Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Intiimiasiat

Nuoruudessani 50-luvulla intiimi oli paljon käytetty sana, Sen katoaminen melkein kemiallisen tarkkaan kertoo osaltaan valtavasta kulttuurinmurroksesta, joka on tapahtunut. Sitä enää harvoin tarvitaan.

Yliopistolla muuan ulkomaalainen kielenopettaja käytti sanaa vielä yli vuosikymmenen sitten. Hän kertoi mukanaan tuomastaan naistenlehdestä, jonka kannessa oli kuva yhteisessä vuoteessa olevasta parista. Hän kuvaili lehden sisältöa sanalla intiimi.

50-luvulla ajateltiin, että seksiin edes vivahtavat asiat ovat tabuja ja intiimejä. Kun nykyisin lukee naistenlehtiä tai niiden nettiversioita, ne ovat kyllä rohkeita entisiin verrattuna, mutta tuskin kenenkään mielestä intiimejä.

Sellaisetkin asiat, kuten ryhmäseksi ja parinvaihto ovat uusimman tutkimuksen mukaan jo enemmistön hyväksymää, joskaan kaikki eivät itse niitä harrasta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Firdawsi kirjoitti:

Nuoruudessani 50-luvulla intiimi oli paljon käytetty sana, Sen katoaminen melkein kemiallisen tarkkaan kertoo osaltaan valtavasta kulttuurinmurroksesta, joka on tapahtunut. Sitä enää harvoin tarvitaan.

Yliopistolla muuan ulkomaalainen kielenopettaja käytti sanaa vielä yli vuosikymmenen sitten. Hän kertoi mukanaan tuomastaan naistenlehdestä, jonka kannessa oli kuva yhteisessä vuoteessa olevasta parista. Hän kuvaili lehden sisältöa sanalla intiimi.

50-luvulla ajateltiin, että seksiin edes vivahtavat asiat ovat tabuja ja intiimejä. Kun nykyisin lukee naistenlehtiä tai niiden nettiversioita, ne ovat kyllä rohkeita entisiin verrattuna, mutta tuskin kenenkään mielestä intiimejä.

Sellaisetkin asiat, kuten ryhmäseksi ja parinvaihto ovat uusimman tutkimuksen mukaan jo enemmistön hyväksymää, joskaan kaikki eivät itse niitä harrasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu