Ikävä!******

Onhan tämä pähkähullua. Kun sitä haluis nähdä toisen koko ajan. "Sun lähelläs mun mieli peilityyni on..."
Kumma vaikutus.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olisihan se edes joskus hyvä saada selville koko kuva. Niin monta tapahtumaa, erikoista eri ajoilta ja miksi hän osoitti sinut . Luulen että sattumuksia on muitakin.
Erikoista. Jospa tietäisit, hämmästyisit.🃏

Äänestä
  • En usko yhtään hömppään, silti...

    Kun sain nuorimman lapseni, hyvin läheinen sukulaiseni oli aivan varma, että se oli poika. Kun kysyin miten niin, hän kertoi edesmenneen vaimonsa nähneen unessa toistuvasti minut suuren rakkauden, nuoren miehen ja pienen pojan kanssa hyvin onnellisena. Suuri elämän pituinen rakkaus ja muutto ulkomaille uran takia. Silloinen mies oli minua vanhempi ja syntyvä lapsi tyttö. Hymistelin ennustuksille, mutta jostain kumman syystä nyt tuo hämmentää....Tuo edesmennyt henkilö näki usein unia, jotka tapahtuivat myöhemmin. Ja itse kun näin hänet viimeistä kertaa, tuli voimakas tunne, että joku läheinen kuolee. Kun soitto sitten tuli, tiesin, jo numeron nähdessäni, kuka lähti. Tuo tapahtui täysin saappaat jalassa ilman ennakkovaroituksia.

    Ja siis en usko hömppään. Aika yhteen sattumaa kumminkin. Ja on totta, että hän on suuri rakkauteni kävi miten kävi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En usko yhtään hömppään, silti...

    Oudompiakin asioita, joilla yhteinen nimittäjä voi sattua. . . Olisi joskus kiva tietää kokonaiskuva.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oudompiakin asioita, joilla yhteinen nimittäjä voi sattua. . . Olisi joskus kiva tietää kokonaiskuva.

    Puujalkakin on seuraavassa polvessa

    Äänestä

Tiedän tunteen. Tekisi mieli kaapata toinen autoon ja ajaa maailman ääriin. "Jäädään kahdestaan ensi kevääseen, autoon ruostuvaan, tyhjään risteykseen..." Laulaa Jippu. kappaleessa: "Pimeä onni"

Äänestä

On mullakin ikävä ja haluaisin lähteä kanssas minne vaan, mutta en jaksa enää odottaa. Olet varmasti ihan Ok toisen kanssa joka sopii sun tyyliin kuin nenä päähän. En halua olla ”se toinen” tai ”jompikumpi” sulle. Pakkoko sun on hakea vaimoa? Etkö voisi vaan avoimesti seurustella yhden kanssa kerrallaan? Kestää minkä kestää. Tuli mitä tuli.

Äänestä
  • Ei helvetti, mikähän tämän psykoosiplöräyksen sanoma oikein on? Kirjoittelet itsellesi vaimonhakureissuista ja tyttiksistä, ikäänkuin ihmissuhdekuviot olisi nettiin tai palstaan sidottu, tekeekö se olosi suositummaksi kun leikit mielikuvitusleikkejäsi kuin pasianssia pelataan, yksin. Se tuskin muuttaa tosiasiaa, että pelaat sitä taskupiljardiakin soolona, muuta kanssakäymistä ei ole. Saattaisi jossain päivätoimintakerhon kautta ollakin joskus, mutta jos jankuttaa ja vedättää yötä päivät läpeensä niin tuolle matkalle jää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei helvetti, mikähän tämän psykoosiplöräyksen sanoma oikein on? Kirjoittelet itsellesi vaimonhakureissuista ja tyttiksistä, ikäänkuin ihmissuhdekuviot olisi nettiin tai palstaan sidottu, tekeekö se olosi suositummaksi kun leikit mielikuvitusleikkejäsi kuin pasianssia pelataan, yksin. Se tuskin muuttaa tosiasiaa, että pelaat sitä taskupiljardiakin soolona, muuta kanssakäymistä ei ole. Saattaisi jossain päivätoimintakerhon kautta ollakin joskus, mutta jos jankuttaa ja vedättää yötä päivät läpeensä niin tuolle matkalle jää

    Itsellesi kirjoitat. Mä en tänne jää mätänemään, tää on nyt nähty. Kivaa päivää sullekin, löysää vähän pipoas 😘

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itsellesi kirjoitat. Mä en tänne jää mätänemään, tää on nyt nähty. Kivaa päivää sullekin, löysää vähän pipoas 😘

    Ketään ei haittaisi, jos pitäisit ns lepopäivän noista iän ikuisista provoistasi ja mielikuvien luomisesta kirjoittelemalla itsellesi. Tieto lisää tuskaa, mutta jo se on muksujenkin aika pestä pöpihiekat silmistä pois

    Äänestä

AP: Joko olemme juuri sinä (#**##*) ja minä (4# 2*) tai sitten nämä tunteet kun oikein kovasti rakastuu on uniikkeja, mutta universaaleja. Täällä tuo jälkimmäinen on tietysti aina lähtökohta ja valitettavasti myös todennäköisintä. 😂

En ole nuori enää, mutta silti olet (Hän on) ensimmäinen joka tekee noin minulle. 😍 Olen ehtinyt olla yli 15v kahdessa pitkässä avoliitossa, lapsiakin on, ja silti tunnen näin ensimmäistä kertaa elämässäni. Sinun kanssasi, pelkästään perusjuttelu saa sisäisen rauhan ja hyvänolon aikaan. Syvälle silmiin katsominen tuntuu kuin henkiseltä rakastelulta. Kosketus (kädet työn ohessa, tai kerran vastakkain, tai reisi ”vahingossa” pöydän alla). Vain ensirakkaus oli näin voimakas jo ennen kuin ollaan oltu iholla, mutta siitä puuttui tuo mainitsemasi rauha., Tuntuu kuin toinen olisi se puuttuva palanen, mitä on koko elämänsä etsinyt.

Hullua, aivan hullua, sanoa näin vahvoja sanoja näin alussa tai itseasiassa jo ennen koko alkua. Mutta minkäs teet, noin se vaan menee. ♥️

Eikä tämä rakkaus tunnu yhtään epätoivoiselta, vaikka rakkaus ei ole saanut täyttymystään (vielä 😉) ja aikaa on kulunut. Tunteet on vahvat ja syvät saan sinut (Hänet) tai en.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onhan tämä pähkähullua. Kun sitä haluis nähdä toisen koko ajan. "Sun lähelläs mun mieli peilityyni on..."
Kumma vaikutus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu