Saattaa olla, saattaa olla

että toivot minun kertovan siitä, mitä kohtaasi tunnen. Mutta tiedätkö mitä? Pelkään sinun menevän tajuttomaksi. Ei ihastuksesta tai hurmauksesta, vaan järkytyksestä. No, en minä kuitenkaan osaa kertoa sitä sillä intensiteetillä, että se vastaisi sisäistä vellontaa. Silti uskon sinun tajunnan sumenevan. Et kuitenkaan osaa odottaa.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mä uskon sen 🤪

Äänestä

Onnesta kippuralle menisin 🥰

Äänestä

Parempi sanoa suoraan. Kerran sitä täällä eletään. Ehkäpä hän tuntee myös samoin? Ei voi koskaan tietää.

Äänestä

Siinä kävisi niin, että menisin ihan sekaisin. Olen kaivannut ja luullut/tiennyt yksipuoliseksi.

Äänestä

En usko, että olen kovin moksiskaan jos kerrot vihaavasi minua.

Äänestä

Ihmisiä kuolee vähemmästäkin. Ota haulikko mukaan varmuuden vuoksi.
Itse harrastan luodikko ammuntaa.

Äänestä

Meidän pitäis varmaan vähän jutella meidän väleistä ensin.

Äänestä
  • Sinähän olet jo sanonut ettei ole mitään välejä.

    Äänestä

  • Kyllä. En tiedä kuka oot mutta tätä suosittelen kaikille! Ja mahd. alkuvaiheessa. Näin vältyttäisiin liian monilta harhaluuloilta ja pettymyksiltä. Puhukaa!

    Äänestä

Hyvää yötä hyvä mies. En enää tiedä, mitä pitäisi ajatella. Olen ymmälläni. Haluan kuitenkin vielä ajatella tätä asiaa ihan rauhassa. Annatko minulle aikaa. Palaillaan myöhemmin jossakin vaiheessa. Minun täytyy saada olla rauhassa.

Äänestä
  • Etkö ole jo ajatellut monta vuotta? Mikä määrä riittää? Toisaalta, et taida olla hän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö ole jo ajatellut monta vuotta? Mikä määrä riittää? Toisaalta, et taida olla hän.

    19-vuotta miettinyt. Minä ainakin tiedän mitä tahdon, eikä epäilystäkään

    Äänestä

En tiedä. Toisaalta alan vasta nyt ymmärtää sinua ja oikeastaan myös itseäni. Tiedän, että ajattelen sinua paljon. Olet minulle tärkeä. Tunnen sinua kohtaan ihastumista kyllä. Järki sanoo ei ja tunteet kyllä. Minua pelottaa.

Äänestä
  • Miksi pelottaa? Mitä pelkäämistä on tuntea toista kohtaan?

    Ehkä se pelko on syynä siihen, että jumitat tätä tilannetta. Niin kai se vain on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi pelottaa? Mitä pelkäämistä on tuntea toista kohtaan?

    Ehkä se pelko on syynä siihen, että jumitat tätä tilannetta. Niin kai se vain on.

    Ei mitään. Olet ainutlaatuinen mies ja kuka tahansa nainen olisi lääpällään sinun edessäsi. Tajuan, että olet avaamassa minulle uutta maailmaa ja se tuntuu niin hienolta, että tippa tulee silmään. Olet aivan käsittämätön. En halua enää paeta tunteitani. En vaan voi

    Äänestä

En ole päässyt sille tasolle, että kuvittelisin jonkun haluavan kertoa minulle tunteistaan. Ei kukaan niistä miehistä, joita tähän astisessa elämässäni olen tapaillut, ole sellaisista puhunut.

Äänestä

Oikeassa olet, tajuttomiksi mentäisiin kumpikin.

Äänestä
  • Haluaisin, että kertoisit minulle tunteistasi. Se olisi hienoa. Odotan sitä. Minä voisin kertoa omistani. Niitäkin on paljon eivätkä ne ole menneet pois vaikka olen kuinka yrittänyt.

    Äänestä

Tää ei varmana ole mulle mutta haluan vaan kommentoida; tajunta melkeen sumeni hänen lähellään kerran tai pari, kaikki katos ympäriltä paitsi hän.

Äänestä

Jos oisit hän, niin vastaan että oon seurassasi jo muutenkin ihan jäätyneenä nykyään, liian paljon asioita välissä.

Haluisin että kerrot, koska epäilen ettet tunne mua kohtaan sääliä enempää, niin se ois sitten positiivinen yllätys, jos kertoisitkin tuntevasi jotain muuta.

Ja ei, ei mulla normaalisti oo mitenkään huono itsetunto, mutta sun seurassa vaan tunnen olevani liian vähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

että toivot minun kertovan siitä, mitä kohtaasi tunnen. Mutta tiedätkö mitä? Pelkään sinun menevän tajuttomaksi. Ei ihastuksesta tai hurmauksesta, vaan järkytyksestä. No, en minä kuitenkaan osaa kertoa sitä sillä intensiteetillä, että se vastaisi sisäistä vellontaa. Silti uskon sinun tajunnan sumenevan. Et kuitenkaan osaa odottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu