Jos olette käyneet depressiohoitajalla/psykoterapiassa, niin minkälaisia kokemuksia teillä on? Itse ensikertalaisena depressiohoidossa vähån ymmälläni, mihin tarkoitukseen koko juttu on? Että saa kerran kuussa kerrottua, mitä painanut mieltä vastaanottoa edeltävinä tunteina? Eihän tuo tunnin vastaanottoaika kerran kuussa kovin pitkä ole muutenkaan. Isoin ongelma kuitenkin mielestäni on se, että on koko ajan sellainen tunne, että sivuutetaan pääasia - ikään kuin yrittää napata kärpästä ilmasta eikä saa kiinni - koko ajan puhutaan ympäripyöreitä ja minä johdan keskustelua, eikä tämä henkilö, kenen pitää olla asiantuntija ja keneltä minun on tarkoitus hakea apua. Voin esim. puhua diibaadaabaa säästä yms., niin keskustelu lähtee rönsyilemään siihen suuntaan ja session lopuksi totean itselleni, että taaskin tunti meni aivan eri asioihin kuin, mihin oikeasti haluaisin kuulla toisen ihmisen mielipidettä, ajatuksia ja analyysia. Välillä ajattelen: "Mitä mä täällä teen, yhtä hyvin voisin puhua seinille?" En edes tiedä, mistä ja miten aloittaa keskustelun niistä itseäni vaivaavista ajatuksista, jotka liittyvät myös lukuisiin tapahtumiin menneisyydessä vuosikymmenien takaa. En luota siihen, että toinen edes ymmärtää, mistä puhun - miten sitten kukaan voi antaa mitään neuvoja? Ja on ollut asioita, joita ylipäätään haluaa mieluummin unohtaa kuin puhua tuntemattomalle. Ja sitten ne masennuskemikaalit... jos kokee oman arvon olevan mitätön, elämä kutakuinkin epäjärjestyksessä eikä oma persoona mitenkään sellainen, että järjestykseen kykenisi, parisuhteessa ongelmia ja ikää mittarissa jo 51, niin mikä rooli on kemikaaleilla, jotka eivät ole taikapilleri, joka yhtäkkiä muuttaa sekä geeniperimän, että ulkoiset elinolosuhteet ja menneisyyden? Summa summarum, miten tuollaisten istuntojen aikana kuuluu olla? Tyhmä kysymys, mutta en keksi yhteenvetona parempaakaan.
Depressiohoitaja, huuhaata?
Anonyymi
10230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sanot johtavasi keskustelua ja puhuvasi diibadaabaa. Mitäpä jos keskustelisit asiasta, joka on johtanut sinut depressiohoitajan pakeille. Aloitapa siitä.
Tiedäthän, että niistä keskusteluista tehdään merkintöjä Kantaan. Niitä ei saa pois, ja ne voivat tulla sua vastaan missä tahansa lääkärikäynnillä. Noissa keskusteluissa ei ole mitään luottamuksellisuutta.
Hoitajakeskustelut eivät edes ole psykoterapiaa. Psykoterapeuteilla on erityiskoulutus ja oma terapia käytynä.
Jos tuntuu ettet luota, tai ettei hän tajua, älä puhu. Puhuminen ei silloin auta, vaan vahingoittaa.
...Ja eihän hän sitä paitsi ole siellä "neuvomassa" ketään kuten kirjoitit. Terapiassa ei neuvota vaan tuetaan että asiakas saa kontaktin tunteisiinsa, itseensä, ja löytää vähitellen piileviä voimavarojaan. Sulla itselläsi on perimmäinen tieto asioistasi, ei kellään muulla. Terapeutti tai hoitaja on vaan rinnallakulkija, joskus ehkä uuden näkökulman avaaja, itse teet valinnat.
Depr.hoitaja toimii mielenterveysjärjestelmässä, jossa elämän ongelmia ja inhimillistä kärsimystä patologisoidaan. Sairausajattelu vammauttaa kohteen. Vähän sama kuin jos tarjoaisi kainalosauvaa ja samalla kampittaisi. Kyseinen henkilö ei todennäköisesti tarkoita pahaa, mutta tällaisessa järjestelmässä hän toimii.
Lisäys: Psykoterapia ei periaatteessa pohjaudu lääketieteeseen ja sen näennäistieteelliseen erikoisalaan psykiatriaan. On monia pitkälle koulutettuja terapeutteja, jotka eivät pidä psykiatrista sairauskäsitystä ja diagnoosiluokitteluja pätevinä. He ovat pohjakoulutukseltaan esimerkiksi psykologeja, sosiologeja, teologeja tai terveystieteilijöitä (jälkimmäinen tosin lähellä lääketiedettä mutta näkökulma vähän eri). Millaista terapiaa haluaa. riippuu asiakkaasta. Psykoterapeutit joutuvat kuitenkin toimimaan mt-järjestelmän osana, terveydenhuollon ammattihenkilöinä.
Depressiohoitajan asema osana julkista terveydenhuoltoa on sellainen, että siinä ei helposti irrottauduta medikaalisesta viitekehyksestä tukemaan asiakasta tämän elämänpolulla (anteeksi, potilasta;)
Kommentoisin tuohon, että niin sanottu psykoterapia ei ole lääketiedettä sen enempää kuin psykiatriakaan. Psykoterapia on suomeksi ilmaistuna keskustelua. Keskustelu ei ole lääketiedettä vaan ihmiskommunikaation muoto. Psykiatriakaan ei ole lääketiedettä vaikka todella monet niin ajattelevat. Psykiatria on lääketieteeksi naamioitua ihmisten kontrolloimista ja rankaisemista, tilanteesta riippuen. Psykiatria on lain haara, ei lääketieteen, kuten esimerkiksi neurologia tai endokrinologia ovat. Tätä harva tosiaan on tullut tajunneeksi. Samalla tavalla kuin poliisin myös psykiatrian yhteiskunnallinen tehtävä on sosiaalikontrolli. Psykiatrinen järjestelmä on länsimaissa korvannut uskonnollisen instituution kyseisessä roolissa. Jos vertaatte Lähi-Idän maihin, huomaatte, että siellä edelleen sosiaalikontrollin tehtävän toteuttaa pääasiassa uskonnollinen järjestelmä.
Mitä tulee näihin niin sanottuihin depressiohoitajiin, mitä odotatte henkilöiltä, jotka ovat työnsä puolesta osana psykiatrista järjestelmää, joka heidän leipänsä maksaa.
Bingo - kuten kokemani psykodynaaminen terapeutti.
"Terapiassa ei neuvota vaan tuetaan että asiakas saa kontaktin tunteisiinsa, itseensä, ja löytää vähitellen piileviä voimavarojaan. Sulla itselläsi on perimmäinen tieto asioistasi, ei kellään muulla. Terapeutti tai hoitaja on vaan rinnallakulkija, joskus ehkä uuden näkökulman avaaja, itse teet valinnat."
Höpö höpö, painostetaan ja painostetaan,laitetaan sanat suuhun kampataan. Sitten toisaalta kerrotaan kuinka halutaan kulkea rinnalla, mutta tönästään nurin "terveemmän minäkösityksen piirissä".. Sitten ravaat vuosikausia selvittämässä tätä maksaen karvan vaille 100e h. Pari krt vko.
Täytyy olla aika masokistinen luonne, että maksaa 80-100 euroa/h, ja vuosia, siitä, että tulee haukutuksi, nolatuksi, alistetuksi ja kaikin mahdollisin tavoin nöyryytetyksi.
Kannattaa lukea Thomas Szaszin kirja The Myth of Psychotherapy: Mental Healing as Religion, Rhetoric, and Repression. Erittäin hyvin selitetty mitä niin sanottu psykoterapia on ja millaisia uskomuksia toimintaan liittyy. Alaotsikko toki paljastaa jo jutun juonta. Thomas Szasz on edesmennyt psykiatrian emeritusprofessori ja psykoanalyytikkokoulutettu. Hän ei pelännyt kertoa totuutta alansa pseudotieteellisyydestä ja todellisuudesta, mukaan lukien niin sanottu psykoterapia.
Szasz piti pitkään omaa keskusteluvastaanottoa, mutta ei koskaan kutsunut toimintaansa miksikään psykoterapiaksi vaan rehellisesti sekulaariseksi neuvonnaksi, mistä vastaavassa aidosti auttamiseen pyrkivässä toiminnasta on todellisuudessa kyse. Jotkut osaavat neuvoa toisia paremmin, mikä erottaa alalla toimivia toisistaan. Se minkä kukin kokee auttavaksi on hyvin yksilöllistä. Niin sanotuilla henkilökemioilla on myös ratkaiseva merkitys. Szaszin vastaanotosta mainittakoot vielä sellainen erityispiirre, ettei hän suostunut ottamaan koskaan vastaan henkilöitä, jotka oli lähetetty vastaanotolle vasten omaa tahtoaan.
Kukaan ei tiedä, mitä terapioissa olisi tarkoitus puhua. Kuten muissakin ihmisten kohtaamisissa, riippuu kemioista syntyykö avautumista ja luottamusta. Ihannetilanne olisi, että ihmisellä olisi joku sydämensivistystä omaava luottoystävä, jonka kanssa jutella. Siitä ei jää merkitää mihinkään rekistereihin, jotka saattaisivat vaikuttaa myöhemmin somaattisten sairauksien hoitoon. Vaitiolovelvollisia ovat myös papit. Jotkut ovat löytäneet heidän joukostaan tarinointiseuraa ilman sarvia tai hampaita. He eivät tuputa lääkkeitä tai uskontoa, eivät myöskään lyö diagnoosileimaa otsaan.
Miten tuollaisen papin keskusteluterapiaan pääsisi pääkaupunkiseudulla? Takana sairastuminen depressioon työpaikkakiusaamisen takia.
Varo, varo hyvä ihminen mitä puhut! Mulla ainakin sellainen on sellainen kokemus depressiohoitajasta, että takertuu johonkin yksittäiseen sanomiseen ja naputtelee sen kantaan, kuten myös yleislääkäreistä julkisen terveydenhoidon puolella. Etenkin varo niitä kyselylomakkeita, jos olet esimerkiksi tottunut eteläeuroopan viinikulttuuriin, niin olet välittömästi alkohoholisti ja sinut pakotetaan ensin A - klinikalle. Ja niiden mukaan olen myös tosi masentunut, kun välillä vituttaa. Psykoterapiaan ei nykyisin taida päästä muuta kuin omalla kustannuksella. Julkisella tarvitaan ensin lähete psykiatrille, joka voi tulla hylätyksi, jos sitten kuitenkin onnistuu pääsemään sinne ja saamaan kelan korvaaman 20 kertaa lyhytterapian , niin on melko mahdotonta löytää sopivaam terapeuttia. Tuollainen depressiohoitaja ei ole mikään terapeutti tai psykologi! Mulla on todella hyvä kokemus monta vuotta toteutuneesta, tosin kesken jääneestä psykologin kanssa jutustelusta ja huomasin eräästä lehtijutusta tuon samaisen henkilön olevankin nykyisin psykologoian tohtori, Ei antanut mitään neuvoja, mutta pystyimme loistavasti keskustelemaan.
sorry virheet, mutta pakko korjata tuo monta vuotta tapahtuneesta, Tapaamisia oli vain muutama kauan sitten , yli 10 vuotta.