Minä tunnen, etten voi allekirjoittaa ihan kaikkea.
Mutta en myöskään halua lietsoa epäluuloa tai epäluottamusta.
Tässä tulee sitten tilanne, että en sano mitään, vaikenen asioista ja olen näkemysteni kanssa melkoisen yksin, tai en tiedä, kuinka yksin kun en puhu niistä.
Mutta en myöskään halua lietsoa epäluuloa tai epäluottamusta.
Tässä tulee sitten tilanne, että en sano mitään, vaikenen asioista ja olen näkemysteni kanssa melkoisen yksin, tai en tiedä, kuinka yksin kun en puhu niistä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Muista ettei jotkut äijät määrää kuka pelastuu ja kuinka, tai jokin kuppikunta. Tutki Raamattua. Mitä Jumalan Sana sanoo asiasta, onko se kuten oman seurakunnan sisällä opetetaan? VL.on mennyt sivuraiteille terveessä opissa ja uskossa. Täytyy kuitenkin muistaa ettei täydellistä seurakuntaa olekkaan. Olemme vajavaisia ja erehtyväisiä.
Näin se on, ihmiskeskeinen, (ihmisen toimintoihin ja tunteisiin nojautuva) pelastusoppi ei ole kristinuskoa.
Kristinuskossa Jeesus pelastaa, ja tämä pelastuksen lahja on valmistettu valmiiksi jo n. 2000 vuotta sitten Jerusalemissa. Jumalan valitsema viaton uhri syntiemme sovitukseksi on uhrattu Golgatalla.
Tänään tarvitsemme vain USKON, joka ottaa tuon valmiin lahjan vastaan, kiittäen ja ylistäen lahjan antajaa. 😊
Mutta eihän ihminen voi mitään tehdä pelastuakseen, eikös se niin ollut se oppi siellä jossa on katto korkealla.
sehän on kauheaa ratkaisuoppia mennä nyt ottamaan vastaan sama mitä!!
Ymmärrän hyvin avaajaa. Kunhan tuo tärkein asuu uskon kautta sydämessäsi, eli Raamattuun kirjoitettu Jumalan sana. Ihmisten käsitykset ja mielipiteet vaihtelevat ihmisestä toiseen ja yhteisöistä toisiin. Jumalan lapaukset PYSYVÄT muuttumattomina maailman loppuun saakka.
Jer. 17:7 Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.
Jer. 17:8 Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.
En tunne tietenkään tilannettasi, avaaja, mutta kokemuksestani voin sanoa. Jos nämä seurakunta-asiat ovat jollekkin poikki, halki ja pinoon-asioita pahoin pelkään, että se usko on peruukissa. Siinä on niin paljon asioita ja rakkauden siteitä, joita joutuu käsittelemään, ettei sitä voi tehdä kylmäverisesti.
Kiitos Vihne.