Outdoor Bondage

Anonyymi

Olen jo aikuinen transvestiitti. Nautin tyttöilystä ulkoilmassa. En toki julkisilla paikoilla mutta metsissä ja ulkoilureiteillä. Sitomisleikit, kunnon narusiteet kiihottavat järjettömästi. Jos vielä olisi joku, joka sitoisi siten, ettei irti pääsisi omin avuin. Onko täällä muita, jotka fiilistelevät samoista jutuista?

28

1086

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jo vain mutta ovat elokuun leikkejä. Kesällä hyttysiä ja syksymmällä hirvikärpäset ja viileys.

      Oikein mukava kihelmöivä jännitys olla sidottuna kiinni. Mihinkään ei pääse. Mitään ei voi tehdä. Pitää vaan olla.

      • Anonyymi

        Minä avaan kyllä kauden jo huhti- toukokuun vaihteessa ja olen nauttinut ulkoilmatyttöilystä ihan näihin päiviin asti.


    • Anonyymi

      Haa, mä osaan huolehtia, siitä että sidotulla on hiki jopa pikku pakkasella

    • Anonyymi

      Onhan meitä samoin ajattelijoita paljonkin, enemmän kuin arvata saattaakaan.

      Itse olen tyttöillyt jo nuoresta asti, kokoajan vaan kehittyneempään suuntaan.
      Eli alko alko siitä että ihaili siskon vaatteita ja nyt jopa tavannut muita samanhenkisiä ihmisiä.

      Joskus vuosi sitten juttelin erään ihmisen kanssa netissä vastaavista kokemuksista ja mieltymyksistä, noin pari kk juteltiin niitä näitä tyttöilystä.
      Sitten päätettiin järjestää tapaaminen ihan ystävyys mielessä että käytiin vaan kaljalla ja syömässä.
      Pari päivää myöhemmi kutsui mökilleen viikonlopuksi, no ei siinä mitään mehä mentiin mökille.
      Jotain siinä etsin pöytälaatikosta ja löysin käsiraudat. Sanoin kaverille huumorilla naureskellen että sitä ollaan leikitty tuhmia täällä syrjässä.

      Vähän aikaa siinä kerto tästä mieltymyksestään, ja sai minutkin innostumaan.
      Siitä se omakin sitomisleikki kiinnostus alkoi.
      Nyt ollaan pari vuotta tätä harrastettu ja aina vieden eteenpäin.

      Täytyy myös sanoa että kyllä meinas jonkin sortin paniikki kohtaus tulla ekalla kerralla kun seisoin puuta vasten uimapuku päällä ja toinen laittaa kädet ja jalat raudoilla ettei mitään mahdollisuutta päästä itse irti.

    • Sidonta kiihottaa ja varsinkin ulkona kun kädet on sidottu selän taakse ja suussa suupallo. Korot ja kapea hame korostavat kiihotusta ja jos kaatuu niin mitenkkään ei voi sitä helpottaa. Parasta kun tuota tehdään vuorotellen.

    • Anonyymi

      Tääl kans yks tyttöilijä. Mä oon kanssa alkanu kelaa et josko sitä joku päivä viel uskaltas pihalle asti, kuten just joku syrjä metsä.
      Meinasin kerra jäädä jo siskolle kiinni ja sekin tilanne oli nii kuumottava että ei mitää rajaa.
      Ois kiva myös tietää että miten tätä lähtis hoitaa eteepäi, että mistä alkas ettiä vastaavan ajatus maailman omaavia ihmisiä.
      En tarkota pano seuraa, vaan ihan juttu seuraa näitte asioitten tiimoilta.

      • Anonyymi

        Joo aika kiven alla tuntuu olevan, itekki yrittäny ettii netist foorumeit/chattei, mut painottuu aika paljo painottuu ens sijasesti pano kaverin löytämisee.


    • Anonyymi

      Alan pukeutuun ulos sukat..ehkä saumasukat legginsien alle..kiiltävien,minihame, jalkaan nilkkurit tai saappaat piikkikoroilla..pitkä nahkatakki ja ulos autolla ajeleen ja kävelylle välillä..mä kiihotun ja kalu kovettuu kun korot painuu maahan.
      En tiedä oonko ainoo tällanen...

      • Anonyymi

        Ulos lähdössä minäkin..treffit P paikalla Oulutulli...


      • Anonyymi

        Pukeutuminen naisten vaatteisiin on kivaa ja korkeilla koroilla kävely. Mikään sex liittyvä ei vain siihen kuulu...mitä olen vuosia harrastanut...lähinnä yksin.


    • Anonyymi

      Tyttöily on kiihoittavaa. Sitomis jutut taas ei. Kiihoittavaa laitta nylonit farkkujen alle, mustat liivit tiukan valkoisen paidan alle... näkyy kuumasti läpi :) Nyt täällä kirjoittelen myös asuissa...

      • Anonyymi

        Kyllä se on tuli mahtavat orkut ulkoilun lomassa..yksin vaan joutu veteleen puskaan mällit...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on tuli mahtavat orkut ulkoilun lomassa..yksin vaan joutu veteleen puskaan mällit...

        Seisoo taas..olisko runkkuseuraa?


    • Anonyymi

      En ole itse tyttöilijä mutta tyttöilijän sidonta kiinnostaa koska varsiniset naiskohteet ovat vaikeasti tavoitettavissa.
      Haluan olla halliseva ja edetä sidonnassa asteettain aina täydelliseen hogtied tasoon saakka.
      Osana valtiasleikkiä haluan käyttää jotain kuritusvälinettä siinä mmärin kuin kohteni vastustelu vaatii. Olen itse ollut vastaavassa alisteisessa roolissa naiseni kanssa ja lopuksi hän vapauttaa selän taakse sidotut ranteeni, että selän taakse sidotuista kyynärpäistä huolimatta ulotun runkkaamaan. Muuten olen "täydessä paketissa".
      Johonkin tyttöilijään voisin kokeilla samaa.

      • Anonyymi

        Ihan jees mutta bondage tytöt eivät laita hanttiin, vaan ovat iloisia joka solmusta!


    • Anonyymi

      Itse nakuillut jo usean vuoden sekä kokeillut stay uppeja ja halkiohousuja sekä sukkiksia. Runkkailu ja kuvien ottaminen tilanteista kiihottaa valtavasti. Itseäni kiihottaa ajatus joutua sidotuksi ja hyväksikäytetyksi etenkin luonnossa jossa mahdollisuus tulla nähdyksi ja/tai yllätetyksi. Eli useita eri fetissejä samalla kertaa.

      Yksi kokemus ylitse muiden on exän kanssa tapahtunut biletyksessä pari vuotta sitten. Oltiin alan bileissä ja kokeilin gyno tuolia johon sidottuna sekä kuulo- ja näköaistit poistettuna ja vakuuttaa, että kokemus oli jotakin infernaalista. En tänä päivänäkään tiedä mitä kaikkia tapahtui, mutta loistava kokemus.

      Voin olla mukana joko sitojana ja /tai sidottuna hyvässä porukassa sekä jakaa kokemustani.

    • Anonyymi

      Täällä on yksi samoin ajatteleva aloittajan kanssa. Pari kertaa meinannu kirjoittaa tänne ihan samalaisen tekstin ja kattoo miten ihmiset reagoi.
      Ujouteni takia en ole edes uskaltanut aloittaa asiasta kertomista.

      Itse aloitin parisen vuotta takaperin Selfbondagen, juuri yllämainituista syistä. Nettiä selaamalla lueskelin myös muitten kokemuksia ja vinkkejä.

      Ekalla kerralla aloitin ihan hotellista ja eihän virheiltäkään selvitty.
      Eräällä vkl vapaalla päätin varata huoneen yöksi jossa sitten päätin tätä kokeilla.
      Illan mittaan siinä huoneessa laittauduin "tytöksi" ja vähä meikkailin. Laitoin avaimet aikalukolla huoneen lamppuun ja asetin ajaksi 2H.
      Sitten laitoin itselleni jalat rautoihin ja suupallon, lopuksi kädet selän taakse raudoilla. Oli kyllä iha hito huikea fiilis.
      Sitten huomasin että enää pari minuuttia kun lukko aukeaa ja menin alle odottamaan ja kuulin click, mutta avain ei tippunutkaan koska liian kevyt venyttääkseen lukko osan.
      Sitten kyllä suoraan sanottuna iski paniikki ja että mitäs nyt. Varmaa yli tunnin mietin että mitä tässä nyt tekis ja eihän siinä oikein vaihtoehtoja ollut. Menin siihe ovelle kyttää ovisilmästä josko joku työntekijä kulkisi ohi. Jonku pari tunni päästä siinä oli joku viemässä jotain toiseen huoneesee, takas tullessa avasin oven ja mumisin tulee auttamaan. Kyllä huomas että hänellä oli pokassa pitelemistä. Hän otti sen suupallon pois ja pyysin ottamaan aveimet lampusta.
      Lähtiessään sano että ei ollut edes ensinmäinen kerta kun näkee tällästä.

      Tarinan opetus on että jos tätä harrastaa niin aika tarkkaan kannattaa miettiä asiat.
      Nyttemmin olen siirtynyt jääpala lukkoon, aukeaa takuu varmasti. Tosin tässäkin kannattaa vähä opetella sulamis aikoja, ettei nyt avaimia tunge minkää kilon möykyn sisälle.

      Joskus vielä olis kiva löytää kaveri näihi leikkeihin, mutta sillä välin niillä mennää mitä on. :)

      • Anonyymi

        Itse kans miettiny tätä ja ei itse asiassa hullumpi ajatus hotellissa koska et ainakaa jää jumiin mihinkää missä voi koitua ongelmia. Tätä varmaan pitäs eri paikka kunnalla kun täällä kaikki tuntee toisensa.
        Tosin ajatus tuosta tilanteesta saa kyllä miettimään asiat hyvinkin tarkkaan


    • Hei hoi, täällä yks weirdo lisää, joka tunnistaa itsensä aloittajan postauksesta. :D

      Mä en ole ikinä harrastanu sitomis juttuja, mutta jostain syystä se on todella kiihottava ajatus ja ois varmaa iha jees kokeillakki joskus. Välilla tulee katottua Bondage videoita ja se jos mikä on erittäin kiihottavaa kun ajattelee itseään sen sidottavan paikalla.

      Mitä tulee tohon julkisesti tyttöilyyn ni sitäkin yrittäny pari kertaa huonolla menestyksellä. Kerra päätin lähteä yö uinnille uimapuvussa, joka oli siis muitte vaatteiden alla.
      Just ku meinasin mennä ni tieteki joku pamahti sinne koiran kanssa. :D Sillo tää jäbä juos piiloo. Silti siinä oli jotain mikä tuntu oudolla tavalla jännittävän kiihottavalta.

      Joskus myös kelaillu päässä että mistä nää mielihalut johtuu, mut ei kyl omapää kykene tajuamaan mut eihä siin, kuha ite viihtyy

      • Anonyymi

        Ulkoilu pukeutuneena todella kihottavaa, orgasmit mahtavia. Lisäkiihotusta sain todella kapeasta hameesa ja suupallosta rai renkaasta. Sain hyvän vinkin toiselta pukeutujalta. Kätke auton toinen avain hyvän matkaa autosta ja lukitse itsesi sitten autosta ulos. Nyt sinun pitää kulkea hakemaan avain ja minulla se ei onnistu laukeamatta. Vielä ei ole tullut ketään vastaan ja nähnyt minua asuissani ja suukahleessa. Ehkä joskus ninkin käy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulkoilu pukeutuneena todella kihottavaa, orgasmit mahtavia. Lisäkiihotusta sain todella kapeasta hameesa ja suupallosta rai renkaasta. Sain hyvän vinkin toiselta pukeutujalta. Kätke auton toinen avain hyvän matkaa autosta ja lukitse itsesi sitten autosta ulos. Nyt sinun pitää kulkea hakemaan avain ja minulla se ei onnistu laukeamatta. Vielä ei ole tullut ketään vastaan ja nähnyt minua asuissani ja suukahleessa. Ehkä joskus ninkin käy.

        Missä sinä tuota harrastat? Niiku onks sul auto jossain metsässä parkis, yleisel pihal vai missä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä sinä tuota harrastat? Niiku onks sul auto jossain metsässä parkis, yleisel pihal vai missä?

        Yleensä se on ton lähellä olevan Prisman parkkiksella. Muutaman kerran pojanpenteleet on ehtineet varastaa auton, ennenku oon ehtiny takasin mettästä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä sinä tuota harrastat? Niiku onks sul auto jossain metsässä parkis, yleisel pihal vai missä?

        Ilmeisesti ei kannata tänne anpnyymina kirjoiitaa kun joku laittaa typeriä vastauksia puolestani. Yhtäkaikki, autoni on virallisella parkilla joko puiston tai ulkoilualueen raunamilla. En kulje umpimetsässä vaan pitkin polkuja yms. Koroilla ei ole metsään menemistä. Orgasmin jälkeen autolle palaaminen on jännittävää kun rohkeus on spermana maassa, mekossa, hameessa. Kuitenkin niin kiihottavaa että autolla tyydytän uudestaan ja vasta sitten otan suupallon tai reknaan pois.


      • Lauracd kirjoitti:

        Ilmeisesti ei kannata tänne anpnyymina kirjoiitaa kun joku laittaa typeriä vastauksia puolestani. Yhtäkaikki, autoni on virallisella parkilla joko puiston tai ulkoilualueen raunamilla. En kulje umpimetsässä vaan pitkin polkuja yms. Koroilla ei ole metsään menemistä. Orgasmin jälkeen autolle palaaminen on jännittävää kun rohkeus on spermana maassa, mekossa, hameessa. Kuitenkin niin kiihottavaa että autolla tyydytän uudestaan ja vasta sitten otan suupallon tai reknaan pois.

        Onks sulla sitten pitkäki matka tos välissä?

        Mä yritin eile sellasta skenaariota että vein koti avaimet alakerran tyhjää häkkivarastoo ja et ois menny hakee ne tyttönä. :D
        Sitku olin laittaa ovee kii ni tajusin että ehä mä pääse siitä rappiksesta sinne häkkivarasto paikkaa ilman avaimia. :D
        Sit lähin yrittää uudestaa että laitoin sellasen systeemin ettei se mee kii ja sama uusiks.
        En tiedä miks mut jostai tuli tunne ettei tää toimi vielkäkää, ni menin kattoo ni joku oli sit vetäny sen ove kii :D
        On tääki yks työmaa ja iha mahoton. Ulkona noi kelitki jo mitä sattuu.


      • Jeimi kirjoitti:

        Onks sulla sitten pitkäki matka tos välissä?

        Mä yritin eile sellasta skenaariota että vein koti avaimet alakerran tyhjää häkkivarastoo ja et ois menny hakee ne tyttönä. :D
        Sitku olin laittaa ovee kii ni tajusin että ehä mä pääse siitä rappiksesta sinne häkkivarasto paikkaa ilman avaimia. :D
        Sit lähin yrittää uudestaa että laitoin sellasen systeemin ettei se mee kii ja sama uusiks.
        En tiedä miks mut jostai tuli tunne ettei tää toimi vielkäkää, ni menin kattoo ni joku oli sit vetäny sen ove kii :D
        On tääki yks työmaa ja iha mahoton. Ulkona noi kelitki jo mitä sattuu.

        Nyt on pakko kertoa tästäkin :D

        Ylempänä kerroin miten yritin tyttönä tuolt varastosta kotia rappist pitkin ( 5kerrosta )
        Eile illal joskus puol 11 mais päätin kokeilla taas ja kas kummaa se onnistu ja oli kivaa. :D
        Vähä myöhemmi päätin vetää uusiks ja kokeilla milt tuntuu.
        Olin jo menos kotia rappiksessa, ku joku tuli pihalta rappiksee. Jumalauta että sydän löi kierroksilla, sit vähä niiku jähmetyin ja paniikki iski että mitäs nytten. Mulla oli sellaset platform korot ni eihä niil mitää rappuja juosta.
        Vähä aikaa ku kuuntelin sitä hemmoa siel rappiksessa ni selvis että kännissähän se ja samalla aukes yläkerras ovi, ja tää känni sälli oli menos sinne. :D
        Sitten kelasin että pakko mennä alaspäin, ku että naapuri näkis. Sitten se heebo tuli ja vastaa ja tokas vaa että iltaa rouva :DD Vähänkö olin hetke et mitä hittoa nyt oikeest.
        Sitku se hemmo meni toho naapurii ni äkkiä kotia :D


    • Anonyymi

      Varaan outdoor bondage tyttöilyyn yleensä koko päivän. Mielellään arkipäivän. Vähemmän ulkoilijoita. Stay up sukat, maagista! Self bondage alkaa eräänlaisena nivussiteellä: vyötärölle nyöri, josta jalkovälin, molemmin puolin julkisia selkäpuolelle ja takaisin eteen. Kuitenkin siten, että Käyttämäni sähkölelun elektrodi pysyy lähellä b-rappua.
      Toinen elektrodi heti terskan taakse. Rintaliivit ja mekko. Suosin yksinkertaisia puuvillamekkoja, lyhyitä ja mielellään hihattomia. Näillä vaivihkaa autoon pieni varustereppu mukana. Määrämittaisia naruvyyhtejä (järjestyksessä) , juotavaa jne.
      Suosin ulkoilualue ota, joissa autolla pääsee aivan reittien viereen.
      Mikäli tässä olisi kaveri mukana, resepti muuttuisi järisyttävästi.

    • Anonyymi

      Tässä kanssa yksinäinen harrastelija.
      Muakin kiinnostas Bondage/Selfbondage, mutta en ikinä en ole uskaltanut kokeilla.
      Täällä tuntuu olevan alan ihmisiä niin olisiko jotain vinkkejä tähän. Eikös nämä ole aikalailla yhtä vaarallisia molemmat? Selfbondagessa jos jäät kiinni johonkin mistä et pääse itse jostai ihan oudosta syystä tai jos kumppani kaatuu ja lyö päänsä kun toinen jossain sidottuna yms?
      On olemassa tietysty ajastettuja lukkoja yms, mutta onko nekään ihan varmoja.
      Olis kiva tietää mitä varmennuksia ihmisillä on.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2886
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2440
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2220
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      18
      2029
    5. 171
      1852
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1846
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1797
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1746
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1539
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe