäsenten asia saattaa tieto laajemmalle. Niin kauan kuin jäsenet puristelevat nyrkkejään vain taskuissaan hallitus saa "nauttia jäsenten luottamusta".

        Jospa jäsenet uskaltaa puhua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa jäsenet uskaltaa puhua

        Vaikuttaa siltä että osuuskuntaa on hallittu pelolla, haukkumisella ja huutamisella. Ovat nurkkakuntansa talibaneja. Jos jäsenet eivät uskalla toimia ennen osuuskunnan lakkauttamista toilailut jäävät elämään vain kansan suussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa siltä että osuuskuntaa on hallittu pelolla, haukkumisella ja huutamisella. Ovat nurkkakuntansa talibaneja. Jos jäsenet eivät uskalla toimia ennen osuuskunnan lakkauttamista toilailut jäävät elämään vain kansan suussa.

        Ikäihmisen itsensä suusta kuultua.Mitä mieltä olette ?että osuuskunnan hallituksen jäsen tulee sanomaan tälle ikäihmiselle ettei tiettyjen henkilöiden kanssa saisi olla missään tekemisissä.Mitä mieltä olette?kun tämä ikäihminen sattuu olemaan hyvällä huumorilla varustautunut ja tuumaa ettei hälle vielä tähän ikään mennessä olekkaan kukaan sanonut keiden kanssa hän saa olla tekemisissä,keitä hän voi päästää pihalleen,tai taloonsa sisälle,ja jopa jutella.Mitä mieltä olette.

        Oliko ukaasin antaja lestadiolainen tai jonkun muun lahkon kannattaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko ukaasin antaja lestadiolainen tai jonkun muun lahkon kannattaja?

        Eikun.ihan jansa oli.

    • Anonyymi

      Hallituksen jäsen.

      • Anonyymi

        Mikäs leikki,feikki ope siellä kommentoi.Pitäisi huolestuttaa kirjainten sijasta enemmänkin epäoikeutettu käytös Hallituksen jäseniltä.

    • Anonyymi

      Olipas kallista oikeuden käyntiä. Kun osuuskunta meni selvitystys tilaan.. ja vielä osuuskunnan loput roposet jaettas pitkin kyliä. Ei.jumalauta....

      • Anonyymi

        Miten noin päättelet? Mistä tieto?

      • Anonyymi

        Osuuskunta puretaan selvitysmenettelyn kautta. Se ei tarkoita että olisi taloudellisesti konkurssissa. Eihän se voi ollakaan koska on myyty liittymiä jopa tarjouskampanjalla ja jäsenet maksaneet satojen eurojen "kunnossapitomaksuja". Hallituksen mielivallalle taitaa piakkoin tulla loppu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten noin päättelet? Mistä tieto?

        Postilaatikossa oli asiasta kirje.

    • Anonyymi

      Varaa aika putkihommiin

    • Anonyymi

      Onpas jännä, että täällä yksi ja sama henkilö kirjoittaa monen monta erilaista kommenttia ja syyttää koko ajan, että yksi ainoa taho kirjoittaa kaikki muut paitsi hänen kommenttinsa.
      Tämä yksi henkilö kirjoittaa koko ajan samoja asioita samoilla sanankäänteillä. Tässä muutama asia, joka toistuu tämän yhden kirjoittajan postauksissa:

      - hallituksen jäsenet ei tänne kirjoita (mistä tiedät, mitä kukin omassa kodissaan omalla koneellaan tekee?)

      - hallituksen jäsenet ei tänne kirjoita (mistä taas tiedät? Voit valehdella vain omasta puolestasi vai valvotko muita jäseniä niin tiukasti)

      - hallituksella on muutakin tekemistä (no totta tosiaan, kiirettä on pitänyt 😆)

      - menkää itseenne, hävetkää

      - Höpöttäjä, kaikenlaisia höpöttäjiä, että pitää höpöttää jne.

      - länkyttäjä, kaikenlaisia länkyttäjiä, turhaa länkytystä jne.

      - Sama kirjoittaja myös jatkuvasti tarttuu muiden kirjoitusvirheisiin ja syyttelee muita lukihäiriöisiksi. "Takaisin koulunpenkille opettelemaan kirjoittamista", "osaisittepa edes kirjoittaa" jne.

      Minulla on jo veikkaus siitä kuka olet. Saatan varmistua siitä, kun kuulen sinun länkyttävän ja höpöttävän kylillä. Ollaan siis kuulolla..

      • Anonyymi

        Yksi veikkaukseni on, että tykkäät esiintyä suomalaisena kirjailijattarena. Ainakin silloin, kun et uskalla omalla nimelläsi kirjoittaa Sotkamo lehteen. Ja jos olet hän, niin henkilöllisyytesi on kyllä tiedossa, sisko (onneksi et minun sisko).

        Paikallisessa lehdessä tyrmäävä kirjoitus aiheesta. Näin ulkopuolisena todettava, että voiko noin menetellä. Vissiin voi, jos hallituksessa on susia ja jäsenet lampaita. Hallituksen toimista olisi voinut tuon perusteella tehdä aikoja sitten rikosilmoituksen.

    • Anonyymi

      Lehtijutussa oli reilusti nimet alla👍

      • Anonyymi

        Paskat nimet alla .Ei mitään merkitystä .

    • Anonyymi

      Onko kukaan laskenut mitä se vesi kuutio maksaa nykyään Kaitainsalmella😂

    • Anonyymi

      Onpa hallitus röhlömin tehny eivätpä taida enää iljetä valtakirjoihin nimiä kerätä , eikä kukaan enää varmaan nimiään laita tuon hallituksen toiminnan turvaamiseksi.

    • Anonyymi

      Et uskaltanut tulla sisälle asti. Pyyhi perseesi tuolla lapulla. Sillä e i ole mitään merkitystä. Se kyllä vielä kumotaan!
      Paska koko jätkä!

      • Anonyymi

        "" Helppo olla vapaa kuvitella
        Että kaikkeen löytyy syy
        Mut miten rakkaus
        Tai maailman synty selittyy

        Mä voin suunnitella mun koko elämän
        Vaimon ja viran ja talonkin
        Mut kaikki menee toisin
        Joku suunnittelee mua paremmin

        Heii... On niin helppoo olla onnellinen
        Heii... Ja tyytyy siihen mitä on""

        Tsemppiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "" Helppo olla vapaa kuvitella
        Että kaikkeen löytyy syy
        Mut miten rakkaus
        Tai maailman synty selittyy

        Mä voin suunnitella mun koko elämän
        Vaimon ja viran ja talonkin
        Mut kaikki menee toisin
        Joku suunnittelee mua paremmin

        Heii... On niin helppoo olla onnellinen
        Heii... Ja tyytyy siihen mitä on""

        Tsemppiä.

        Mahtava kommentti.Peukut.Onnellisuus tulee vähemmästäkin.

      • Anonyymi

        Joko itselläsi on paskapaperi loppu ja keksit uusia laskuja jäsenille? Alahan opetella pyyhkimään sormella, kun kohta ei ole muuhun varaa. Tai sitten alat vaan kulkea hanuri ruskeana. Öykkäri.

    • Anonyymi

      Nyt asian esille nostaneiden jäsenten ei pidä missään nimessä lähteä provosoimaan. Asiat etenevät nyt ensimmäisen kerran osuuskunnan historiassa lakien mukaan. Melkoinen joukko jäseniä vaatii ylimääräisen yleisen kokouksen koolle kutsumista ja esittää asiat jotka siinä on käsiteltävä. Ylimääräinen yleinen kokous on kutsuttava koolle viimeistään kahden viikon kuluessa vaatimuksen esittämisestä. Ellei kokousta kutsuta koolle, niin ei mitään hätää: vaatimuksen esittäneillä on oikeus osuuskuntalain 5 luvun 18 §:n antamin oikeuksin hakea kokouksen kutsumisvaltuuksia aluehellintoviranomaiselta (AVI) osuuskunnan laskuun. Eli kokous järjestetään. Ylimääräinen kokous pitää järjestää ennen osuuskunnan purkamisprosessin käynnistämistä

      • Anonyymi

        Olisin sitä mieltä että järjestettävään ylimääräiseen kokoukseen joku jäsen tekisi esityksen koko hallituksen potkaisemisesta pellolle, kuitenkin siten että hallituksen jäsenten mahdollinen vahingonkorvausvelvollisuus säilytettäisiin.

        Kannatettava ajatus! Kyllä tästä vielä hyvä tulee! Tsemppiä kaikille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisin sitä mieltä että järjestettävään ylimääräiseen kokoukseen joku jäsen tekisi esityksen koko hallituksen potkaisemisesta pellolle, kuitenkin siten että hallituksen jäsenten mahdollinen vahingonkorvausvelvollisuus säilytettäisiin.

        Eivät nauti jäsenten luottamusta.Eivät voi toimia enää jäsenten Hallituksessa.Eivät millään tavoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät nauti jäsenten luottamusta.Eivät voi toimia enää jäsenten Hallituksessa.Eivät millään tavoin.

        Hallitus voisi tehdä toiminta-aikansa viisaimman ratkaisun eroamalla itse. Olisi paljon siistimpää kuin joutua erotetuksi yleisen luottamuspulan vuoksi. Kyllä asioille löytyy hoitajat vaikka kuvittelevat että vain he osaavat. Vieläpä murto-osan palkkioilla

    • Anonyymi

      Silloin kun artikulointi ei riitä, niin tyhmä ottaa väkivallan aseeksi. Siitä seuraa yleensä jatko toimia.

    • Anonyymi

      Hallitus kyllä pistää teidät ruotuun on siellä niin kokeineita liikemiehiä :):)

    • Anonyymi

      Hallitusta tulemme rankaisemaan kovemmin kuin kuin ketään koskaan .vitun kusipäät.

    • Anonyymi

      Siellä mitään liikemiehiä ole .heh parempi alkaa uutta asuinkuntaa etsiin ja se ei ole sotkamo vslitetta vasti.

    • Anonyymi

      Rstkaisu löytyy kun hallitus myy pari omakotitaloa niin pääsette osuuskunnan veloista ja käräjäkuluista eroon .asian tuntija.

    • Anonyymi

      Voipi se olla tokmannilla hylly kohta tyhjänä jos joku tarvii verenpaine mittaria xD

    • Anonyymi

      Onpa ollut salmilla ihmeellinen ilta eilen. Pari osuuskunan jäsentä oli yrittänyt viedä ihan käteen asti tj:lle ja pj:lle paperia, jossa vaaditaan selvitystä mm oikeunkäyntikuljen kattamisesta ja epämääräisistä laskuista. Aiemmin tämä paperi on toimitettu heille postilaatikkoon, mutta he järjestivät äkkiä kokouksen ja väittivät, että osakkaiden kirje tuli niin myöhään, että sitä ei ehditty ottaa esityslistalle. Nyt kirjettä uudelleen vieneet osakkaat olivat saaneet pj:n pihassa nyrkkiä!! Kyllä, luit oikein! Hän oli paukuttanut toista osakasta nykillä käsivarteen ja käskyttänyt lähtemään. Tj:pihassa oli aviomies tullut huutaen vastaan ja niin ikään käskyttänyt lähtemään. Kumpikaan ei tätä lappua ottanut vastaan.

      Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Miksi eivät vain anna selvitustä, jos ei ole epäselvyyksiä? Vastaus lienee päivän selvä. Tietävät, että reisille on mennyt ja vastuu kutsuu. Oman virheen myöntäminen ja vastuun kantaminen on raskasta, mutta eiköhän tuo lopulta onnistu, aikuisilta ihmisiltä.

      Kaikki tämä vuosien epämääräinen toiminta tulee nyt viimein valoon ja on huijattujen varojen takaisinmaksun aika. Ei sitä toisten kustannuksella passaa eläkepöiviinsä viihdykettä hankkia. Kannattaa vastedes katsella vai ylen jännittysohjelmia muiden kiusaamisen sijaan.

      Hallituksen satuilu pahasta sudesta vihdoinkin kapsahtaa omaan nilkaan. Ihan pikkuisen käy sääliksi, mutta ei tarpeeksi kuitenkaan. Kun muistelee kaikkea sitä huutamista, sättimistä, valehtelua ja uhkailua, mitä ovat eräitä kohtaan sylkeet usean vuoden ajan ihan kunniallisia ihmisiä kohtaa, niin ei auta kuin ajatella, että itse ovat soppansa keittäneet. Nyt on hyvä miettiä miltä on kaikki on tuntunut. Hallitus jatkoi ajojahtiaan, eikä luovuttanut tai kuunnellut järjen ääntä, vaikka niin moni yritti puhua järkeä. Minä minä ja vai minä olen oikeassa, sanoi kuka mitä vaan. Mitenköhän ihminen pääsee tuollaiseen tilaan, että näkee itsensä noin ylivoimaisena. Siinä olisikin psykologiopiskelijoille hyvä tutkinusaihe.

      Toivottavasti oppivat nyt läksynsä ja tajuvat olevansa itsekin ihan tavallisia pulliaisia siinä missä muutkin ja samat lait koskevat heitäkin. Tsemppiä osakkaille! Kyllä tämä nyt alkaa järjestyä.

      • Anonyymi

        Huh huh! Tässä on iltapaivälehti ainesta! Toimittajat herätys nyt alkaa tulla juttuihin paaljon täytettä!

        Ja oiskos apua paineisiin jos hallitus sain pari ilmaista kuntonyrkkeily tuntia?

        TOTUUS EI PALA TULESSAKAAN!
        Hyvä tästä vielä tulee!

      • Anonyymi

        Osuuskunnan jäsenet olivat vieneet hallituksen puheenjohtajalle kirjallista vaatimusta ylimääräisen kokouksen koolle kutsumiseksi. Sillä reissulla oli tullut nyrkistä. Todisteellinen vaatimuksen esittäminen on sikäli tärkeää että jos hallitus ei kutsu kokousta pidettäväksi kahden vikon sisällä niin jäsenet voivat pyytää AVI:lta valtuutusta sen koolle kutsumiseksi. Toivottavasti iskujen kohteena ollut on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

        Onpa outoa, että noin pitää hermostua jos asiat ovat kunnossa, kuten väittävät.🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa outoa, että noin pitää hermostua jos asiat ovat kunnossa, kuten väittävät.🤔

        Ei ole nyrkkiä käytetty. Vain kirjekuori heitetty takaisin punaiseen paholaiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole nyrkkiä käytetty. Vain kirjekuori heitetty takaisin punaiseen paholaiseen.

        No eihän siinä sitten mitään.Oliko todistajia paikalla,onko jälkiä jäänyt.Väärästä valasta rapsahtaakin pahemmassa tapauksessa linnatuomio.Jos on päällekarkaus todistettavissa ja perheenjäsen väittää muuta suojellakseen puolisoa.

    • Anonyymi

      Teatteri Havukan väki, nyt huomio! Mikäli haluatte varmistaa yleisöryntäyksen tulevan kesän näytöksiin, niin käsikirjoitus on jo likipitäen valmiina. Kaiken lisäksi tästä saa tuleville kesille helposti jatko-osat, sillä taitaa olla kyseisessä Vesiosuuskunnan reality -sarjassa jo useampi kierros jo menossa. Tyhmyyttä vai ahneutta vaiko molempia?

      Vinkki vielä Havukalle: Älkää ottako jo käynnissä olevan reality-sarjan pääosanesittäjiä tähän mukaan, sillä näyttelijät ovat nopsaan maksupuolella itsekin.

    • Anonyymi

      Virkavalta avuksi , jos eivät ota laadittuja papereita vastaan , ja rikosilmoitus päälle karkauksesta!!

      • Anonyymi

        Ja rikosilmoitus kotirauhan rikkomisesta .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja rikosilmoitus kotirauhan rikkomisesta .

        Ei ole kotirauhan rikkomista jos tulee asiallisella asialla.Päällekarkaus on rikosasia.Ihminen joka käy käsiksi toiseen ihmiseen on aina heikoilla.

    • Anonyymi

      Tuossa Tolonen tuomassa nimilistassa vaimojen nimiä, jotka eivät ole vesiosuuskunnanjäseniä. Tarkistakaa omat paperinne. Heillä ei ole mitään sananvaltaa.

      • Anonyymi

        Höpö höpö! Ota selvää asioista ennen kun kommentoit.

      • Anonyymi

        No hoh,hoh taas.Samanlailla ne molemmat puolisot on maksajia taloudessa.Se ei kuulkaa kannata rykäistä,kun huonot on jo pöksyissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hoh,hoh taas.Samanlailla ne molemmat puolisot on maksajia taloudessa.Se ei kuulkaa kannata rykäistä,kun huonot on jo pöksyissä.

        Pitää ilmeisesti meidän vaimojen odottaa että mies potkaisee tyhjää.Olisimmeko sitten vesiosuuskunnan jäseniä.Ei hyvää päivää.

      • Anonyymi

        Millä kivikaudella sinä elät? Tiesitkö, että naiset saavat nykyään ajaa autoa, käydä töissä, äänestää ja jopa liikkua tanssiravintolassa ilman saattajaa? Vai onko talo ja kaikki vain sinun nimissäsi? Säälin vaimoasi. Toivottavasti hän ehtii vielä jossain vaiheessa nauttia tasa-arvoista elämää...

      • Anonyymi

        Totta että liittymä voi olla molempien nimissä jos kiinteistökin on molempien nimissä. Osuuskunnan jäsenyys voi olla vain yhden nimissä. Molempien nimet listassa johtunevat siitä että joskus kokouksissa on vaadittu äänestyksessä molempien nimet. Jo sekin kertoo hallituksen tietämättömyydestä lakia kohtaan. Ylimääräisen kokouksen voi vaatia koolle 10 % osuuskunnan JÄSENISTÄ. Koska Kaitainsalmen vok:ssa on alle seitsemänkymmentä JÄSENTÄ, pitää vaatimuksessa olla vähintään seitsemän (7) jäsenen nimet. Eli rautalangasta vääntäen. Vaikka jollakin olisi useampia liittymiä hänellä on vain yksi ääni osuuskunnan kokouksessa. Jopa osuuskuntaa purettaessa jäsenmaksujen palautuksen jälkeen jäävä netto-omaisuus on jaettava JÄSENTEN MUKAISESSA SUHTESSA (OKL 23 luku 15 §) . Tässä kohtaa viranomainen ei valvo vaikka netto-omaisuus jaettaisiin jäsenyyksien/liittymien mukaisessa suhteessa jos yleinen kokous niin päättää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä kivikaudella sinä elät? Tiesitkö, että naiset saavat nykyään ajaa autoa, käydä töissä, äänestää ja jopa liikkua tanssiravintolassa ilman saattajaa? Vai onko talo ja kaikki vain sinun nimissäsi? Säälin vaimoasi. Toivottavasti hän ehtii vielä jossain vaiheessa nauttia tasa-arvoista elämää...

        Pers,kivikaudella.

        Hei sisaret - tai miksei veljet - Kaitainsalmen maankuulussa vesiosuuskunnassa. Osuuskuntalain mukaan jäsenyyttä ei voi jakaa vaikka kiinteistö ja liittymä olisivatkin molempien nimissä. Tämä johtuu siitä että osuuskuntanne säännöissä sanotaan että jokaista liittymää kohti pitää olla yksi jäsenyys. Lainsäätäjä on ajatellut estäessään jäsenyyden jakamisen ettei synny tilannetta jossa jäsenyys olisi riitainen. Tunnetuin osuuskunta lienee osuuspankki. Jos perheeseen hankitaan yksi osuus/jäsenyys se on merkittävä jomman kumman nimiin. Jos taas hankitaan kaksi osuutta, kummallekin voidaan nimetä yksi osuus/jäsenyys. Pankin kokouksessa he äänestäisivät kuten kumpikin katsooa parhaaksi. Vesiosuuskunnassa tämä ei valitettavasti ole mahdollista. Ellei sitten ole kaksi kiinteistöä joiden liittymien tuottamat jäsenyydet on merkitty toinen toiselle.

        Kun Kaitainsalmen hallitukselle osoitetun ylimääräisen kokouksen vaatimukseen ovat molemmat puolisot kirjoittaneet nimensä niin on varmaa että jomman kumman nimi löytyy myös hallituksen ylläpitämästä jäsenluettelosta. Kuulema siitäkään ei ole saanut tietoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö! Ota selvää asioista ennen kun kommentoit.

        Meilläpä on ihan omat säännöt. Muut ei tiiä mittään eikä me osata laskee noita nimiä , eikä varsinkaan rossentteja eikä oo luettu sitä kirjettä jonka jakoivat meille , vai miten se oli ,ei me tänne kirjoitella .

      • Anonyymi

        Onpa meininki kuin afkanistanin taibaanilla naisilla ei mitään arvoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää ilmeisesti meidän vaimojen odottaa että mies potkaisee tyhjää.Olisimmeko sitten vesiosuuskunnan jäseniä.Ei hyvää päivää.

        Osuuskunnan jäsenyys ei ole sukupuolikysymys. Tiedän monta tapausta että perheenemäntä on osuuskunnan jäsen. Silloin hänellä on myös äänioikeus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osuuskunnan jäsenyys ei ole sukupuolikysymys. Tiedän monta tapausta että perheenemäntä on osuuskunnan jäsen. Silloin hänellä on myös äänioikeus

        No ei kai näin viisaasti ajattelevilla jotka ajavat meidän osuuskunta jäsenten etua ole oikeutta mennä kyselemään kummanko vaiko kenen nimissä mikäkin on.Näin pitää juuri toimia .Laittaa sitten molempien nimet ketkä haluaa laittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meilläpä on ihan omat säännöt. Muut ei tiiä mittään eikä me osata laskee noita nimiä , eikä varsinkaan rossentteja eikä oo luettu sitä kirjettä jonka jakoivat meille , vai miten se oli ,ei me tänne kirjoitella .

        Kannattaa katsoa ensin kuka on pannut nimessä liittymissopimuksessa. Tuomo Tolonen rääväsuu kävi häiritsemässä meidän rauhallista perjantai iltaa lastenlasten kans.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa katsoa ensin kuka on pannut nimessä liittymissopimuksessa. Tuomo Tolonen rääväsuu kävi häiritsemässä meidän rauhallista perjantai iltaa lastenlasten kans.

        Varmaan lapset järkyttyivät kun lyömistä piti seurata, taitaa olla jo lastensuojeluasia. Mahtoi olla mukava ilta isovanhempien kanssa.🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa katsoa ensin kuka on pannut nimessä liittymissopimuksessa. Tuomo Tolonen rääväsuu kävi häiritsemässä meidän rauhallista perjantai iltaa lastenlasten kans.

        Vai häirinnyt iltaa. Miten itse, kun kävitte sulkemassa vedet, kaivamassa pihaa yms. Sekä ei ole häirintää? Tai ei se ole , se on vielä pahempaa toimintaa!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa katsoa ensin kuka on pannut nimessä liittymissopimuksessa. Tuomo Tolonen rääväsuu kävi häiritsemässä meidän rauhallista perjantai iltaa lastenlasten kans.

        Kukahan se on häirinnyt ja ketä ? Lyöjäkuningas kuka on kunnon ihminen Lyöjäkuningas. Kukas ei ota jäsenistön asioita mihinkään arvoon Lyöjäkuningas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa katsoa ensin kuka on pannut nimessä liittymissopimuksessa. Tuomo Tolonen rääväsuu kävi häiritsemässä meidän rauhallista perjantai iltaa lastenlasten kans.

        No onpa kirjogoitus virheitä , he, he." Tuomokin lasten lasten kanssa perjantaita viettämässä " he, he , opetele kirgottammaan. Tämä on muuten hallituksen sääntö opista. On muuten omat säännöt meillä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa katsoa ensin kuka on pannut nimessä liittymissopimuksessa. Tuomo Tolonen rääväsuu kävi häiritsemässä meidän rauhallista perjantai iltaa lastenlasten kans.

        Mielensä pahoittaja, vähän sama kuin että "" kyllä ne minun mielestä minun rahoja on... ""
        Kerrankin joku joka ottaa asiat haltuun ja pistää asiat järjestykseen, ja kyllä en usko että nyt ei taka-askelia jäsenet ota!

        Vanha sanonta kun tuppaa olemaan että valheiden jäljet ovat lyhyet ja totuus paljastuu aina!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan lapset järkyttyivät kun lyömistä piti seurata, taitaa olla jo lastensuojeluasia. Mahtoi olla mukava ilta isovanhempien kanssa.🤔

        Kukaan ei ole lyönyt ketään.Lapset rauhassa sisällä omissa leikeissään . Joku rääväsuu häiritse koti iltaa . Noilla teidän lapuilla ei ole mitään merkitystä . Ylimääräistä kokousta ei tule ikinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ole lyönyt ketään.Lapset rauhassa sisällä omissa leikeissään . Joku rääväsuu häiritse koti iltaa . Noilla teidän lapuilla ei ole mitään merkitystä . Ylimääräistä kokousta ei tule ikinä.

        Olette te kyllä ihan hulluja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ole lyönyt ketään.Lapset rauhassa sisällä omissa leikeissään . Joku rääväsuu häiritse koti iltaa . Noilla teidän lapuilla ei ole mitään merkitystä . Ylimääräistä kokousta ei tule ikinä.

        Paperin tuojat oli osuuskunnan jäsenten valtuuttamina .tuomassa nimilistaa.koska muuten asiaan ei saada eteenpäin.kaikki eivät näköjään tajua että osuuskuntaan kuuluu muitakin kuin. Tj jaPj.

    • Anonyymi

      Isot kiitokset Korhonen Väisänen ja Tolonen, kun jaksatte taistella meidän kaikkien puolesta . Teillä on tietoa ja taitoa.
      Hyvä tulee , jos ei hyvällä niin sitten pahalla , tämä taistelu on heidän valitsemansa asia. Kokousta odotellessa.

      • Anonyymi

        Löytyy niitä kuuluisia boolsseja ukkoilta!!!
        Hyvä tästä vielä tulee!

      • Anonyymi

        En arvosta noita paskiaisia ollenkaan . Ihan pöljiä ovat kakki kolme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En arvosta noita paskiaisia ollenkaan . Ihan pöljiä ovat kakki kolme.

        Onhan ne varmasti paskiaisia kun uskalsivat uhmata hallituksen kaikki tietävää valtaeliittiä ja kumileimasimia. Jäsenistö varmaan erimieltä?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En arvosta noita paskiaisia ollenkaan . Ihan pöljiä ovat kakki kolme.

        Harmittaahan se kovasti, kun vuosi tolkulla naapureita on rahastettu ja kusetettu, niin on miehiä ketkä laittavat sille lopun. Kaitainsalmi tulee olemaan teille varmasti entistä kylmempi paikka asua näin talven tullessa. Voimia kaikille osapuolille, varsinkin teille keiden omatunto on puhdas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En arvosta noita paskiaisia ollenkaan . Ihan pöljiä ovat kakki kolme.

        Eipä tuo sinunkaan arvostus ole kovin kaksinen.tv.osuuskunnan maksava jäsen.

    • Anonyymi

      Illat pimenee ja lähtö lähenee . Tj ...pj

    • Anonyymi

      Kokouskutsussahan oli numerot TJ : lle ja Puh. johtajalle johon soittaa jos asiallista kysyttävää no eivät vastaa puheluihin sähköpostikin lakkautettu kuulemma Ovat kaivautuneet poteroihin ja nousevat sieltä 1.10. 2021 eilen vissiin herätelty liian aikasin ku ovat olleet Hyvin. Hyvin vihaisia ja aggressiivisia. ja viestin viejän päälle käyneet. Hyi sentään

      • Anonyymi

        Jos olisin osuuskunnan jäsen kysyisin hallitukselta:
        1. Mikä ihmeen kiihko teidät sai sulkemaan talosulkuja erittäin kyseenalaisten vaatimustenne vuoksi?
        2. Oletteko puheenjohtaja ja toimitusjohtaja todella ansainneet toimienne tuottavuudella arvioiden 3000 euron vuosipalkkiot? Muissa osuuskunnissa ne ovat olleet 200 - 500 euroa vuodessa. Tosin siellä ei ole aiheutettu noin suuria menetyksiä jäsenille.
        3. Eikö mielestänne ole vähintä että maksatte yhteisvastuullisesti veden katkaisun vuoksi aiheutuneet kulut. Vastapuolen asianajaja varatuomari Antti Kejo oli varoittanut ennakolta miten tulee käymään. Hallituksen asianajajakseen hommaama entinen pankkivirkailijako sai teidät uskomaan menetykseen? Samalla kohduuden vuoksi ja pieleen menneiden toimien vuoksi palauttanette osuuskunnalle tänä vuonna maksetut palkkiot. Sanon ihan suoraan että tuollaisten palkkioiden nostaminen on ollut suorastaan irvokasta tuloksiin nähden. Uskoisin ehdotukseni toteuttamisen lieventävän jäsenten aiheellisia vaatimuksia.

        Oisko villejä veikkauksia kauanko tämä tuleva oikeuden jako tulee kestämään??? 🙈

    • Anonyymi

      Täällä vaan yksi mies itsensä kanssa keskustelle vuosia. Ei voi vähempää kiinnostaa, kuin joku Kaitaansanomien vesiasiat.

      • Anonyymi

        Hallituksen tyyppi voi itselleen muodostaa tuon kuvan, kun ei muuta voi, mutta ei nämä kyllä itsepuhelulta vaikuta ,ja kiinnostus. Tämäkin tuotantokausi yli 7000 katselua edelliset toilailut palstat

      • Anonyymi

        No kyllähän tuo htt-tietotoimistokin tuntuu asioista tietävän, samoin huoltoaseman baarin tietotoimistot, kyllä tätä keskustelua seuraa useampikin ihminen.
        Ainiin jos kaikki lukijat eivät tienneet vielä niin sosiaalisessa mediassa on nyrkkeilyn mestarista jo tieto olemassa! Että tsemppiä tuleviin haasteisiin!

    • Anonyymi

      Onko taistelurintamalta kuulunut mitään uutta? Onko hallitus kaivautunut poteroihinsa ja ummistanut silmänsä väistämättömältä vai tomerasti tarttunut toimeen ja valmistelemassa omatoimisesti ylimääräisen kokouksen kutsua?

    • Anonyymi

      Pitäähän papan opettaa lapsille.miten porvari n tulee kohdella alamaisia. Tuossa iässä oppi menee parhaiten perille.

    • Anonyymi

      Saapiko kaitaintainkaintaintaikaintiansalmelta hyvejä vesiä? Kannattaako liittyä?

      • Anonyymi

        No mikä ettei.Kaunis vesistö.Luonto ja tilaa.Tolokkuja ihmisiä jotka laittavat koijarit kyllä ojennukseen.Eikö tonttia ja taloa hankkimaan.Toisaalta Suomussalmen perukasta voi löytää asuinpaikan myös.

      • Anonyymi

        Tämä hyvejä vesiä on niin monesti näitä mitäänsanomattomia kommentteja kirjoittanut tänne.Pelle koko tyyppi.

      • Anonyymi

        Pysykää asiassa.Pelolla ei voi loputtomiin hallita,ei painostuksella,eikä muullakaan väärinkäytöksellä.

      • Anonyymi

        Nuo on pieniä kirjoituksia sotkamo lehdessä .kun kaikki väärinkäytökset tudaan julki valtakunnan julksisuissa.

      • Anonyymi

        Vesiosuuskunnan asiat ovat niin tipTopHei kuin asiat vaan voivat olla.

      • Anonyymi

        Oletko aivan varma että Kejo? Sitäpaitsi sillä ei ole merkitystä kuka on tekstin näpyttelijä. Tärkeintä on että siinä kerrotaan allekirjoittajien näkemykset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko aivan varma että Kejo? Sitäpaitsi sillä ei ole merkitystä kuka on tekstin näpyttelijä. Tärkeintä on että siinä kerrotaan allekirjoittajien näkemykset.

        Minulla tuli mieleen, ettei vain TT.:n naapuri PG ollut kirjurina? Hänen pojallaanhan on se vanha koulukiinteistö, Kokkovirran koulu omistuksessaan. PG:n ottama kuva oli kirjoituksessa ja hän teki juttuja aiemmin. Kuulin, että oi saanut huomautuksen päätoimittajalta, koska lähisukulainen oli asianosainen.

        Eikö Kaitainsalmen VOK:n hallitus tiedä, että Kokkovirran koulu on Naapurinvaaran osuuskunnan alueella.....se siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Kaitainsalmen VOK:n hallitus tiedä, että Kokkovirran koulu on Naapurinvaaran osuuskunnan alueella.....se siitä.

        Jompi kumpi, Kejo tai PG ovat kirjoittajia. Tai sitten ovat yhdessä tehneet näiden "allekirjoittajien" kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jompi kumpi, Kejo tai PG ovat kirjoittajia. Tai sitten ovat yhdessä tehneet näiden "allekirjoittajien" kanssa.

        Siinä sitä on loppu elämäksi miettimistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Kaitainsalmen VOK:n hallitus tiedä, että Kokkovirran koulu on Naapurinvaaran osuuskunnan alueella.....se siitä.

        Olisi liikaa vaadittu osuuskunnan hallitukselta.

    • Anonyymi

      Eihän me myyä lisäliittymiä.vannotti minulle puheenjohtaja vieressä nauroi toimitusjohtaja. Moisesta hommasta poliisi vangita voi. Mutta kyläläisten setelit taskuun tulla voi..tv Hevoshuijareiden tietotoimisto.

    • Anonyymi

      Se on taas perjantai olkaa varovaisia siinä risteyksen kulmilla jos siellä taas nyrkki heiluu

    • Anonyymi

      Joo.pitää kiertää varalta pekkilän kautta.

    • Anonyymi

      Uudenmallista anekauppaa. Ensin peritään jäseniltä satojen eurojen huolto- ja kunnossapitomaksuja. Sitten nyrkkeilijä ja entinen kamreeri valituttavat itsensä selvitysmiehiksi. Käykö sitten niin että pudistavat palkkioillaan kassan ja mitä ropoja jää ne annettaisiin lopputilityksen jälkeen hyväntekeväisyyteen. Johan kilpi kiillottuu. Siis lahjoitetaan muiden varoja, eneina! Eikö hallitus ole lukenut osuuskuntalain 23 luvun 15 § jonka mukaan osuuskunnan purkautuessa jäsenellä on oikeus saadan maksamansa jäsenmaksu takaisin. Mitä sen jälkeen jää on jaettava jäsenten mukaisessa suhtessa. Vaatikaa jäsenet tarkka lopputilitys ja jos jotain jäsenmaksujen jälkeen on jäljellä niin se tilitetään jäsenille.

    • Anonyymi

      Höpöpö rahaa meni ja tuli,että silleen.

      • Anonyymi

        Ootte kyllä hirveitä paskanjauhajia!

      • Anonyymi

        Menihän sitä rahaa. Toppisellakin kun teki sähkökaupoista turhan valituksen.miljoonan euron vahingot.sähkön kuluttajat senkin joutuivat maksamaan. Kun Rouvalla ei löytynyt massia.

    • Anonyymi

      Höpöhöp rahalla SAA HEVOSELA PÄÄSE..

    • Anonyymi

      Rahaa mistäsaa rahaa no .hevoskaupoista tai toimimalla.puheenjohtajana .vesiosuuskunnssa. ottakaa oppia.

      • Anonyymi

        Narsisti.Lukekaa aukeaa kaikki.Ei ymmärrä itse miten toimii.

    • Anonyymi

      lukeaosaa mutta ei ymmärä mitä lukee?

    • Anonyymi

      Vaikka nyt on kaunis ilta nauttikaamme siitä . Niiin lähtölähenee Tj. Pj.

    • Anonyymi

      Onko puheenjohtaja sopiva selvitysmieheksi omia kekemisiään tutkimaan mielestäni ei sekin olis käytännössä toimitusjohtaja ja Puh. Johtaja keppihevosena niin kun tähänkin asti. Eikä henkilö johon kohdistuu vahva väkivalta epäily joka kohdistuu vielä osuuskunnan jäseniin voi toimia selvitysmiehenä. Sehän on olisi kuin alkoholisti olisi päättämässä alkoholiverosta.

      • Anonyymi

        Sama kuin poliisi tutkisi omia rikoksia.täysin mielisairaan keksimä ajatus. Ihmisiä yritetään pitää tyhminä.

      • Anonyymi

        Osuuskunnan purkamisprosessissa selvitysmiehellä tarkoitetaan osuuskunnan varojen ja velkojen selvittämistä mahdollisten varojen jakamisesityksen tekemiseksi lopputilityskokoukseen. Hän ei tutki mahdollisia rikoksia. Selvitysmiehen pätevyydestä ei ole tarkkoja määräyksiä mutta yleisesti ottaen hänen on nautittava jäsenten luottamusta. Jos hän on vuosien ajan toiminut kyseenalaisesti ja käynyt kokousvaatimuskirjeen tuojaan käsiksi niin osuuskuntakokouksen ei pidä häntä valita. Kaitainsalmella pitää ehdottomasti olla ulkopuolinen selvitysmies. Se tuskin tulee kalliimmaksi kuin nyt esitetyt. Tiedoksi jäsenille että purkamisen käynnistäminen vaatii 2/3 osan kokoukseen osallistuvien tai siellä edustettujen tuen.

        No tässä tapauksessa kyseiset henkilöt eivät tule selvitystä tekemään.koska jäsenten luottamus on mennyt.

    • Anonyymi

      Hallitus yrittää taas kiemurrella vastuusta valtakirjoilla joihin ei pidä nimeä laittaa jos haluaa oikeuden tapahtuvan minä laitan nimeni listaan joka jäsenien lista ja edustaa jäsenten etua ja tuo asiat esille ja tutkittavaksi kokouksessa. Ja hallitus vastaa mitä tehnyt ja miten, asiat pitää saada Lailliseen järjestykseen.

      • Anonyymi

        Ei.ole lähettänyt kokouskutsua kaikille osakkaille.mistä moinen?

      • Anonyymi

        Keräävät taas valtakirjoja, että pääsisivät TAAS pälkähästä, juoksutytöt ja pojat liikkeellä hallituksen puolesta keräämässä valtakirjoja , ovat sitä mieltä että lehdessä ollut kirjoitus on valhetta, aika outoa kun samat tiedot itse laittoivat jäsenille. Kokous kutsun kellonaika mielenkiintoinen, työssä käyvät!! Ottakaa vapaata ja tulkaa paikalle kuulemaan totuus hallituksen jäsenien suista, onkohan järjestysmiehet tilattu paikalle? Vai ihanko olisi syytä virkavalta kutsua paikalle?

        Vaatikaa hallitukselta selkeä ja kiertelemätön selitys mihin tänä vuonna jäseniltä kahdessa erässä kerätyt jopa 520 euron "huolto- ja kunnossapitomaksut" ovat kerätty. Huoltoja ja muitakaan kunnossapitoja on verraten vähän. Jos 30 jäsentä on maksanut (vesi- ja viemäri) tuon summan niin siitä kertyy n. 16000 ja jos 35 jäsentä on maksanut 200 euroa niin yhteensä on kannettu 23000 euroa (arvio) Olisipa hallitus kertonut kaiken avoimesta niin olisi päässyt paljon helpommalla. Rehellisyys maan (ja osuuskunnan ) perii!

        Mikäli selvitykset eivät tyydytä niin vastuuvapautta ei pidä myöntää. Mikäli valtakirjoilla sen hankkivat niin kirjallinen eriävä mielipide merkitytettävä pöytäkirjaan. Sillä on ratkaiseva merkitys jos myöhemmin jäsenet haastavat vahingonkorvauksiin.

        Ovatpa tyhmiä kun eivät tajua .Että osallistuvat rikoksesta epäiltyjen suojeluun.ja tietoisesti vaikeuttavat asioiden julkitulemiseen .Mitense meni hienosti.Avun annosta rikokseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaatikaa hallitukselta selkeä ja kiertelemätön selitys mihin tänä vuonna jäseniltä kahdessa erässä kerätyt jopa 520 euron "huolto- ja kunnossapitomaksut" ovat kerätty. Huoltoja ja muitakaan kunnossapitoja on verraten vähän. Jos 30 jäsentä on maksanut (vesi- ja viemäri) tuon summan niin siitä kertyy n. 16000 ja jos 35 jäsentä on maksanut 200 euroa niin yhteensä on kannettu 23000 euroa (arvio) Olisipa hallitus kertonut kaiken avoimesta niin olisi päässyt paljon helpommalla. Rehellisyys maan (ja osuuskunnan ) perii!

        Mikäli selvitykset eivät tyydytä niin vastuuvapautta ei pidä myöntää. Mikäli valtakirjoilla sen hankkivat niin kirjallinen eriävä mielipide merkitytettävä pöytäkirjaan. Sillä on ratkaiseva merkitys jos myöhemmin jäsenet haastavat vahingonkorvauksiin.

        Tuli lyöntivirhe. Tänä vuonna jäseniltä on kerätty kahdessa erässä 570 euron kunnosapitomaksuja. Kaikissa muissa osuuskunnissa lopettamisen aikaan on JAETTU JÄLJELLÄ OLEVIA VAROJA. Kai-tain-salmella sen sijaan peritty järkyttäviä summia. Erästäkin jäsentä oli vaadittu viemään 700 euroa käteisenä hallituksen jäsenelle. Tämäkin tulee esille seuraavassa kokouksessa. Tilitoimistolta olisi kiva kysyä miten tällaiset viedään osuuskunnan kirjoihin

        Paha juttu muiden joukossa.Käteisenä lasku.Uhri valittu huolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keräävät taas valtakirjoja, että pääsisivät TAAS pälkähästä, juoksutytöt ja pojat liikkeellä hallituksen puolesta keräämässä valtakirjoja , ovat sitä mieltä että lehdessä ollut kirjoitus on valhetta, aika outoa kun samat tiedot itse laittoivat jäsenille. Kokous kutsun kellonaika mielenkiintoinen, työssä käyvät!! Ottakaa vapaata ja tulkaa paikalle kuulemaan totuus hallituksen jäsenien suista, onkohan järjestysmiehet tilattu paikalle? Vai ihanko olisi syytä virkavalta kutsua paikalle?

        Niin kerää.Kaikki sukulaiset ja tutut olleet suuressa suosiossa.Eli aivopesty tapahtuman peittelyyn.Kaikki tietää kenen toimesta.kylän paras Narsisti joka on aina oikeassa.

    • Anonyymi

      Laita sinä siihen listaa nimesi mutta turhaa laitat!

      • Anonyymi

        Äläuhoa.kannattaa nitrot etsiä huomista varten valmiiksi.heh.heh

    • Anonyymi

      Eräs hallituksen jäsen on aikonut tulla kokoukseen huutamaan. No mitä muuta voisi odottaakaan. Joidenkin mielestä äänen volyymi menee asiallisen keskustelun yli. Niin toimivat talebaanitkin.

      • Anonyymi

        Eipä taida enään huuto auttaa.koko hallitushan on asiasta vastuussa. Koska hallituksen tehtävä on katsoa et mennään lakien mukaan.ja nyt on nukuttu tai pelattu omaan pussiin.joku jäsen voisi pelastaa vielä oman nahkansa ja välttyä pahemmalta.mitä on tiedossa.ei kannata olla kovin lojaali tässä tapauksessa.

        Mahtaakohan kokouksen paikan seinät pullistella.Tervetuloa kaikki mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä taida enään huuto auttaa.koko hallitushan on asiasta vastuussa. Koska hallituksen tehtävä on katsoa et mennään lakien mukaan.ja nyt on nukuttu tai pelattu omaan pussiin.joku jäsen voisi pelastaa vielä oman nahkansa ja välttyä pahemmalta.mitä on tiedossa.ei kannata olla kovin lojaali tässä tapauksessa.

        Onpa taas niin huonosti kirjoitettu juttu. Pisteen jälkeen tulee iso kirjain . Menehän takaisin peruskouluun .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa taas niin huonosti kirjoitettu juttu. Pisteen jälkeen tulee iso kirjain . Menehän takaisin peruskouluun .

        Jaksaa.Jaksaa.Pilkun,n .Hyvä että on edes kirjaimet kytättävänä.Tulisiko itse asiaan edes jotain mielipidettä.Eipä taida tulla.

      • Anonyymi

        Samainen hallituksen jäsen on esittänyt jyrkempiäkin toimiaan. No hänen edukseen sanottakoon ettei ole vastuussa aikaisempien hallitusten röhlömeistä. Edelleen pitää ihmetellä eikö yhdenkään hallituksen jäsenen päähän ole pälkähtänyt että onko toimittu lain, hyvän hallintotavan ja sivistyneen menettelyn mukaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa taas niin huonosti kirjoitettu juttu. Pisteen jälkeen tulee iso kirjain . Menehän takaisin peruskouluun .

        Paljastanut moukkamaisuutensa tämä kirjain kommentoija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa taas niin huonosti kirjoitettu juttu. Pisteen jälkeen tulee iso kirjain . Menehän takaisin peruskouluun .

        Ei laiteta pilkkua ollenkaan niin ei tarvitse kommentoida tänään muuten tuli pankilta rsporttia osuuskunnan tilistä ja siellä oli kyllä pilkkua viilsttu huolella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei laiteta pilkkua ollenkaan niin ei tarvitse kommentoida tänään muuten tuli pankilta rsporttia osuuskunnan tilistä ja siellä oli kyllä pilkkua viilsttu huolella

        Pankista se tieto löytyy.Nykyisin rikostutkinnan perusasioita.pankki tallentaa kaikki tilitapahtumat useammalta vuodelta.Näkyy kuka on tiliä käyttänyt ja mistä raha on tullut .Tai kuka sitä on saanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa taas niin huonosti kirjoitettu juttu. Pisteen jälkeen tulee iso kirjain . Menehän takaisin peruskouluun .

        Voit ostaa vokaalin tai vaihtaa konsonantit elä osuuskunnan rahoilla kuitenkaan osta sinä pilikunviilaaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa taas niin huonosti kirjoitettu juttu. Pisteen jälkeen tulee iso kirjain . Menehän takaisin peruskouluun .

        Hallitukksen jäsenet eivät ole käyneet edes peruskoulua. 2vuotta kiertokoulua ja sitäkin väärimpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa taas niin huonosti kirjoitettu juttu. Pisteen jälkeen tulee iso kirjain . Menehän takaisin peruskouluun .

        Peruskoulussa opetetaan myös väittely- ja keskustelutaitoja. Sinä voisit mennä takaisin peruskouluun niitä opettelemaan, kun argumentointi on noin pahasti lapsenkengissä.

    • Anonyymi

      Onhan paikallisesta yrityksestä muistettu järjestysmiehet hommata ja ne mellakka aidat??? 🙈

    • Anonyymi

      Mites siellä risteyksen kulmilla.onko lentokentän valot häirinnyt unia ja valvottanut öisin.?

    • Anonyymi

      Kait se hallitus tietää, että hallitus on jäseniä varten eikä päinvastoin jäsenet ovat hallituksen valinneet edustamaan heidän asiaansa. Kokouskutsussa rehvakkaasti puhelinnumerot joihin ei kuitenkaan vastata jäsenten esittämät asialistat tungetaan heidän autoonsa ja läpsästään vielä nyrkillä ja tj. huudattaa ukkoonsa jolla ei hampaatkaan pysy tahdissa kun kehottaa painumaan hevonv...uun kolmas uhoaa , että etpä sisälle uskaltanut tulla neljäs uhkaa pyyhkiä rupareikänsä moisella paperilla ja viides uhkaa hakata ambulanšiin nämä ihmiset. Voi herran pieksut sentään. Mikä ihme joukkio siellä oikein on tämä hallitus

      • Anonyymi

        OHO .Solvaus.Laiton uhkaus.Päällekarkaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OHO .Solvaus.Laiton uhkaus.Päällekarkaus.

        Lakimiehen toimesta kyseiselle hallituksen jäsenelle saatetaan kokouksessa esittää joitakin kysymyksiä

    • Anonyymi

      Onko kukaan tietoinen milloin jäsenmaksut palautetaan.?

      • Anonyymi

        Jos varoja on velkojen ja selvitysmiesten palkkioitten jälkeen (kokouskutsussa ei mainita että niistä päätettäisiin kokouksessa joten onko niin että saavat itse määritellä niiden suuruuden ?) varoja olisi jäljellä, ensin on palautettava jäsenmaksut ja loppu jaettava jäsenten mukaisessa suhteessa. Jäsenille kuuluvia varoja ei voida jakaa kilven kiillottamiseksi aneina. Jokainen jäsen päättäköön itse jos haluaa lahjoittaa varansa minne haluaa.

    • Anonyymi

      Pj.tässä näin perjantai iltana ilmoittaa.kuten kaikki tietää meille niin pitkäaikainen rakas osuuskuntamme siirtyi kunnanhoidettavaksi.ja joudumme lopettamaan hyvät pisnekset jossain vaiheessa.Niin rupesimme .PJ.n kanssa etukäteen silppuamaan kaikenlaisia turhia kuitteja.ja turhia asiapapereita.Niin löysimme pöytälaatikon perukoilta myymättä jääneitä vesiliittymiä.Siis aivan rahan arvoista tavaraa. Koska kassa on tyhjä.Myymme loput liittymät edullisesti.3yhden hinnalla.kyllä luit alvan oikein.Liittymiä voi kysellä hallituksen jäsen.KH..ta.hänellä itsellä on kokemusta halvoista liittymistä. Ja miten ne on toiminut onko ollut katkoja tai huoltomaksuja. KH.Lupautui huolehtia ostajasta.Jos tämä railakas tarjous iskee moukarin tavoin ja ostaja ottaa lukua .Niin huolehdimme potilaan .Ambulanssilla kaksiin.puheluihin pyrimme vastaa mahdollisimman viipymättä.kaikki rohkeasti kauppaa tekemään.Terveisin .PJ.

    • Anonyymi

      Jopa meilä on tolppa 162 135 ympyrä 139 !

    • Anonyymi

      Näin on iso tolppa ei kun . 162,5 cm 134,6 kg ympyrä 138,7 cm.

      • Anonyymi

        Ei muutakuin pitsipöksyt jalkaan ja pinkki kellohamepäälle.Niin voi tuurata Tanhupalloa.

    • Anonyymi

      Sen verran täällä poikkean katsomassa, kun joku on ottanut lähes itsensä kanssa keskustelun elämän tehtäväkseen. Ei voi vähempää kiinnostaa joku vesipulju. Mutta tuo itsensä kanssa keskustelija! Onko kaikki muumit laaksossa?

      • Anonyymi

        Se on se salainen muukalainen joka tietää asioista enemmän kuin uskottekaan.Ja Muumit on kirkkaat.Mitä ei voi sanoa v,o,jäsenistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on se salainen muukalainen joka tietää asioista enemmän kuin uskottekaan.Ja Muumit on kirkkaat.Mitä ei voi sanoa v,o,jäsenistä.

        Siis v,o,Hallituksen jäsenistä.Jokainen tietää että siellä ei ole tosiaankaan kaikki muumit laaksossa.Myös muukalainen tietää sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis v,o,Hallituksen jäsenistä.Jokainen tietää että siellä ei ole tosiaankaan kaikki muumit laaksossa.Myös muukalainen tietää sen.

        Olen majakka ja maininki.ohjaan teitä oikeaan suuntaan.

      • Anonyymi

        Eihän sua kiinnosta muu kuin oman nahkan pelastus.8

      • Anonyymi

        Jaa sen verran , niin yhdellä silmällä katson sekin vain hieman raollaan totuutta . Taisi sullakin silmät avautua kaikki kolme . Housupyykillä korjaantuu yksi , mutta entäs muut .

    • Anonyymi

      Liekkö tj:n vesisulku väännetty kiini kun ukkonsa osti kori tolkulla pullovettä :)

      • Anonyymi

        Niin mutta siinä voi olla sitä b,12 vitamiinia.Ehkäisee dementiaa.Kannnattaa juoda ja paljon.Luulen,tiedän ei voi mitenkään auttaa enää tässä vaiheessa.

      • Anonyymi

        Pitää varoa ettei tekohampaat mene kurkkuun kun liikaa hörppää pullovettä.Kuulema meinas yhdellä tipahtaa rinnuksille kun huusi peräsuoli pitkänä.Liekö tullut emännälle pyykkiä.

      • Anonyymi

        Ei ole sulku väännetty kiinni.kokeilee elää vedellä ja leivällä.

    • Anonyymi

      Hallituksestahan on tullut melkein julkkiksia kun kauppareissun sisältökin tiedetään ja seurataan! 🤭

      Mutta hei eikö se olekin sillai että 4kalaa ja 2 leipää ja vielä se vesikin muuttuu viiniksi.

    • Anonyymi

      Onko muuten hallituksen jäsenet maksaneet näitä huoltomaksuja.sehän lain mukaan kuuluu samallalailla heillekin.Kun osuuskuntaan kuuluvat.Epäilen suuresti että kuitteja löytyy.

    • Anonyymi

      Kaitainsalmen vok:n toiminta muistuttaa elävästi putinin hallinnon toimia. Salaillaan tietoja, lähetetään jäsenistölle tiedotteita joissa haukutaan kahta jäsentä (9.9.2019) muka muille aiheutetuista kustannuksista vaikka hallitus on ne aiheuttanut, järjestetään kokous keskellä työpäivää johon varmimmin pääsevät eläkekerhoissa puuhastelevat hallituksen jäsenet äänestämään keräämillään valtakirjoilla. Kokouksen esityslista on laadittu muotoon jossa ei ole asioiden kunnollista erittelyä. Muun muassa osuuskunnan purkaminen, selvitysmiesten valinta jossa ehdolla vain yhtenäisen venäjä... korjaan hallituksen pj ja tj, eikä heidän palkkionsa määräämisestä puhuta mitään vaan jätetään heidän itsensä päätettäväksi(?) Saattaa olla että lehtiin ilmestyy muutakin analyysejä kuin kolmen rohkean jäsenen kirjoitus. Niin olen vähän ollut kuulolla

      • Anonyymi

        Sehän on hyvä juttu.Että ovat saaneet nimiä kerättyä..Ei silloin tule niin suuri maksuosuus muutaman harteille.Mukavaa että vielä tänäpäivänä löytyy auttamis tahtoa.

    • Anonyymi

      Tiedättekö te itsekkään mistä tappelette,aika tyhmää touhua.

      • Anonyymi

        Hyppää järveen.

      • Anonyymi

        Se on aivan turhaa yrittää mitään sovintopuheita.Tiedätkö itsekkään miten mitta on tullut täyteen.

      • Anonyymi

        Olisitko valmis maksamaan 300 - 600 euron laskuja jossa ei eriteltäisi mistä moinen summa muodostuu. Huijareita kun on niin monen sorttisia

    • Anonyymi

      onko Kaitainsalmen seutu jo täyteen rakennettu.eikös se kunta lähetä laskut.

      • Anonyymi

        Kuntapa hyvinkin.Mutta näistä muutamista pyhäinjäännöksistä ei pääse millään eroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntapa hyvinkin.Mutta näistä muutamista pyhäinjäännöksistä ei pääse millään eroon.

        On teidän jutut kyllä niin tyhmiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On teidän jutut kyllä niin tyhmiä!

        Vanha viisas kirja sanoo se joka pitää itseään ylempi arvoisena muita alennetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On teidän jutut kyllä niin tyhmiä!

        Kerro viisaampia.

    • Anonyymi

      Viikon kuluttua on koolla huutokokous kuten eräs hallituksen jäsen on luvannut. Hallituksen esityksen ihmeellisyyksiin kuuluu että puheenjohtajalle esitetään 250 euron kuukausipalkan maksun jatkamista vaikka samaisen esityksen mukaan hallitus lakkaisi selvitysmiehen ottaessa tehtävän vastaan. Kaikki on mahdollista kaitainsalmella, kuten lähihistoria osoittaa. Taisi kolme vuotta sitten pj:n ja tj:n palkanmaksu alkaa kun kuviteltiin kahdelta jäseneltä nyljettävän mielikuvituksellisia summia. Siinä jäi pas...a käteen. Olisiko viisainta perua kokous ja katsoa ensin AVI:n ratkaisu jäsenten hakemukseen?

      • Anonyymi

        Tuo on ihan normaalia.Tuolta eläkeläiskerholta.Hallitukseenkin pääsee vaikka ei omista edes liittymää.Riittää että nykyinen emäntä omistaa talon kaitainsalmelta Ihme ettei ole nakannut papparaista pellolle.

        Vain osuuskunnan jäsen voi olla hallituksen jäsen. Voihan olla niinkin ettei paljasteta jäsenluetteloa jolloin mikä tahansa on mahdollista.

        Toimitusjohtaja on kertonut miten suuritöinen tehtävä odottaa selvitysmiestä. Tosiasiassa tarvitsee ruksata vain muutama sivu ja laatia lopputilitys.

        Kymmenen minuutin homma. Tietenkin jos ei osaa saattas tuntikin mennä.tässä on kylläkin ihan muut syyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymmenen minuutin homma. Tietenkin jos ei osaa saattas tuntikin mennä.tässä on kylläkin ihan muut syyt.

        Tj on vuosia puhunut selvitysmiehen suuritöisestä tehtävästä. Höpö höpö. Kun hoidetaan muodollisesti oikein se ei ole rakettitiedettä. Lieneekö perusteluna ison palkkion kalastelu? Valitkaa ihmeessä joku esteetön selvitysmies. Ehdotetut eivät nauti jäsenten luottamusta

    • Anonyymi

      20.45 höpö höpö !

      • Anonyymi

        Höpö Höpö ! Mitä on maksettu .Monet leipärahat on menneet näille köyhille.

    • Anonyymi

      Mikä teitä pidättelee tuossa tappelevassa osuuskunnassa kun on mahdollista se lopettaa ihan sovussa.tietääkseni silloin jäis palkkiotkin pois.vai eikö oo muuta tekemistä kun ajankuluksi tapella.onkohan muilla osuuskunnilla ollu noin pöljää touhua.

      • Anonyymi

        Muissa osuuskunnissa eiole ollut turhia oikeudenkäyntejä.joiden kuluja on maksatettu jäsenillä.Eikä ole annettu mitään tietoa asiasta.kaikki asiat salattu jäseniltä.laskuja vain lähetetty ilman erittelyä mistä maksat.Rikollista touhua.

      • Anonyymi

        Ei anneta olla vaan katsotaan ihan loppuun tämä juttu.Riittää kun rehellisrsti kerrotaan mihin rahaa on kerätty.

    • Anonyymi

      Voi hyvä Luoja. Tuo se hemmo vain jaksaa tuota samaa asiaa vuodesta toiseen, joka ei kuitenkaan ketään kiinnosta

      • Anonyymi

        Kyllä se sinuakin kovasti kiinnostaa.jossain vaiheessa .ja taitaa koskea ihan henkilökohtaisesti.

    • Anonyymi

      Joko Heikkinen on saanut syyshommat tehtyä?Niin voisi keskittyä siihen mistä sinulle maksetaan huoltomaksuja ja kertoa missä meni ämpäri nurin. Ja piti lähteä asioita peittelemään.

    • Anonyymi

      Onko luvassa äänestyksiä perjantaina? Ja mistä asiasta?

      • Anonyymi

        Ei tule äänestyksiä. Kokous kiittää vuolain sanakääntein erityisesti pj:n ja tj:n erinomaisista palveluksista osuuskunnan jäsenille. Yhdessäkään sotkamolaisessa vok:ssa asioita ei ole hoidettu yhtä mallikkaasti. Eikä noin kalliisti

        Korppuja antakaa vielä lahjaksi ansiokkaasta työstä vokin eteen!

    • Anonyymi

      Böööö

      • Anonyymi

        Böö.Böö

    • Anonyymi

      Hallituksen toimilla on osuuskunnan jäsenien rahastamisen ohella paljon laajempi merkitys koko Sotkamon vesihuollon imagolle. Kunnan viimeisimmän taksojen korotuksen yhdeksi syyksi mainittiin toiminnan laajentumisen osuuskuntien toiminta-alueille. Kaitainsalmen hallituksen toimet luovat mielikuvan erittäin huonosti, jopa mielivaltaisesti hoidetusta vesihuolto-osuuskunnasta. Se ei voi olla vaikuttamatta kuntalaisten suhtautumiseen. Asiasta tullaan keskustelemaan julkisesti kun toiminta-aluetta ollaan yhdistämässä kunnan laitokseen.

      • Anonyymi

        Lisään vielä vähän. Hallitus lähetti jäsenistölle 9.9.2019 tiedotteen Väisästen "synneistä" joiden vuoksi jäsenille olisi aiheutunut jokaiselle 900 euron kulut. Sanallakaan ei mainittu omista töplingeistä. Samassa tiedotteessa kerrottiin "kuuden" pumppaamon (liiketoimintakauppakirjassa luku on 3) saattavan laueta milloin tahansa. Jos hallitus olisi käyttänyt jäseniltä kerätyt "huolto- ja kunnossapitomaksut" sekä liittymien myynneistä saadut varat laitteistojen kunnostamiseen, kunnelle siirtyisi paremmassa kunnossa olevat toiminnat. Sen sijaan varoja tuhlattiin oikeudenkäynteihin lakimiesten palkkioineen, vedenkatkaisun aiheuttamien kustannusten (n. 8000 eur) ja hallituksen pj:n ja toimitusjohtajan sekä hallituksen kokouspalkkioitten (n. 8000 eur/v) maksamiseen. (Tiedot koottu tilinpäätöksistä)

    • Anonyymi

      Siellä on varmasti hyvejä vesijä kun pitää kinastella. Minusta on mahtavin vesikerho tämä Gaitaan salmen vesittelykerho.

    • Anonyymi

      Viimeksi saivat vastuu vapauden kerälyillä valtakirjoilla.
      HOX!!!! Näissä valtakirjoissa ei ollut päivämäärää merkittynä. Toivottavasti eivät nyt käytä vanhoja valtakirjoja samaan tarkoitukseen äänestys tilanteessa tulevassa kokouksessa . Osa silloin nimensä antaneet, eivät ole sitä nyt tehneet. Onneksi !!!

      • Anonyymi

        No voe helevetti onko tuo hallitus tehny mitään oikein ja rehellisesti valehtelematta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No voe helevetti onko tuo hallitus tehny mitään oikein ja rehellisesti valehtelematta

        Kokoajan valheita peitelty uusilla valheilla.Tullut seinä vastaan.Ja nyt on vastattava tekemisistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoajan valheita peitelty uusilla valheilla.Tullut seinä vastaan.Ja nyt on vastattava tekemisistä.

        Jos ne on ymmärtäneet vastuu vapauden vastuusta vapautumisena.Hellurei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ne on ymmärtäneet vastuu vapauden vastuusta vapautumisena.Hellurei.

        Terminologia mennyt sekaisin.Ei aivot toimi kun kakat housuissa.😇

      • Anonyymi

        Kokouksessa on tarkoitus päättää osuuskunnan purkamisen käynnistämisestä. Valtakirjojen pitää koskea juuri tätä kokousta. Mikäli herää epäilyksiä eikä asiaa kerrota rehellisesti niin ilmoitus Patentti- ja rekisterihallitukseen (PRH) niin hylkäävät purkuhakemuksen.

      • Anonyymi

        Se on siloin asiakirja väärennös.Aina tuomittava teko.Sakkoa tai enintään 2 vuotta vankeutta. Myös väärennöksen yritys on aina rangaistava teko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on siloin asiakirja väärennös.Aina tuomittava teko.Sakkoa tai enintään 2 vuotta vankeutta. Myös väärennöksen yritys on aina rangaistava teko.

        Noin juuri. Hallitus esittää jopa jäsenmaksuosuuden lahjoittamista. Valtakirjan antajan olisi valtakirjan antohetkellä pitänyt tietää tällaisesta esityksestä. Jos perjantaina hallitukselle lojaalit asiamiehet toimivat aiemmin annettujen valtakirjojen perusteella kysymyksessä on törkeä toiminta jolla kokouksen päätökset saadaan nurin. Toivottavasti joku jäsen lukee tämän ja tuo näkökulman selvästi esille kokouksessa.

        On tiedossa.viran omaisia myöten.

    • Anonyymi

      Totuus tulee julki! Hyvä tästä vielä tulee!

    • Anonyymi

      Kyllä Heikkistä ei pidä millään valita selvitysmieheksi. Loppuu se palkan maksu nyt ja puolueeton henkilö hoitaa sen homman

      • Anonyymi

        Koskee koko Hallituksen kööriä.Kaikilla on peiteltävää,koskien myös viimeiseksi tulleita Hallituksen jäseniä.

      • Anonyymi

        Ja paljon taitavammin, tasapuolisesti ja jäsenet voivat luottaa. Kaiken lisäksi paljon halvemmalla kuin heikkinen-toppinen akseli.

    • Anonyymi

      Kaitainsalmen vok:n hallitus tekisi elämänsä viisaimman päätöksen kun ilmoittaisi heti kokouksen avaamisen jälkeen EROAVANSA JA PERUVANSA ESITYSLISTAN JA JÄTTÄVÄNSÄ ESITYKSEN UUDEN HALLITUKSEN VALITSEMISEKSI.

    • Anonyymi

      Ihan mahanpohjassa tuntuu kun jännittää että miten hyvä kokous tänään on tiedossa!

      Loppuu se jurnutus! Kun hallitus hullutus saa monoa niin kaikilla helpottaa.

      • Anonyymi

        Hyvä että syövän leviäminen saadaan katkaistua.

    • Anonyymi

      Miten kävi ?

      • Anonyymi

        Pitikö pj puolitoistatuntisen puheen kuten kerran aikaisemmin?

    • Anonyymi

      Terve täältä etelä suomesta oli kat jäsen mitä kuuluu sinne nyt ?

    • Anonyymi

      Miksi ei kolmen kopla kirjoita ?

      • Anonyymi

        Nostavatko palkolliset edelleen korvauksia?

    • Anonyymi

      Nyt kuulema 500 eu kua kuusa kuka tekee halvema kysyn vain?

    • Anonyymi

      Hallitus on lopetettu. Ja onneksi selvitysmies ulkopuolinen eikä hallituksesta. Otti Toppisella koville kun ei päässyt Heikkisen kanssa peittelemään jälkiään.Heikkinen väitti että joku kirjoittelee hänen sähköpostistaan .Mutta kuka? Kyllä palopuheet on nyt puhuttu.

      • Anonyymi

        Hah hah haa. Joku kirjoittelee Heikkisen sähköpostista? Kuka uskoo tuota! Kehtaakin vielä horista. Onko jollakin avaimet hänen huusholliinsa? Nyt Toppinen saa käskyjä selvitysmieheltä.

      • Anonyymi

        Noin se jakkara potkaistaan alta ja pysähdys laattialle on äkilllinen

      • Anonyymi

        Tästä vain ryminällä eteenpäin.🤘

    • Anonyymi

      Mitenkö käy .toppisen ja heikkisen suhde.kun eivät voi yhdessä viedä lappusia tilitoimiston hävitettäviksi.hyi.hyi.

      • Anonyymi

        Pitääkö sellaiseenkin olla kaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö sellaiseenkin olla kaksi?

        Pitää tietenkin.pystyy molemmat laskuttamaan kulukorvaukset ja kilometrit jäseniltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö sellaiseenkin olla kaksi?

        Ihan on faktaa.Täällä monet silmäparit seuraa toisten liikkeitä.

    • Anonyymi

      Miten nukkui kolmen kopla näkikö painajais unta vai §§§§?

      • Anonyymi

        Mielummin unta lakipykälistä kuin mielivaltaisesta toiminnasta jossa lakia ei edes tunnettu

    • Anonyymi

      Onneksi loppui kyläläisten rahoilla rähiseminen oikeudessa.Hallituksen käsi kun oli aina naapurin taskussa .

    • Anonyymi

      Ainakin kirjanpitorikoksen ovat tehneet ja laskuihin on kirjoitettu : huolto ja hallinto kulut vaikka rahat ovat menneet oikeuskuluihin. Mahtaa hävettää kun lopulta kaikki on tullut koko kylän tietoon. Toivottavasti joutuvat maksamaan kunnianloukkauksista vielä myöhemmin .

      • Anonyymi

        Mikäli väite pitää paikkansa niin painostiko hallitus tilitoimistoa? Myös toiminnantarkastaja voi joutua vastuuseen ellei ole puuttunut virheisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli väite pitää paikkansa niin painostiko hallitus tilitoimistoa? Myös toiminnantarkastaja voi joutua vastuuseen ellei ole puuttunut virheisiin.

        Normi ystävän palveluksia.Muutama kaffe paketti.niin hommatoimii.

    • Anonyymi

      Kyllä kokouksen lopussa nähtiin hallituksen kieroilu ja röyhkeys kun Jorma Heikkinen näytti voiton merkkiä lähtiessään Juha Heikkiselle.Kyllä vielä muistan Kairake selvittelyt kun kyseinen henkilö ajeli kotkanpesä päälaella .

      • Anonyymi

        Siellähän tuo oli vapissut ja tärissyt kokouksessa.

      • Anonyymi

        Oliko turhan aikaista näytellä voitonmerkkiä. Hallitus sai äänestyspäätöksellä vastuuvapauden vuoden 2020 tileistä. Hallitus on vastuussa tämän vuoden toiminnasta eiliseen (1.10.-21) kokoukseen saakka mikä tulee eteen lopputilityskokouksessa. Tilinpäätöksen teetättää selvitysmies. Saa siinä vielä jonkin aikaa täristä.

      • Anonyymi

        Mitä ? onko se päässy linnasta siellähän oikein ammatti konna on

    • Anonyymi

      Saivat vastuu vapauden . Erikoista että vielä löytyy ihmisiä jotka uskovat niiden tarinoita .

      • Anonyymi

        Vastuuvapauden myöntäminen äänestämällä oli vain kokoustekninen asia joka hoitui valtakirjoja keräämällä. Valtuuttivatko hallituksen jäsenet vaimonsa/kumppaninsa äänestämään siippansa puolesta? Varsin kyseenalaista mutta menköön kun tärkein eli selvitysmieheksi valittiin luottamusta nauttiva ulkopuolinen vaikka tj yritti vängätä itseään tehtävään kynsin hampain. Jotain myönteistä oli siinä etteivät hallituksen jäsenet lähteneet tukemaan toimitusjohtajaa joka käänteessä. Hallituksen puheenjohtaja puolestaan osoitti kartalta tippumisensa väittämällä suuren joukon edessä mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Joku oli muka käynyt kirjoittamassa hänen laitteestaan sähköposteja.?

        Siis mitä !!! Joku on käynyt kirjoittamassa hänen laitteellaan sähköpostia ??🤭miten tulee edes mieleen!!
        Eikös se väittänyt ,että hänellä ei sähköpostia enää ole?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mitä !!! Joku on käynyt kirjoittamassa hänen laitteellaan sähköpostia ??🤭miten tulee edes mieleen!!
        Eikös se väittänyt ,että hänellä ei sähköpostia enää ole?

        Siis tällä tasolla vesiosuskuntaa on johdettu! Herättääkö luottamusta?

    • Anonyymi

      Menikö monta 5kg laatikkoa nimiä kerätessä kysyn vain TÄÄLTÄ ETELÄSTÄ ?

    • Anonyymi

      Ei vyvää päivää miten semmonen ukkeli voi pyrkiä selvitysmieheksi jonka sähköpostia käyttää kuka tahansa. Hänen sanojensa mukaan. Saa käyttää vain savumerkkejä ja vesipostia .Tosin suluista ei oikein tajua, voipi väärä sattua

      • Anonyymi

        Täyttä ymmärrystä vailla koko entinen hallitus.Kun eivät pysty ottamaan vastuuta tekemisistään.Niuvanniemi taitaa olla seuraava osoite.

    • Anonyymi

      Siismonta kiloa mem
      ni mumujen juksasimeen kun yksi mummu sanoi etä 5kg tuopi ensikesänä ?

      • Anonyymi

        Helvetin vompatti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helvetin vompatti.

        Nyt repesin.Ai jee.

      • Anonyymi

        Mitä ne Mumut on.Ai jee

    • Anonyymi

      Kyllänuomasi miten marjateee kaupan ?

      • Anonyymi

        Kyllä huomaa että kuumana käy ,ja näkee nauttinut muutakin kuin kallista K,S vettä.

      • Anonyymi

        Vielä yhdet js sitten lasku.

    • Anonyymi

      Kylä parta täririsee tolppa !????

    • Anonyymi

      Nyt neen nukku hyvää öttä kolmen kolma 333333!!

      • Anonyymi

        Hävettääkö.No aamulla viimeistään.No ehket edes osaa.Normi ihmistä kyllä hävettäisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hävettääkö.No aamulla viimeistään.No ehket edes osaa.Normi ihmistä kyllä hävettäisi.

        Tällaisiahan koko Hallitus ja heidän tukijoukkonsa on.

    • Anonyymi

      Luulisi hallitusta hävettävän. Ennen niin mahtavat ja kunniotetut ovat kasvosa menettäneet.Jansakin riehu ja mölisi yhdessä kokouksessa kuin mussolini taannoin. Haukkuis Väisäsiä rikollisiksi ja sitten meni koko tamppaaja porukan kanssa ja väänteli vesiä kiinni ja eikä sitäkään osannu tehä oikein. Kuka oli silloin rikollinen? Ja sen seurauksena laitellaan kunnossapito laskuja eli kyläläiset senkin rikoksen maksoi.kyllä siellä kokouksissa joissa näitä aivoituksia he hauto mahto olla hurmos henki ja tyhmyys kukoisti.

      • Anonyymi

        PG teki Sotkamo-lehteen hienoja juttuja sulkujen kiinni veivaamisesta ja voudin suorittamasta avaamisesta. Olisipa hän ollut nytkin remmissä! Jansa oli rementänyt sulkiessaan että Väisäset tekevät rikoksen jos avaavat. Vouti pyöritti hanat auki mutta juttu maksoi jäsenille lähes 8000 euroa. Että näin hienosti hallitus on hoitanut jäsenten asioita. Kukahan keksi tuon vedenkatkaisun? Oliko hän hallituksen palkkaama "kauempaa saatu" (jäsenten varoilla) asianajaja numero 2. Kaikkiaan heitä oli kolme

        Eikö näiden tomppelien perheessä kukaan sanonu että kuseksi menee.

        Osuuskunnan rahoja käytettiin väärin omiin tarkoituksiin jo monta vuotta sitten.Sitten keksittiin että Väisäsiltä saadaan rahaa ja lopun me tiedämmekin.Ei tätä kyllä pidä tähän jättää.Tässä on tärkeää selvittää meidän osuuskunnan varojen käyttö.Väisästen kunnianloukkaus,ja henkinen väkivälta.Niin tulee julkisesti poistettua myös Väisäsille aiheutetut vääryydet.Hallitus ei siihen kykene,ja tiedämme miksi.

        Nyt pitää edetä mikä on viisainta kokonaisuuden kannalta. Osuuskunnan purkaminen hoidettava kuten se pitääkin varsinkin kun saitte luotettavan selvitysmiehen. Hallituksen jäsenet voidaan asettaa henkilökohtaiseen vastuuseen jopa viiden vuoden takaisista röhlömeistä vaikka osuuskunta olisi purettu. Vastuuseen asettaminen vaatii kuitenkin korvauskannetta käräjäoikeuteen. Mikäli joillakin jäsenillä on tarvetta harkita esimerkiksi kunnianloukkauskannetta, sen he tekevät omissa nimissään. Ja huomioikaa hallituksen jäsenet. Kanteet voidaan nostaa vastuuvapauden myöntämisestä huolimatta. Kyllä teidän toimintanne on ollut ainutlaatuista osuuskuntien historiassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö näiden tomppelien perheessä kukaan sanonu että kuseksi menee.

        Voihan olla että ei uskalleta vaikka nähdään että pieleen menee.

    • Anonyymi

      Täälä näkyy ole van ilta virkkuja ja aamuvirkkuja HAU
      H

      • Anonyymi

        Oletko se joka juoksuttaa koiriaan toisten tekemillä hiihtoladuilla.No mitä muuta voi odottaa Hallituksen tukijoukolta.Hauh.

    • Anonyymi

      Laki määrittelee useita kriteerejä hallituksen vastuusta.liiketaloudellisen .juridisen.eettisen.jos näistä yhtäkään on rikottu.vastuu vapaus ei poista korvaus velvoitetta.

      • Anonyymi

        Ja piste.

    • Anonyymi

      Hallitus rikkoi jäsenten yhdenvertaisuutta myymällä 1/3 osan hinnalla liittymiä nyt lopetetun hallituksen jäsenelle. Sellainen päätös on mitätön sanoipa jäsenen avustajana ollut A Kela mitä tahansa. Tietysti väärä päätös jää voimaan jos sitä vastaan ei nosteta kannetta. Luulisi saajaakin hävettävän kun muille hinta on ollut 10000 euroa. Vai ymmärtääkö itsekään?

      • Anonyymi

        Ymmärtäähän hän .Siksi liittyi,otettiin uutena jäsenenä Hallitukseen.Tämä selvä plakki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärtäähän hän .Siksi liittyi,otettiin uutena jäsenenä Hallitukseen.Tämä selvä plakki.

        Eihän siellä muita valita kuin samaa kööriä olevat.Maine mennyt mutta kunnia mennyt myös ihmisten joukossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärtäähän hän .Siksi liittyi,otettiin uutena jäsenenä Hallitukseen.Tämä selvä plakki.

        Ettei jäisi kenellekään epäselväksi vilkaistaan osuuskuntalakia.:

        Lain 1 . luvun 7 § määrää että kaikkia osuuskunnan jäseniä on kohdeltava tasapuolisesti.

        5 luvun 14 § sanoo seuraavasti: Osuuskunnan kokouksessa (siis yleisessä tai hallituksen kokouksessa) ei saa tehdä 1. luvun 7 §:ssä tarkoitetun yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista päätöstä.

        24 luku otsikko on "Mitätön osuuskunnan kokouksen päätös."
        Luvun 2 § kohta 3 kuuluu: päätös on selvästi 1. luvun 7 §:ssä tarkoitetun yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen

        Tämä on lainsäätäjän näkemys, ei Suomi24 kirjoittajan. Eli päätös 1/3 hinnalla myydyistä liittymistä kaatuisi varmasti. Tai saaja pitäisi velvoittaa maksmaan saman minkä muutkin ennen ja jälkeen ale-kampanjaa.

        Mitä tällainen halpamyynti tarkoittaa? Jos normaali hinta oli 10000 euroa ja liittymät myytiin n. 3500 eurolla, osuuskunnalta (jäseniltä) jäi saamatta 13000 euroa eli jäsentä kohti n. 200 euroa. Päätös pitää jos kukaan ei nosta kannetta.

      • Anonyymi

        Ei nostanut kunnanvaltuutettu Kelan arvostusta kun oli innokkaasti tukemassa hallituksen jäsentä joka sai kohtuutonta etua halvoista liittymistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärtäähän hän .Siksi liittyi,otettiin uutena jäsenenä Hallitukseen.Tämä selvä plakki.

        Kyllä ja kokouksessa oli sitä mieltä että pitää katsoa eteenpäin ei taaksepäin. Tuskin onnistuu, näihin asioihin joutuu vastaamaan niin myyjä kuin ostaja . Omia jälkiään yritti peitellä. Ale- kaupat selvittelyyn .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ja kokouksessa oli sitä mieltä että pitää katsoa eteenpäin ei taaksepäin. Tuskin onnistuu, näihin asioihin joutuu vastaamaan niin myyjä kuin ostaja . Omia jälkiään yritti peitellä. Ale- kaupat selvittelyyn .

        Hyötyi kahdesta ele-liittymästä n. 13 - 14 tuhatta euroa. Ei ihme jos hoputtaa katsomaan vain eteen päin. Voi tulla tavalla jos toisellakin eteen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nostanut kunnanvaltuutettu Kelan arvostusta kun oli innokkaasti tukemassa hallituksen jäsentä joka sai kohtuutonta etua halvoista liittymistä.

        Onko tämä se kela.Joka on rakentanut kasvihuoneen liian lähelle järveä.

    • Anonyymi

      Hau hau hau ei ole koiraa enkä kävele latuja pitkin !

    • Anonyymi

      Näkyy viime yönä hallitusaktivisti valvoneen kirjoittelu on samanlaista , kuin kärkikolmikon esitykset on vissiin lakipykälät alkanu mielessä pyöriä että voe helevata mihin tässä vielä joutuu

      • Anonyymi

        Lentokentän valot valvottaa .

    • Anonyymi

      Hallitus on kuin Jope kirjoitan en kirjoita, kirjoitan, en kirjoita. Luen en lue, Luen . Sähköpostia en kirjoita, kirjoitan, en joku muu koneellani kirjoittaa. hah hah haa . Ei kyllä ole matot suorassa yläkerrassa.

    • Anonyymi

      Kokouksen puheenjohtajan on vastattava viivytyksettä pöytäkirjan laadinnasta jos sihteeri ei sitä halua tai kykene laatimaan.

    • Anonyymi

      Luvelaki ennkö kirjoita tänne , ei mitään kiirettä saapi vaikka pari kuukautta viipyvä!½

      • Anonyymi

        Mitä sitä pitkittämään asiat vain tarkastajille.

      • Anonyymi

        Ruvetkaa vain laittamaan torppia myyntiin.Niin pystytte korvaamaan aiheuttamanne taloudelliset vahingot.

    • Anonyymi

      Osuuskunnassa on tapahtunut outoja temppuja. Osuuskuntalain 5 luvun 25 § 3 kolmas momentti määrää että kokouksen puheenjohtajan on huolehdittava pöytäkirjan laadinnasta. Saman pykälän neljäs momentti määrää että pöytäkirja pitää olla jäsenten nähtävinä viimeistään kahden viikon kuluttua kokouksesta ja siitä on lähetettävä jäljennös sitä pyytävälle jäsenelle.

      Yleinen menettely siltä varalta ettei sihteeri laadi pöytäkirjaa on kokouksen puheenjohtajan se tehtävä ja esitettävä pöytäkirjantarkastajille jotka puolestaan jättävät sen selvitysmiehelle. Joskus on käynyt niin että sihteeri on sairastunut tai jopa kuollut ennen kuin on ehtinyt laatia pöytäkirjan. Kokouksen päätökset eivät kumoudu sellaisessakaan tapauksessa.

    • Anonyymi

      Eipä ole .A.K. Ihan loppuun lukenut sulle lulvepa varsin ite mitä siinälukee?

      • Anonyymi

        Mitä sinä sanot? Puhu selkeämmin. Kyllä kokouksen puheenjohtaja vastaa pöytäkirjan laadinnasta. Ehdottomasti. Ei sitä tarvitse pitemmälle lukea

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä sanot? Puhu selkeämmin. Kyllä kokouksen puheenjohtaja vastaa pöytäkirjan laadinnasta. Ehdottomasti. Ei sitä tarvitse pitemmälle lukea

        Kuka vastaa kokouksen pöytäliinojen pesusta.kenelle se urakka kuuluu.

    • Anonyymi

      Ei meilä olt liinoja koska olinurkka pöytässä liekkä .ASIJAN AJAJALLA OLLUT ?

    • Anonyymi

      Jos on kokouksessesa ollunna nii niin sitten pitää pöytäliinat pestä. Van pestäänkö ne vesiosuuskunnan vejellä vai muualla.

      • Anonyymi

        Mustaa ei saa pestyä valkoiseksi.

    • Anonyymi

      Hallituksessa on johtoporukassa sellaiset ihmiset joilla on harrastuksena käräjäsalissa patsastelu ja siitä saavat euforisen olotilan jos vielä näkisivät vastustajan vartaassa , mutta kun häviää joka kerta niin pitäs älytä maksaa itse harrastuksensa eikä kyläläisillä maksattaa niin ne muutkin itse maksaa omat harrastuksensa .

      • Anonyymi

        Kohtapa saavat mielihaluille tyydytystä.Kun käräjäsali kutsuu.

      • Anonyymi

        Pieni juridinen tarkennus. Osuuskunnalla EI OLE ENÄÄ HALLITUSTA, vaan asioita hoitaa SELVITYSMIES, jolla on sama valta ja vastuu kuin ennen hallituksella ja toimitusjohtajalla yhteensä. Eikö tämä ole vieläkään mennyt perille? Toivottavasti entinen pj ja tj ovat asian ymmärtäneet vaikka tj puhuikin vielä kokouksessa hallituksen palkkioista. Näin heikosti hänkin oli asian ymmäränyt.

        ENTISEN hallituksen jäsenet ja tj ovat kyllä henkilökohtaisessa vastuussa, siis myös taloudellisessa mielessä. Osa jäsenistä vastusti vastuuvapauden myöntämistä ja he voivat halutessaan nostaa korvauskanteen

        Juuri näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin.

        Kaitainsalmen vesiosuuskunnan uljas hallitus toimitusjohtajineen oli suostuttava 1.10. ehdottomaan antautumiseen maalla, merellä ja ilmassa. Samalla määriteltiin aselevon ehdot. Ne ovat varsin tiukat. Myöhemmin laaditaan rauhansopimus ja esitetään sotakorvausten määrät.

    • Anonyymi

      Hyvä että saatiin ulkopuolinen selvittelyä. Tilintarkastaja.
      Tulee totuus julki ja asiat selviävät. Todella ihmeellistä että vielä saivat kerättyä yli 20 valtakirjaa jäseniltä. Allekirjoittaneet haluavat äänestää itseään vastaan. JÄRJEN KÖYHYYTTÄ !!!! Nämä saisivat jäädä paitsi mahdollisia rahapalautuksia .

      • Anonyymi

        Juuri näin.Nimet tietoon ja ei korvaus velvotetta.

    • Anonyymi

      Ei tule tilintarkastajaa .ÄLYHOI ÄLÄJÄTÄ!?

      • Anonyymi

        Mitä kuuluu selvitysmiehen tehtäviin? Jos siihen ei kuulu tilintarkastus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kuuluu selvitysmiehen tehtäviin? Jos siihen ei kuulu tilintarkastus?

        Katso osuuskuntalain 23 luku pykälät 7 - 9. Sieltä selviää.

        Selvitysmies ei ole toimessaan tilintarkastaja vaikka hänen ammattinsa olisi tilintarkastaja. Tottakait hän joutuu tutustumaan tileihin ja puuttumaan jos huomaa rikokseen viittaavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso osuuskuntalain 23 luku pykälät 7 - 9. Sieltä selviää.

        Selvitysmies ei ole toimessaan tilintarkastaja vaikka hänen ammattinsa olisi tilintarkastaja. Tottakait hän joutuu tutustumaan tileihin ja puuttumaan jos huomaa rikokseen viittaavaa.

        No.Ainakin tässä tapauksessa kannattaa tarkistaa.Patjanaluset ja sukanvarret. Johonkin ne osuuskunnan rahat on piilotettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No.Ainakin tässä tapauksessa kannattaa tarkistaa.Patjanaluset ja sukanvarret. Johonkin ne osuuskunnan rahat on piilotettu.

        😂😂😂

    • Anonyymi

      Tuliko jo asijaselväksi? Vaipitääkö rautalantaivuttaaaaa!?

      • Anonyymi

        Selväksi tuli, kiitos. Mahtaa sukkahousut tutista.

      • Anonyymi

        Näyttäs vähä hermostuneisuutta ja jotakin muuta olevan kirjotuksen ulkoasussa.

        rautalantaivuttaaaaa...

    • Anonyymi

      Vuoden vanhus titteli olisi istunut hyvin koko kaitainsalmen hallitukselle.

      • Anonyymi

        Vuoden vanhukset ovat erittäin viisaita,skarppeja ja ihmisiä isolla i,llä.Kaitainsalmen hallitukselle sopii vuoden turhake titteli.

    • Anonyymi

      Tänävuonna valittiinkin Vuoden Horisko.

      • Anonyymi

        Yllätyin lukiessani Sotkamolehteä että vuoden vanhukseksi valittu EP oli ajatellut että onko tarpeeksi vanha titteliin. Eikö tuon ikäiselle ole välähtänyt että eikö jo vuosia sitten olisi pitänyt jättää hallituksen jäsenyys? Jättäessään paikan tilalle olisi voinut tulla nuorekkaammin ajatteleva. Nykyaikainen toiminta on erilaista kuin 40 - 50 vuotta sitten. No tuossa iässä sitä jo oikeasti kuvitellaan olevansa korvaamaton.

        Ei ole välähtänyt enää pitkään aikaan yhtään mitään, kuvitelmat on kovat siinä kaikki . Miten näitä titteleitä jaetaan, jotenkin tuli"sopivaan paikkaan". Oliko kyseessä maineen puhdistus kaiken kaaoksen keskellä.

    • Anonyymi

      Menikö uni vai kumpaa kattili rautal. vai narua ####zzzz.

    • Anonyymi

      1.10. pidetyn kokouksen puheenjohtaja. Kysyn sinulta tämän lukijakunnan edessä: Joko pöytäkirja ääniluetteloineen on jäsenten nähtävinä? Tietänet että sinä vastaat siitä

    • Anonyymi

      Mitäs ne mummot ja papat on täällä tänään rokanneet?

      • Anonyymi

        Mene peilin eteen jos olet entisestä k,s vesiosuuskunnan hallituksesta.Meillä muilla rokkaa mukavan Hevisti.

    • Anonyymi

      Kyllä paksukin voipi rokata tekisi varmaan hyvää ympyrä vai mitä ?

    • Anonyymi

      Kyllä sulle nuori tekisi hyvää ,että paino laskisi vai k=======ja !!!!

    • Anonyymi

      Ei ois mitään korolla uutisia täällä tänään?

      Joko kaikki on käyny biikillä?

      • Anonyymi

        Tämä ei ole oikea kanava kenenkään korona rokotuksia,tai korolla asioita udella.Saatikka kenellekään laihdutus ohjeita jakaa.Syyt ja seuraukset pitäisi aikuisilla olla tiedossa.Onpa karman lakikin joillekkin tuttu laki.

    • Anonyymi

      Tämä on se paikka jossa saa haukkuva ketä vaan.

      • Anonyymi

        Jotkut antavat siihen aihetta enemmän kuin toiset.

      • Anonyymi

        Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.Onhan nuo tosi tyhmiä kommentteja.Mutta kun lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia.Pysyisitte edes asiassa.K,s vesiosuuskunnan entistä hallitusta voi kritisoida mutta hikisistä sukista naurettavaa lukea.

        Hallituksen menettelyjä ei voi pelkästään kritisoida koska toimet ovat käyneet jäsenille todella kalliiksi. Muutenkin heidän toiminta antaisi aihetta nostaa kanteita. Liittymien myyminen kolmasosahinnalla on räikeä jäsenten yhdenvertaisuuden rikkomus. Vai mitä sanotte kun ennen alekampanjaa vesi- ja viemäriliittymän hinta oli 10000 euroa joka palautui käytäntöön alen jälkeen.

    • Anonyymi

      JOTKUT HAUKKU HYVÄ,ETTÄ EI NIMI TULEESIIN .

    • Anonyymi

      Teillä on siellä Euroopan pölöhöin hallitus vai pääsittekö jo eroon siitä

      • Anonyymi

        Ei kaitainsalmella ole ollut hallitusta yli kahteen viikkoon. Ehkä itse mielikuvissaan niin saattavat ajatella mutta niin ei ole

    • Anonyymi

      Yrittivät omia lakeja sorvailla van v....ksi meni hävisivät ihan kaikki virityksensä jäikö käteen vain maksulappuja jotka jäsenillä maksatitte , mutta taitaapa kyläläiset jo tajuta minkä möhlingin teitte ja laittavat ex hallituksen vastaamaan itse jäsenille aiheuttamana vahingot, ja lisäksi vielä petosta ,valehtelua uhkailua ja kiristystä ja vielä pahoinpitelyjä ei noita pidä päästää enää pilaamaan kenenkään taloutta itelleenhän he ovat touhunneet ikävän loppuvanhuuden maine on nimittäin mennyt heiltä loppuiäksi ei siinä vuoden vanhukseksi nimeäminen tuo paljoa lohtua.

    • Anonyymi

      Oli entisen hallituksen puheenjohtaja mustat lasit silmillä ollu kokouksessa monenlaista valetta vääntäny. toisten menemistä ja kertonut , että joku muu kirjoittaa hänen sähköpostiosoitteesta on kyllä melko tomppeli . Eihän nuita möläyksiä usko kukaan. Älyääköhän tuo ees hävetä käytöstään.

      • Anonyymi

        Oliko silloin kirkas auringonpaiste että käytti kilolaseja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko silloin kirkas auringonpaiste että käytti kilolaseja?

        Silloin loisti valot Moskova .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin loisti valot Moskova .

        van,

    • Anonyymi

      Hallitus kuopattu kaksi viikkoa sitten . Levisikö siihen TJ : n ja Puheenjohtajan korttitalo ?

      • Anonyymi

        Näyttää siltä etteivät vieläkään ymmärrä tulleensa kuopatuiksi. Mikä ihme siinä että edelleen toimitaan salausperiaatteella. 1.10. pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja piti olla nähtävinä viimeistään kahden viikon kuluttua kokouksesta. Missä luuraa? Kokouksen puheenjohtaja ei ole muutenkaan toiminut osuuskuntalain velvoitteiden mukaisesti. Sitä paitsi hänen johtamansa kokous toimi epäselvästi jättämällä tekemättä tärkeitä päätöksiä. Hallituksen esitys EI OLE PÄÄTÖS ELLEI SIITÄ PÄÄTETÄ KOKOUKSESSA. Kyllä tämän pitäisi mennä perille kovimpaankin kalloon.

        Luve laki mitä tulee pöykirjan tarkastukseen. Sitä ei saa rutistaa eikä pitää taskussa ?!

    • Anonyymi

      Voi voi mitä porukkaa. Jos olisin jonkun ex-hallituksen jäsenen sukulainen ehdottaisin lääkärin tutkimuksia. Ei ole enää normaalia käytöstä keksiä lapsellisia satuja siitä, että joku muu käyttää hänen sähköpsotiaan, jota muuten ei ollut edes olemassa. Ja väkivalloin koittaa saada oman väärän kantansa oikeaksi. Ja koko ex-hallitus haahuilee vielä ympäriinsä yhtenä horiskolaumana kuin olisi edelleen hallitus. Ja vielä tämä: eilen olivat ahdistaneet ihmisen nurkkaan ja repineet paperit käsistä, kun henkilö olisi halunnut tarkistaa pöytäkirjat kotonaan ennen allekirjoittamistaan. Ajaijai. Vanhuuden sairaudet tekee tepposia käytöstavoille, mielen kirkkaudelle ja käytökselle. Mahtaako kohta jäädä rahaa hoivakotipaikkaa varten, kun jaksavat tuolleen riehua. Voi tulla yhtäkkiä kalliiksi. Joko polliisi kävi kyselemässä, että mikä oli väkipakon peruste. Omaiset, tarkkailkaahan vanhuksianne.

      • Anonyymi

        Ei tainu rööri miehhelä mennä putkeen .Paperi on paperi putki on kova sanoo RÖÖRI MIES.

      • Anonyymi

        Todellakin tarkkailkaahan vanhuksianne.Tässä on nyt kertynyt sellainen rypäs asioita että saavat viimeinkin tuntea miltä tuntuu nurkkaan ahdistetuilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin tarkkailkaahan vanhuksianne.Tässä on nyt kertynyt sellainen rypäs asioita että saavat viimeinkin tuntea miltä tuntuu nurkkaan ahdistetuilta.

        Riviin on kuulemma tullut entistä röyhkeämpi mummo,juoksentelee räkyttämässä toisten pihalla,ja toisaalla käy käsiksi toiseen ihmiseen.Joukko hysteriaa vai tarttuvaa tautia.

    • Anonyymi

      Kovapäistä väkeä tuntuu olevan. Pian 600 kirjoitusta eikä tunnu vaan selviävän ollenkaan.

      • Anonyymi

        Talipani on kova jeppe .

    • Anonyymi

      Neljän pöytäkirjantarkastajan valinta oli perusteltua. Tavallisesti tehtävään on valittu hallituksen (nyt entisen) edustajia jolloin asiakirjaan on voitu merkitä mitä tahansa. Jo se kertoo paljon kun tarkastajan ei ole sallittu perehtyä pöytäkirjaan rauhassa.

    • Anonyymi

      Eikö entinen hallitus vieläkään ymmärrä että selvitysmies hoitaa asiota jatkossa.Hallitusta ei ole enää.Miksi mennä koko joukolla pöytäkirjojen tarkastus tilaisuuteen.ja miksi ei niitä pöytäkirjoja voinut itsekukin rauhassa kotona tarkastaa?Ja jos on rehellisesti hankittu valtakirjat viimeiseen kokoukseen miksi niitä ei enää voitu näyttää pöytäkirjan tarkastajille? Pöyristyttävää käytöstä pistää väkisinkin miettimään että vuosia on väärillä henkilöillä ollut liikaa valtaa.

      • Anonyymi

        Eivät uskalla valtakirjoja näyttää.Nekin on pitänyt väärentää.Asiakirja rikoksesta tulee aina tuomio.

      • Anonyymi

        Puutavarakartelleissa sakoitta selvisi yhtö joka antoi asian ilmi. Voisiko joku ex-hallituksen jäsen kertoa avoimesti kenen ajatuksia olivat kahdelle jäsenelle esitetyt järjettömät vaatimukset ja kuka keksi sulkea vedet. Entä oliko koko hallitus sitä mieltä että jollekin myydään liittymiä kolmasosahinnalla ja rikotaan jäsenten yhdenvertaisuutta.

    • Anonyymi

      Eikö se ole aika tylsää itsensä kanssa keskustella vuosikausia? Kun vain joku on ottanut sieraimeensa tämän toisarvoisen aiheen. Saapihan sitä vaikka päällänsä seisoa jos se tuntuu niin tärkeätä. No meitähän on moneen junaan. Mutta kulkeeko juna Kaitaansalmen ohi. Tai taisi se juna mennä jo vuosia sitten.

      • Anonyymi

        Mene itse vaikka vuokattiin.Ja hyppää junanalle.idiootti....

      • Anonyymi

        Nimenomaan sellainen kuva sinusta itsestäsi on muodostunut.Samalla asemalla pähkäilet ja höpötät öyhöttäjä,ym p..... itsesi kanssa pähkäilet näitä öyhötys jutskia aina uudelleen,ja uudelleen.Toisarvoisia juttuja.Ei ihme että olet niitä jotka jää asemalle.Älä Vuokatin asemalle kuitenkaan.Nauravat ihtensä kipeäksi.Saathan sinä puolustus puheita näitä ex koijareita varten kehitellä.Mutta tee se edes vähän hienommin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene itse vaikka vuokattiin.Ja hyppää junanalle.idiootti....

        Mikä on juna nalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on juna nalle?

        Elä höpötä.Mieti sen sijaan pääseekö junalla Niuanniemeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on juna nalle?

        Missä on Kaitaaaansalmi.Onko siellä rautatie.

    • Anonyymi

      Voipihan sitä mennä vaikka Vuokattiin. Hieno paikka Sotkamossa. Voisipa olla parempi, kuin Kaitaansalmi. Mutta pöljät Kaitaansalmelaiset voisivatkin hypätä junan alle. Jotka samaa asiaa vuodesta toiseen vatvovat.

      • Anonyymi

        Elä yleistä.Kaitainsalmellakin asuu oikein Ihania ihmisiä.Ei kaikki ole huijareita.

    • Anonyymi

      Paljolti sama suku , mutta vahvasti mukana myös tämä paha pariskunta joka niin kovasuisesti räveltää ja on omistavinaan kaikki vedet niinpä vesi otti heidät syleilyynsä taannoin ja kuritti kunnolla, muutenkin on karma näitä Töhöläisiä kurittanut.

      • Anonyymi

        Älkää hyvät ystävät ja kylänmiehet lähtekö laukalle. Vaikka politiikan, urheilun ja talouselämän edustajien (vok on sitä) loukkauskynnys on melko korkea niin sittenkin joku kohtuus pitää olla.

        Olen samaa mieltä.Ei mennä samalle tasolle ex v,o hallituksen ja heidän tukijoukkojensa kanssa.Vaikka kuinka tekeekin mieli vastata vähintääknkin yhtä tyhmästi.Kun talsii Sika läävässä siinä sotkee vain itsensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkää hyvät ystävät ja kylänmiehet lähtekö laukalle. Vaikka politiikan, urheilun ja talouselämän edustajien (vok on sitä) loukkauskynnys on melko korkea niin sittenkin joku kohtuus pitää olla.

        Kohtuus.Onko sitä ollut entisen vesiosuuskunnan hallituksen tekemisissä.?

      • Anonyymi

        Turhaa hurskastelua.Jumala ei käske ketään ,eikä auta ketään, tekoihin vääryydellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaa hurskastelua.Jumala ei käske ketään ,eikä auta ketään, tekoihin vääryydellä.

        Jep.Ennemmin se toinen ukko on kuiskinut teidän rahan kerääjien korvien yläpuolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep.Ennemmin se toinen ukko on kuiskinut teidän rahan kerääjien korvien yläpuolella.

        Miettikäähän vähän solvauksianne,uhkailujanne ja käsiksi käymisiänne ym, joita saamme täältäkin lukea.Ja todistajat niillekkin löytyvät.Mutta niinhän se on että uskon varjolla aina tehty lähimmäisiä kohtaan ne sairaimmat teot.Hyvää Sunnuntaita.

      • Anonyymi

        Jumalaanko vetoaa tämä kirjoittaja.Jumalasta ,ko lähteneet teidän teot.

    • Anonyymi

      Jos tämä viisas mummo päättää, niin Kaitaansalmella on rautatie.

      • Anonyymi

        Missä on kaitaaaansalami?kaitainsalmi on kyllä tuttu paikka.

    • Anonyymi

      Ei vielä mennyt 600 satanen riki. Joko tänään.

      • Anonyymi

        Mutta tämä on jo seitsemäs tuotantokausi. Yhteensä kommentteja pitkälle toista tuhatta. Eivät ne ole tyhjästä syntyneet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tämä on jo seitsemäs tuotantokausi. Yhteensä kommentteja pitkälle toista tuhatta. Eivät ne ole tyhjästä syntyneet

        Ei ole kaikki kotona tällä kirjoittajalla😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kaikki kotona tällä kirjoittajalla😂

        Voi sinua poloista. Seitsemäs tuotantokausi tarkoitti seitsemättä keskusteluketjua. Huumori on kuin musiikki. Toisille sitä ei tarvitse selittää ja toisille sitä ei kannat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua poloista. Seitsemäs tuotantokausi tarkoitti seitsemättä keskusteluketjua. Huumori on kuin musiikki. Toisille sitä ei tarvitse selittää ja toisille sitä ei kannat

        .....siis toisille sitä ei kannata (selittää)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        .....siis toisille sitä ei kannata (selittää)

        Ei kannata selittää .Postin hoitajalle ja kahtelle kirjee kantajalle.

    • Anonyymi

      On 600 menny tälläkin tuotanto kaudella rikki kommenttien lopussa näet on lukema 49 kommenttia jotka on hylätty . (Hallituksen äkäpäissään laatimia solvauksia)

    • Anonyymi

      P G on yhtä hyvä juttu mies kuin isä aimo.

      • Anonyymi

        Narsistit eivät näe mitään väärää omissa käytöksissään.Mustamaalaavat aina muita,kääntäen omat käytöksensä peilinä toisiin.

      • Anonyymi

        P G täältä jostain hatunnosto.Autoit pulassa olevaa. Pyyteettömästi omaa aikaa ja apuvälineitä käyttäen.

      • Anonyymi

        16:09 kommentoijaa tarkoitin.

      • Anonyymi

        Vok hallitus ei tiennyt PG:n jääneen pois lehdestä terveydellisistä syistä kun vaativat paskaukoksi haukkuen jäämään pois lehdestä toisessa ketjussa. On läpinäkyvää, mistä sinnekin nuo haukkumakirjoitukset tulee. Sairasta haukkua sairastunutta miestä ilman syytä.

      • Anonyymi

        ???

    • Anonyymi

      Sama levy on jo pyörinyt samalla urallaan jo vuosikausia. Pökelöitkö siellä ollaan Sotkamon länsipuolella?

      • Anonyymi

        Sepä riittää yksi pökelö joka pilaa koko kylän maineen valheillaan

    • Anonyymi

      Jopahan Jansa sai ihtesä kaltasen akan lopussaki. Taisi vain viedä vallan ukoltakin kun tuppisuuna viimesissä kokouksissa on istunu.Mutta akka hästää siitäki edestä.Oli työntymässä sovittelu tilaisuuteenkin mutta asianaja poisti kuulemma tilaisuudesta. Nyt on jakamassa kyläläisten rahoja jos tämän revohkan jälkeen jää Iloksi järjestölle jossa myös patsastelee. Pistäsi vain omat lanttisa sinne.

      • Anonyymi

        Tehtiinkö sellainen päätös 1.10. kokouksessa? Ei jaa vaikka jotakin olisi vielä jäljellä. Jäsenmaksut kuuluu jäsenille ja loput jaettava jäsenten kesken tasan. Vieläkö se on joillekin epäselvää.? Pitäkää huoli että järjestössä tiedetään eteivät ryhdy epäselvissä oloissa kerättyihin varoihin. Kostautuisi moninkertaisesti

        Saattaa olla se yllätys siellä räkyttäjien ovella🤪

    • Anonyymi

      P:G Hyvä juttumies. Laakajärven mies sanoi,että PG keestä on tullut issäsä hyvä kynämies.

      • Anonyymi

        Onko kirjoittajalla lukihäiriö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kirjoittajalla lukihäiriö

        Niitä näköjään on. Hermostuksissaan kirjottavat ja lukihäiriöitä esiintyy. Joistaki kirjotuksista ei saa kunnolla eikä läheskään kunnolla selvää. Ei savon murrekaan noin sekavaa voi olla.

    • Anonyymi

      Savon murre.

    • Anonyymi

      Mikä on tilanne tällä hetkellä, joko selvitysmies on päässyt työn touhuun?

      • Anonyymi

        Tuskin pääseekään selvittämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin pääseekään selvittämään.

        Miksi ei pääse ? Kokouksessa kuitenkin asia päätettiin !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei pääse ? Kokouksessa kuitenkin asia päätettiin !

        Niin päätettiin mutta nyt ollaan kaitainsalmella jossa mikään ei mene kuin muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin päätettiin mutta nyt ollaan kaitainsalmella jossa mikään ei mene kuin muualla.

        Miksi ? Ei voi olla totta! Voisiko virkavalta auttaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ? Ei voi olla totta! Voisiko virkavalta auttaa?

        Osuuskunnan hallinnollisia asioita virkavalta seuraa katseella. Muutokset haetaan kanteilla käräjäoikeuteen. Osuuskunnan purkamisesta päättäneen kokouksen puheenjohtajalla on vastuu kokouksen pöytäkirjan laadinnasta ja toimittamisesta selvitysmiehelle. Pöytäkirjan on vastattava kokouksessa tehtyjä päätöksiä. Sillä ei ole merkitystä mitä hallitus esitti. Esittihän se selvitysmiehiksi tj ja pj mutta valittiin puolueeton asiantuntija.

    • Anonyymi

      Nukunrauhasa tilane hel.....ti hyvä sano sanoo juoppo .

    • Anonyymi

      Putki Mkko kuulema olllut jumissa sähkö lukon takana.

    • Anonyymi

      Mitä keitä ovat nämä hallitustyypit , kun niin omituisilta vaikuttaa

    • Anonyymi

      Orkesteri on soittanut kappalettaan tyhmät päät ruumista kiusaa toistuvasti ja volyymiä lisäten .Kunnes viimeinkin löytyi henkilöt jotka meidän monien muidenkin tavoin kyllästyi samaan saata....liseen marssi järjestykseen ja mölyämiseen.

      • Anonyymi

        Kyllä Teijän pitää panna kuri näille hölömöläisille jos totta nuo jutut nämähän on oikein kuin vuosidan alun agitaattori ( niin vahvat näytöt , että kyllä totta varmaan kaikki toilailut)

    • Anonyymi

      Näkyy hermo pinnassa olevan ja muutenki älyäävät että ovat pahan porukka ollaan ku hallituksen nimet häviää heti omatunto soimaa eikä syyttä

    • Anonyymi

      Löytyy ne nimet muualtakin

    • Anonyymi

      Jätettiinkö koko revohka sillensä?

      • Anonyymi

        Ei tietenkään asiat etenee hitaasti koska nyt mennään suomen lain mukaakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään asiat etenee hitaasti koska nyt mennään suomen lain mukaakaan.

        Tuskin maltamme odottaa 😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin maltamme odottaa 😊

        Noin yleisesti joutuivatko hallituksen jäsenet parin henkilön jääräpäiseen pyöritykseen jonka seurauksena voi tulla korvausvastuita kaikille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin yleisesti joutuivatko hallituksen jäsenet parin henkilön jääräpäiseen pyöritykseen jonka seurauksena voi tulla korvausvastuita kaikille?

        Niinpä juuri.Eläköitymisen myötä tuli turhautuminen kun ei voinut enää päteä ja mahtailla .sitten lähettiin laukalle.aivopestiin muu porukka jatkuvissa parjaus kokouksissa joissa oli jo hurmos henkeä.Vain yksi näki mitä tästä tulee heti alussa ja erosi hallituksesta.Sitäkin he arvostelivat seuraavassa kokouksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin yleisesti joutuivatko hallituksen jäsenet parin henkilön jääräpäiseen pyöritykseen jonka seurauksena voi tulla korvausvastuita kaikille?

        Korvauksia merkittävämpää on hallituksen (ent) jäsenille ikuinen leima toilailujen jatkamisesta vuositolkulla. Sellaisia ei tarvitse arvostaa kovin korkealla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korvauksia merkittävämpää on hallituksen (ent) jäsenille ikuinen leima toilailujen jatkamisesta vuositolkulla. Sellaisia ei tarvitse arvostaa kovin korkealla

        Kyllä ovat maineensa menettäneet. Kyläläisten rahoilla oikeutta käyneet ilman äänestystä.

    • Anonyymi

      Vain yksi.Vene. Kerho ei voi olla erimiltä!

    • Anonyymi

      Menikö Hallituksella neljän vuoden Huplatus ihan turhaan ja tappioksi osuuskunnalle

      • Anonyymi

        Saivat leikkiä diktaatoria eleet ja puheet olivat kuin eräällä pikkuviiksisellä miehellä saksanmaalla.Se ero vain että akka johdatti joukkoja ja nyt kun valtaa ei ole niin Jansan akka huplattaa .mutta joka toiselle kuoppaa kaivaa hän itse siihen lankeaa.

        Niin se maine menee.Nykyjään kun ohi ajaa niin verhonraosta kurkitaan.Lippalakki päässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se maine menee.Nykyjään kun ohi ajaa niin verhonraosta kurkitaan.Lippalakki päässä.

        Pimeestä keittiöstä kyllä valkee lippalakki näkyy

    • Anonyymi

      Tarkka on näkö ohi ajalla.

    • Anonyymi

      Ja vielä tarkemmaksi tulee.

    • Anonyymi

      Tarkemmaksi pitää tulla Sampolan silta on kapee.TT .

    • Anonyymi

      Kun näin jälkikäteen entisen hallituksen jäsenet ajattelette asioita niin olitteko tosiaan selvinpäin tai muuten järkevästi ajattelevia kun lähditte nelisen vuotta sitten vaatimaan parilta jäseneltä rantasaunoista 10000 euron liittymismaksuja. Vaikka kiinteistölle oli jo hankittu liittymä. Oliko vaatimuksenne kohtuullinen kuten vesihuoltolaki edellyttää? Entä kun ensimmäinen asianajajanne suositti asian jättämistä sillensä joka toteutuikin. Mutta sitten jääräpäät keksitte hakea asianajajan "kauempaa" kuten rehvastelitte. Kauempaa haettu suljetti vedet hintaan 8000 euroa jäsenten maksettavaksi. Sitten tuli kuvaan oikein tohtoristason asianajaja. Ja taas laskua jäsenille. Vai olitteko jonkun henkilön pauloissa luullen hänen tietävän kaiken ja seurasitte sokeasti johtajaa? Jotain on tihkunut ilmapiiristä joka vallitsi kun laaditte vastinetta aville (aluehallintovirasto)

      • Anonyymi

        Kuulin että Jansan akka oli kirjottanut pitkän sepustuksen aville. Kylläkin asianvierestä. Ei ollut selvittänyt rahankäytöstä ja sen keräämisestä eikä pöytäkirjojen pimittämisestä .vaan vanha syyttely jatkunut vaikka sovinto tehty liittymistä..Ja eihän hän ollut edes hallituksessa .Kyllä joillakin on halu päteä.

        Ennen oli kaikenlaista yhteistä toimintaa ,nyt vain nuollaan haavoja omissa poteroissa ja kyräillään toisiaan että mitähän tuokin ajattelee.Talkoilla laitettiin jouluvalot isoon kuuseen Piipposen kohdalla moni kehu sitä.oli pikkujoulu ja ilotulitteita ammuttiin käytiin makkaranpaistossa.yms.Nyt ei näy ihmisiä ulkona on kuin ydinlaskeuma olis tullut Kaitainsalmelle.Miettikääpä kuka sai tämän aikaan?

        Avihan voi lukea kaikki kommentit täältä.Aukeaa koko historia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen oli kaikenlaista yhteistä toimintaa ,nyt vain nuollaan haavoja omissa poteroissa ja kyräillään toisiaan että mitähän tuokin ajattelee.Talkoilla laitettiin jouluvalot isoon kuuseen Piipposen kohdalla moni kehu sitä.oli pikkujoulu ja ilotulitteita ammuttiin käytiin makkaranpaistossa.yms.Nyt ei näy ihmisiä ulkona on kuin ydinlaskeuma olis tullut Kaitainsalmelle.Miettikääpä kuka sai tämän aikaan?

        Todellakin yhteistä toimintaa tietyn joukon kanssa.Miten te kehtaatte.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulin että Jansan akka oli kirjottanut pitkän sepustuksen aville. Kylläkin asianvierestä. Ei ollut selvittänyt rahankäytöstä ja sen keräämisestä eikä pöytäkirjojen pimittämisestä .vaan vanha syyttely jatkunut vaikka sovinto tehty liittymistä..Ja eihän hän ollut edes hallituksessa .Kyllä joillakin on halu päteä.

        Mitä ja mistä asiasta Jansa kirjoitti aville?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen oli kaikenlaista yhteistä toimintaa ,nyt vain nuollaan haavoja omissa poteroissa ja kyräillään toisiaan että mitähän tuokin ajattelee.Talkoilla laitettiin jouluvalot isoon kuuseen Piipposen kohdalla moni kehu sitä.oli pikkujoulu ja ilotulitteita ammuttiin käytiin makkaranpaistossa.yms.Nyt ei näy ihmisiä ulkona on kuin ydinlaskeuma olis tullut Kaitainsalmelle.Miettikääpä kuka sai tämän aikaan?

        Olikohan nuokin valot maksettu osuuskunnan varoista ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ja mistä asiasta Jansa kirjoitti aville?

        Jansalla ei ole ollut mitään asemaa osuuskunnassa. Toimitusjohtaja (siis se jo virkansa menettänyt) on yhä velvollinen laatimaan viralliset paperit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jansalla ei ole ollut mitään asemaa osuuskunnassa. Toimitusjohtaja (siis se jo virkansa menettänyt) on yhä velvollinen laatimaan viralliset paperit

        Kumpa se kaikki paska mitä ovat vuosien ajan touhunneet on kaatunut ex hallituksen omaan niskaan ei TJ :llä Pälli kestä enää . Näin on kuultu

    • Anonyymi

      Joko putki Mikolta on käsiterve . Vieläkö polisi tutkii asijaa kun ei ole kuulunut mitään .

    • Anonyymi

      Ennen oli kaikenlaista yhteitä toimintaa.Mutta kun tulitänne niitä ALKU asukaita ,pilalle meni koko ranta!

      • Anonyymi

        He he alkuasukas.toivottavasti kenestäkään uudis asukkaasta ei tule noin itserakasta.montakoha uudis asukasta tämän kylän asukkaat on tuoneet tänne naimalla.höperö.ja vielä vaihtamalla entistä.

      • Anonyymi

        Ei taida tämä tietää mitä tarkoittaa alkuasukas tai uudisasukas , kuka se tulee, ja kuka on jo ollut .he. he.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He he alkuasukas.toivottavasti kenestäkään uudis asukkaasta ei tule noin itserakasta.montakoha uudis asukasta tämän kylän asukkaat on tuoneet tänne naimalla.höperö.ja vielä vaihtamalla entistä.

        Se on juurikin näin.Montaakaan alkuperäistä asujaa ei mahda olla kylällä kuin kylälläkään.Mutta kun näillä on se oma suppea ajatuksen juoksu,ja käytös sen mukainen.Kuka helevata näiden kanssa pystyisi missään yhteistoiminnassa olemaan.Piiri pieni niissä on pyörinyt ja kaikenlaista on kuultu.Totean vielä että kun vetää rajat tietyille toiminnoillensa pysyy omat ja naapureidenkin mielet parempana.

    • Anonyymi

      No mitä kuulu rannan uutis raivajelle onko kaski jäässä.

      • Anonyymi

        Joko valkoisentalon.Alkuasukas joutui lähtemään kuokkimaan lentokenttää.kun sinivuokot oli vierailulla.heh.heh...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko valkoisentalon.Alkuasukas joutui lähtemään kuokkimaan lentokenttää.kun sinivuokot oli vierailulla.heh.heh...

        Niinpä.Minäkin näin poliisi auton tänään iltapäivällä valkoisen talon pihassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä.Minäkin näin poliisi auton tänään iltapäivällä valkoisen talon pihassa.

        Kaitainsalmella on paljon valkoiseksi maalattuja tai valkeista tiilistä muurattuja taloja. Ei kait jokaisen pihassa virkakunta ole vieraillut? Tarkennusta please!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaitainsalmella on paljon valkoiseksi maalattuja tai valkeista tiilistä muurattuja taloja. Ei kait jokaisen pihassa virkakunta ole vieraillut? Tarkennusta please!

        Siinä talossa jossa on niin pieni piha ettei mahdu kuin yksi maija pihaan.hen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaitainsalmella on paljon valkoiseksi maalattuja tai valkeista tiilistä muurattuja taloja. Ei kait jokaisen pihassa virkakunta ole vieraillut? Tarkennusta please!

        Ookkona toope vai mikä korventaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko valkoisentalon.Alkuasukas joutui lähtemään kuokkimaan lentokenttää.kun sinivuokot oli vierailulla.heh.heh...

        Joko ne lopultahi veivät räyhääjän

    • Anonyymi

      Ei kannata tuijotta pihoja sillä sampolan silta kapee sielä on vaara särkyvä peilit niin kävi TT liekkö pihaakattonut.

      • Anonyymi

        No ei nuihin rakennuksiin tarvitse edes paljon katsella,semmoista se on kun tien viereen rakentaa.Asuu kuin näyteikkunassa,ei mitään omaa yksityisyyttä,tapetilla koko ajan.Näkyy ohikulkijoille väkisinkin pihat,ja ikkunat ja liikkeet.Silmät ummessa kun ei voi ajaa.

    • Anonyymi

      Niin se peilin särki mansikka minne lienekattonut vai liekkö partaa kammanu?

      • Anonyymi

        Eipä se parta pahoille kasva.Ei edes luihu parta.Muutenhan tuo hymyilyttää.Jankkaus samasta sillasta ja peilistä.Mutta,mutta nämä kun tietää eipä voi muuta odottaakaan.Eikä voi Miehisestä mitasta puhuakkaan,jos ei puolisoistakaan.

    • Anonyymi

      Minkä runolijan on maalima menetänyt!

      • Anonyymi

        Teissä sensijaan ei mitään menetettävää.Monenkymmenen vuoden takaisia juttuja leivotaan kuin lapset hiekkalaatikolla, ja vielä väärästä henkilöstä.Nyt kun on lunta niin lapio ja ämpäri käteen ja tutulla talkoo porukalla yhteistoimintaa,

      • Anonyymi

        Elä hitossa.Minä taidankin olla se monilahjakkuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elä hitossa.Minä taidankin olla se monilahjakkuus.

        Runoilijakin vielä.Tässähän on mahiksia vaikka mihin.Miettiä jos sitten eläkepäivinä kirjoittelisi runoja,on niin huonoja esimerkkejä ollut viime vuosina,ettei ainakaan niihin itse sortuisi.

    • Anonyymi

      Kyllä se hyvä olla K.autossa peili sano Ruotsalainen L.

      • Anonyymi

        Pitäähän ne peilit k.kauppaautossa olla.

    Ketjusta on poistettu 74 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1957
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      10
      1691
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1638
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1527
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1485
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1400
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1377
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1271
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1213
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1168
    Aihe