No nyt tulit uniinkin. Luulin jo saaneeni itseni järkiintymään ja hyväksymään tilanteen, ettei meillä ole mitään mahiksia edes ystävystyä. Näin unta, että olin töissä ja pomo pyysi minua menemään sänkyyn peiton alle. Menin ja sinä olit siellä. Maattiin lusikassa ja oloni oli valtavan hyvä, paitsi että työkaverit jotka istuivat samassa huoneessa tekivät olon hieman epämukavaksi. Yritin näyttää siltä, että ei tässä mitään tunteita ole, normaali työtehtävä vaan ja samalla olo oli mahtava.
Näin susta unta
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
😂😂😂
Ehkäpä pomo yllättää ens viikolla ja laittaa tälläsen työtehtävän😁
Silloin olen vapaaehtoinen jäämään ylitöihin.
Sama
Aiemminkin kyllä nähny susta unta, siinä oli rantatuoleja ja drinkkejä
Miksei oo mahiksii?
Kaikennäköstä estettä ja tunteet todennäkösesti ykspuolisia
Onko teillä töissä sänkyjä?
Ainakin yks
Mahtava uni. 😂 Kyllä minäkin heti tottelisin esimiestä, saattaisin kyllä jopa olla olla vapaaehtoinen. 🤣 Ja sen verran olisi tuo mieleinen työtehtävä, että en jaksaisi edes niiden muiden katseista välittää. S