Luovutatteko munuaisenne

Anonyymi

Elimistä on kovasti pulaa, varsinkin munuaisista. Ymmärsin että kaiken ikäisten kelpaa. Uskaltaako meilata lapsille että ottakaa jos vaikka auto-onnettomuuteen joudun. Vai kuolettavatko lääkärit pois vaikka olisi mahdollisuus jäädä henkiin että saavat munuaiseni. Terveet munuaiseni kyllä ovat, tietääkseni, mutta vanha olen. Ainakaan kantasoluluovutukseen ei voi mennä kuin korkeintaan 55-vuotias, olisin mennyt, mutta 10 v liikaa ikää, tosin poikkeuksia tehdään. Tämä potilas selvisi omilla soluillaan, on hengissä ja voi hyvin.

7

93

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luin, että jos henkilö ei ole nimenomaan kieltänyt
      nykyään "käytetään"kelvolliset elimet jos muuten voidaan.

    • Anonyymi

      Eipä taida monenkaan palstalaisen munuaiset olla niin priimat enää, että kelpaisivat varaosiksi mihinkään. Toista olisi kiinalaisessa kulttuurissa, siellä ne kelpaisivat vaikka ruokalautaselle täydentämään ateriaa jos ei muuhun.
      Nimittäin, tietoa on.

      • Anonyymi

        Ne kiinalaisten maksat onkin riisiviinalla ja käärmeensappijuomalla höystetty !


    • Minulla on vuosikymmeniä ollut elinluovutustestamentti rahapussissa, mutta nykyään tosiaan voidaan elimet ottaa jos ei ole erikseen kielletty. Minulla ei, anakaan vielä, ole munuaisissa mitään vikaa, joten hyvin kelpaisi luovutukseen, keväällä tutkittu juttu. Lapsillekin olen elinluovutustestamentistani kertonut, joten he eivät voi luovuttamista kieltää kuolemani jälkeen.

    • Ihminen pärjää hyvin yhdelläkin munuaisella, joten toisen voisin ihan mielelläni luovuttaa.
      Kas vaan, etteivät ole vieläkään kysyneet.

      Kuoleman jälkeen saavat minun puolestani hyödyntää ruumiini tarpeiden mukaan. Ellei voi hyödyntää elimiä muuten, voivat käyttää ruumista oppimateriaalina, jos sellaiselle on tarvetta.

      • Anonyymi

        En ole aikeissa luovuttaa vielä. Tarvitsen niitä.
        En tiedä minkälaatuiset ovat, josko ihan epäkuranttia kamaa.
        Tosin en ole marinoinut niitä viinaksilla.
        Pitäisi tehdä se kroppatestamentti.

        Beng


    • Ei ihmekään, että on munuaisista pulaa.
      Oli se proteiinihössötys välillä valloillaan. Onko se vieläkin? Ihmiset painoivat menemään enemmän proteiinia kuin mikä on terveellistä.
      Siitä jo lääkäritkin varoittelivat, että liika proteiini ottaa munuaisten päälle.

      Antaisin toisen munuaiseni jollekin oikein läheiselleni, jos hänellä olisi henki katkolla.
      Siis, jos kelpaisi. Ei niissä viimeisten tietojen mukaan mitään vikaa, mutta ovathan ne yhtä vanhat kuin olen itsekin. Vanhoissa varaosissa aina se riskinsä, että ne aikaa myöten pettää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      96
      1234
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      102
      998
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      847
    4. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      821
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      817
    6. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      126
      780
    7. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      748
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      60
      616
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      42
      532
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      33
      516
    Aihe